Johanneksen evankeliumi 10. luku

10. JEESUS ON HYVÄ PAIMEN

Raamattuluento Joh 10:1-42 Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 20.11.2005.

Jeesus on paimen ja portti (Joh 10:1-21)

"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo (1). Se, joka menee portista, on lampaiden paimen (2). Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle (3). Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä (4). Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä" (5).

Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti (6). Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti (7). Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä (8). Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen (9). Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän (10).

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta (11). Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman (12), koska palkkapaimen ei välitä lampaista (13).

"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut (14), niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta (15). Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen (16).

"Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni - saadakseni sen jälleen takaisin (17). Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä" (18).

Nämä sanat synnyttivät taas kiistaa juutalaisten kesken (19). Monet heistä sanoivat: "Hänessä on paha henki, hän on järjiltään. Mitä te häntä kuuntelette?" (20). Toiset taas sanoivat: "Noin ei puhu sellainen, jossa on paha henki. Ja pystyisikö paha henki avaamaan sokeiden silmät?" (21).

 

Kuka Jeesus on?

Johanneksen evankeliumin parhaiten tunnettuja kohtia on juuri kymmenennen luvun kuvaukset Jeesuksesta hyvänä paimenena. Omalla sydämellisellä tavallaan Jeesus vastaa siinä luvun jatkon kuvailemaan tilanteeseen. Meille kerrotaan kuinka temppelialueella Salomon pylväikössä juutalaiset piirittivät Jeesuksen ja tiukkasivat: "Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan" (Joh 10:23-24). Samaa kyseli Johannes Kastaja vielä viime hetkillään vankilassa: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" (Matt11:3). Kuitenkin vähään aikaisemmin hän oli rohkeasti todistanut: "Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika" (Joh 1:34). Hänenkään ei ollut helppo uskoa Jeesuksen olevan se, joka hän kuitenkin on. Samaa kyseli Natanael kuultuaan ensimmäiset uutiset Jeesuksesta: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" (1:43).

Jerusalemissa juutalaiset johtomiehet kyselivät: "Mikä oikeus sinulla on tehdä noin? Millä tunnusteolla todistat meille oikeutesi?" (2:18). Sama epäilyksen henki sitoi Kapernaumin synagogassa juutalaisia johtomiehiä: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika? Me tiedämme hänen isänsä ja äitinsä. Kuinka hän voi sanoa tulleensa alas taivaasta?" (6:42). Kun toiset kiittivät: "Hän on hyvä mies", niin toiset taas sanoivat: "Kaikkea muuta, hän on kansanvillitsijä" (7:12). Oli niitäkin, jotka sanoivat: "Tämän täytyy olla se profeetta." "Hän on Messias." Mutta monet epäilivät: "Ei kai Messias Galileasta tule!" (7:40-41). Usein toistui kysymys: "Kuka sinä olet?" (8:25, KR 38).

 

Kristillisen uskon peruskysymys onkin: Kuka sinä Jeesus Kristus oikein olet? Jeesus Kristus on uskomme keskus. Yksin hän voi meille ilmoittaa oikein Jumalan ja johtaa Jumalan yhteyteen. Kaikki uskossamme on sidoksissa Jeesukseen. Juuri Jeesus ja se mitä hänelle tapahtui ja mitä hän opetti antaa Raamatulle sen ainutlaatuisen merkityksen. Mikään muu lähde maailmassa ei välitä meille yhtä lähelle vievää kuvausta ja todistusta Jeesuksesta. Raamatun ytimenä on kuvaus Jeesuksen elämästä, teoista, opetuksesta ja koko persoonasta. Nyt meidän tulisi aivan kuin henkeä pidätellen kuunnella millä tavoin Jeesusta vastaa tähän hänelle esitettyyn haasteeseen.

 

Vastauksensa Jeesus pukee vertauksen muotoon ja siksi monet eivät silloin ymmärtäneet mitä Jeesus puheellaan oikein tarkoitti (Joh 10:6). Kuitenkin kuva paimenesta ja lampaista oli syvälle juurtunut Jeesuksen juutalaisten kuulijoiden mieleen. Pyhiä kirjoituksia sapattina luettaessa, he olivat moneen kertaan kuulleet, että jo Abel oli lammasten paimen ja hän toi Jumalaa miellyttävän uhrin lampaittensa esikoiskaritsoista (1 Moos 4:4).

Abrahamilla oli suuret lammaslaumat. Jaakob kaitsi appensa lampaita 20 vuotta. Joosef oli nuorukaisena paimentamassa lampaita. Mooses taas kohtasi Jumalan palavassa pensaassa ollessaan kaitsemassa appensa Jetron lampaita. Daavid oli nuoruudessaan lammaspaimen. Kuinka usein he olivatkaan laulaneet psalmin sanoin: "Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta, toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia. Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin. (Ps 78:70-72).

 

Mutta nyt kun Jeesus käytti tätä samaa arkielämästä tuttua näkymää ja asetti itsensä ja kuulijansa siihen, he eivät ymmärtäneet. Se paljasti heidän sydämensä vastahakoisuuden hyväksyä Jeesus kansan todelliseksi paimeneksi. Heillä oli oma mielikuvansa siitä millainen Jumalan lähettämä uusi Daavid ja Daavidin poika heidän kaitsijanaan tulisi olla. Jeesus ei vastannut heidän mielikuvaansa todellisesta Israelin paimenesta.

 

Jeesus astuu eteemme paimenena ja äänenä

Jeesus kuvaa siis itseään paimenena. Hän sanoo jälleen nuo merkittävät jumalallisen itseilmoituksen sanat: "Minä olen" ja lisää niihin sanat: " hyvä paimen" (kreik. ego eimi ho poimen ho kalos ). Hän oli aikaisemmin samalla tavoin muodossa "Minä olen" ilmoittanut itsensä elämän leipänä (Joh 6:48) ja maailman valona (8:12). Myöhemmin hän sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" (11:25). "Minä olen tie, totuus ja elämä" (14:6). "Minä olen tosi viinipuu" (15:1). Jokainen niistä kuvaa Jeesuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Nyt tähän kuvaukseen hänestä liittyy siis paimenen hahmo. Sana hyvä paimenen yhteydessä merkitsee myös oikeaa, täydellistä ja kaunista.

 

Hesekiel on kuvannut kuinka tällainen hyvä paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään. Hän huolehtii lampaistani ja hakee ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet (Hes 34:12). Vehmailla niityillä hän niitä kaitsee ja vehreillä kedoilla ne saavat levätä (34:14). Hän etsii eksyneen ja tuo takaisin laumasta harhautuneen, hän sitoo murtuneen jalan, hoivaa uupunutta (34:15).

 

Jeesus tässä vertauksessaan tuo esiin ensimmäisenä paimenen tuntomerkkinä sen, ettälampaat kuuntelevat hänen ääntänsä (Joh 10:3, kreik. fones autuu akouei) . Vähän myöhemmin hän toistaa: "Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen" (Joh 10:16). "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua" (Joh 10:27). Hänen äänessä on sellainen ääni, joka koskettaa, "puhuttelee" hänen lampaitaan. Lampaat pysähtyvät ja alkavat lähteä liikkeelle ääntä kohden. Ne ottavat vastaan kuullun sanan, lähtevät seuraamaan ääntä ja näin antautuvat sen äänen hallintaan (Joh 12:47-48).

 

On häkellyttävää nähdä millä innokkuudella tämän päivän nuoriso kuuntelee ja palvoo omia musiikki-idoleitaan, antautuen ja suorastaan imeytyen heihin. Äänet hallitsevat ja äänellä hallitaan. Saamaan aikaan kuinka ikävystyttävältä ja tyhjältä monen mielestä Jeesuksen ääni kuulostaakaan, kun he kohtaavat sen hänen sanassaan.

 

Saul lyyhistyi Damaskon portin edessä maahan, kun hän kuuli Jeesuksen äänen: "Saul, Saul, miksi vainot minua" (Apt 9:4-5). Se ääni paljasti hänen koko siihenastisen elämän valheellisuuden. Se ääni mullisti hänen ajatusmaailmansa ja antoi uuden suunnan hänen elämälleen. Vielä lähes 30 vuotta myöhemmin kuningas Agripan kuulustelun yhteydessä palataan tuohon paimenen äänen kuulemisen hetkeen (Apt 26:14).

 

Kunpa mekin saisimme kuulla sillä tavoin Jeesuksen äänen, että vielä 30 vuotta myöhemmin muistaisimme sen elämämme ratkaisevimpana hetkenä ja edelleenkin seuraisimme tuota ääntä!

 

Jeesus kuvaa vertauksessaan kuinka lampaat eivät kuule vain jotain kutsuvaa ääntä, vaan "ne tuntevat hänen äänensä" (Joh 10:4, kreik. oidasin teen fonee autou). Ne erottavat juuri tämän äänen tuhansista muista äänistä. Ne tietävät kenen ääni se on ja että äänen haltijalla on omistusoikeus heihin. Se on oman paimenemme ääni! Ne tietävät, että nyt on lähdettävä liikkeelle ja seurattava ääntä. Ja kun ne lähtevät liikkeelle ääneen perässä, ääni johtaa avarille laitumille ja virvoittavien vetten tykö.

 

Mikä etuoikeus onkaan tänään nykymaailman suunnattoman äänten aljouden keskellä erottaa Jeesuksen ääni ja osata ottaa se vastaan. Se on paras ääni tässä maailmassa. Se on elämän, ja ennen kaikkea iankaikkisen elämän ääni. Se on pelastuksen ääni.

 

Paimen kutsuu nimeltä ja tuntee lampaansa

Mikä vielä erikoisempaa on se, että paimen kutsuu lampaitaan nimeltä ( Joh 10:3, kreik. fonei kat onoma). Tässä kuvauksessa aitauksen ympäröimä lammastarha on kylän yhteinen ja siellä on monen omistajan lampaita. Paimen tuntee omansa ja antanut kullekin oman nimen. Nimeltä kutsuminen erottaa osan lampaista juuri tämän paimen omiksi, hänelle kuuluviksi. Tässä vertauksessa paimen on samalla lauman omistaja.

 

Tänäänkin Herra Jeesus Kristus tuntee omansa nimeltä. Aikoinaan juuri nimeltä Herra kutsui nuoren Samuelin: "Silloin Herra kutsui Samuelia nimeltä. Hän vastasi: "Täällä minä olen" (1 Sam 3:4). Se oli mitä henkilökohtaisin kutsu. Samuelin itsensä oli siihen vastattava, vaikka hän ei sitä osannut aluksi tehdä.

 

Jokaisen uskovan Herra on kutsunut laumaansa nimeltä. "Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun" (Jes 43:1). Kutsun perustana on lunastustyö Golgatalla.

 

Nimeltä kutsuminen merkitsee myös sitä, että minun nimeni on kirjoitettuna elämän kirjaan. Miten Jeesus sanoikaan: "Iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa" (Luuk 10:20). Paavali puhuukin työtovereistaan, joiden nimen ovat elämän kirjassa (Fil 4:3). Mistä tiedän, että minut on kutsuttu ja minun nimeni on elämän kirjassa? Jeesus on lähettänyt tielleni kutsujia, joiden tehtävänä on ollut kutsua keitä vain tapaavat (Matt 22:9). Jokainen meistä on monet kerran elämänsä aikana kohdannut kutsuvan Herran sanan. Tiedän, että minut on kutsuttu nimeltä myös siitä, että Jeesuksen käsien haavoihin on piirretty jokaisen sellaisen nimi, joka uskoo häneen. Sana sanoo: "Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt" (Jes 49:16). Niihin haavoihin katsoessani vakuutun, että ne ovat lyödyt minunkin syntieni tähden. Ne ovat takuuna siitä, että Jumala armahtaa, kutsuu ja pelastaa minut.

 

Mekin voimme tietää kyllä jonkin ihmisen nimen, mutta se ei ole vielä samaa kuin, että tunnemme hänet todella. Jeesus sanoo nyt voimakkaasti: "Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän" (Joh 10:14-15, kreik.ginooskoo ta ema ). Voimme vain aavistaa ihmisinä, mitä syvyyksiä ja korkeuksia sisältyykään Jeesuksen sanoihin siitä, että Isä tuntee hänet ja hän tuntee Isän. Jeesus sanookin, että "minä ja Isä olemme yhtä" (10:30). Nyt tämä sama tuntemus, mikä hänellä on Isään, hänellä on myös hänen omiin lampaisiinsa. Se on todellista, syvää ja henkilökohtaista tuntemista.

 

Kun hän aikoinaan kutsui minutkin laumaansa, hän totisesti tiesi millaisen hän kutsui. Hän ei ole pettynyt minuun, vaikka itse olen lukemattomia kertoja pettynyt itseeni. Hän ei yllättynyt, kun hän näki kuinka pinnallisesti ja puolinaisesti seuraan häntä ja kuinka kevytmielinen olen. Kuinka hyvin kristitty runoilija sanookaan: "Olen kevytmielinen, monimielinen ja raskasmielinen, vähäpuheinen ja kerkeäkielinen ja umpimielinen. Olen nopea liikkumaan, hidas kääntymään ja jäykkä mutkille vääntymään. Olen jokseenkin joustavainen, vahvasti itsenäinen, mutta itsepäinen. Olen herkästi haavoittuvainen - luonnevikainen" (Erkki Leminen). Toinen runoilija taas lausuu: ""Lunastit huonon ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit mun. Valitsit minut, valitsit huonon, vaan oli valinta sun. Kaikessa rikon ja kaikessa puutun, vaan olen kuitenkin sun."

 

Minkä varmuuden ja turvallisuuden synnyttäkään vakuutus siitä, että Herra tuntee minut sekä nimeltä että myös minun luonteeni ja koko persoonallisuuteni. Hän tuntee minut täysin. Hän tietää kaiken minusta. En ole jäänyt häneltä piiloon enkä salaan. Hän seuraa kaikessa minun elämääni. Se ei merkitse sitä, että hän hyväksyy kaiken mitä teen ja sanon. Kyllä monesti loukkaan häntä ja teen hänet murheelliseksi. Kuinka usein olenkaan lähtenyt harhailemaan omille teilleni.

 

Lammas kuuntelee ja seuraa

Tähän henkilökohtaiseen tuntemiseen ja varmuuteen liittyy sellainenkin yksityiskohta Jeesuksen vertauksessa kuin että paimen laskee ulos kaikki omansa (Joh 10:4, kreik. ta idios panta ekbalee, ekballo = heittää ulos ). Hän erottaa omansa muista ja ottaa tällä tavoin haltuunsa. Siinä he nyt ovat lammastarhan muurin ulkopuolella - paimen ja hänen lampaansa. Tästä eteenpäin lampaitten koko elämä on täysin riippuvainen paimenen johtamisesta. Avainsanana on: "Hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä"(Joh 10:4, kreik. autoi akoluthei ).

 

Kuinka usein UT kertookaan Jeesuksen kutsuneen ihmisiä seuramaan häntä. Ensimmäisistä opetuslapsista sanotaan kuin he jättivät Jeesuksen kutsun kuuluessa kaiken ja lähtivät seuramaan häntä kirjaimellisesti kulkien hänen kanssaan (Matt 4:20, 22). Jeesus sanoitavatessaan Filippuksen: "Seuraa minua" (Joh 1:43). Myöhemmin hän tosin joutui sanomaan: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa?" (Joh 14:9-10). Sittenkin Filippuksen seuraaminen oli vielä enemmän ulkonaista, kuin todellista sydämen luottamusta Jeesukseen.

 

Muistamme kuinka Matteus istui tulliasemallaan. Jeesus tuli kohdalle ja kutsui: "Seuraa minua." Ja ihme kyllä Matteus lähti heti seuramaan kesken työpäivän (Matt 9:9). Vielä ylösnousemuksensakin jälkeen Jeesus voimakkaasta ja kahteen kertaan sanoi Pietarille puhuessaan edessä olevasta tulevaisuudesta: "Seuraa minua" (Joh 21:19.22). Toi tulevaisuus tullessaan mitä tahansa, kunhan katseesi on luotu minuun ja seuraat minua. Siihenkin oli valmistauduttava, että edessä oli kärsimyksiä ja marttyyrius. Joka tapauksessa, "jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" (Matt 16:24). Mutta hän oli myös sanonut: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo" (Joh 8:12). Kärsimystenkin pimeyden keskellä Jeesuksessa loistaa elämää ylläpitävä valo.

 

Mitä on Jeesuksen seuraaminen? Se on hänen sanansa ohjattavana olemista. Juuri Raamatun sanassa ja nimenomaan sen evankeliumissa kuulemme Hyvän Paimenen ohjaavan äänen. Se ei ole ulkonaista, fyysistä seuraamista, vaan sydämemme liittymistä Jeesukseen. Lopulta hänen seuraamisensa on sitä, mitä Pietari sanoi Jeesuksen kysyessä: "Aiotteko tekin lähteä?". Pietari vastaisi: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh 6:68-69). Saman Pietari sanoi vähän toisin sanoin pian sen jälkeen, kun hän oli kiroten kieltänyt Jeesuksen: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas" (21:17). Minä en voi elää ilman Jeesusta!

 

Se on ainakin varmaa, että hän ohjaa minua oikeaa tietä ja vaikka se tie viekin pimeään ja pelottavaan rotkoon, ei minun tarvitse pelätä mitään pahaa, sillä sielläkin hän kanssani ja suojelee ja johdattaa (Ps 23:3-4).

 

Paimen antaa henkensä lammasten edestä

Lammasvertauksen yhteydessä Jeesus ottaa esille myös oman elämäntyönsä keskeisimmän asian. Se liittyy siihen jännitykseen ja ristiriitaan, jonka hänen tehtävänsä tässä maailmassa synnytti. Jo vertauksen alussa Jeesus puhui varkaista ja ryöväreistä, jotka vahingoittavat ja jopa tuhoavat lampaitten elämän (Joh 10:1). Tästä ajatuksestahan vertaus lähti liikkeelle. Myöhemmin hän puhuu vieraasta, jota lampaat pakenevat (10:5). Hän mainitsee toistamiseen varkaat ja ryövärit (10:8) ja sanoo jyrkästi, että tällainen "varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan" (10:10). Jeesus puhuu myös sudesta, joka saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman. Hän kertoo palkkapaimenesta, joka vaaran tullessa jättää avuttoman lauman ja pakenee, koska ei välitä lampaista (10:12-13). Näin lampaitten elämä on uhanlaista. Lampaitten omistamisesta käydään taistelua. Toisella puolen on hyvä ja oikea paimen ja toisella puolen varkaat ryövärit, sudet ja myös palkkapaimen.

 

Jälleen Jeesus tuo esiin tämänkin vertauksen avulla sen, miksi hän oli tullut maailmaan. Hän vakuuttaa, että hän on valmis vaarantamaan henkensä lampaitten puolesta. Mutta hän ei vain anna henkeään alttiiksi, vaan hän menettää henkensä lampaitten puolesta, sillä kirjaimellisesti voidaan Jeesuksen sanat myös kääntää: Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä , kreik. ho poimen ho kalos ho psykeen autou titheesin hyper toon probatoon (Joh 10:11,15,17, KR 38).

 

Daavidista kerrotaan kuinka hän paimensi isänsä lampaita ja kuinka leijona ja välillä karhu hyökkäsi lauman kimppuun ja kuinka Daavid kävi sen kanssa kamppailuun ja tempasi lampaan pedon kidasta (1 Sam 17:34-35). Daavid voitti vastustajansa. Mutta nyt vastustajat surmasivat Jeesuksen. Jeesus voitti kärsimällä.

 

Hyvä Paimen onkin sellainen Paimen, joka antaa kaikkensa lampaittensa pelastamiseksi. Ja niin tämän paimenvertauksen synnyttämä kuva silmiemme edessä laajenee ja paimenesta tuleekin se Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Paimen samaistuu rakkaudessaan niin syvästi kaitsemiinsa lampaisiin, että hän tulee yhdeksi heistä ja tulee avuttomista avuttomimmaksi karitsaksi. Emme koskaan tätä täysin voi ymmärtää. Mutta juuri tällaisena karitsana h än antaa itsensä uhriksi sovittaakseen meidän syntimme ja pahuutemme. Me olimme lähteneet omalle tiellemme, olimme etääntyneet paimenesta. Hän lähti etsimään ja meitä etsiessään hän tuli meidän kaltaiseksemme. Ja hänen kimppuunsa hyökättiin, hänet raadeltiin ja hyljättiin. Hänestä tuli myös se Jumalan hylkäämä, joka kädet ja jalat olivat raatelevien petojen runtelemat ja jonka ruumiin kaikki luut näkyivät (Ps 22:2, 17,18).

Hänestä tuli se Herran palvelija, joka otti kantaakseen meidän syntimme (Jes 53:12) ja jonka lävistivät rikkomuksemme ja pahat tekomme ruhjoivat (53:5). Näin siksi, että me harhailimme eksyneinä lampaina ja jokainen kääntyi omalle väärälle tielleen (53:6). Hänestä tuli meidän sijastamme teuraaksi vietävä karitsa (53:7). Hyvän Paimenen tehtävä maksoi hänelle paljon, se maksoi kaiken.

 

Hänen todellinen paimenrakkautensa tuli ilmi siinä, että hän "antoi henkensä meidän puolestamme" (1 Joh 3:16). Sen suurempaa rakkauttahan ei voi olla, kuin että antaa henkensä toisten edestä (Joh 15:13). Juuri näin hän teki. "Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme" (Tiit 2:14). Raamattu täsmentää ja sanoo, että hän antoi itsensä alttiiksi nimenomaan "meidän syntiemme tähden" (Gal 1:4). "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi" (1 Kor 15:3). "Kristus kuoli jumalattomien puolesta" (Room 5:6). Tämä hänen tekonsa kutsuu meitä tänäänkin tunnustamaan samalla henkilökohtaisella tavalla kuin Paavali ja sanomaan, että Jumalan Poika "on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal 2:20, KR 38).

 

Ja näin olemme jälleen ristin ja sovituksen suuren salaisuuden ja lahjan edessä. Emme ehkä koskaan täällä alhaalla opi todella sydämestämme kiittämään tätä Jeesuksen Kristuksen uhritekoa. Emme näe sen arvoa omassa elämässämme. Olemme myös niin monet kerrat kuulleet siitä, ettemme osaa enää riemastua tähän hyvään uutiseen. Emme osaa sitä panna oikeaan asemaan arkielämässämme. Muut asiat valtaavat mielemme. Ja tuntuvat paljon tärkeämmiltä. Olemme jo kuulleet tämän uutisen ja se on menettänyt uutisarvon elämässämme.

 

Tämä vertauksen yhteydessä Jeesus alleviivaa myös sitä, että Isä rakastaa häntä ja siksi hän antaa henkensä ihmisten edestä (Joh 10:17). Isän rakkaus kannustaa häntä tähän itsensä ja kaikkensa antamiseen. Se on Jeesuksen puolelta täysin vapaaehtoista, sillä hän sanoo: "Minulla on valta antaa se" (10:18). Hän ei myöskään anna henkeään siksi, että vastustajat olisivat häntä väkevämmät. Hän sanoo: "Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois." Siinä väkevämpi antaa vapaaehtoisesti heikomman voittaa itsensä. Näin on Isä häntä käskenyt (10:18). Ja hän Poikana mielellään tottelee Isää. Se on parasta, mitä hän voi tehdä, sillä hän tuntee Isän ja Isä tuntee hänet (10:15).

 

Mutta Jeesus ei tässä vain puhu ristin kuoleman pimeästä yöstä, vaan myös ylösnousemuksen aamusta. Hän sanoo: "Minä annan henkeni - saadakseni sen jälleen takaisin", "minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin" (10:18) Juuri näin tapahtui ylösnousemuksessa. Risti ja tyhjä hautaa kuuluvat yhteen. Ei toista ilman toista. Mutta varsinainen Pojan teko tapahtui ristillä. Isä ylösnousemuksella vahvisti Pojan teon iankaikkisen merkityksen ja arvon.

 

Riipu kiinni Karitsan pelastusuhrissa

Siksi meidän on toistuvasti pysähdyttävä ristin juurelle ja kuulla vaikkapa Roseniuksen sanoja: "Jeesus Kristus on sydämen lohdutus, ilo, aarre ja kiitos. Uskolla riipun kiinni Karitsan pelastusuhrissa. Sitä isona ja janoan. Se on toivoni ja tyydytykseni. Raamatun sana tahtoo opastaa meidät käsittä­mään, että oikea uskon ja jumalisuuden tunnusmerkkinä on luottamus Kristuksen sovintouhriin. Emme saa asettaa luottamustam­me mihinkään meissä itsessäm­me olevaan - ei Hengen vaikutuksiin, ei uskoomme, vielä vähemmän uskon hedelmiin rakkauteen ja Jumalan pelkoon."

 

Kenties meitä auttaa pysymään ristin juurelle myös erään vanhan opettajan julistus: "Jeesus Kristus nöyryytti itsensä parantaakseen meidän ylpeytemme. Hän vuodatti suuressa tuskassa kyyneleitä pyyhkiäkseen pois kaikki kyyneleemme. Hän huusi kivusta pelastaakseen meidät iankaikkisesta itkusta. Kädet löivät häntä, että hän torjuisi meistä saatanan rusikoimiset. Hänet tuomittiin, että hän voisi vapahtaa meidät Jumalan tuomiosta. Hänet tehtiin syylliseksi, että hän voisi päästää todelliset syylliset vapaaksi kaikista syytöksistä. Hänet kruunattiin orjantappuroilla, jotta hän ansaitsisi meille taivaallisen kruunun. Hän kuuli pilkkaa ja häväistystä, että saisimme taivaasta kuulla enkelien riemulauluja. Hän kärsi kauheaa janoa, ettei meidän tarvitsisi nääntyä ikuiseen janoon. Hän tunsi olevansa Jumalan hylkäämä valmistaakseen meille iankaikkisen asumuksen Jumalan luona. Hän kärsi Jumalan vihan tulta pelastaakseen meidät kadotuksen tulesta. Hän tunsi kadotuksen tuskat, ettei meidän kenenkään tarvitsisi niitä tuntea. Hänen silmänsä pimenivät kuolemassa, että me näkisimme taivaan kirkkauden. Hän kuoli, että me eläisimme!"  

"Kuinka sanoin kuvaamattoman turvallisuuden lahjoittaa jumalasuhteeseen julistus Kristuksesta ylimmäisenä pappina, karitsana, jonka veren kautta meidät on lunastettu ja meidän syntimme sovitettu. Se välittää ainutlaatuisen perusturvallisuuden, perusluottamuksen ja pelastusvarmuuden... Se kiinnittää pelastusvarmuuteni oman itseni ulkopuolelle häneen, joka on kertakaikkisesti kuollut minun puolestani. Minun ei tarvitse penkoa itseäni eikä perustaa jumalasuhdettani puolittaiseen tai joka tapauksessa vajaaseen kääntymykseeni ja antautumiseeni. Minun ei tarvitse keskittyä hengellisiin tai mystisiin kokemuksiini, mahdollisiin armolahjoihin ja hengen hedelmiin, vaikka ne ovatkin tärkeitä asioita. Masennuksen ja koettelemuksen hetkinä eivät sisäiset armontuntemukseni auta. Silloin auttaa vain Jumalan armon tuleminen minua kohti ruumiillistuneena Jumalan Karitsassa, joka ei ota pois vain maailman syntejä, vaan juuri minun syntini" (Agne Nordlander).  

Paimenen luona on syvä turvallisuus

Jeesuksen vertauksen Hyvästä Paimenesta tulisi johdattaa meidät omistamaan Jumalan lapsen syvän turvallisuuden. Sitä opettaa meille tuttu paimenpsalmi 23. Se onkin ollut kautta aikojen eräs rakastetuimmista ja luetuimmista Raamatun kohdista. Kunpa sen sanoihin uskaltaisimmekin samaistua toistuvasti elämämme eri vaiheissa. Joka tapauksessa on hyvä rukouksessa ottaa usein tämä psalmi silmien eteen ja sen kanssa polvistuneena sitoa sydämemme siihen. Usein riittää rohkaisuksi jo ensimmäiset rivit: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä." Näin silloinkin, vaikka saatan kokea, että tällä hetkellä minulta puuttuu kaikki. Ja kunpa ennen kaikkea uskaltaisimme elämämme viime hetkien kipujen ja pelkojen keskellä panna toivomme ja turvamme juuri näihin psalmin sanoihin: "Hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levät".

 

Kuinka hyvin onkaan Paavo Ruotsalainen osannut kuvata tätä etsivää, löytävää ja perille vievää Hyvän Paimenen rakkautta: "Kristus juoksee aran ja vauhkon syntisraukan jäljessä, huutelee kuin paimen lammasta, tarjoaa palasta ja koettaa kesytellä. Ja kun hän tapaa sen aran ja pelkäävän risujen repimänä ja suohon vajonneena, ei hän sitä komenna eikä anna sille määräyksiään. Ei hosu eikä aja, vaan kumartuu sen alle, nostaa uupuneen olalleen ja kantaa sen kotiin."

 

Virsikirjassamme virsien tekijät ovat monet kerrat tulkinneet Jeesuksen vertausta paimenesta juuri syvän turvallisuuden antajana Jumalan lapselle. Otamme esille muutamia sellaisia kohtia: "Jeesus on paimen, hän kanssamme käy, armollaan kantaa, kun tietä ei näy. Laumaasi suojele, Vapahtaja, pelko ja ahdistus pois hajota" (177:1). "Lapsen heikon tuntee hän ja rientää avukseni. Korven tiellä synkeän hän on mun paimeneni. Kenen luokse pakenen ja kenen puoleen käännyn? Ole, Herra, armoinen, sinua vailla näännyn" (368:2-3). "Paimenena Herra näyttää laumalleen niityn parhaan. Kaikki tarpeemme hän täyttää, ei meitä päästä harhaan. Hän aina suojaa lastaan saatanan vimmaa vastaan, kun kanssamme hän kulkee" (374:2). "Hän tuntee kaikki tarpeeni, hän täyttää köyhän sieluni armollaan avaralla. Ja pimeässä laaksossa jos yksin vaeltaisin ja tuhansissa vaaroissa jos tuskaa maistaa saisin, niin pelkäisi en kuitenkaan, kun vitsallaan ja sauvallaan minua Herra johtaa. Hän sielulleni valmistaa runsaimman armopöydän. Hän Hengellänsä vahvistaa, niin että riemun löydän. Minua seuraa laupeus ja Herran hyvyys, rakkaus päivien loppuun asti" (375:2-4).

 

Nimenomaan tutusta paimenvirrestä 378 turvallisuus tulee moneen kertaan esiin: "Luonasi saan turvan parhaan . Jeesus läsnäolollansa turvan antaa laumassaan . Ole hädän hetkellä, auttajani, lähellä. Jeesus, tule turvakseni, Jeesus, anna armosi. Anna rauha sielulleni, käännä minuun kasvosi. Johda, paimen, laumassasi sanallasi, sauvallasi. Kiitos olkoon Jeesuksen, uskollisen paimenen (378:1-6).

 

Ehkä kuitenkin laulamme yhdessä tutun lasten virren 489:1-5: "Nyt kulkee halki korpimaan Jumalan lapsen tie, vaan päivän matkan kerrallaan se kotiin täältä vie. Kuin paimen kantaa olallaan pienintä karitsaa, niin Jeesus seurakunnassaan myös hoitaa horjuvaa. Oppaaksi pyhän enkelin hän rinnalleni suo. Jos joudun tiellä tahroihin, hän ohjaa lähteen luo. Jeesuksen veri puhdistaa, niin tunnonrauhan saan ja lapsen tietä taivaltaa taas jaksan uudestaan. Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on, kun matka taakse jää."

 

Jeesus on myös portti

Lampaat koottiin yöksi kylän yhteiseen lammastarhaan. Se oli ympäröity luonnonkivistä rakennetulla kiviaidalla. Sisälle johti vain yksi portti. Yöllä vartija oli asettunut portin suojaksi. Vain hänen ylitseen saattoi mennä tarhaan sisälle. Muualta kuin portista menevät joutuivat menemään yli muurin ja olivat silloin väärällä asialla, he olivat varkaita.

 

Jeesuksen kuulijat eivät ymmärtäneet mitä hän oli tarkoittanut kuvatessaan itseään oikeana paimenena, joka kutsuu lampaat ja vie ne ulos. Ja niin hän otti toisen näkökulman samaan lammastarhaan. Hän sanoi suoraan: "Minä olen lammasten ovi" (Joh 10:7). Ja se merkitsee sitä, että vain hänen kauttaan päästään sisälle ja pelastutaan yön pimeydestä ja vaaroista: "Jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu" (10:9). Vain Jeesus on elämän leipä ja elävä vesi. Vain hänen kauttaan käyvä löytää laitumen. Ja vain hän antaa elämän, yltäkylläisen ja iankaikkisen elämän (10:10). Kaikki muut ovet ja portit vievät harhaan ja lopulta tuhoon.

 

Jeesus palaa tähän yhden oven ja yhden tien opetukseen myöhemmin. Hän sanoo Tuomakselle suoraan: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni" (Joh 14:6-7). Pietari toistaa tämän rohkeasti Suuren Neuvoston edessä, kun hän kuulustellaan Jeesuksen nimen käytöstä. Hän sanoi, että he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, mutta Jumala oli herättänyt hänet kuolleista. "Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla" (Apt 4:10-12).

 

Oli selvää, että tällaiset Jeesuksen väitteet synnyttivät silloin ja synnyttävät tänä päivänkin ankaraa vastusta ja kiistaa ihmisten kesken. Silloin jopa osa kuulijoista sanoi. "Hänessä on paha henki, hän on järjiltään. Mitä te häntä kuuntelette?" (Joh 10:20). Sama kiista ja samanlaiset vastaväitteet toistuvat tänäänkin silloin, kun Jeesuksen ääni kuuluu selvänä keskellämme. Miten onnellista onkaan, jos tämän hälyn keskellä todella kuulemme Hyvän paimen äänen Jeesuksen äänessä ja seuraamme häntä uskollisesti.

 

Uskon ja epäuskon kamppailu (Joh 10:22-42)

Oli talvi, ja Jerusalemissa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa (22). Kun Jeesus käveli temppelialueella Salomon pylväikössä (23), juutalaiset piirittivät hänet ja tiukkasivat: "Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan" (24).

Jeesus vastasi: "Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta (25).Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani (26). Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua (27). Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta (28). Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä (29). Minä ja Isä olemme yhtä" (30).

Juutalaiset alkoivat taas kerätä kiviä kivittääkseen Jeesuksen (31).

Jeesus sanoi heille: "Minä olen teidän nähtenne ehnyt monta hyvää tekoa, jotka ovat lähtöisin Isästä. Mikä niistä antaa teille aiheen kivittää minut?" (32).

Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen" (33). Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? (34). Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiäkirjoituksia voi tehdä tyhjäksi (35). Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? (36). Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua (37). Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä" (38).

Juutalaiset yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä (39). Jeesus meni jälleen Jordanin toiselle puolelle, sinne missä Johannes aluksi oli kastanut kansaa. Hän jäi sinne joksikin aikaa (40), ja hänen luokseen tuli paljon ihmisiä. He sanoivat: "Johannes ei tehnyt yhtään tunnustekoa, mutta kaikki, mitä hän tästä miehestä sanoi, on totta" (41). Monet uskoivat siellä Jeesukseen (42).

 

Te ette ole minun lampaitani

Johannes vie meidät joulukuuhun vuonna 29. Silloin Jerusalemissa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa, hanukkajuhlaa. Jeesus käveli temppelissä ja oli Salomon pylväskäytävässä, alueella, jonka väitettiin olevan Salomon temppelin ajalta ja joka oli vastapäätä Öljymäkeä. Juutalaiset johtomiehet piirittivät hänet ja alkoivat väitellä häntä vastaan. Häneltä vaadittiin avointa ja suorasukaista selvitystä siitä kuka hän oikein oli.

 

Jeesus vastasi tähän vaatimukseen kuvailemalla lampaan suhdetta omaan paimeneen. Hän sanoo suoraan häntä piirittäville juutalaisille: "Te ette ole minun lampaitani" (Joh 10:26). Se merkitsee, että te ette luota minuun, te ette kuule minun äänessäni oikean kaitsijan ja johtajan ääntä, sellaisen Messiaan ääntä, jota haluatte seurata. Te olette jo sisimmässänne tehneet sen päätöksen, etten minä ainakaan ole teidän mielestänne oikea ja todellinen Messias. Siksi sanon minä mitä tahansa, te ette kuule siinä totuutta ettekä usko minua. Te ette näe minun tekojeni todistavan minun lähettäjästäni ja Isästäni. Te ette voi uskoa, että minun lähettäjäni olisi Israelin Jumala. Te ette halua suhtautua minuun sillä sydämellisellä luottavaisuudella, jolla minun lampaani suhtautuvat minuun. Te ette halua kuulla minun sanojani, ette tulla minun luokseni, ettekä tahdo ottaa vastaan sitä elämää, jonka minä teille annan (Joh 5:40).

 

Mutta koko ajan tässä teidän lähellänne on niitä, jotka ovat minun lampaitani. He kyllä kuulevat minun äänessäni todellisen paimenen ja johtajan äänen. Minä tunnen eidät. He seuraavat minua. He ovat sitoutuneet minuun. Heille minun sanani on valo heidän tiellään.

 

Jeesus antaa iankaikkisen elämän

Sitten Jeesus sanoo jotain tavattoman voimakasta. Hän väittää, että hänen kädessään ja sanoissaan on ikuinen elämä ja hän voi antaa sen ihmisille (Joh 10:28). Meidänkin korvamme kuuroutuvat omassa ajassamme niin yllättävän pian ja lakkaamme kuulemasta, että Jeesus Kristus todella antaa meille iankaikkisen elämän. Kenties kuuroudumme tälle lupaukselle nimenomaan siksi, ettei arkinen elämämme nyt niin kovin taivaalliselta ja ikuiselta tunnu. Meidän mielemme ei sittenkään pysty kiinnittymään siihen, mikä on ylhäällä, vaan olemme jääneet tahmeasti kiinni siihen, mikä on alhaalla, maan päälle ja vain se tuntuu todelliselta. Siksi on hyvä jälleen kerrata niitä kohtia Raamatusta, joissa Jeesus vakuuttamasta päästä vakuuttaa, että tärkeintä meille hänen lampainaan on iloita jo nyt iankaikkisesta elämästä, joka "alkaa täällä, maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa."

 

Jeesus sanoo tänäänkin, että Poika antaa elämän (Joh 5:21) ja jotka kuulevat Jumalan Pojan äänen saavat elää, sillä Isä on tehnyt Pojasta elämän lähteen (5:25-26). Mekin voimme ja saamme kuulla Jumalan sanassa Pojan äänen ja luottaa siihen, että nyt meillä on elämä. Mehän uskomme Poikaan ja Poika vakuuttaa, että jokaisella, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä (6:40). Jeesus Ihmisen Poikana antaa meille jatkuvasti katoamatonta ruokaa, sitä, joka antaa ikuisen elämän (6:27). Tämä katoamaton ruoka on Jeesus itse. Hän on elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Se leipä on hänen ruumiinsa, jonka hän on antanut uhriksi meidän kaikkien edestämme, jotta saisimme elää (6:51). Ja nyt jokaisella, joka syö hänen lihaansa ja juo hänen vertansa on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä Jeesus herättää hänet (6:54). Nimenomaan Johanneksen evankeliumin kuudes luku on aivan kuin tungettu täyteen vakuutuksia ja lupauksia siitä, että Jeesukselta saa elämän, ja saa sen lahjana ja ilmaiseksi ja sen saa jokainen, joka ottaa vastaan ja syö "Jeesusta" (6:57). Älkäämme kyllästykö kuulemaan näitä hänen lupauksiaan. Ja vielä kerran: "Se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti" (6:58).

 

Olisi kauhistuttavaa, jos sisimmästämme alkaisi kuulua samanlaisia kuiskeita, joita monet Jeesuksen muinaiset opetuslapset oikein äänen lausuivat: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" (6:60). Toivon mukaan kuitenkin sisimmässämme voittavat Pietarin sanat: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat" (6:68). Ne kaikukoon kerta toisensa jälkeen sielumme syvyyksiin asti ja juurtukoon sinne lähtemättömällä tavalla. Totisesti olemme päässeet todellisen sielujemme paimenen ja kaitsijan tykö (1 Piet 2:25). Olisi mieletöntä jättää hänet, vaikka hänen kaitsentansa tuntuisi kuinka kummallisesta ja raskaalta tahansa.

 

Onko Jeesuksesta luopuminen mahdollista?

Jeesus sanoo kaiken tuon äskeisen lisäksi vielä jotain huikean rohkeata. Hän esittää kahteen kertaan aivan mahdottomalta tuntuvan väitteen: "Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä" (Joh 10:28-29). Voiko olla totta, ettei kukaan voi riistää Jeesuksen omaa hänen kädestään? Eikö todellisuus ole kerta toisensa jälkeen osoittanut kristikunnan historiassa kuinka monet ovat luopuneet ja jättäneet lopullisesti Jeesuksen? Eikö jo Jeesuksen eläessä tapahtunut niin, että monet hänen opetuslapsensa vetäytyivät pois eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Ja Jeesus jopa suoraan kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?"

 

Näin näyttää käyneen sukupolvi sukupolven jälkeen. Monet ovat kutsutut ja monet ovat lähteneet liikkeelle Jumalan kansan seurassa. Mutta sitten, kun tulevat ahdistukset, niin monet myös luopuvat ja tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat uskon (Matt 13:21-22). Miten Heprealaiskirje sanookaan: "Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy. Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa" (Hepr 10:36-39).

 

Me jäämme tässä keskelle kahden vastakkaisen todellisuuden jännitettä. Toisaalta ei koskaan, ei kukaan riistä Jeesukselta ja toisaalta monet luopuvat. Kenties ratkaisu ristiriitaan on siinä, ettei todellakaan mikään ulkopuolinen valta eikä mahti voi riistää Pojan eikä Isän kädestä, mutta ihminen itse voi vapaaehtoisesti kääntää selkänsä Isälle ja Pojalle ja mennä pois. Annamme viettelijän lumota, kuten hän lumosi ensimmäiset ihmiset. Ei Jeesus turhan takia kysynyt opetuslapsiltaan: Aiotteko tekin mennä pois Herran käsistä? Mutta siitä saamme olla varmoja, että Jeesuksen lähettäjän tahto on, ettei hän anna yhdenkään niistä, jotka Isä on uskonut hänen haltuunsa, joutua hukkaan. Viimeisenä päivänä Jeesus on herättävä heidät kaikki (Joh 6:39).

 

Kenties meidän monien pelkojen ihmisten olisi paljon enemmän kuultava näitä Vapahtajamme vakuutuksia hänen uskollisuudestaan meitä kohtaan, kuin oman epäilevän ja pinnallisen sydämemme ääniä! Kenties myös psalmin sana voi rohkaista keskellä lankeemuksia ja masennusta: "Jos he halveksivat minun säädöksiäni eivätkä pidä minun käskyjäni, niin minä rankaisen heitä heidän rikoksistaan, kuritan heitä heidän syntiensä tähden. Mutta armoani minä en ota heiltä pois, minun uskollisuuteni ei horju. Minä en riko liittoani, en muuta sitä, minkä olen luvannut" (Ps 89:32-35).

 

Onko Jeesus todellinen Jumala?

Jeesus sanoi tämän väittelyn keskellä jotain sellaista, joka juutalaisessa ympäristössä oli todella paljon sanottu. Sen seurauksena hänen kuulijansa alkoivat poimia kiviä kivittääkseen hänet. He halusivat kuuliaisena Jumalan sanalle kivittää Jeesuksen nimenomaan jumalanpilkan tähden. Kirjoituksissa sanotaan: "Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi" (3 Moos 24:16). Juuri sellaisesta he syyttivät Jeesusta ja sanoivat: "Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen" (Joh 10:33). Mitä siis Jeesus oli sanonut? Hän sanoi: "Minä ja Isä olemme yhtä" (10:30). Hän jatkoi: "Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika?" (10:36). Hän sanoi myös: "Te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä" (10:38).

 

Tekeekö todella Jeesus itse ja muu UT hänet Jumalan vertaiseksi? Kristillinen seurakunta on vastannut kautta aikojen: Kyllä! Silloin on voitu vedota näihinkin Jeesuksen sanoihin ja samoin myös Suuren Neuvoston tulkintaa Jeesuksen sanoista: "Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." Silloin ylipappi repäisi vaateensa ja sanoi: "Hän herjaa Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi" (Matt 26:64-65). Erityisen selvästi tämä tunnustus, että Jeesus on Jumala, on nähty Paavalin sanoissa: "Heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!" (Room 9:5). Samoin Johanneksen kirjeessä: "Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä" (1 Joh 5:20).

 

Jeesus väistyi pois Jerusalemista Jordanin tuolle puolelle. Siellä hänen luokseen tuli paljon ihmisiä. Nämä ihmiset olivat vakuuttuneita siitä, että kaikki, mitä Johannes Kastaja oli sanonut Jeesuksesta, oli totta. Ja siksi monet uskoivat siellä Jeesukseen (Joh 10:41-42. Ja niin tämä Hyvän Paimenen luku päättyy iloiseen toteamukseen, että monet uskoivat Jeesukseen.