Maaliskuu

MAALISKUUN 1 PÄIVÄNÄ.
Vai halveksitko hänen hyvyytensä kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? Room. 2: 4-5

Tämän lauseen pitäisi herättää kaikki ihmiset autuutensa asiaa ajattelemaan. Kuka voi mitata näiden sanojen rikkauden, Jumalan hyvyyden, kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden runsauden! Kokonainen maailma Jumalan hyvyyttä ja armoa! Mikä vuoren paino tämä kerran on iäisyysvalossa nähtynä, sille sielulle, joka ei koskaan ole antanut taivuttaa itseään parannukseen. Hyvyys on mieliala, joka tahtoo aina, palvella, myös tuntemattomia ja arvottomia. Ehkei se, joka saa nauttia hyvyyttämme ole arvollinen saamaan rakkautta osakseen. Hyvyys tahtoo aina vain antaa, katsomatta onko se, joka hyvyyttä osaksensa saa, sen arvoinen tahi ei.

Jumalan hyvyys on se hänen ominaisuutensa, jonka kautta hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin. Jumalan hyvyys on ehtymätön lähde, josta meille kaikki hänen hyvät tekonsa lakkaamatta vuotavat. Kärsivällisyys on hyve, joka sietää kiittämättömyyttä ja muuta pahaa heti suuttumatta. Pitkämielisyys on kauan harjoitettua kärsivällisyyttä.

Jumalan pitkämielisyys ilmenee siinä, että hän on hidas vihaan ja hidas rankaisemaan. Juutalaisia kohtaan osoitti Jumala pitkämielisyyttään siinä, että hän miespolven toisensa jälkeen osoitti kärsivällisyyttä heitä kohtaan. Joka päivä ja joka hetki sieti hän heidän kiittämättömyyttään ja syntejään. Pitkämielisyytensä tähden hän vuosituhansia sieti heitä ja vaikka kansa jatkuvasti eli synnissä, ei hänen kärsivällisyytensä loppunut. Herra itse sanoo: »Minä kurotan käteni kaiken päivää vastahakoista kansaa kohti».

Jumala osoittaa runsaasti hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Jumala oli rikas. Apostoli sanoo: »Vai halveksitko hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta.» Jumalan rakkauden suuruus, laajuus ja ylitsevuotavaisuus osoittautuu hänen hyvyydessään, kärsivällisyydessään ja pitkämielisyydessään. Rakkautensa tähden hän, kaikkivaltias, kaiken yläpuolella oleva Luoja, joka meitä luotuja olentoja ei tarvinnut, kuitenkin näkee vaivaa ja tekee työtä meidän kiittämättömien, kovakorvaisten ihmisten hyväksi. Ainoastaan saadakseen tehdä meille hyvää. Niin, Jumalan hyvyyden, kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden rikkaus on niin suuri, ettei ihmisjärki voi sitä käsittää.

Usein olemme taipuvaiset epäilemään tokko Jumalaa onkaan, koska ihmiset niin kauan rankaisematta saavat syntiä harjoittaa. Joudumme tämmöisten epäilysten valtaan, koska emme voi käsittää Jumalan kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden suuruutta. Ja kuitenkin, niin suureksi ja rikkaaksi kuin Jumala osoittautuu luomistöissään, kaikkivaltaisuudessaan ja viisaudessaan, niin suuri ja rikas on hän myös armossaan ja laupeudessaan. Katso taivaalle, voitko laskea tähdet, nuo lukemattomat maailmat? Voitko mitata meren vesimäärän tahi laskea suuren virran pisarat? Katso niin suuri on hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä. Siinä on syy, miksi hän ei vanhurskaudessaan ole rangaissut ja hävittänyt maailmaa, joka on täynnä syntiä ja kiittämättömyyttä.

Mitä on meidän siis tekeminen, koska hänen armonsa ja laupeutensa on niin suuri? Saammeko sitä rohkeammin vastustaa häntä ja vielä enemmän tehdä syntiä? Armahtakoon Herra Jumala meitä armossaan! Apostoli sanoo: »Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen.» Vai halveksitko? Tämän teet, jos palkitset hänen hyvyytensä jatkuvalla synninharjoituksella, kun ajattelemattomasti unohdat kaiken hyvän, jonka Jumalalta olet saanut, kun et pysähdy ja tee parannusta. Jos Jumalan hyvyys ja laupeus olisivat kohtalaiset, niin eihän silloin vahinkokaan Jumalan hyvyyden halveksimisessa olisi muuta kuin kohtalainen, mutta niin armahtavan ja laupiaan Jumalan hylkäämisen seuraus on kohtalokas.

Mitä Jumala tarkoittaa osoittaessaan niin suurta lempeyttä meitä kohtaan? Apostoli sanoo: Se vetää sinua parannukseen. Sinun parannustasi Jumala hyvyydellään ja pitkämielisyydellään tarkoittaa. Parannusta, mielenmuutosta, että katuisit, mitä olet rikkonut armorikasta Jumalaa vastaan, katuisit, että niin kauan olet halveksinut häntä. Hän tahtoo, että käännyt pois synneistäsi ja harhapoluiltasi, etsit armoa ja sovitusta ja tahdot olla hänen omanansa kaikkina elinpäivinäsi. Se on parannusta! Jos et näin tee, niin sinä halveksit Jumalaa ja hänen suurta hyvyyttänsä, etkä ymmärrä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen.

MAALISKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Jumalan vanhurskaus, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat. Room. 3 :22.

Nämä sanat antavat meille vastauksen tärkeään kysymykseen. Kun armoa etsivä sielu on kuullut paljon Jumalan autuaaksi tekevästä vanhurskaudesta, herää tavallisesti hänessä kysymys: Miten, milloin ja minkä kautta tulen Jumalan vanhurskaudesta osalliseksi? Koko maailma on lunastettu, mutta eivät kuitenkaan kaikki ihmiset tule autuaiksi. Mistä tiedän, että minä omistan Jumalan vanhurskauden?

Tässä on sinulle vastaus, sama vanha vastaus, jonka koko Raamattu antaa. Tässä sanotaan, että Jumalan, vanhurskaus tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta. Eräänlaista uskoa Jeesukseen Kristukseen nimitetään Jeesuksen Kristuksen uskoksi. »Jumalan vanhurskaus tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat», sanoo apostoli. Tämä on Jumalan vastaus. Vaikka ajattelet ja tunnet sydämessäsi miten tahansa, niin sanoo Jumala kaikkialla sanassaan: joka uskoo, uskon kautta, uskosta, usko Herraan Jeesukseen jne.

Mutta mitä on usko? Mitä tarkoitetaan Jeesuksen Kristuksen uskolla? Et mistään saa varmempaa vastausta kysymykseesi, et mistään tarkempaa selitystä tähän kuin Raamatusta. Raamatussa Kristus itse monin paikoin tunnustaa jonkun ihmisen uskon olevan autuaaksi tekevän. Aina kun Jeesus sanoo, että sinun uskosi on sinut vapahtanut tahi muuta sen kaltaista, näemme, kun tarkastamme minkälaisia ne ihmiset olivat, joille Jeesus antoi tämän tunnustuksen, mitä autuaaksitekevä usko on.

Jokainen heistä oli syntinen, joka, vaikka olikin koettanut täyttää Jumalan lain, ei ollut löytänyt vanhurskautta ja rauhaa. Päinvastoin olivat he tulleet onnettomiksi ja neuvottomiksi, kunnes kuulivat evankeliumin Kristuksesta ja tulivat hänen tykönsä ansaitsematonta armoa anomaan.

Kansa tunsi Jumalan lain ja profeettain ennustukset Kristuksesta. Johannes Kastaja osoitti heille Jumalan Karitsan, ja lopuksi astui Kristus apostoleineen julkisuuteen saarnaten evankeliumia. Mutta niille, jotka omaan vanhurskauteensa luottivat, ei Kristus kelvannut. Ainoastaan köyhät ja avuttomat syntiset kerääntyivät Kristuksen ympärille Hän oli heille suloinen tuoksu. Johannes sanoo: »Kaikille, jotka ottivat hänen vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä». Ja he tulivat uusiksi ihmisiksi. Uskon kautta he kokonaan muuttuivat sydämeensä, sieluunsa, mieleensä ja voimaansa nähden. He olivat »Jumalasta syntyneet» ja koko elämänsä ajan riippuivat he Kristuksessa, tulivat hänen seuraajikseen.

Sen saat kokea, kun tutkit Raamattua. Nyt tiedät, mitä autuaaksi tekevä usko on. Se ei ole pelkkää tietoa Jumalasta, Kristuksesta ja evankeliumista, ei liioin, Jumalan evankeliumin totena pitämistä. Vaan kun oma epäonnistunut parannuksentekosi, huono katumuksesi, rukouksesi ja heikko Jumalanpelkosi on sinut masentanut, niin synninhädässä ollessasi omistat evankeliumin Kristuksesta ja Jumalan vanhurskaudesta hänessä.

Kun et tule toimeen ilman häntä, kunnioitat ja janoat hänen armoaan, kun hänen armonsa uskot ja omistat sen, saat sydämeesi lohdutusta, iloa, rakkautta ja halua Jumalan lakiin, saat luottavaisen lapsenoikeuden hengen, joka huutaa: Abba, rakas Isä. Ja jos uskosi Jumalan armon omistamisesta horjuu, niin masennut ja isoat ja janoat sitä uudelleen. Sisäisen ihmisesi puolesta siis eroat kokonaan kaikista uskottomista. Semmoinen on autuaaksitekevä usko.

Mutta vaikka halusi sen jälkeen on Jumalan lakiin ja vaikka kaikki synti on sinulle tuskana ja tahtoisit kaikessa olla pyhä, saattaa sisäinen elämäsi sinulle kuitenkin tuottaa monta yllätystä. Toisinaan hengessäsi tuskasta huudat ja epäilys täyttää sydämesi, toisinaan taas olet kylmä ja kuollut. Mutta tästä vaihtelusta huolimatta olet kuitenkin Kristuksessa vanhurskas, Jumalan vanhurskaudella vanhurskas ainoastaan uskon kautta Kristukseen.

Meidän vanhurskauttamme hänessä kutsutaankin tässä sen takia Jumalan vanhurskaudeksi, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta ja Room. 4: 11:ssa sanotaan sitä uskon vanhurskaudeksi. Sitä ei sanota minkään armolahjan vanhurskaudeksi, esim. parannuksenteon vanhurskaudeksi, nöyryyden tahi rakkauden vanhurskaudeksi; ei, vaan uskon vanhurskaudeksi.

Tämän kautta on meille ilmoitettu, ettei vanhurskaus ole hengen hedelmä, vaan se on Jumalan Pojan oma vanhurskaus, jonka me uskon kautta omistamme. Ei se ole itse uskokaan, mutta sitä nimitetään uskon vanhurskaudeksi, koska me sen uskolla omistamme.

MAALISKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä olen antava teille kullekin tekojenne mukaan. Ilm. 2: 23.

Miten voimme välttää sen harhaluulon, joka ehkä tekstistämme ja muistakin samantapaisista Raamatun paikoista voi syntyä, nim. että saamme autuuden tekojemme paikkana? Jos sen niin käsitämme emme ole tarkanneet Jumalan sanoja. Ei Raamatussa missään sanota, että olemme tekojemme tähden vanhurskaat eli autuaat. Mutta että meidät tuomitaan tekojemme mukaan, sen luemme Jer. 17: 10; 32: 19; Hes. 18: 30; Matt. 16: 27; 25: 34-45; 2 Kor. 5: 10; Ilm. 2: 23; 20: 12; 22: 12.

Kaikkitietävä Jumala tuntee kyllä jokaisen sydämen, mutta aikojen alusta hän on säätänyt, että tekomme todistavat sisäisen olentomme laadun. Aabraham, uskovaisten isä, on tässä esikuvanamme. Hän uskoi Jumalan lupauksen ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Hän oli siis Jumalan edessä vanhurskas ja Jumalan ystävä. Mutta hänen tuli todistaa tämä teoillaan. Ja kun hän totteli Jumalan käskyä, sanoi Herran enkeli: »Nyt minä tiedän, että pelkäät Jumalaa, kun et säästänyt ainoaa poikaasikaan minulta». Apostoli Jaakob sanoo, että Aabraham tuli teoista vanhurskaaksi.

Samoin tapahtuu viimeisellä tuomiolla. Tuomioistuimen edessä vaaditaan todistajia. Todistajina ovat tekomme. Teot todistavat siitä armosta, mikä uskovassa sielussa on vaikuttanut, sekä myös siitä jumalattomuudesta, mikä uskottomassa ihmisessä asuu. Kristus sanoo: »Ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän; sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.»

Hyvät teot eivät tee ihmistä hyväksi, mutta ne todistavat, että ihminen on hyvä. Ei hän ole hyvä sen takia , että hän tekee hyviä tekoja, mutta hän tekee hyviä tekoja sen takia, että hän on hyvä. Mutta, jotta Jumala voisi pitää ihmisen tekoja hyvinä, täytyy hänen ensin tehdä ihmisen sydän hyväksi.

Kun Kristus tuomitsee meitä tekojemme perusteella, ei hän katso teon ulkonaista muotoa, eikä suuruutta, vaan sen todellista sisäistä vaikutinta eli lähdettä, josta hyvä teko pulppuaa. Tämä on seikka, jota maailma ei tahdo ymmärtää, mutta jonka Herra Kristus usein ja tarmolla asettaa eteemme. Matt. 6: 1:ssä hän sanoo: »Kavahtakaa harjoittamasta vanhurskauttanne ihmisten nähden sitä varten, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa». Minkä takia?

Herra etsii vaikutinta tekoon. Teko, nim. almunantaminen on sama, jonka Herra viimeisellä tuomiolla mainitsee. Mutta se tulee hyljätyksi sen takia , että vaikutin almun antamiseen ei ollut oikea. Matt. 10: 42:ssa sanoo hän: »Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisenkaan kylmää vettä hänen juodaksensa, sen takia että se on opetuslapsi, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille». Vesimaljan ojentaminen on pieni hyvä teko, mutta sen vaikutin (se oli tehty Kristuksen tähden, ja maljan saaja oli opetuslapsi) teki sen teon sen arvoiseksi, että Herra vakuuttaa, että hän ei jää palkkaansa vaille. Mark. 9: 41:ssä sanoo Kristus sen vielä selvemmin: »Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisenkaan vettä siinä nimessä, että olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille».

Kun nyt ymmärrämme tämän, niin lähemmin tarkatkaamme sanoja. Herra sanoo, että hän antaa itsekullekin tekojensa mukaan. On niin kuin Jumala olisi vastaan ottanut ihmisiltä sekä hyvää että pahaa. Semmoisena kuin hän on sen saanut, hän on pannut sen talteen heidän lukuunsa, jotta sitten tuomiopäivänä antaa kunkin osan jokaiselle. Niin Kristus tämän seikan opettaa. Hän sanoo itsekullekin. Jumala antaa itsekullekin.

Moni on mielestään täällä maan päällä joukon sekaan piiloutuneena, ja luulee ettei Jumala niin tarkasti seuraa hänen elämäänsä. Mutta Jumala on niin suuri, että hän tuntee jokaisen linnunkin. Hän voi seurata jokaista ihmistä niin tarkasti kuin jos maan päällä olisi ainoastaan yksi ihminen. Viimeisenä päivänä asetetaan itsekukin riisuttuna ja paljaana tuomarin silmäin eteen tekojensa mukaan tuomittavaksi. Ja ne, jotka silloin itse vastaavat synneistään s.o. jotka ovat lain alla ja siis tuomitaan sen mukaan, niille ei pienintä sanaakaan anneta anteeksi, sillä Kristus sanoo, että jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, on heidän tehtävä tili tuomiopäivänä.

Mutta uskollisetkin saavat tekojensa mukaan erilaisen autuuden, kuten Jeesus vertauksessaan leivisköistä ja muissakin raamatun paikoissa sanoo. Tämän sisältävät myös sanat, että olen antava teille kullekin tekojenne mukaan.

MAALISKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Jumalan armo, joka meille ennen ikuisia aikoja on annettu Kristuksessa Jeesuksessa. 2 Tim. l: 9.

Apostoli sanoo, että Jumalan armo on meille Kristuksessa Jeesuksessa annettu. Jumala on rakkaus, mutta ei sellainen rakkaus, joka tinkii vanhurskauden vaatimuksissa ja katsoo syntiä sormien läpi. Sen takia on hän säätänyt keinon, miten hänen vanhurskautensa ja laupeutensa tulee tyydytetyksi. Se tapahtuu miehen kautta, jossa me olemme pyhät ja nuhteettomat lain edessä. »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa.» »Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.» »Kiroukseksi meidän tähtemme, että me perisimme siunauksen.»

Tästä näemme, ettei meidän iäinen armovalitsemisemme perustu mihinkään löyhään Jumalan rakkauteen. Sillä pahateko oli sovitettava, rikos poistettava, synti peitettävä ja iankaikkinen vanhurskaus ilmi tuotava. Ei ensinkään meidän ansiomme, hyveemme tahi arvomme tähden, sillä me olimme synneissämme, kun Armahtaja kulki edellämme ja armahti meitä.

Kristuksen tähden, näkymättömän Jumalan kuvan, esikoisen kaikista luontokappaleista, Jumalan iankaikkisen ja ainoan Pojan, mutta lihan mukaan Daavidin Pojan, ihmisen Pojan, vaimon siemenen, toisen Aadamin tähden hän armahti meitä. Hän, suuri Välimiehemme on paljon vaivaa nähnyt poistaessaan valheaidan, sovittaessaan syntimme, täyttäessään vanhurskauden, hankkiessaan meille kadotetun lapsenoikeuden ja kadotetun perinnön.

Se oli rakkaalle Herrallemme sangen raskasta. Yli kolmenkymmenen vuoden oli hän orjana meidän tähtemme vapahtaakseen meidät perkeleen vallasta ja hankkiakseen meille sellaisen vanhurskauden, joka kaikkena elinaikanamme kelpaa. Se maksoi hänelle hikeä ja verta, kyyneleitä ja tuskan huudon.

Mutta lunastus, jonka hän näin voitti, kelpaa iankaikkisesti Jumalalle. Kun hän Jumalan iankaikkisen armopäätöksen mukaan tuli synniksi meidän edestämme, kun »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä» ja kun hän ei saanut vähintäkään vapautusta meidän äärettömän velkakirjamme maksamisessa, vaan hänen täytyi maksaa kaikki tyyni. Sen takia sanoo apostoli: »Ja pyyhki pois meitä vastaan olevan kirjoituksen säännöksineen, joka oli vastustajamme; sen hän on ottanut tieltämme pois ja naulinnut ristiin.» Sinne jäivät kaikki syntimme ja lain kirous!

Ja samoin kuin meidän syntimme tehtiin Kristuksen omiksi synneiksi, niin myös hänen, ansionsa, vanhurskautensa ja kunniansa tuli meidän omaksemme. Hän on Herramme, meidän vanhurskautemme. Koko ihmissuku on nyt Kristuksessa ja sen takia myös sovitettu Kristuksessa, vanhurskas Kristuksessa, Kristuksessa pyhä, nuhteeton ja hyvä.

Jumalan edessä on Karitsa maailman perustamisesta saakka ollut teurastettu. Tässä selitys siihen, että Jumala aikojen alusta on niin hoitanut ihmislapsia, aivan kuin jo lepytetty Jumala, armollinen, rakastava Isä, joka sydämellisellä laupeudella on etsinyt kadonnutta poikaansa ja rakkaasti sulkee hänet syliinsä, jos hän vain tahtoo palata Isän kotiin.

Tämmöisenä ilmestyi Herra Jumala jo Moosekselle, kun hän vuoren rotkossa näki Herran kirkkauden. »Herra, Herra! Jumala, laupias ja armollinen ja pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pitää laupeuden tuhanteen saakka, ja antaa anteeksi vääryyden, ylitsekäymisen ja synnin.»

Tämä on Jumalan armovalitseminen Kristuksessa, joka käsittää kaikki ihmislapset maan päällä. Sillä Jumalan päätöksen mukaan ei kukaan ole poissuljettu. Jumala tahtoo kaikki autuaaksi tehdä. Juhlallisesti hän itse vakuuttaa: »Niin totta kuin minä elän, kuuluu Herran, Herran sana, en minä ensinkään halua jumalattoman kuolemaa, vaan sitä, että jumalaton kääntyisi tieltänsä ja saisi elää.» Jumala tahtoo kaikkia ihmisiä autuaaksi ja että he totuuden tuntoon tulisivat. Ei Jumala tahdo, että yksikään hukkuisi, vaan että jokainen kääntyisi parannukseen. Hän on kaikkien ihmisten Vapahtaja.

Sen takia käski Kristus apostolejaan: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille». Ei ole siis mitään erotusta. Ei joku erityinen henkilö, erityinen kansa tahi suku maan päällä ole valittu, vaan valitsemus on yleinen. Se käsittää kaikki kansat, kaikki ihmiset, juutalaiset, pakanat, muhamettilaiset, kristityt, katoliset, lutherilaiset, siis kaikki ihmiset, hyvät, pahat, uskolliset, uskottomat, jumalattomat ja hurskaat, köyhät ja rikkaat, ylhäiset ja alhaiset, miehet, naiset, koko ihmissuvun, kaikki luodut taivaan alla.

Näin kuului iankaikkisen armovalitsemisen julistus: »Sinun siemenessäsi kaikki sukukunnat maan päällä siunataan».

MAALISKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi, ja pyhitykseksi ja lunastukseksi. 1 Kor. l: 30.

Monien määräysten joukossa pääsiäislampaan syömisestä löytyy myöskin tämä: pääsiäislammas on kokonaan syötävä, ei mitään saa jättää seuraavaa päivää varten. Jos jotain tähteeksi jää, on se poltettava. Ihmeellinen määräys! Pääsiäislammas oli syötävä kokonaan. Ymmärrätkö? Ymmärrätkö mitä Herra tämän kautta tahtoo sanoa? Et saa Kristuksesta omistaa vain sitä, mikä sinua miellyttää. Sinun on otettava hänet kokonaan, semmoisena kuin Jumala hänet meille on antanut, viisautena, vanhurskautena, pyhityksenä ja lunastajana. Tässä ei auta autuuden tiehen nähden valikoiminen, ajatteleminen ja päätöksen teko. Sen on Jumala jo ennakolta määrännyt. Sinun on vain kuunneltava ja toteltava. Se, joka ei tahdo pääsiäistä viettää, olkoon viettämättä. Mutta, joka tahtoo, hän tehköön sen kuten on määrätty. Karitsaa ei saa paloitella; se on syötävä kokonaan.

Muutamat paloittelevat Karitsan niin, että Kristus kelpaa heille ainoastaan viisaudeksi ja profeetaksi. He nauttivat hänen jaloista opetuksistaan, mutta muuhun hän ei kelpaa. He eivät tarvitse häntä. He eivät tunne synnin hätää, eivätkä siis tarvitse vanhurskaudekseen hänen lunastustaan. Eivät he tarvitse häntä ylimmäiseksi papikseen. Hän ei liioin saa tulla heidän kuninkaakseen ja hallita heitä. Hän ei saa heitä pyhittää ja pelastaa. Nämä ovat niitä, jotka järjellään vastaan ottavat kristinuskon. Heillä ovat sen totuudet ainoastaan selvinä, hyvin järjestettyinä käsitteinä ja mietelminä. Mutta he eivät koskaan sovita niitä omaan itseensä, ei omaan sydämeensä, omaan elämäänsä. Oi, miten kauheasti he pilkkaavat pyhintä. Tämmöisille tutkiville järkikristityille Herra kerran sanoo: »Jos olisitte sokeat, niin teillä ei olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: me näemme; sen takia syntinne jää olemaan.»

Toiset taas pitävät Kristusta ainoastaan esikuvana ja pyhityksenä ajatellen hänen siten tulevan vanhurskaudeksemme. Nämä tahtovat tehdä Kristuksen vain kuninkaaksi. He pitävät ääntä hänen seuraamisestaan, nöyryydestä, rukouksesta, kieltäymyksestä ja siitä, mitä heidän itsensä tulee tehdä ja olla. Tällä tavoin he luovat ympärilleen ihmeellisen valohohteen, josta voisi luulla heitä kaikkein vakavimmiksi kristityiksi. Mutta kaiken tämän takana piilee pohjaton kuvittelu. Heidän vakava hurskautensa on suuriarvoinen heidän omissa silmissään, jonka tähden he eivät koskaan voi tulla kadotetuiksi, vaivaisiksi syntisiksi, joilla on elämänsä ja lohdutuksensa ainoastaan Kristuksen sovintoveressä. Vaikka he järjellään tunnustavatkin uskon oppinsa, niin pysyy heidän sydämensä aina kumminkin kiinni siinä, mitä he tekevät, tahi mitä heidän tulisi tehdä. Se on heidän ensimmäisensä ja viimeisensä, se on kuin laulu heidän huulillaan. Mutta se virsi, jota autuaat Siionin vuorella laulavat: »Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen», ei kaiu heidän sydämessään. Siellä kaikuu vain: »Karitsa on esikuvamme ja on pyhittänyt meitä hengellään.»

Tämä osoittaa, että heidän sydämensä aarteena ja lohdutuksena on se, mikä heissä itsessään on tapahtunut, eikä se mitä Karitsa on verellään meille ansainnut. ja mitä siitä sanomme? Heille on sanottava: »Tämä teidän hartautenne ja jumalisuutenne on hyvä ja kiitettävä asia, mutta vahinko, ettette mene vähän syvemmälle asiassa, siihen asti, että te kaikessa tässä tulisitte häpeään ja aivan köyhillä, kadotettuina syntisinä oppisitte, että kaikki tämä on Jumalan edessä mitätöntä. Hänelle kelpaa vain Karitsa, joka on tullut teurastetuksi ja verellään on ostanut ihmiset Jumalalle.

Onpa niitäkin, joille Kristus kyllä kelpaa syntien sovittajaksi, mutta ei pyhitykseksi. Kristittyjen pienessä laumassa ovat nämä niitä lihallismielisiä vaeltajia, jotka halulla kuuntelevat suloista sanomaa siitä, etteivät synnit tuomitse meitä ja etteivät hyvät teot tee meitä autuaiksi, mutta eivät tahdo kuulla lihan kuolettamisesta ja Kristuksen seuraamisesta. He nurisevat ja valittavat, että semmoisella opilla heidän omiatuntojansa pakotetaan lain orjuuteen. Luther sanoo heistä: »He kuorivat ainoastaan evankeliumin vaahdon». He puhuvat paljon armosta ja heissä ei huomaa Herran pelon henkeä, vaan he elävät aivan vapaasti synneissään ja vääryydessä. Ne ovat niitä oksia viinipuussa, jotka eivät kanna hedelmää ja joita ei puhdisteta, taivuteta ja karsita, vaan ne saavat kasvaa vapaasti ja valitsevat itse itsellensä muodon. Kristus ei ole heidän ojennusnuoransa.»

Mitä sanomme heille? Teidän kiivautenne evankeliumin ja omantunnon vapauden puolesta on oivallinen, mutta minkä takia ette rakasta kuritusta? Eikö Kristus ja apostolit ole puhuneet meille myös nuhteen sanoja? Jokainen kirjoitus, Jumalan henkivaikutuksesta syntynyt, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Kuule: Karitsaa ei saa paloitella, se on syötävä kokonaan! Kaikki nämä eksyvät siinä, että he ajattelevat enemmän kuin kuulevat, eivätkä ota vaaria Jumalan sanasta. Huomaa sen takia: Karitsa on syötävä kokonaan.

Oi, Herra Jeesus, ilmoita itsesi meille. Ilmoita meille se viisaus, joka ylhäältä on, joka on salattu viisailta ja toimellisilta, mutta ilmoitettu pienille ja nöyrille! Oi, sinä armon ja viisauden Henki, opeta meitä tuntemaan Kristus, joka meidän syntiemme tähden on annettu kuolemaan, ja vanhurskautemme tähden on herätetty kuolleista, jotta me häneltä saisimme sen vanhurskauden, joka Isälle kelpaa. Kuule meitä, että Kristus, autuutemme ainoa toivo, asuisi meissä ja olisi ainaisena esikuvanamme. Amen.

MAALISKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Minä olen se hyvä paimen: Hyvä paimen panee henkensä lammasten edestä. Job. 10: 11.

Nämä sanat ovat tuttuja ja ennestään kuultuja. Kukapa nyt tahtoisi niitä taas tutkistella. Mutta jos Jumalan Henki saa valaista ymmärryksemme, niin juuri tämä aihe tekee jääkylmän sydämemme palavaksi ja kuolleen eläväksi. Oi, pysähdy ja kuule, mitä Herra Jeesus itse sanoo: »Panen henkeni lammasten edestä». Olet ehkä rauhaa ja iloa vailla, kylmä ja onneton. Sinulla ei ole lämmintä, rakastavaa sydäntä, johon voisit nojata väsyneen pääsi. Mutta totisesti sanon sinulle, miten sinä itse voit saada lämpimän, onnellisen ja rauhallisen sydämen. Miten se tapahtuu? Siten, että kiinnität katseesi Vapahtajan kasvoihin hänen sanoessaan: »Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen panee henkensä lammasten edestä».

Kun tämä tunkeutuu sydämeesi, niin totisesti se lämpenee ja sen täyttää sanomaton rauha ja ilo. Pyydä Jumalaa, että hän armossaan antaa sinulle hiljaisen, tutkistelevan hengen ja avoimet korvat, kun kuulet Herran puhuvan näitä sanoja. Muista kuka sinulle puhuu. Muista, se on hän, jota rukouksessa lähestyt, Vapahtajasi. Katso häneen ja kuuntele, kun hän sanoo: »minä olen se hyvä paimen ja minä panen henkeni lammasten edestä».

Etkö huomaa hänen hyvyyttään ja sydämellistä lempeyttään hänen näin puhuessaan. Tahi luuletko, että hän todella on niin kylmä ja välinpitämätön sinuun nähden, kuin uskoton, kylmä sydämesi luulottelee? Ota nämä sanat mukaasi rukoukseesi ja kun olet eniten raskautettu ja kiusattu ja tahdot huojentaa hänelle sydäntäsi, mutta et tunne saavasi rakkautta häneltä, niin tarkkaa häntä sielusi silmillä, katso häntä silmiin, kun hän sanoo: »Minä olen se hyvä paimen ja panen henkeni lammasten edestä».

Olet vasta tarkastanut hänen sanojaan. Tarkasta sitten häntä siinä teossa, josta tässä puhutaan. Katso hänen vapaaehtoista kärsimistään, hänen katkeraa kuolemaansa. »Minä panen henkeni lammasten edestä.» Anna näiden sanojen olla edessäsi selittämässä sielullesi, niitä näet. Katso, miten hän vapaaehtoisesti yrttitarhassa menee pimeyden valtoja vastaan. Kuule miten hän sanoo: »Jos minua etsitte, niin antakaa näiden mennä.» »Panen henkeni lammasten edestä.» Katso, miten hiljaa, »niin kuin karitsa, joka teuraaksi viedään», hän menee teloituspaikalle. Hän antaa heidän lävistää nauloilla kätensä ja jalkansa, ja he saavat ripustaa hänet ristinpuuhun. Nähdessäsi hänet kuoleman kauhuissa sinä kuulet hänen sanovan: »Panen henkeni lammasten edestä.»

Rohkenetko vielä epäillä hänen lempeyttään ja rakkauttaan. Uskotko vieläkin pimeää, valheellista sydäntäsi ja perkelettä, joka sanoo: »Hän ei sinusta hädässäsi välitä. Hän tahtoo, että itse voitat pahan. Hän antaa lampaan itse taistella sutta vastaan.» Oi, kauhistu toki semmoisia pimeyden puuskia ja anna Vapahtajasi olla mikä hän on, iankaikkinen, käsittämätön laupeus, joka ei voinut antaa kansan kärsiä nälkää erämaassa, eikä voinut nähdä miehen kuivettunutta kättä auttamatta häntä.

Kuinka voisi hän olla auttamatta nähdessään sielusi olevan hädässä ja vaarassa. Onhan hän tullut maailmaan juuri sieluja pelastamaan. Ymmärrän miten koko Kristuksen persoona ja työ maailmassa osoittaa suurinta rakkautta ihmissukua kohtaan ja näen, että hän itse tahtoo, että sen niin käsitän, koska hän sanoo: »Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että panee henkensä ystäväinsä edestä». Siksi voin tehdä sen johtopäätöksen, ettei se, mitä saan kokea, mitä näen, tunnen ja ajattelen voi olla yhtä varmaa kuin se, minkä Kristus antamalla henkensä todisti varmaksi.

Lähettäköön hän minulle miten raskaita koetuksia tahansa, jättäköön hän minut perkeleen ja pahan valtaan miten pitkäksi aikaa tahansa, niin tiedän kuitenkin, että hänen sydämensä palaa rakkaudesta minua kohtaan. Koska vielä elän armonajassa ja tuomitsen itseni, mutta pakenen hänen laupeutensa turviin, niin hän ei voi toden teolla minua jättää. Ei, hän ei voi valhetta puhua. Hänen sydämessään on ilo kadonneesta, mutta jälleen löydetystä lampaasta.

Kun Kristus on antanut koko persoonansa, henkensä, niin tämän suuren rakkauden tähden tulee sinun niin uskoa häneen, että mitä hän sinulle tehneekin, miten hän tahtoneekin elämäsi järjestää, sittenkin uskot siihen suureen todistukseen hänen rakkaudestaan. »Hyvä Palmen panee henkensä lammasten edestä.» Mikä siis sydäntämme painaneekin, uhkaa, pelottaa ja kiusaa, niin voimme luottaa hänen rakkauteensa ja paimenuskollisuuteensa. Paetkaamme sen turviin, joka tahtoo ja voi meitä kaikessa auttaa.

MAALISKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Sillä vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka on tuleva, eikä viivyttele. Hebr. 10: 37.

Jospa paremmin painaisimme sydämiimme, niitä Jumalan sana opettaa Herran tulemisesta ja kristittyjen autuuden toivosta! Kukaan ei ole täydellinen, kaikki tarvitsemme oppia ja ojennusta. Se, jolla on osa ensimmäiseen ylösnousemukseen, se, joka tuntee syntinsä ja puutteensa ja taistelee niitä vastaan, ja se, joka etsii Vapahtajaansa ja tarvitsee alituisesti evankeliumin lohdutusta ja vahvistusta, on totuudessa Jumalan edessä pyhä ja autuas.

Tosin hän on armoitettu Jumalan lapsi silloinkin, kun hän tuntee olevansa kylmä ja saa nuhteita autuuden toivon heikkoudesta, Mutta hänen on nuhteista otettava vaarin ja niin hän saa siitä suuren siunauksen. Apostoli Paavali selittää autuuden toivon olevan tärkeän aseen sanoen: »Olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.»

Samaten kuin usko ja rakkaus ovat tärkeitä on myös toivo tärkeä. Toivo siihen, että Kristus kerran kunniassaan tulee, on herättävä, lohduttava, puhdistava ja elämää antava voima. Johannes sanoo: »Ja jokainen, joka panee häneen sen toivon, puhdistaa itsensä, niin kuin hän on puhdas.»

Paavali tahtoo korottaa kristittyjen mielen kaiken katoavaisuuden yläpuolelle teroittamalla heidän mieliinsä ajallisuuden lyhyyttä. Hän varoittaa heitä kiinnittämästä mieltään mihinkään maailmassa, olkoonpa se suloista tahi katkeraa. Hän sanoo: »Mutta sen sanon, veljet, aika on lyhyt; olkoot sen takia ne, joilla on vaimot, vielä jäljellä olevana aikana niin kuin ei heillä olisikaan, ja ne jotka itkevät, niin kuin eivät itkisi ja ne, jotka iloitsevat, niin kuin eivät iloitsisi, ja ne, jotka jotakin ostavat, niin kuin eivät saisi sitä pitää, ja ne, jotka tätä maailmaa käyttävät, niin kuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman asu katoaa.»

Huomaa, oi ihminen, aika on lyhyt! jos saat kokea iloa, iloitse kohtuullisesti. Se ei näet kestä kauan. Sinun on se jätettävä. Kun sinua kohtaa suru, niin sure myös kohtuullisesti. Sekään ei kestä kauan, sillä aika on lyhyt. Jos otat vaimon tahi jos saat omaisuuden, niin omista ne sillä mielellä, kuin jos sinun olisi niistä pian luovuttava.

Tyhmä liha tahtoo alituisesti nostaa päätänsä valmistaakseen itselleen paratiisin jo täällä maan päällä. Se on hulluutta! Se paratiisi on sangen lyhytaikainen. Oi, jospa ne kristityt, jotka niin suurella innolla varustautuvat tässä maailmassa tilustensa, kauppansa, laskelmiensa ja rakennelmiensa varaan, ajoissa pysähtyisivät, ennen kuin viimeinen hengellisen elämän kipinä heissä on sammunut ja jumalanpelon henki heistä on lähtenyt!

Ole itsetutkistelussa rehellinen. Missä on sydämesi? Mihin sydämesi on kiintynyt? Onko sydämesi taivaassa, josta odotat Vapahtajaasi? Tahi onko se maallisessa hyvässä? Ole suora! Älä valehtele vasten parempaa tietoasi.

Te, jotka olette nääntyä tiellä loppumattomiin puutteisiin, syntiin ja uskottomuuteen, jotka ette koskaan suo itsellenne oikein iloista, pilvetöntä päivää, älkää unohtako kaiken tämän kestävän vain vähän aikaa. Sinä, joka taistelet vaikeissa kiusauksissa saatanan enkeliä vastaan, muista, pian tulee se, joka tuleva on! Nostakaa päänne, pelastumisenne hetki lähestyy! Raskas, paksu epäuskon sumu ei ikuisesti paina sielujamme! Häijy liha himoineen, paha, kylmä, viekas, kevytmielinen kova sydän ei ikuisesti vangitse henkeämme.

Etenkin ne, jotka ovat Jumalalta saaneet jonkin lahjan sielujen pelastamista varten ja sen takia Kristuksen sotilaina ovat vielä suuremmassa määrässä valheen ja pilkan ahdistamina maailmassa, sekä sisäisesti aivan käsittämättömien kiusausten saartamina, kiusausten, joita tuskin voivat kenellekään paljastaa, älkööt he unohtako »autuuden toivoa», joka on oleva heidän »kypäränänsä», älkööt unohtako tämän nykyisen ajan vaivojen kestävän vain vähän aikaa.

Pian Herra on antava niille murhetta, jotka teitä murehduttavat. Silloin kun Herra Jeesus ilmestyy kunniassaan enkeliensä kanssa, antaa hän teille, joita nyt ahdistetaan, rauhan ja kunnian ja te saatte pukeutua katoamattomuuteen. Paavali sanoo: »Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.»

Paras, ihanin on meillä vielä edessämme. Me saamme nähdä Kuninkaan kasvoista kasvoihin , ja sitten alati olla Herran luona! Onko meidän uskottava Kristukseen ainoastaan hänen puhuessaan armosta täällä ajassa? Tietysti uskomme häneen myös hänen puhuessaan autuudesta, joka meitä odottaa. Olkaamme siis valmiit, valvokaamme ja pitäkäämme huolta siitä, että kun huuto »katso, ylkä tulee», kuuluu, meillä on öljyä lampuissa.

MAALISKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

Ja heidän kesken syntyi myös kiista siitä, kuka heistä on katsottava suurimmaksi. Luuk. 22: 24.

Tässä näemme, miten Jeesus kohtelee muutamia opetuslapsia, jotka olivat langenneet, ylpeyden syntiin. Olihan kokonaan sopimatonta kiistellä siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi. Syntiä oli sellainen ajatuskin, saatikka sitten kiista. Sopiiko kristittyjen niin tehdä? Jumala siitä varjelkoon meitä! Mitä tekee Herra? Hän rankaisee opetuslapsiaan. Hän sanoo: »Kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta älkää te niin, vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, hän olkoon niin kuin nuorin, ja johtaja niin kuin se, joka palvelee.»

Ja vielä enemmän masentaakseen heidän ylpeyttään asettaa hän itsensä heidän esimerkikseen: »Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eiköhän se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.» Oliko hän nyt siis heihin suuttunut? Senhän he olivat ansainneet. Katso, mitä Herra sydämessään tuntee! Kesken vakavaa rankaisupuhettaan alkaa hän puhua heidän kunniaistuimistaan taivaassa. Hän puhuu siitä, miten he saavat istua hänen kanssaan hänen valtakunnassaan istuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.

Oi, mitä näen ja mitä kuulen! Laupias Vapahtaja, minä luulin, että semmoisten syntien tähden kadottaisimme rakkautesi ja lapsioikeutemme, tahi että olisimme ainakin joksikin aikaa menettäneet armosi. Mutta niin ei ole laita. Rangaistessaan hän puhuu heidän kunniaistuimistaan taivaassa. Armo, lapsenoikeus, ne olivat lujemmalla perustuksella.

Se, että he olivat Jumalan lapsia ja ikuisesti tulisivat Kristuksen kanssa olemaan taivaassa, se oli varma, päätetty asia, joka ei ollut riippuvainen heidän puuttuvasta ja epävakaasta hurskaudestaan. Kristus tahtoi rangaista, ojentaa ja varoittaa heitä, muuta hän ei tahtonut. Semmoinen on Kristuksen, rakkaan, lempeän Vapahtajamme mieli. Perkele tähtää aseensa henkeämme vastaan. Hän tahtoo saattaa meidät kadotukseen, sen takia että olemme syntiä tehneet, mutta Kristus ei niin tee.

Mitä opimme tästä? Eikö siis ole vaarallista rikkoa Jumalaa vastaan? Koska Kristus osoittaa näin suurta armahtavaisuutta opetuslapsiaan kohtaan, niin voimme kai kiistellä siitä, kuka meistä on suurin ja muusta semmoisesta? Niin muutamat arvelevat. Mutta sellaiset pilkkaajat ovat jo Herran Hengen merkitsemät. (Room. 3: 8). Ja apostoli lisää: »Niiden tuomio on oikea».

Evankelistat eivät ole maininneet näitä esimerkkejä opetuslasten heikkoudesta ja Kristuksen armahtavasta rakkaudesta ilman tarkoitusta. Päinvastoin. Mutta nämä esimerkit eivät ole epäuskoisten synnin näytteinä, vaan osoituksena uskovaisten heikkoudesta. Sillä Kristuksen sana pitää paikkansa. Ennen kuolemaansa sanoo hän näille opetuslapsilleen: »Minä olen viinipuu, te olette oksat. Pysykää minussa ja minä teissä. Te olette puhtaat» jne. Helluntaipäivänä saivat nämä opetuslapset uuden voiman, heidät »puettiin voimalla korkeudesta». Mutta se ei heitä tehnyt kristityiksi ja Jeesuksen ystäviksi, vaan apostoleiksi. He saivat voiman, jota ei kenelläkään heidän jälkeensä ole ollut, mutta he eivät sittenkään olleet virheettömiä.

Jos tahdot säilyttää evankeliumin totuuden väärentämättömänä, niin on hyvin tärkeätä, ettet luule Jumalan armon olevan riippuvaisen sinun hurskautesi ja voimasi eri asteista, sillä silloin olet jo hairahtunut pois uskosta. Jos luulemme armon riippuvan meidän pyhityksemme suuruudesta, niin meillä on toinen perustus uskoon, kun »mikä pantu on». Mutta koska armon saanti ei riipu eri pyhitysasteista, niin evankelistat aivan oikein esittävät evankeliumeissaan heikoimpien opetuslasten armahtamisen esimerkkinä Kristuksen rakkaudesta.

Siitä ymmärrät, mitä meidän on näistä esimerkeistä opittava. Ei suinkaan, ettei synti mitään merkitsisi, ei, että meidän tulisi omistaa opetuslasten heikkoudet, eikä liioin, että jokainen, joka on heidän kaltaisensa heikkouksiin nähden, on kristitty, vaan että, kuten tässä näemme, Kristuksen armo, heikkouksistamme huolimatta, on suuri ja järkkymätön.

Sinun on opittava heikon uskosi vahvistukseksi ymmärtämään Kristuksen sovituksen ja syntien anteeksiantamisen suuruus. Silloin tämä vahvistunut uskosi lisää sinussa rakkautta ja voimaa kaikkeen hyvään. Saat silloin kokea, että Kristuksen rakkaus vaatii sinua, jos olet elävä jäsen hänessä.

Mutta jos Kristuksen rakkaus sinussa vaikuttaa päinvastoin leväperäisyyttä syntiin nähden, niin todistaa se, että olet kuollut. Tämä on yhtä varmaa kuin se,, että hedelmäpuun rungossa elävä oksa saa rungosta auringon vaikutuksesta yhä runsaammin nesteitä ja tekee hedelmiä, kun sitä vastoin se oksa, joka ei ole elävässä yhteydessä runkoon, saman auringon vaikutuksesta kuivettuu.

Sinun armosi turviin, Jeesus, kätkeydyn. Sinne peitän kaiken syntini ja viheliäisyyteni. Lähetä Pyhä Henkesi sieluuni minua lohduttamaan, varoittamaan ja opastamaan totuuden tiellä. Amen.

MAALISKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Herran sana pysyy iankaikkisesti. 1 Piet, l: 25.

Paavali tahtoo meille opettaa, mikä voima ja arvo sanalla ja lupauksella on, jonka on antanut luotettava, sanassaan pysyvä henkilö, sanoessaan, että sen, joka tahtoo omistaa Kristuksen ansioineen ei tarvitse sanoa: »Kuka nousee taivaaseen?» Se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: kuka astuu alas syvyyteen? Se on nostamaan Kristusta kuolleista. Vaan mitä se puhuu? Raamattu sanoo: »Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi», silloin kuin sydämessäsi uskot ja suullasi tunnustat »sanan uskosta». Hän sanoo: »Sana on juuri sinun tykönäsi». Siinä on sinulla kaikki, mitä tarvitset, kun vaan omistat sen. Paavali tarkoittaa, että omistaessamme Jumalan lupauksen, me myös omistamme itse asian. Me käsitämme kyllä, että maallisissa asioissa annettu luotettava lupaus on suuriarvoinen ja tärkeä, mutta kun taivaalliset asiat ovat kyseessä, jolloin Jumala itse on lupaajana, niin miksi silloin emme ymmärrä olla turvallisin mielin.

Tämän valaiskoon meille vertaus. Vaikkapa minulla ei olisi penniäkään oikeata kultarahaa, niin olen kuitenkin tyytyväinen, kunhan vaan omistan tarpeeksi eräitä papereita, joita sanotaan seteleiksi. Näissä papereissa sanat: »Valtion pankki lunastaa tämän setelin niin ja niin paljolla», tekevät meidät turvallisiksi. Emme edes pidä tarpeellisena vaihtaa näitä seteleitä oikeaan rahaan. Me säilytämme ja pidämme arvossa niitä läpi elämämme aivan kuin ne olisivat oikeata rahaa, jopa nimitämmekin niitä rahaksi, koska ne kaikissa kaupoissa käyvät rahasta. Mikä tekee nämä paperit niin arvokkaiksi? Ainoastaan muutama sana, ainoastaan lupaus siitä, että vaadittaessa pankki lunastaa ne.

Paavalin mielestä on Jumalan sanallakin semmoinen arvo. Hän sanoo: »Älä sano sydämessäsi: kuka nousee taivaaseen?» Se on: tuomaan Kristusta alas. Sitä ei tarvita, sanoo hän, »sana on sinua lähellä». Kun kätket sanan sydämeesi ja luotat siihen, niin omistat Kristuksen, taivaan ja autuuden. Sanassaan on taivaallinen kuninkaamme myös antanut meille seteleitä. Oi, jospa kerran niin viisastuisimme, että luottaisimme yhtä lujasti niihin sanoihin, jotka Jumala on antanut meille suuressa setelikirjassaan, Raamatussa, kuin luotamme maallisen hallitsijan sanoihin! Kun tahdomme vaihtaa lupaukset niiden lupaamaan todellisuuteen, kun tahdomme omistaa taivaan ja autuuden, niin totisesti Jumalan lupaukset eivät jää täyttymättä. Muistuttakoon tämä esimerkki meitä Jumalan sanan ja lupausten suuresta arvosta.

Emme voi pysyä uskossa, eikä meillä voi olla tosiluottamusta kaikkeen siihen sanomattomaan kunniaan, minkä sana lupaa, ellei sielumme syvyyteen ole juurrutettu se, mitä merkitsee, että itse Jumala on sen sanonut. Onhan suuriarvoista, että itse Jumala on antanut meille lupauksia. Voiko mikään olla varmempaa kuin Jumalan oma lupaus? Voisiko Jumala pettää? Jumalako? Miten turmeltuneet sielumme kyvyt ovat, kun emme koskaan voi sitä oikein käsittää. Apostoli sanoo, ettei Jumala ole ainoastaan antanut meille Kristuksessa suurta lupausta, vaan hän on sen vielä vahvistanutkin. Hän sanoo: »Sen takia, kun Jumala tahtoi vielä tehokkaammin lupauksen perillisille osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, takasi hän sen valalla, jotta me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valehdella, saisimme voimallisen kehotuksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta».

Oi, suuri, armorikas Jumalamme! Sinä olet pyhällä valallasi vakuuttanut sanasi todeksi. Emmekä me sittenkään usko. Auta meitä pimeydessämme, auta meitä epäuskosta! Suuri, hyvä Jumala, anna meille anteeksi, auta meitä!

MAALISKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, ja kukin meistä poikkesi omalle tiellensä; mutta Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä. Jes. 53: 6.

Mitä tällä tarkoitetaan, mistä tässä on kysymys, missä suhteessa me vaelsimme eksyksissä ja poikkesimme omalle tiellemme? Sen huomaan, kun näen mitä Jumala teki palauttaakseen meidät harhateiltämme. »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä.» Tässä on siis kysymys synnistä, meidän pelastamisestamme ja taivaan tiestä. Herran Henki huomauttaa eksytyksenämme pääasiassa olleen sen, että kukin meistä poikkesi omalle tiellensä. Joku ajattelee: »Jospa voisin olla kyliin vakava jumalisuudessani, jos voisin oikein pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin voisin toivoa armoa». Mutta profeetta sanoo, että tämä on eksyksissä vaeltamista. Se ei riitä, olet liian turmeltunut, olet kaikkine töinesi täysin kadotettu.

Toinen ajattelee: »Kun oikein voisin tuntea ja katkerasti katua syntejäni, kun voisin vakavasti valvoa ja taistella niitä vastaan, niin minulla olisi toivoa armon omistamisesta.» Mutta tämäkin on eksyksissä vaeltamista, sanoo profeetta. Kaikki ponnistuksesi on turhaa. Siihen tarvitaan toinen mies. »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä.» Ainoastaan tämä kelpaa Jumalalle.

Säälien meitä näki Herra surkean ponnistelumme synnin suosta. Hän armahti meitä ja lähetti hänet, jonka tuli kantaa meidän kaikkien synnit. »Hänet, joka ei synnistä mitään tiennyt, on hän meidän edestämme synniksi tehnyt.» Koko maailman kaikki synnit »heitettiin» hänen päällensä. Herra näki kaikki meidän syntimme hänen syntinään. Hän saisi ne kaikki maksaa. Meidän syntimme eivät enää ole meidän, vaan hänen. Ja jotta voisimme olla aivan turvassa, niin profeetta sanoo, ettemme itse ole panneet syntejämme hänen kannettavakseen, vaan Herra, Herra heitti. Herra itse teki sen. Hän osoitti meille suosiotaan ja hän on myös tyytyväinen siihen, mitä on tehnyt. Sen takia sanoo Johannes: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Huomaa: »Jumalan Karitsa!» s. o. Karitsa, jonka Jumala on määrännyt sovintouhriksi. Ainoa, joka Jumalalle kelpaa. Jeesus sanookin, että sen takia Isä rakastaa häntä, kun hän panee henkensä alttiiksi.

Mikä saattaa olla turvallisempaa! Lieneehän Jumala toki tyytyväinen omaan taitoonsa. Muista sinä ahdistettu syntisraukka, että Isä itse pelastaa sinut. Se on Jumalan työ. Hän itse antoi sovittajan. Kuka Jumala voi nyt siis syyttää sinua synneistäsi Sillä taivaan Jumala, joka on sinun Herrasi ja jota niin suuresti pelkäät, ei ole pannut syntejäsi sinun kannettavaksesi, vaan lain uhkausten tähden Kristuksen kannettavaksi.

Mitenkä ei siis jokaisella, jolla on haavoitettu omatunto, olisi osa tähän pelastukseen ja lohdutukseen. Eikö hänellä, jos kellä? Sillä sovitus ei ole vanhurskaita, vaan syyllisiä varten. Oi, sinä ikuinen, käsittämätön rakkaus! Syntiset, joilla on paha omatunto, saavat nyt rauhan. Kiitos ja ylistys sinulle Jumala!

Kun uskot tämän, joka on Jumalan sanan tärkein opetus, niin arvioi sitten, mitä turmeluksesi, pahuutesi ja kuollut tilasi merkitsee Jumalan oman Pojan kuoleman rinnalla. Kaikki ihmiset ovat Jumalan Pojan rinnalla aivan arvottomat. Kun Herra vertaa itseänsä hyvään paimeneen, niin hän sanoo: »Minä panen henkeni lammasten edestä». Pysähdy tämän kuvan eteen! Ajatelkaamme, että jokin lammas olisi tehnyt jonkin siveellisen rikoksen, jonka tähden se on ansainnut kuoleman tuomion. Mutta tällä lampaalla on ylen hellä paimen, joka tahtoo panna henkensä alttiiksi tämän lammas raukan edestä. Ajattele, ihminen panisi henkensä alttiiksi lampaan pelastamiseksi. Eikö sinun mielestäsi tämä ole ylen kallis sovitus lampaan edestä? Eikö sen lampaan rikos ole jo tarpeeksi sovitettu?

Mutta eikö Jumalan iankaikkisen Pojan kuolema ihmisten hyväksi ole yhtä suuri, niin, määräämättömän paljon suurempi sovitus. Sinähän vallan katoat tämän sovituksen äärettömään suuruuteen. Ja kaikki sinun syntisi, niin raskaat kuin ne itsessään ovatkin, menettävät tämän rinnalla arvonsa.

Isän tahto ja tarkoitus oli juuri se, että syntimme tyhjään raukeaisi, jotta me rauhan saisimme. Jos näin yksinomaan Kristuksessa löydät rauhan, niin silloin olet käsittänyt iankaikkisen elämän. Hyvä paimen kyllä sitten keinon keksii, miten kaikki sinun virheesi korjataan. Hän huolehtii siitä. Sinä olet hänen edessään vain lammasraukka. Hän tahtoo itse tehdä kaikki. Lampaan tulee vain kuulla paimenen ääntä. Kuulkaa, niin sielunne saa elää! Jumala lisätköön meille uskoa!

MAALISKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Jeesus sanoi Pietarille: »Seuraa minua». Joh. 21:19.

Tässä suuri Herramme pyytää palvelusta Pietarilta ja määrää hänet lammasten paimeneksi. Herra ottaa hänet työkumppanikseen. Saman armon antaa hän kaikille ystävilleen, vaikka erilaisissa kutsumuksissa ja monilla eri teillä. Kaikki saamme tulla Kristuksen seuraajiksi ja Kristuksen palvelijoiksi, tehdä ja olla muille, niitä hän on tehnyt ja ollut meille. Kaikille niille, jotka häntä rakastavat sanoo hän: »seuraa minua!»

Paavali sanoo myös: »Olkaa siis Jumalan seuraajia, niin kuin rakkaat lapset ja vaeltakaa rakkaudessa, niin kuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme.» Ja vielä Jeesus sanoo: »Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkyllin». Se mitä minulla on, pitää sinullakin olla; jos sinulta jotain puuttuu, niin on se minultakin puuttuva. Ei mikään synti sinua tuomitsisi, ei mikään paha sinua saisi, vaan että olisit aivan turvattu iankaikkisesti, niin on sinulla minun vanhurskauteni, elämäni ja autuuteni. Niin kauan kuin minä olen vanhurskas ja elän, olet sinä myös vanhurskas hurskas ja elät minun tähteni.

Mutta hän tahtoo, että me myös saman rakkauden velvoittamina sanomme lähimmäisellemme: »Katso, rakas veljeni, Herra on minun omani ja hänessä on minulla armo ja autuus. Salli minun sinua palvella, kuten hän on palvellut minua; ota mitä minulla on, kuten minä olen saanut kaikki hänen omansa. En tahdo enää itseäni, enkä mitään omaani sanoa omakseni. Kokonaan tahdon palvella sinua ja kaikkia lähimmäisiäni, rakkaan Herrani tähden, joka on tehnyt ja yhä edelleen tekee minulle niin paljon hyvää.»

Siten tehden olemme Kristuksen seuraajia, emmekä enää elä itsellemme, vaan hänelle, joka meidän edestämme on kuollut ja ylösnoussut. Ja tämähän on elämämme tarkoitus, jos kerran olemme kristittyjä. En tiedä kannattaako koko asiasta puhua sanaakaan, kun ajattelen, mitkä vuoren painoiset esteet asettuvat tiellemme, sillä eihän riitä, että vain tiedämme tämän, sitä on joka päivä harjoitettava työssä ja totuudessa.

Harvat uskovat, että Kristus niin rakastaa ja palvelee meitä kuin äsken sanoimme, sekä että meidän vähäinen palveluksemme on hänelle arvokas ja mieluinen. Harvat ovat ne, jotka siitä välittävät ja koettavat painaa sen sydämeensä. Kuka todella uskoo, että Kristus mielisuosiolla katsoo meidän heikkoihin töihimme? Ainoastaan sokeat sieluraukat, jotka luulevat, että heidän tekojensa oma arvo Jumalan edessä on niin suuri, että Jumala rakastaa heitä suorastaan heidän tekojensa tähden. Näin he uskovat. Se on hirmuista: ja perkele yhä tukee heitä heidän uskossaan.

Mutta kun ihminen rupeaa näkemään hyvät tekonsa oikeassa valossa, niin näkee hän ne kehnoina ja arvottomina. Hän näkee, ettei ainoakaan hänen työnsä ole puhdas ja otollinen, vaan ne kaikki ansaitsevat Jumalan rangaistuksen. Parhaimmatkin tekomme kaipaavat Jumalan anteeksiantoa, muuten olemme niiden tähden tuomitut. Hyvät teot eivät ole oman arvonsa tähden Jumalalle otollisia, mutta Poikansa tähden on Jumalalla mielisuosio meihin itseemme ja meidän tähtemme vähäisiin rakkauden töihimme.

Sitä paitsi ovat ne hänelle otollisia hänen oman sanansa tähden. Hän on antanut käskyn ja teko on hänelle otollinen hänen itsensä tähden, joka on käskyn antanut. Vaikka tämän ymmärrämme, niin emme kuitenkaan tahdo uskoa sitä ja iloita siitä, että saamme olla hänen palveluksessaan, vaan arvostelemme palveluksen ja työn laatua ja kun se mielestämme on vähäpätöinen, niin emme usko Kristuksella olevan mielisuosiota työhömme. Tämä kiusaus seuraa aina oikeata hyvien tekojen oppia. Ja usein on seurauksena, että Herran palvelija epätoivoisena, kun mielestään ei mitään voi toimittaa, kokonaan vaikenee.

Voi, synkkää, onnetonta epäuskoa ja sokaistun sydämen pimeyttä! Tuo onneton epäusko, sydämen pakanuus estää uskollisia tekemästä hyvää sillä ahkeruudella, ja halulla, kuin he muutoin tekisivät. Sillä niin paljon he kuitenkin rakastavat Vapahtajaansa, että jos he vain oikein uskoisivat saavansa palvella häntä, he ilolla rientäisivät pitkienkin, matkojen päähän. Jos hän näkyvässä muodossa tulisi heidän kotiinsa ja pyytäisi heiltä ruokaa ja vaatteita, niin varmaankaan eivät he mitään häneltä kieltäisi, vaan panisivat hänen eteensä, mitä parasta heillä olisi. Mutta kun hän puolestaan lähettää köyhän ihmisen, joka tarvitsee ruokaa, vaatteita tahi rahaa, niin he epäröiden auttavat. Jospa silloin uskoisimme, että Jeesus seisoo vieressämme, katsoo meihin ja sanoo: »Kaikki, niitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle.» Oi, emmekö silloin ilolla antaisi ja lainaisi! Mutta kun emme oikein mitään usko, niin ei meillä liioin ole halua eikä voimaa hyvän tekemiseen.

Me kiitämme ja ylistämme sinua, Herramme Jeesus Kristus, että olet iankaikkisella rakkaudella rakastanut meitä ja uhrannut itsesi meidän edestämme Jumalalle otolliseksi uhriksi! Kiitämme sinua myös, että olet ollut meille esikuvana, seurataksemme sinun askeleitasi! Anna, rakas Vapahtaja, sinun rakkautesi ja uhrautumisesi herättää ja taivuttaa meidän kylmät ja kovat sydämemme kokonaan antautumaan sinun palvelukseesi, niin että mekin puheella ja työllä palvelisimme lähimmäistämme sinun jälkiäsi seuraten. Amen.

MAALISKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Käärme sanoi vaimolle: »Jumala tietää, että kun te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, niin että te tulette niin kuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan.» 1 Moos. 3: 4-5.

Huomaatko, mikä viekas kaksinaisuus ja käärmeen kavaluus näissä sanoissa piilee? Katso tuota valkeaksi puettua perkelettä. Tässä esiintyy hän sangen arvokkaana vaikeuden enkelinä. Hän ei sano Aadamille ja Eevalle: »Ei teidän pidä ensinkään välittää siitä, mitä Jumala sanoo». Päinvastoin hän ottaa Jumalan todistajaksi siihen, mitä sanoo, pannen Jumalan omat sanat sen perustukseksi. Hän vain antaa selityksen sille nimelle, jolla Jumala itse oli puun nimittänyt. Jumala oli kiellossaan nimittänyt sitä hyvän- ja pahantiedon puuksi.

Perkele tahtoo nyt selittää, mitä tämä merkitsee. Hän sanoo: »Jumala tietää, Jumala on tämän puun nimen kautta myöntänyt, että sen puun kautta saatte tiedon hyvästä ja pahasta. Sen tiedon Jumala itse omistaa; ja jona päivänä te siitä syötte, tulette te niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.» Tämähän on erinomainen asia. Tulla viisaaksi niin kuin itse Jumala ja valaistuksi, kuten hän, eihän siinä voinut olla mitään pahaa. Kun Jumala tämän tietää, niin onhan mahdotonta, että hän, teidän rakas, hyvä Isänne, olisi kieltänyt teitä syömästä siitä puusta. Näin ovat toiset käsittäneet saatanan juonen.

Toiset taas arvelevat hänen tahtoneen herättää epäluuloa Jumalaan, ettei Jumala muka olisi suonut heille samaa onnea ja autuutta kuin hänellä itsellään oli. ja ettei heidän siis niin sokeasti pitänyt luottaa Jumalan rakkauteen ja mielisuosioon. Molemmat selitykset täydentävät toisiaan.

Eeva teki luonnollisesti tämän johtopäätöksen: Jumala ei ole voinut kieltää meitä syömästä näitä hedelmiä, koska hän tietää, että niitä syömällä aukenevat silmämme. Olemme siis väärin ymmärtäneet hänen sanansa, sillä miten voisi semmoinen kielto olla sopusoinnussa hänen hyvyytensä ja rakkautensa kanssa. Jos hän taas todella on kieltänyt meitä niitä syömästä, niin emme voi muuta ymmärtää kuin ettei hän suo sitä meille.

Tässä näet saatanan viekkauden. Hänen viekkautensa Ilmenee vielä kauheampana, kun tarkkaamme, miten hän sekoittaa suureen valheeseensa totuuksia, jotka hän vääntää ja himmentää kaksimielisillä lauseilla. Hän esim. lupaa sen, että heidän silmänsä avautuvat. Tämän voi käsittää niin, että he saisivat erinomaisen viisauden ja taidon, mutta epäilemättä hän tarkoittaa niitä surullisia kokemuksia, joita synti ja rangaistus mukanaan tuo.

Huomattavimpana seikkana tässä kiusauksessa, joka myös on jättänyt syvät jäljet kaikkiin Aadamin lapsiin, on käärmeen yllytys ylpeyteen, itsejumaloimiseen ja väärään vapauteen. Tämä on alkulähteenä hengelliseen rappeutumiseen, voimakkaisiin kiusauksiin ja syvään lankeemukseen. Jo käärmeen ensimmäisissä sanoissa: »Olisiko Jumala sanonut: älkää syökö kaikista paratiisin puista», piilee ajatus: »Te, Jumalan jaloin työ, te, koko maan hallitsijat, tekö olisitte jollakin tavoin sidotut! Eikö teillä olisi täysi vapaus?»

Mutta kun kiusaajan rohkeus on kasvanut, sanoo hän nimenomaan: »Te tulette niin kuin Jumala tahi Jumalat». Ja juuri tuo sana: »Te tulette, niin kuin Jumala» - ei Jumalan armon kautta, lahjana, vaan omalla tiedollanne hyvästä ja pahasta, siis omalla työllä ja toimella, jätti Aadamin sukuun syvän jäljen, joka vielä tänäkin päivänä tulee näkyviin.

Kieltämättä on myös merkillistä, että käärme herätti ihmisessä tiedonhalun, joka erikoisesti vaikutti siihen suureen kauheaan lankeemukseen. Luther sanoo: »Se onkin perkeleen myrkkyä, kun ihminen tahtoo olla viisaampi kuin mitä Jumala on säätänyt». Ei mikään ole tehnyt ihmisiä niin mielettömiksi hengellisissä asioissa ja vihamielisiksi Jumalaa ja hänen teitänsä kohtaan kuin tuo luuloteltu suuri viisaus. Vaikka heillä olisikin suuri tietomäärä, niin, koska he pitävät itseänsä viisaina, tulevat he mielettömiksi. Apostoli sanoo, että tieto paisuttaa. Suuri määrä ymmärrystä ja laajat tiedot houkuttelevat ihmistä itsejumaloimiseen ja itsekyllyyteen, jolloin ei Jumalan viisaus hänelle kelpaa.

Jumala on ylpeitä vastaan ja kätkee valonsa viisailta ja toimellisilta. Mutta ihminen on silloin hukassa, kun Jumala on häntä vastaan. Silloin lankeaa hän hulluudesta toiseen. Luther sanoo, että ihminen silloin saa semmoisen viisauden, että hän pitää syntiä vanhurskautena ja suurimman hulluuden korkeimpana viisautena. Sillä perkele sotkee ihmisen ymmärryksen niin, että jota kauemmaksi hän joutuu Jumalan sanasta, sitä viisaampana ja oppineempana hän itseänsä pitää.

MAALISKUUN 13 PÄIVÄNÄ.

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. 2 Kor. 5: 17.

Ensimmäinen luomus turmeltui syntiinlankeemuksessa, ja se mikä oli Jumalan sydämen tyydytys ja ilo, kun hän katsoi kaikkea, jota hän tehnyt oli, turmeltui siinä määrässä, että ihmisten tavoin tulkittuna, Jumala katui, että oli luonut ihmisen. Mutta sitten antoi Jumala meille »Sanan», »esikoisen Jumalan luomuksista», jotta hän toimittaisi uuden luomisen maan päällä, loisi uuden ihmisen, joka olisi Jumalan kuva, kuten ihminen ensimmäisessä luomisessakin oli. Totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä olisi se Jeesuksessa Kristuksessa hyviin töihin luotu. Siihen Jumala alun pitäen oli meidät valmistanutkin.

Apostoli sanoo: »Jos joku on Kristuksessa.» Olemme usein tutkineet, mitä tämä merkitsee ja miten se tapahtuu. Henki nuhtelee meitä synnin, epäuskon ja itsevanhurskauden tähden, niin että lopulta emme löydä rauhaa muualta kuin ainoastaan Kristuksesta ja hänen vanhurskaudestaan. Kun sielu Hengen rankaisemana ja ahdistamana lopuksi kätkeytyy Kristuksen vanhurskauteen ja Kristus on hänelle kaikkena kaikessa, sekä vanhurskautena että väkevyytenä, silloin on hän Kristuksessa. Ja apostolin sanojen mukaan hän on silloin uusi luomus. »Se, mikä on vanhaa on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.» Ja tämä on kokemuksen kautta ilmitullut totuus.

Jokainen kristitty todistaa, että kun elämä Kristuksessa hänessä heräsi, kun hän sai valoa ja rauhaa Kristuksen vanhurskaudessa, heräsi hänessä eloon uusi olento, uusi sydän, uusi mieli. Kaiken hän näki nyt aivan uudessa valossa. Hänen järkensä rupesi tajuamaan hengellisiä asioita. Hän sai uudet silmät, uudet korvat, uuden halun sydämeensä, uudet ilot, uudet surut, uudet aatteet, uudet pyrkimykset. Toisin sanoen: hänellä oli uusi elämä, kokonaan uusi maailma edessään, »katso, uusi on sijaan tullut». Se osoittaa hänen uudessa kielessään, uudessa puhetavassaan ja uudessa elämässä. Ja mitä siihen vanhaan tulee, jota vielä hänessä on, niin hän on nyt toisessa suhteessa siihen.

Synti, himot, jotka ennen olivat nautintona, ovat nyt hänelle tuskana ja kauhistuksena. Kaikki hengellinen ja kaikki, joka on taivaasta lähtöisin, oli ennen hänelle vierasta ja ikävää. Siinä on nyt hänen halunsa ja elämänsä. Mielenlaatu hänessä on uusi, vaikka liha, vanha, aatamillinen turmio hänessä on entisellään. Uusi sisäinen olemus on varma todistus uudestisyntymisestä. Sillä syntyminen on sisäisen olennon muutos. Ja Kristus sanoo: »Jos ihminen ei uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa.» Johannes sanoo: »Ja ne eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.»

Tämän Jumalasta syntymisen kautta tämä uusi luomus saa jälleen sydämeensä syntiinlankeemuksessa kadonneen Jumalan kuvan. Se havaitaan uskollisten mielenlaadussa ja hengessä. Mutta koska vielä elämme lihassa, joka on täynnä syntiä ja sotii Henkeä vastaan, niin ei tämä Jumalan kuva hänessä ei ole vielä näkyvä ja täydellinen. Mutta uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen on luotu totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä on kerran, kun Kristus ilmestyy, vapahdettava tästä kuoleman ruumiista ja »me tulemme hänen kaltaisikseen».

Tutkikoon kukin itseänsä. Apostoli sanoo vakaasti: »Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus». Jos luulet olevasi kääntynyt ja uskovainen, mutta sinulla ei ole tätä uutta mielenlaatua ja uutta sydäntä, etkä sisimmässäsi ole tullut uudeksi luomukseksi, niin et silloin vielä tiedä, mitä oikea usko ja autuus Kristuksessa merkitsee. Todistaahan Raamattu kauttaaltaan, että totinen usko tuo myötään uuden mielen, uuden sydämen, Jumalan tuntemisen ja ystävyyden, halun hänen lakiinsa ja maailman voittamiseen. Samaten kuin tuli lämmittää, niin myös Jumalan Hengestä syntynyt ihminen oli täynnä elämää ja voimaa.

Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus. Tämän apostoli sanoo lyhyesti ja yksinkertaisesti, mutta samalla päättävästi. Älä kiiruhda tämän totuuden sivu, vaan pysähdy ja ole vilpitön itseäsi kohtaan! Parempi on ajoissa huomata hengessä olevan vilppiä, kuin liian myöhään huomata olevamme petetyt. Tiedäthän, onko uskosi vaikuttanut sinussa tässä mainitun sisäisen muutoksen.

Vaikkapa syntisi ja vikasi olisivat monet ja suuret, mutta sinulla kuitenkin siitä huolimatta on uusi mielenlaatu, jos Kristus on sinulle A ja 0, ensimmäinen ja viimeinen, ainoa lohdutuksesi, jokapäiväinen tarpeesi, niin että mieluimmin tahdot kuulla Kristuksesta ja hänen ansiostaan, niin on tämä varmana todistuksena siitä, että olet Jumalasta syntynyt. Silloin olet myös saanut uuden rakkauden ja harrastuksen Jumalan lakiin ja hänen teihinsä, jonka tähden syntisi ovat tulleet sinulle pahimmaksi vaivaksi.

Tyhmät neitseet ovat uskonnollisia, rakastavat Jumalan sanaa noin ylimalkaan, harjoittavat määrättyjä pyhiä töitä, mutta heidän halunsa ja ilonsa ei ole Kristuksessa ja hänen armossaan, eivätkä he välitä kuulla eikä puhua Kristuksesta ja syntien anteeksisaamisesta.

MAALISKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi enkä muistele sinun syntejäsi. Jes. 43: 25.

Kuulkaamme mitä Herra sanoo: »Kaikki janoovaiset tulkaa vetten tykö; tekin, joilla ei ole rahaa.» Sekä syntiset että pyhät kuulkaa, kun Herra itse puhuu ja sanoo kuinka hän tuomitsee ja menettelee meitä armahtaessaan. Ei mikään ole varmempaa kuin se, minkä Herra itse puhuu! Ja tässä kuulemme hänen vakuuttavan mitä selvimmin, ettei mikään uhri, ei sisäinen eikä ulkonainen hurskaus taivuttanut häntä armon antoon. Ei mikään puute, ei sisäinen eikä ulkonainen heikkous liioin tyhjäksi tehnyt hänen armoaan, vaan sekä ansiot että velat olivat samanlaisessa suhteessa tähän Herran sanaan: »Sinä saatoit minulle työtä synneilläsi ja vaivaa pahoilla teoillasi». »Minä itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi», huomaa, »itseni tähden», ei sinun tähtesi, enkä muistele sinun syntejäsi». Nämä sanat ovat köyhille syntisille suloiset ja hunajaa makeammat. Armorikas Jumala, avaa silmämme ja sydämemme, jotta tuntisimme ja näkisimme, kuinka suloinen sinun sanasi on!

Mutta oikein ymmärtääksemme näiden sanojen voiman, on tarpeellista, että kiinnitämme huomiota siihen, että Herran tässä yhteydessä (säk. 22-24) luettelemat toimitukset olivat jumalanpalvelukseen, hurskauteen ja hyviin töihin kuuluvia asioita, joita Herra itse oli Israelin lapsille määrännyt, mutta joita he laiminlöivät, eivätkä suinkaan armoa ansainneet. Hän puhuu näin: »Et sinä huutanut minua avuksesi». Tämä tarkoittaa, että heiltä puuttui sydämen harras halu Herran puoleen ja siitä johtuva avuksi huutamisen ja rukouksen tarve. Sitten luettelee hän mitä jumalanpalvelukseen kuului: uhrit, ruokauhrit, polttouhrit, suitsutukset jne.

Uuden liiton kristityillä vastaa tämä rukousta, hartautta, jumalanpalvelusta, armeliaisuutta ja hyviä töitä. Tietäessämme Jumalan itsensä määränneen Israelille jumalanpalveluksen, ja myös Israelin kansan suurella huolella ja tarkkuudella viettäneen jumalanpalvelusta, niin mitä merkinnee tässä Herran hylkäävä puhe uhreista? Onpa kuin jos Herra ei myöntäisi heidän uhranneenkaan ja kuitenkin hän samalla todistaa heidän suitsuttaneen ja uhranneen hänelle. Eikö hän hyväksykään mitä itse on määrännyt? Eipä suinkaan! »Sinun uhrisi tähden en minä sinua nuhtele», sanoo hän, »sinun polttouhrisi ovat alati minun edessäni.»

Tässä on kysymys siitä, mikä taivutti Herran armon antoon, ja mikä tuotti heille syntien anteeksi antamisen, kuten tässä sanotaan: »Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi», ja (säk. 26): »Käykäämme oikeudelle keskenämme; puhu sinä, että vanhurskas olisit.»

Kun tästä asiasta on kysymys on Herran kiivaus niin kuin palava tuli kaikkea ihmisansiota ja arvoa vastaan. Silloin muistuttaa hän moneen kertaan: et sinä, et sinä, »et sinä huutanut minua avuksesi, sillä sinä väsyit minuun Israel. Minä, minä se olen, joka itseni tähden, pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi.»

Samoin puhui hän myös ollessaan täällä ihmismuodossa. Samaten kuin sanoessaan: »Et sinä huutanut minua avuksesi»; en mielisuosiolla katsellut työtäsi, vaan »sinä saatoit minulle työtä synneilläsi». Ja minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi, enkä muistele sinun syntejäsi». Samoin sanoo hän Joh. 15:16: »Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät». Ja Matt. 20:28: »Niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.» Joh. 17:19: »Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, jotta hekin olisivat pyhitetyt totuudessa.» Matt. 26:28: »Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.» Joh. 6:57: »Joka syö minua, elää minun kauttani.»

Jokaisessa Raamatun kohdassa on sama ajatus, sama kuin mitä Herra tässä sanoo: et sinä, et sinä, työtä tehnyt vaan »sinä saatoit minulle työtä synneilläsi. Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi.»

Kaikki mitä teemme on synnin saastuttamaa. Sen takia on meidän kokonaan kadotettuina vastaan otettava kaikki Jumalan armosta hänen kauttansa, joka on meidän tähtemme työtä tehnyt, antanut henkensä ja verensä meidän edestämme ja joka sanoo: »Teidän pitää elämän minun kauttani.» »Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi»

MAALISKUUN 15 PÄIVÄNÄ.

Sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi ja tuotit minulle vaivaa pahoilla teoillasi. Jes. 43: 24.

Tässä ilmenee perussyy siihen, etteivät syntimme enempää kuin hurskautemmekaan mitään merkitse, kun kyseessä on meidän armahtamisemme. Kristuksen veren punaiseen mereen ovat sekä syntimme että ansiomme upotetut.

Annettuaan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi ei Jumala kiivaile mistään niin paljon kuin Pojan kunniasta. Kuultuaan Poikansa tuskanhuudon maasta ei hän siedä, että kukaan syntinen tekee itse itsensä arvolliseksi taivasta varten. Tarkkaa siis Herran sanoja: »Sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi.» »Työtä! työtä!» Kuule, hän on työtä tehnyt!

Rakkaalla Herrallamme on ollut paljon työtä meidän pelastamisessamme synneistämme. Tahdotko nähdä mitä sanat »sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi» merkitsevät? Mene silloin Getsemaneen ja Golgatalle.

Jumalan pyhä laki ei ole leikin asia. Maan matonen, ihminen rohkenee ylenkatsoa ja polkea kaikkivaltiaan Luojan lain. Hän vastaanottaa Luojaltaan lukemattomia hyviä töitä, mutta polkee hänen tahtonsa ja käskynsä. Hän ei rakasta häntä yli kaiken, vaan halveksii häntä ja palvelee epäjumalia. Hän ei pelkää Herraa yli kaiken, vaan kevytmielisesti tekee syntiä häntä vastaan. Ei turvaa häneen, vaan itseensä ja muihin. Ei rakasta lähimmäistään niin kuin itseään, vaan ajattelee ainoastaan omaa parastaan. Vieläpä elää kaikenlaisissa synneissä ja paheissa: tottelemattomuudessa, vihassa, kiukussa, haureudessa, jumalattomuudessa, vaiheessa ja petoksessa ym.

Tämä kaikki saattaa tuntua kevytmielisessä mielessämme vähäpätöiseltä, mutta pyhä Jumala tuomitsee toisin. Sen näen Kristuksen kärsimisestä. Sen näen, kun Jumalan oma Poika kantaa meidän syntimme, kun tuo jalo, voimakas persoona »alkaa murehtia ja tulla tuskaan» ja kun »hänen hikensä oli niin kuin verenpisarat, jotka putosivat maahan».

Oi sinua kevytmielistä ihmistä! Kun kuulet vaikeroimisen yön pimeydessä yrttitarhasta ja havaitset tuon tuskassaan vaikeroivan ihmisen samaksi majesteetilliseksi persoonaksi, joka pelkällä sanallaan tyynnytti myrskyn, ajoi ulos perkeleitä, herätti kuolleita, hallitsi kansanjoukkoja, niin eikö sydämessäsi herää kysymys: mikä saattaa tuon voimakkaan persoonan yksinäisyydessä vapisemaan, itkemään ja valittamaan. Älä mene välinpitämättömästi Sen näyn ohi. Tämä koskee sinua. Sehän on sinun Vapahtajasi, jota rukouksessa lähestyt, jota kuolemassa avuksi huudat ja jonka viimeisellä tuomiolla kohtaat.

Jos häneltä kysyt, minkä takia hän hikoili verta, saat vastauksen: »Sinä sait minut työtä tekemään sinun synneilläsi.» Kysyt profeetan kanssa: »Miksi ovat siis sinun vaatteesi niin punaiset ja sinun pukusi niin kuin viinikuurnan sotkijan?» Hän vastaa: »Minä sotkin viinikuurnan yksinäni, eikä yksikään toinen ollut minun kanssani.» Ei sanota, että sinä olet työtä tehnyt. »Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi.»

Jos sitten näet Vapahtajasi niin piestynä ja haavoitettuna, että olisit voinut lukea kaikki hänen luunsa, sanoo profeetta sinulle: »Hän on haavoitettu meidän pahain tekojemme tähden ja hosuttu meidän syntiemme tähden. Rangaistus, joka meille rauhan tuotti, oli hänen päällänsä.»

Kun sitten näet hänen kärsivän rangaistuksen kirouksenpuussa neuvoo apostoli sinua: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme, sillä kirjoitettu on: »Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.»

Tämä on kaikki entuudestaan sinulle tuttua, sinä tiedät kaiken tämän, mutta mitä sydämesi siitä sanoo? Oletko herännyt tämän näyn nähtyäsi? Jos Jumalan Henki saa avata silmäsi ja kirkastaa sinulle Kristuksen kärsimisen, saa autuutesi asia kokonaan toisen valon. Sinä tulet sekä särjetyksi että lohdutetuksi, köyhäksi, mutta kuitenkin autuaaksi. Ja sanat: »Et sinä ole työtä tehnyt, sinä saatoit minut työtä tekemään. Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun ylitsekäymisesi», saavat uuden voiman ja merkityksen.

Mutta voi sitä ihmistä, joka voi katsella Vapahtajansa kärsimistä ja tuskaa, ja tahtoo siitä huolimatta vielä elää kevytmielisyydessään synnin ja maailman palveluksessa. Voi sitä ihmistä, joka tahtoo häiritsemättä elää synnissä, vaikka Vapahtajansa hikoilee verta hänen syntiensä tähden, vaikka Häntä ruoskitaan hänen himojensa tähden ja vaikka hän kyynelin ja tuskanhuudoin kuolee ristillä hänen sovituksekseen!

Miten käy vapaan, rohkean maailman, kun kerran hänen verensä tulee sen päälle? Miten käynee sinun, joka vuosittain olet viettänyt Kristuksen kärsimisen ja kuoleman muistoa, mutta et tahdo olla kokonaan liitettynä häneen, et tahdo olla Hänen omansa, et tahdo elää hänen alamaisenaan hänen valtakunnassaan! Miten käy sinun, joka vuosittain vietät hänen kärsimisensä muistoa, nauttien hänen ruumistaan ja vertaan, mutta menet taas pois himoihisi ja kevytmieliseen seuraasi! Miten käynee sinun? Jos eivät ne, jotka rikkoivat Mooseksen lain voineet välttää rangaistusta, vaan armotta kuolivat, niin kuinka paljon suuremman rangaistuksen ansaitsevatkaan ne jotka Jumalan Pojan tallaavat ja liiton veren saastuttavat?

MAALISKUUN 16 PÄIVÄNÄ.

Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130: 6.

Huomattavana piirteenä Jumalan lapsissa on ensinnäkin että he ovat saaneet valittujen lasten hengen, jossa he huutavat: »Abba, rakas Isä». Toiseksi jos eivät he näin läheisesti voi puhua hänen kanssaan, sillä semmoinen heikkous ja voimattomuus yllättää heidät usein, huokaavat he sydämessään Herran puoleen ja odottavat häntä.

Vapahtaja, hänen armonsa ja läheisyytensä on heidän sielulleen elinehtona. Herran odottaminen on kuin uuden ihmisen hengitystä. Eikä Herra annakaan ystäviensä turhaan odottaa ja pyytää häntä. Itse hän sanoo: »Jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani, ja Isäni on rakastava häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja teemme itsellemme asumuksen hänessä.»

Mutta älä luule, että aina näet ja tunnet hänen läsnäolonsa. Päinvastoin hän usein kätkeytyy ja antaa kaikenlaisen pahan kuten synnin, voimattomuuden, perkeleen kauheain hyökkäysten sekä näkyä että tuntua. Vapahtaja on meistä aivan kuin tuhansien penikulmien päässä ja olemme aivan kuin jätetyt oman pahuutemme, maailman ja pahojen henkien valtaan.

Silloin tytär Siion huokaa: »Herra hylkäsi minut, Herra unhotti minut.» Ja yön pimeydessä morsian etsii sitä, joka hänen sieluansa rakastaa. Maria seisoo tyhjän haudan ääressä ja itkee Herransa menettämistä. Tämä on tuo »vähän aikaa», josta Herra sanoo: »Vähän aikaa, niin ette näe minua. Totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan.»

Mutta muista, tämä kuuluu Herran huolenpitoon meistä. Hän kätkeytyy ja silloin Meistä tuntuu, niin kuin ei Herra ainoastaan vähäksi aikaa olisi meiltä kätkeytynyt, vaan että hän jonkin synnin ja uskottomuuden tähden on kokonaan hylännyt meidät. Jos ei siltä tuntuisi, niin ei tämä olisikaan todellinen koettelemus. Se on siksi aiottu, jotta harjaantuisit uskossa, rukouksessa ja odotuksessa.

Herra itse Siionille vakuuttaa: »Minä olen vähäksi silmänräpäykseksi minun kasvoni kätkenyt sinulta; mutta minä tahdon armahtaa sinua iankaikkisella armolla.» Mahdotonta Kristuksen oli jäädä haudan luona itkevän Marian luo tulematta, tahi olla kahden Emmauksen tiellä kulkevan opetuslapsen luona viipymättä. Mahdotonta on myös, että sielu, joka yötä päivää huutaa Herran puoleen, joutuisi häpeään. Ei, se olisi kokonaan Jumalan olemukselle vierasta.

Jumala tosin johdattaa omiansa ihmeellisesti, mutta kumminkin aina jäisellä uskollisuudella. Olkoot syntisi miten suuret tahansa, olkoon tilasi miten onneton hyvänsä, vaikkapa et saisi ainoatakaan rukousta nousemaan huuliltasi, kun vain sielusi ja kiusattu sydämesi sanomattomilla huokauksilla odottaa Herraa, niin ei hän voi jäädä pois.

Lue Herran omia vakuutuksia, kun hän puhuu leskestä ja väärästä tuomarista (Luuk. 18: 7, 8) tahi hänestä, joka puoliyön aikana, oven jo lukittuna ollessa, tulee naapuriltaan leipää lainaamaan (Luuk. 11: 8-10). Näiden vertausten kautta tahtoo Kristus pakottaa meitä näkemään, että hänen on mahdotonta kieltää hätään joutuneelta sielulta apuaan. Pitkän ajan saamme luottaa vain hänen sanaansa, sillä Herran tahto on, että koettelemuksessa ollessamme kaikki näyttää ja tuntuu turhalta. Koettelemuksen tarkoituksena on uskon harjoitus.

Uskon harjoituksen lähettää Herra meille esim. silloin, kun emme hengellisessä elämässä mitään tunne, ei surua, ei lohdutusta, ei syntiä, ei armoa. Sielussamme vallitsee hiljaisuus ja erämaan kuivuus. Me pelkäämme hengellisen elämän sammuneen sielussamme ja joutuneemme kuoleman lepoon. Vilpittömille, valvoville sieluille on tämä hiljaisuus, tyhjyys ja tunnottomuus kaikkein kovin koetus. Kuitenkin on tuo salaisen kuoleman pelko voimakkain todistus ja keino tätä vaaraa vastaan. Mutta niillä, jotka eivät koskaan tätä pelkoa tunne, olisi todella syytä pelätä.

Miten ihmeellisesti Herra ohjanneekin meitä, hän ei kuitenkaan aina voi meiltä kätkeytyä. »Jotka Herraa odottavat saavat uuden voiman.» Aika ajoin saavat he myös nähdä hänen kunniansa ja silloin heidät täyttää hämmästys siitä, kuinka ihmeellinen ja uskollinen meidän elävä, aina läsnä oleva Jumalamme on. Joskus Herra lähettää odottamattoman, ihmeellisen armonosoituksen omilleen, jotka pitkäaikaisen koetuksen kestäessä ovat jo alkaneet epäillä, että Herra on unohtanut heidät.

Silloin he Danielin kanssa sanovat: »Herra Jumala, vielähän sinä muistat minua.» Minä luulin sinun jo unohtaneen minut. Oi, kuinka tuo koeteltu sielu silloin tuntee Jumalan suloisuutta, jopa »tulevaisen maailman voimaa» ja hän tahtoo silloin Daavidin kanssa kiittää Herraa sielunsa murheestakin.

MAALISKUUN 17 PÄIVÄNÄ.

Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. 1 Piet. 2: 5.

Kun Jumalan lapsi kiitollisena hänen suuresta armostaan rakkaudessa uhraa hänelle ruumiinsa ja työnsä, niin on Herralla Jumalalla siihen sydämellinen mielisuosio. Mutta ellei se tapahdu uskossa ja rakkaudessa Jumalan edessä, vaan omaa ansiota tavoitellen, niin on se Kainin uhri, johon Herra ei katso, sillä »ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle». Mutta jos me uhraamme jotakin uskossa Kristukseen, osoittaen kiitollisuutta Jumalan suuren armon tähden, silloin on uhrimme aina hänelle otollinen, olkoonpa, ettei uhrimme olisi kylmää vesipikaria suurempi. Tämän pitäisi rohkaista ja kehottaa meitä uhraamiseen. Mutta suuri, raskas epäuskomme on meillä tässä esteenä.

Opittuamme ja koettuamme, ettei mikään oma ansio kestä Jumalan edessä, ja että synti tahraa kaiken mitä teemme, luulemme, ettei mikään ole otollista Jumalalle, ei edes sekään, minkä teemme uskossa ja rakkaudessa hänen kunniakseen ja lähimmäisemme parhaaksi. Näin tulemme hitaiksi ja haluttomiksi häntä palvelemaan. Tämmöinen ajatus on siis vahingollinen ja kehitystämme estävä. Emme omilla töillämme voi lepyttää Jumalaa tai ansaita taivasta. Työmme eivät ole täydellisiä ja virheettömiä Jumalan edessä. Kuitenkin on tärkeä ja horjumaton totuus, että kun itse olemme Kristuksen uhrin kautta tulleet Jumalalle pyhitetyiksi ja otollisiksi, niin kaikki meidän rakkaudessa tehty työmme on Jumalalle otollista.

Herra Jumala on lempeä, rakastava Isä, joka mielisuosiolla katselee, mitä hänen lapsensa rakkaudessa tahtovat hänelle tehdä. Kun siis Jumalan lapsi, syntisyydestään huolimatta, on kiitollinen hänen suuren laupeutensa tähden ja on halukas häntä palvelemaan, niin on tämä Jumalalle mieluista. Ja kaikki tahra ja puutteellisuus meissä on Kristuksen vanhurskauden peittämää, eikä Herra Jumala silloin enää katsele puutteitamme.

Myös tekojemme halpa-arvoisuus estää meitä uskomasta, että Jumala mielisuosiolla niihin katsoo. Meidän silmämme etsii aina kaikkea suurta ja loistavaa. Uskoisimme kyllä omistavamme Jumalan mielisuosion, jos voisimme tehdä suuria tekoja: käännyttää ihmisjoukkoja, tulla lähetyssaarnaajiksi tahi marttyyreiksi.

Emme muista Jumalan mielisuosion saavuttamisen riippuvan ainoastaan siitä, että uskossa ja rakkaudessa teemme hänen käskynsä. Useimmat ihmiset ovat saaneet osakseen kodin ja yhteiskunnan piirissä pienimpiä tehtäviä. Herra Kristus sanoo, että hän viimeisenä päivänä julkisesti ylistää ihmisten ja enkelien edessä semmoisia tekoja, joita jokainen, halvimmassakin asemassa oleva kristitty voi tehdä. Hän sanoo katsovansa mielisuosiolla niitä tekoja, joita olemme tehneet köyhille lähimmäisillemme, aivan kuin jos ne olisivat tehdyt hänelle itselleen. Hän on sanova: »Minun oli nälkä, ja te annoitte minun juoda; minä olin koditon, ja te otitte minut huoneeseenne» jne. »Kaikki mitä te olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle». Eihän Herra voinut voimallisemmin vakuuttaa mielisuosiolla katsovansa tekoihin, joita hänen tähtensä teemme.

Mistä siis johtuu, ettemme usko sellaisen rakkaudenpalveluksen olevan Jumalalle otollisen? Jos palvelemme syntiä, emmekä häntä, niin uskomme ja tunnemme rikkovamme häntä vastaan. Miksi ei siis olisi hänelle otollista, jos päinvastoin pakenemme syntiä ja rakkaudessa häntä palvelemme? Tässä huomaamme taas, miten sielun vihollinen himmentää ajatuksemme.

Muistakaamme siis usein sanoja: »Jumalalle otolliset». Ja auttakoon Jumala meitä uskomaan hänen sanansa! Silloin sanomme sydämen halulla: Jos on otollista Jumalalle, että köyhälle veljelleni annan lahjan tahi lainan, niin miten kernaasti sen silloin teen. Miten onnellinen olenkaan, koska Kristus pitää sitä itselleen tehtynä palveluksena. Jos on Jumalalle otollista, että raskaassa kutsumuksessani olen kärsivällinen, uskollinen ja ahkera, niin tahdonhan kernaasti olla semmoinen. Jos on Jumalalle otollista, että vastoinkäymisessä olen nöyrä ja tyytyväinen. Ja että olen lähimmäisiäni kohtaan ystävällinen, sävyisä, lempeä, niin etten kosta pahaa pahalla, vaan annan suloisen vastauksen, joka hillitsee vihan, niin kuinka mielelläni sen teen.

Jos on Jumalalle otollista, että kiellän ja tukahdutan haluni siihen tahi tähän, niin miten mielelläni sen hänen läntensä teen. Jos on Jumalalle otollista, että puhun lohdutuksen, varoituksen tahi kehotuksen sanoja lähimmäiselleni, peitän hänen vikansa ja heikkoutensa, enkä panettele häntä. Jos kaikki tämä on Jumalalle mieluista, niin oi, kuinka kernaasti sen teen.

Me vahvistuisimme ja saisimme halun kaikkeen hyvään, jos todella uskoisimme, mitä Herra Kristus ja apostolit ovat meille sanoneet sellaisten uhrien otollisuudesta.

MAALISKUUN 18 PÄIVÄNÄ.

Olkaa yhtä mieltä. 2 Kor. 13: 11.

Tässä apostoli kehottaa meitä keskinäisessä elämässämme yksimielisyyteen ja nöyryyteen. Jos joku arvelee, ettei yksimielisyys ja nöyryys tavallisissa, maallisissa asioissa ole kyllin arvokas aihe apostolin käsitellä, eikä kyllin tärkeä valistuneiden kristittyjen huomioon otettavaksi, niin kyllä jokapäiväisessä elämässä saamme kokea, että puuttuvan nöyryyden ja puuttuvan yksimielisyyden tähden joudumme itse ja saatamme lähimmäisemme vaikeisiin kiusauksiin ja Jeesuksen nimen häväisemiseen. Herra Kristus ei pitänyt sitä vähäpätöisenä asiana, vaan hänkin kehottaa nöyryyteen ja yksimielisyyteen. Vuorisaarnassaan hän sanoo: »Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan». Luuk. 14: 7-11:ssä hän opettaa, ettei meidän pidä etsiä ensimmäisiä sijoja.

Meidän tulee muistaa, että Jumalan sana tahtoo tehdä meidät kaikessa taitaviksi ja onnellisiksi. Se tahtoo opettaa meitä elämässä oikealla tavalla suhtautumaan kaikkeen. Älkäämme siis yksinomaan kohdistako harrastustamme syvälliseen Jumalan sanan tutkisteluun, vaan jokapäiväisessä elämässä toteuttakaamme se, minkä olemme oppineet. »Mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, sitä ajatelkaa.»

Tämän kehotuksen kautta tahtoo apostoli sanoa: Kristitty ei saa olla itsepäinen ja itsekäs, eikä hän saa vaatia, että kaiken tulee aina järjestyä hänen mielensä mukaan, vaan hänen tulee antaa muidenkin ymmärryksen ja mieliteon saada sijaa silloin, kun ne eivät ole Jumalan tahdon ja sanan kanssa ristiriidassa. Apostoli puhuu tässä eräästä, meidän kaikkien luontoon syvälle juurtuneesta taipumuksesta nim. itsepäisyydestä ja itseviisaudesta. Me näemme sen jo pikku lapsissa. Niin pian kuin lapsi rupeaa puhumaan, huomaamme siinä riidanhalua ja itsepäisyyttä.

Saamme myös usein kokea miten tosi on sananparsi: »Niin monta mieltä kuin päätä». Jokaisen mielestä hänen oma näkökantansa aina on paras. Jos tahdomme seurata omaa luontoamme ja aina noudattaa omia mielitekojamme, on siitä seurauksena lakkaamaton taistelu ja eripuraisuus. Sen takia on hyvä jo aikaisin tottua taipumaan ja kieltämään itsensä. Omistat suuren viisauden ja erikoisen armon, jos et aina pidä itseäsi viisaimpana ja jos et itsepintaisesti taistele oman mielipiteesi puolesta.

Tämän opetuksen tahtoo apostoli meille tässä antaa. Jos itsepäisyys on syvälle juurtunut luontoomme, niin on varmaa, että se pyrkii esille myös hengellisessä elämässämme. Sen takia on tärkeätä, että me lakkaamatta painamme mieleemme monet apostolin kirjeessä löytyvät kehotukset hengelliseen yksimielisyyteen.

Apostoli opettaa, että vaikka emme joka kysymyksessä voikaan olla yksimieliset niin kauan kuin »tietomme on vaillinaista ja profetoimisemme on vaillinaista», on meidän kuitenkin »pyrittävä säilyttämään hengen yhteyttä rauhan yhdyssiteellä» s.o. lujalla rauhan, sovun ja rakkauden siteellä on pidettävä kiinni siitä yhteydestä, minkä Henki on vaikuttanut. Varsinkin, kun meillä kaikilla ovat suurimmat, tärkeimmät asiat yhteiset, meillä, jotka Kristuksessa olemme »yksi ruumis ja yksi henki».

Tämä yhteys hengessä on tosiaankin niin tärkeä, että jos joku, luullen omaavansa selvemmän ymmärryksen kuin muut, tämän ymmärryksensä tähden herättää rauhattomuutta ja erimielisyyttä niissä, jotka jo ovat Kristukseen liitetyt ja ovat autuaita, niin tekisi hän paljon paremmin, jos pitäisi viisautensa omana valonaan. Room. 14:ssa varoittaa apostoli meitä sotiessamme totuuden puolesta tempaamasta sieluja pois »yksinkertaisuudesta Kristuksessa», sillä silloin olemme tehneet semmoisen teon, josta apostoli sanoo: »Olet turmellut sen, jonka edestä Kristus on kuollut» ja »sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko veljesi».

Hengellinen sopu ja sielujen pysyminen yksinkertaisina Kristuksessa ovat niin tärkeitä asioita, että pidä kaikkina elinpäivinäsi ennemmin uskosi omana asianasi Jumalasi edessä, kuin että ryhdyt heitä häiritsemään. Vaara sovun häiritsemiseen on salaisempi ja paljon suurempi kuin luulemmekaan. Sen takia apostolit antavat tässä asiassa monta vakavaa muistutusta, kuten: »Mutta minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että kaikki puhuisitte samalla tavalla ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan että pysyisitte sovinnossa, ollen samaa mieltä ja ajatellen samalla tavalla», sekä olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne».

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

MAALISKUUN 19 PÄIVÄNÄ.

Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman vapahtajaksi. 1 Joh. 4: 14.

Oi, sitä Jumalallisen rakkauden suuruutta ja syvyyttä! Johannes sanoo: »Isä on lähettänyt Poikansa maailman vapahtajaksi.» »Siinä tuli Jumalan rakkaus meille ilmi, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa. maailmaan, jotta me eläisimme hänen kauttansa.» »Siinä rakkaus on - ei siinä että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.»

Varmin todistus Jumalan suuresta rakkaudesta oli se, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan. Herra itse sanoo: »Sillä niin Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa». Eikä tähän tekoon muuta syytä voinut olla kuin Jumalan rakkaus.

Eräs vanha opettaja sanoo: »Ajatuskykyäni kauan vaivattuani Jumalan ja ihmisen tutkimiseen, etsiessäni äärimmäistä perussyytä siihen, minkä takia Jumala niin rakasti maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, olen vihdoin päässyt tähän ainoaan päätelmään: Jumala rakasti, sen takia rakasti hän.»

Samoin kuin ei äiti voi muulla tavalla selvittää minkä takia hän väsymättömällä rakkaudella yöt ja päivät hoitaa ja kantaa sairasta lastaan, kuin että hänen sydämessään asuva laki, äidin rakkaus pakottaa häntä.

Samoin ei liioin muuta syytä löydy siihen, että Jumala antoi Poikansa alttiiksi. Semmoinen oli hänen sydämensä. Ja ihminen, vaikka olikin langennut ja turmeltunut, oli kuitenkin hänen lapsensa. Jumala tunsi hänessä lapsen, jonka hän aikojen alussa oli luonut omaksi kuvakseen ja kaiken hyvän perilliseksi. Jumala rakasti langennutta lastaan. Se oli syy.

Jumala lähetti Poikansa. Tämä sana ilmaisee meille, että Poika oli olemassa ennen kuin hänet lähetettiin maailmaan. Kristus oli Jumalan Poika sanan varsinaisessa merkityksessä. Se hänen täytyikin olla, jotta Jumalan pohjaton rakkaus ihmisiin ilmenisi hänen maailmaan tulemisensa kautta. Ei ainoakaan profeetta eikä enkeli, jonka Jumala lähetti ihmisten luo, ole tänne tulollaan niin todistanut Jumalan suurta rakkautta kuin ainosyntyinen Poika maailmaan tulemisellaan todisti: »Niin Jumala on rakastanut maailmaa.» Apostoli Room. 8:3:ssa ei sano Kristusta ainoastaan Jumalan Pojaksi, vaan hänen omaksi Pojakseen, niin tahtoo hän siten erottaa Kristuksen kaikista, joita jossakin erityisessä merkityksessä nimitetään Jumalan pojiksi ja tahtoo meille sanoa, että hän oli Jumalan Poika sanan varsinaisessa merkityksessä.

Enkeleitä kutsutaan Jumalan pojiksi heidän luomisensa ja korkean asemansa tähden. Israelia (kansaa) nimitetään Jumalan pojaksi sen isällisen rakkauden ja huolenpidon tähden, jolla Jumala hoiti tätä kansaa. Uskovaisia sanotaan Jumalan pojiksi heidän uudestisyntymisensä ja Kristukseen yhtymisensä tähden. Mutta ainoastaan Kristusta nimitetään hänen omaksi Pojakseen, tahi niin kuin Johannes sanoo: »Ainokainen Isästä, ainokainen Poika».

Ja koska tämä »jumalisuuden suuri salaisuus, että Jumala on ilmestynyt lihassa», sotii järkeämme vastaan, niin että nekin, jotka muuten uskovat Jumalan sanan, kuitenkin joutuvat kiusaukseen tahtoen ymmärtää sanan »Jumalan Poika» sanotuksi jossakin epämääräisessä merkityksessä, niin tarkatkaamme mitä jo edellä on selitetty. Pankaamme tähän lisäksi Raamatun lukemattomat todistukset, jotka näyttävät, kuten Hepr. 1:ssä sanotaan, että ainokainen Poika saa Isältä sellaisia nimiä ja nimityksiä, joita ei kukaan enkeleistä ole saanut. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: »Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.» Ja taas: »Istu minun oikealle puolelleni, kunnes panen vihollisesi sinun jalkojesi aluseksi»?

Hänelle omistetaan jumalallinen palvonta: »Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit.» Hänelle omistetaan iankaikkinen valtakunta, kun Pojalle sanotaan: »Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti». Ja hänelle omistetaan luomistyö, Johannes puhuu Sanasta, joka tuli lihaksi. »Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä on syntynyt.»

Vielä on tähän lisättävä, että hän oli ennen kuin maailma oli luotukaan, niin kuin hän itse Joh. 17:ssa sanoo: »Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennen kuin maailma olikaan.» Profeetta Miika on myös ennustanut, (Miika 5: 1) että Betlehemistä oli tuleva se, »jonka alku on alusta ja iankaikkisuudesta.»

Hiljaisuudessa rukoillen ylistäkäämme Iankaikkisen ihmeellistä neuvoa. Hän on totisesti lähettänyt oman Poikansa maailmaan.

MAALISKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Syntiä, en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: Älä himoitse. Room. 7: 7.

»Syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta.» Apostoli sanoo myös (3: 20) »sillä lain kautta tulee synnin tunto». Miten ja milloin me lain kautta tulemme tuntemaan synnin? Tämä on tärkeä asia. Sillä vaikka meillä kaikilla on tietoa Jumalan laista, emme kuitenkaan kaikki tunne syntiä (koko maailma nukkuu aivan surutonna synneissään). Ja meidän on muistaminen, että se, joka ei opi tuntemaan syntiään, ei liioin etsi pelastusta, vaan lopuksi »kuolee synneissään».

Vaikka meillä olisi kaikki tieto, viisaus ja usko Jumalan sanaan, niin emme voi oikein omistaa Kristusta, ellemme tunne syntiämme niin, että olemme »lain kuolettamat». Silloin vasta voimme tulla eläviksi Kristuksessa, tulla uusiksi, Jumalasta syntyneiksi ihmisiksi. Sen Raamattu kauttaaltaan opettaa.

Sen takia on tärkeätä, että tiedän miten ja milloin oikeastaan opin tuntemaan syntini. Apostoli sanoo sen tapahtuvan silloin ja sen kautta, että opin tuntemaan himon. Hän sanoo: »Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: älä himoitse». Tässä hän siis sanoo, ettei hän voinut tuntea syntiä, kun ei himosta tietänyt. Mutta mitä hän tarkoittaa himosta tietämisellä? Sen huomaamme hänen omasta selityksestään. Himon tietäminen merkitsee himon tuntemista synniksi; sillä hän sanoo: »En olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: älä himoitse.»

Näemme hänen tarkoittavan, että meidän tulee oppia ymmärtämään, että himokin on synti, sillä sen hän oppi laista, joka sanoi: älä himoitse Seuraavasta säkeestä näemme hänen tarkoittavan myös syvempää himon voiman tuntemista, jonka saamme katkeran kokemuksen kautta, sillä lisäselitykseksi tähän hän vielä sanoo: »Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja.»

Tästä selviää siis, että himon tuntemisen kautta opimme tuntemaan synnin. Miten opimme tuntemaan himon? Lapsuudesta saakka olemme kaikki oppineet käskyn: »älä himoitse.» Me kuulemme ja luemme sen usein, eikä kuitenkaan maailma ole tietävinään himon rikollisuudesta. Moni tarkastaa syntejään laissa, sielun kuvastimessa, eikä kuitenkaan pääse elävään synnintuntoon.

Miten ja milloin se saadaan? Apostoli sanoo, että se ei tapahdu omin neuvoin tehdyllä, inhimillisellä lain tutkimisella. Hän sanoo näin: »Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi.» Mitä merkinnee, että Paavali eli ilman lakia? Ei se merkinnyt, ettei hän omistanut, tuntenut tai käyttänyt lakia. Olihan häntä jo lapsuudesta saakka siihen opetettu. Ja vielä kääntymättömänä ollessaan hän oli aikansa kiivaimman uskonnollisen puolueen innokas jäsen. Hän eli laista tulevassa vanhurskaudessa, ollen nuhteeton.

Mitä merkitsee, että hän muinoin oli elänyt ilman lakia ja mitä merkinnee: Kun käskysana tuli? Se merkitsee, ettei laki ollut hänellä elävänä omassatunnossa, vaan omatunto nukkui töiden palveluksessa. Käskyä, älä himoitse», hän ei ollut nähnyt eikä tuntenut. Ja kun käskysana tuli, se merkitsee siis, että laki tuli eläväksi voimaksi hänen omassatunnossaan. Hän heräsi synninunesta, sai tuntea Jumalan pyhän kiivauden. Jumalan silmät vainosivat ja väsyttivät häntä kaikessa, mihin hän vain ryhtyi.

Siten saamme laista synnintunnon. Tämä on Jumalan suuri armorikas työ. jotta siihen pääsisit, täytyy Jumalan etsiä ja herättää sinua synnin unesta. Muuten et voi ikinä, vaikka sinulla olisikin suuri harrastus lakiin, oppia tuntemaan syntejäsi.

Apostoli tunnustaa siis tässä ainoastaan sen pyhän lain, joka piirsi käskyjään sydämeen saakka ja sanoi sen ainoastaan avanneen hänen silmänsä näkemään tuon salatun pahan, nim. himon. ja niin muuttui tuo nuhteeton mies suureksi syntiseksi.

Kun laki, suuren, kaikkivaltiaan Jumalan pyhät käskyt ja uhkaukset tunkeutuivat hänen sisimpäänsä, kun omaan ansioonsa tyytyvä Saulus huomasi suuren Jumalan katsovan hänen sydämeensä ja sanovan: »Et saa vähimmässäkään määrässä himoita pahaa.» Silloin hänen oma vanhurskautensa kukistui kokonaan. Synnillisistä ajatuksista ja himoista hän ei ollut vapaa, ja kun hän nyt tahtoi vapautua tästä sisäisestä pahasta, kun hän tahtoi karkottaa kaikki pahat ajatukset ja sydämessäänkin olla pyhä Jumalan edessä, niin joutui hän vaikeampaan hätään kuin koskaan ennen. Sillä synnilliset ajatukset ja himot eivät sallineetkaan karkottaa itseänsä, vaan kasvoivat sitä mukaa kuin hän oppi niitä tuntemaan ja taisteli niitä vastaan.

MAALISKUUN 21 PÄIVÄNÄ.

Ja tämä on se luottamus, joka meillä on häneen, että jos me otakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. 1 Joh. 5: 14.

Meille on vahingoksi, jos emme rukouksessa pysy Jumalan sanan ja lupausten rajoissa. Moni rukoilee ja uskoo semmoista, jota ei Jumala koskaan ole luvannut. Silloin kiusaa hän Herraa ja pettää itsensä. Hän pyytää jokapäiväistä leipää, mutta ei tahdo tehdä työtä. Hän pyytää Jumalaa ylläpitämään hengellistä elämäänsä, mutta ei tahdo viljellä Jumalan sanaa. Hän rukoilee pyhityksen armoa, vaikka hän vielä on lain alla, ja voimaa uskon hedelmiin, vaikka hänellä ei vielä uskoa olekaan, ja vaikka hän ei vielä ole istutettu Kristukseen. Hän rukoilee autuasta eroa tästä elämästä, vaikka ei koskaan eläessään ole vaeltanut sillä tiellä, joka vie elämään. Hän vaatii ehdotonta rukouksen kuulemista asioissa, joista ei kukaan tiedä, mikä kaikkiviisaan Jumalan tahdon mukaan on hyödyllisintä jne. Eikö tämä ole Herran kiusaamista ja itsepetosta? Uskon ja rukouksen perustana on oltava Jumalan lupaus.

On niitä, jotka omistavat Jumalan lupaukset ja varmuuden rukouksen kuulemisesta, mutta eivät käytä hyväkseen näitä lupauksia, eivät niitä tarkkaa, eivät Jumalan sanassa riipu, vaeltavat ilman uskoa ja rukousta, tahi, jos rukoilevat, tekevät sen uskomatta sanaan. Heidän rukouksensa on siis vain tuulen pieksemistä.

Oikean rukouksen ensimmäinen ehto on, että asetat Jumalan käskyn ja määräyksen eteesi ja sanot Herralle: sinä olet käskenyt minun rukoilla, minä siis teen vain mitä sinä itse olet käskenyt tahi sanot Daavidin kanssa: »Minun sydämeni sanoo sinulle tämän sinun sanasi: etsikää minun kasvojani! Sen takia minä etsin, Herra, sinun kasvojasi.» Minä siis ainoastaan teen, mitä sinä itse olet käskenyt.

Älä liioin tule Jumalan eteen omine mietteinesi, oman pahan, petollisen sydämeni muovailemilla ajatuksilla, vaan varustaudu hänen sanoillaan. Ajattele ja tarkasta niitä, jotta voit sanoa: »En pyydä muuta kuin mitä itse olet käskenyt. Tee, niin kuin itse olet sanonut, tee minulle omaa luontosi ja halusi mukaan. Olet itse sanonut olevasi armollinen, laupias, kaikkivaltias ja totinen. Olet sanonut halusi olevan tehdä meille hyvää. Sinä odotat saavasi meitä armahtaa. Tee siis oman luontosi, oman halusi ja mielialasi mukaan.»

Järkemme, tunteemme ja saatana tahtovat temmata pois sydämestämme tämän kuvan Jumalasta. Sanassa kiinni pysyäksesi siis saat kestää monta kovaa taistelua. Kiinnitä katseesi, vähääkään sivulle vilkuilematta, sanaan ja ajattele näin: »Jos ei se, mitä Herrasta sanotaan ole totta, niin on yhdentekevää, miten minun käy.» Ei sinun liioin pidä tulla omine ansioinesi ja omassa nimessäsi Jumalan eteen, vaan aseta »välimiehesi», johon Jumalalla on mielisuosio, eteesi. ja lopuksi, jos mahdollista on, niin aseta rukouksesi niin, ettei asiasi perustaudu itseesi ja omaan arvoosi, vaan Jumalaan ja hänen kunniaansa, jotta ei sinun uskosi, vaan Jumalan uskollisuus, ei usko rukoukseesi, vaan Jumalan lupausten totuus pitää paikkansa.

Näin tapahtuu, jos riipumme Jumalan sanassa kiinni, kuten Daavid sanoo: »Minun sydämeni sanoo sinulle sinun sanasi.» Tämä oli vanhojen uskonsankarien taito heidän kilvoitellessaan rukouksessa Jumalan kanssa. Patriarkka Jaakob, ollessaan hädässä veljensä Esaun ja hänen lähestyvän sotajoukkonsa tähden, rukoili Herralta apua: »Minun isäni Aabrahamin Jumala ja minun isäni Iisakin Jumala, Herra, joka sanoit minulle: palaja maallesi ja sukusi tykö, niin minä teen sinulle hyvää. Pelasta nyt minut veljeni Esaun käsistä.» Katso, hän sanoo ensiksi: »Olethan sinä isäni Aabrahamin Jumala ja isäni lisakin Jumala.» Hän tahtoo ikään kuin muistuttaa Jumalaa antamistaan lupauksista isille, nim. että heidän jälkeläisensä ovat monilukuiset, joka lupauksen täyttyminen riippui nyt Jaakobin ja hänen lastensa pelastumisesta. Sillä miten olisi se lupaus täyttynyt, jos he nyt olisivat tulleet lyödyiksi?

Mutta muistuttamalla Aabrahamin ja Iisakin nimeä tahtoo hän myöskin sanoa: »Jos minä en olekaan mahdollinen, niin olenhan minä kuitenkin rakkaitten palvelijoittesi Aabrahamin ja Iisakin poika.» Edelleen sanoo hän: »sinä, joka sanoit minulle: palaja maallesi ja sukusi tykö, niin minä teen sinulle hyvää», s. o. sinä olet itse käskenyt minua tälle matkalle, sinun on nyt siis huolehdittava minusta. Sinä olet luvannut tehdä minulle hyvää. Nyt, Herra, näytä, että sanasi on totuus. Sillä jos Esau saa hukuttaa meidät, kuinka silloin toteutuu lupaus: minä teen sinulle hyvää?» Onpa kuin jos hän tahtoisi sanoa: »Eihän se suuria merkinne, jos minä hukunkin, mutta sinun lupauksesi, sinun totuutesi, sinun nimesi ja sinun kunniasi, miten ne silloin toteutuvat?»

MAALISKUUN 22 PÄIVÄNÄ.

Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi. Hepr. 2: 10.

Kristus on tullut autuutemme pääruhtinaana. Tämä ilmenee näissä apostolin sanoissa: Se tapahtui kuuliaisuuden ja kärsimisen kautta, näissä apostolin sanoissa: »sillä häneen sopi kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi». Vielä hän sanoo: »Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi, ja kun oli päässyt täydelliseksi jne.» Siis Jumalan Poika on »oppinut kuuliaisuuden».

Alistuminen sen lain alle, jonka Jumala oli meille antanut, oli Herrallemme, kaikkien olentojen Herralle ja lainsäätäjälle, aivan uutta. Hän ikään kuin ihmettelee itsekin sitä profeetallisessa psalmissaan sanoessaan: »Herra minun Jumalani, ihmeesi ja ajatuksesi ovat meitä kohtaan olleet niin suuret, että vertaistasi ei ole mitään. Teurasuhriin ja ruokauhriin sinä et mielisty, vaan korvani sinä avasit. Katso minä tulen, kirjassa on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala, ja sinun lakisi on minun sydämessäni.»

Korvani sinä avasit. Tästä ilmenee, miten hän oli »lain alaiseksi tehty». Hänet oli pantu tottelemaan, sillä palvelijan on kuultava ja toteltava. Koska Jumalan Poika harjoittautui siihen, sanoo apostoli hänen oppineen kuuliaisuuden. Mutta ei Jumalan Pojan tarvinnut oppia kuuliaisuutta itseänsä varten, eikä hänen liioin itseänsä varten tarvinnut harjoittaa meille ihmisille annetun Jumalan lain noudattamista.

Autuutemme pääruhtinaana, toisena Aadamina oli hänen kestettävä koko ihmissuvun puolesta kuuliaisuuden koetus. Ensimmäiselle Aadamille oli samoin pantu kuuliaisuuden koetus, mutta hän ei sitä kestänyt, vaan lankesi. »Sillä niin kuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.»

Mikä ihana lohdutus tämä on silloin kun olemme onnettomia jokapäiväisen, äärettömän tottelemattomuutemme tähden. Johtuuhan koko syntisurkeutemme tottelemattomuudesta Jumalan käskyjä vastaan. Miten ihanaa meidän on silloin tietää Jumalan antaneen meille Poikansa, joka meidän puolestamme oli täydellisesti kuuliainen. Meiltä vaaditaan kuuliaisuutta, mutta emme koskaan voi sitä täysin toteuttaa. »Tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.» Kristuksen kuuliaisuuden tähden on Jumala tyydytetty. Kristuksen kuuliaisuuden kautta ansaitun vanhurskauden avulla voimme kestää Jumalan edessä.

Tämä on se vanhurskaus, jota laki meiltä vaatii, mutta jota se ei voi meille antaa, kuten Paavali sanoo: »Sillä lihan mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se oli heikentynyt liha kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen, lihan kaltaisuudessa.» Ei ollut kylliksi, että syntimme hänen verellänsä pois pyyhittiin. Laki oli myös täytettävä. Armahtava Isä antoikin meille Välimiehen, uuden Aadamin, joka. kestäisi koetuksen, yksi kaikkien puolesta ja kaikki hänessä. Ja vaikka hän olikin Jumalan Poika, niin hän on Välimiehenämme oppinut kuuliaisuuden, ja »kun oli päässyt täydelliseksi, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaisia».

Siten on hän kuuliaisuuden ja kärsimisen kautta tullut täydelliseksi autuuden ruhtinaaksi. Seimen lapsena hän ei siis vielä ollut täydellinen autuaaksitekijä. Jos hän heti seimestä olisi palannut taivaaseen, niin ei tämä »Koitto ylhäältä» olisi ollut meille autuudeksi. Hänen tuli ensin miehenä valmistua pelastajaksemme, toivoksemme ja autuuden ruhtinaaksemme. Tarpeellista oli, että hän ensin vaivoissa ja ahdistuksessa meidän edestämme ja meidän puolestamme täytti kaiken vanhurskauden ja ne velvollisuudet, jotka meille kuuluivat.

Oli aivan välttämätöntä, että hän kärsi kokonaan sen kirouksen, jonka alaisiksi olimme joutuneet, vieläpä hän itse tuli kiroukseksi meidän tähtemme. Hänen tuli kilvoitella, kärsiä, verta hikoilla, olla Jumalan hylkäämänä. Hänen tuli kuolla. Näiden syvyyksien kautta hänen oli kuljettava täyttääkseen Vapahtajana puolestamme kaikki.

Eikä siinä kylliksi. Voidakseen suuren tehtävänsä täysin suorittaa, täytyi hänen elämän ruhtinaana nousta kuolleista; lihana ja verenä nousta taivaaseen, tulla korotetuksi Majesteetin oikealle puolelle voidaksensa lähettää meille Henkensä ja voidaksensa valmistaa itsellensä kuuliaisen kansan maan päälle. Vasta sitten kun hän oli kuullut syvyyksien kiljunnan, juonut Belialin ojista, syössyt itsensä kuoleman kirouksen syvyyksiin, murtanut haudan sinetin, astunut taivaisiin halki pilvien ja meidän ihmisyydessä istuutunut Majesteetin istuimelle, vasta silloin hän oli meille täydellisesti tehty viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Vasta silloin hän oli Jumalan ja maailman edessä syntislaumansa täydellinen Vapahtaja ja Ylimmäinen pappi ja oli silloin täydelliseksi tehty.

MAALISKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka olen johdattanut sinut ulos Egyptin maalta, orjuuden huoneesta. 2 Moos. 20: 2.

Älköön sinulla olko muita jumalia. Tämä on Herran oma johdanto hänen pyhään lakiinsa. Tässä Herra julistaa kuka hän on, ja millä perusteella hän voi käskeä ja tuomita. Minä olen Herra. Minä Herra, se on pyhän lain iankaikkisen arvon ja iäisesti sitovan voiman perustus. Minä olen Herra, minä olen Jahve, iäisesti oleva, kaikkien olentojen ja kaiken voiman alkulähde.

Mistä on ihminen tullut, hän, jonka on toteltava tätä lakia? Mikä on ihminen? Onhan hän hänen kättensä teko, olento, jonka hän on luonut. Eikö hänellä siis ole valta käskeä. Eikö hänellä ole oikeus rajoittaa ihmisen vapautta ja määrätä hänelle lakeja. Näin sanoo hän meille, ja ajatelkaamme tätä tarkoin.

Syy tottelemattomuuteen ja Jumalan lain halveksumiseen on, ettemme ajattele, kuka Herra on, hän, joka on lain antaja. Emme liioin muista mitä me olemme hänen edessään. Jos me näkisimme ja tuntisimme kuka pyhässä laissa puhuu, niin varmaankin kernaammin riutuisimme ja kuolisimme, kuin rohkenisimme tehdä jotain hänen tahtoansa vastaan.

Emme sano, että meissä olisi voimaa synnin vastustamiseen. Ei, syntiinlankeemuksen jälkeen ei meissä sitä ole. Emme Jumalan käskyn voimalla pysty tekemään mitä tahdomme. Me riutuisimme ja kuolisimme, jos ei Jumala itse armahtaisi ja pelastaisi meitä. Ajattele: hän, joka on luonut taivaan ja maan, hän, joka kaikki tyhjästä teki, hän, joka loi auringon, kuun, tähdet ja maan ja kaikki mitä siinä on, hän, kaikkein korkein, joka loi ihmisen omaksi kuvakseen, lapsekseen ja perillisekseen, hän antaa ihmiselle lain.

Ihminen sai taidon kuulla ja ymmärtää hänen tahtonsa. Kuinka uskaltaisimme vastustaa ja halveksia häntä! Miten suuresti on luontomme turmeltunut, kun emme edes käsitä tätä. Meidän tulisi muistaa, että olemme hänen käsissään. Sekä ajallinen että iankaikkinen menestymisemme riippuu hänestä.

Joka ainoa hengenvetomme, on hänen vallassaan. Ja Jumalalla on lukemattomia keinoja rangaistakseen niitä, jotka häntä vihoittavat. Toiselle hän lähettää pahan äkkikuoleman, toiselle kauhean taudin, mielenvikaisuuden, tahi lyö hän ihmisen sokeudella, niin että ihmisraukka uhkarohkeana syöksyy syntiin ja häpeään.

Luther sanoo: »Jumalalla on kaikkialla pauloja ja satimia niitä varten, jotka hänet hylkäävät, jotta he eivät pääsisi mihinkään häntä pakoon.» Ja hän voi myös syöstä sielumme ja ruumiimme helvettiin. Jos hän ei kuollessa ottaisi sieluraukkaamme turviinsa ja veisi sitä taivaaseen, niin ei se ikänä sinne tulisi. Kuinka uskaltaisimme häntä ylenkatsoa ja uhmailla.

Ajattele, miten sinun kävisi, jos hän ottaisi sinulta pois Pyhän Henkensä ja jättäisi sinut pimeyteen, lihan himojen ja perkeleen valtaan! Olkoot ne sanat silmäimme edessä kokoelämämme ajan.

Nimi Jahve merkitsee iäti oleva, muuttumaton. Tämän nimen kautta Jumala tahtoo meille ilmoittaa, ettei täällä ajassa ainoakaan piirto eikä rahtu hänen laista muutu. Meidän on tarpeellista muistaa, ettei Jumalan pyhän lain perustuksena ole mikään satunnainen Jumalan tahto, vaan hänen oma olemuksensa. Jos joku kysyy minkä takia meidän tulee olla pyhät, sanoo Jumala: »Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä> Ei Hän sano: »sillä minä tahdon niin», vaan hän sanoo: »sillä minä olen pyhä».

Kun siis pyhän lain perustuksena on Jumalan oma olemus, niin ymmärrämme, minkä takia se ei koskaan voi muuttua. Jos se muuttuisi, niin silloinhan olisi Jumala itse muuttunut. Siis se, mitä Jumala laissaan kieltää, ei ole ajassa eikä iankaikkisuudessa luvallista. Epäjumalat, Jumalan nimen turhaan lausuminen, hänen sanansa ylenkatsominen, tahi lähimmäisen halveksuminen, kateus, viha, valhe, ne pysyvät aina syntinä.

Ei niitä voi turmeltuneen luontomme heikkoudenkaan tähden puolustaa, tahi vähäpätöisinä pitää. Ne ovat Jumalalle kauhistus. Sillä Jumalan laki sanoo sen sotivan hänen pyhää mieltänsä vastaan. Eikä hänen mielensä koskaan muutu. Tämän ilmaisee Herra sanoessaan: »Minä olen Jahve.»

MAALISKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Matt. 10: 30

Arvelet ehkä tämän jo olevan liikaa, sinun on vaikea sitä uskoa, mutta avaa silmäsi ja katso ympärillesi! Tahi oletko niin sokea, ettet näe, että kaikki on luotu ihmistä varten. Ei kiveä, ei puuta, ei korttakaan ole, jota ei olisi aiottu ihmistä palvelemaan. Onpa koko eläinkuntakin luotu ihmistä varten. Hän ottaa ne kaikki palvelukseensa. Eikö tämä kaikki todista Jumalan erikoisesti rakastavan ihmistä. Eikö tunnu siltä kuin jos ihminen olisi hänen sydämelleen erikoisen rakas. Jos epäilet tätä ja teet Vapahtajasi valehtelijaksi, kun hän sanoo: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.»

Katso luomakuntaa. Hän on itse kehottanut meitä luomakunta tarkastamaan (Matt 6:). Ja jos kerran saat silmäsi auki huomaamaan, miten koko luomistyö on tehty ihmistä varten, niin on se oleva sinulle voimallinen todistus Jumalan rakkaudesta. Kaikessa, mikä meitä kohtaa, tarkoittaa hän meidän korkeinta parastamme ja iäistä autuuttamme.

Tarkasta tässä valossa katkerimpia kokemuksiasi, niin ehkä huomaat pelkkää jumalallista rakkautta ja uskollisuutta kaikessa, mitä olet saanut kokea. Olet ehkä menettänyt kaiken omaisuutesi, ja sinulla on sen takia paljon huolta sekä itsesi että omaistesi tähden. Tai ehkä olet kadottanut parhaimman ystäväsi, jota ilman et voi elää. Ehkä ovat rakkaimmat toiveesi särkyneet, toiveet, joihin olit koko sydämesi kiinnittänyt - se on katkeraa!

Kerran saat iäisyysvalossa kokea, että mitä ikänä sinulle onkin tapahtunut on Jumalan rakkaus ollut kaikkea johtamassa. Vanha ihmisemme saa siinä kyllä monta syvää haavaa, sillä kovalle se ottaa, mutta kuolemattoman sielu pelastuu. Vielä katkerampi kokemus on se, jos Jumala armossaan on kuullut pyyntösi, niin että sydämesi hartain halu on pyhittää elämäsi Jumalan kunniaksi ja sielujen pelastukseksi. Ja sitten oletkin odottamattomien kiusausten kautta joutunut sellaiseen syntikurjuuteen, että olet tullut, tahi ainakin luulet tulleesi, pahennukseksi ja häpeäksi Jumalan valtakunnassa. Ja kuitenkin sinä tahtoisit ennemmin olla kuollut kuin sellaista kokea. Oi, rauhoita sydämesi!

Jumala johtaa rakkaat lapsensa niinkin katkeriin kokemuksiin. Uskollisin opetuslapsi, joka mielellään olisi tahtonut kuolla Herransa edestä ja saikin sitten kuolla marttyyrikuoleman, sai kerran katkerasti itkeä, koska oli kieltänyt Herransa. Tuon vaimoista armoitetuimman, itse Jumalan Pojan äidiksi valitun, joka aivan haltioituneena veisasi: »Katso, tästä lähin kaikki sukupolvet kiittävät minua autuaaksi», hänen täytyi kerran kadottaa tuo kallis lapsi kolmeksi päiväksi. Murehtien etsi hän Jeesuslasta kolme päivää luullen hänen kadonneen. Murheen vallassa syytti hän itseään suurimmaksi syntiseksi, koska oli syypää siihen, että koko maailman tuleva Vapahtaja oli kadonnut. Sen takia hän vaikeni, eikä puhunut Jumalan Pojan äitinä olemisestaan.

Meidän sydämemme syvä turmelus, sen taipumus itsejumaloimiseen ja muihin synteihin on tällaisten katkerien kokemusten kautta aivan kuin sulatusuunissa pois poltettava. Kunnioittakaamme siis Jumalaa ja hänen armopäätöksiään meihin nähden. Hän tahtoo johtaa meitä iäiseen autuuteen taivaassa. Kunnioittakaamme hänen korkeata tarkoitustaan kaikessa, minkä hän tiellemme lähettää. Nöyrinä ja kiitollisina ylistäkäämme häntä kaikesta. Koettelemusten kautta hän meitä puhdistaa, koettelee, vahvistaa uskomme, kuolettaa vanhan ihmisen meissä, pyhittää mielemme, taivuttaa nöyryyteen ja vakavuuteen. Hän tekee tämän maailman ilot meille vastenmielisiksi ja panee meidät ikävöimään taivasta.

Älkäämme siis unohtako Herran Kristuksen sanaa: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.» Ja jos pidät itsesi arvottomana niin ylenmäärin suureen armoon, niin kuule, mitä Ilm. 5:1-6 sanotaan kaikkien olentojen arvottomuudesta Jumalan edessä. Siellä sanotaan »Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa sen sisään.» Eikä kuitenkaan Johannes saanut sitä itkeä, sillä »yksi on arvollinen», sanoi eräs taivaan vanhimmista. »Älä itke, katso, jalopeura, Juudan sukukuntaa, Daavidin juurivesa, on voittanut.» Silloin näki Johannes Karitsan, joka oli teurastettu.

Oi, jospa näky meissä menisi läpi luiden ja ytimien; jospa se alati oli silmäimme edessä, ettemme koskaan unohtaisi, että ainoastaan Karitsa, joka on tapettu meidän tähtemme, on arvollinen, sillä eihän häntä tapettu itsensä tähden, vaan meidän tähtemme. Hänen läntensä olemme me niin arvolliset Jumala edessä, että ovatpa päämme hiuksetkin kaikki luetut, eikä hiuskarvaakaan hänen tahtomattaan päästämme häviä.

Oi, Herra Jumala, opeta meitä tyytymään kaikkeen siihen minkä sinä sallit meille tapahtua. Auta meitä tyytymään siihen, että meidän on monen murheen ja vaivan kautta Jumalan valtakuntaan tultava. Ja koska kaikkialla näemme, miten sinä hoitelet kaikkia luotujasi, niin auta meitä jo uskomaan, että sinun rakas hoitosi erittäin kohdistuu meihin, jotka olemme sinun kuvasi kaltaisiksi luodut ja Poikasi kalliilla verellä lunastetut. Opeta meitä uskomaan, että kaikki asia kääntyvät niiden parhaaksi, jotka sinua rakastavat! Amen.

MAALISKUUN 25 PÄIVÄNÄ.

Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta. Hepr. 13: 9

Kuinka tärkeä ja tarpeellinen onkaan tämä varoitus! Olemme kyllä tietoiset siitä, mitä saatanalla on mielessä tietää, ettei mikään voi meitä vahingoittaa, jos Kristus on meille kallis ja tärkeä, jos hän on meille kaikkena kaikessa.

Mutta jos kadotamme Kristuksen, niin ei mikään voi meitä auttaa. Kristus yksinänsä on se, joka voi perkeleen työt särkeä ja hän on »kuolemalle ruttona ja tuonelalle surmana». Kun vain voin pysyä Kristuksessa ja puhtaassa, terveellisessä sanassa, niin on kaikki autettavissa.

Niin, vaikkapa ei vaellukseni olisikaan semmoinen kuin soisin sen olevan, niin tulen kuitenkin jälleen ojennetuksi. Mutta jos tuo vanha käärme saa houkutelluksi meidät pois Kristuksesta ja hänen totisesta tuntemisestaan, niin hän on voittanut. Silloin olemme me aseettomina hänen vallassaan. Sen takia on Perkeleen pyrintönä saattaa meidät pois Kristuksen luota. Hän asettaa jotain muuta silmämme eteen. Se saattaa itsessään olla hyvää: pyhyyttä, hurskautta, hyviä tekoja. Mutta niiden kautta Kristus häipyy näköpiiristämme, emmekä enää uskon nälän vaivaamina häntä etsi.

Suuri apostoli sanookin: »Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristukseen nähden.»

Lankeamisen vaara ei suinkaan ole kaukana. Paitsi että perkele alituisesti tekee työtään, niin on ihminen sen lisäksi kiittämätön ja helposti unohtaa Jumalan hyvät työt, sekä sen hädän, josta Kristus on meidät pelastanut. Sitä paitsi on ihmisellä suuri halu kaikkeen, mikä on uutta. Hän kyllästyy helposti siihen, mitä hänellä on ja toivoo uutta. Hän rakastaa alituista vaihtelua. Niinpä Kristus ja hänen evankeliuminsa on järjelle hulluutena ja pahennuksena.

Pitäkäämme siis huolta siitä, että aina olemme oikealla tiellä, niin että meillä olisi se mieli, joka Jumalallakin on. Mikä taivaassa Jumalan edessä on suurta ja arvokasta, olkoon se meillekin arvokkainta. Jumalalle ei mikään muu ole suurta ja arvokasta kuin Poika uhrattuna meidän edestämme. Hän olkoon meillekin kallein ja arvokkain.

Ei se todista meistä hyvää, jos meillä on toinen mieli kuin hänellä. Silloin on meidän Jumalan edessä sitä valittaminen ja on pyydettävä häneltä oikeata mieltä ja halua. Meidän on muistettava, ettei mikään synti ole kauheampi kuin kiittämättömyys ja ylenkatse. Jumala on tehnyt meitä kohtaan suuria hyviä töitä.

Suurin niistä on hänen oma Poikansa, ja hänessä iankaikkinen elämä. Me olimme ansainneet synnin rangaistuksen. Sen takia »kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta». Ja jos me kerran olemme nähneet Jumalan kunnian Kristuksen evankeliumissa ja olemme uskon kautta tulleet Jumalan lapsiksi, jos olemme saaneet maistaa kuinka suloinen Herra on, niin olisimmehan äärettömän kiittämättömiä, jos Jumalan armon ja evankeliumin pitäisimme vähäpätöisenä, niin ettei se meille kelpaisi. Tämä olisi sitä, josta Jeesus sanoo: »olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi».

Paavali kirjoittaa galatalaisille myös tästä ensimmäisestä rakkaudesta. Hän sanoo heidän silloin pitäneen evankeliumin niin suuressa arvossa, että he vastaan ottivat hänet, joka evankeliumia julisti »niin kuin Jumalan enkelin, niin kuin Jeesuksen Kristuksen». Ja hän lisää: »Missä nyt on onnenne kehuminen? Sillä minä annan teistä sen todistuksen, että te, jos se olisi ollut mahdollista, olisitte kaivaneet silmät päästänne ja antaneet minulle.» Niin suuressa arvossa pitivät he silloin evankeliumin!

Mutta sitten kun he »vieraan opin» kautta olivat tulleet »lumotuiksi», niin etteivät tahtoneet totella totuutta, vaan tahtoivat tulla vanhurskaiksi lain kautta, niin hän sanoo, että he »jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan», ovat joutuneet pois Kristuksesta ja langenneet pois armosta. ja eikö ole kauheata, Kristuksen omien sanojen mukaan sellaista voi tapahtua, - nim. että ensimmäinen rakkaus hyljätään – samalla kun kristitty tekee työtä ja kärsii Kristuksen nimen tähden, Ja vaikka hänellä on tarkka ja valvova silmä, niin että hän erottaa henget. Siis hänen luopumisensa on sisäistä hiljaista kuolemista oikeasta parannuksen teosta ja oikeasta uskosta, sillä niin kuuluvat Kristuksen muistettavat sanat Ilm. 2:2-5.

Jotta Kristus aina pysyisi meille kalliina ja arvokkaana, kaikkenamme kaikessa, ja jotta ei uusi virsi koskaan tulisi meille pitkäksi ja vanhaksi, on tarpeellista, että säilytämme oikean opin sekä oikean valituksen, niin että alituisesti, joka päivä harjoitamme parannuksen tekoa Jumalan edessä, elämme synnin tunnossa valvovalla omalla tunnolla ja joka päivä elämme vakuutettuina syntien anteeksi saamisesta, armosta ja Jumalan ystävyydestä.

Silloin on Kristus aina oleva meille välttämättömän tarpeellinen ja kallis. Silloin on evankeliumin sana meille tarpeellinen, mieluisa ja rakas; ja kernaasti kuulemme, luemme ja puhumme Kristuksesta.

MAALISKUUN 26 PÄIVÄNÄ.

Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme. Gal. 3: 13.

Jos tämä sana saisi sijaa sydämessämme, niin millainen taivaan valtakunta siitä syntyisi. Me olisimme sanomattoman lohdutuksen saavuttamat, iäisen, horjumattoman lohdutuksen omistajia. Me uhmailisimme kaikkia helvetin voimia ja kurjimmassakin heikkoudessamme riemuitsisimme Herrassa ja kerskailisimme hänestä.

»Kristus tuli kiroukseksi.» Ajattele näitä sanoja! Mikä kuva avautuukaan silmäimme eteen. Kristus, Jumalan oma Poika, tuli kiroukseksi. Se on kovaa ja kummallista puhetta, mutta samalla ylenmäärin runsas ja vahva lohdutus. Siis Kristus on kantanut koko lain kirouksen. Se oli niin suuri, että apostoli sanoo hänen tulleen kiroukseksi, tulleen kokonaan kiroukseksi, ei ainoastaan sen peittämäksi, vaan niin kokonaan sen täyttämäksi, että häntä voitiin nimittää kiroukseksi.

»Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin,» sanoo Johannes. Sen kuulemme veisattavan aina kun polvistumme Jeesuksen ehtoollispöytään vastaan ottamaan hänen ruumistaan ja vertaan, josta hän itse todistaa: »Annettu ja vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi.» Jes. 53 luvussa sanotaan: »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä. Hän kantoi meidän sairautemme.» Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme on sana, jota emme koskaan kylliksi voi ajatella ja tutkia.

Toinen tärkeä kohta tässä lauseessa on »meidän edestämme». Näissä sanoissa on lauseen koko voima. Omasta puolestaan ei Kristuksen suinkaan tarvinnut tulla kiroukseksi, sillä olennoltaan hän oli aivan viaton, pyhä ja vanhurskas. Mutta hän tuli kiroukseksi siitä syystä, että hän otti kantaakseen meidän velkamme. Lain mukaan oli kukin murhaaja ripustettava kirouksen puuhun. Sen takia, lain mukaan, täytyi Kristuksenkin riippua siinä.

Hän oli tullut syntisen ja murhaajan sijaiseksi, eikä ainoastaan yhden, vaan kaikkien syntisten ja murhaajain, sillä me olemme kaikki syntisiä ja murhaajia Jumalan edessä. Sen takia täytyi hänen olla Jumalan edessä sellaisena kuin me olemme, nim. syntisenä, murhaajana, pahantekijänä. Sillä kirjoitettu on: »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi.»

Mutta tällä tavalla tuli Kristus Jumalan edessä suurimmaksi syntiseksi, jonka vertaista ei ollut maan päällä. Sillä ollessaan uhrina koko maailman syntien tähden hän ei ole Jumalan edessä viaton ja synnitön henkilö. Ei hän ole silloin Jumalan Poikana kunniassa, vaan hän on syntinen, »vähäksi aikaa Jumalan hylkäämä», joka kantaa Paavalin synnit, tuon väkivaltaisen Jeesuksen vainoojan synnit, Herransa kieltäjän, Pietarin synnit, Daavidin synnit, minun, sinun ja koko maailman synnit. Sillä kaikki ne synnit, joita minä, sinä ja me kaikki joka päivä teemme, on semmoisella jumalallisella vakavuudella ja voimalla pantu Kristuksen, Jumalan Karitsan kannettavaksi, kuin jos hän itse olisi ne tehnyt. Meidän syntiemme täytyy olla Kristuksen omina synteinä, tahi on meidän iankaikkisesti hukkuminen.

Paavali sanoo: »Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.» Paavali tarkoittaa, että Kristus otti meidän syntimme päällensä, aivan kuin jos hän itse olisi ne tehnyt ja toiselta puolen, kaikki mitä hän teki ja kärsi, tapahtui täydellisesti meidän sijassamme, aivan kuin jos me itse olisimme kärsineet.

Ja vielä hän sanoo: »Olemme tulleet siihen päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet.» Siitä ymmärrämme, mitä sana »meidän edestämme» Paavalin lauseessa Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme» sisältää. Kristus on sanomattomassa laupeudessaan ja Isän iankaikkisen pelastuspäätöksen tähden tehnyt sangen armorikkaan vaihtokaupan meidän kanssamme. Synnin, kirouksen ja kuoleman otti hän kantaakseen ja sitä, niitä meiltä puuttui nim. vanhurskautta, elämää ja autuutta, sitä hän antoi meille. Kyllä maksoi rakkaalle Herrallemme paljon olla kirouksena, mutta hänen täytyi se kestää ja hän kesti sen kunnialla.

Apostoli sanoo, että Kristus sen kautta on lunastanut meidät lain kirouksesta. Ei hän sano: on lunastava meidät, jos ensin tulemme uskoviksi, hurskaiksi ja pyhiksi; ei, vaan hän on meidän lunastuksemme sinä päivänä ja sinä hetkenä, jolloin hän tuli kiroukseksi meidän edestämme. Tämä on syy, jonka tähden suurimmat syntiset tultuaan Jeesuksen luo armoa etsimään antauduttuaan Jeesuksen omiksi, heti saivat armon ja heidät vastaanotettiin niin kuin lakia ei olisi ollut olemassakaan, aivan kuin he eivät olisi koskaan syntiä tehneet. Sen takia mekin tullessamme siten Jeesuksen luo tulemme heti vanhurskaiksi ja autuaiksi, kun vain tahdomme uskolla vastaan ottaa suuren, iäisen, meille lahjoitetun vanhurskauden, joka on ollut ja vielä on valmiina meitä odottamassa.

MAALISKUUN 27 PÄIVÄNÄ.

Kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta. Hepr. 2: 3.

Jumala on rakkaus. Ei ihmisten enempää kuin enkelienkään kielillä voida kyllin arvokkaasti kuvata Jumalan rakkautta. Kuta suurempi armo on, sitä suurempi on edesvastuu, nimittäin, jos armo unhotetaan, hylätään ja väärinkäytetään. Tuon äärettömän jumalallisen rakkauden ohessa hän on yhtä ääretön vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Ja koska Jumalan armo on niin suuri, on myös Jumalan kiivaus ja tuomio hänen armonsa hylkääville sitä hirmuisempi. Jeesus sanoo: »Jos en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä puolustaisivat syntiään.»

Puhuttuaan siitä suuresta armosta ja kunniasta, jonka maailma viimeisinä päivinä oli saanut, kun ainosyntyinen Poika Isän helmasta tuli ja puhui meidän kanssamme, sanoo apostoli: »Kuinka me voisimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta.» Kristuksen veren täytyy välttämättä tullut meille elämäksi ja autuudeksi, viisaudeksi, vanhurskaudeksi pyhitykseksi ja lunastukseksi, muuten tulee se meille tuomioksi ja kiroukseksi, kuten se tuli uskottomille juutalaisille, »Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä!» »Joka panee mitättömäksi Mooseksen lain, hänen on armotta kuoltava; kuin paljon kovemman rangaistuksen luulettekaan sen saavan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren.» Se Jumalan Pojan jalkoihinsa tallaa, joka pitää hänet niin halpana, että antaa hänen olla olojaan, ei häntä etsi, ei kunnioita eikä omista, ei tule hänen omakseen, opetuslapsekseen, ystäväkseen ja seuraajakseen. Sillä jota me pidämme niin halpana, ettemme kumarru sitä maasta ylös ottamaan, sen me jalkoihimme tallaamme.

Eivät kaikki juutalaiset, joita Jumalan hirveä tuomio kohtasi, olleet häväisseet tai kiduttaneet Kristusta. Osa heistä itki hänen kärsiessään, mutta he saivat kuitenkin saman tuomion sen takia, etteivät niin häntä omistaneet, että olisivat suostuneet hänen opetuslapsikseen.

Mutta mitä tekee sitten pyhä, kiivas Jumala ihmiselle, joka ylenkatsoo hänen rakkautensa ja hänen Pyhän Henkensä äänen? Hän jättää hänet oman onnensa nojaan. Herran Henki hylkää hänet, ei herätä, häiritse, muserra ja valaise häntä. Se ihminen saa käydä omaa tietään, seurata omaa neuvoaan, omaa haluaan ilman kuritusta, ilman pelkoa, ilman huolenpitoa sielusta. Hän saa jäädä synnin valtaan. Silloin hänen mielensä sokaistuu ja vääristyy niin, että hän käyttää kaikkea turmiokseen ja vahingokseen. Kaikki niitä Jumala on antanut siunaukseksi, tulee sille sielulle kiroukseksi. Se mikä on valistukseksi annettu, sokaisee hänet. Mikä herätykseksi on tarkoitettu, se koituu hänelle paatumukseksi. Mitä lohdutukseksi ja autuudeksi on annettu, se tulee hänelle iäiseksi vaivaksi ja tuomioksi. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä!

Daavid sanoo: »Puhdasta kohtelet puhtaasti, mutta kieroa nurjasti.» Eräs vanha hengen mies sanoo: »Se on Herran hallitustapa. Sydämessäni pelästyn ja olen huutanut ääneni käheäksi, eikä kuitenkaan koskaan minua ole kyliin kuultu. Puhdasten kanssa, s.o. sellaisten, joilla on rehellinen, puhdas tarkoitus sinua lähestyessään, puhut sinä yksinkertaisesti, avoimesti, ymmärrettävästi valaiset ja johdatat heitä armollisesti. Mutta kieroja kohtelet sinä nurjasti, pilkkaat heitä ja sokaiset heitä.»

Jos tämä jonkun mielestä on liian kovaa puhetta, niin lukekoon hän mitä laupias Vapahtaja itse sanoo Matt. 13:10-15 ja 11: 25. Hän sanoo siinä puhuneensa vertauksin, koska sille, jolla on, pitää enemmän antaa ja hänellä pitää olla yltäkyllin, mutta jolla ei ole, häneltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on ja että hän on salannut tämän viisailta ja ymmärtäväisiltä Ja 2 Tess. 2:10-12 sanoo apostoli yhtä selvästi: »Etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, jotta olisivat pelastuneet, sen takia Jumala lähettää heille voimallisen eksytyksen, niin että uskovat valheeseen, jotta kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuuteen, vaan mielistyneet vääryyteen.»

Niin ankarasti Jumala rankaisee niitä, jotka ylenkatsovat hänet. Vaikeata on Jumalan kanssa sotia. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Parasta on pysyä sen ystävänä, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Armo, ääretön armo, hyvyys ja uskollisuus piirittää niitä, jotka häntä etsivät ja rakastavat. Mutta ne, jotka toista tavoittavat, saavat suuren murheen.

Herra Jumala, taivaallinen Isä, anna meille rakkautta sinun sanaasi. Auta että totuudessa sinua siinä etsimme. Varjele meitä eksymästä, valaise Hengelläsi tiemme, ettemme hukkuisi, vaan iankaikkisen elämän perisimme. Amen.

MAALISKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Minä tunnen omani ja omani tuntevat minut. Joh. 10: 14.

Mikä suuri salaisuus onkaan näissä sanoissa! Ne ilmoittavat meille, että Herran ja hänen lampaittensa välillä on erityisen läheinen suhde. Mitähän se merkinnee? Sama Herra julistaa juhlallisesti ratkaisuhetkenä, mennessään sovitustyöhönsä: »Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet tosi Jumala, ja sen, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.» Huomatkaa, minkä Herra Kristus selittää iankaikkiseksi elämäksi! Ainoastaan sen, että tunnemme Jumalan ja Vapahtajan.

Ja toiselta puolen, kun hän puhuu hienoimmasta itsepetoksesta hengellisissä asioissa, oman hurskauden, voiman ja hengellisyyden petoksesta, jolla monet viimeisenä päivänä puolustavat itseänsä sanoen: »Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimelläsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa?» Silloin hän vakuuttaa karkottavansa heidät pois sanoen: »En ole koskaan tuntenut teitä.»

Tyhmät neitseet, jotka menivät ylkää vastaan, mutta joilla ei ollut öljyä astioissa, saavat saman tuomion: »Totisesti minä sanon teille: en tunne teitä.» Kuinka tärkeä tuo sana »en tunne» tässä on! Aivan samaa tuomionsanaa käyttää Herra myös niihin nähden, jotka yrittävät mennä ahtaasta portista sisälle, mutta eivät kuitenkaan voineet mennä ja jotka todistivat: »Mehän söimme ja joimme sinun läsnä ollessasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit.» Jeesus sanoo heille: »En tiedä mistä olette.»

Sinä, joka tätä luet, huomaatko, kuinka Kristus tuomarina erikoisesti painostaa tätä: eikö itse kukin teistä huomaa, miten ylen määrin tärkeä salaisuus tässä on? Uskoville ei se ole odottamatonta ja ihmeellistä, päinvastoin tämä on heille ilahduttavana todistuksena siitä, että he ovat hänet oikein käsittäneet. Mutta ne, jotka ihmettelevät, ettei Herra sano: te olette syntiä tehneet minun lakiani vastaan, tahi: te ette ole olleet kyllin hartaita parannuksenteossa ja pyhityksessä, Ja ne, jotka ihmettelevät, ettei Herra heille laatinut tarkoin viitoitettua armon järjestystä ja sanonut: tätä vastaan olette rikkoneet, he ihmeekseen kuulevat hänen ainoastaan sanovan: »minä en teitä tuntenut.»

Saavatpa he viimeisen tuomion tekstissä (Matt 25), jossa niin paljon tekoja mainitaan, nähdä Jeesuksen panevan pääpainon siihen, että se oli tehty hänelle. Minun tähteni olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni sen tahi tämän. Siis Kristus ja läheinen suhde häneen on ollut liikkeellepanevana voimana, josta teot ovat syntyneet.

Kristus, Kristus eikä heidän oma pyhyytensä, on ollut heidän pyhitysintonsa päämäärä. Ne, jotka tässä huomaavat Kristuksen huolenpidon meistä, eivätkö he Herran Kristuksen tähden ja kuolemattomien sielujensa tähden pysähtyisi ja tottelisi sitä Herraa, jonka sulkemaa ovea ei kukaan enää avaa! Emmekö me pysähtyisi ja vakavasti painaisi hänen sanaansa sydämiimme.

Monet vakaat ja hurskaat miehet, taisteltuaan monet, monet vuosikymmenet pyhällä innolla Jumalan valtakunnan hyväksi, ovat tulleet temmatuiksi kuin kekäleet tulesta saadessaan syventyä Jumalan valtakunnan salaisuuksiin. He ovat nähneet suuren ja pyhän persoonan verisenä, lävistetyin käsin ja jaloin. Ja he ovat saaneet hänessä ja hänen kuolemassaan kaiken elämänsä, ilonsa ja virtensä, niin että he siten ovat pitäneet parhaan pyhyytensä roskana ja surkeutena. Semmoiseksi muuttuu mielemme oikein opittuamme Jeesusta tuntemaan. Ja ainoastaan ne, jotka tällä tavalla tuntevat Kristuksen, ovat hänen lampaitaan.

Luther sanoo: »Jos kerta kaikkiaan tahdot tietää, kuka on kristitty, tahi minkä tähden meitä voidaan kristityiksi nimittää, niin älä katso Mooseksen lakiin tahi pyhimysten ja erakkojen elämää ja pyhyyttä, vaan tarkasta näitä Kristuksen sanoja: Minun lampaani tuntevat minut. Kristityksi ei tee sinua se, että elät vakavimpain munkkien ja erakkojen tavoin ankarassa itsekurissa, niin saattavat juutalaiset ja turkkilaisetkin elää, jopa vielä ankaramminkin. Sanalla sanoen: kaikki, mikä meissä liikkuu ja mitä me teemme, ei tee ketään kristityksi. Mikä meidät siis kristityiksi tekee? Ainoastaan se, että tunnemme ja rakastamme Hyvää Paimenta, joka pani henkensä lammasten edestä ja tuntee ne. Sellaista tuntemista sanotaan uskoksi, joka syntyy evankeliumin ylistyksen kautta.»

MAALISKUUN 29 PÄIVÄNÄ.

Meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta vapahtajaksi. Filip 3: 20.

Toisessa Korinttolaiskirjeessä sanoo Paavali: »Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa; maahan kukistetut, mutta emme tuhotut; kuolemaisillamme, ja katso me elämme kuitenkin; kuritettuina, vaan ei kuitenkaan tapettuina: murheellisina, mutta aina iloisina.» Kuule noita arvoituksia! Eikö se ihminen, joka noin itsestään puhuu, ole salaperäinen ja ihmeellinen.

Semmoinen ihmeellinen ihminen on kristitty: masennettu ja kuitenkin riemuitseva, murheellinen ja kuitenkin iloinen, köyhä ja kuitenkin sangen rikas, syntinen ja kuitenkin täysin vanhurskas, kurja, mutta kuitenkin kunniallinen, matkamiehenä maan päällä, mutta kuitenkin taivaalliseen yhdyskuntaan kuuluva.

Maailmalla on myös ilonsa ja huvinsa, mutta se kestää ainoastaan sen ajan, minkä ruohon kukkanen kestää kuihtumatta, siis niin kauan kuin maallista menestystä kestää. Kun se on loppunut, niin ilokin on poissa.

Mutta Paavalin aurinko nousee vasta ehtoolla, ja kun täällä alkaa pimetä, niin nousee hän paratiisin vaikeuteen. Hänellä on kaksinainen elämä: hän on matkamiehenä maan päällä, mutta hänen yhdyskuntansa on taivaassa. Hän kuuluu siihen yhdyskuntaan, joka elää korkeampaa elämää ja jonka isänmaa on taivaissa. Hän sanoo: »Meidän yhdyskuntamme», tahi oikeammin kansalaisoikeutemme on taivaissa. Hän ei sano: yhdyskuntamme on oleva taivaissa, vaan se on taivaissa, siten ilmoittaen sen jo olevaksi.

Paavali tarkoittaa tässä aivan muuta kuin mitä maailma tarkoittaa puhellessaan »tulevaisen elämän toivosta. Paavali tietää vielä maailmassa kulkiessaan jo olevansa taivaan kansalainen. Eikä mikään ihmisajatus ole vielä voinut mitata, mikä onni ja aarre siinä tietoisuudessa on.

Mutta mistä Paavali oli saanut tämän uskon varmuuden? Paavali tunsi Kristuksen. Siinä koko salaisuus! Tämän ajallisen elämän hämärässä kohtasi Paavali miehen, joka antoi hänelle tämän vakaumuksen, ylevän miehen, joka sanoi: »Minä olen lähtenyt Isästä ja tulin tähän maailmaan.» Ja sanoessaan tahtovansa mennä valmistamaan sijaa Isänsä huoneessa ystävilleen, sanoi hän, kun nämä kysyivät tietä sinne: »Minä olen tie, totuus ja elämä.» Ja kun he pyysivät : »Herra, näytä meille lsä», vastasi hän: »Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.»

Kaikkivaltiaana hän teki sokeat näkeviksi, kuurot kuuleviksi, mykät puhuviksi ja kuolleet nousivat haudoistaan. Hän ajoi ulos perkeleitä, antoi syntejä anteeksi, hallitsi luonnon voimia, katkoi viimein itsekin kuolon siteet ja nousi kuolleista kirkastetulla ruumiilla.

Päästyään sellaisen Herran ja Vapahtajan ystävyyteen saattoi Paavali lohduttavasti sanoa: »Meillä on yhdyskuntamme taivaissa.» Vapahtajansa kautta tiesi hän saaneensa takaisin syntiinlankeemuksessa kadotetun lapsenoikeutensa Jumalan luona ja kansalaisoikeuden taivaissa. Ja niin on nyt kaikilla niillä, joilla on sama usko kuin Paavalilla ja jotka omistavat Jeesuksen ystävyyden, sama armo ja kansalaisoikeus taivaissa kuin hänelläkin oli, koskapa ovat lunastetut saman Jumalan Pojan verellä kuin hänkin ja niin on heilläkin oleva sama lohdullinen vakaumus kuin hänelläkin oli.

Tosin et itse näe ja tunne itsessäsi taivaan kansalaisena olemisen ihanuutta, sillä se on syvälle kätketty ja tämän elämän surkeuden peittämä. »Teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa.» Mutta se on totuus ja hyvin perustettu. jos täällä yö meidät peittää, niin siellä ylhäällä on ikuinen valo. Jos tie onkin epätasainen ja ohdakkeinen, niin me vaellamme kotimaata kohti. Siellä ovat ystävämme, jotka tuntevat meidät. Siellä on suurin, paras ystävämme. Tämä ei ole runoiltua, vaan totinen totuus, joka on perustettu Kristuksen sanoihin ja töihin, sekä siihen, että Kristus on meidän edestämme mennyt pyhimpään.

»Niin ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan te olette yksiä kansalaisia kuin pyhät, ja Jumalan perhettä», sanoo apostoli. Ja tätä te olette henkilöön katsomatta. Ei ole mitään erotusta, kaikki ovat syntisiä. Mutta jokainen, joka uskoo Kristukseen, häneen, jossa me kaikki olimme valitut jo ennen kuin maailman perustus oli laskettu, jokainen, joka uskoo häneen s.o. tuomitsee ja rankaisee itsensä ja asettaa kaiken toivonsa ja lohdutuksensa häneen, joka jumalattoman vanhurskauttaa. Jokainen sellainen, sekä syntinen vaimo että neitsyt Maria, niin ryöväri kuin Paavalikin on valittu, vanhurskautettu ja siinä rakkaassa Jumalalle otolliseksi tehty. Jokainen sellainen kuuluu »yksiin kansalaisiin kuin pyhät ja on Jumalan perhettä.»

MAALISKUUN 30 PÄIVÄNÄ.

Palatkaa takaisin linnaan, te vangit, joilla on toivo. Sak. 9: 12.

Moni ahdistettu sielu kysyy tämän johdosta: »Kuinka minä voin palata takaisin linnaan eli alkaa uskoa Kristukseen, kun vielä olen synnin täyttämä, kova, kevytmielinen, jumalaton?» Olet silloin kokonaan kääntänyt katseesi itseesi päin. jos sinulle sanotaan: »sinä et usko Jumalan sanaan, sinä teet Jumalan valehtelijaksi», niin silloin sanot: »Kyllä minä uskon evankeliumin Kristuksesta, kyllä uskon hänen sovituksensa riittävän ja hänen rakkautensa olevan suuren. Syy on minussa. Syynä on sydämeni kovuus, suruttomuuteni ja ulkokultaisuuteni, kauhistuttava rakkauteni syntiin.»

Mutta katso, sinähän olet kokonaan kääntynyt pois linnasta, turvpaikasta omaan itseesi, etkä usko Jumalan todistusta Pojastaan, että hän pelastaa meidät kokonaan kadotettuina. Sinä tahdot pelastua vasta sitten, kun olet itseäsi parannellut. Sinä et usko ja luota siihen, että sinut on ensin uskon kautta istutettava häneen. Sinut on vanhurskautettava ja armoitettava. Sinun on ensin saatava uskon rauhaa ja iloa, ennen kuin edes voit alkaa hedelmää kantaa.

Niin palatkaa takaisin linnaan, te vangit, joilla on toivo. Sinun onnettomuutesi on, ettet heti käänny linnaan, vaan käännyt tuhannelle suunnalle ja ajattelet, koetat, odotat ja toivot jotain erikoista. Olet siis vangittuna odotuksessa ja toivossa. Sinä odotat, että omassa sydämessäsi ensin tapahtuisi jotain erikoista, sinä toivot ensin vapautuvasi jostain erityisestä synnistä, pahoista ajatuksista, kovuudesta, kevytmielisyydestä, voimattomuudesta.

Jeesuksessa Kristuksessa tapahtunut lunastus jää taustalle. Siinä on syy. Lukemattomat ovat ne ehdot, joita silloin mietit. ja ne pitävät sinut vangittuna. Mutta sinä suhtaudut pintapuolisesti siihen, että Jumalan Poika on kuollut edestämme ja että kaikki riippuu siitä ja että kaikkiin syntisiin nähden armon ylenpalttisuus voittaa syntien suuruuden.

Oi, herää jo, ja muista, että kaikki maailman synnit ovat jo pois otetut, että Jumala on sovitettu ja lepytetty. Hän palaa rakkaudesta sinua kohtaan, tahtoen antaa sinulle armon armosta. Kaikki ne sanat, joissa Jumala ilmi tuo huolensa meihin nähden - tarkoitan lain sanoja - ovat suruttomia ihmisiä varten, jotka Jumalan hylkäävät, eivätkä taivasta kysy, sekä myös ulkokullatuita ja itsevanhurskaita fariseuksia varten, jotka luulevat omalla vanhurskaudellaan ansaitsevansa aivan, mutta ei köyhiä, vaivaisia syntisiä varten, jotka itse syyttävät itseänsä ja tuomitsevat itsensä, tahtovat tehdä parannuksen, elävät uskossa rukoillen, mutta eivät koskaan näe itseänsä semmoisina kuin soisivat.

Oi, heille on sula armo, rakkaus ja anteeksiantamus julistettu! Herra sanoo: »Palatkaa takaisin linnaan, te vangit, joilla on toivo.» »Jo tänäkin päivänä ilmoitan minä, että minä tahdon kahdenkertaisesti sinulle maksaa.» »Tänäkin päivänä» julistaa hän sinulle samaa armoa. Tänäkin päivänä hän saarnaa vangituille lunastusta. Kun meidän aikanamme niin paljon julistetaan Kristuksen kärsimistä, kun saamme seurata häntä Golgatan tiellä, kun näemme hänen yrttitarhassa hikoilevan verta ja kun kuulemme hänen ristillä riippuessaan sanovan Raamatussa ennustetusta sovitustyöstä »se on täytetty», kun vielä kuulemme hänen tämän lunastustyön hedelmänä ryövärille vakuuttavan: »Tänä päivänä olet oleva minun kanssani paratiisissa», niin emmekö jo heittäisi ratkaisun siirtämistä ja juoksisi hänen syliinsä.

Hän ojentaa kätensä meitä kaikkia kohti ja sanoo: »Tänäkin päivänä ilmoitan minä». »Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.» Ja vielä kerran: »Te vangit, joilla on toivo», miksi viivytte palaamasta takaisin linnaan? Onko teidän itsenne tultava enemmän ansoitetuiksi, tahi pitääkö Jumalan tulla vielä armollisemmaksi?

Ei, vaan tänäkin päivänä palatkaa takaisin linnaan, ottakaa se tärkeä askel, pyytäkää täyttä armahdusta, pyytäkää ansaitsemattomasta armosta, hänen verensä tähden tulla otetuiksi Jumalan liittoon. Tee ratkaiseva päätös! Ja tiedä, ettei ainoakaan vaivainen syntinen ole sitä askelta katunut. Älä muovaile pitkää rukousta, ei se ryövärilläkään pitkä ollut. ja siitä huolimatta sai hän heti lohdullisen vastauksen: »Tänä päivänä olet oleva minun kanssani paratiisissa.»

Mutta varo, ettet hae vastausta omasta sydämestäsi, tunteistasi. Sitä on sinun varottava kuin kuolemaa. Etsi vastaus Jumalan omasta sanasta.

Tässä on vastauksena Jumalan oma vakuutus: »Tänäkin päivänä ilmoitan minä (lunastuksen) ja tahdon kahdenkertaisesti sinulle maksaa.» Tämä on »armoa armosta». Ylistys Jumalalle!

MAALISKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen. Kol. l: 14.

Joku voi kysyä: »Miten tiedän minä omistavani syntieni anteeksisaamisen ja armon Jumalan luona, koska kaikki ihmiset eivät tule autuaiksi?» Sinun on uskottava Jumalaan ja hänen sanaansa. Sinun on aluksi kuultava, uskottava ja omistettava kaikille, jopa uskottomillekin kuuluva armo, niin sitten saat armon, jota ei kaikilla ole.

Mikä armo kuuluu kaikille, uskottomillekin? Sovitettu Jumala, Vapahtajan hankkima syntien anteeksiantamus, joka on tarjona jokaiselle, joka sen vastaan ottaa. Mikä on se armo, jota eivät kaikki omista? Sydän, joka tuntee olevansa sovitettu Jumalansa kanssa, usko, joka vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen ja elää Jumalassa.

Missä on niin kirjoitettu? 2 Kor. 5:19-20:ssä sanotaan: »Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta siis olemme lähettiläinä, kun näet Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.»

Room. 5:10:ssä: »Silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta.» Kol. l:14: »Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen.» Sak. 3: 9: »Katso, minä veistän sen veistoksen (Kristuksen), sanoo Herra Sebaot, ja otan tämän maan pahan teon pois yhtenä päivänä.» Gal. 3:13: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.» Niin puhuu Raamattu.

Tässähän nimenomaan sanotaan, että Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa. Eivät ainoastaan uskovaiset tulleet Jumalan kanssa sovitetuiksi, vaan koko maailma. Tämä sovitus vaikutti sen, ettei ihmisiä enää synneistä soimata. Sovitus tapahtui Kristuksessa. Meidän kääntymisemme ei siis sovitusta aikaan saa. Mutta hän kehottaa nyt meitä: »Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.» Tämän ainoastaan hän meiltä vaatii. »Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.»

Me emme siis tule Jumalan kanssa sovitetuiksi katumuksemme, parannuksemme, vakavuutemme, rukouksemme tahi uskomme kautta. Mutta kaikki nämä ovat välttämättömät voidaksemme vastaan ottaa sovitusarmon. Tässä sanotaan: »Silloin kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta.» »Meillä on lunastus hänessä, syntien anteeksi saaminen.» Ja tämän maan paha teko otettiin pois yhtenä päivänä, silloin kun veistos, kulmakivi, tuli veistetyksi. Vielä sanotaan tässä: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta», sinä päivänä, sillä hetkellä, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme». Joka tapahtui silloin, kun hän oli puuhun ripustettu.

Voi, kun ei maailma tiedä, mitä on tapahtunut! Voi, ettei se tunne ihmissuvun historiaa. Se ei tiedä, että ihmissuku kerran tuli lunastetuksi ja että se pääsi vapaaksi synnistä, kuoleman ja perkeleen vallasta. Ja tämä on yhtä varmaa kuin se, että ihminen kerran lankesi syntiin.

Tämä syntien anteeksiantamus ja lunastus on siis jokaiselle ihmiselle, hurskaalle ja jumalattomalle, uskovalle ja uskottomalle tarjona. Minkälainen lienetkin, niin ovat syntisi pois pyyhityt, anteeksi annetut, meren pohjaan upotetut. Ja tämä tapahtui Kristuksen kuolinhetkellä. Jos Jumalan kirous tulee osaksesi, niin siihen eivät syntisi ole syynä, vaan epäuskosi ja poisjäämisesi.

Mutta jos tulet Jumalan luo, jos tahdot tulla hänen omakseen ja tahdot omistaa hänen armonsa, niin estettä ei ole. Joka hetki olet tervetullut. Herra itse sanoo: »Joka tulee minun tyköni, sitä ininä en heitä ulos.» Ei ole yhtään erotusta, vaan kuka ikinä avuksi huutaa Herran nimeä, tulee autuaaksi. Jokainen, joka tahtoo, jokainen: »Vaikkapa syntisi olisivat veriruskeat». Ne ovat suuren, armahtavan Herrasi omat sanat. Ei ole yhtään erotusta sen takia, että kaikki synnit ovat maksetut, koko maailma on Jumalan kanssa sovitettu.

Jos siis olet synnin hädässä, etkä voi tulla vakuutetuksi siitä, että syntisi ovat anteeksi annetut, niin syy on siinä, ettet usko Jumalaan, et ota huomioon, mitä Kristus on tehnyt, tahi mitä Jumala sanassaan sanoo. Sinä teet Jumalan valehtelijaksi. Ja se on hirmuista.

Mutta jos todella tahdot uskoa Jumalan sanan, mutta et voi saada sitä sydämeesi, niin on Jumala kyllä pian antava sinulle suuremman uskon lahjan ja olet saava sydämeesi vakuutuksen siitä, että olet Kristuksen ansioon puettu ja että olet Jumalan rakas lapsi. Sillä niin Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainokaisen Poikansa, jotta kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16.

Tunnus: