Johanneksen evankeliumi 9. luku

9. USKON SYNTYMISEN IHME

Raamattuluento Joh 9:1-41 Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 16.10.2005.

Jeesus parantaa sokeana syntyneen (Joh 9:1-12)

Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea (1). Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?" (2) Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki (3). Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä (4). Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo" (5).

Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin (6) ja sanoi: "Mene Siloan altaalle ja peseydy." - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä (7).

Miehen naapurit ja muutkin, jotka ennen olivat nähneet hänet ja tiesivät hänet kerjäläiseksi, ihmettelivät: "Eikö tämä ole se, joka istui kerjäämässä?" (8) Toiset sanoivat: "Sama mies", toiset taas sanoivat: "Ei ole, samannäköinen vain." Mutta hän sanoi itse: "Kyllä se olen minä" (9). He kysyivät häneltä: "Kuinka olet saanut näkösi?" (10) Hän vastasi: "Se mies, jonka nimi on Jeesus, teki tahnaa, siveli sitä silmiini ja sanoi: 'Mene Siloan altaalle ja peseydy.' Minä menin ja peseydyin, ja silloin sain näköni" (11). "Missä se mies on?" he kysyivät häneltä, mutta hän vastasi: "En tiedä" ( 12).

 

Johanneksen evankeliumin luvuissa 7-9 olemme evankeliumin ydinsanomaa ajatellen aivan kuin sivuraiteella ja keskellä jatkuvaa Jeesuksen ympärillä riehunutta väittelyä. Meidän kannaltamme mitään keskeistä ilmoitusta Jeesuksesta Kristuksesta ei tule esiin. Jeesuksen omiakin sanoja on näissä luvuissa suhteellisen vähän. Luvussa yhdeksän on vain kahdeksassa jakeessa Jeesuksen sanoja. Sen sijaan kerrotaan laajasti niistä vastaväitteistä, joita kohdistettiin Jeesukseen ja jälleen näemme kuinka enemmistö pyrkii täysin jyräämään alleen vähemmistön. Arvostelu Jeesusta kohtaan oli jo hänen eläessään voimakasta ja ehdotonta.

 

Ryöpytys Jeesusta vastaan alkoi siitä, että Jeesus kulkiessaan Jerusalemissa kiinnitti huomionsa näennäisesti sattumalta erääseen tien varressa olevaan kerjäläiseen. Mies tunnettiin siitä, että hän oli ollut syntymästään saakka sokea. Kerjääminen oli ollut hänen ainoa tapansa saada itselleen edes jotain elannoksi. Kerjäläisiä oli monia tien varressa. Miksi Jeesus kohdisti huomion vain tähän yhteen, kuten hän oli tehnyt Betesdan lammikollakin? Jeesus itse sanoi sen myöhemmin: Juuri tämän miehen elämässä Jumalan tekojen tuli tulla nyt kaikille julki. Hänestä oli tuleva eräs voimakkaimmista ja kirkkaimmista Jeesuksen todistajista kaikiksi ajoiksi. Hänessä näkyi se, että Jeesus on maailman valo ja millä tavoin Jeesus on maailman valo.

 

Johannes kertoo tästä tapahtumasta ja sen välittömistä seurauksista laajemmin ja monivivahteisimmin kuin mistään muusta Jeesuksen teosta. Kuvauksessa kerrotaan kuudesta eri tilanteesta. Ensin Jeesus kutsuu miehen tien varrelta esiin, tekee syljestä ja maasta tahnan, voitelee silmät ja lähettää miehen peseytymään Siiloan altaalle. Mies saa näkönsä (Joh 9:1-7). Sitten olemme keskellä kaupunkia ja mies kohtaa naapurinsa. Nämä ihmettelevät mitä oikein miehelle on tapahtunut ja epäilevät (9:8-12). He lähtevät viemään miestä hengellisten johtajiensa, fariseusten kuulusteltavaksi. Todennäköisesti kuulustelupaikka oli jossakin temppelin huoneessa (9:13-17). Seuraavaksi fariseukset kuulustelevat miehen vanhempia (9:18-23). Mies joutuu vielä uuteen kuulusteluun (9:24-34). Lopulta Jeesus kohtaa kaupungilla parantamansa miehen (9:35-41). Meille tärkeintä ovat ensimmäinen ja viimeinen jakso.

 

Koko tämän kuvauksen otsikoksi voisimme panna Jeesuksen sanat: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo" (Joh 8:12). Jeesus toistaa nyt tämän itsetunnustuksensa sanoessaan: "Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo" (9:5). Nyt näemme havainnollisella tavalla, mitä tämä Jeesuksessa oleva valo vaikuttaa tässä maailmassa. Se vaikuttaa ihmisten sydämissä kahdella aivan päinvastaisella tavalla. Johanneksen evankeliumin alkusanoissa oli jo sanottu, että hänessä oli ihmisten valo ja tämä valo loistaa pimeydessä, mutta pimeys haluaa saada sen valtaansa sammuttaakseen sen (Joh 1:4-5).

Todellinen valo oli tullut maailmaan, mutta maailma ei tuntenut häntä eikä ottanut häntä vastaan (1:9-11). Nyt Jeesus toistaa tämän sama totuuden sanoessaan: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita" (9:39). Valon tulo siis synnyttääkin ristiriidan tässä maailmassa. Johanneksen kuvaamassa tapahtumasarjassa ristiriita suhteessa Jeesukseen syvenee ja vihan ympyrä alkaa sulkeutua Jeesuksen ympärillä. Epäusko vain vahvistuu, mutta on muutamia, tässä vain tuo entinen sokea kerjäläinen, jolla usko Jeesuksen Kristukseen syntyy ja joka jo ennen Tuomasta lankeaa Jeesuksen edessä maahan ja tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra.

 

Tämä tunnusteko todisti Jeesuksen rakkaudesta yksityistä ihmistä kohtaan ja myös hänen käsittämättömästä vallastaan. Raamattu vakuuttaa, ettei yksikään ihminen koskaan ole voinut syntymästä asti sokeana olleelle antaa näköä. Näin kuitenkin Jeesus teki.

 

Kulkiessaan Jeesuksen kanssa Jerusalemin kaduilla opetuslapset varmaankin huomasivat, että Jeesus katseli sokeaa meistä poikkeuksellisen tarkkaavasti. He tiesivät miehen olleen sokea syntymästään saakka. Siitä he saivat aiheen kysyä Jeesukselta erästä ihmiselämän vaikeinta kysymystä. Kärsimyksen ongelma - teodikea - on ollut kautta aikain ihmisille vaikea ongelma. Opetuslapset olivat ymmällä miettiessään miehen taakkaa, joka oli ollut hänen kannettavanaan jo syntymästä lähtien. Miksi tuo mies on koko elämän kärsinyt sokeudesta, vammaisuudestaan ja köyhyydestään? Miehen kärsimyksessä ei tunnu olevan mitään järkevää selitystä.

Onko yleensäkään olemassa jokin selvä syy kärsivän ihmisen kärsimyksille? Onko syynä jokin paha tai väärä, josta kärsivä itse tai hänen vanhempansa ovat vastuussa ja jonka tähden hän on joutunut kärsimään? He muotoilivat tuon ikivanhan kysymyksensä näin: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?" (Joh 9:2). Heistä oli itsestään selvää yhteys synnin ja kärsimyksen välillä. Nyt on vain kysymys siitä, kuka oli tässä se syntiin syyllistynyt, joka toi miehelle elinikäisen sokeuden kärsittäväksi. Näiden kysymysten taustalla oli VT:n lain opetus: "Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista" (2 Moos 20:5). Tämä oli ollut myös Jobin ystävien näkemys Jobin tuskallisiin kärsimyksiin.

 

Jeesus torjuu jyrkästi ja selvästi kysymyksen miehen ja hänen vanhempiensa synnistä. Synnillä ja kärsimyksillä ei ole ihmisen henkilökohtaisessa elämässä suinkaan itsestään selvää syyn ja seurauksen suhdetta. Näin siitäkin huolimatta, vaikka sekä VT että UT opettavat, että mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää (San 22:8; Gal 6:7). Jeesus näkee, että tämän miehen kärsimys sisältää sen mahdollisuuden, että Jumalan teot tulevat hänessä julki (Joh 9:3). Koko vammaisen ihmisen elämä voi olla todistusta Jumalan armoteoista. Näin tapahtuu silloin, jos Jeesuksen valo saa loistaa tämän ihmisen elämässä ja elämästä.

 

Jotain tästä Jeesuksen antamasta valosta ja siitä millä tavoin Jumalan teot voivat tulla ilmi, kertoo erään tämän ajan vaikeasti näkövammaisen todistus. Löysin sen erään Kylväjän lähetin kiertokirjeestä. Hänen nimensä on Satu ja hän kertoi opiskelevansa ranskaa ja kirjallisuustiedettä. Näin hän kuvaa tilannettaan: "En näe mitään, en valoakaan." Sitten hän rohkeasti kirjoittaa: "Joskus ihmiset sanovat minulle: 'Jeesus parantaa sinut'. Niin parantaakin, tiedän sen, mutta vasta taivaassa. Täällä maan päällä tehtäväni on elää täysipainoisesti tällaisena kuin olen, ja auttaa omalta pieneltä osaltani siinä, että elämä ilmenee Jumalan antamassa, toisinaan erilaisessa muodossa.

 

Luulen, että ihmiset välillä pelkäävät vammaisuutta, koska siinä selvästi näkyy elämän ja ihmisen rajallisuus ja sitä on vaikea kohdata. Elämä on haavoittuvaa. Toisten on kestettävä jatkuvasti fyysisiä kipuja, monet vammautuvat aikuisina ja käyvät läpi tuskaisen menettämisen kriisin. Kriisin jälkeen he alkavat mukautua uuteen tilanteeseensa ja opetella uusia taitoja selviytyäkseen muuttuneissa olosuhteissa.

 

Myöhemmin vammautuneita tai muuten vaikeassa tilanteessa eläviä ajatellen haluan sanoa, että on vaarallista mennä lupaamaan ihmisille parantumista noin vain, suoralta kädeltä kadulla tai muuten ensi kertaa kohdatessaan tai edes lyhyen tuttavuuden jälkeen. Jos ihminen suuressa hädässä rukoilee parantumista eikä saakaan sitä muiden vakuutuksista huolimatta, hän voi pettyä ja katkeroitua niin, ettei halua kuulla Jumalasta enää mitään. Häneltä on viety mahdollisuus löytää elämälleen sellainen pohja, joka kantaa vaikeissakin olosuhteissa ja lopulta kuoleman läpi. Mihin hän enää voi turvautua? Näin aroissa asioissa ei ole syytä mennä Jumalan ja ihmisen väliin varsinkaan ihmisen elämäntilannetta tuntematta.

 

Myötätuntoinen, eläytyvä kuunteleminen ja toisen ajatusmaailmaan tutustuminen on paras tapa auttaa kristittynä, vaikka se viekin aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Jumala päättää itse kenelle hän antaa parantumisen. Lähimmäiset vain voivat kulkea kriisissä elävän ihmisen rinnalla, tukea käytännön asioiden hoidossa ja kuunnella ahdistusta ja kapinaa. On myös otettava huomioon, että vamma sinänsä ei tee ketään halukkaaksi kuulemaan Jeesuksesta, vaan Jeesuksen tunteminen on jokaisen ihmisen kohdalla suuri ihme.

 

Kenenkään ei pidä kehua minua siitä, että suhtaudun sokeuteeni hyväksyen sen tehtäväksi. On puhdasta Jumalan antama lahjaa, että voin edes ajoittain pitää sitä mielekkäänä osana Jumalan suuresta kokonaisuudesta. Usein pidän sitä aivan liian rasittavana ja vaativana tehtävänä. Huonoina päivinä selitän monta kertaa Jumalalle ja läheisille ihmisille, että en mitenkään jaksa tällaista elämää, kun muille itsestään selvät asiatkaan eivät suju, en löydä tietä jonnekin katutöiden tai jalkakäytävälle pysäköityjen kuorma-autojen takia tai yliopistolla minulla menee kirjan luettamisen järjestämiseen puolet siitä ajasta, jonka muut voivat käyttää itse opiskeluun, puhumattakaan siitä, että on olemassa paljon tekstimateriaalia, johon en vielä mitenkään pääse käsiksi. Kun ajattelen asiaa pohjiaan myöten, olen kuitenkin tyytyväinen ja onnellinen. Tiedän kokemuksesta kuinka epätoivoinen elämä on ilman Jeesusta, ja sitä en enää koskaan halua kokea. Nyt minulla o n Jeesuksessa kaikki, mitä tarvitsen. Hän antoi kuollessaan ristillä minulle oikeuden elää."

 

Tärkeintä meidän jokaisen elämässä on se, että Jeesuksessa maailmaan tullut valo valaisee sydämemme. Jeesus itse sanoi: "Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen" (Joh 12:46). Paavali oli kokenut se ja todisti: "Jumala, joka sanoi: 'Tulkoon pimeyteen valo', valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan" (2 Kor 4:6).

 

Tänään on vielä se aika, jolloin Jeesuksen tuoma valo saa Jumalan sanan kautta vapaasti valaista tätä ympärillämme olevaa maailmaa. Saattaa tulla aika, jollainen on jo monilla alueilla maailmaa. Silloin sanoma Jeesuksesta maailman valona kielletään. Tällainen pimeys sai vallan itäisessä naapurissamme seitsemänkymmenen vuoden ajaksi. Tällainen pimeys hallitsee tänään laajoja islamilaisia maita. Niissä maissa ei voi avoimesti ja julkisesti tunnustaa, että Jeesus on maailman valo. Mutta nyt vielä on päivä ja nyt meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjämme Jeesus Kristus meiltä odottaa. Ne ovat evankeliumin esillä pitämisen ja lähimmäisen palvelemisen tekoja.

 

Palamme Jerusalemiin sokean kerjäläisen luo. Jeesus tekee syljestään ja maasta tahnaan, sivelee sen sokean silmille ja antaa lyhyen ja selvän käskyn, jota mies saattoi vammaisuudestaan huolimatta totella. Kaikki mitä Jeesus teki, oli koettavaa ja tunnettavaa ja mitä Jeesus käski oli vammaisenkin mahdollista toteuttaa. Mies tunsi hyvin tien Siiloan altaalle. Aivan varmasti hän oli monet kerrat käynyt siellä. Hän lähti sinne ja pesi silmänsä ja sai näkönsä.

 

Aikoinaan kuningas Hiskia oli tehnyt vesitunnelin kallion läpi Kidronin laakson kupeella olevasta Giihon lähteestä Siiloan altaalle. Näin hän oli turvannut piirityksen aikana Jerusalemin veden saannin. Jeesuksen aikana Giihonin lähde oli peitossa eikä tiedetty mistä vesi tulee Siiloan altaalle. Se oli silloin ainoa Jerusalemin "elävän veden lähde". Siksi lehtimajajuhlissa juuri sieltä kannettiin vesi riemun raikuessa temppeliin juomauhriksi. Nyt tästä vedestä tuli Jeesuksen tunnusteon todistaja. Eivät suinkaan kaikki Siiloan altaalla kasvonsa pesseet ole parantuneet. Jälleen kyseessä on Jeesuksen ainutkertainen ja ainutlaatuinen tunnusteko, se oli merkki, joka omalla tavallaan todistaa, että Jeesus on maailman valo. Johannes kääntääkin Siiloan nimen sanaksi "lähetetty". Kristillinen seurakunta on nähnyt siinä kuva Jeesuksesta. Hän on Jumalan lähettämä elämää antava vesi ja valo ja joka avaa ihmisten sokeat silmät. Silloin ihmiset näkevät Jumalan kirkkauden säteilevän Jeesuksen Kristuksen kasvoista.

 

Mies palaa kotiinsa näkevänä. Hämmästyneet naapurit ympäröivät hänet. Se mitä hänelle oli tapahtunut, tuntui niin käsittämättömältä, että he alkoivat jopa epäillä, ettei heidän edessään ollut edes sama sokea mies. Mies joutui vakuuttamaan, että kyllä hän on se entinen sokea mies. Ja niin mies saattoi kertoa, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän tunsi Jeesuksen nimeltä. Betesdan lammikolla parantunut ei edes tuntenut Jeesusta nimeltä. Sitä mies ei kysyttäessä tiennyt, missä Jeesus oli. Mutta miksi ne, jotka olivat aikaisemmin tunteneet miehen sokeana, eivät kuvauksen mukaan välittömästi alkaneet riemuita hänen kanssaan näön saamisesta? Miksi he lähtivät kuljettamaan miestä hengellisten johtajien tutkittavaksi? Oliko siinä pimeyden valta vaikuttamassa?

 

Onko Jeesus Jumalan mies ja Messias? (Joh 9:13-23)

Mies, joka oli ollut sokea, vietiin fariseusten luo (13). Oli sapatti, kun Jeesus teki tahnan ja avasi miehen silmät (14). Myös fariseukset kysyivät mieheltä, kuinka hän oli saanut näkönsä, ja mies kertoi: "Hän pani tahnaa silmilleni, sitten kävin pesulla, ja nyt minä näen" (15). Silloin jotkut fariseuksista sanoivat: "Ei hän voi olla Jumalan mies, koska hän ei noudata sapattikäskyä." Toiset taas sanoivat: "Voisiko syntinen ihminen tehdä sellaisia ihmeitä?" Tästä syntyi kiistaa (16), ja siksi he kysyivät taas sokealta: "Mitä mieltä sinä itse olet hänestä? Sinunhan silmäsi hän avasi." Mies vastasi: "Hän on profeetta" (17).

Juutalaiset eivät uskoneet, että mies oli ollut sokea ja saanut näkönsä, ennen kuin kutsuivat hänen vanhempansa paikalle (18). He kysyivät vanhemmilta: "Onko tämä teidän poikanne? Väitättekö te hänen syntyneen sokeana? Kuinka sitten on mahdollista, että hän nyt näkee?" (19). Vanhemmat vastasivat: "Hän on meidän poikamme, ja hän on syntynyt sokeana, sen me tiedämme (20). Mutta sitä emme tiedä, kuinka hän nyt voi nähdä, emmekä sitä, kuka hänen silmänsä on avannut. Kysykää häneltä itseltään, hän on täysi- ikäinen ja voi vastata itse" (21). He sanoivat näin, koska pelkäsivät juutalaisia. Juutalaiset olivat näet jo päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi (22). Tästä syystä vanhemmat sanoivat: "Hän on täysi-ikäinen, kysykää häneltä" (23).

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen" (24). Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen" (25). He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?" (26). Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?" (27) He vastasivat hänelle pilkallisesti: "Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia (28). Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä" (29). "Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni (30). Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti (31). Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät (32). Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen" (33). Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!" He ajoivat miehen ulos (34).

 

Keskeinen osa Johanneksen kertomusta on selostusta siitä hämmingistä, minkä synnytti miehen vieminen farisealaisten lainoppineiden muodostaman neuvoston kuulusteltavaksi. Siellä mies kertoo uudelleen mitä oli tapahtunut: "Hän pani tahnaa silmilleni, sitten kävin pesulla, ja nyt minä näen" (Joh 9:15). Kaikki oli niin selvää ja yksinkertaista. Ei mitään erikoista ja kuitenkin se, mitä tapahtui, oli käsittämättömän suuri ihme. Se oli niin suuri ihme, että osa kuulustelijoista alkoi olla epävarmalla mielellä siitä, miten tuli suhtautua Jeesukseen. He kokivat, ettei tällaista ihmettä voinut tehdä kuka tahansa eikä ainakaan synnissä elävä ihminen. Toisten mielestä taas näyttö Jeesuksesta Jumalan lain rikkojana ja siis syntisenä ihmisenä oli täysin vastaansanomaton: "Ei hän voi olla Jumalan mies, koska hän ei noudata sapattikäskyä." Sapattikäsky oli jokaiselle juutalaiselle täysin sitova. Siitä ei yksikään hurskas juutalainen voinut eikä saanut olla eri mieltä.

 

Mieheltä kysytään suoraan, mitä mieltä hän on Jeesuksesta. Mies oli varmaankin kuullut miten kiivaasti häntä kuulustelevat olivat väittäneet, ettei Jeesus voinut olla Jumalan mies. Nyt hän joutui ottamaan hengellisen esivaltansa edessä kantaa. Hän sanoo ensimmäisen yksinkertaisen puoltavan todistuksensa Jeesuksesta: "Hän on profeetta" (Joh 9:17). Hän ei siis voi todistaa niiden mieliksi, jotka väittivät, ettei Jeesus ole Jumalan mies.

Joka tapauksessa Jeesus oli synnyttänyt kiistaa myös tämän johtavan hengellisen ryhmän keskuudessa. Alkoi uskon ja epäuskon välinen taistelu heidän sydämissään. Miehen sydämessä vastustuksen kasvaessa kasvoi myös usko Jeesukseen.

Neuvostossa sen sijaan epäusko voitti lopulta. He olivat päättäneet, ettei Jeesus voinut eikä saanut olla todellinen Jumalan lupaama ja lähettämä Messias. Asia oli lopullisesti päätetty. Myöhemmin sen ilmaisi ylipappi Kaifas: "Jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon" (Joh 11:50). He olivat täysin varmoja siitä, että olivat oikeassa. Siksi millään tosiasialla ei ollut enää mitään merkitystä. Sitä pahempi vain tosiasioilla. Valtaa pitävät näkivät asiat tällä tavoin ja silloin asioiden oli myös oltava sillä tavoin. Edessä oli ainoastaan oman vaikutusvallan voitto ja voitto silloinkin, vaikka jouduttaisiin turvautumaan väkivaltaan.

 

Siksi nytkin Jeesuksen tekemä suuri ihme kutistui heidän silmissään pelkäksi sapattirikkomukseksi. Hänhän oli tehnyt syljestään maantien tomuun sekoittamalla tahnan - se oli leipomista ja oli niiden 39 työn joukossa, jotka olivat kiellettyjä sapattina. Juutalaiset rabbit opettivat, että silmiä sai vain akuutisessa tapauksessa hoitaa sapattinakin, mutta kroonista silmäsairautta ei saanut parantaa. Ja näin miehen kokema parantuminen synnynnäisestä vammasta ja ilo siitä unohtui ja jäljelle jäin vain kauhistus siitä, että Jeesus oli jälleen rikkonut Jumalan säätämän mitä pyhimmän sapatin.

 

Miehen kertomukseen parantumisesta ei kuitenkaan täysin luotettu. Jospa tuo mies ei ollutkaan oikea sokea mies. Siksi kutsuttiin kuulusteltavaksi myös miehen vanhemmat. Vanhemmat pelkäsivät kuulustelijoita. Sitä he eivät kiistäneet, etteikö mies ollut heidän sokea poikansa. Kyllähän he lapsensa sentään tunsivat. Mutta se, mitä heidän pojalleen oli nyt tapahtunut ja kuka oli sen tehnyt, siitä he eivät suostu sanomaan mitään. Älykkäällä tavalla he välttävät kuulusteluun kätkeytyvän ansan ja vierittivät vastaamisen tuoman uhkan poikansa harteille: "Kysykää häneltä itseltään, hän on täysi-ikäinen ja voi vastata itse" (Joh 9:21). Vanhemmat eivät tule poikansa vierelle iloitsemaan hänen parantumisestaan ja tukemaan täysin poikaansa hänen uuden elämänvaiheen alkamisessa. Sekä naapurit että vanhemmat jättävät pojan aivan yksin kuulustelijoiden eteen. Vaikka he olivat kaikki Jeesuksen tekemän suuren ihmeen todistajia, he eivät halunneet asettua puolustamaan myöskään Jeesusta. Myös Jeesus jää jälleen niin yksin.

 

Kolmannessa vaiheessa mies tuodaan uudelleen kuulustelijoiden eteen. Kuulustelusta tuleekin rohkea yhteenotto parantuneen miehen ja kuulustelijoiden välillä. Ensin kuulustelijat käyvät hyökkäykseen Jeesusta vastaan. He vetoavat Jumalan kunniaan ja väittävät tietävänsä erinomaisen hyvin, että Jeesus on vain kurja syntinen. Näin he alentavat avoimesti Jeesuksen, tekevät hänestä julkisesti rikollisen ja Jumalan kunnian häpäisijän. Nyt myös miehen on kunnioitettava Jumalaa: "Anna kunnia Jumalalle!" (Joh 9:24). Se tapahtuu silloin, kun hän on samaa mieltä heidän todellisten Jumalan tuntijoiden kanssa.

 

Mies ei suinkaan häpeä sitä, mitä hänelle on tapahtunut eikä sitä, kuka on parantanut hänet. Hän ei ala johtajien mieliksi parjaamaan ja syyttämään Jeesusta. Hän vastaa taitavasti ja pitää kiinni vain yhdestä ehdottomasta tosiasiasta: "Sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen" (Joh 9:25). Tätä hänen kokemaansa henkilökohtaista ihmettä ei mikään syytös voi enää riistää häneltä. Hänen myöskin tietää erinomaisen hyvin kuka teki hänelle tämän Jumalan ihmeen.

 

Ja niin kuulustelijat uudelleen pyytävät häntä kertomaan tapauksesta. Nyt mies uskaltaa käydä hyökkäykseen arvovaltaista raatia vastaan. Hän jopa laukaisee julkisesti ennenkuulumattoman rohkean väitteen: "Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?" (Joh 9:27). Mies ei todellakaan liikaa pelkää kuulustelijoita. Samalla hänen sanansa ilmaisevat, että hän itse haluaa päästä tuollaisen Jeesuksen opetuslasten joukkoon. Hänelle ei tähän mennessä elämä ollut antanut mitään. Jeesus oli avannut hänelle oven uuteen elämään. Miksi hän ei liittyisi Jeesuksen opetuslasten joukkoon.

 

Fariseusten kuulustelijaryhmä vastaa hänelle heti rajusti ja pilkallisesti: "Sinä hänen opetuslapsensa olet" (Joh 9:28). Fariseuksetkin viittasivat myös jo alussa esiin olleeseen kärsimysongelman ratkaisuun sanoessaan, että "sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies" (9:34). He itse olivat terveitä ja hyvinvoivia ja saattoivat siksi kokea olevansa viattomia ja kaikkeen hyvään kykeneviä. Mutta tuolla sokealla kerjäläisellä ei pitänyt olla mitään mahdollisuutta Jumalan tuntemiseen.

 

He korostavat voimakkaasti omaan hengellistä arvovaltaansa ja luotettavuuttaan. He ovat todellisia Mooseksen opetuslapsia. He tietävät, että Jumala on puhunut Moosekselle, mutta sitä ei kukaan tiedä, mikä mies lopulta tuo Jeesus oikein on ja mistä hän on tullut.

 

Tämä väite antaa kuitenkin parantuneelle miehelle mahdollisuuden syyttää heitä tietämättömyydestä. Kyllähän heidän kansan hengellisen elämän erikoisasiantuntijoina pitäisi olla tarkoin selvillä siitä kuka Jeesus on, tämä Jeesus, joka on tehnyt ennen kulumattoman suuren ihmeen minulle. Hän sanoo suorasukaisesti ja vastaansanomattomasti: "Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen" (9:31-33). Hän perustelee kantansa juuri sillä samalla opetukselle, mitä hänen kuulustelijansa olivat kansalle antaneet. Juuri sen pohjalta hän asettuu puolustamaan Jeesusta.

Mies ei häpeä eikä pelkää tuoda esiin omaa kantaansa, vaikka hän tietää sen olevan vastenmielinen häntä kuulusteleville. Hän ei yritä olla puolueeton, neutraali. Kuuluisa nobel-palkinnon saanut ja keskitysleirin kokenut Elie Wiesel toteaakin: "Meidän täytyy aina ottaa kantaa. Neutraalisuus auttaa sortajaa, ei koskaan uhria. Vaikeneminen rohkaisee kiduttajaa, ei koskaan kidutettua." Tuossa muinaisessa tilanteessa näemme kuinka neutraaleja miehen naapurit ja jopa vanhemmat halusivat olla. Pelko vaiensi heidät. Kerran jo kaikkensa menettänyt mies taas ei pelännyt.

 

Miehen väittelytaito ja rohkeus oli niin suuri, ettei vallanpitäjillä ollut enää muuta mahdollisuutta kuin syyttää miestä ja hänen vammaisuuttaan synnistä ja ajaa hänet pois. Se pois ajaminen merkitse myös erottamista synagogan yhteydestä. Hänelle ei myöskään ollut nyt lupaa tulla temppeliin. Näin hänet eristettiin oman kansansa ja läheisten yhteydestä. Mutamaa vuosikymmentä myöhemmin rabbi Gamaliel II aikana liitettiin jokaisen synagogassa kävijän lukemaan rukoukseen juutalaiskristittyjen synagogasta erottamista tarkoittava lause: "Uskon luopioilla ei ole toivoa. Tuhoutukoot nasarealaiset ja muut kerettiläiset hetkessä ja hävitköön heidän nimensä elämän kirjasta."

 

Me kohtaamme jälleen tuossa väittelytilanteessa saman, mikä on toistunut lukemattomia kertoja yksilön joutuessa omantuntonsa tähden ristiriitaan yhteisönsä kanssa. Sen ilmaisu hyvin Natsi-Saksan vainoja paennut Reinhold Niebuhr: "Pahinta ei ole tietämättömyys eikä valistumattomuus, vaan ihmisluonnon voittamaton itsekkyys ja ylpeys, joka tu­lee näkyviin sekä yksilöiden että yhteisöjen välisissä suhteissa. Syntinen ihminen syrjäyttääsekä järjen että moraalin omaa etuaantavoitellessaan. Vallassa oleva yksilö tai ryhmä, jopa uskonnollinenkin, pyrkii säilyttämään valtansa ja lisäämään sitä, vaikkapa toisten kustannuksella. Yksilö saattaa suhteessaan omaan ryhmäänsä osoittaa suurtakin epäitsekkyyttä ja uhrautuvaisuutta, mutta mitä voimakkaammaksi ryhmä näin kehittyy, sitä itsekeskeisemmäksi se tulee. Näin ihmisen parhaimmatkin pyrkimykset osoittautuvat synnin tahraamiksi. Ihmisen ylpeys on suurin silloin, kun se perustuu todellisiin saavutuksiin. Kun mitä tahansa ihmisen tekoa tutkitaan kyllin syvästi, päädytään perisyntiin ainoana riittävänä selitysperusteena. Syntiähän ei saa pitää ihmisen normaalitilana. Lopputulos on kuitenkin aina sama: korkeimpienkin saavutustensa huipulla ihminen osoittautuu vain sitä selvemmin syntiseksi."

 

Ajamalla miehen ulos, juutalaiset johtajat tosiasiassa hylkäsivät Jeesuksen. Mitään mitä Jeesus tästä eteenpäin tekisi tai sanoisi, ei tulisi vaikuttamaan heihin. Nuo johtavat fariseukset eivät olleet yhtään kiinnostuneita siitä, miten miehelle oli käynyt. Ihminen ja ihmisen kohtalo ei merkinnyt heille heidän uskonnollisessa innossaan mitään. Kauhistus oli siinä, että Jeesus oli tehnyt jotain sellaista työtä sapattina, jota ei saanut tehdä. Jumalan lakia oli rikottu. Nyt heitä enää kiinnosti vain syytteen nostaminen tuollaista "hyväntekijää", Jeesusta vastaan. Jeesus oli sotkenut heidän turvallisen ja varman uskonnollisen maailmansa, tehnyt vastoin Jumalan tahtoa. Nyt Jeesuksen piti kärsiä siitä! Pahan piti tulla poistetuksi heidän keskeltään.

 

Mutta kuinka määrätietoisesti Jeesuksen kohdannut mies olikaan asettunut kuulustelussa Jeesuksen taakse. Hän tiesi Jeesuksen nimen, mutta kuitenkaan hän ei vielä tuntenut Jeesusta muuta kuin yhden pienen hetken kosketuksen kautta. Jeesus oli kuitenkin tehnyt häneen jo syvän vaikutuksen. Hän oli antanut Jeesuksen voidella tahnalla silmänsä. Hän oli lähtenyt sokeana Jeesuksen sanojen tähden Siiloan altaalle peseytymään. Hän ei ollut pettynyt Jeesukseen, vaikka ei ollut vielä näkevillä silmillään nähnyt häntä. Jeesuksen ääni oli ollut riittävän vaikuttava ja oli vakuuttanut hänet. Siksi hän ei pelännyt asettua Jeesusta puolustamaan. Nyt edessä oli vielä Jeesuksen uusi kohtaaminen.

 

Usko saa täyttymyksensä (Joh 9:35-41)

Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: "Uskotko Ihmisen Poikaan?" (35). "Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa" (36). Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi" (37). "Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä (38). Jeesus sanoi: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita" (39). Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: "Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?" (40). Jeesus vastasi: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä" (41)

.

Jeesus saa kuulla miten miehelle oli käynyt kansansa johtajien edessä. Hän etsii käsiinsä miehen ja näin hän jälleen osoittaa, että hän ottaa vastaan, ottaa suojelukseensa yhteisöstään kelvottomana karkotetun. Jeesuksen ystävyyteen kelpaa sellainenkin, joka ei muille kelpaa. Ja niin käydään eräs Raamatun tärkeimmistä keskusteluista Jeesuksen ja miehen välillä. Samanlaisen keskustelun Jeesus kävi samarialaisen naisen ja Nikodemoksen kanssa. Ne keskustelut ovat jääneet pysyvästi ihmiskunnan historiaan. Mutta tässä keskustelussa uskon syntyminen miehen sydämessä oli vakuuttava ja selvä.

 

Mies kohtasi Jeesukseen näkevänä. Aikaisemmin hän oli kohdannut vain kuulonsa avulla. Tämä kohtaaminen antoi hänen uskolleen todellisen kohteen ja sisällön. Jeesus menee suoraan kaikkein tärkeimpään kysymykseen ihmisen elämässä: "Uskotko Ihmisen Poikaan?" (Joh 9:35). Hän pitää itsestään selvänä, että mies on kuullut synagogassa opetettavan Danielin kirjan perustalta saapuvasta Ihmisen Pojasta, jolle Jumala antaa vallan, kunnian ja valtakunnan (Dan 7:13-14). Jeesus on käyttänyt opetuksessaan itsestään monet kerrat juuri tätä erityistä nimitystä (Joh 1:51; 3:13-14; 5:27; 6:27; 12:23, 34; 13:31). Mutta Ihmisen Poika on myös Jumalan Poika (Joh 1:34, 49. 3:18; 10:36; 11:27; 19:7; 20:31). Miehen edessä oleva Jeesus ei ole vain juutalainen mies, ei vain profeetta, vaan taivaallinen Ihmisen Poika ja Jumalan ainosyntyinen Poika - todellinen ihminen ja todellinen Jumala yhdessä persoonassa.

 

Mies pyytää apua Jeesukselta voidakseen uskoa. "Herra, kuka hän on? Sano, jotta voisin uskoa" (Joh 9:36). Hän näkee kyllä edessään nyt Jeesuksen, mutta hän tarvitsee vielä Jeesuksen sanojen vakuutuksen. Näkeminen ei riittänyt. "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana" (Room 10:17). Todellinen usko syntyy, kun ihminen sanan kautta kohtaa Jeesuksen Jumalana. Siellä missä Jeesus on, siellä on hänen sanansa, ja missä on hänen sanansa, siellä on myös hän itse läsnä. Onnellinen se, jolle sanan ääressä kirkastuu Jeesus Kristus Herraksi. Se on joka kerta ihmisen kokemista ihmeistä kaikkein suurin ihme.

 

Miehen pyyntö Jeesukselle soveltuu kaikkina aikoina jokaiselle etsivälle ihmiselle: "Sano, jotta voisin uskoa" (Joh 9:36). Mies tarvitsi sanan Herralta. Sanan on tultava kohti. Jollei Herra sano tuota ratkaisevaa elämää synnyttävää sanaa, usko jää tyhjäksi kuoreksi. Ja niin Jeesus sanoo nuo ratkaisevat sanat, jotka toisissa ovat synnyttäneet vihaa ja vastustusta, mutta jotka tosille taas ovat avanneet uskon oven elämään. Miehen kohdalla nämä sanat olivat: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi" (9:37). Ne olivat läsnäolon sanoja. Hänen ei tarvinnut nousta taivaaseen tuomaan Kristusta maan päälle eikä laskeutua syvyyksiin noutamaan Kristusta ylös. Hänessä toteutui se, minkä myöhemmin Paavali puki sanoiksi: "Mitä siis on sanottu? Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: 'Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään'" (Room 10:8-11).

 

Mies kohtasi Jeesuksen, kun tajusi hänen läsnäolonsa ja kuuli hänen sanansa. Hän ei aikaillut, vaan lankesi maahan palvoen Jeesusta Jumalana. Ja niin hän sai kokea sen saman löytämisen ilon kuin Andreas. Tämähän sanoi veljellensä Simon Pietarille: "Me olemme löytäneet Messiaan" (Joh 1:41), Saman varmuuden sai Filippus, joka sanoi vuorastaan Natanelille: "Me olemme löytäneet . Hän on Jeesus " (1:45). Natanael taas sanoi kohdattuaan Jeesuksen: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas" (1:48). Mitä sanoivatkaan Samarian kaupungin asukkaat: "Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja" (4:42).

 

Johanneksen evankeliumi kertoo myös kuinka epäilysten vaivaama Tuomas pääsi varmuuteen Jeesuksesta vasta sitten kun ylösnoussut oli ilmestynyt hänelle. Silloin hän sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Mutta Jeesus nuhteli häntä ja kaikkia meitä muitakin, jotka jatkuvasti kamppailemme epäilystemme kanssa: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (Joh 20:28-29). Meidän on opittava uskomaan Jeesuksen vain pelkän sanan ja sen lupausten tähden. Mutta niissä sanoissa onkin iankaikkinen elämä ja autuus, ja niissä on Pyhä Henki läsnä.

 

Jeesus ja mies kohtasivat toisensa Jerusalemin kadulla. Heidän keskusteluaan oli kuulemassa sivullisia. Muutamat lähellä olevat fariseukset puuttuivat jälleen Jeesuksen sanoihin. Heitä ei kiinnostanut miehen uskontunnustus. Mieshän oli vain sokea kerjäläinen. He kuulivat kuitenkin kuinka Jeesus sanoi, että hän oli tullut maailmaan pannakseen toimeen tuomion ja silloin sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita. Tämä jälleen sattui heihin. Ehkä he kuulivat sanoissa poliittista kiihotusta itseään vastaan kansan hengellisinä johtajina. Joka tapauksessa he kysyivät: "Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?" (9:40). Jeesus vastasi heille suoraan: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä" (9:41).

 

Mies oli nähnyt Jeesuksessa jotain sellaista, jota vain harvat silloin vielä näkivät. Jeesus on hänelle Herra ja Jumala. Se oli ennenkuulumatonta. Kaikki muut opetuslapset Jeesuksen ympärillä olivat vasta hiljalleen kasvamassa tämän näkemiseen.

 

Nähdä tämän entisen sokean lailla oli todella nähdä oikein. Nähdä silloisten fariseusten lailla, että Jeesus on vain juutalainen mies ja kaiken lisäksi lain rikkoja, on nähdä niin kuin sokea eli ei nähdä lainkaan todellista totuutta. Mitkään vakuuttelut ja ilmiselvät Jeesuksen teot eivät avanneet näiden ihmisten silmiä, sillä heidän tahtonsa oli suuntautunut sillä tavoin. He eivät suostuneet myöntämään, että he näkivät väärin ja ymmärsivät virheellisesti Jumalan sanan.

 

Juuri tässä oli se tuomio, joka Jeesuksen mukana tuli maailmaan. Se erottelee ihmiset. Ja erottelun pohjimmaisena syynä on se, minkä Jeesus oli jo sanonut. "Se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi" (Joh 3:18-20). "Maailma ei voi vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan, että sen teot ovat pahat" (7:7).

Monet jäivät siihen tilaan, jota Paavali kuvaa: "Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva" (2 Kor 4:4).

 

Mutta oli myös niitä, jotka sokean kerjäläisen tavoin näkivät Jeesuksessa Jumalan valon ja jotka kokivat, että hän on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.(1 Piet 2:9). Tämä kahtiajako on totta tänäänkin! Missä me olemme?

 

 

 

 

MILLAISENA ME NÄEMME TÄNÄÄN JEESUKSEN?

 

Osaammeko katsella hänen kirkkauttaan, sitä kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle on antanut ja nähdä kuinka hän on täynnä armoa ja totuutta (Joh 1:14)?

Näemmekö hänen sellaisena kuin Johannes Kastaja? Hänhän sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh 1:28)?

Sanommeko Natanaelin tavoin: "Sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!" (1:49)?

Onko meille sama luottamus häneen kuin Mariallakin, kun hän sanoi palvelijoille Jeesuksen torjunnasta huolimatta: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se" (2:5)?

Muistammeko eri elämän tilanteissa opetuslasten tavoin Jeesuksen sanat ja uskommeko kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus on puhunut (2:22)?

Olemmeko vakuuttuneita Nikodemoksen tavoin, että Jeesus on Jumalan lähettämä opettaja (3:2)?

Onko Jeesus meille kuin autiomassa korkealle nostettu pronssikäärme, johon katsomalla saamme iankaikkisen elämän (3:14-15)?

Suostummeko sanomaan sydämestämme Johannes Kastajan tavoin: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi" (3:30).

Olemmeko valmiit juomaan samarialaisen naisen tavoin sitä vettä, jota Jeesus antaa ja josta juotua ei tule koskaan jano (4:14)?

Uskommeko tänään todella, että kuultuamme Jeesuksen sanoja ja uskottuamme hänen lähettäjäänsä, olemme saaneet ikuisen elämän emmekä joudu tuomittavaksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään (5:24)?

Suostummeko kuulemaan pelkojemme keskellä Jeesuksen äänen: "Minä tässä olen, älkää pelätkö" (6:20)?

Luotammeko nytkin siihen, että, jos menemme Jeesuksen luo, hän ei aja pois (6:37)?

Yhdymmekö Pietarin sanoihin: Herra, kenen luo me menisimme, sinulla on ikuisen elämän sanat., me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä (6:68-69)?

Pidämmekö kiinni Jeesuksen huudosta: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat" (7:37-38)?

Onko Jeesus meille maailman valo, jota seuratessa emme kulje pimeässä, vaan meillä on elämän valo (8:12)?

Menemmekö sokean kerjäläisen vierelle ja sanomme: "Minä uskon, Herra", ja kumarrumme maahan palvomaan Jeesusta (9:38)?