Johanneksen evankeliumi 11. luku

11. JEESUS KUOLLEMAN VOITTAJA

Raamattuluento Joh 11:1-57 Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 15.01.2006.

 

Tieto Lasaruksen kuolemasta tavoittaa Jeesuksen (Joh 11:1-16)

Muuan Lasarus-niminen mies oli sairaana. Hän asui Betaniassa, samassa kylässä kuin Maria ja tämän sisar Martta (1). Maria oli se, joka voiteli Herran jalat tuoksuöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan, ja sairas Lasarus oli hänen veljensä (2).

Lasaruksen sisaret lähettivät Jeesukselle sanan: "Herra, rakas ystäväsi on sairaana" (3). Sen kuultuaan Jeesus sanoi: "Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden" (4). Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan sekä Lasarusta (5).

Kuultuaan Lasaruksen sairastavan hän viipyi vielä kaksi päivää siellä, missä silloin oli (6), mutta sanoi sitten opetuslapsilleen: "Nyt lähdemme takaisin Juudeaan" (7). Opetuslapset vastustelivat: "Rabbi, oletko sinä taas menossa sinne? Vastahan juutalaiset yrittivät kivittää sinut" (8). Jeesus sanoi heille: "Päivässä on kaksitoista tuntia. Se, joka on liikkeellä päiväsaikaan, ei kompastu, sillä hän näkee tämän maailman valon (9). Mutta se, joka liikkuu yöllä, kompastelee - eihän hänessä itsessään ole valoa" (10).

Tämän sanottuaan Jeesus jatkoi: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet" (11). Opetuslapset sanoivat: "Herra, jos hän nukkuu, hän paranee" (12). Jeesus tarkoitti sitä, että Lasarus oli kuollut, mutta opetuslapset luulivat hänen puhuvan tavallisesta nukkumisesta (13).

Siksi Jeesus sanoi suoraan: "Lasarus on kuollut (14). Teidän tähtenne olen iloinen, etten ollut siellä: tämä vahvistaa teidän uskoanne. Nyt lähdemme hänen luokseen" (15). Silloin Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, sanoi toisille opetuslapsille: "Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä" (16).

 

Johanneksen evankeliumi on tallentanut vain seitsemän Jeesuksen tekemää tunnustekoa ja merkkiä (kreik. seemeion, Joh 2:1, 23). Juutalaiset odottivat, että Messias tulee tekemään tunnustekoja ja sillä tavoin osoittaa olevansa Jumalan lähettämä (Matt 12:38; 16:1; Joh 6:15; 7:31). Siksi juutalaiset sanoivatkin Jeesukselle: "Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet?" (Joh 6:30). Jeesus itse kuitenkin varoittaa perustamasta uskoa häneen tällaisiin tunnustekoihin ja ihmeisiin (Matt 24:14; Joh 4:48). Hän jopa sanoi itsestään: " Tämä sukupolvi on paha sukupolvi: se tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki" (Luuk 11:29). Jeesus teki kyllä tunnustekoja, mutta ne olivat kärsiviä ihmisiä auttavia rakkaudentekoja, ei sotilaallisia urotekoja tai poliittisia voimannäytöksiä kuten Mooseksen tunnusteot.

 

Johannes mainitsee, että Jeesus paransi sairaita (Joh 6:2), mutta hän ikään kuin poimii esille näistä Jeesuksen rakkauden palveluista vain muutaman esimerkin ja niiden avulla kirkastaa Jeesuksen merkitystä. Ne eivät olleet ihmeitä ihmeiden vuoksi, vaan siksi että ne osoittivat jotain siitä kuka ja millainen on Jeesus Kristus. Ensimmäinen tunnustekonsa Jeesus teki äitinsä pyynnöstä ja muutti veden viiniksi (2:1-10). Tämä teko osoitti jotain hänen kirkkaudestaan (kreik. doksa) ja vahvisti opetuslasten uskoa häneen Jumalan lähettämänä (2:11). Kuninkaan virkamiehen pojan parantamisen yhteydessä Jeesus varoittaa perustamasta uskoa häneen merkkeihin ja ihmeisiin (Joh 4:48). Jeesus paransi Betesdan altaan reunalla makaavan halvaantuneen (5:1-9) ja osoitti sillä, että hän on suurempi kuin sapatti ja että Jumala on hänen oma Isänsä (5:18).

 

Viidentuhannen ruokkiminen (Joh 6:1-13) oli taustana Jeesuksen opetukselle siitä, että hän on elämän leipä, joka on tullut taivaasta ja että jokainen, joka sitä leipää syö elää iankaikkisesti (6:51). Jeesuksen kävely pimeässä Genetsaretin järven myrskyävillä aalloilla ja hänen sanansa karkottivat pelon opetuslasten sydämestä ja antoivat turvallisen mielen (6:16-21). Kun Jeesus paransi syntymästään saakka sokeana olleen miehen (9:1-7), hän samalla julisti olevansa maailman valo (9:5). Mutta hän on siitä ihmeellinen valo, että hän vaikuttaa tässä maailmassa erottavan tuomion, jossa sokeat saavat näkönsä ja omasta mielestään oikein näkevistä tulee sokeita (9:39).

 

Johanneksen evankeliumin tallentama Jeesuksen viimeinen tunnusteko on inhimillisesti ajatellen kaikkein suurin. Siinä Jeesus herättää kuolleista jo neljättä päivää haudassa olleen ystävänsä Lasaruksen. Meille kerrotaan varsin yksityiskohtaisesti tapahtumasta ja sen välittömistä seurauksista. Johanneksen evankeliumin mukaan juuri Lasaruksen kuolleista herättäminen sinetöi lopullisesti juutalaisten johtajien päätöksen tappaa Jeesus.

 

Kuvaus tapahtumasta on vaikuttava, mutta koetamme etsiä siitä sellaisia asioita, jotka tänäänkin saattavat koskettaa ja puhutella meitä. Tietysti puhuttelevintahan olisi se, että Jeesus tänäänkin tekisi samanlaisia ihmeitä meidän läheistemme kuoltua. Tanskalainen runoilijapappi Kaj Munk rakentaa näytelmänsä ja siitä tehdyn elokuvan Jeesuksen nimessä tapahtuneeseen kuolleista herättämiseen. Kuvaus on syvästi koskettava.

 

Vaikka emme kokisikaan läheisten kuolleista herättämistä, niin joka tapauksessa löydämme kertomuksesta monia sellaisia kohtia, jotka tulevat meitä lähelle, koskettavat ja vahvistavat uskoamme Jeesukseen Kristukseen. Johanneksen evankeliumin kirjoittamisen tarkoitus on ollut, että uskoisimme Jeesuksen olevan Kristuksen, Jumalan Pojan, ja että meillä olisi uskoessamme häneen iankaikkinen elämä hänen nimensä tähden (Joh 20:31).

 

Tulkitsemme nyt Johanneksen evankeliumin kuvausta sillä tavoin kuin monet hartauspuheiden pitäjät ja saarnaajat ovat sitä soveltaneet kuulijoittensa sen hetkiseen elämään. Kutsumme tätä tulkintatapaa vertauskuvalliseksi, allegoriseksi. Viisaasti käytettynä se voi olla suureksi avuksi uskonkilvoituksessa.

 

Lasaruksen sisarethan lähettivät Jeesukselle sanan: " rakas ystäväsi (kreik. hon fileis, hän jota rakastat ystävärakkaudella) on sairaana" (Joh 11:3). Nuo sanat kuvaavat Jeesuksen sydämellistä asennetta Lasarukseen. Evankeliumi korostaa tätä Jeesuksen rakkautta sanomalla, että Jeesus rakasti (kreik.agapee, voimakasta rakkautta kuvaava sana) myös Marttaa ja hänen sisartaan kuten Lasarustakin (11:5). Vielä kolmannenkin kerran kuvauksessa mainitaan Jeesuksen rakkaus. Surujuhlaan tulleet juutalaiset sanoivat nähdessään Jeesuksen itkevän: "Katsokaa, kuinka rakas (kreik. efelei ) Lasarus hänelle oli" (11:36).

 

Onko meillä oikeus ajatella itsestämme samalla tavoin? Pitääkö Herra minuakin rakkaana ystävänään? Evankeliumi laajentaa Jeesuksen rakkauden kohdetta opetuslapsiin sanomalla vähän myöhemmin: "Hän oli rakastanut (kreik. agapeeasas) omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta (kreik.hegapeeesen ) loppuun asti" (13:1). Jeesus siis rakastaa kaikkia omiaan ja osoittaa täydellistä rakkauttaan kaikessa. Tästä saamme pitää kiinni, näytti elämässämme, miltä näytti ja tuntui, miltä tuntui. Jeesus itse vakuuttaa moneen kertaan rakastavansa opetuslapsiaan jäähyväispuheessaan: "Minä olen rakastanut teitä" (kreik. hegapeesa hymas 13:34; 14:21; 15:9, 12). Efesolaiskirje toistaa saman: "Onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi" (Ef 5:2), Jeesukseen uskovina ja hänen opetuslapsinaan saamme omistaa nämä rakkaudenvakuutukset myös omalle kohdallemme. Näin siis silloinkin, vaikka sydämemme huutaa Malakian kirjan tavoin: "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?" (Mal 1:2, KR 38).

 

On varmaa, etteivät kaikki Jeesukseen uskovat pidä meitä rakkaina ystävinään kuten mekään emme pysty pitämään jokaista uskovaa rakastamisen käskystä huolimatta. Mutta aina voimme olla täysin varmoja Jeesuksen ystävärakkaudesta meitä kohtaan. Hän ei lakkaa rakastamasta. Jos sitä pelkäämme, hyvä meidän on mennä jouluyönä paimenten seuraan ja kuulla enkelien laulavan Jumalasta, joka rakastaa ihmisiä (Luuk 2:14). Isä ja Poika ovat yhtä myös rakkaudessa meitä kohtaan. Samaa vakuuttaa pienoisevankeliumi Joh 3:16. Samoin tekee Efesolaiskirje (Ef 2:4) ja Johanneksen kirje (1 Joh 4:10). Miten me voimme olla uskomatta näihin Jumalan sanan vakuutuksiin! Tätä luottamustamme vahvistaa ennen kaikkea ihmeellinen Jeremian kirjan sana Jumalan kansan lankeemusten ja kurjuuden keskellä: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut" (Jer 31:3, KR 38).

 

Kun Jeesus sai viestin Lasaruksen sairastumisesta, hän sanoi yllättävät sanat: " Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden" (Joh 11:4). Lasaruksen kohdalla tämä kyllä oli totta - hänethän Jeesus herätti kuolleista. Mutta voiko meidänkin elämässämme olla mahdollista, että lopulta kaikki tuskat ja ahdistukset, pettymykset ja epäonnistumiset, lankeemukset ja synnit, sairaudet ja kuolema voivat tuoda julki Jumalan kirkkauden? Jos tuon kaiken annamme Jeesuksen käsiin, tulemme näkemään, että hän muuttaa kaiken elämässämme siunaukseksi. Toteutuu Raamatun sana, että kaikki koituu parhaaksi (Room 8:28), iankaikkiseksi parhaaksi ja jokainen perille kirkkauteen päässyt Jumalan lapsi on oleva Jumalan kunniaksi ja kirkastaa teurastettua Karitsaa.

 

Jeesus sai tiedon Lasaruksen sairaudesta, mutta Raamattu kertookin, että hän viipyi vielä kaksi päivää siellä, missä oli (Joh 11:6). Hän ei lähtenyt heti liikkeelle, kuten kuninkaan virkamies oli vaatinut eikä hän parantanut kaukaa kuten tapahtui tämä virkamiehen pojalle (4:50). Miltä mahtoi Martasta ja Mariasta tuntua Jeesuksen viipyminen? Tilanteessa oli jotain samaa kuin silloin kun Jeesus nukkui veneessä keskellä myrskyä ja opetuslapset pelkäsivät hukkuvansa. Tämäkin piirre kuvaa hyvin monen Jumalan lapsen kokemusta: Herra viipyy! Kerran kirkkaudessa näemme, ettei Herra koskaan viipynyt liian kauan. Parissa virren säkeistössä tämä uskontotuus sanotaan hyvin: "Jos viipyykin, niin kuitenkin hän itkuni ja huutoni huomaa ja niihin vastaa" (virsi 477:1). "Jos Herra näyttää viipyvän näin koetellessansa, kuitenkin aina nääntyvän hän nostaa armollansa. Kun kestät myrskyt maailman, niin pääset suojaan sataman, iäinen rauha alkaa" (virsi 364:5). Jeesus tietää kaiken, hän sallii pahan tapahtua, mutta auttaa varmasti aikanaan. Pahinkin tapahtuma muuttuu hänen kädessään hyväksi.

 

Tuskin sovellamme Raamattua väärin, jos jonkun rakkaan uskovan kuoltua tulkitsemme Jeesuksen sanoja: " Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet" (Joh 11:11) ja ajattelemme, että hänkin nyt vain nukkuu ja aivan pian Jeesus tulee ja herättää hänet ja toivon mukaan herättää myös minut! Oi mikä lohdutus. Kuolema onkin vain hetken kestävä uni. Vielä muutama tuokio ja Herra tulee ja ihmeellinen ylösnousemuksen aamu koittaa! Samalla tavoin voimme tulkita myös Jeesuksen sanoja: "Nyt lähdemme hänen luokseen"(11:15). Tuo kuoleman uneen nukahtanut läheisemme ei tule meidän luoksemme, mutta Jeesuksen kanssa me menemme hänen luokseen heti kun Jeesus sanoo: "Nyt lähdemme" . Tosin tuo Jeesuksen "nyt-hetki" ei ole vielä tullut. Vielä tarvitsemme vahvistusta uskolle. Vielä opettelemme käymään kohti epävarmaa tulevaisuutta yhdessä Jeesuksen kanssa ja sanomaan Tuomaan tavoin:"Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä" (11:16). Niin, yhdessä Jeesuksen kanssa, vaikka kuolemaan. Opetuslapseuteen kuuluu myös valmius kärsiä uskossa Jeesukseen ja myös Jeesuksen tähden.

 

Jeesus on ylösnousemus ja elämä (Joh 11:17-37)

Kun Jeesus tuli perille, hänelle kerrottiin, että Lasarus oli jo neljättä päivää haudassa (17). Betania oli lähellä Jerusalemia, noin viidentoista stadionmitan päässä (18), ja monia juutalaisia oli tullut lohduttamaan Marttaa ja Mariaa veljen kuoleman johdosta (19).

Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, hän lähti tätä vastaan. Maria oli silloin sisällä talossa (20). Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut (21). Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät" (22). Jeesus sanoi: "Veljesi nousee kuolleista" (23). Martta vastasi: "Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa" (24).

Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin (25), eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän" (26)? "Uskon, Herra", Martta vastasi, "minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan" (27).

Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: "Opettaja on täällä ja kutsuu sinua" (28). Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo (29). Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut (30). Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään (31).

Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: "Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut" (32). Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet (33), ja hän kysyi: "Missä hänen hautansa on." "Herra, tule katsomaan", he vastasivat (34). Jeesus itki (35). Juutalaiset sanoivat: "Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli" (36). Mutta jotkut heistä sanoivat: "Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman" (37)?

 

Nyt lähestymme tuon ainutlaatuisen ja ainutkertaisen tapahtuman ydintä. Johannes evankelistana välittää meille tiedon monista yksityiskohdista. Saamme tietää paikan, jossa kaikki tapahtui, mainitaan paikan etäisyys pääkaupungista. Ajankohdat tulevat esille ja myös eräät keskustelun yksityiskohdat vainajan omaisten ja Jeesuksen välillä. Kerrotaan myös voimakkaista tunteista. Kaikki tämä toisaalta korostaa sitä kuinka luonnollista ja yksinkertaista Jeesukselle olikaan kuolleista herättäminen. Hän ei tehnyt mitään ihmeellisiä tekoja ennen herättämissanojaan. Hän otti vain sydämellisesti osaa läheisten suruun ja rukoili yksinkertaisesti ja luottavaisesti. Kuitenkin se, mitä Jeesus teki, oli mitä ihmeellisintä. Hänen tekonsa paljastaa meille Jeesuksen majesteetillisen suuruuden - hän on jopa kuoleman voittaja. Maailmanhistorian kuluessa emme tiedä kenenkään toisen ihmisen tehneen tällaista ihmettä - herättäneen kuolleista mätänemistilassa olevan ruumiin.

 

Korostetusti tulee esille, että Jeesuksen saapuessa kaikkien viivyttelyjen jälkeen Betaniaan, Lasarus oli jo ollut neljättä päivää haudassa. Juutalaisen rabbien opetuksen mukaan varsinainen suru kuolleesta alkoi vasta kolmannen päivän jälkeen. Siihen mennessä valekuolleen voitiin ajatella heräävän. Silloin myös ruumiin kasvojen piirteet olivat muuttuneet tunnistamattomiksi. Tähän liittyi käsitys, että ruumiin sielu kävi vielä kolmantena päivänä katsomassa olisiko hänen palattava takaisin. Mutta nähdessään ruumiin kasvot muuttuneen sielu kaikkosi lopullisesti. Näin Lasarus oli sen ajan ajattelun mukaan ehdottomasta ja lopullisesta kuollut. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Kuolema oli lopullisesti voittanut. Hänen herättämisensä neljäntenä päivänä oli tämän lopullisen ja varman kuoleman voittamista.

 

Jeesus oli tullut Betaniaan huomaamatta. Hän pysytteli poissa julkisuudesta, koska kansan johtajat olivat päättäneet surmata hänet. Hän ei astunut suoraan surutaloon ihmisjoukon keskelle. Sana Jeesuksen tulosta välitettiin kuitenkin Martalle ja Martta lähti heti vastaan. Meille on talletettu Martan sanat, jotka voidaan tulkita eräänlaiseksi nuhteeksi:"Herra, jos olisit ollut täällä." (Joh 11:21). Miksi et tullut heti, miksi et parantanut, miksi sallit tämän kauhean kuoleman voittaa? Mutta ne voidaan tulkita myös uskon ilmaukseksi. Herra sinun läsnäolosi ja voimasi olisi voinut voittaa sairauden mahdin. Joka tapauksessa Martta tunnustaa, että hän täysin luottaa Jeesukseen: "Nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät" (11:22). Martta oli kuunnellut Jeesuksen opetusta ja nähnyt hänen elämäänsä niin paljon, että hän tiesi kuinka ainutlaatuinen suhde Jeesuksella oli kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Kaiken Jumala antaa, mitä vain Jeesus pyytää!

 

Jeesus sanoo Martalle, mitä hän aikoo tehdä:"Veljesi nousee kuolleista" (Joh 11:23). Mutta sitä ei Martta ymmärrä, vaan hän vastaa Jeesuksen sanoihin tietävänsä ilman muuta juutalaisten uskon mukaisesti, että viimeisenä päivänä tapahtuu ylösnousemus. Mutta tuo viimeinen päivä ei ole vielä tullut. Tämä Martan tieto ja usko ylösnousemukseen perustuu Danielin kirjan sanaan: "Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun" (Dan 12:2).

 

Jeesus vastaa Martalle todella yllättävästi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" (Joh 11:25). Nämä Jeesuksen sanat ovatkin tulleet eräiksi useimmin toistetuiksi Raamatun sanoiksi kristillisten kuolintapausten yhteydessä. Ne ovatkin Johanneksen evankeliumin ydinsanoja.

 

Jeesus sanoo nyt käsittämättömän rohkeasti ja suoraan olevan todellinen Jumala. Jälleen hän käyttää itsestään tuota jumalallista ilmaisua MINÄ OLEN (kreik ego eimi, hebr. Jahve , 2 Moos 3:14). Johannes on tallettanut useita näitä Jeesuksen ilmoituksen sanoja itsestään: "Minä olen elämän leipä" (6:48), "minä olen maailman valo" (9:5), "minä olen hyvä paimen" (10:14).

 

Vain Jumala voi voittaa kuoleman, nostaa vainajat haudoistaan ylösnousemuksen hetkenä ja antaa elämän. Nyt siinä Martan edessä seisova Jeesus Nasaretilainen on tämä jumalallinen ylösnousemuksen ja elämän antaja.

 

Jeesus väittää myös rohkeasti, että häneen uskominen antaa sellaisen elämän, jota ruumiillinen kuolema ei voi voittaa: "Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh 11:25-26). Joka uskoo häneen, kyllä kuolee, mutta ei kuitenkaan ikinä kuole. Se elämä, jonka Jeesus antaa voittaa kuoleman, vaikka kohtaakin kuoleman. Jeesuksen uskova elää kuoltuaankin. Hän ei kuole sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä ruumiillinen kuolema ei ole enää hänelle kuolema.

Me ymmärrämme Jeesuksen sanat niin, että uskoessamme häneen hän antaa meille iankaikkisen elämän. Tämä iankaikkinen elämä alkaa jo nyt tässä ajassa ja täällä maan päällä. Sitä ei kuolema voita, vaikka kuolema tuhoaakin ajallisen elämämme ja ruumiimme. Siksi Jeesukseen uskovan elämässä samaan aikaan on läsnä ja toteutuu sekä näkyvä, ruumiillinen kuolema että lopullisen ja täydellisen iankaikkinen elämä. Edellisen näemme ja käsin kosketamme, jälkimmäinen jää nyt ihmissilmiltä salaan ja uskon kohteeksi. Mutta hetken aivan lyhyen hetken kuluttua jokainen Kristukseen uskova näkee ja kokee iankaikkisen elämän todellisuuden ja täydellisyyden.

 

Hengellisen kuoleman tilasta siirtyminen hengellisen elämän tilaan on ihmiselämän merkittävin muutos ja suurempi ihme kuin ruumiillisessa kuolemassa tapahtuva siirtyminen tulevan maailman ajan elämään. Tuleva ylösnousemus vain vahvistaa tämän muutoksista suurimman. Siksi mikään elämässämme ei ole sen tärkeämpää kuin se, että olemme kuulleet Kristukset sanat ja uskoneet niihin ja näin jo nyt siirtyneet kuolemasta elämään (Joh 5:24).

 

Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole"(Joh 11:25-26)? Nämä sanat veivät meidät kristillisen uskon varsinaiseen ytimeen. Siinä on edessämme jälleen uskomme ydinlause. Ne osoittavat, miksi Jeesus Kristus on tullut ja mikä on hänen antinsa ihmiskunnalle. Se ei ole ajallinen kuninkuus täällä maan päällä. Sitähän juutalaiset odottivat tulevalta Messiaalta. Emme etsi Jeesukselta ajallista hyvää, vaan iankaikkista elämää. Totisesti Jeesus on tullut antamaan elämän, yltäkylläisen ja iankaikkisen elämän.

Kuinka vaikea meidän kuitenkin pysähtyä vaikkapa vain hetkeksi ja palauttaa mieliimme monia tuntemiamme ihmisiä, läheisiäkin, jotka ovat siirtyneet ajan rajan tuolle puolen. Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä suurempi joukko meillä on tällaisia ihmisiä. Mitäpä tällä hetkellä heidän kohdallaan merkitsee se, mitä he kokivat, saivat aikaan tai mihin he pääsivät tässä ajallisessa elämässä. Ainoa merkittävä asia on vain se, omistavatko he sen iankaikkisen elämän, jonka usko Jeesukseen antaa lahjaksi.

Meidän tämänkin päivän kristittyjen on vaikea oppia kiitämään ja iloitsemaan Jeesuksesta Kristuksesta kuoleman voittajana, koska tätä voittoa emme vielä näe.

Mutta kuoleman kyllä kohtaamme ja joka kerta se kauhistuttaa meitä, ainakin, jos se tulee tarpeeksi lähelle ja tempaa ehkä yllättäenkin pois jonkun meille todella tärkeän ihmisen. Totisesti silloin koemme, että kuolema on vihollisista viimeinen ja väkevin, joka näyttää voittamattomalta. Se tuhoaa ehdottomasti ajallisen elämän. Ääni lakkaa kuulumasta, käsi puristamasta ja katse kohtaamasta. Voimme kyllä toistaa Paavalin opettamana: "minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto" (Fil 1:21) tai "missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?" Mutta todellisuudessa voimme ajautua syväänkin masennukseen. Jäämme aivan kuin Jeesuksen sanojen "vaikka kuoleekin" ja "ei ikinä kuole" puristuksiin ja edellinen näyttää voittavan ainakin meidän tunnemaailmassamme.

 

Usein tarvitsemme aikaa ennen kuin sisimpämme alkaa rauhoittua ja iäisyys alkaa vaikuttaa niin tärkeältä, että ajallisuuden tuskat helpottavat. Lopulta sittenkin voimme sydämestämme yhtyä Martan sanoihin: "Minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika" (11:27). Martan vastaus sisältää sen vivahteen, että hän oli oppinut uskomaan ja uskoi yhä. Martta uskoi Jeesuksen opetukseen ruumiin ylösnousemuksesta ja uskoi, että Jeesus oli Jumalan lähettämä pelastaja. Usko Jeesukseen pelastajana on uskoa hänen sanaansa ja tämä usko oli syntynyt myös sanan vaikutuksesta. Eihän Martalla ollut Jeesuksesta muita todisteita kuin hänen henkilökohtainen kohtaamisensa ja hänen sanansa.

 

Jeesuksen sanat "eikä ikinä kuole" ovat rakenteeltaan samanlaisia sanat "ei enää koskaan ole janoissaan" (Joh 4:14) tai "ei milloinkaan kohtaa kuolemaa" (8:51) tai "eivät koskaan joudu hukkaan" (10:28). Ne sisältävät sekä lupauksen ikuisesta elämästä että vakuutuksen siitä jokaiselle joka uskoo Jeesukseen.

 

Kuinka hyvä meidän on palauttaa mieliimme, millä tavoin alkuajan kristityt kohtasivat kuoleman. "Jos hurskas heidän keskuudessaan kuolee, he iloitsevat ja ylistävät Jumalaa ja he saattavat ruumista niin kuin hän vain muuttaisi paikasta tooiseen läheiseen paikkaan (Aristedes 2. vuosisadalta). Mutta jotain tästä asenteesta tulee esiin myös vanhassa kirkkokäsikirjan rukouksessa, joka tuli rukoilla vainajaa uloskannettaessa kirkosta: "Saattakoot enkelit sinut paratiisiin, ottakoot marttyyrit sinut tullessasi vastaan ja viekööt pyhän kaupunkiin Jerusalemiin, ottakoon enkelten kuoro sinut vastaan ja olkoon sinulla muinaisen kerjäläisen Lasaruksen kanssa iankaikkinen lepo."

 

Lasarus oli ollut Jeesukseen uskovana koko ajan elossa vaikka olikin ollut ruumiillisesti kuollut. Hän oli Jeesukseen uskovana jo nyt osallinen iankaikkisesta elämästä.

 

Martta väittää Marialle tiedon siitä, että Jeesus on tullut. Kuinka erilainen onkaan Marian ja Jeesuksen kohtaaminen verrattuna Martta ja Jeesuksen kohtaamiseen. Maria sanoo aluksi kyllä samat sanat kuin Marttakin. Nähtävästi he ovat yhdessä keskustelleet asiasta ja olleet samaa meiltä. Mutta Maria sanoo nuo sanat voimakkaan liikutuksen valtaamana. Hän on vajonnut maahan Jeesuksen eteen. Kohtaaminen on täynnä voimakkaita tunteita. Ei vain Maria itkenyt eikä vain hänen mukaan tulleet ystävät, vaan Jeesuskin joutui voimakkaan liikutuksen valtaan ja itki. Se on ainoa kerta, joilloin UT:n evankeliumit kertovat Jeesuksen itkeneen. Siitä kertova jae on Raamatun lyhyin ja jää siksi mieleen.

 

Alkukielen tässä yhteydessä käyttämät sanat Jeesuksesta ovat mielenkiintoisia. Vanha käännös tulkitsee kreik. sanan embrimaomai joutua "hengessään syvän liikutuksen valtaan" (11:33, KR 38). Tämä sana alun perin tarkoittaa kuitenkin vihaista moittimista (Mark 14:5) ja ankaraa varoittamista (Mark 1:43). Siksi jotkut ovatkin tulkinneet kohdan niin, että Jeesus moitti kuoleman valtaa ja nuhteli häneen kohdistuvaa epäuskoa. Toinen kreik. sana on etaraxen, joka on käännetty vavista ja tarkoittaa voimakaan tunteen aiheuttamaa mielen tasapainon järkkymistä. Kolmas sana kuvaa Jeesuksen itkemistä, kreik. edekrysen ja sen suora käännös on "alkoi vuodatta kyyneleitä".

 

Kaikki kolme sanaa kuvaavat hyvin sitä kuinka syvästi Jeesus aitona ihmisenä tulee mukaan ystäviensä suruun ja itkuun. Hän on samanlainen kuin kuka tahansa ihminen. Hän on tullut joka suhteessa meidän kaltaiseksemme ja itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset ja siksi kykenee ymmärtämään ja auttamaan (Hepr 2:14, 17-18). Kuinka lohduttavaa onkaan tietää, että silloin kun olemme tuskaisen surun valtaamia, silloinkin Jeesus ymmärtää meitä täysin. Hän ei kylmästi katso vierestä, vaan hän itkee itkevien kanssa. Hänelle voimme purkaa voimakkaimmatkin tunteemme ja hän ymmärtää ja ottaa osaa.

 

Jälleen Johannes on tallettanut evankeliuminsa lukijoille tietoa ihmisten asenteista ja mielipiteistä. Ympärillä olijat näkivät Jeesuksen liikutuksen ja tekivät siitä sen suurenmoisen johtopäätöksen, joka koskee myös meitä hänen opetuslapsinaan: "Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli" (11:36). Esiin tuli myös arvostelu siitä, että Jeesus olisi voinut kyllä parantaa Lasaruksen, kuten hän oli avannut sokean silmät. Mutta missä oli ollut nyt Lasaruksen kohdalla hänen parantava voimansa? Miksi hän ei olut tehnyt sitä, mitä hän olisi voinut?

 

Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista (Joh 11:38-44)

Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi (38). "Ottakaa kivi pois", käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: "Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää" (39). Jeesus vastasi: "Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden" (40)?

Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: "Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua (41). Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut" (42).

Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: "Lasarus, tule ulos" (43)! Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: "Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä" (44).

 

Nyt vasta tulee koko kertomuksen huippu. Se ei ole meille huippu, koska me emme ole kokeneet mitään tällaista ja tuskin tulemme koskaan kokemaankaan tässä elämässä. Jeesus Kristus ei merkitse meille jonkun läheisen kuolleista herättämistä. Tosin huhutaan, että jossakin päin maailmaa joku olisi Jeesuksen nimessä herännyt kuolleista. Huhutkin ovat harvinaisia ja niiden todenperäisyyttä on mahdotonta tarkistaa. Jokainen ihminen on kuollut tähän mennessä aikanaan. Myös Jeesuksen herättämät Lasarus ja Nainin lesken poika. Raamattukin kertoo vain kahdesta, Henokista (1 Moos 5:24) ja Eliasta (2 Kun 2:11), jotka eivät nähneet kuolemaa.

 

Johannes kertoo tapahtumasta karun yksinkertaisesti. Kaikki turha on jätetty pois. Esiin tulee Martan realistinen asenne. Kun Jeesus käskee ottaa kiven pois haudalta, Martta toteaa rehellisesti, että ruumis jo haisee. Mutta hänen rehellinen mielipiteensä olikin tässä tilanteessa epäuskon ilmaus. Ja niin tehtiin Jeesuksen käskystä jotain järjenvastaista, kivi todella otettiin pois. Mikään yliluonnollinen voima tai maanjäristys ei siirtänyt kiveä. Näinhän tapahtui Jeesuksen ylösnoustessa. Matteus kertoo kuinka Herran enkeli tuli haudalle ja vieritti kiven pois (Matt 28:2).

 

Paljastetun haudan edessä Jeesus rukoili ääneen. Rukous ei ollut pyyntöä vaan kiitosta. Se ei sisältänyt minkäänlaista rukousvaatimusta, vaan oli vain turvallista luottamusta Jumalaan. Kaikki oli niin asiallisesta ja rauhallista: "Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina" (Joh 11:41-42) . Se oli ääneen rukoilemista siksi, jotta paljastuisi kuinka läheinen suhde Jeesuksella oli Jumalaan ja että ympärillä olijat uskoisivat Jumalan lähettäneen Jeesuksen. Siinä oli jotain samaa kuin Elian rukouksessa Karmelin vuorella ratkaisevassa yhteenotossa Baalin pappien kanssa. Baalin profeetat olivat huutaneet rukouksiaan tuntikaupalla, olivat tanssineet ja joutuneet hurmoksiin (1 Kun 18:28-29). Elian rukous taas oli asiallinen ja yksinkertainen (18:36-37).

 

Jeesus sanoi ratkaisevat ja uudestiluovat sanat:"Lasarus, tule ulos" (Joh 11:43)! Hänen sanansa olivat tyynnyttäneet myrskyn järvellä, nyt ne kutsuivat kuolleen takaisin elämään. Ne olivat kuoleman voittajan käskysanoja. Ne olivat voiman sanoja, uutta luovia elämän sanoja, sanoja, joilla koko maailma oli luotu. Kuolinkääreisiin sidottu Lasarus tuli ulos ja päästettiin siteistä. Hän oli palannut kuolemasta elämään. Mitään ei kerrota sen hetken tunnelmista, ei riemusta eikä ilosta. Meidän lukijoiden mieliin jäävät soimaan vain Jeesuksen sanat: "Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä" (11:44). Häkellyttävä tilanne on koko ajan täysin Jeesuksen hallinnassa.

 

Noissa Jeesuksen sanoissa on se elämä, joka alusta alkaen on ollut sanassa ja on lähtöisin sanasta. Juuri siitähän evankeliumi alkoi: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo" (Joh 1:1-4). Näemme miten mätänemistilassa olevaan Lasaruksen ruumiiseen syntyi elämä Jeesuksen sanojen voimasta. Jeesus itse oli tämän sanonut jo aikaisemminkin: "Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo." Lasaruksen herättäminen ennakoi kerran tapahtuvaa kuolleista herättämistä, mutta ei ollut sama asia, sillä Lasarus kuoli uudelleen. "Totisesti, totisesti: tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää" (Joh 5:21,25). Saimme ennakoivan välähdyksen, varjokuvan tuosta valtavasta ruumiillisen ylösnousemuksen hetkestä. Ensimmäinen todellinen ruumiin ylösnousemus tapahtui pääsiäisaamuna Jeesuksen haudalla. Siinä ylösnousemuksessa ei enää nähdä katoavaisuutta.

 

Tänäänkin Jeesus on elämän lähde nimenomaan sanana. Yhteys hänen elämäänsä toteutuu hänen sanojensa välityksellä, uskolla vastaanotetut Jeesuksen sanat antavat ikuisen elämän. Ne herättävät jo nyt hengellisesti kuolleita hengelliseen elämään ja kerran ruumiillisesti kuolleet ikuiseen elämään. Todellinen kuolema on eroa Jumalasta, ikuisen elämän lähteestä ja luottaessamme Jeesuksen Kristuksen sanoihin meillä on jo nyt iankaikkinen elämä.

 

"Katsopa siis, millaisia aarteita on kristityllä, joka ei voi joutua kuolemankaan valtaan, sillä hän omistaa itsensä Kristuksen. Mitä voi siis nyt kuolema tai synti kristitylle keskellä kuoleman ahdistuksia! Ei kerrassaan mitään, kuolema joutuu hänen edessään naurunalaiseksi. Kristitty ei välitä myöskään synnistä, sillä ei synti eikä kuolema enempää kuin perkele tai helvettikään mahda mitään Kristukselle, joka on kristityillä. Kun siis kuolema saapuu uskovan kristityn luo, kristitty sanoo: »Tervetuloa, rakas herra kuolema, mitä kuuluu? Mitä täältä haluat? Etkö tiedä, kuka minulla on luonani? Kristus on minun vanhurskauteni. Yritäpä käydä tänne ja riistää hänet minulta; jos siinä onnistut, niin haluan seurata sinua, mutta luulenpa, että sinun täytyy siitä luopua.» Siispä uhmaavat kristityt kuolemaa ja sanovat kuten pyhä Paavali: »Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi? » (1. Kor. 15:55). Samoin sanoo Paavali myös toisaalla: »Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto» (Fil. 1:21). Jos siis kuolen, olen saanut voiton, sillä pääsen sitä pikemmin perille elämään. Tästä näet, mitä kuolema voi kristityille: se on heidän voittonsa. He eivät kadota mitään Kristuksesta, mutta hän pysyy heissä kuolemaan saakka" (Luther, WA 20, 574- 575, En minä kuole - vaan elän. Antologia, Helsinki 1967.)

 

Jeesus päätetään surmata (Joh 11:45-57)

Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen (45). Mutta muutamat heistä menivät fariseusten puheille ja kertoivat, mitä Jeesus oli tehnyt (46).

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: "Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja (47). Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme" (48).

Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: "Te ette ymmärrä yhtään mitään (49). Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon" (50)? Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta (51), eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset (52).

Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus (53). Sen tähden Jeesus ei enää liikkunut avoimesti Juudeassa vaan siirtyi lähelle autiomaata. Siellä, Efraim-nimisessä kaupungissa, hän sitten oleskeli opetuslapsineen (54).

Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä, ja maaseudulta monet tulivat Jerusalemiin jo ennen pääsiäistä puhdistusmenoja varten (56). He etsivät Jeesusta ja puhuivat temppelissä keskenään: "Mitä arvelette? Tuskinpa hän tulee juhlille" (56). Ylipapit ja fariseukset olivat antaneet määräyksen, että jos joku tiesi Jeesuksen olinpaikan, siitä oli ilmoitettava heille, jotta he voisivat pidättää Jeesuksen (57).

 

Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista. Voiko sen suurempaa ja merkittävämpää tunnustekoa ja merkkiä olla hänen messiaanisuudestaan. Mutta se ei vakuuttanut suinkaan kaikkia silminnäkijöitä, sillä jotkut lähtivät kertomaan Jeesusta vihaaville fariseuksille, mitä Jeesus oli tehnyt. Jeesuksen ihmetekoa ei kielletty, mutta se koettiin vain entistä raivostuttavammalta teolta. Tajuttiin, että Jeesus voitti tällä teollaan kansan puolelleen ja näin lisäsi valtavasti suosiotaan. Jeesus oli käynyt nyt myös kansansuosion tähden poliittisesti vaaralliseksi. Se tasapaino, joka oli olemassa roomalaisten vallanpitäjien ja kansan nykyjohtajien välillä, oli vaarassa: "Roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme" (Joh 11:48). Nykyinen valtarakenne oli säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. Näin Jeesuksen palvelevan rakkauden teko Lasarukselle ja hänen läheisilleen nostatti vain vastustajien vihan ja lujitti heidän päätöstään siitä, että Jeesus oli raivattava pois elävien joukosta mahdollisimman pian.

 

Johannes on tallettanut Jeesuksen vastustajan ylipappi Kaifaksen sanat ja nähnyt niiden sisältämän profetian Jeesuksen varsinaisesta elämäntehtävästä. Juuri tämä heidän odottamansa Messiaan tehtävä oli täysin salassa juutalaisten silmiltä. He eivät halunneet Messiasta, joka kuolee kansan puolesta, vaan Messiaan, joka voittaa kaiken ja valloittaa maailman kansansa hyväksi. Heille oli täysin sietämätön sellainen Messias, joka olisi Jumalan Karitsa ja joka ottaisi pois maailman synnin. Mutta juuri tällaisen Messiaan Jumala itse oli lähettänyt. Se oli Jumalan suunnitelma eikä se, mitä juutalaiset lainoppineet olivat tulkinneet Jumalan ilmoituksena pyhissä kirjoissaan. Heidän väärä Kirjoitusten tulkintansa ohjasi heitä. He eivät suostuneet sitä korjaamaan. Toisin näkevät oli työnnettävä ulos Jumalan kansasta. Tämä tilanne on nyt jatkunut jo lähes 2000 vuotta.

 

Tästä huolimatta Johannes terävästi näkee kuinka ylipapin oli pakko sanoa Jumalan tahdon mukaiset sanat oman virkansa tähden. Hänen oli oltava Herran sanaa julistava profeetta vastoin tahtoaan. Ja niin evankeliumi tuo esiin Jeesuksen Kristuksen varsinaisen tehtävän tässä maailmanajassa: "Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset" (Joh 11:51-52). Jeesus Kristus, VT:n lupaama Messias oli tullut maailmaan kuollakseen ihmisten syntien tähden ja tällä sovitusteollaan kootakseen uuden Jumalan kansan, johon kuuluu ihmisiä kaikista kansoista ja kielistä ja sukukunnista.

 

Se tehtävä onnistuu, sillä Ilmestyskirja kertoo, kuinka kerran on oleva koolla suuri kansanjoukko, niin suuri, "ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: - Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!" (Ilm 7:9-10).

 

Kertaamme vielä koko tämän luvun keskeisen tavoitteen. Jeesus sanoo suoraan, mihin hän silloin pyrki ja mihin hän nytkin pyrkii meidän kohdallamme:"Tämä vahvistaa teidän uskoanne" (Joh 11:15). Uskon syntymistä ja vahvistumista sydämessämme Jeesus korosti myös sanoessaan Martalle nuo koko luvun ydinsanat: "Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (11:25-26), Mikä huikea vaikutus uskolla Jeesukseen onkaan meidän elämässämme. Eihän noiden Jeesuksen sanojen jälkeen enää mikään muu asia voi olla meille tärkeämpää kuin usko Jeesukseen ja sen säilyttäminen elämämme viime hetkeen asti. Juuri siksi Jeesus henkilökohtaisesti puhuttelee Marttaa ja aivan kuin rohkaisee ja tukee häntä uskomaan hänen sanoihinsa. Jeesus kysyy ja kutsuu: Martta,"uskotko tämän" (11:26). Tämä Jeesuksen kysymys meni Martan luihin ja ytimiin eikä hän voinut olla vastaamatta muuta kuin: "Uskon, Herra, minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan" (11:27).

 

Kunpa meidän sydämessämme Jeesuksen sanojen vaikuttamana kajahtaisi tuo sama tunnustus. Jeesus, Jeesus, en voi olla luottamasta sinun sanaasi ja lupaukseesi. Tuo elämä tullessaan mitä tuo, kunhan vain saan luottaa sinuun! Kunpa suostuisin luottamaan sinuun, Jeesus, silloinkin, kun joudut toistuvasti nuhtelemaan minua, kuten nuhtelit Marttaa: "Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden? " (Joh 11:40). En voi, Herrani, kerskata uskoni lujuudesta enkä sen suuruudesta. Se ei ole edes sinapinsiemenen kokoinen. Minä vielä opettelen sanomaan sinun perässäsi sitä uskon rukousta, jonka rukoilit Lasaruksen haudalla: " Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina" (11:41-42). Anteeksi, etten ole vieläkään sitä oppinut ja erityisen vaikea on tuo yksi pieni sana "aina", Kiitos siitä, ettet kuitenkaan minua "aja pois" luotasi (6:37).