Johanneksen evankeliumi 15. luku

15. JEESUKSEEN SIDOTUT OPETUSLAPSET
Raamattuluento Joh 15:1- 27, Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 17.09. 2006.

Jeesus on viinipuu (Joh 15:1-11)
Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri (1). Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän (2). Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät (3). Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa (4).

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään (5). Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi (6). Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen (7). Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani (8).

Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani (9). Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan(10). Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi (11).

”Minä olen”
Edessämme on katkelma Jeesuksen sydämellisestä, mutta vakavasta jäähyväispuheesta. Puhe sisältää hänen tärkeät viimeiset sanansa. Ne ovat kuin hänen henkilökohtaisen testamenttinsa läheisilleen. Ne eivät sisällä tehtäväksi antoa, ei toimenkuvaa, ei suuria näkyjä maailman kohtalosta, ei salaisuuksien paljastamista. Tehtäväksi anto - lähetyskäsky mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumia - on muualla. Tässä ei määritellä myöskään kunkin läsnäolijan elämänkohtaloa, vaan annetaan matkaeväät edessä olevalle taipaleelle, jotta he jaksaisivat kulkea perille. Heidän kohdallaan edessä oleva tie oli monella tavoin kärsimystie. Hehän kaikki kuolivat perimätiedon mukaan marttyyreina ja Johanneskin oli vanhuksena vankilasaarella karkotettuna.

Nämä sanat sisältävät avointa puhetta siitä millaisena ja millä tavoin hän haluaa seuraajiensa kokevan hänet. Tässä lujitetaan sisäistä yhteenkuuluvuuden tuntoa Herran kanssa: "Olen rakastanut teitä" (Joh 15:9). "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi" (15:11). "Te olette ystäviäni" (15:14). " ”Ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (15:15, 16). "Minä olen teidät omikseni valinnut" (15:19). Ja ehkä kaikkein oleellisinta: "Olettehan olleet minun kanssani" (15:27). Hänen omanaan olemisensa, hänen läsnäolonsa ja hänen vierellään, hänen kanssaan kulkeminen on kaikkein tärkeintä edessä olevalla taipaleella.

Näillä sanoillaan Jeesus halusi vahvistaa rakkaussuhdettaan opetuslapsiinsa. Kunpa nämä Jeesuksen sanat alkaisivat hehkua ja elää myös meille, niin että näkisimme ja kokisimme hänet yhtä todellisena ja läheisenä kuin hänet koettiin silloin, kun hän lausui nämä sanat ensimmäisen kerran. Hän on nyt totisesti ylösnoussut ja elää ja on läsnä täälläkin.

Opetuksensa aluksi Jeesus kiinnittää jälleen omiensa huomion häneen itseensä. Hän on kaiken keskipiste opetuslapsen elämässä. Hän käyttää itsestään jumalallisen itseilmoituksen sanoja: MINÄ OLEN (kreik.ego eimi, hepr. ehjee aser ehjee, Jahve, 2 Moos 3:14).Ehjee aser ehjee, Jahve on maailmanhistorian ja Raamatun arvoituksellisin ja kiehtovin, perustavin ja voimallisin lausuma. Siinä Jumala antaa nimensä ja antaa silloin myös itsensä ihmisten käsiin ja kuitenkin salaa itsensä.

Jeesus Kristus ei ole kuka tahansa ihminen, vaan hän on ”elämän leipä” ja jokainen, joka sitä leipää syö elää iankaikkisesti (Joh 6:51, KR 38). Hän on ”maailman valo” ja joka häntä seuraa, hänellä on elämän valo (8:12). Hän on ”lampaitten portti” ja joka tulee sisään hänen kauttaan pelastuu (10:7,9). Hän on ”hyvä paimen”, joka antaa henkensä lammasten edestä (10:11, KR 38). Hän on ”ylösnousemus ja elämä”(11:25) ja joka uskoo häneen elää, vaikka olisi kuollut. Hän ”tie, totuus ja elämä” eikä kukaan pääse Isän luo muutoin kuin hänen kauttaan (14:6). Näin Jeesus Kristus on ilmoittanut itsensä ja kasvanut Johanneksen evankeliumin todistamana todella merkittäväksi ja suureksi. Hän on ihmisen elemassaolossa kaiken keskus.

Kuva viinipuusta
Nyt Jeesus ilmoittaa itsensä vertauskuvalla viiniköynnöksestä. Tuon ajan viiniköynnöksen perusrunko saattoi olla paksu kuin puu. Siitä kasvavat oksat, köynnökset voivat olla jopa kymmenien metrien pituisia (ks. Hes 19:10-11). Yhdessä tällaisessa viinipuussa oli jopa satoja kiloja rypäleitä. Lähestyessään Luvattua maata israelilaiset lähettivät vakoilijoita. Nämä toivat sieltä tuliaisina viiniköynnöksen oksan, jossa oli yksi ainoa rypäleterttu. Se oli niin painava, että kaksi miestä joutui kantamaan sitä tangon varassa (4 Moos 13:23). Jerusalemin temppelin portin päällä oli tällainen kultainen viiniköynnös rypäleineen ja jokainen tulija astui sen alitse sisälle temppeliin.

Jeesus käyttää kuvaa viinipuusta osoittaakseen, kuka hän on ja mitä on olla hänen opetuslapsensa. Hänen omansa ovat kuin oksat puussa. Missä runko siellä oksat ja oksat ovat täysin sidottuja runkoon ja niiden elämä on kaikin tavoin riippuvainen rungosta. Oksat saavat voimansa ja olemassaolonsa rungosta. Jokainen oksa on myös välittömässä yhteydessä runkoon. Ei ole oksan oksia.

Kuva korostaa sitä läheisyyttä ja riippuvuutta, mikä on Jeesukseen uskovan ja hänen Herransa välillä. Jeesus on hänen elämänsä antaja ja ylläpitäjä. Jeesus on elämän lähde ja uskovan on välttämätöntä olla jatkuvassa yhteydessä häneen. Kaikki hänellä on Jeesukselta ja Jeesuksen varassa. Jeesuksen todellisuus hänen elämässään läpäisee kaiken ja on kaikessa aina mukana. Mutta myös Jeesus haluaa yhdistää jokaisen häneen uskovan itseensä. Hän samastuu omiinsa niin, että hänen omansa ovat osa häntä, kuten oksa on osa puusta ja ruumiin jäsen on osa ruumiista. Juuri usko yhdistää ihmeellisellä tavalla Jeesuksen ja hänen omansa. Tämä yhdistyminen on sellainen raamatullinen totuus, jota ei tahdo millään uskaltaa uskoa todeksi omalla kohdallaan pysyvän syntisyytensä tähden.

Luther kuvaa tätä yhteyttä: "Uskomalla sinä yhdyt Kristukseen niin, että sinusta ja hänestä tulee ikäänkuin yksi henkilö, jota ei käy jakaminen, vaan joka alituisesti häneen kiinnittyneenä rohkeasti sanoo: olen niinkuin Kristus, toisin sanoen, Kristuksen vanhurskaus, voitto, elämä ja kaikki on minun, ja että Kristus taas vuorostaan sanoo: Olen kuin tuo syntinen, toisin sanoen, hänen syntinsä, kuolemansa ja kaikkensa on minun, koska hän riippuu kiinni minussa ja minä hänessä. Uskon välityksellä näet me olemme yhtyneet yhdeksi lihaksi ja luuksi (Ef. 5:20)".

Ruotsi-Suomen vanhassa rukouskirjassa on ehtoollisen jälkeisessä rukouksessa sanat: "Ah, mun Lunastajani ja Autuaaksitekijäni, elä sinä minussa ja minä sinussa. Pysy sinä minussa ja minä sinussa. Pidä ja omista sinä yksinäs minun sydämeni huone. Minun köyhä sieluni on itsensä sinuun liittänyt, niinkuin sinun morsiames ja sinä olet itses hänen kanssaan kihlannut ja yhdistänyt iankaikkisesti ja on nyt tullut kuninkaallisen vallan osalliseksi."

Minussa itsessäni ei ole mitään kelpaavaa. Kuitenkin Vapahtaja on joka hetki aivan lähelläni, lähempänä kuin minä itse. Olen hänen kanssaan yhteenkasvanut yhtäläisessä kuolemassa ja nyt näen, että helvetillisestä pahuudestani huolimatta hän rakastaa minua loppuun, aina sovituskuolemaansa asti. Hän rakastaa kestävästi, horjumatta, missään tilanteessa pettämättä. Häntä avuksi huutaessani eivät koskaan syntini, valheellisuuteni, petollisuuteni eivätkä toivottomat epäilykseni pysty sammuttamaan hänen rakkauttaan. "Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa" (Kork.v. 8:7, KR 38). Hän jaksaa aina antaa anteeksi häneen katsoessani. "Katsoin vaikka vaipuinkin Jeesuksen silmiin helliin."

Tässä ei ole kysymys mistään huumaavasta kokemuksesta tai kuohuttavasta tunteesta se ei ole vaatimus tai edellytys vaan lahja. Se on varmuutta avuttomuudessa, puhtautta saastaisuudessa, luottamusta epävarmuudessa, iloa itkussa, hyvää pahassa. Se on sitä, että uskosta vanhurskaiksi tulleina meillä on rauha Jumalan kanssa. Meillä on sydämessä salattu ilo.

Puutarhuri on liikkeellä
Jeesus tuo tähän kuvaansa mukaan myös Isän. Isä on kuin viinitarhuri (sanatarkasti maanviljelijä). Nyt kuvaan tulee syvää vakavuutta. Suuri Puutarhuri onkin liikkeellä veitsi kädessä. Hän leikkaa pois kuivettuneet ja siksi kelvottomat oksat. Oksa kuivuu silloin, kun se menettää kaikkea vastaanottavan yhteyden runkoon. Jeesus lisää opetuksen vakavuutta sanomalla, että tällaiset ”oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi” (Joh 15:6). Kauhistuttava kohtalo! Suuri Puutarhuri käyttää veistä myös toisella tavalla. Hän viiltää ja leikkaa kelvollisia oksia, jotta ne kantaisivat enemmän hedelmää. Jumala kurittaa, lyö ja näin puhdistaa. Kuritus ei tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta (Hepr 12:11). Raamattu kuitenkin vakuuttaa, että ”Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme” (12:10).

Miten oksa voi pysyä rungossa?
Mikä tässä Jeesuksen kuvapuheessa on meille kaikkein tärkeintä? Se liittyy sanaan pysyminen. ”Pysykää minussa” (Joh 15:4, kreik. meinate hen hemoi). Pysyä sana toistuu kymmenen kertaa (15:4-7). Se ratkaisee opetuslapsen elämässä kaiken. Mutta miten oksa voi vaikuttaa omaan pysymiseensä rungossa? Mistä pysymisessä on kysymys? Sen tiedämme, että pysyä tarkoittaa alkukielessä samaa kuin asua, oleskella, jäädä. Siinä on kyse jostain pitkäaikaisesta, jatkuvasta yhteydestä eikä vain vierailusta jonkun luona.

Pysyminen on pysymistä uskossa Jeesukseen ja uskon säilyttämistä. Epäuskon katkaisee pian oksan yhteyden runkoon, näin Paavali opettaa ja jatkaa: ”Mutta sinä pysyt, kun uskot” (Room 11:20). Se on pysymistä lujana uskossa (1 Kor 16:13). Se on myös uskollisuutta. Uskon säilyttämistä Paavali pitää niin keskeisenä asiana, että hän toteaa vähän ennen mestaustaan: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni” (2 Tim 4:7). Uskon säilyttäminen Herraan ei suinkaan ole itsestään selvä asia. Jeesus soveltaa vertausta väärämielisestä tuomarista ja köyhästä leskestä väittämällä, että ”kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" (Luuk 18:8). Usko tulee tuossa vertauksessa esille nimenomaan kärsivällisenä avuksi huutamisena silloin, kun apua ei tulekaan viipymättä ja ahdistus vain jatkuu. Juuri siihen Paavali kiinnittikin vasta uskoon tulleitten huomion kehottaessaan heitä pysymään uskossa, sillä hän sanoi: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (Apt 14:22, KR 38). Siinä on kysymys uskossa pysymistä kaikista koetuksista huolimatta.

Pysyminen Jeesuksessa on myös sitä, että hänen sanansa pysyvät meissä (Joh 15:7) ja me pysymme hänen sanassaan. Jeesus oli jo aikaisemmin sanonut, että hänen opetuslapsensa pysyvät uskollisina hänen sanalleen (8:31). On kysymys hänen armonsa evankeliumin sanassa ja lupauksessa pysymisestä ja siinä kiinniriippumisesta. Sanassa pysytään, kun sitä luetaan, muistetaan, kerrataan ja siihen luotetaan. Meidän on opittava elämään hänen armon sanansa varassa. Jeesus ei yleensä anna uskon vahvistukseksi muuta kuin sanansa ja siihen sisältyvät lupauksensa (4:48,50; 20:29). Hän ei lupaa erityisiä kokemuksia eikä sitä, että vaikeaa ei olisi edessämme. Hän ei paljasta edes sitä, mitä se vaikea voisi olla. Mutta hän antaa sanansa ja sanallaan vahvistaa kohtaamaan edessä olevaa, oli se mitä tahansa.

Jumalan kansa on tajunnut kuinka keskeinen Raamatun sanan merkitys on kaikessa kristillisyydessä. Se iloitsee, kun saa tietää, että vuosittain lasketaan noin kahden miljoonan ihmisen tulevan kristityksi saatuaan todistuksen Kristuksesta suoraan Raamatusta tai luettuaan evankelioivaa kirjallisuutta (Juhani Lindgren, Lähetys 2001, 210). Sanassa on voima. Tämän päivän Jumalan kansa levittää Raamattua tai sen osia vuosittain yli 2000 kielellä - 86 %:lla kaikista puhutuista kielistä – ja levittää niitä lähes kaksituhatta miljoonaa kappaletta (Lindgren, 70).

Pysyminen on ennen kaikkea pysymistä Kristuksen rakkaudessa, sovitusrakkaudessa. Se on tietoisuutta siitä, että Jeesus rakastaa minua (Gal 2:20b). Kohtaan tämän rakkauden joka hetki hänen sanassaan ja hänen ristinteossaan. Tämän rakkauden lähde on Isän rakkaus Poikaan ja nyt Pojan kautta Isän rakkaus kohdistuu opetuslapsiin. Se on sitä rakkautta, joka antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi (Joh 3:16). Tätä rakkautta emme koskaan saa lakata ihmettelemästä emmekä missään tapauksessa saa sille kääntää selkäämme. Emme myöskään koskaan ole juurtuneet tarpeeksi syvälle tähän ristin rakkauteen. Siksi meidän tulee mielellämme toistuvasti kuulla todistusta siitä.

Koska pysyminen Kristuksessa on ratkaisevan tärkeää, niin opetuslapsen ei tule keskittyä miettimään ja tarkkailemaan tuottaako hän hedelmää ja kuinka paljon tuottaa. Hedelmä kiinnostaa ja kuuluu vain viinitarhurille, ei oksalle. Oksan on vain pidettävä huoli siitä, että pysyy kiinni rungossa ja ottaa alttiisti vastaan kaiken, mitä runko antaa. Oksan on myös nöyrästi suostuttava siihen jatkuvaan karsimiseen ja puhdistamiseen, jota viinitarhuri tekee ahdistusten ja kärsimysten muodossa. Kaiken sen keskellä hedelmä kasvaa sellaisena kuin se kasvaa ja se on kokonaan rungon vastuulla kuten Jeesus sanoi: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh 15:5).

Kaksi yksityiskohtaa
Jeesuksen opetuksessa on kaksi sellaista yksityiskohtaa, joihin on hyvä tarttua. Jeesus sanoo, että ilman häntä me emme voi mitään (Joh 15:5). Saman oli jo sanonut Johannes Kastaja omaa elämäntehtäväänsä ajatellessaan: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta” (Joh 3:27, KR 38). Toki ihminen voi paljonkin ilman Jeesusta. Luomisen pohjalta ihmisellä on monissa ajalliseen elämään kuuluvissa asioissa suurikin päätäntä- ja toimeenpanovalta. Ihminen voi hallita varsin pitkälle omaa elämäänsä. Mutta kaikki tapahtuu Jumalan antamissa puitteissa. Mutta emme voi valita aikaa, jossa elämme, emme vanhempiamme. Emme voi lopultakaan määrätä kuoleman kohtaamista, vaikka voimme sitä siirtää ja joskus myös jouduttaa.

Jeesus puhuu tässä kuitenkin opetuslapsilleen, joiden elämän suurena tavoitteena on tehdä kaikessa Jumalan tahto. Jumalan tahdon toteutuminen on sidoksissa siihen, että Jeesus Kristus hallitsee elämäämme. Miten Jeesus sanoikaan Pietarille: ”Sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo” (Joh 21:18). Paavali sanoo tämän näin: ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil 2:13, KR 38). Jumalan tahto pääsee toteutumaan elämässämme silloin, kun meistä on tullut niin avuttomia, että kaikessa ja aina syvimmältämme tarvitsemme Herran Jeesuksen Kristuksen apua. Silloin suostumme ojentamaan kätemme ja annamme Jeesus vyöttää meidät ja viedä, minne hän tahtoo. Silloin myös voimme rehellisesti rukoilla: Kiitos Herra Jeesus Kristus sinun jokahetkisestä avustasi!.

Toinen Jeesuksen opetus liittyy rukoukseen. Jeesus sanoo: "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen” (Joh 15:7). Yllättävän usein tulee esiin Jeesuksen jäähyväispuheessa vastaavanlainen rohkea rukouksen kuulemiseen liittyvä lupaus. Jeesus sanoi puheensa alkupuolella: ”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen” (14:13-14). Saman hän toistaa: ”Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte”(15:16). Ja vielä neljänkin kerran Jeesus toistaa saman lupauksen: "Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen” (16:23-24). ”Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni” (16:26).

Miten meidän on asenoiduttava näihin Jeesuksen huikeisiin lupauksiin rukousten kuulemisesta ja kaiken sen saamisesta, mitä olemme pyytäneet? Emme saa eristää niitä muusta Raamatun opetuksesta. Käytäntöhän on jokaisen meidän elämässämme kerta toisensa jälkeen osoittanut, etteivät nämä lupaukset kirjaimellisesi näytä pitävän paikkansa. Ne eivät näytä toimivan ainakaan suoraviivaisesti otettuna. Paavalikin pyysi toistakymmentä vuotta, että pistin otettaisiin pois hänen ruumistaan, mutta sitä ei otettu pois. Hän joutui tyytymään yksin armoon (2 Kor 12:8-9). Moni onkin kokenut niin syviä pettymyksiä omassa elämässään, ettei enää edes uskalla pyytä mitään Herralta. Uskovana hän vain alistuu ja sopeutuu siihen, mitä elämä tuo tullessaan ja opettelee ottamaan kaiken Jumalan kädestä. Hän opettelee heittämään kaikki murheensa Herran päälle ja koettaa luottaa siihen, että kyllä Herra hänestä ja hänen asioistaan pitää huolen (1 Piet 5:7). Näin rukouselämän ytimeksi onkin tullut Jeesuksen rukous Getsemanessa: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä" (Matt 26:39). Rukoilija uskaltaa kyllä kertoa Herralla, mitä hän itse haluaa ja toivoo, mutta lisää sitten: ”Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." Kuinka toisenlaiselta näyttääkään tällainen rukouselämä verrattuna Jeesuksen lupaukseen saada pyytää mitä ikinä haluaa ja sitten saada se myös.

Ehkä Jeesus antoi nämä ehdottomalta tuntuvat lupaukset rukoustemme täyttymisestä siksi, että hän rohkaisi sillä tavoin meitä aina rukoilemaan. Saamme jakaa Herran kanssa kaikki, aivan kaikki asiamme. Ei koskaan tarvitse pelätä kääntyä Herran puoleen, oli asiamme millainen tahansa. Vanhastaan on myös sanottu, että hän vastaa ja toimii kyllä pyyntömme mukaisesti – mutta omalla ajallaan ja tavallaan.

Kenties näiden Jeesuksen rohkeiden lupausten ymmärtämisen avain on Jeesuksen sanoissa: ”Teitä auttaakseni” (Joh 16:26). Kun rukoilemme Jeesuksen nimessä mitä tahansa, hän kääntyy Isän puoleen ja samalla auttaa meitä. Hän auttaa kestämään elämän mielettömyyttä, auttaa säilyttämään kaikkien pettymysten keskellä uskon ja auttaa perille kirkkauteen, jossa kaikki kyyneleet pyyhitään pois ja jossa kaikki arvoitukset ratkeavat. Silloin näemme jopa, että hän on tehnyt monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me olemme anoneet tai ymmärtäneet edes anoa (Ef 3:20).

Vaatiiko Jeesus omistaan tehokkuutta ja tuloksellisuutta?
Perustuuko sittenkin tämän vertauksen kuvailema suhde Herraan opetuslapsen tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen? Viinitarhurihan näyttää vaativan, että jokaisen oksan on tuotettava hedelmää ja tuotettava jopa runsaasti hedelmää. Jollei niin tapahdu, hän leikkaa sellaisen oksan pois ja hedelmää tuottavaakin hän käsittelee sillä tavoin, että se tuottaisi entistä enemmän. Tätäkö Herra lopulta odottaa opetuslapsiltaan? Jeesuksen seuraajien on siis oltava aikaansaavia ja tuloksia tuottavia – runsasta hedelmää tuottavia - ja vasta silloin he osoittautuvat olevansa todellisia opetuslapsia (Joh 15:8). Riippuuko kaikki uskovan elämässä siitä, miten hyödyllinen hän on Suurelle Puutarhurilleen? Vain tietyt laatuvaatimukset – puhtaus ja runsas tuottavuus - merkitsevät jotakin. Liittääkö Jeesus laatuvaatimuksiin myös kyvyn rukoilla ja anoa mitä tahansa niin tehokkaasti, että kaiken pyytämänsä saa itselleen (15:7) ja voi julistaa, että minun rukouksiini Jeesus on aina vastannut tahtomallani tavalla? Tarkoittaako Jeesus todella, että vasta hänen ehdottomuutta vaativien käskyjensä noudattaminen paljastaa sen, että opetuslapsi pysyy hänen opetuslapsenaan (15:10)?

Miten tällaisen hyöty- ja käskysuhteen keskellä voi olla sydämestään iloinen Jeesuksesta ja olla jopa täydellisen ilon vallassa (Joh 15:11)? Tietysti sellainen uskova pystyy iloitsemaan, joka voi nähdä elämässään loistavia tuloksia. Mutta eikö sittenkin useimpien meidän kohdallamme tällaiset vaativat sanat synnytä vain kauheaa pelkoa ja tuntoa siitä, että olen turha verso ja kuivettunut oksa, joka ei kanna hedelmää ja joka pian viskataan tuleen poltettavaksi ja palan poroksi (15:6).

Miten hyvin tämä tunnon tuokaan esille vanha hengellinen laulu: ”Sun tarhassas, oi Herra, on niin paljon, paljon puita, mä yksin lienen toivoton ja kuihtuneempi muita. Ja usein oon mä kysellyt: Mua miksi näin oot kärsinyt? Mä kauhistun, kun muistan vaan, ah, kuinka monta vuotta, oot tullut taintas katsomaan, ja hedelmää etsit suotta. Pois käännyit mielin raskahin, ja itkevän sun huomasin. Ja minä kuitenkin, jos ken, oon rakkauttas saanut, soit huoltas mulle tuhlaten, et auttamasta laannut, miksi olen tällainen mä vain, niin kuiva, kehno laadultain? Niin kaatunut mä olisin pois hakattuna varmaan, vaan armon sain mä kuitenkin sun äänes tähden armaan: ’Tää vuosi vielä sille suo, se hedelmän kai vihdoin tuo.’ Niin ’vuosi vielä’, Herrani! Mä tunnen mieles laadun: Sä katkaista et tahtoisi, sä suret, jos mä kaadun. Oi, vielä auta armostas, mua vihannoimaan tarhassas!” (Kaarlo Aukusti Terhi (Kaarlo Hammar), 1872 – 1921, Hgl 33).

Samaan tuntoon johtaa meidät toinenkin hengellinen laulu: ”Kun matkani muistoja mietiskelen, niin murhe mun mieleni täyttää, kun harva mun työni on sellainen, min tohtisin Herralle näyttää. Ja ehkä on silmissä vanhurskaan sekin väärää, min oikeaks luulen, ja ehkä mä siitäkin tuomion saan, mitä ihmisten kiittävän kuulen. Kun matkani muistoja mietiskelen, pää ylpeä multahan vaipuu, suu huutaapi puolehen Jeesuksen ja hartaampi armon on kaipuu. Sun armosi, Jeesus, se ainoastaan voi syyttehet sieluni poistaa. Oi, anna mun sieluuni voimattomaan sä aina sun armosi loistaa!(Simo Korpela 1863-1936, Hgl 155).

Olemme jälleen uskonpuhdistuksen erään keskeisen oivalluksen äärellä. Siinä on kysymys lain ja evankeliumin oikeasta erottamisesta. Sehän on monelle meistä pelkkä lauseparsi, vain teoriaa, jota emme osaa soveltaa Raamatun lukuumme. Lain ja evankeliumin oikean erottamisen avulla näemme, että kaikki Jeesuksen opetukset eivät suinkaan olleet vain evankeliumia. Valtaosa niistä on kovaa, vaativaa ja uhkaavaa lakia meidän sydämemme paatuneisuuden tähden. Mutta mikä on Jeesuksen kovien lain sanojen tarkoitus? Ei Jeesus halua niillä edelleen paaduttaa meitä, vaan pelästyttää meidät itsekylläisinä uskovina tutkimaan itseämme. Ne hätäännyttävät meidät ja ajavat meidät Jeesuksen, ainoan armahtajan luo, armoa kerjäämään.

Mihin Jeesus pyrkii tällä puheellaan viinipuun oksista? Siihen, että entistä selvimmin näkisimme olevamme täysin riippuvaisia hänen armostaan ja anteeksiantamuksestaan. Vain pysymällä (Joh 15:4), vain kiinni riippumalla hänen armossaan saamme jotain aikaan ja pääsemme perille. Ilman häntä elämästämme ei tule mitään (15:5). Vain hänen armonsa ja anteeksiantamuksensa sana voi puhdistaa (15:3) meidät. Siksi tämänkin Jeesuksen opetuspuheen keskeisimpänä asiana on hänen rakkautensa meitä kohtaan (15:9) eikä suinkaan tulos- ja tehokkuusvaatimus niin kuin ensin lukemalta näyttää. Tämän hänen rakkautensa kohtaamme hänen sanoissaan tai niin kuin tässä käytetään sanaa käskyissään (15:10, kreik. entola) ja hänen Golgatan teossaan. Vain niissä pysymällä sydämemme voi täyttyä ilolla (15:11) ja se ilo on Jeesuksen sovitusrakkauden antamaa iloa. Siksi ennen kaikkea ”kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa” (2 Piet 3:18). Ja kun siinä kasvamme, kannamme myös aivan varmasti hedelmää.

Kutsu rakastamaan lähimmäisiä (Joh 15:12-17)
Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä (12). Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta (13). Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä (14). En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut (15). Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte (16). Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne (17).

Jeesus tiesi kuinka vaikea asia tulee olemaan hänen kansansa elämässä toinen toisensa rakastaminen. Siksi hän palaa tähän ongelmalliseen asiaan toistuvasti. Jo aivan jäähyväispuheen alussa hän sanoi: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne!” (Joh 13:34). Vähän myöhemmin hän toisti sen: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne” (15:12). Ja vielä kolmannenkin kerran hän sanoo: ”Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne” (15:17).

Koskaan emme pysty tässä lihassa eläessämme rakastamaan todella toisiamme. Joudumme opettelemaan sitä läpi koko elämämme. Rakkautemme vaillinaisuus ja puute on päivittäisen synnintunnustuksemme keskeisiä aiheita. Se on samalla tavoin kipeä kohta elämässämme, kuten on Isä meidän rukouksen kuudennen rukouksen loppu: ”Niinkuin mekin annamme anteeksi” (Matt 6:12). Koskaan ei ole helppo todella antaa toiselle anteeksi ja unohtaa.

Kuinka hyvin sanookaan kirkkomme eräs synnintunnustus rakkaudettomuudestamme: ”Sinä olet antanut minulle lähimmäisen, että rakastaisin häntä niin kuin itseäni. Mutta minä tunnustan, että olen ollut itsekäs ja käteni on ollut hidas auttamaan.” Rakkaus tulee todelliseksi toisen auttamisessa ja palvelemisessa. Ihmisen Poikakin tuli palvelemaan, ei palveltavaksi (Mark 10:45). Jos en kykenekään rakastamaan tunteella, voin kuitenkin palvella lähimmäisiäni vaikkapa käsilläni. Palvelemiseen on aina mahdollisuus ja voin tehdä sen monin eri tavoin.

Jeesus korostaa rakkauden uhrivalmiutta sanomalla, että rakkauden huippu on henkensä antaminen toisen puolesta (Joh 15:13). Siihen pystyi aidosti vain Jeesus itse. Juuri siksi hän tulikin maailmaan. Tällä teollaan hän osoitti, että hän pitää meitä todellisina ystävinään. Tulimme hänen ystävikseen silloin, kun tartuimme hänen armolupauksiinsa ja turvauduimme evankeliumiin hänestä. Silloin paljastui meille myös se, ettemme suinkaan itse olleet valinneet häntä, vaan hän on valinnut meidät (15:16) ja kutsunut meidät seuraajakseen tämä suuren ja pahan maailman keskeltä. Nyt hän lähettää meidät eteenpäin tiellään ja hänen tahtonsa on, että todella lähdemme liikkeelle (15:16) kohti iankaikkista elämää. Miten Paavali sanoikaan: ”Jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen” (Fil 3:13-14).

Emme ole sokeaa kuuliaisuutta osoittavia Kaikkivaltiaan orjia, vaan hänen läheisiä ystäviään. Hän paljastaa meille sydämensä luottamuksellisia asioita. Hän avaa eteemme turvallisen tulevaisuuden. Hän kertoo mitä aikeita hänellä kaikkivaltiaana Herrana on meihin nähden (Joh 15:5). Jo VT:ssa tämä ilmoitetaan meille: ”Minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer 29:11).

Maailma ruhjoo monin tavoin Herran omia (Joh 15:18-25)
Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua (18). Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä (19). Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne (20). Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt (21). Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään (22). Joka vihaa minua, vihaa myös Isääni (23). Ellen olisi tehnyt heidän keskuudessaan tekoja, joita kukaan toinen ei ole tehnyt, he eivät olisi syyllisiä. Mutta nyt he ovat nähneet minun tekoni ja vihaavat sekä minua että Isääni (24). Näin täytyi käydä, jotta toteutuisi heidän kirjoitustensa sana: ’He ovat syyttä vihanneet minua’ (25).

Jeesuksen sydämellistä ja läheistä puhetta vasten tulee rajuna aivan toisenlainen todellisuus. Jos suhde Jeesukseen on lämmin ystävyyssuhde, jonka turvissa on hyvä olla, niin ulkopuolinen maailma on pelottava. Jeesuksen omana oleva ei voi olla tämän maailman oma, hän ei kuulu tähän maailmaan (Joh 15:19). Hän on vieras ja muukalainen tässä maailmassa. Jeesus näkee, että hänen omansa osa tässä maailmassa onkin varsin karu. Hän sanoo suoraan: Te ette kuulu maailmaan ja siksi maailma vihaa teitä (15:19). Jeesus vielä terävöittää sanansa ja väittää: Teitäkin vainotaan. Teitä ei kuunnella eikä oteta huomioon (15:20). Teidän sanoillanne ei ole mitään arvovaltaa!

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesuksen koko elämä olikin jatkuvaa vastustusta ja vainoa ympäristön taholta. Hänellä ei ollut elämässään montaa hyvää hetkeä. Samanlaiseen ajalliseen elämään on myös Jeesuksen seuraajan varustauduttava. Psalmin rukoilija sanookin profeetallisesti Jeesuksen uskovan osasta tässä maailmassa: ”Minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta” (Ps 73:14, KR 38). Paavali sanoo saman toisen psalmin profetian valaisemana: ”On kirjoitettu: ’Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina’” (Room 8:36).

Uuden liiton kansa on elänyt tässä maailmassa jo kaksituhatta vuotta. Koko tuon ajan se on ollut monella tavoin vastustuksen ja vainon kohteena. Ehkä tiedämme jotain kolmen ensimmäisen vuosisadan kristittyjen vainoista Rooman valtakunnassa. Mutta erityisen kestävää ja ajoittain hyvinkin rajua ovat olleet 600-luvuilta lähtien islamilaisen maailman vainot kristittyjä kohtaan. Viime vuosisadalla koimme ateistisen kommunistisen maailman veriset vainot. Mutta nytkin tilastoidaan 160 000 kristityn vuosittain kärsivän vainoissa (Lindgren, 68). Käytännössä jokainen Kristuksen oma on monella tavoin kokenut vaikeuksia uskonsa tähden omassa ympäristössään. Usein ne tulevat esille vasta silloin, kun hän pyrkii avoimesti tunnustamaan Kristusta. Mielellään tosin väitetään monien ristiriitojen syynä olevan uskovan sopeutumattomuuden ja luonteen heikkouksien. Toki sekin on totta, mutta ei ole koko totuus.

Elämä monin tavoin murjoo Herran omia, kuten se murjoi ennen heitä myös Jeesusta. On hyvä huomata Jeesuksen käyttämä pieni sana ennen: ”Ennen teitä se on vihannut minua” (Joh 15:18). Kaikki Jeesuksen oman elämässä mitataan Jeesuksella. Kaikki elämän antamat iskut tulevat ikäänkuin hänen kauttaan ja hänen lävitseen. Ensin ne kohdistuvat häneen ja siten me saamme ne hänen ominaan. Sillä tavoin toteutuu VT:n profetia: "Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus" (Jes 63:9). Hän on ollut kaikessa kiusattu ja vaivattu samalla lailla kuin mekin nyt hänen jälkeensä (Hepr 4:15). Ja kun hän itse on kärsinyt ja ollut on ollut monella tavoin kiusattu, voi hän myös auttaa meitä, joita nyt elämä kiusaa monin tavoin (Hepr 2:18).

Jos kerran Jeesuksen ajallinen elämä oli vaikeaa ja raskasta, miksi me hänen palvelijoinaan vaatisimme, että ajallisen elämän tulisi olla meille hauskaa ja mukavaa. Palvelija ei ole herraansa suurempi (Joh 15:20). Opetuslapsen on oltava valmis samanlaiseen, mikä kohtasi hänen Mestariaan.

Nykyinen osa elämässämme perustuu siihen, että Jeesus on meidät valinnut omakseen ja ottanut maailmasta (Joh 15:19). Hän on valinnut meidät miljoonien ihmisten keskeltä. Se on ollut armovalinta. Siksi hän myös vastaa jatkosta. Emme voi muuta kuin ihmetellä hänen valintaansa ja suostua siihen, vaikka se tuokin mukanaan monenlaisia vaikeuksia. Hänen valintansa irrotti meidät tästä maailmasta emmekä enää sisimmältämme kuulu siihen. Siksi emme saa ihmetellä, että tämä maailma vihaa ja vihaa juuri poikkeavuutemme tähden.

Elämämme on sidottu hänen sanaansa (Joh 15:20). Hänen sanansa osoittavat meille, mitä on totuus ja todellisuus. Hänen sanassaan kohtaamme hänet itsensä. Ilman hänen sanojaan ei hän olisi meille todellinen. Jos tämä maailma kuuntelee hänen sanojaan, silloin se kuuntelee häntä itseään ja kuuntelee myös meitä, jos olemme todella sitoutuneet hänen sanoihinsa.

Koskaan ei ole miellyttävää kohdata ristiriitoja, vaikeuksia, ongelmia, vastatuulta, vihaa, jopa väkivaltaa. Sana vaino (Joh 15:20) sisältää kaikkea tällaista. Mutta juuri tällaiseksi Jeesus kuitenkin kuvaa seuraajiensa elämää tässä maailmassa. Kenties haluaisimme hänen seuraamisensa olevan jotain sellaista, josta paimenpsalmi 23 näyttää puhuvan: "Ei minulta mitään puutu, hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä". Kaiken tulisi olla tässä ja nyt auvoisen ihanaa. Uskon tulisi tuoda onnellinen ja hyvä olo ja syvä hyvinvointi elämään. Uskon on oltava ponnahduslauta miellyttävään olemassaoloon ja uskon valtakunnan myönteisesti valloittavien asioiden valtakunta, Mutta miten Pietari kirjeessään rohkaisee vastaanottajia: "Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy" (1 Piet 4:12-13). Jeesus sanoi: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman” (Joh 16:33).

Jeesus sanoo kyllä suoraan mistä jännitykset ja viha johtuvat: "Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään" (Joh 15:22). Jeesus on vedenjakaja. Jeesus on majakka yössä. Nimenomaan se Jeesuksen teko, jota kukaan toinen ei ole tehnyt, tekee ihmiset syyliksi ja nostattaa vihan häntä ja Isää vastaan (15:24). Tämä hänen ainutlaatuinen tekonsa on hänen sovituskärsimyksensä syntiemme tähden ristillä. Mutta näin on täytynyt käydä ja näin toteutui VT:n sana (15:25).

Vaivanalaisuus on meidän osamme uskovina tässä maailmassa: "Sillä kaiken, mikä tulee Jumalalta, täytyy joutua ristiinnaulituksi maailmassa. Ja ellei se joudu ristille eli valmiiksi kestämään häpeää, sitä ei voida tunnistaa Jumalalta tulevaksi. Edes hänen ainokainen Poikansa ei väistänyt tätä, vaan hänet annettiin meille esimerkiksi tästä" (Loesche).

Henki todistaa Jeesuksesta (Joh 15:26-27)
Te saatte Puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta (26). Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti (27).

Valmistaessaan opetuslapsiaan kestämään tässä maailmassa monenlaisia vaikeuksia, Jeesus lupaa heille erityisen lohdutuksen. Hän lupaa lähettää Isän luota auttajan, jota hän kutsuu Puolustajaksi (kreik. parakleetos, joka voi merkitä myös neuvonantajaa, suojelijaa, varjelijaa, holhoojaa, lohduttajaa, asianajajaa) (Joh 15:26). Tämänkin lupauksen Jeesus toistaa jäähyväispuheessaan monta kertaa: ”Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen Puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti” (Joh 14:16). ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut” (14:26). ”Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne” (16:7).

Jeesuksen sanat johtavat meidät Pyhän Hengen olemuksen salaisuuden ääreen. Aikanaan Jeesuksen ja UT:n opetus kiteytyi Athanasioksen uskontunnustukseksi. Siinä lausutaan, että Pyhä Henki on kuten Isä ja Poika luomaton, ääretön, ikuinen ja kaikkivaltias persoona. Hän on Jumala ja Herra. Samaan aikaan tunnustamme, että Jumala on kuitenkin yksi, ei kolme. Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä ei saa erottaa toisistaan eikä sekoittaa toisiinsa. Pyhä Henki ei ole jotain erillistä ja irrallista, vaan hän on aina täydellisellä ja mitä todellisimmalla tavalla yhtä Isän ja Pojan kanssa. Pyhä Henki ei myöskään ole vain Isän ja Pojan vaikutusta ja toimintaa ihmisessä, vaan hän on persoona. Meillä on Pojassa ja vain hänessä Isä. Pojassa ja vain hänessä saamme Pyhän Hengen. Vain Pojasta käsin tunnemme Isän ja tulemme Pyhästä Hengestä osalliseksi.

Pyhä Henki on läsnäoleva Kristus eikä Pyhä Henki johda ihmisen mielenkiintoa itseensä vaan Poikaan. Jeesus sanoi: "Hän kirkastaa minut" (Joh 16:14). Hän on kuin valonheittäjä, joka valaisee Poikaa. Pojan kirkastuessa ihmisille Pyhä Henki iloitsee ja väistyy ja antaa tilaa Pojalle. Sillä Pojassa on jumaluuden koko täyteys (Kol 1:19). Juuri Pyhä Henki saa aikaan meissä sen, että Kristus kirkastuu kaikki kaikeksi. "Pyhän Hengen valaisema ymmärryksemme katselee ylös Poikaan ja näkee hänessä kuin yhdessä kuvassa Isän" (Basileios Suuri).

Kun ihminen uskoo Kristuksen sovitusarmoon, hän samalla tulee osalliseksi Pyhästä Hengestä, Pyhä Henki tulee asumaan häneen (2 Kor 13:13). Pyhä Henki on läsnäoleva ja toimiva kolmiykseinen Jumala. Hän ei ole jokin voima tai voimavaikutus. Toki ihminen voi kokea hänen persoonallisen vaikutuksensa voimana ja jopa joutua ekstaasiin. Mutta voiman kokeminen tai ekstaasi ei ole yhtä kuin Pyhä Henki. Hän on ja pysyy aina persoonana eikä persoona ole samaa kuin meidän kokemuksemme, vaikka Pyhän Hengen persoonallinen läsnäolonsa voi saada aikaan meissä kokemuksia. Meillä ihmisinä voi olla kaikenlaisia UT:ssa kuvattuja kokemuksia ilman, että ne ovat olleet Pyhän Hengen persoonallista vaikutusta. Yliluonnollisen voiman kokeminen ei ole samaa kuin persoonallisen Jumalan kokeminen.

Pyhää Henkeä ei ihminen näe suoraan ja välittömästi. Mutta missä Jumalan Sana tulee todelliseksi ja läheiseksi, siellä Pyhä Henki on läsnä ja vaikuttaa. Pyhän Hengen hahmo ihmiselle onkin Jumalan sanan hahmo. Pyhä Henki on sitoutunut Sanaan. Sana on Pyhän Hengen maailmassa tapahtuvan toiminnan väline. Emme ole Pyhän Hengen kanssa kosketuksissa ilman Sanaa tai Sanan ulkopuolella. "Jumala ei anna kenellekään Henkeänsä ja armoansa muulla tavalla kuin edeltävän sanan välityksellä" (Luther).

Pyhä Henki on synnyttänyt meissä uskon Kristukseen sanan välityksellä. Sanan välityksellä hän myös jatkaa työtään meissä. Pyhä Henki on sanan lukemisessa ja keskustelussa läsnä ja antaa noissa hetkissä uutta ja syvempää valoa ja intoa. Sanalla ja syntien anteeksiantamuksella hän synnyttää uskon sekä lisää ja vahvistaa sitä. Miten Luther sanoikaan: ”Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä. Mooseksellakin Jumala ilmestyi ensiksi palavana pensaana ja suullisen sanan kautta.”

Kun meidät on luettu Kristuksen tähden vanhurskaiksi, alkaa Pyhä Henki uudistaa meitä ja sen hedelmänä kasvaa esiin halu palvella ja tehdä hyviä tekoja. Hän vaikuttaa meissä rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Tässä elämässä uudistuminen on kuitenkin vasta alullaan ja synti asuu edelleenkin uudestisyntyneen lihassa. Siitä syystä pelastusvarmuutemme on alati riippuvainen siitä, että armollinen Jumala lukee Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme, kyselemättä mitään meiltä tulevaa täydennystä (Tunnustuskirjat).

Vanha helluntain kirkkorukous: "Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Tule köyhäin apu, tule lahjain antaja, tule sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö. Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus. Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo, täytä uskollistesi sydämet. Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta. Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä. Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat pyhät lahjasi. Anna uskon vahvistusta, anna autuas loppu, anna iäinen ilo"