Johanneksen ilmestys

Olavi Peltola

JOHANNEKSEN ILMESTYS

JOHDANTO
Kirjoittaja sanoo olevansa Jumalan sanan palvelija ja veljenne Johannes (1 Joh 1:1,4,9). Hän todistaa siitä, mitä on kuullut ja nähnyt (Ilm 1:2,11; 22:8). Hänen kirjoituksensa on osoitettu Aasian maakunnan kristityille, joiden parissa Paavali oli tehnyt lähetystyötä. Kirjoitus levisi ensin läntiseen kirkkoon. Vasta varsin myöhään itäiset kirkot hyväksyivät sen UT:n kirjakokoelmaansa. Jo Ireneaus piti tätä Johannesta myös Johanneksen evankeliumin ja kirjeitten kirjoittajana ja nimenomaan Johannes Sebedeuksen poikana. Tieteellinen raamatuntutkimus ei yleensä hyväksy tätä väitettä. Sen mukaan ne kaikki eroavat toisistaan siinä määrin muodon, tyylin ja asiasisällyksen puolesta (Nikolainen). Ei pidetä myöskään mahdollisena, että Jeesuksen opetuslapsi Johannes olisi voinut elää Vähässä Aasiassa 90-luvun lopulla.

Joka tapauksessa kirjoittaja on ollut arvostettu Herran palvelija. Hänen tunnettiin laajalti 90-luvulla ainakin Vähän Aasian läntisen osan seurakunnissa. Hänen ei tarvitse esitellä itseään muuten kuin nimeltä. Kaikki seurakunnissa tiesivät, kuka hän on. Johannes on kirjoittanut avoimesti omalla nimellään eikä monien tuon ajan ilmestyskirjojen kirjoittajien tavoin kätkeytyneenä jonkun VT:n tunnetun nimen taakse (Henok, Baruk). Hänen kirjoittamansa kreikankieli on seemiläisvoitoista. Alkukirkon säilyttämän perimätiedon mukaan apostoli Johannes eli elämänsä loppuosan Efesossa, jossa näytetään turistille myös Jeesuksen äidin, Marian hautaa. Saadessaan näkynsä Jeesukselta Johannes kertoi olleensa karkotettuna Efesoksen edustalla olevalle kallioiselle Patmoksen saarelle (Ilm 1:9). Kirjan alussa on kirjeet Efesoksen ja sen ympäristössä oleville seurakunnille. Monet niistä seurakunnista olivat syntyneet Paavalin lähetystyön tuloksena 50-luvulla. Nyt seurakunnissa elettiin ajoittaisen vainon ja myös seurakunnan sisäisten kriisien aikaa. Tätä aluetta voidaan pitää tuon ajan kristikunnan keskuksena. Siksi tässä mainitut seurakunnat edustavat koko kristillistä kirkkoa.

Raamattu alkaa taaksepäin katsovalla profetialla ja päättyy eteenpäin suuntautuvaan profetiaan. Uskomme peruskirja tulkitsee nykyisen maailman todellisuuden menneen ja tulevan iankaikkisuuden välissä olevaksi ajaksi, jolla on alkunsa ja loppunsa. Se todellisuus, jossa nyt elämämme ihmisinä ei ole aina ollut eikä tule aina olemaan. Ilmestyskirja päättää Raamatun suurenmoisella tavalla.

SISÄLTÖ

Ilmestyskirjassa katsellaan tulevaisuuteen, siihen "mitä tämän jälkeen on tapahtuva" (Ilm 4:1). Aluksi (luvut 1-3) käsitellään vastaanottajaseurakuntien ajankohtaista tilannetta, "mitä nyt on" (1:19). Sen jälken seuraavat tulevaisuuden näyt, jotka voidaan jakaa kahteen ajanjaksoon. Pääosa näyistä kuvaa tapahtumia ennen Kristuksen paluuta (luvut 4-19). Kristuksen paluu ja iankaikkisuus on edessämme luvuissa 20-22.

Kirjaa hallitsee vertauskuvallinen kielenkäyttö lukuisine näkyineen. Voimme jakaa kirjan seitsemän suuren näyn mukaan:

1. Johanneksen saama kutsumusnäky ja kirjeet seitsemälle seurakunnalle (1:1-3:22)
Tervehdys (1:1-8)
Johannes näkee Kristuksen (1:9-20).
Seitsemän kirjettä seitsemälle seurakunnalle (2:1-3:22)

2. Näky seitsemällä sinetillä suljetusta kirjekääröstä (4:1-8:1)
Taivaallinen jumalanpalvelus (4:1-11)
Karitsa ja sinetöity kirjakäärö (5:1-14)
Karitsa avaa kuusi sinettiä (6:1-17).
Pyhät sinetöidään (7:1-8).
Suuri valkopukuinen joukko kaikista kansoista (7:9-17)
Seitsemäs sinetti (8:1-5)

3. Näky seitsemästä torvesta (8:6-11:19)
Enkelit puhalsivat neljään torveen (8:6-13).
Viides torvi ja ensimmäinen voi-huuto (9:1-12)
Kuudes torvi ja neljä enkeliä (9:13-21)
Enkeli ja kirjakäärö (10:1-11)
Kaksi todistajaa (11:1-14)
Seitsemäs merkkisoitto (11:15-19)

4. Näky seitsemästä merkistä (12:1-14:20)
Nainen ja lohikäärme (12:1-18)
Kaksi petoa (13:1-18)
Uusi laulu Siionin vuorella (14:1-5)
Kolme enkeliä (14:6-13)
Sadonkorjuun aika (14:14-20)

5. Näky seitsemästä vihan maljasta (15:1-16:21)
Seitsemän enkeliä ja seitsemän vitsausta (15:1-8)
Jumalan vihan maljat (16:1-21)

6. Näky Babylonin tuhosta (17:1-18:24)
Porton tuomio (17:1-18)
Babylonin tuho (18:1-24)

7. Näky tilinteosta ja lopullisesta voitosta (19:11-22:5)
Riemulaulu taivaassa (19:1-10)
Valkoinen hevonen ja sen ratsastaja (19:11-21)
Tuhatvuotinen valtakunta (20:1-6)
Saatanan lopullinen tappio (20:7-10)
Viimeinen tuomio (20:11-15)
Uusi taivas ja uusi maa (21:1-8)
Uusi Jerusalem (21:9-22:5)

8. Herra Jeesus tulee pian (22:6-21)
Aamen. Tule, Herra Jeesus!

SANOMA

Opiskelemme Ilmestyskirjan sanomaa seuraavien aiheitten avulla:

1. Ilmestyskirjan luonne

2. Ilmestyskirjan eri tulkintamalleja

3. Jeesus Kristus Ilmestyskirjassa

4. Lukujen sanomaa

5. Millä tavoin Ilmestyskirja rohkaisee seurakuntaa?

1. ILMESTYSKIRJAN LUONNE

Jeesus tulee takaisin

Kristillisen kirkon alkuaikoina lupaus Kristuksen takaisinpaluusta, paruusiasta, oli tärkeä opetuksen aihe seurakunnissa. Se oli kristillisen toivon keskeinen sisältö (1 Tess 4:13-18). Eri tavoin tämä lupaus tulee esiin UT:ssa yli 300 kertaa. Uskontunnustuksemme sanoo sen: "Ja on sieltä a) tuleva b) tuomitsemaan eläviä ja c) kuolleita". Ihmiskunnan historian tärkein tapahtuma on vielä edessäpäin. Sitä tapahtumaa kohden Jumala kuljettaa omaisuuskansaansa Israelia, Jeesuksen seurakuntaa ja koko maailmaa. Jeesuksen takaisintulo on Jumalan antama maailmanhistorian päämäärä.

Alkuseurakunnassa tämä tapahtuma oli voimakkaan odotuksen kohteena. Uskottiin, että jo läheisessä tulevaisuudessa tapahtuisi koko maailman kulkuun vaikuttava suuri käänne. Kerrattiin Jeesuksen opetuksia hänen tulemustaan edeltävistä tapahtumista kuten vainoista, sodista, eksytyksistä, luopumuksesta ja antikristuksesta (Matt 24; Mark 13). Seurakunnalla oli kokonaisnäkemys Jumalan maailmansuunnitelman lopputapahtumista. Ilmestyskirja aivankuin sinetöi tämän odotuksen.

Ilmestyskirjan sanoman voimme muotoilla myös Paavalin sanoin: "Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" (1 Kor 15:25-26).

Kirjassa seuraamme niitä tapahtumia, joiden kautta jo nyt kaikkea hallitseva Jeesus alistaa vihollisensa jalkojensa alle. Siinä kuvataan rinnakkain maailman ja seurakunnan loppuhistoriaa. Pääpaino on seurakunnan elämässä. Pohjimmiltaan lopputapahtumissa on kysymys antikristuksen ja Kristuksen välisestä taistelusta. Lopulta jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra (Fil 2:11).

Kristuksen tulemus hallitsee kaikkea. Se on valtavan myönteinen ja riemastuttava tulevaisuuden näky. Siksi Ilmestyskirjan mukaan maailman tulevaisuus on valoisa. Tummat varjot ovat kuin hetken kestävä paha uni, kuin pimeä tunneli, jonka läpi nopeasti mennään. Siihen ei pidä kiinnittää päähuomiota. Se mikä on lopullista, on ratkaisevaa. Ja tärkeintä on se kenellä on todellinen valta.

Ilmestyskirja on sidoksissa VT:in

Ilmestyskirja on monella tavoin sidoksissa Vanhaan Testamenttiin. Siihen sisältyy paljon VT:n profeettojen kuvakieltä. Erityisesti Ilmestyskirjan näyt rakentuvat Danielin kirjaan. Myös Sakarjan kirjan näkyihin on monia viittauksia, samoin Jesajan kirjaan. Kirjan lopun ja Hesekielin välillä on selvä yhtäläisyys: Maailmankaupungin tuho (Hes 27; Ilm 17), pakanakansojen valtakuntien tuhoutuminen (Hes 28-35; Ilm 20:4-6), Googin ja Maagogin sota (Hes 38-39; Ilm 20:7-10), kansojen tuomio (Hes 39:21-29; Ilm 20:11-15) ja uusi Jerusalem (Hes 40-44; Ilm 21-22). Kaikkiaan Ilmestyskirjassa on 507 viittausta VT:in ja sen 404 jakeesta on 248:ssa VT:n vaikutusta. Näin vielä UT:n viimeisessäkin kirjassa kerrataan VT:ia.

Sanoma toivosta vertauskuvien avulla

Kirjan sanoma on sanomaa toivosta. Toivoa ei kuitenkaan rakenneta siihen, että Jumalan kansalle olisi annettu lopunajan tapahtumista selkokielinen ja yksityiskohtainen kuvaus, eräänlainen tulevien tapahtumien kartta. Pyhä Henki kätkee tulevaisuuden tapahtumat näkyihin ja vertauskuviin. Ilmestyskirjan kirjoittamisesta lähtien jokainen sen lukija tai kuulija on joutunut kamppailemaan siitä, miten on tulkittava kirjan näyt.

2. ILMESTYSKIRJAN ERI TULKINTAMALLEJA

Ilmestyskirjan näkyjen tulkinnassa on olemassa ainakin neljä eri tulkintatapaa eli "koulukuntaa". Mainitsemme ne tässä lyhyesti.

Historiallinen tulkinta

Historiallisessa tulkinnassa lähdetään liikkeelle siitä, että kaikki kirjan viittaukset ihmisiin ja tapahtumiin liittyvät ensimmäiseen vuosisataan. Kirja on tarkoitettu nimenomaan tuon ajan kristityille rohkaisuksi vainojen keskellä. Ensimmäiset lukijat osasivat soveltaa omaan aikaansa kaikkia kirjan kuvia. Meidän ei tämän tulkinnan mukaan tule olettaa siinä olevan mitään erityistä ilmestystä omalle ajallemme.

Kirkkohistoriallinen tulkinta

Kirkkohistoriallisessa tulkinnassa taas nähdään kirjan sisältävän profetioita kaikista tärkeistä kirkkohistorian tapahtumista aina lopun aikaan asti. Tällöin mm. kirjan seitsemän seurakuntaa kuvaavat kristillisen kirkon eri vaiheita. Tämä tulkinta on johtanut usein varsin rohkeisiin ja varmoin äänenpainoin esitettyihin väitteisiin, joissa oman ajan tapahtumia sovelletaan Ilmestyskirjan näkyihin.

Lopunajallinen tulkinta

Lopunajallisen tulkinnan mukaan kirja rajoittuu puhumaan lyhyestä jaksosta juuri ennen Kristuksen paluuta. Monen mielestä on kyse nimenomaan vain yhtä vuosiviikkoa eli seitsemää viimeitä vuotta käsitelevästä tapahtumasarjasta. Tämän tulkinnan mukaan Ilmestyskirjalla ei olisi ollut mitään erityisempää sanomaa muille kristittyjen sukupolville ennen tuota lopunajan viimeistä vaihetta. Monet tämän tulkinnan kannattajat ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, että tämä vuosiviikko on tulossa juuri heidän omana aikanaan.

Vertauskuvallinen tulkinta

Vertauskuvallisessa tulkinnassa esitetään, ettei kirja opeta mitään nykyajan tai tulevaisuuden tapahtumista. Ilmestyskirjaa pidetään runollisena esityksenä, kuvauksena ihmisen sisäisestä elämysmaailmasta. Itsessään sillä ei ole tekemistä historiallisten tapahtumien kanssa. Se esittää vertauskuvin läpi aikojen käytyä taistelua ihmisessä ja ihmisestä ja julistaa Jumalan lopullista maailmanhallintaa.

Kirjalla on sanoma jokaisen sukupolven kristitylle

Kaikista näistä tulkinnoista voimme oppia jotain. Uskomme, että kirjalla on ollut sanomansa jokaisen sukupolven kristityille. Ei ole väärin nähdä vastaavuuksia oman ajan ja kirjan profetioiden välillä. Jotain sen sanomasta on täyttynyt kerta toisensa jälkeen. Täydellisesti kirjan näyt toteutuvat vasta Kristuksen paluussa. Silloin myös näemme, mitä kukin näky tarkoitti.

Joka tapauksessa kirja haluaa rohkaista uskomaan, että Jumala toimii juuri meidänkin aikamme tapahtumissa. Eri asia on sitten, miten osaamme tulkita Jumalan toiminnan. Oman ajan ymmärtämiseen on kautta aikojen seurakunnassa etsitty apua Ilmestyskirjasta.

Ilmestyskirjan tulkinnassa ratkaisevaa on, hyväksymmekö kirjan antavan todellista Jumalan Hengen valoa ihmiskunnan historialliseen todellisuuteen ja sen tapahtumiin. VT:n aikana profeetat näkivät Jumalan toimivan Israelin kansan historiallisissa vaiheissa. He kokivat, että Jumala puuttui todellisella tavalla maailman menoon. Sama Jumala toimii nytkin uuden liiton Jumalan kansan vaiheissa. Kuten Jumalan Pojan kärsimys oli tähän historiaan sidottua, samoin tulevat olemaan myös hänen paluunsa ja sitä edeltävät tapahtumat. Koko maailmanhistoria on Jumalan käsissä. Kaikki sen vaiheet vievät ihmiskuntaa Jumalan asettamaa päämäärää kohti, kohti uutta taivasta ja uutta maata.

Mitä tarkoittaa "tuhannen vuoden" jakso?

Yksi olennainen kohta Ilmestyskirjan tulkinnassa on Ilm 20:1-7. Siinä mainitaan tuhannen vuoden pituinen ajanjakso, jolloin Kristus hallitsee pyhiensä kanssa (20:4,6). Tämä ilmaisu on johtanut kristillisessä kirkossa opetukseen ns. tuhatvuotisesta valtakunnasta eli milleniumista.

Kirkon historiassa voimme löytää asiasta kolme erilaista tulkintaa. Ns. amillenistisen tulkinnan mukaan mitään varsinaista tuhatvuotista valtakuntaa ei tule olemaan maan päällä. Opetusta siitä pidetään juutalaisena harhaoppina, mille näkemykselle löytyy tukea kirkkomme tunnustuskirjoista.

Ns. postmillenistinen käsitys taas esittää, että juuri nykyinen kirkon aika on tuo Ilmestyskirjan mainitsema ajanjakso. Tämän tulkinnan "isänä" pidetään Augustinusta, jonka jälkeen käsitys hallitsikin vanhojen kristillisten kirkkojen opetusta. Tässä tulkinnassa on vain yksi suuri tapahtuma, jonka varjoon kaikki muu jää. Se on lopullinen vanhan tuho ja uuden luominen ja iankaikkisuuden alkaminen. IlmestySkirjasta katoaa päivänpolttavuus. Tällöin esimerkiksi puhe Israelin tulevaisuudesta kansana omassa maassaan menettää mielekkyyden ja samalla myös monet VT:n profetiat Israelin maan onnellisesta tulevaisuudesta. Tulevaisuuden painopiste on uusissa taivaissa ja uudessa maassa. Tämän tulkinnan mukaan kristityn toivon varsinainen sisältö on kuoleman jälkeen alkava iankaikkinen elämä. Opetus lopunajoista supistuukin yleensä siihen. Tosin silloinkin tulevaisuuden tärkein tapahtuma on Jeesuksen tulemus, mutta hän tulee tuomiolle ja jonka jälkeen alkaa jotain aivan uutta.

Premillenistinen tulkinta taas selittää Ilmestyskirjaa tällä kohtaa kirjaimellisesti. Sen mukaan ihmiskunnan historiassa tulee olemaan 1000 vuotta kestävä onnellinen ajanjakso, jolloin Kristus hallitsee pyhiensä kanssa. Tätä näkemystä edusti enemmistö vanhoista kirkkoisistä. Se liittyi myös vanhaan juutalaiseen ns. Eliaan traditioon, jonka mukaan maailmanhistoria heijastaa kuutta luomispäivää. 2000 vuotta on kaaosta, 2000 vuotta lain aikaa ja 2000 vuotta messiaan päiviä. Tämän messiaan aikakauden jälkeen tulee 1000 vuoden sapatinlepo. Vasta sen jälkeen on tuleva maailma. 1000 vuoden jakso olisi onnellinen luomakunnan täyttymyksen kausi.

Premillenistisessä tulkinnassa Ilmestyskirjan sanoma liittyy vahvimmin nykyhistoriaan. Se sisältää ilmoituksen edessä olevista tapahtumista ja maailmanhistorian tulevaisuudesta. Ilmestyskirjan sanoman pääpaino on nykyisessä todellisuudessa. Sen näkyjä voidaan yrittää soveltaa oman ajan tapahtumiin ja niiden avulla tulkita tulevaisuutta maan päällä. Tämän tulkinnan mukaan ihmiskunnan lopullisesti tuhoava ydinsota ei ole mahdollinen nykyvaiheessa eikä ennen tuhatvuotista onnellista ajanjaksoa.

Eräitä näkyjen yksityiskohtien tulkintoja

Jos haluamme tulkita Ilmestyskirjaa nykyhistorian valossa, mutta samalla mahdollisimman kirjaimellisesti, emme voi välttää hakemasta tukea oman aikamme käsitteistöstä. Näin on tehty Jumalan seurakunnassa siitäkin huolimatta, että se on johtanut kovin usein vain hurskaan mielikuvituksen runsauteen. Mainitsemme eräitä kirjan yksityiskohtia koskevia kysymyksiä:

Keistä koostuu 144 000 joukko (Ilm 7:4; 14:1)? Onko se kuvaus (12x12x1000) kaikista Kristukseen uskovista? Onko se taivaaseen temmattujen etuoikeutettujen pyhien joukko? Onko kysymys juutalaisten lähetyssaarnaajien joukosta, joka lähtee viemään evankeliumia juutalaisten joukkokääntymisen jälkeen koko maailmaan (Room 11:26)?

Ketä ovat Jerusalemissa esiintyvät kaksi todistajaa (Ilm 11:3-12, vrt. Mal 4:5-6)? Ovatko se Mooses ja Elia, koska juuri he ilmestyivät Jeesuksen kirkastumisen yhteydessä (Luuk 9:28-36). Edustavatko todistajat lopunajan seurakuntaa?

Mitä tarkoittaa Eufratvirran kuivuminen ja 200 miljoonan tulo idän kuninkaiden johdolla (Ilm 9:15-18; 16:12; Jes 11:15; 41:2,25; 46:11; 59:19)? Onko siinä kysymys ns. keltaisesta vaarasta, kiinalaisesta sotajoukosta?

Mitä tarkoittaa uskovien käteen ja otsaan painettu Jumalan sinetti (Ilm 7:3; 9:4; Hes 9:4; Jes 44:5, 2 Moos 28:36,38)? Entä pedon merkki (Ilm 13:16)?

Onko lopunajan uskonnollinen eksytys nimenomaan satanismin, hurmahenkisyyden, noituuden, ihmisen jumaloinnin, meedioiden, spiritismin, astrologian sekoitusta? Toteutuuko silloin erityisellä tavalla 1 Moos 6:1,2,4? Onko eksytys eräänlainen kristinuskon korvike, joka tulee hämäävän lähelle oikeaa? Näemme, että pahan "kolmiyhteys" koostuu saatanasta, joka jäljittelee Isää Jumalaa, maailmanhallitsijasta, Antikristuksesta, joka ottaa Jeesuksen paikan kuninkaitten kuninkaana ja väärästä profeetasta, toisesta pedosta, joka jäljittelee Pyhän Hengen toimintaa. Miten tämä "kolmiyhteys" tulee ilmenemään käytännössä? Pahat henget tekevät ihmeitä (Ilm 16:14).

Mikä on suuri Babylon (Ilm 14:8)? Onko se Rooma vai Jerusalem? Onko se Siionin vuorelle kokoontuneen Jumalan kansan (14:1) vastakeskus vai Antikristuksen valtakunta?

Mitä tarkoittaa suuri portto helakanpunaisen pedon selässä (Ilm 17:1-18)? Onko siinä kysymys paavin johtamasta maailmankirkosta, kuten monet protestantit tulkitsevat?

Mitä tarkoittaa Harmageddon (Ilm 16:14,16)? Onko se viimeinen sota ennen Kristuksen paluuta, jolloin Jisrelin tasangolle kokoontuu suuri monikansallinen armeija ja se tuhoutuu (Ilm 16:18-21; Hes 38:19-22; Sak 14:1-3,9)?

Voidaanko tulkita, että loppuselvittelyssä Harmageddonilla on mukana kolme valtakeskusta: Pohjoinen kuningas eli Venäjä, Rooman valtion perillinen eli Eurooppa ja USA (rantamaat, Hes 39:6) sekä Idän laumat? Vaiko vain kaksi tai yksi niistä?

Onko oikein erotella useita tuomioita? Kuten 1. uskovien tuomio Kristuksen valtaistuimen edessä (Room 14:10; 2 Kor 5:10; 1 Kor 3:12-15). 2. Sarja maan päällä tapahtuvia tuomioita: sinetit (Ilm 6:1-8), pasuunat (8:2-11) ja vihan maljat (15:1-16). 3. Pedon ja väärän profeetan tuomio ja saatanan sitominen (19:20). 4. Pakanakansojen tuomio (Joel 3:14; Ps 2; Matt 25:31-46). 5. Israelin tuomio (Hes 20:22-44), 6. saatanan lopullinen tuomio (Ilm 20:9-10) ja 7. viimeinen tuomio (Ilm 20:11-15).

Missä on aikamme suurin antikristillinen mahti? Onko se islam? Monet ovat tulkinneet punaisen pedon kommunismiksi ja löytäneet tätä tulkintaa perustelevia kohtia Raamatustaan. Onko nyt löydettävä islamista puhuvia raamatunkohtia?

Mitä on ajateltava opista, jonka mukaan uskovat temmataan ylös äkillisesti ennen suurta vaivanaikaa (tribulation) ja vasta sen jälkeen tapahtuva Antikristuksen ilmaantuminen? Tämän oppi syntyi vasta 1830, kun irwingiläisyyteen kuulunut tyttö Margaret Campell sai sen yksityisessä ilmestyksessä.

Miten on tulkittava kauhistuttavat humautukset siitä, kuinka vitsauksissa neljäsosa (Ilm 6:8) tai kolmasosa (8:7-12; 9:15,18) maasta, vesistä saastui ja ihmisistä tuhoutui? Tähän mennessä on ollut vain paikallisia onnettomuuksia ja sotia, joissa vain rajatun alueen suhteelliset tuhot ovat olleet tällaisia tai suurempiakin. Niissä uskovat ovat kärsineet samalla tavoin kuin ei-uskovat. Heitä ei ole mitenkään erotettu tai varjeltu.

Jotkut tulkitsijat haluaisivat vapauttaa uskovat kärsimästä tämän maailman kanssa ja niin he puhuvat ylöstempaamisesta ennen maailmanlaajoja vaivoja tai opettavat erityissuojelua vaivojen keskellä. Mutta eihän Jeesuskaan paennut kärsimystä! Kyllä lopunajankin uskovan kansan on suostuttava Johanneksen tavoin olemaan osallisena ahdistukseen ja valtakuntaa ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa (1:9, KR 1938). Onko ihmiskunnalla ja Jumalan kansallakin ainoa mahdollisuus päästä valoon kulkemalla pimeyden ja kärsimyksen kautta?

Tulkintamme on aina vajavaista?

Meidän tulkintamme on aina vajavaista. Se muuttuu jatkuvasti oman aikamme todellisten ja usein yllättävien tapahtumien mukana. Lopulta ei ole kahta samanlaista tulkintaa. Kukin löytää omien havaintojensa pohjalta omia sovellutuksia. Siksi on niin monia koulukuntia. Meidän tuleekin nöyrästi arvioida jokaista tulkintaa ja muistaa, ettei millään niistä ole oikeutta vaatia itselleen ehdotonta arvovaltaa. Todellisuus paljastaa piankin niiden puutteellisuuden. Vasta täyttymyksen valossa tulemme näkemään, mitä kukin yksityiskohta tarkoitti.

Ilmestyskirja avautuu, kun sitä luetaan lopusta käsin. Ja niin kauan kuin loppu ei ole vielä tullut, kirja jää monella tavoin salatuksi. Oleellista on vain se, että lukiessamme kirjaa koemme kuinka Jumalan iankaikkinen valtakunta ja sen tulemisen hetki on lähellä (Ilm 1:3). Ja niin annamme kirjan ennussanojen kehottaa meitä valvomaan ja ottamaan varteen Jumalan jokahetkinen läsnäolo.

3. JEESUS KRISTUS ILMESTYSKIRJASSA

Jeesus on kirjan keskushenkilö

Jeesus Kristus on Ilmestyskirjan keskushenkilö eikä suinkaan Johannes. Koko kirja onkin Jeesuksen Kristuksen ilmestys (Ilm 1:1). Sana ilmestys tarkoittaa salassa olevan tulemista julkiseksi (apokalypsis, apo = pois, kalyptoo = peittää; ottaa peite pois, paljastaa, tehdä tunnetuksi, ilmaista, julistaa). Jeesuksen päältä otetaan pois peittävä verho ja hänet tehdään tunnetuksi, ilmaistaan Jeesuksen salaisuus ja julistetaan Jeesusta. Yksin hänen kädessään on ihmiskunnan tulevaisuus. Jeesus on kirjan avainhenkilö ja hänen tulemuksensa maailmanhistorian avaintapahtuma.

Jeesus Kristus, hänen persoonansa muodostaa koko kirjan loimilangat. Hän pitää kirjan sanoman ja sen kuvaamat tapahtumat koossa. Hän on voittanut. Hän panee maailmanhistorian tapahtumat vyörymään (Ilm 5:4-5). Ilman häntä ei tapahdu mitään. Kirjan näyt ovat kuin kudelangat. Värit vaihtuvat nopeasti. Näemme erilaisia kuvioita, joiden tulkintaan voimme käyttää vaikka koko elämämme. Niissä riittää ihmettelemistä ja selittämistä. Oleellista on kuitenkin nähdä Ilmestyskirjassa Karitsa, joka on ikäänkuin teurastettu (5:6). Jeesuksen katselemisessa ja luottamisessa toteutuu varmimmin lupaus: "Autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä" (1:3).

Kirja alkaa vaikuttavalla kuvauksella Jeesuksen Kristuksen kirkkaudesta. Tämä kirkkaus valaisee kaikki näyt. Ajan lopussa Jeesus on oleva kaikki kaikessa. Nyt hän on ihmisen kaltainen (Ilm 1:13). Hän hohtaa valkoisena kuin valkoinen villa, kuin lumi. Hänen olemuksensa on puhtauden ja pyhyyden läpitunkema. Hänen silmänsä ovat kuin tulen liekit. Ne paljastavat kaiken ja näkevät kaiken (1:14). Hänen väkevä voimansa on kuin sulatusuunissa hehkuva metalli. Ei sitä ihminen voi hallita. Hänen äänensä kuuluu kaikkialle eikä kukaan voi sitä paeta (1:15). Hänen sanansa lävistävät jokaisen. Hänen kasvonsa valaisevat kaiken (1:16). Kun Johannes näki hänet, ei hän voinut muuta kuin täysin voimattomana vaipua hänen jalkoihinsa (1:17). "Minun voimani katosi" (Dan 10:8).

Kirkkauden Herran ensimmäiset sanat ovat jo Danielin kirjasta tutut: "Älä pelkää" (Ilm 1:17; Dan 10:12). Todellisessa Herran kohtaamisessa nämä sanat ovat ratkaisevan tärkeitä. Ihminen ei kestä hänen edessään. Ilmestyskirjaa voi lukea oikein vain se, joka menettää oman voimansa ja viisautensa ja tarvitsee Herran elämää antavaa rohkaisua.

Jeesus on Jumalan Poika

Jeesuksen palvonta tulee monin tavoin esille koko kirjassa. Jeesus on Jumalan Poika (Ilm 2:18): hän on Jumalan luomakunnan alku (3:14), joka on syntynyt ennen koko luomakuntaa ja jonka välityksellä on luotu kaikki (Kol 1:15-16). Hän on A ja O, alku ja loppu (Ilm 1:8; 22:13). Hän on Voideltu (11:15; 12:10). Hän on Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija (3:7), hänen nimensä on Uskollinen ja Tosi (19:11, KR 1938). Hän on Jumalan Sana (19:13). Hän on se kirkas aamutähti (22:16), josta profeetat ovat ennustaneet.

Jeesus on kaikkivaltias ja kuitenkin hän on heikko

Kuka on tämä ihmisen kaltainen? Hän on se, joka on, joka oli ja joka on tuleva (Ilm 1:4), iäti elävä, jolla on ensimmäinen ja viimeinen sana maailman kohtaloissa (1:18). Hän on kaikkivaltias, vaikka olikin kaikista heikoin, sillä hänet lävistettiin (1:7) ja hän kuoli (1:18). Mikä ihmiselle käsittämätön ristiriita! Nyt hän on esikoisena noussut kuolleista. Hän elää aina ja ikuisesti. Yksin hänellä on ihmisen vihollisista viimeisimmän, kuoleman ja tuonelan avaimet (1:18).

Jeesus on Karitsa

Jeesus on myös Ihmisen Poika (Ilm 1:13; 14:14, KR 1938), joka on Juudan sukukunnasta ja Daavidin juuriverso (5:5; 22:16). Kaikkein keskeisimpänä Ilmestyskirjassa on kuitenkin sanoma Jeesuksesta Karitsana. Tämä nimi toistuu niin monta kertaa, että voimme pitää Ilmestyskirjan tunnuksena Karitsaa. Ilmestyskirja on kirja Jumalan Karitsasta. Lue: 5:6,8,12,13; 6:1,3,5,7,9,12,16; 7:9,10,14,17; 8:1; 12:11; 13:8; 14:1,4,10; 15:3; 17:14; 19:7,9; 21:9,14,22,23,27. Johannes Kastaja aikoinaan osoitti Jeesuksen olevan Jumalan Karitsa. Se on ihmeellinen kuva, koska Ilmestyskirjassa käydään nimenomaan väkevää taistelua koko maailman herruudesta.

Karitsaa on vaikea pitää sotaan liittyvänä vertauskuvana. Hän voittaakin kärsimällä ja kuolemalla. Hän on nimenomaan Karitsa, joka on tullut teurastetuksi (Ilm 5:9,12; 1 Kor 5:7; Jes 53:7) ja on edelleenkin ikään kuin teurastettu (Ilm 5:6). Saman kokevat hänen seuraajansa: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina" (Room 8:36). Taistelussa maailman herruudesta ratkaisu tapahtuu ristillä ja ristin kautta. Risti itsessään on mitä suurimman heikkouden merkki. Ristin väärinkäytöä on, jos joku armeija ottaa ristin taistelumerkikseen.

Voitto tulee Karitsan veren kautta (Ilm 12:11). Karitsa on ristin kuolemassaan päästänyt uskovat synneistään verellään (1:5) ja ostanut heidät verellään Jumalalle (5:9). Vasta tämä rakkauden sovitusuhri voi vallata ihmissydämet. Vasta se antaa lopullisen maailmanherruuden. Karitsa voittaa (17:14).

Jeesus on leijona

Jeesus on Karitsana myös Leijona, joka on saanut voiton (Ilm 5:5). Hän on kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra (17:14; 19:16). Hän on maailman kuninkaiden hallitsija (1:5). Hänen edessään vaikeroivat kerran maailman kaikki kansat (1:7). Hän voittonsa jälkeen asettunut Isän kanssa hänen valtaistuimelleen (3:21). Hänen kanssaan voiton saavat hänen uskollisensa (17:14). Heidät on tehty kuningassuvuksi ja papeiksi (1:6). Jokainen joka näin voittaa saa istua Jeesuksen kanssa hänen valtaistuimellaan (3:21).

Eräs Ilmestyskirjan loppunäyistä liittyy Karitsan häihin (Ilm 19:7). Se on näky täyttymyksestä ja perille päässeistä. Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle (19:9). Heidän tuntomerkkinään on, että he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä (7:14). Heidän nimensä on ollut teurastetun Karitsan elämänkirjassa (13:8; 21:27). He laulavat Karitsan laulua (15:3). Heidän silmistään pyyhitään pois joka ainoa kyynel (21:4).

Hän tulee

Ilmestyskirjan sanoma keskittyy nimenomaan siihen, mitä Jeesus Kristus tulee pian tekemään: "Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet" (Ilm 1:7).

Lupaus Jeesuksen toisesta tulemisesta toistuu 318 kertaa UT:ssa. Uskontunnustuksemme sanoo sen: "Ja on sieltä a) tuleva b) tuomitsemaan eläviä ja c) kuolleita". Ihmiskunnan historian tärkein tapahtuma on edessäpäin. Sitä tapahtumaa kohden Jumala kuljettaa omaisuuskansaansa Israelia, Jeesuksen seurakuntaa ja koko maailmaa. Se on Jumalan antama maailmanhistorian päämäärä.

Ilmestyskirjan sanoman voimme muotoilla myös Paavalin sanoin: "Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" (1 Kor 15:25-26). Kirjassa seuraamme niitä tapahtumia, joiden kautta jo nyt kaikkea hallitseva Jeesus alistaa vihollisensa jalkojensa alle. Lopulta jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra (Fil 2:11).

Kristuksen tulemus hallitsee kaikkea, se on uskovalle myönteinen ja riemastuttava tulevaisuuden näky. Siksi meille maailman tulevaisuus on valoisa. Tummat varjot ovat kuin hetken kestävä paha uni, kuin pimeä tunneli, jonka läpi nopeasti mennään. Siihen ei pidä kiinnittää päähuomiota. Se mikä on lopullista, on ratkaisevaa. Ja tärkeintä on se, kenellä on todellinen valta.

"Hän tulee" (Ilm 1:7) - siinä koko Ilmestyskirjan riemullinen pääsävel. Toisaalta "hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat". Tämä vaikerointi täyttää ne Ilmestyskirjan näyt, jotka koskevat maata. Taivas riemuitsee, maa vaikeroi! Jeeuksen tulemista julistaa vielä Ilmestyskirjan loppukin: "Tämä on tosi, minä tulen pian." Aamen. Tule Herra Jeesus! (22:20). Hän on hallitseva aina ja ikuisesti (11:15).

4. LUKUJEN SANOMAA

Jumalan Henki on käyttänyt jo VT:n profetetakirjoissa sanoman havainnollistajana lukuja. Jumala on myös antanut ihmisille määräajat ja rajat (Apt 17:26, vrt. Jes 40:12,26). Ilmestyskirjakin sisältää runsaasti vertauskuvallisia lukuja.

Luku kolme viittaa Jumalaan, joka on, joka oli ja joka on tuleva. Hän on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän on Pyhä Henki, hän on Jeesus Kristus (Ilm 1:4,8). Hän on yksi (5 Moos 6:4) ja hän on kolme, jota ylistetään kolminkertaisena pyhänä (Ilm 4:8). Kolme kuvaa kaiken kattavaa, täydellistä kokonaisuutta. Pyhäkkö, jossa Jumala on läsnä, muodostuu kolmesta osasta: esipiha, pyhä ja kaikkein pyhin. Kolme on pyhän Kolminaisuuden luku. Uskontunnustuksessa toteamme, että Jeesus on kärsinyt, on ylösnoussut ja on hallitsijana tuleva. Jumala on luonut olevaisuuden, johon kuuluu taivas, maa ja meri (Ilm 14:7; 2 Moos 20:11). Lopun ajassa pahuus jäljittelee kaikessa Jumalaa. Niin kohtaamme Ilmestyskirjassa demonisuuden kolmiyhteisyyden: lohikäärme, saatana, joka jäljittelee Jumalaa, antikristus-peto, joka jäljittelee Kristusta ja väärä profeetta, joka jäljittelee Pyhää Henkeä.

Luku neljä on luodun maailman luku. Maata kuvaa neljä ilmansuuntaa, neljä kulmaa ja äärtä, joista puhaltaa neljä tuulta (Ilm 7:1; 20:8, vrt. Hes 7:2; 1 Aik 9:24). Valtaistuinta ympäröi neljä olentoa (Ilm 4:6; 5:6; 6:1; 19:4). He edustavat koko luomakuntaa. Ihmiskunta jakautuu neljän perusteen (heimo, kieli, kansa, maa) mukaan eri ryhmiin (5:9; 7:9; 11:9). Luonnossa on neljä "luokkaa": taivas, maa, meri ja virrat (8:7-12). Taivaasta laskeutuva uusi Jerusalemkin kuvataan neliön muotoisena (21:16). Siinä toteutuu täydellisenä Jumalan luoma maailma.

Luku kuusi on ihmisen luku. Ihminen luotiin kuudentena päivänä. Kuusi päivää viikossa on ihmisen työaika. Kuusi on myös käytössä silloin, kun puhutaan Jumalan vastustamisesta. Babylon mainitaan kuusi kertaa, lohikäärme kaksi kertaa kuusi eli 12 kertaa, peto 36 kertaa. Kuusi on myös Jumalan täydellisyyden luvun seitsemän vastakohta. Siksi pedon luku on ihmisen luku kolminkertaisena 666 (Ilm 13:10). Heprean ja kreikan kielissä kirjaimilla on myös numeroarvo. Tällöin esimerkiksi keisari Nero hepreaksi kirjoitettuna on 666 ja Tiitus kreikaksi 666.

Luku seitsemän on erityisellä tavalla pyhä luku. Se on täydellisyyden ja pyhän täyteyden luku. Se kuvaa myös Jumalan ja hänen luomistyönsä välistä yhteyttä (3 = Jumala ja 4 = luomakunta). Temppelin pyhässä oli seitsenhaarainen lamppu, menora, ainoana valonlähteenä. Seitsemän kultajalkaista lamppua kuvaavat kristillisen seurakunnan pyhyyttä (Ilm 1:12,20). Luomistyö tapahtui seitsemässä päivässä ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Jumalan luomistyö oli täydellistä, "kaikki oli hyvää" (1 Moos 1:31-2:2).

Ilmestyskirjan voi nähdä rakentuvan seitsen luvun varaan. Luku esiintyy kirjassa yli 50 kertaa. Seitsemän seurakuntaa, jotka edustavat koko kristikuntaa ja seitsemän henkeä, pyhä täyteys, Pyhä Henki (Ilm 1:4). Seitsemällä kuvataan Jumalan täydellistä toimintaa: seitsemän kultajalkaista lamppua (1:12), tähteä (1:16), sinettiä (5:1), sarvea ja silmää (5:6), enkeliä ja torvea (8:2), ukkosta jylisevää ääntä (10:3), viimeistä vitsausta (15:1), enkeliä ja kultaista maljaa (15:7). Seitsemällä kuvataan myös saatanan jäljittelyä ja valtaa ihmiseen: lohikäärmeellä oli seitsemän päätä (12:3), samoin merestä nousseella pedolla (13:1) ja helakanpunaisella pedolla (17:3). Peto itse on yksi seitsemästä kuninkaasta (17:9,11). Puolet seitsemästä merkitsee täyttymättömyyttä ja romahdusta. Siksi antikristus kukistuu valtansa huipulta hallittuaan puoliväliin seitsemän vuotta (Ilm 13:5, vrt. Dan 7:25, 12:7).

Luku kymmenen on maailman täydellistymisen luku. Se saadaan kun lasketan yhteen luomakunnan luku 4 ja ihmisen luku 6. Egyptin vitsauksia oli kymmenen. Jumala antoi kymmenen käskyä näin ilmaisten ihmisille tahtonsa täyttymisen. Juutalaisten arvokkain paikka, temppelin kaikkein pyhin, oli kooltaan kaksi kertaa kymmenen kyynärää (1 Kun 6:20). Myös pahuuden vallan täyttymystä kuvataan samalla luvulla. Jumalaa vastustavan vallan päämiehellä, lohikäärmeellä oli kymmenen sarvea (Ilm 12:3), samoin merestä nousevalla pedolla (13:1)) ja porttoa kantavalla pedolla (17:3,12). Seurakunnan oli kärsittävä vainoa tietyn mitan, kymmenen päivän täyttymiseen asti (2:10).

Luku kaksitoista on valitun Israelin ja seurakunnan luku. Autiomaassa 12 heimoa ympäröi neliön muodossa keskellä olevaa telttamajapyhäkköä, jossa Herra asui (2 Moos 25:8; 4 Moos 2:2). Kahtatoista heimoa vastaa 12 apostolia. Se on myös ikuisen täydellisyyden luku. Auringolla vaatetun naisen, seurakunnan päätä seppelöi 12 tähteä (Ilm 12:1). Kaksi kertaa kaksitoista vanhinta Jumalan valtaistuimen edessä edustavat sekä VT:n että UT:n Jumalan kansaa (4:4). Taivaasta laskeutuvaa uutta Jerusalemia kuvatessa esiintyy luku 12 kerrannaisineen 12 kertaa (21:9-22:5). Silloin toteutuu Jumalan seurakunnan täyttymys ja täydellisyys lopullisesti.

5. MILLÄ TAVOIN ILMESTYSKIRJA ROHKAISEE SEURAKUNTAA?

Kutsu uskollisuuteen ahdingoissakin

Ilmestyskirja haluaa rohkaista ja lohduttaa Jumalan kansaa sen matkalla kohti edessä olevaa täyttymystä. Se on kirjoitettu, jotta mullistavien ja ahdistavien tapahtumien toteutuessa uskoisimme, että Jeesus on se, joka hän on (Joh 13:19). Se on tarkoitettu sellaiselle Jumalan kansalle, joka on keskellä äärimmäisen pelottavalta näyttävää taistelua (Ilm 7:14; 11:7). On oltava valmiit kuolemaankin (12:11). Peto voittaa pyhät (13:7). Kirja haluaa auttaa olemaan uskollinen nimenomaan silloin, kun eletään ahdingossa ja köyhyydessä (2:9), kun joudutaan kärsimään (2:10), kun voimat ovat vähäiset (3:8). "Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa" (13:10; 14:12). Pyhät tarvitsevat jatkuvasti tuttuja kehotuksia: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän" (Ilm 2:10). "Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi" (3:11).

Erityisesti valvomista tarvitaan myös sen vuoksi, että ihmeuskon hämäävää vaikutusta (Ilm 16:14) voi vastustaa vain valvomalla ja pitämällä huolen, että vaatteet ovat joka päivä valkaistu Karitsan veressä (16:15).

Väärä profeetta pystyy vaikuttamaan lopun ajan ihmiseen käsittämättömän voimakkaasti ja saa ihmiset taipumaan tahtoonsa (Ilm 13:12). Se tekee suuria ihmeitä ja saa tulen lyömään taivaasta maahan kuten tapahtui ensimmäisenä helluntaina (13:13). Nimenomaan näkyvät ihme- ja tunnusteot avaavat ihmisten sydämet sen sanomalle (13:14). Tunnusteot ovatkin nimenomaan lopunajan eksytystä (19:20). Väärä profeetta antaa pedon kuvalle hengen ja kuva puhuu (13:15). Se pystyy jopa herättämään kuolleita, niin että ihmiset eivät voi muuta kuin hämmästellä ja ihmetellä (13:14; 17:8). Ehkä harhauttavinta on se, että kaikki tämä tapahtuu Herran ja hyvän nimessä (Matt 7:22-23).

Taivaalliset ylistyslaulut vahvistavat uskoa

Ilmestyskirjasta meidän on lupa etsiä ennen kaikkea uskoa vahvistavia rohkaisun sanoja. Silloin kirja on oikeassa käytössä. Kirja rohkaisee kiinnittämällä meidän katseemme Jumalan ja Karitsan suuruuteen, kirkkauteen ja voimaan. Siksi erityisen tarpeellisia meille ovat monet taivaalliset ylistyslaulut. Niitä on syytä masennuksen aikana kerrata: 4:8,11; 5:9-10,12,13; 7:10,12; 11:15,17; 12:10-12; 15:3-4; 19:1,2,5-7. Niitä lukiessa on tärkeää nähdä, että taivaassa jo riemuitaan, vaikka itse itken vielä maan päällä. Se, mikä on taivaassa on suurempaa kuin se, mikä on maan päällä.

Lupaus paluusta odottaa vielä täyttymystään

Jeesuksella on jo kaikki valta. Kuitenkaan emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetettuna (Hepr 2:8, KR 1938). Joudumme vaeltamaan usein tuskaisena tässä maailmassa ja sen järkyttävien tapahtumien edessä. Nyt vielä ihminen ja hänen intohimonsa näyttävät hallitsevan historian kulkua. Lopputulos tämän lyhyen väliajan jälkeen on selvä ja varma.

Ilmestyskirjan keskeinen sanoma ja varsinainen rohkaisu huipentuukin loppulukuihin (Ilm 20:10-22:5). Tätä kirjaa niinkuin koko ajallista elämää on luettava lopusta käsin. Tapahtumajärjestys tai muu vastaava, mitä tapahtuu ennen lopullisuuden ja täydellisyyden tuloa, ei ole tärkeää, vaan se, että nimeni on kirjoitettuna Karitsan elämän kirjassa (21:27) ja olen mukana riemuitsevassa seurakunnassa. Lopussa kiitos seisoo!

Nyt on mitä tärkeintä luottaa siihen, että "tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden" (2 Kor 4:17). "Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää" (Ilm 21:1). Miksi olemmekaan niin kiinnostuneita siitä, mikä katoaa ja niin välinpitämättömiä siitä, mikä on "aina ja iankaikkisesti". Ilmestyskirja rohkaisee meitä kertomalla siitä osasta, mikä meillä uskon kautta Jeesukseen on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin (22:19). Sen rinnalla ovat kaikki nykyinen tuska ja ahdistus, kaikki tämän maailman kohtalot ja mielettömyydet vain hetken kestäviä ja kevyitä.

Tulevaisuus on yksin Herran kädessä

Ilmestyskirjan ytimessä eivät ole maailmamme tulevaisuuden kuvat vaan tulevaisuuden Herra. Kirja haluaa rohkaista meitä turvaamaan yksin häneen. Koska hänen kädessään on tulevaisuus, niin hänen korottamisensa on aina myös tulevan paljastamista. Hän hallitsee tulevaisuuden niin kuin kaiken muunkin. Kun olemme hänen hoidossaan, meille on varsin samantekevää mitä tämä maailma tuo tullessaan. Meille riittää, että tapahtumat ovat hänen vallassaan. Opettelemme vain ottamaan kaiken hänen kädestään ja tekemään lähimmät tehtävämme niin hyvin kuin suinkin. Emme menetä mitään, vaikka emme tiedä emmekä ymmärrä paljoa mitään lopunajan tapahtumien kulusta. Mutta menetämme kaiken, jos emme ole sydämestämme kiinni Jeesuksen tuntemisessa. Antakaamme muiden uskovien askarrella niin paljon kuin haluavat lopunajan tapahtumissa, piirtää kaavioita ja karttoja, me haluamme pitää silmämme kiinnitettynä yksin Jeesuksen persoonaan.

Jeesus rakastaa

Erityisen tarpeellisia ovat Ilm:n ensimmäisen luvun suurenmoiset näyt Jeesuksen kirkastetusta hahmosta. Tärkeintä on vakuutus siitä, että hän rakastaa ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme (Ilm 1:5). Siksi hän tänäänkin seisoo sydämemme ovella ja kolkuttaa. Hän sanoo: "Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioitsemme yhdessä, minä ja hän" (3:20).

Eräs rakastetuimpia Raamatun kohtia on kuva suuresta ahdingosta tulleesta kansanjoukosta, jota ei kukaan kyennyt laskemaan. He ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä. Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet (Ilm 7:9-17). Kuinka usein ovatkaan rohkaisseet kuoleman edessä olevaa sanat: "Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä" (14:13). "Jumala itse on heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut" (21:3-4). "Uudeksi minä teen kaikki" (21:5).

Näyt taivaasta

Kirjan keskijaksossa (Ilm 4:1-22:5) keskeisintä ovat näyt taivaasta (4:1-5:14, 7:9-8:5, 10:1-11, 11:14-19, 12:7-12, 14:1-15:8, 19:1-22:5). Toistuvasti kuulemme myös kuinka jokainen mullistava tapahtuma maan päällä saa alkunsa taivaassa (esim. 6:1,3,5,7,9,12). Jakeita tässä jaksossa on 318. Lähes kahdessa sadassa puhutaan taivaasta ja enkeleistä ja heidän teoistaan. Juuri nämä näyt taivaasta ovat maan päällä ahdistuksissa elävän Jumalan kansan rohkaisijana.

Tämän maailman tapahtumat ovat sidoksissa taivaalliseen Päättäjään. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän ohjaa tapahtumia. Ihminen ei ole maailman historian ja sen tulevaisuuden käsikirjoittaja, ohjaaja, lavastaja eikä edes näyttämön paikan, vielä vähemmän sen esittämisajankohdan valitsija. Hän on vain vuorosanojen lausuja, jonka on tyydyttävä siihen rooliin, mikä hänelle on annettu. Senkin ihminen aivan liian usein turmelee omaksi ja lähimmäistensä tuhoksi.

Kristityn toivon luonne

"Me odotamme pelastusta taivaasta emme pelastusta taivaassa" (Erling Utnem). Jumalan sanan mukaan maailma tehdään kerran sellaiseksi, millaiseksi hän sen alunperin tarkoittikin, "kaikki pannaan kohdalleen" (Apt 3:21). Tämä meidän maailmamme on uudestisyntyvä (Matt 19:28, KR 1938). Jeesukseen Kristuksen sitoutuneet ja uskosta vanhurskautetut tulevat silloin perimään koko maailman (Room 4:13; Matt 5:5). Rukoilemme Jumalan valtakunnan tuloa ja hänen tahtonsa toteutumista nimenomaan tämän maan päällä (Matt 6:10). Aika tulee, jolloin Jumala vastaa kirjaimellisesti tähän rukoukseen.

Toivomme kohteena on uusi Jerusalem, joka lasketaan alas taivaasta uuden luomakunnan keskelle ja Jumalan asumus tulee olemaan ihmisten keskellä (Ilm 21:1-3). "Loppu ei ole siinä, että me menemme taivaaseen vaan siinä, että taivas tulee keskellemme niin, että täällä tulee olemaan taivaallinen olotila" (Utnem).

Kun synnin turmelemat taivas ja maa pakenevat (Ilm 20:11), se tarkoittaa, että tätä meidän näkyvää todellisuutamme hallinnut saatanallinen järjestelmä ja muoto katoaa (1 Kor 7:31). "Jumala kutsuu esiin uutta verrattuna synnin ja demonisuuden tahraamaan. Sen tilalle tulee katoamattomuuden muodon omaava uusi. Tämän ja tulevan maailman välillä on jatkuvuus kuten on nykyisen alennustilamme ruumiin ja kirkastutun ylösnousemusruumiin välillä" (Utnem). Olemus on sama, laatu on uusi.

Jeesus voittaa maailman takaisin Jumalan valtakunnalle. Jeesus hyökkää saatanan joukkojen keskelle. Hän musertaa käärmeen pään. Tämän maailman ruhtinas heitetään ulos. Tapahtuu vallanvaihdos, jossa kaikki uudistuu. Maailma on luotu Kristuksessa ja Kristukselle. Jeesus on maailman vapahtaja. Hän on rauhanruhtinas. Hän luo kansojen keskuuteen oikeuden ja vanhurskauden. Keskellemme luodaan taivaallinen olotila. Paratiisi palautuu, jopa enemmänkin kuin paratiisi. Tulee se joksi paratiisin oli tarkoitus alunperin kasvaa, mutta jollaiseksi se ei päässyt syntiinlankeemuksen tähden. Täällä, mihin risti pystytettiin, tulee nyt valtakunta pystytettäväksi.

Jeesus kirjoittaa historian viimeisen lehden. Se sisältää voiton ja hänen valtakuntansa. Viimeisenä hän on seisova multien päällä. Sellainen toivo,johon ei sisälly maailman uudistumisen toivoa, on yhtä vakava asia kuin ruumiillisen ylösnousemuksen kieltäminen. Maailma ja ruumiillisuus kuuluvat yhteen niin tässä elämässä kuin tulevassa (Utnem).

Tämä toivo kutsuu Jeesuksen oman aitoon osanottoon nykyisen maailman kärsimyksestä. Toivoon kuuluu oleellisena osana kärsimys maailman kanssa. Meillä on kaksinainen suhde maailmaan. Rakastamme Jumalan luomaa maailmaa, johon Kristuksella on tekijänoikeus. Mutta vihaamme sitä maailmaa, jonka saatana on riistänyt itselleen ja jota nyt pitää hallussaan.

Olemme kuin Abraham, joka asui muukalaisena lupauksen maassa. Maailma on meidän, mutta se on miehitysjoukkojen hallussa. Meidät asetetaan mukaan taisteluun Jumalan ja saatana välillä. Olemme sillanpääasemassa. Meidät on kastettu radikaaliseen taisteluun saatana vastaan. Taistelemme sen puolesta, mikä nyt täyttää taivaan (Utnem). Taistelemme, että maailmasta lähtisi ulos kaikki se, mikä on saatanan aikaansaamaa.

Oikea lopun ajan toivo tekee maailmasta pakenemisen mahdottomaksi. Jumalan valtakunta tulee juuri tähän maailmaan. Uusi uskollisuus Jumalan luomakuntaa kohtaan tulee värittämään koko meidän uskonelämäämme. Olemme osaltamme vastuussa juuri tästä nykyisestä maailmasta, jossa tuhotaan Jumalan luomistyötä. Tämä toivomme tekee meidät kriittiseksi kaikelle, mikä tukahduttaa Jumalan luomisjärjestystä tässä maailmassa. Olemme kriittisiä sellaiseen, mikä pyrkii lujittamaan jumalattomia systeemejä tässä elämässä. Taistelemme saatanaa vastaan siinä käsin kosketeltavassa historiallisessa tilanteessa, jossa nyt elämme. Pieneltä osaltaan taistelumme kaikkea väärää vastaan on merkki siitä, että suuri maailmanvallankumous tulee pian, kun Jeesus tulee.

HERRAN JEESUKSEN ARMO OLKOON KAIKKIEN KANSSA (Ilm 22:21).