1. Raamattu kristillisen uskon perustana
1 RAAMATTU KRISTILLISEN USKON PERUSTANA
1. Johdanto
Vakuutumme kristillisen uskon totuudellisuudesta ja mielekkyydestä vasta sitten, kun kohtaamme henkilökohtaisesti tämän uskon keskushenkilön Jeesuksen Kristuksen. Kristillinen usko on täysin sidottu tähän yhteen henkilöön ja siihen, että hän on noussut ylös kuolleista ja elää tänäänkin.
Jo ensimmäisen sukupolven kristityt tunnustivat sydämestään, että he olivat Jeesuksen kohdatessaan löytäneet jotain aivan ratkaisevaa Jumalasta (Joh1:45; Matt 16:16). He kiteyttivät uskonsa Jeesukseen sanoiksi: "Jeesus on Herra" (Apt 2:36; 7:55; 1 Kor 8:6; 12:3; Fil 2:10,11; Ilm 22:20). ”Herra” tarkoittaa samaa kuin Jumala. Tämän tunnustajat olivat valmiit kuolemaan marttyyreina uskonsa puolesta. Monia heistä surmattiinkin Jeesus-uskonsa takia.
Nykyään kristinuskosta ei olisi mitään jäljellä, jollei tämä sama Jeesuksen kohtaaminen ja vakuuttuminen hänestä olisi jatkunut sukupolvesta toiseen. Edelleenkin miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa kertovat kohdanneensa Jeesuksen ja todistavat olevansa yhteydessä häneen päivittäin.
Eräät viime vuosina Lähetysyhdistys Kylväjän lähetyskentillä kristityiksi kääntyneet paikalliset ihmiset kertovat omasta kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa seuraavasti (lainaukset ovat kenttien esittelylehtisistä 1990-luvulta):
"Hindujen elämässä on monenlaisia pelkoja. Vuosittain tulee määrättyinä aikoina uhrata ja palvoa jumalaa, joka itse asiassa on saatana. Jollei määräyksiä noudateta, pelätään, että jotain pahaa tapahtuu: lapsi voi kuolla tai tulee jokin muu onnettomuus. Palvontamenot pitää suorittaa, vaikka täytyisi myydä ainoa vuohi, lehmä tai peltotilkku. Luettuani Raamattua ja kuultuani evankeliumin ymmärsin tämän olevan väärin. Ymmärsin, että Jeesuksessa meillä on vapautus peloista ja syntien anteeksiantamus. Siksi uskoin häneen ja mieleeni tuli rauha ja ilo." (Bangladesh)
"Tehdessäni päätöstä jättää islam ratkaiseva asia minulle oli se lohdutus, että Jumala on persoonallinen Jumala, ikuinen Sana, joka tuli lihaksi osoittaakseen rakkautensa meitä ihmisiä kohtaan. Minun ei tarvitse pelätä Jumalaa, kuten muslimit tekevät. Hän on itse kantanut rangaistuksemme. Meillä ei ole enää pelkäämistä! Jumala ei tahdo, että kuolisimme. Hän tahtoo antaa meille elämän. Jeesus sanoo: "Katso minä seison ovella ja kolkutan". Minä sanon aina, että kaikki pakistanilaiset uskovat Jeesukseen, mutta eivät ole kristittyjä. He uskovat kyllä, että Jeesus oli suuri profeetta, mutta eivät usko, että hän on Kristus, joka avaa omalla verellään ja uhrillaan meille tien pelastukseen. Heille Jumala on pohjimmiltaan vihan Jumala, ei rakkauden.” (Keski-Aasia)
"Ollessani matkalla ystäväni kanssa poikkesimme luostariin. Paikka antoi aiheen uskonnolliselle keskustelulle: minä puolustin isieni uskoa, islamia, ja ystäväni omaa vakaumustaan, ateismia. Matkan jälkeen ostin ystävälleni Koraanin ja hän osti minulle Uuden testamentin. Aluksi Uusi testamentti ei minua kiinnostanut, ja se jäi kirjahyllyyn, mutta jonkin ajan kuluttua otin sen esille ja aloin lukea. Kiinnostukseni heräsi ja aloin käydä kirkossa. Jumala synnytti minussa uskon Sanan kautta, ja nyt haluan jakaa sitä maanmiehilleni.” (Etu-Aasia)
”Ollessani lukion ensimmäisellä luokalla sain junassa traktaatin suomalaiselta lähetystyöntekijältä. Lukioajoista lähtien tajuisin, että sisimpäni on saastainen, mutta ajattelin, että kun sen kätkee, eivät muut ihmiset tule sitä tietämään. Ollessani yliopistossa luin Sananlaskuista (16:2): "Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään puhtaat, mutta Herra tutkii henget". Silloin ymmärsin, että Raamatun Jumala tuntee ja tietää minun syntini. Samalla hetkellä kun tajusin, että Jeesus Kristus kuoli ristillä minun takiani, sain kokea suuren anteeksiannon. Nyt työskentelen itse evankelistana”. (Japani)
Kaikissa näissä kuvauksissa ratkaisevana apuna Jeesuksen tuntemiseen on ollut Raamattu. Kristityt ovatkin "kirjan kansaa". Kaikkialla maailmassa, mihin kristillistä uskoa on levitetty, ensimmäisiä tehtäviä onkin ollut Raamatun tai ainakin joittenkin sen osien kääntäminen kunkin kansan omalle äidinkielelle. Usein on jouduttu myös opettamaan lukutaitoa. Näin on haluttu auttaa ihmisiä pääsemään henkilökohtaisesti Jeesuksen tuntemisen alkuläheteille. On luotettu siihen, että jokainen Raamatun lukija voi itse lukemalla vakuuttua Jeesuksen todellisuudesta. Raamattu vaikuttaa omalla arvovallallaan: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17).
Voimme ihmetellä, mikä kirja tämä Raamattu oikein onkaan, kun se auttaa ihmisiä kohtaamaan Jeesuksen ja hänen välityksellään Jumalan! Kristitty väittää, että Raamattu on kirja, jonka kautta Jumala puhuu.
2. Jumala on puhunut
Kristillinen uskomme lähtökohtana on, että Jumala on salattu (Jes 45:15; 1 Tim 6:16). Uskomme sisältö ei ole syntynyt ihmisten mietiskelyistä tai oivalluksista, ei ihmisten pyrkimyksistä eikä tieteen tutkimuksista löytää totuus olemassaolostamme. Kristitty väittää, että Jumala itse on ottanut tuonpuoleisuudesta, salattuna olemisestaan, yhteyttä ihmisiin. Siksi uskomme perustuu keskeisesti Jumalan omaan toimintaan, joka on tullut näkyviin ainutkertaisissa historiallisissa tapahtumissa ja määrättyjen henkilöitten elämässä.
Kristillisen kirkon piirissä tätä Jumalan toimintaa on kutsuttu "erityiseksi ilmoitukseksi". Sen keskeisin alkuvaihe on lähes neljätuhatta vuotta sitten tapahtunut Abrahamin kutsuminen (1 Moos. 12:1). Jumalan kutsuvan ja itsensä ilmoittavan toiminnan lopputuloksena on syntynyt nykyinen Raamattumme. Erityinen ilmoitus rajoittuu vain Raamattuun ja keskittyy Jeesukseen Kristukseen.
Jotain Jumalan puheesta voi jokainen ihminen kuulla omassatunnossaan ja aavistellen nähdä Jumalan toimintaa luonnon tapahtumissa ja historiankin kulussa. "Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan" (Room. 1:20; Apt 14:17; 17:24-28).
Tämä niin sanottu ”yleinen ilmoitus” ei kuitenkaan johda ainoan ja oikean Jumalan tuntemiseen eikä pelastuksen osallisuuteen. Se on vain jonkinlaista aavistelua Jumalasta. Usein se johtaa vain pelkoon ja jopa epätoivoon, sillä ihminen näkee maailman tapahtumien kulussa paljon epäoikeudenmukaisuutta ja mielettömyyttä. Silloin tulee sellainen tunne, että Jumala on liian vaativa tai pelottavan käsittämätön.
Emme opi tuntemaan hyvää ja armollista Jumalaa luonnon emmekä järjen avulla. Jumala on kyllä kaiken historian ja koko luonnon Herra, mutta hän ei ole ilmoittanut itseään kaikissa historian tapahtumissa ja koko luonnossa. Siksi ei myöskään muista uskonnoista voi löytyä mitään todellisen Jumalan tuntemista, ei mitään aitoa tuonpuoleista. Niissä voi kylläkin olla järkevää tämänpuoleista ihmisen pohdintaa hänen itsensä kuvittelemasta jumalasta. Uskontojen maailmassa esiintyy tosin monenlaisia uskonnollisia kokemuksia ja ilmestyksiä, mutta ne eivät johda aitoon yhteyteen elävän Jumalan kanssa.
Jos yleensä tunnustamme, että persoonallinen Jumala on olemassa, silloin meille pitäisi olla selvää myös sen, ettei hän ole voinut vaieta ihmiskunnan tähänastisen historian aikana. Kyllä Jumala on puhunut. Hän on ottanut yhteyttä tuonpuoleisuudesta tämänpuoleisuudessa eläviin ihmisiin. Se on suunnaton ihme. Sen edessä ihminen joko vain nöyrästi ottaa vastaan Jumalan puheen tai sitten hylkää sen.
Itseään ilmoittaessaan Jumala ei ole kuitenkaan toiminut ja puhunut minkä tahansa kansan tai yksilön kautta. Hän on ilmoittanut itsensä vain Israelin kansan vaiheissa ja sen keskuudessa eläneiden henkilöiden kautta. Nämä Israelin kansan muinaiset vaiheet ja Jumalan puhe kansalleen tuona aikana on tallennettu Vanhaan testamenttiin.
Heprealaiskirjeen todistuksen mukaan "Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta" (1:1). Apostoli Paavali puolestaan vakuuttaa juutalaisilla olevan paljonkin ”etuja” muihin kansoihin verrattuna, ennen kaikkea se etu, että ”Jumala on ensiksikin uskonut sanansa juuri heille” (Room 3:1; KR 92; Apt 7:38).
Tämä Jumalan vuosituhansien aikana tapahtunut yhteydenotto ihmisiin ja hänen puheensa tähtäsivät Jeesukseen Kristukseen ja hänen tuloonsa maailmaan. Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten todistukset hänestä ovat tallennettuina Uuteen testamenttiin Jumalan sanana meitäkin varten. Jumala "on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Poikansa kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän on myös maailman luonut" (Hepr 1:2).
Oikea Jumalan tunteminen on sidottu näihin "eläviin sanoihin" ja niistä syntyneisiin kirjoituksiin. Se on sanan välittämää totuuden tuntemista. "Jumalan kanssa ei päästä kosketuksiin eikä häntä voida käsittää muutoin kuin sanan kautta (Tunnustuskirjat).
Alusta alkaen Raamattuun taltioitu Jumalan puhe on tarkoitettu välitettäväksi kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Ilman Raamattua kenelläkään ei ole todellista ja merkittävää tietoa Jumalasta; ei sellaista tietoa, joka auttaisi ihmistä todella tuntemaan hänet. Kuitenkaan Jeesuksen ja Jumalan tunteminen ei ole vain hänestä todistavien kirjoitusten tuntemista. Tunteminen on aina Jumalan aitoa ja henkilökohtaista kohtaamista (Joh 5:39,40).
3. Miten kristitty suhtautuu Raamattuun?
Raamatun ydin on Jeesus Kristus. Jos otat Jeesuksen pois Raamatusta, mitä siitä jää jäljelle? Ei mitään! Raamattu on Jumalan sanaa siksi, että se "antaa minulle Jeesuksen Kristuksen kirkkaana ja puhtaana" (Luther). Juuri tämän kirjan sanoissa kohtaamme Jeesuksen Kristuksen.
Jumala ei ole antanut vain Raamatun kirjan muodossa tietoa itsestään ja jäänyt itse tuonpuoleisuuteen, taivaaseen. Jumala itse tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme" (Joh 1:14). Jeesus on Jumalan oma Sana. Hän on Raamatun keskus, sen Kuningas ja Herra. Hän sitoo Vanhan ja Uuden testamentin toisiinsa.
Jeesus Kristus on siis Raamatun varsinainen sisältö. "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" (Apt 10:43). "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään" (Joh 20:31).
Raamattu Jumalan sanana ei ole vain historiallinen asiakirjakokoelma, vielä vähemmän ihmisten sepittämä tarukokoelma. Se on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pyhä Henki on myös ohjannut pitkän ajan kuluessa Raamatun kirjoitusten muotoutumista nykyiseksi kokoelmaksi.
Raamattu on luonteeltaan yliluonnollinen ja ihmeenomainen. Kuitenkin Jumalan puhe ja toiminta sekä ihmisten suorittama kirjoittaminen ja tallentaminen ovat Raamatussa yhdistyneet ainutlaatuisella tavalla. Raamattu onkin samaan aikaan jumalallinen ja inhimillinen, ei vain jumalallinen tai vain inhimillinen. Jumalallista ja inhimillistä Raamatussa ei voi irrottaa eikä erottaa toisistaan. Niiden välille jää aina jännitys.
Jumala on siis toiminut inhimillisessä historiassa ja antanut ilmoituksensa inhimillisellä kielellä. Siksi Raamatussa näkyy kirjoittajien persoonallisuus ja kirjoittamisajankohdan historiallinen tilanne. Raamattu on ymmärrettävä sen kirjoittamisajan taustasta käsin. Siksi tarvitaan myös Raamatun historiallista tutkimusta.
Raamattu on Jumalan sanallinen ja varsinainen ilmoitus koko ihmiskunnalle. Jumalan itsensä antamana sanana se on side, jolla Jumala liittää ihmisen itseensä. Raamatun sana on rikkoutuneen Jumala-yhteyden korjaamisen edellytys. Jumala itse on sitoutunut tähän sanaansa ja siksi myös täyttää siinä olevat lupauksensa.
Pyhä Henki puhuu ihmiselle tämän sanan kautta. Hän synnyttää uskon. Henki käyttää siis välikappaleenaan kielen muotoja, tekstejä ja lausumia. Näin sana on armonväline, uskonelämän synnyttäjä ja ylläpitäjä. Raamattu ei ole siis vain jumalallinen tiedonanto, vaan nimenomaan armonväline, jonka kautta Pyhä Henki välittää ihmiselle pelastuksen osallisuuden. "Sanalla opetamme, sanalla pyhitämme, sanalla sidomme, sanalla päästämme, sanalla kastamme, sanalla uhraamme, sanan avulla lausumme arviomme kaikesta" (Luther).
Raamatussa on kaikki se, mitä Jumala on halunnut ilmoittaa itsestään ja ihmisen pelastumisesta. Sen sijaan Raamatussa ei ole kaikkea, mitä ihminen haluaa tietää Jumalasta ja maailmasta.
Vanha ja Uuden testamentin asiakirjat ovat kristityn uskon ehdoton auktoriteetti. Uskonpuhdistuksen suuria perusoivalluksia oli juuri se, että yksityisen kristityn kuten kirkonkin uskon ja elämän ehdoton ja lopullinen auktoriteetti on YKSIN RAAMATTU. Vain se antaa luotettavaa tietoa Jumalasta ja pelastumisesta. Tämän kirjan armolupausten varaan kristitty jättäytyy elämässä ja kuolemassa. "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava" (Tunnustuskirjat).
Minkään erillisen kirkon tai hengellisen liikkeen perimätieto ei saa olla uskon ehdottomana auktoriteettina. Ei myöskään yhdenkään uuden profeetan puhe, ilmestys tai hengen puhe ja vaikutus ole kristitylle ehdotonta totuutta. Meidän aikamme seurakunnissa profetian lahja on ainoassa oikeassa käyttötarkoituksessaan silloin, kun se palvelee Raamatun sanan tekemistä eläväksi ja läheiseksi. Vain Raamatun sanassa on ehdoton totuus. Jokaista profetiaa on siksi joka kerta arvosteltava Raamatun sanan valossa. Totuus on meille kokonaisena ja lopullisena Raamatussa. Emme tarvitse enää lisäilmoituksia. Ennen Kristuksen takaisinpaluuta emme saa Jumalalta uutta ilmoitusta. Meidän on tyydyttävä yksin Raamatussa talletettuun ilmoitukseen (Ilm 22:18,19).
Todelliselle uskonelämälle on aina tuhoisaa, jos irtaannumme Raamatun sanasta. ”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on” (1 Kor 4:6). "Se vanha Perkele, vanha käärme... teki jo Adamista ja Eevasta hurmahenkiä, kun johdatti heidät Jumalan ulkonaisesta sanasta hurmahenkisyyteen ja omiin mielipiteisiin. Samoin sekin vaikutti ulkonaisin sanoin, aivan samoin kuin meidän hurmahenkemme kyllä hylkäävät ulkonaisen sanan mutta eivät kumminkaan itse vaikene vaan lavertelevat ja kynäilevät omia sanojaan maailman täyteen .... Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä" (Luther).
4. Miten ymmärrän oikein Raamattua?
Raamattu on laaja kirja, oikeastaan kokonainen kirjasto. Sen läpilukemiseen äänen menee ainakin 90 tuntia. Raamatussa on niin paljon asioita, että niiden ymmärtämiseen ja muistamiseen menee koko elämä. Siksi jokaisen Raamatun lukijan on välttämätöntä tietää, missä Raamatun sanoman ydin on.
Uskomme isät ovat määritelleet Raamatun pääsanoman lyhyesti ja rajaavasti Apostolisessa, Nikaian ja Athanasiuksen uskontunnustuksissa. Lisäksi luterilaisen kirkon jäseninä olemme kiitolliset uskonpuhdistuksen aikoina kirjoitetuista Tunnustuskirjoistamme. Näissä kaikissa on pyritty ilmaisemaan kristillisen uskon ydin mahdollisimman selkeästi. Niiden ympärille asettuu kaikki hyödyllinen raamatuntulkinta. Luemme Raamattua näiden uskontunnusten auttamana.
Uskontunnustukset ovat syntyneet siksi, että eri syistä on koettu suurta tarvetta saada tiivistetyksi kristinuskon ydin mahdollisimman yksiselitteiseen ja yksinkertaiseen sanalliseen muotoon. Selkeää tunnustusta on tarvittu erityisesti taistelussa harhaoppeja vastaan. Harha-opit ovat väärää Raamatun tulkintaa ja niitä on esiintynyt kaikkina aikoina.
Raamattu on Jumalan sanana kyllä selkeä ja yksinkertainen ja kuitenkin siinä on sellaista, jota emme ymmärrä. Siksi Raamattua ei voi selittää oikein pelkästään inhimillisellä järjellä. Se avautuu uskosta käsin, Pyhän Hengen avulla.
Raamatun ydinsanoma on selvä ja helposti ymmärrettävä, niin että lapsikin voi ottaa sen vastaan ja elää siitä. Erityisen tärkeää on oppia selittämään Raamattua Raamatulla ja pyrkiä siihen, että keskeisen selkeän kohdan avulla selvennetään sellaisia kohtia, joista ollaan eri mieltä tai joita on vaikea ymmärtää. Näin Raamattu saa itse olla oma valonsa. Vanha viisas neuvo onkin: "Älä tuo mitään Raamattuun, vaan ammenna kaikki siitä, äläkä laiminlyö mitään, mitä siinä on. Syvenny koko tekstiin ja anna tekstin syventyä kokonaan itseesi" (Bengel).
Mitä keskeisin Raamatun pelastussanoman ymmärtämisen avain on lain ja evankeliumin sanoman erottaminen toisistaan. On ihmeellistä, että Raamatussa on kaksi toinen toisensa kanssa jyrkässä ristiriidassa olevaa sanomaa ihmisen pelastumisesta. Lain sanoman mukaan ihminen voi pelastua vain olemalla ehdottoman kuuliainen kaikille Jumalan käskyille: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee" (Gal 3:10, KR 92). Samaan aikaan Raamattu mahdollisimman selvästi osoittaa, ettei yksikään ihminen pysty täyttämään ehdottomasti Jumalan lain vaatimuksia (Room 3:9,20).
Voiko siis kukaan pelastua? Kyllä, mutta vain yhdellä ehdolla: uskomalla Herraan Jeesukseen (Room 3:22-26; Apt 16:31). Jeesus on täyttänyt ihmisten puolesta kaikki Jumalan lain vaatimukset. Kutsumme tätä Raamatun toista sanomaa, joka julistaa ihmisen mahdollisuutta pelastua uskon kautta Jeesukseen, evankeliumiksi: 1 Kor 15:1-4 ja Joh 3:16. ”Evankeliumi" on sellaista "saarnaa, joka ei näytä eikä anna mitään muuta kuin armoa ja anteeksiantamusta Kristuksessa" (Tunnustuskirjat).
Laki Jumalan sanana käskee, vaatii ja uhkaa. Evankeliumi Jumalan sanana antaa kaiken lahjaksi ja ilmaiseksi. "Ellei näet evankeliumia selvästi eroteta laista, ei kristillinen oppi voi säilyä terveenä. Jos taas tämä ero ymmärretään, tunnetaan oikea vanhurskauttamiskäsitekin. Silloin on helppo erottaa usko teoista, Kristus Mooseksesta ja esivallasta sekä kaikista maallisista laeista" (Luther).
"Et voi liiaksi lukea Raamattua, ja mitä luet, sitä et voi liian hyvin lukea, ja minkä hyvin luet sitä et voi liian hyvin oppia, minkä hyvin opit, sitä et voi elämässäsi liian hyvin noudattaa" (Luther).
5. Miten ystävystymme Raamatun kanssa?
Raamatun tulee olla meille jatkuvan kiitoksen ja ihmettelyn aihe. Älköön sydämestämme koskaan kadotko ilo siitä, että voimme ja saamme seurustella tällaisen ihmeellisen kirjan kanssa! Raamatun lukeminen ei ole raskas velvollisuus tai pakko, vaan etuoikeus. Raamattu on uskollinen ystävä, jonka seurassa on aina hyvä olla. Kuitenkin Raamattu on sen verran vaativa ystävä, ettei sitä yleensä jaksa lukea kovin pitkään yhteen menoon. Siksi sitä tulee lukea usein, vaikkapa hyvinkin lyhyitä jaksoja kerrallaan. Saattaa olla hyvä mietiskellä rukoillen muutamaa keskeistä Raamatun jaetta ja pyytää Pyhää Henkeä kirkastamaan niissä olevaa sanomaa, eikä ahmaista monia lukuja. Joskus taas saatan lukea pitkiäkin jaksoja yhdeltä istumalta, jos etsin Raamatusta vastausta johonkin määrättyyn ongelmaan.
Joka tapauksessa on varmaa, ettemme pysty ystävystymään Raamatun kanssa, ellemme vaivaudu paljon seurustelemaan sen kanssa. Meidän tulisi vähitellen oppia tuntemaan Raamatun koko sisältö ja monet sen yksityiskohdat niin hyvin, että elämämme kriisiaikoina voimme suhteellisen nopeasti ja vaivattomasti löytää sopivia kohtia neuvoksemme, tueksemme ja lohdutukseksemme.
Ehkä ei ole mielekästä lukea Raamattu läpi järjestelmällisesti joka vuosi, mutta muutaman kerran elämässä se on mitä tärkeintä tehdä. Aivan oleellista sen sijaan on kerrata yhä uudelleen ja uudelleen Raamatun keskeisiä osia. Vanha neuvo kuuluu: Hyppää sellaisen yli, mitä et ymmärrä ja viivy kauan niissä kohdissa, jotka ymmärrät!
Raamattu ei ole sellainen kirja, jonka jokainen jae on meille yhtä tärkeä. Siellä on muutamia sellaisia kohtia, jotka on syytä opetella ulkoa. Suosittelen vaikkapa seuraavia kymmentä kohtaa: Room 3:23; Joh 3:16; Joh 1:12; Joh 6:37; Ilm 3:20; Jes 53:5; Ps 23; Room 8:28; Joh 14:1-4; Hepr 12:1-3.
Raamatussa on myös tiettyjä jaksoja ja kirjoja, joihin ainakin itse haluan usein palata: 1 Moos; 2 Moos 1-34; Tuom 1-16; Ruut; 1 Sam; Job; Psalmit; Jes 1-12, 40-66; Jer 1-45; Val; Daniel; Pikkuprofeetat; Joh; Room; 1-2 Kor; Gal; Ef; Fil; Kol; 1-2 Tess; Hepr; 1 Joh ja 1 Piet.
6. Raamatun arvovalta ja nykyinen tieteellinen raamatuntutkimus
Viime vuosisadalta lähtien on vallinnut syvä kuilu uskovan Jumalan kansan raamattunäkemyksen ja pappeja kouluttavien korkeakouluopettajien enemmistön edustaman raamattuopetuksen välillä. Eräs kirkkomme pappi on kuvannut tilannetta seuraavasti: "Kelvatakseen papiksi tai piispaksi luterilaisessa kirkossa nuoren ihmisen on kuljettava tieteellisen metodin agnostis-ateistisen armonjärjestyksen kautta. Tuossa inkvisitorisessa katumusharjoituksessa nuoren on nöyrryttävä tunnustamaan oma pyrkimyksensä kokonaisnäkemykseen sekä epätieteelliseksi subjektivismiksi että epäkristilliseksi hybrikseksi. Hänet teologiksi sysännyt kutsumustietoisuus kelpaakin nyt vain teologisen tutkimuksen objektiksi - ei totuuskriteeriksi. Hänen kokonaisnäkemystään ei kielletä toisen, teologisesti kypsemmän kokonaistulkinnan nimissä, vaan hänelle opetetaan yleispätevyyden ateistiset kriteerit" (Jaakko Jaatinen, Teologinen Aikakauskirja, 1981, s. 274).
Tuon kuilun edessä ei monella meistä ole ollut muuta mahdollisuutta kuin toistuvasti selvittää itselle, että Raamattuun luottamisemme ydin on juuri Jeesukseen Kristukseen luottamisessa. Jos uskon Jeesukseen, niin uskon myös siihen ainoaan minulla käytettävissä olevaan sanaan, joka kertoo hänestä ja jonka vaikutuksesta olen saanut uskoni. Ilman Raamattua en tuntisi Jeesusta, enkä ilman Jeesusta olisi kiinnostunut Raamatusta.
Uuden testamentin evankeliumissa ja kirjeissä kuulen Jeesuksen omimman äänen. Muunlaista Jeesuksen ääntä en haluakaan kuulla tässä elämässä. Minulle riittää se Jeesus, josta Uusi testamentti todistaa ja johon Vanha testamentti viittaa monin tavoin.
Joka tapauksessa pidän itsepäisesti kiinni uskostani Jeesukseen silloinkin, kun se jonkun mielestä on vastoin tieteellisiä tosiasioita. Tiede ja sen alati muuttuvat tulokset ja eri koulukunnat saavat sanoa mitä sanovat Raamatusta ja Raamatun Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Uskon tieteestä huolimatta, tieteestä välittämättä ja tieteen sivuuttaen siihen Jeesukseen Kristukseen, josta Raamattu kertoo ja jonka olen kohdannut henkilökohtaisesti. Uskoessani tällä tavoin Raamattuun en kuitenkaan halua sivuuttaa vaatimatonta arkista järkeäni.
Minulle riittää Raamatun nykyinen teksti juuri sellaisena kuin se on käytettävissämme. Tiedän, että se on ollut turvallisen muuttumattomana Jumalan kansan luettavana jo lähes kaksi tuhatta vuotta. Juuri tällaisena, muuttumattomana ja korjausta tarvitsemattomana se kelpaa minullekin tämän lyhyen elämäni ajan. Minua ei kiinnosta nykyisen tekstin takana tieteen väitteiden mukaan oleva "alkuteksti", niin sanotut ”lähteet”. Juuri nykyisellä tavalla ja nykyisillä sanoilla kokoonpantua Raamattua Pyhä Henki on käyttänyt armonsa välineenä ja käyttää edelleenkin. Se riittää minullekin.
"Syö sinä yksinkertaisesti leipää, sellaisena kuin se on edessäsi, äläkä siitä huoli, jos siellä täällä tapaat myllystä tarttuneen hiekkajyväsen. Kristus ja hänen kirkkonsa on maailman silmille kaikin puolin heikko ja alhainen, samoin hänen sanansa ja kuitenkin hänen sanansa ovat ilman moitetta, niin paljon kuin maailma siihen paheneekin" (Bengel).
Ratkaisevana apuna Raamatun tekstien oikeassa ymmärtämisessä ja tulkinnassa ovat kirkkomme Tunnustuskirjat, joihin jo edellä luvussa 1.4 on viitattu. Edmund Sclink korostaa niiden ensisijaista merkitystä kirkolle vaihtelevien Raamatun ”tieteellisten” tutkimustulosten sijasta seuraavasti: "Koska luterilaiset tunnustuskirjat haluavat tulla ymmärretyksi uskon selityksenä, 'miten kunakin aikana pyhää Raamattua ovat Jumalan kirkossa silloin eläneet selittäneet', niiden on osoittauduttava kaikkina aikoina Raamatun tulkinnan tapahtumassa kirkon opin ohjeeksi ja esikuvaksi. Ellei kirkko ole tästä todistuksesta enää varma, ja jos se on eksegeettisten koulukuntain, niiden menetelmien ja tulosten kiistassa kadottanut luottamuksensa Raamatun selvyyteen, silloin sillä ei ole enää mitään tunnustusta luterilaisen tunnustuskäsityksen mielessä.”
7. Muiden uskontojen jumalailmoituksia
Noin vuonna 610 jKr. oli kotikaupunkinsa lähellä sijainneessa Hira-vuoren luolassa rukoilemassa ja mietiskelemässä 40-vuotias kauppias, Muhammed. Hänelle ilmestyi kirkas valo-olento: "Hän seisoi pystyssä näköpiirin korkeudessa. Sitten hän lähestyi ja laskeutui ja saapui kahden nuolenkantaman päähän tai lähemmäksi ja ilmoitti palvelijallensa sen, mitä ilmoitti. Hänen sydämensä ei ole keksinyt sitä, minkä hän näki" (Koraani, Tähden suura 53:2-11).
Aluksi Muhammed uskoi vain lähipiirilleen ilmestyksessä saamiaan sanomia. Myöhemmin hän julisti niitä julkisesti. Aikanaan hänen saamansa sanomat merkittiin muistiin. Nyt muslimi uskoo, että niistä on muodostunut seitsemännessä taivaassa alkukappaleena olevan pyhän kirjan täydellinen, mekaanisesti saneltu ja kirjaimellisen tarkka kopio. Siksi siinä ei voi olla virheitä. Muhammedin persoona ja luonne ei ole jättänyt siihen mitään jälkiä. Se on taivaasta alastullut, ikuinen ja luomaton kirja; muslimille ainoa asia, joka on olemassa sekä Jumalan luona tuonpuoleisuudessa että nähtävänämme tässä maailmassa.
Jumala on tehnyt sanoista lauseita ja lähettänyt ne maan päälle irrallaan historian kulusta. Koraani on sidottu täysin tähän ilmestykseen, ei varsinaisesti historian kulkuun.
Kristitty taas näkee, että Jumala on toiminut Israelin vuosituhantisessa historiassa tekemällä suuria tekoja, joita sitten profeettojen ja apostolien välityksellä tulkitsemme Jumalan suunnitelmien ja tahdon ilmoitukseksi. Ratkaisevin Jumalan toiminta ihmisten hyväksi on ollut kuitenkin Jeesuksen lähettäminen, ei kirjan lähettäminen. Muslimille Koraani on kaikki kaikessa; heillä on vain kirja. Kristitylle taas kaikki kaikessa tälläkin hetkellä on elävä ja ylösnoussut Jeesus. Hän on Jumalan lopullinen ja täydellinen sana. Hänestä Raamattu todistaa, ja mikä vielä suurenmoisempaa: hän on myös henkilökohtaisesti kohdattavissa.
Koraanissa väitetään, että evankeliumi (incil) on väärennytty, että Jeesusta ei ole koskaan ristiinnaulittu ja että Jeesus ei voi olla sekä ihminen että Jumala. Emme voi sanoa muslimille muuta kuin mitä jo Bagdadin arkkipiispa Timoteus I (kuoli 823 jKr.) sanoi keskusteltuaan vilpittömästi ja avoimesti Kalifi al-Mahdin kanssa: "Tässä pimeässä maailmassa me uskomme, että meillä on totuuden helmi ja samoin uskotte te. Kun Päivä tulee, toisen meistä nähdään pitävän kädessään arvotonta lasihelmeä.”
Japanissa on syntynyt ja syntyy jatkuvasti uusia uskontoja. Tenrikyoo (2 milj. kannattajaa) syntyi, kun Miki niminen maalaisnainen joutui vuonna 1837 voimakkaan kokemuksen valtaan ja alkoi välittää "jumalallista ilmoitusta": "Minä olen todellinen ja alkuperäinen jumala. Haluan tehdä sinusta jumalan asumuksen ja välittäjän jumalan ja ihmisten välille".
Konkookyoo (0,5 milj. kannattajaa) syntyi siten, että vuonna 1859 eräs maanviljelijä sai jumalallisen ilmestyksen. Jumala kutsui hänet käyttöönsä julistamaan ihmisille, että jumalan, maailmankaikkeuden isän, varsinainen tahto on antaa menestys ja hyvinvointi kaikille ihmisille. Eräs meditaatioon vaipunut mies taas kuuli vuonna 1928 äänen, joka sanoi hänelle: "Sinä olet jumalan poika luonnoltasi. Maan päällä ei ole olemassa mitään syntiä, sairautta tai kuolemaa". Syntyi Seichoo no ie (2,5 milj. kannattajaa).
Eräs shintojumala otti 1944 erään talopojan vaimon asunnokseen ja alkoi ilmoittaa tulevaisuuden tapahtumia. Nainen oli kuin radio, joka suunsa avattuaan välitti hengen sanomaa. Syntyi Tenshoo kootai jinguu kyoo (0,33 milj kannattajaa).
Ei yksikään näistä uskonnoista sisällä vähäisintäkään sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta; ei mitään hänen rististään, sovituksestaan tai syntien anteeksiantamuksesta. Sen sijaan tunnistamme niissä paljonkin opetusta siitä, miten ihmisen tulee elää oikein ja miten hän menestyy elämässä.
8. Raamatun ilmoitus ja muut uskonnot
Raamattuun sidotun Jumalan ilmoituksen ja muiden uskontojen sisältämän ”ilmoituksen” välisestä suhteesta esiintyy lähinnä neljän mallin mukaisia tulkintoja. Kussakin mallissa nähdään myös kristillinen lähetystyö varsin eri tavoin:
Kaikki on samaa (integratiivinen) - malli. Tämän mallin mukaan kaikki uskonnot kuvaavat yhtä ja samaa kaipuuta ja samaa Jumalaa. Kaikki on yhtä totta. On vain kyse saman totuuden eri ilmenemismuodoista. Kaikki uskonnolliset kokemukset ovat yhtä oikeutettuja, tapahtuivatpa ne sitten mietiskelyssä, mystiikassa, unissa, näyssä tai ekstaasissa. Kaikki uskonnot johtavat samalle vuoren huipulle, vaikkakin eri teitä. Tässä mallissa ajatellaan, että lähetystyössä kaikki tarvitsevat toisiaan antaakseen oman osuutensa samaan totuuteen niin, että muslimista tulee hyvä muslimi ja hindusta aito hindu. Lähetys on vuoropuhelua (dialogia), jossa kätilön tavoin päästetään esiin se, mitä kullakin jo on. Dialogi auttaa kunkin uskonnon ihmistä auttamaan itse itseään.
Kehitysopillinen (evolutiivinen) malli. Tämän tulkintatavan mukaan uskonnot ovat kehittymässä kohti todempaa Jumalan tuntemusta. Parhaillaan ne ovat eri asteilla, ikään kuin eri tikapuuaskelmilla. Uskonnot ovat inhimillisen hengenelämän perustekijöitä ja totuudenetsinnän aitoja ilmauksia. Keskeisiä ovat suuret persoonallisuudet ja kirjalliset tuotteet.
Lähetys on tarpeen, jotta voitaisiin antaa toiselle sitä, mitä siltä vielä puuttuu. Lähetystön menetelmänä on eläytyminen ja mukautuminen toisiin uskontoihin. Silloin nähdään, kuinka todella aitoja esimerkiksi buddhalaisten uskonnolliset kokemukset ovat.
Kolmannen mallin mukaan muissa uskonnoissa on hajanaisia ja välähdyksenomaisia totuuden sirpaleita ja niitä voidaan pitää ikään kuin ylhäältä tulleena valona (illuminatiivinen malli). Totuuden aineksia on ajatuksissa Jumalasta luojana ja vaativana pyhänä lain antajana sekä eettisissä kysymyksissä. Niissä on liittymäkohtia lähetykselle. Lähetyksen tehtävä olisi siis löytää se, mikä muilla jo on, rakentaa sen varaan ja tuoda siihen oman uskonnon totuuden sirpaleita. Tällöin yleinen opetustyö, ihmisten auttaminen heidän vaikeuksissaan ja palveleminen, sosiaalieettinen neuvonta ja kehitysyhteistyö tulevat päämääräksi sinänsä.
Kaikissa näissä kolmessa mallissa ajatellaan, että yleinen ilmoitus tekee mahdolliseksi Jumalan tuntemisen ja että tämä luonnollinen Jumalan tunteminen riittää pelastukseen.
Neljäs, vastakohtaisuuden (polaarisuuden) malli taas kieltää yleisen ilmoituksen johtavan todelliseen Jumalan tuntemiseen. Jumala opitaan tuntemaan vain erityisen ilmoituksen avulla. Uskonnot ovat ilman todellista Jumalan tuntemista; ne ovat vieraantuneet hänestä ja edustavat ihmisen ja epäjumalan palvontaa. "Kaikki ovat pois poikenneet". Ainoa apu on Jumalan antama pelastusilmoitus, jonka keskus on Jeesus Kristus. Koko maailma saa valonsa Jeesuksesta ja yhteydestä häneen. Ellei yksityisellä ihmisellä ole yhteyttä häneen, ei hänellä ole myöskään yhteyttä Jumalaan eikä mitään todellista Jumalan tuntemista.
Tämänkin mallin mukaan lähetyksessä on palveltava ihmisiä, autettava heitä kaikin tavoin ja omaksuttava kohdattavien ihmisten kieli. On sopeuduttava paikalliseen kulttuuriin ja opeteltava eläytyen tuntemaan siihen kuuluvia tapoja ja ajattelua. Näin toimitaan, jotta yhä uusia ihmisiä voitaisiin auttaa todelliseen Jumalan tuntemiseen ja iankaikkisen elämän osallisuuteen Jeesuksessa Kristuksessa.
KERTAUSKYSYMYKSIÄ:
1. Miten käytännössä vakuutumme kristillisen uskon totuudesta?
2. Miten kristillisen käsityksen mukaan voimme tietää jotain Jumalasta?
3. Mitä Raamattu merkitsee kristitylle?
4. Mikä on perustava Raamatun tulkinnan avain?
5. Raamatun sisältämän ilmoituksen ja muiden uskontojen sisältämän ”ilmoituksen”
välisen suhteen neljä mallia.