Paavalin kirje galatalaisille

Tämä selitysteos on syntynyt Galatalaiskirjeen äärellä tapahtuneen monen vuoden painiskelun ja opiskelun tuloksena. Selitys seuraa suurin piirtein Perussanoman kustantamaa kirjaani
AINUTLAATUINEN EVANKELIUMI,
Galatalaiskirje kaikelle kansalle
Hämeenlinna 2001

Toivon mukaan tämä saa kirkastaa Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja armon suuruutta!

Olavi Peltola

JOHDANTO

Paavali on ollut eräs kristikunnan työteliäimmistä ja vaikuttavimmista lähetyssaarnaajista. Kuvaukset hänen matkoistaan ja lähetystyöstään hallitsevat suurinta osaa Apostolien tekoja. Pitkällä ja lopulta Eurooppaan johtaneella toisella matkallaan Paavali saarnasi myös Vähän-Aasian sisäosissa olevan Galatian maakunnan kylissä ja kaupungeissa (Apt 16:6). Hän oli ollut todennäköisesti vain läpikulkumatkalla eikä lähetystyö kuulunut alkuperäisiin matkasuunnitelmiin. Sairaus pakotti hänet kuitenkin viipymään tällä alueella (Gal 4:13-14). Paavali käväisi alueella toisen kerran kolmannella lähetysmatkallaan (Apt 18:23). Maininta matkasta ylänköseutujen halki tarkoittanee myös Galatian maakuntaa (Apt 19:1).

Paavalin julistuksen seurauksena syntyi Galatian läpi kulkevan valtatien varteen joukko pieniä kodeissa kokoontuvia seurakuntia. On arvioitu, että Paavalin kirjoittaessaan tätä kirjettään niiden jäsenluku olisi ollut ehkä vain 150 paikkeilla.

Galatian maakunnan tärkeimmät kaupungit olivat roomalaisen maaherran asuinpaikkana Ankyra (nykyinen Ankara), Pessinius ja Tavium. Näitä kaupunkeja ei kuitenkaan mainita UT:ssa. Merkitseekö se sitä, ettei niihin syntynyt Paavalin työn tuloksena kristillistä seurakuntaa?

Tällä alueella asui pari vuosisataa aikaisemmin sinne tulleita kelttejä eli gallialaisia. Paavalin aikana he olivat hellenisoituneet ja sekoittuneet alkuperäisväestöön. Kreikan kieli oli siellä valtakielenä.

1700-luvulta alkaen on toistuvasti esitetty olettamus, että Paavalin kirjeen Galatia tarkoittaakin sen nimistä Rooman virallisissa asiakirjoissa mainittua Galatian provinssia (Gyllenberg, Thurén). Provinssin alueeseen kuului Galatian maakunnan lisäksi sen eteläpuolella olevat Pamfylian, Pisidian ja Lykian maakunnat. Näiden alueiden tärkeimmät kaupungit olivat Pisidian Antiokia, Ikonion, Lystra ja Derbe. Paavali oli käynyt täällä ensimmäisellä lähetysmatkallaan jo ennen vuonna 48 pidettyä Jerusalemin apostolikokousta (Apt 13:14, 51; 14:6). Hän kulki näiden alueiden läpi myös toisella ja kolmannellakin lähetysmatkallaan. Tämän alueen asukkaat tuskin suostuivat kuitenkaan siihen, että heitä olisi kutsuttu galatalaisiksi (Gal 3:1).

Jätämme täsmällisen alueen määrittelyn avoimeksi. Sillä ei ole kirjeen sanoman ymmärtämisen kannalta suurtakaan merkitystä. Se voi kyllä vaikuttaa kirjeen kirjoittamisen ajankohdan määrittelyyn ja myös kirjeen jälkivaikutuksen arviointiin.

Galatalaiskirje on osoitettu toisin kuin muut Paavalin kirjeet kokonaisen maakunnan seurakunnille. Monet selittäjät pitävät tosin Efesolaiskirjettä samanlaisena kiertokirjeenä. Kaikki muut Paavalin nimessä olevat kirjeet on osoitettu joko yksittäisille seurakunnille (Rooma, Korintti, Filippi, Kolossa, Tessaloniki) tai nimeltä mainituille kristityille (Timoteus, Tiitus. Filemon).

Lähetystyöntekijät tulevat ja menevät. Paavalikin jatkoi lähetysmatkaansa. Jonkin ajan kuluttua Paavalin lähdön jälkeen näiden pienten seurakuntien kokouksiin il­mestyi uusia evankeliumin julistajia. Uudet opettajat tunsivat kyllä Paavalin. He kuitenkin julistivat eri tavoin painottaen uskoa Kristukseen kuin Paavali. He pyrkivät innokkaasti vaikuttamaan uskoviin (Gal 4:17) ja alkoivat vähitellen arvostella Paavalin lähetystyötä ja opetusta. Heidän mukaansa Paavali ei sittenkään ollut julistanut koko Jumalan sanan totuutta. Jos uskovat haluavat päästä todelliseen Jumalan tuntemiseen, niin heidän on otettava vastaan se, mitä he julistavat Jumalan sanana ja liityttävä heidän kannattajikseen. Paavalin julistaman epätäydellisen evankeliumin he voisi­vat jättää taakseen. Vasta he julistivat täyttä evankeliumia.

Paavali sai kuulla Efesoon näistä saarnaajista. Hän oleskeli siellä muutaman vuoden ennen 50-luvun puoliväliä. Kirjoittaessa Efesossa Ensimmäistä Korinttilaiskirjettään hänellä ei vielä ollut kielteisiä uutisia Galatiasta (1 Kor 16:1). Muutama vuosi myöhemmin kirjoitettu Toinen Korinttilaiskirje osoittaa, että Korinttissa oli syntynyt kriisi, jossa hyökättiin Paavalin apostolista arvovaltaa vastaan. Samanlainen Paavalin vastainen arvostelu oli myös levinnyt Galatian alueen seurakuntien keskuuteen. Tosin siellä Paavalia arvosteltiin toisenlaista syistä kuin Korinttissa. Todennäköisesti Galatalaiskirje on kirjoitettu ennen Toista Korinttilaiskirjettä 50-luvun puolivälin tienoilla. Silloin oli kulunut viitisen vuotta siitä, kun Paavali oli ensimmäistä kertaa julistanut evankeliumia Galatian maakunnan alueella. Galatalaiskirjeen kirjoittamisajankohdan tienoilla syntyi myös Efesossa raju kansanmellakka Paavalia vastaan ja koko kaupunki joutui kuohuksiin (Apt 19: 23,29). Paavali oli noina aikoina monella tavoin ahdistettu ja revitty mies.

Jos kirje on osoitettu Galatian provinssin etelä-osien seurakunnille, niin se on voitu kirjoittaa jo 50-luvun alussa. Silloin se olisi Ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen rinnalla Paavalin vanhin kirje.

Paavali tulistui Galatiasta kuulemistaan uutisista. Hän koki uudet julistajat uskovien ajatusten hämmentäjiksi (Gal 5:10) ja sielullisiksi kiihottajiksi (5:12). Hän ymmärsi, että uskovien hengellinen kasvu oli nyt pysähtynyt (5:7). Se oli näiden uusien opettajien ja heidän oppinsa syytä. Paavali saneli nopeasti kirjeen ja sen tunnemme Galatalaiskirjeenä. Voimme olettaa, että Paavali kirjoitti tämänkin kirjeen samanlaisessa mielentilassa kuin vähän myöhemmin Toisen Korinttilaiskirjeen: "Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelsilmin" (2 Kor 2:4).

Galatalaiskirje on siis syntynyt selvittämään seurakuntien jäsenten uskonnäkemyksessä tapahtunutta muutosta. Paavali saneli kirjeensä voimakkaan tunteen vallassa ja siksi sanelun hitauden tähden pyrki lyhyyteen ja tehokkuu­teen. Hän käytti myös voimakkaita ilmaisuja. Jokaisen lukijan piti heti ymmärtää, mitä ja ketä hän tarkoitti. Samalla hän jätti pois kaikki sellaiset tapahtumien selostukset ja yksityiskohdat, jotka eivät olleet välttämättömiä kirjeen silloisille vastaanottajille hänen sanomansa ymmärtämisessä. Mutta kirjeen myöhemmille lukijoille monet näistä oikean ymmärtämisen kannalta tärkeät taustatiedot jäävät avoimiksi. On vain yritettävä muutamista viittauksista päätellä ja muita Paavalin kirjeitä ja Apostolien tekoja vertaamalla selvittää ketä Paavalin vastustajat olivat ja mitä he opettivat. Perinteisesti näille vastustajille on annettu nimi judaistit.

Kirjeen kirjoittamisajankohtana oli kulunut vähän oli kaksikymmentä vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta sekä Paavalin us­koontulosta. Kirje osoittaa kuinka nopeasti kristillisen uskon ydintotuudet olivat jo vakiintuneet ja saaneet sen muodon, joka niillä on tänäkin päivänä. Muutamaa vuotta myöhemmin Paavalin kirjoittama Roomalaiskirje kiteytti Galatalaiskirjettä johdonmukaisemmin kristillisen uskon perussanoman ja antoi sille lopullisen sanaston ja ilmaisumuodon. Toki samaan aikaan oli liikkeellä myös toisenlaisia tulkintoja ja toisenlaista julistusta Kristuksesta ja hänen seuraamisestaan kuin mitä Paavali esittää. Paavalin kirjeitten keskeinen asema ja määrä UT:n kaanonissa kuitenkin osoittaa, että hänen opetuksestaan ja tulkinnastaan tuli seurakuntia hallitseva kristillisen uskon totuussisältö.

Paavali Jeesuksen seuraajana ja evankeliumin julistajana joutui kestämään epä-inhimillisiltä tuntuvia vaikeuksia (ks. 2 Kor 1:8-9; 4:8-9; 6:4-10; 7:5; 11:23-29). Hänen Jeesusta vihaava taustansa ja mullistava Kristuksen kohtaaminen pakottivat hänet juurtumaan poikkeuksellisen syvälle Jeesuksen salaisuuteen ja selvittämään itselleen kuka Jeesus oli VT:n ja juutalaisen ajattelun taustaa vasten. Hän totisesti tiesi, kehen hän uskoi ja mikä oli hänen uskonsa sisältö ja miten hän perusteli sen Kirjoituksilla (ks Apt 28:23). Siksi Paavali saattoi niin lujalla kädellä tarttua siihen väärään julistukseen, joka oli temmannut uskovat mukaansa niin Galatiassa kuin Korintissakin.

Paavalin kirjeitä kopioitiin ja ne levisivät kristillisiin seurakuntiin eri puolille Rooman valtakuntaa. Niitä luettiin jatkuvasti seurakuntien kokoontuessa ja niin ne painoivat leimansa koko syntyvään kristikuntaan. Paavalin kirjeitä vuosikymmeniä myöhemmin kirjoitettu Johanneksen evankeliumi tuki verrattomalla tavalla juuri paavalilaista Kristuksen evankeliumin ymmärtämistä ja tulkintaa kristittyjen sydämissä. Sen jälkeen Paavalista ja hänen opetuksestaan ei ole kristikunnassa päästy irti. Käytännössä hän on Kristuksen evankeliumin pääopettaja ja siinä mielessä apostoleista ensimmäinen aivan toisella tavoin kuin Pietari.

Pyrimme kuuntelemaan sitä, mitä Paavali on halunnut sanoa kirjeensä ensimmäisille vastaanottajille. Haluamme olla selvillä myös kirjeen historiallisesta taustasta ja sen syntyhistoriasta. Ehkä löydämme joitakin historiallisia tietoja sen ajan elämästä, jotka auttavat meitä paremmin ymmärtämään joitakin yksityiskohtia.

Galatalaiskirjeen tulkinnassa auttaa se, että kriittisimpienkin tutkijoiden enemmistö pitää kirjettä aitona Paavalin kirjeenä ja katsoo sen syntyneen hänen voimakkaimman, kymmenkunta vuotta kestäneen työvaiheensa aikana. Ei ole pystytty historiallisilla tai kielellisillä havainnoilla kirjettä erittelemällä osoittamaan, että se olisi katkelmista koottu epäperäinen ja vain Paavalin nimeen pantu kirjoitus. Gerhard Hörster kirjoittaa: "Ei ole olemassa vakavasti otettavia hypoteeseja sen jakamisesta."

Tämä kirja seuraa kristillisen kirkon klassisia tulkintaperiaatteita. Keskeisenä on ollut kirjoitusten sisäinen analogiaperiaate: Raamattu on itse paras itsensä tulkitsija ( scriptura sacra sui ipsius interpretes) (ks. Syreeni, 59). Ennen kaikkea UT antaa mallin siitä, miten Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyneitä kirjoituksia on tulkittava. Tällöin Galatalaiskirjeen ytimenä nähdään evankeliumi Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen kuolemasta ristillä meidän syntiemme tähden ja kutsu ottaa vastaan yksin uskossa tämä evankeliumi. Kaiken lähtökohdaksi tulee silloin Paavalin henkilökohtainen tunnustus: "Sen elämän, jota tässä ruumiissa vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani" (Gal 2:20).

Eräs vaikeutemme kirjettä lukiessamme on, että siinä esiin tuleva polttava ongelma on ympärileikkauksen sekä eräitten ruokasääntöjen ja aikamäärien noudattamisen vaatiminen Kristukseen uskovilta. Nämä vaatimukset Paavali torjuu mitä jyrkimmin sanoin. Ne ovat lain tekoja ja "eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii" (Gal 2:16). Hänen torjuntansa on ollut niin vaikuttavaa, ettei edes tämän päivän suunnattoman hajanaisessa kristikunnassa esiinny julistajia, jotka vaativat nimenomaan ympärileikkausta pelastumisen välttämättömänä ehtona (vrt. Apt 15:1). Tässä suhteessa Galatalaiskirje ei löydä ajassamme kohdetta. Eikö kirje siis kosketa tämän päivän kristittyä? Onhan Jumalan kansalla nytkin monia ongelmia, mutta Galatalaiskirje ei tunnu antavan valoa niihin - ehkä kirjeen kahden viimeisen luvun sisältämiä eettisiä ongelmia lukuunottamatta. Onko kirjeellä muuta kuin vain historiallinen arvo? Onko se vain muistomerkki 50-luvulla eräissä Vähän-Aasian seurakunnissa käydystä oppitaistelusta? Voimmeko sivuuttaa rauhassa koko kirjeen?

Luterilaisen kirkon puolelta on helppo vastata tähän kysymykseen. Luterilaisuuden syntymisessä keskeisenä oli Martti Lutherin löytö, joka koski Galatalaiskirjeen pääsanomaa uskon vanhurskaudesta (Gal 2:16). Luther sanoikin, että tämä on "minun kirjeeni, se on minun kihlattuni, se on minun Katarina von Borani."

Luther sovelsikin rohkeasti Galatalaiskirjettä silloisiin kirkon ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen. Hän pyrki kirjeen valossa Paavalin tavoin selvittämään, mitä on hänen aikanaan oikea evankeliumi ja oikeaa uskoa ja miten väärä evankeliumi ja väärä usko ilmenivät. Tietenkin voidaan väittää, että Luther käytti Galatalaiskirjettä selittäessään Paavalin sanastoa toisin kuin nykyinen tieteellinen tutkimus väittää Paavalin sitä käyttäneen. Siksi voidaan myös väittää, ettei Galatalaiskirjettä tule selittää Lutherista käsin (vrt. Gyllenberg, 64). Galatalaiskirjeen merkitys ei kuitenkaan ole sen taustan ja synnyn historiallisissa yksityiskohdissa, vaan nimenomaan sen sanoman soveltuvuudessa jokaisena aikakautena kristillisen seurakunnan elämään. Galatalaiskirjettä tulee nimenomaan selittää - kuten kirkko on sitä kaikkina aikoina tehnytkin - dogmaattisesti tai teologisesti. Pelkällä historiallisella selityksellä ei ole paljoakaan annettavana tämän päivän Jumalan kansalle. Tosin dogmaattiseen selitykseen liittyy selittäjän omat korostukset ja tietoiset valinnat, joista voidaan aina olla eri mieltä.

Lutherin Laajempi Galatalaiskirjeen selitys on edelleenkin kristikunnan vaikutusvoimaisimpia kirjoja siitäkin huolimatta, että se on dogmaattinen selitys ja sitä leimaa kaikessa Lutherin henkilökohtaiset kokemukset ja korostukset. Luther on saanut selityksensä avulla Galatalaiskirjeen evankeliumin elämään tuoreella tavalla. Se on vapauttanut monenlaisten ahdistavien lakien sitomia uskovia sukupolvi sukupolven jälkeen.

Väitän, ettemme yleensä tajua kuinka keskeinen kilvoituk­sessamme on uskon ja tekojen, armon ja ansion, lain ja evanke­liumin välinen suhde ja jännitys. Ne ovat meille vain oppikäsit­teitä. Emme tajua myöskään kuinka herkästi meidät houkutellaan pois armosta niin että kadotamme silmiemme eteen kuvatun ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuk­sen ja sen, että voimme olla Jumalan edessä vanhurskaita vain yksin Jumalan armosta ja yksin uskoessamme evankeliumiin Kristuksesta.

Kenties alamme rakastaa Galatalaiskirjeen pääsanomaa Kristuksen rististä ja uskonvanhurskaudesta vasta sen jälkeen, kun joudumme ahdis­tukseen, missä uskomme ja ponnis­telumme tulokset sortuvat ja kaikki tähänas­tiset aikaansaan­noksemme ja hyvyy­tem­me osoittautu­vat roskaksi. Vasta omissa silmissään parantumattomasti jumalattomaksi tulleelle kelpaa tämän kirjeen sanoma uskonvanhurskaudesta.

Joka tapauksessa haluamme auttaa toisiamme iloitsemaan Galatalaiskirjeen äärellä Kristuk­sen armon evankeliumista. Sen ehdottoman riittävyyden, ainut­laatuisuuden ja muuttumattomuuden puolesta Paavali taistelee tässä kirjeessään tulisesti. Meidänkään ei tarvitse mennä "eteenpäin" Kristuk­sen evanke­liumista vaan meidän on päästävä juurtumaan entistä syvemmälle siihen. Emme tarvitse elämäämme jotain "täyttä evankeliumia", jotain, joka olisi lisää, joka olisi enemmän kuin mitä Galatalaiskirje Roomalaiskirjeen tukemana meille julistaa. Tarvitsemme vain sitä, että evankeliumissa oleva Jumalan voima (Room 1:16) pääsee kerta toisensa jälkeen vapauttamaan meidät "kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta" (Vähä Katekismus).

      +++

Kirjani on jaettu lukuihin suurin piirtein nykyisen kirkkoraamatun tavoin. Vain muutamia jaksoja on jaettu pienempiin osiin. Otsikot eivät ole täysin samoja. Näin osia on 19 kun taas kirkkoraamatussa on 15 osaa. Alkutervehdyksen (1:1-5) ja loppusanojen (6:11-18) välissä voidaan havaita neljä yhtenäistä asiaryhmää. Ensimmäisessä pääjaksossa (1:11-2:14) Paavali puolustaa voimakkaasti omaa apostolista arvovaltaansa ja julistamansa evankeliumin luotettavuutta. Toisessa pääjaksossa tulee esiin uskonvanhurskaus kristillisen uskon ytimenä, sen perustelut ja vaikutus (2:15-4:7). Kolmannessa pääjaksossa keskeisenä on kysymys kristityn vapaudesta (4:8-5:12). Neljäs jakso vakuuttaa, että oikean kristillisen elämän ydin on lähimmäisen rakastamisessa. Jakso sisältää käytännöllisiä elämänohjeita ja kehotuksia (5:13-6:10).

Vanhasta kirkkoraamatusta otettuihin lainauksiin on merkitty KR 38. Lainaukset Lutherin kirjoita löytyy pääasiassa Luther CD-rom-koosteesta. Lainaukset Roseniukselta kirjallisuusluettelossa mainituista C. O: Roseniuksen kirjoista.

Kukin tulkittava jakso on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa pyritty antamaan joitakin viitteitä Paavalin sanojen taustasta ja vastaanottajien tilanteesta. Se on pääasiassa historiallinen osa tulkinnasta. Toisen osan otsikkona on Pohdittavaksi . Se on selitykseni dogmaattisesti painottunut osuus. Siinä otan esiin joitakin teemoja Paavalin tekstistä ja pyritään etsimään muuta raamatullista ainesta samasta teemasta ja löytämään tekstin vaikutushistoriasta joitakin välähdyksiä. Samalla kyselen, mitä tämä teema mahdollisesti merkitsee meille. Raja näiden kahden osan välillä ei kuitenkaan ole jyrkkä.

Vuosikymmeniä lähetysjärjestön kouluttajana toimiminen on pakottanut kohtaamaan toistuvasti islamin haasteen. Galatalaiskirjeen äärellä se on johtanut vertaamaan Paavalin julistamaa evankeliumia vuosisatoja hänen jälkeensä syntyneen voimakkaan liikkeen sanomaan. Toistuvasti on ollut pakko todeta kuinka islam nimenomaan edustaa uskontojen maailmassa juuri sitä sanomaa ja pelastustietä, jota vastustamaan Paavali nousi tässä kirjeessään. Siksi Galatalaiskirjettä lukiessa on ollut hyvä pitää pöydällä myös Koraania. Olenkin muutaman kerran viitannut Koraaniin.

Koetin painiskella 17-vuotiaana talvella 1946-47 Galatalaiskirjeen kanssa. Apuna jo silloin oli Lutherin Laajempi Galatalaiskirjeen selitys. Tämän Lutherin teoksen avulla koetin uudelleen päästä kiinni Galatalaiskirjeestä joskus vuonna 1952. Sen vain muistan, että silloin Lutherin selitys tuntui aikansa eläneeltä. Se ei vastannut niihin kysymyksiin, joiden kanssa itse painiskelin. Etsin Hengen voitelua ja voimaa ihmeuskosta ja sitä janoa ei Galatalaiskirjeen sanoma tyydyttänyt. Tarvitsin vielä parinkymmenen vuoden elämänkoulua ja monenlaisten ahdistusten ja pettymysten läpikäymistä ennen kuin Galatalaiskirjeen sanoma uskonvanhurskaudesta ja nimenomaan Lutherin tulkinta siitä alkoi elää. Erittäin tärkeäksi tuli se, että sain pitää Galatalaiskirjeestä yhdeksän tiistai-illan luentosarjan syksyllä 1973 Helsingin Vanhassakirkossa. Luennot kasetoitiin. Silloinen painiskelu Galatalaiskirjeen äärellä lopullisesti rakastutti kirjeeseen ja tietenkin Lutherin selitykseen. Koki löytävänsä Galatalaiskirjeen äärellä jotain aivan uutta Kristuksen sovituksen ja lahjavanhurskauden salaisuudesta. Armokin alkoi vihdoin kirkastua ja vuosia kestänyt syvä ahdistus väistyä.

Ensimmäisen Galatalaiskirjeen selityksen kirjoitin Perustaan. Se oli sarja, joka alkoi Perustan vuoden 1974:n numerosta 2 ja jatkui numeroissa 3, 4, 5-6 sekä vuoden 1975:n numeroissa 1, 2 ja 3. Perussanoma julkaisi vuonna 1994 toisen Galatalaiskirjeen selitykseni. Se oli Ari Kunnamon toimittama ja nimeltä Ole vapaa, Galatalaiskirjeen selitys. Se oli lähinnä lähetyskurssille tarkoitettu oppikirja.

Olavi Peltola