Johdannoksi!
Tervetuloa Roseniuksen Elämän leivän ääreen. Se on ruokkinut suomenkielisenä Jumalan kansaa jo 1880-luvulta lähtien.
Itselleni Roseniuksen Elämän leipää tuli tärkeäksi 1960-70-luvun taitteessa. Olen kuvaillut jotain tuosta vaiheesta arvostellessani Aapeli Saarisalon kirjaa Rosenius – evankelisen uskon mies (Porvoo 1973). Arvostelu julkaistiin Perusta-lehdessä numerossa 2 vuonna 1974. Näin silloin kirjoitin ja siihen sydämestäni yhdyn vuosikymmeniä myöhemminkin.
Isä, jos tahdot, niin ota pois minulta tämä malja älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun. Luuk. 22:42.
Oi, kun kerrankin silmäni aukenevat näkemään Jumalan suurta päätarkoitusta, Jumalan hellintä sydänasiaa, kuinka sielujen pelastus on hänelle kallis, niin että siksi tulee ihmiseksi, uhrikaritsaksi, hikoilee verta, sallii itseänsä ruoskittavan, antautuu ristiinnaulittavaksi ja surmattavaksi. Mikä sanomaton, voimakas lohdutus onkaan silloin saada rukoilla: »Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.»
Anna meille meidän velkamme anteeksi Matt. 6:12.
Rukous: »Anna meille meidän velkamme anteeksi» on uuden ihmisen sydämen työtä, joka saattaa hänen kaikki muutkin voimansa liikkeelle. Kun sydän ruumiissa pysähtyy eikä enää pakota verta suoniin, silloin on elämä maan päällä päättynyt. Samoin on asianlaita kun tämä rukous lakkaa kuulumasta, niin ettei enää pyydetä anteeksiantamusta, ei enää ole tarvetta tulla armoistuimen luo, silloin on uskonelämä sammunut, silloin Jumalan Henki pakenee.
Jumala on meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. Room. 5:11.
Apostoli yhdistää tässä kaiken, mikä autuaallista voi olla, itse kaiken ikuiseen lähteeseen ja alkuun, nimittäin itse Jumalaan ja sanoo: Jumala itse on meillä, Jumala itse on ystävämme ja Isämme. Tästä täytyy kaiken turvan ja autuuden seurata.