Toinen Mooseksen kirja

Olavi Peltola

Exodus = lähteminen, Shemoot = nimet

TEEMA
Jumala lunastaa kansansa

AVAINJAE
Ja veri olkoon niiden talojen merkkinä, joissa te olette, sillä
kun minä näen veren, menen ohitsenne 2. Moos 12:13

JOHDANTO

Joosefin on päätelty vaikuttaneen Egyptissä hyksojen kaudella. Hyksot olivat idästä tulleita seemiläisiä heimoja, jotka saivat Egyptin valtaansa 1730-luvulla eKr. Joosefin jälkeen Jumalan ilmoituksen historiassa tulee monen vuosisadan hiljaisuus. Toinen Mooseksen kirja vie meidät perimätiedon mukaan 1400-luvulle (1 Kun 6:1) ja tutkijoiden mukaan 1200-luvulle. Hyksojen aikakausi oli Egyptissä ohi. Faraon tervetulleeksi toivottamasta Jaakobin perhekunnasta oli kasvanut kansa, ja nyt israelilaisia pelättiin ja vihattiin. Kirja kertoo Jumalan vapauttavasta toiminnasta, lunastuksesta ja lähdöstä, jonka antama esikuva ja muisto elävät yhä voimakkaina.

Kirja voidaan jakaa neljään osaan:

Kansa orjuudessa (Luvut 1-5)
Vapautuminen (6-18)
Siinain laki ja liitto (19-24)
Pyhäkköteltta (25-40)

LUKUOHJELMA

Avainlukuina ovat luku 3, jossa kerrotaan Jumalan ilmestymisestä, luku 12, joka kuvaa viimeistä yötä Egyptissä, ja luku 20, joka sisältää Jumala antamat kymmenen käskyä.

Jumalan kansa orjuudessa (1-5)

1:1-14 Orjatyössä väkivalloin
1:22-2:10 Vedestä nostettu lapsi
2:11-21 Mooseksen epäonnistunut yritys auttaa
2:23-25 Jumala kuulee kansan vaikerruksen
3:1-22 Mooseksen kutsumisnäky
4:1-17 Lähtemisen vaikeudet
4:29-31 Usko syntyy
5:1-5 Vastustus alkaa
5:6-23 Masennus
Vapautuminen

6:1-13 Uusi rohkaisu
7:1-13 Aaronin sauva
11:1-10 Vielä yksi vitsaus
12:1-42 Vapautuminen karitsan veren turvissa
13:17-22 Jumalan ihmeellinen johdatus
14:5-31 Kaislameren umpikuja ja pelastus
15:1-18 Ylistysvirsi
15:22-27 Kansa napisee
16:1-21 Leipää taivaasta
17:1-7 Israelilaiset nurisevat ja koettelevat Herran kärsivällisyyttä
17:8-16 Kädet ylhäällä - voitto
18:8-23 Työnjakoa tarvitaan
Siinain laki ja liitto

19:1-22 "Olen kotkan siivin kantanut teitä."
20:1-20 Kymmenen käskyä
23:20-25 Enkeli suojelee matkalla
24:1-18 Liiton solmiminen
Pyhäkköteltta

28:29-41 Pappi kantaa rikkomukset
29:42-46 Herran ilmestymispaikka
31:1-6 Jumalan Hengellä täytetty työtä varten
32:1-35 Kultainen sonni
33:12-23 Herran kirkkaus
34:1-9 Anteeksiantamus
34:27-35 Säteilevät kasvot
36:1-7 Kylliksi vapaaehtoisia lahjoja
40:17-38 Pyhäkköteltan pystytys ja Herran kirkkaus

SANOMA

Israelin kansa syntyy

Ensimmäinen Mooseksen kirja päättyy siihen, että Jumala ympäröi syntyvän Israelin kansan egyptiläisten halveksunnalla (1 Moos 46:34) ja sulkee sen vertauskuvallisesti "arkkuun Egyptissä" (50:26). Kanaaninmaassa (4 Moos 13:32) olisi ollut jatkuvana vaarana sekoittuminen ympärillä oleviin kansoihin. Mutta kun seitsenkymmenpäinen joukko oli häpeäleimalla eristettynä ympäristöstä, siitä saattoi kasvaa se kansa, josta Aabraham oli saanut lupauksen (1 Moos 12:3). Nyt lupaus on täyttymässä, mutta syntyvä kansa onkin orjuudessa. Se huokaa raskaan ikeen alaisena, ja sitä yritetään tukahduttaa. Jumala pitää silti huolen kansastaan (2 Moos 3:16) ja on valmis aikanaan lunastamaan sen sorrosta ja orjuudesta (6:6).

Jumala ei toimi välittömästi vaan käyttää välineitä armonsa osoittamisessa. Nuo Jumalan armotyön välineet ovat inhimillisiä ja käsin kosketeltavia. Siksi niitä on helppo vastustaa ja torjua ja samalla tehdä Jumalan armo turhaksi. Eräs Toisen Mooseksen kirjan avaimista onkin Jumalan työvälineen, Mooseksen valinta. Hänen välityksellään Jumala antaa kansalleen kirjoitetun sanan eli lakinsa ja näkyvän sanan eli pyhäkköteltan ja siinä suoritettavan uhrijumalanpalveluksen.

Mooses Jumalan aseena

Mooseksessa opimme tuntemaan yhden Jumalan valtakunnan suurimmista aseista. Hän on Vanhan testamentin keskeinen persoona. Hänen kauttaan Jumala aloitti uuden aikakauden Israelin elämässä. Hänen johdollaan orjakansa vapautui "sulatusuunista" (5 Moos 4:20) ja kasvoi autiomaassa Kanaaninmaan valloittajaksi. Hän antoi lain, joka siitä lähtien on ohjannut Israelin kansan elämää pieniä yksityiskohtia myöten. Hän sai pyhäkköteltan kaavan, jonka mukaan israelilaisten uhripalvelu tapahtui pyhäkössä aina vuoteen 70 jKr. Hänen nimensä on aina ollut israelilaisille rakas. Hänen mukaansa juutalaisia onkin kutsuttu mooseksenuskoisiksi.

Uudessa testamentissa Mooseksen nimi esiintyy n. 80 kertaa. Mooses ilmestyi Jeesukselle kirkastusvuorella yhdessä Elian kanssa (Matt 17:3). Johanneksen ilmestyksessä kerrotaan, että kristallimeren rannalla voittajat tulevat laulamaan ihmeellistä laulua: Jumalan palvelijan Mooseksen ja Karitsan laulua (Ilm 15:3).

Mooseksen elämä jakautuu kolmeen 40 vuoden jaksoon. Hänen koulutuksensa elämäntehtävään oli pitkä ja vaikea. Hän oli jopa kahteen kertaan kuolemaan tuomittu. Vain itse pelastuksen kokenut saattoi olla johtamassa toisia pelastukseen. Ensin Jumala koulutti Moosesta 40 vuotta kaikkeen tuon ajan viisauteen. Hän sai parhaan egyptiläisen kasvatuksen ja osoitti kyvykkyytensä sekä sanoissa että teoissa (Apt 7:22). Hän ei sanoutunut irti lapsuudessaan saamasta äitinsä opetuksesta (2 Moos 2:9-10). Mutta hän yritti omalla ajallaan ja voimallaan päästä kansansa johtajaksi (Apt 7:23-28). Se ei ollut Jumalan tie. Niinpä mies vietiin 40 vuotiseen riisumiskouluun Midianin autiomaahan. Hän joutui odottamaan Jumalan aikaa. Prinssin oli pakko luopua kaikesta, mitä hänellä oli ollut siihen mennessä. Kuitenkin hän "piti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita" (Hepr 11:27). Vasta 80-vuotiaana hänet kutsuttiin varsinaiseen elämäntehtäväänsä.

Mooses oli kiusattu ihminen

Olemme oppineet tuntemaan Mooseksen Jumalan aseena, jonka kautta tapahtui ainutlaatuisia ihmetekoja. Emme ehkä ole huomanneet, miten monenlaisten ahdistusten vaivaama ihminen hän oli. Raamattu sanoo hänen olleen jopa nöyrempi ja kiusatumpi kuin kukaan muu ihminen maan päällä (4 Moos 12:3). Hän oli kokenut auttamisyrityksensä katkeran epäonnistumisen (2 Moos 2:14). Sen seurauksena oli vuosikymmeninen muukalaisuuden tuska (2:22). Hänen isiensä Jumala oli ikään kuin kuollut. Lammaspaimenen arki nöyryytti hänet. Kun Jumala vihdoin kutsui häntä, hän ei voinut sanoa muuta kuin: "Mikä minä olen" (3:11), "Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään... Minulla on hidas puhe ja kankea kieli" (4:10). "Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu" (4:13). Siinä on jotain samaa kuin sisäisesti särkyneen Paavalin tunnossa, että hän on kuin keskosena syntynyt, vähäisin apostoleista ja syntisistä suurin (1 Kor 15:8-9; 1 Tim 1:15).

Mooses lähti liikkeelle ja oli vähällä kuolla matkalla yöpymispaikassa. Raamattu sanoo, että Herra aikoi surmata hänet, mitä meidän on vaikea ymmärtää. Jälleen veri kuitenkin toi suojan ja Mooseksesta tuli "veriylkä" (2 Moos 4:24-26). Egyptissä hän koki aluksi lamauttavana sen, että vapautumisen sijasta kansa joutuikin entistä kovempaan orjuuteen. Silloin hänen sielustaan nousee rääkkääntyneen ihmisen huokaus: "Herra, miksi tuotat onnettomuutta?" "Minkä tähden lähetit minut?" "Etkä sinä ole tehnyt mitään kansasi pelastamiseksi" (5:22-23). Ei edes kansa kuunnellut enää häntä (6:9), saati sitten farao. Hän koki, että hän tuskin osaa suutansa avata (6:12).

Mooseksen oli pakko jatkaa alkamallaan tiellä. Lopulta kansa vapautui Mooseksen johdolla orjuudesta, mutta Mooses ei vapautunut ahdistuksista. Hän kohtasi toistuvasti kansan katkeruuden ja vihamielisyyden itseään kohtaan (2 Moos 14:11-12), nurinan ja moitteet (15:24; 16:2; 17:2). Ihmiset eivät halunneet totella häntä (16:20). Joskus tilanne oli niin kireä, että Mooses joutui toteamaan: "Kohta he jo varmaan kivittävät minut" (17:4). Lopulta ihmiset käänsivät hänelle selkänsä sanoen, etteivät he tiedä, mitä on tapahtunut "tuolle miehelle" (32:1). Mooseksesta oli tullut vain "tuo mies".

Mooses rukouksen ihmisenä

Ahdistuksissaan Mooses oli oppinut kaikessa turvautumaan yksin Herraan. Hän jaksoi kääntyä Herran puoleen (2 Moos 5:22), eikä jäänyt pettymyksen ja masennuksen vangiksi. Nimenomaan kamppailussa faraon kanssa Mooses osoittautui rukouksen ihmiseksi. Farao jopa joutui pyytämään Moosesta rukoilemaan hänen puolestaan (8:4,24; 9:28; 10:17). Mooses rukoili, ja sammakot, paarmat ja heinäsirkat katosivat (8:9,27; 10:18).

Vanhassa käännöksessä käytetään Mooseksen rukouksesta sanaa huutaa (2 Moos 8:12; 15:25; 17:4; 34:5,vk). Hätääntyneen Mooseksen huuto saattoi olla niin voimakasta sydämen tuskanhuutoa, että Herra sanoi: "Miksi huudat minulle?" (14:15, vk). Ympärillä olevat ihmiset eivät sitä kuule. Mooses joutui myös nostamaan kätensä Herran istuinta kohden ja pitämään sitä kohotettuna koko päivän (17:11-16, vk). Jos hän antoi kätensä uupumuksesta vaipua, viholliset pääsivät voitolle.

Särkynein sydämin Mooses rukoili kansalleen Jumalan armoa (2 Moos 32:11, vk). Hän jopa pyysi, että jos Jumala ei anna anteeksi kansalle niin silloin Jumalan tulisi hylätä myös hänet (32:32). Jotain samasta rukoustuskasta kohtaamme Paavalilla (Room 9:2-3).

Herra puhutteli poikkeuksellisella tavalla Moosesta kasvoista kasvoihin (2 Moos 33:11). Kuitenkin hän joutui kerjäämään sellaista Herran kohtaamista, jonka seurauksena hän todella olisi oppinut tuntemaan Herran ja ymmärtäisi varmasti saaneensa armon (33:13, vk). Kallionkoloon kätkettynä hän sai nähdä Herran kirkkauden, mutta vain Herran kuljettua ohi ja selkäpuolelta (33:22-23). Yksikään ihminen ei voi nähdä suoraan Jumalan kasvoja ja jäädä eloon (33:20). Mooses sai myös ilmoituksen siitä, että Herra antaa anteeksi kenelle tahtoo ja armahtaa kenet tahtoo. Ihminen jää aina lopulta salatun Jumalan eteen eikä hallitse häntä eikä voi edes vaatia anteeksiantamusta. Siksi Mooseskin jäi rukouselämässään armon kerjäläiseksi. Hänen viimeinen rukouksensa tässä kirjassa on: "Anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi" (34:9). Jumalan läheisyys koetaan synnintuntona sekä armon ja anteeksiannon ikävänä. Mooseskin tarvitsi toistuvasti vakuutusta, jopa Herran huutoa siitä, että hän on laupias, kärsivällinen ja armollinen Jumala, joka antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit (34:6, vk).

Mooseksen lankeemus

Mooses oli kaikessa Herran luottamuksen arvoinen (Hepr 3:2; 4 Moos 12:7). Kuitenkin hän lankesi uskottomuuteen Herran sanaa kohtaan. Mooses oli kerran valittanut olevansa kankeakielinen, mutta eräässä kriisitilanteessa hän ei enää ollutkaan sellainen. Hän ei hillinnyt itseään, vaan häpäisi kiivastuksessaan Jumalan pyhyyden ja sanoi vastoin Jumalan tahtoa: "Tästä kalliostako meidän muka pitäisi saada teille vettä" (4 Moos 20:10). Jumala tuo näkyviin pyhyytensä erityisesti niissä, jotka ovat häntä lähellä (3 Moos 10:3). Tämä lankeemus varjosti Mooseksen loppuelämää kuten Daavidin ja Salomon lankeemus heidän loppuelämäänsä. Mooses ei koskaan saanut kokea suurimman ajallisen toiveensa täyttymistä. Hän ei päässyt luvattuun maahan, vaikka hän sitä toistuvasti rukoilikin. Vasta Jeesuksen seurassa kirkastusvuorella toteutui tämä hänen rukouksensa (Matt 17:3).

Kirjan päähenkilö on Herra

Kirjan päähenkilö ei ole Mooses vaan Jumala. Herra tuli todelliseksi ilmestyessään monin eri tavoin. Hän puhui palavasta orjantappurapensaasta (3:2-6), johdatti pilven- ja tulenpatsaassa (13:21-22), laskeutui alas vuorelle tulessa (19:18), salli vanhinten nähdä jalkainsa alustan kirkkaana kuin taivas (24:9-10), oli kirkkauden pilvessä Siinailla (24:16-17), kulki kirkkautena Mooseksen ohitse (33:18-23; 34:5-9) ja lopuksi täytti kirkkaudellaan pyhäkköteltan (40:34). Mutta Herra tuli myös todelliseksi ilmoituksen sanana ja toiminnallaan. Herra sanoi, Herra muisti kansaansa, Herra kutsui Mooseksen, Herra lähetti hänet, Herra teki suuret tunnusteot, Herra vapautti, Herra johdatti erämaassa, Herra antoi lain, Herra teki liiton, Herra rakensi pyhäkköteltan.

Nyt Jumala ilmoittaa itsensä nimenomaan nimellä Jahve, Herra (2 Moos 3:14; 6:2-3). Nimi esiintyy kaikkiaan 385 kertaa. Kuinka usein toistuvatkaan sanat "Minä olen" tai "minä, Herra" (3:14; 6:2,7,29; 7:17; 8:22; 10:2; 12:12; 14:4,18; 15:26; 16:12; 20:2; 29:46; 31:13).

Tuskin koskaan pystymme tyhjentävästi ilmaisemaan, mitä kaikkea sisältää Jahve-nimen yksinkertainen sisältö "minä olen se, joka olen" (hepr. ehjee asher ehjee, kreik. ego eimi ho oon) (2 Moos 3:14). Tuo nimi auttaa meitä tuntemaan ainoan oikean Jumalan. Se on kieliopillisesti päättymätön aikamuoto ja voidaan kääntää: "Minä olen nyt ja olen aina ja iankaikkisesti. Tulen olemaan se, joka aina tulen olemaan, olen ainoa ainaoleva". Siinä ilmaistaan myös Jumalan läsnäoloa: "Minä olen kaikkialla läsnä, minä olen aina toimiva". "Minä olen ja jään läsnäolevaksi" (Buber). Tähän liittyy se Raamatun keskeinen lupaus, että Herra on aina omiensa kanssa.

"Nimitettäköön Jumalaa hyväksi tai suureksi tai autuaaksi tai viisaaksi tai miten hyvänsä, tämä kaikki sisältyy sanaan EST (lat. olla)" (Berhard). "Minkään muun ei voi käsittää olevan Jumalalle ominaisempaa kuin olemisen" (Hilarius). Jumala on varsinainen oleminen, itse oleminen. Siksi tämä nimi julistaa, että Herra on kaikki eikä muuta ole. Hänessä asuu koko jumaluuden täyteys (Kol 1:19). Nimi kertoo: Minä olen se, joka olen, se ainoa todella oleva koko todellisuudessa, jota ilman ei ole mitään ja josta kaikki on saanut syntynsä ja jonka varassa kaikki on. Minä olen tosioleva ja kaikki muu on minun rinnallani vain kuin varjoa, kuin tyhjää. Jumala on paljon todellisempi kuin mitä ihminen koskaan pystyy käsittämään.
Tämä nimi, Minä olen, on myös Messiaan nimi. Jo alkukirkon aikana tulkittiin Jahve, Herra, Jeesusta tarkoittavaksi. Se on Septuagintassa, alkukirkon Raamatussa, käännetty sanalla Kyrios, Herra. "Jeesus Kristus on Herra" (Fil 2:11, 1 Kor 12:3).
Jahve-nimen kirjaimista voidaan muodostaa sanat "oli", "on" ja "on tuleva". Juuri sellainen on Jeesus (Ilm 1:4). Siinä on myös kysymys jumalallisesta minästä (anochi). Tämän juutalaisille kielletyn nimen Jeesus lausui Getsemanessa ja kiinniottajat peräytyivät ja kaatuivat (Joh 18:6, ks. Luuk 22:70). Tätä nimeä (kreik. ego eimi) Jeesus käytti itsestään usein Johanneksen evankeliumin mukaan (Joh 8:25,28). Jeesus sanoi: Minä olen elämän leipä, maailman valo, hyvä paimen, ylösnousemus ja elämä, tie, totuus ja elämä.

Ihminen kapinassa Jumalaa vastaan

Toisessa Mooseksen kirjassa kohtaamme jälleen ihmisen kapinan Jumalaa vastaan. Farao sanoi ylimielisesti: "Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä...? Minä en tunne Herraa" (2 Moos 5:2). Jumalan sanan ja teot kohdatessaan hän kovetti sydämensä kerta toisensa jälkeen (7:13,22; 8:11,15,28). Jokainen vitsauksista osoitti myös Egyptin jumalien tyhjyyden. Siitä huolimatta farao ja kansa riippuivat kiinni omissa jumalissaan. He eivät haluneet kuunnella Israelin Jumalan ääntä. Lopulta farao ylitti sen rajan, jota Uusi testamentti sanoo synniksi Pyhää Henkeä vastaan. Silloin Jumalakin kovensi hänen sydämensä (9:12; 10:20,27: 11:10).

Israelin kansan tuli olla pappisvaltakunta ja pyhä kansa (2 Moos 19:6) ja siten erikoisasemassa kaikkien kansojen joukossa (33:16). Siksi on masentavaa lukea kansan ailahtelevasta mielenlaadusta ja toistuvasta kapinasta Jumalaa vastaan. Jumalan kansa ei ollut itsessään sen kummallisempi kuin muutkaan kansat. Vapautetut eivät taipuneet Jumalan tahtoon. He olivat uppiniskainen kansa (33:5) ja koettelivat Herran kärsivällisyyttä (17:2). Katkerat syytökset Jumalan johdatusta vastaan ryöppysivät Kaislameren umpikujassa (14:10-12). Kansa nurisi veden kitkeryydestä (15:24) ja ruuan puutteesta (16:2-3). Annetut käskyt rikottiin tietoisesti (16:20,27).

Israelilaiset olivat Egyptissä oppineet palvelemaan maan jumalia. Niinpä he, vaikka olivat saaneet kymmenen käskyn lain autiomaassa "tekivät sonnipatsaan, toivat sille uhreja ja viettivät ilojuhlaa tämän omatekoisen jumalansa kunniaksi" (Apt 7:41). "He vaihtoivat Herran, Kunniansa, ruohoa syövän naudan kuvaan. He unohtivat Jumalan, pelastajansa" (Ps 106:20-21). Aaron heikkoudessaan tempautui mukaan. Myöhemmin hän puolusteli itseään typerällä tavalla: "Minä heitin ne tuleen, ja siitä tuo sonni syntyi" (2 Moos 32:24).

Mooseksenkin synti paljastetaan. Hän kiirehti Jumalan ajan edelle ja surmasi miehen (2 Moos 2:12). Hän väisteli Jumalan kutsua niin, että Jumala vihastui (4:14). Myös epäusko sai Mooseksen valtaansa (5:22-23; 14:15). Lopuksi hän kiivaudessaan lankesi itsensä korottamiseen (4 Moos 20:10,12).

Sanoma sovituksesta

Miten kapinallinen ihminen voi tuhoutumatta kohdata Jumalan, jonka pyhyys uhkasi kuolemalla (2 Moos 29:37; 30:29)? Herran kirkkaus oli kuin tuli, joka polttaa kaiken (24:17). Herra sanoikin kapinalliselle kansalle: "Jos minä hetkenkin kulkisin teidän mukananne, saattaisin hävittää teidät" (33:5). Hän myös vakuutti: "Minä pyyhin kirjastani kaikkien niiden nimet, jotka tekevät syntiä minua vastaan" (32:33). "Tilinteon päivänä minä rankaisen kansaa sen synnistä" (32:34). Herra on kiivas Jumala (34:14). Voiko Jumala armahtaa kapinallista syntistä tinkimättä pyhyydestään?

Mooses koki usein Jumalan pyhyyden aiheuttaman rangaistuksen uhan sietämättömän ankarana. Kuitenkin Jumala oli asettanut Mooseksen välittäjäksi (Gal 3:19). Juuri välittäjänä Mooses sanoikin jotain myös meille tavattoman tärkeää: "Te olette tehneet hyvin suuren synnin. Minä nousen nyt vuorelle Herran luo. Ehkä VOIN SOVITTAA TEIDÄN SYNTINNE" (2 Moos 32:30). Vain syntien sovittaminen voi poistaa ansaitun rangaistuksen syntisen elämästä. Siksi sovitus on ollut kaikkina aikoina ihmisen päähuoli pyhän Jumalan edessä, kun Raamattu saa valaista. Miten sovitus voi tapahtua?

Toinen Mooseksen kirja antaa selvän ja havainnollisen vastauksen. Tosin tuo vastaus on aina ollut ihmisille hullutus - niinkuin koko kysymyskin. Syntiä tehneen ihmisen tuli lähestyä Jumalaa, ja Herra oli antanut ohjeita, miten sen oli tapahduttava. Jumalaa lähestyessä oli peseydyttävä (2 Moos 30:20). Herran eteen ei saanut tulla tyhjin käsin (34:20; 23:15). Herran "on nähtävä veri" (12:23) sen suojana, joka häntä lähestyy. Päälle pirskotettu veri teki pyhäksi (29:21). Siksi annettiin käsky uhrata nuori sonni syntien sovitukseksi (29:36). Vain pappi sai tehdä tämän sovitusteon ja vain sovitusuhrista saatu veri puhdisti (30:10). Uuden testamentin valossa Jeesus Kristus on sekä ylipappimme, joka toimittaa sovituksen, että sovitusuhrimme. Hän toi uhrina oman verensä ja vain hänen verensä puhdistaa (Hepr 9:11-14).

Pääsiäisyö

Sovituksen ja pelastuksen yhteenkuuluvuus tulee erityisen havainnollisena esille passah- eli pääsiäisyön tapahtumissa. Sovituksen pelottavana taustana on ihmisten synnin tähden Jumalan toimeenpanema rangaistustuomio, tuho (2 Moos 12:12,23). Silloin Herra surmasi jokaisen esikoisen ja Egyptissä puhkesi suuri valitus (12:29-30). Jokaisessa kodissa sai tuona yönä joku surmansa. Israelilaisten kodeissa oli teurastettu viaton karitsa, egyptiläisten kodeissa kuoli esikoinen. Israelilaisia ei suojellut heidän hyvyytensä, sillä he olivat paha kansa jo silloin. Todellisen suojan toi karitsan veri. "Veri olkoon niiden talojen merkkinä, joissa te olette, sillä KUN MINÄ NÄEN VEREN, MENEN OHITSENNE" (12:13).

Se, että karitsa oli teurastettu ja veri vuodatettu ei vielä riittänyt suojelemaan syntisiä. Veri oli myös siveltävä sen oven pieliin ja kamanaan, jonka takana israelilaiset sinä yönä olivat (2 Moos 12:7,22). Suojelevan veren oli oltava kunkin ihmisen ja rangaistustuomion toimeenpanijan välissä. Oli päästävä tällä tavoin henkilökohtaisesti veren vihmottavaksi (1 Piet 1:2). Veren välityksellä Jumala teki eron ihmisten välillä (2 Moos 11:7).

Oli myös syötävä se, mitä oli käytetty "heidän syntiensä sovittamiseen" (vert. 2 Moos 29:33). Veri toi suojan, ja karitsan syöminen antoi voiman matkaa varten. Myöhemmin liitto Herran kanssa vahvistettiin niinikään veren vihmomisella (24:8), ja säädettiin jokapäiväinen uhri syntien sovitukseksi (29:36).

Siinain liitto on lakiliitto

Kolme kuukautta Egyptistä lähdön jälkeen Israel saapui Siinain vuoren juurelle. Mooses oli siellä aikaisemmin kohdannut Herran ja saanut silloin lupauksen, että hän tulisi sinne vielä kansansa kanssa (2 Moos 3:12). Israel oleskeli Siinain vuoren juurella vuoden verran. Keskeinen osa Mooseksen kirjojen sisällöstä annettiin juuri siellä, alkaen 2 Moos 19:1:sta ja päättyen Siinailta lähtöön, 4 Moos 10:12.

Siinailla solmittu liitto perustuu lain täyttämiseen. Ihminen voi pitää liiton vain olemalla kuuliainen. Tässä ei eroteta moraalilakia ja seremonia- eli jumalanpalveluslakia. Ne kuuluvat mitä läheisemmin yhteen. Moraalilaki sisältää ennen kaikkea kymmenen käskyä (2 Moos 20; 5 Moos 5). Sen ytimessä on kysymys suhteesta Jumalaan ja lähimmäiseen. Uudessa testamentissa tämä moraalilaki tiivistetään: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi... ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Luuk 10:27, vertaa 5 Moos 6:5; 3 Moos 19:18). Meidän kristittyinä olisi hyvä toistuvasti kerrata Lutherin Vähästä katekismuksesta kymmenen käskyä ja niiden selitykset.

Toisen Mooseksen kirjan laki sisältää pääasiassa jumalanpalvelukseen liittyviä asioita: miten on rakennettava pyhäkkömaja, miten on valmistettava pappien virka-asut, uhrattava, toimitettava jumalanpalvelus, mitkä ovat pyhiä aikoja, puhtaita tai saastaisia eläimiä jne. Näiden lukeminen saatta olla meille työlästä. Emme löydä paljoakaan mielestämme arvokasta tai meitä puhuttelevaa. Vasta kun alamme oivaltaa tämän jakson kuvaavan Jumalan pyhyyden ja ihmisen syntisyyden välistä suunnatonta jännitystä ja viittaavan monin tavoin sovituksen salaisuuteen, kuvat alkavat tulla meillekin mielekkäiksi. Alamme kenties ymmärtää, että olemme aina lain rikkojia. Siksi moraalilaki ei voi viedä meitä lähelle Jumalaa. Vain jumalanpalveluslain havainnollisella tavalla kuvaama toisen - sijaisen ja välittäjän - tekemä työ voi auttaa meitä Jumalan läheisyyteen. Ihmisen osuudeksi jää vain lakia vastaan rikkomisen tunnustaminen ja turvautuminen siihen, mitä tehdään Jumalan edessä syntisen hyväksi ja jonka tähden syntinen puhdistuu synneistään.

Viittauksia Jeesukseen

Toinen Mooseksen kirja viittaa monin tavoin Jeesukseen Kristukseen. Mooseksen elämä Egyptistä kutsuttuna vapauttajana havainnoi Jeesuksen elämää. Herra lupaakin antaa myöhemmin uuden Mooseksen kaltaisen profeetan, jota kansan tulee kuulla (5 Moos 18:15). Mooses toimi langenneen kansan ja Jumalan välittäjänä ja rukoili kansalle anteeksiantamusta. Ennen kaikkea pääsiäislammas ja pääsiäisyö Egyptissä kuvaavat Jeesusta Jumalan Karitsana. Ylimmäinen pappi Aaron virkapuvussaan ja virkaansa toimittaessaan opettaa meitä entistä paremmin tuntemaan oman Ylimmäisen Pappimme (Hepr 4; 5; 9). Kallio, johon Mooses löi ja joka antoi vettä erämaassa (2 Moos 17:6), on Paavalin opetuksen mukaan Kristus (1 Kor 10:4). Manna oli taivaasta tullutta, elämän antavaa leipää, ja Jeesus on elämän leipä (Joh 6:31). Pyhäkkömajaa esineineen ja jumalanpalveluksineen on pidetty monipuolisena havaintokuvana Jeesuksen elämäntyöstä. Heprealaiskirje tulkitsee pyhäkkömajaa meille Jeesuksesta käsin (Hepr 8-9).