Kolmas Mooseksen kirja

Olavi Peltola

Leviticus = leeviläisiä koskeva, Wajjikraa = ja hän kutsui

TEEMA
Miten Herran suosio tulee osaksemme?

AVAINJAE
Veri tuottaa sovituksen 3. Moos 17:11.

JOHDANTO

Kolmas Mooseksen kirja on Raamatun vaikeimmin luettavia kirjoja. Monen päätös lukea Raamattu järjestelmällisesti läpi on ollut vähällä pysähtyä tähän kirjaan. Siinä on paljon sellaisia yksityiskohtia, jotka tuntuvat meistä merkityksettömiltä. Tätä kirjaa lukiessa ei tulekaan tarttua yksittäisiin jakeisiin eikä aina edes kokonaisiin lukuihin. Voimme hyvällä omallatunnolla hypätä joidenkin lukujen yli. Mutta tämä ei saisi hämätä meitä niin, ettemme huomaa kirjan valtavaa sanomaa. Tuskin missään Raamatun kirjassa tulee yhtä syvästi esiin ristin salaisuus, tosin vain "varjona tulevasta" (Hepr 10:1). Kirja keskittyy johdonmukaisesti pyhän Herran ja syntisen ihmisen kohtaamiseen uhrin äärellä. Jos 1. Moos kuvaa lankeemusta ja 2. Moos vapautusta niin 3. Moos kuvaa vapautetun kansan yhteyttä Jumalaan ja Jumalan palvelemista.

Uudessa testamentissa on yli 40 viittausta tähän kirjaan.

Voimme jakaa kirjan kolmeen osaan:

Miten lähestymme Herraa? (1-15)
Suuri sovintopäivä (16)
Miten vaellamme Herran yhteydessä? (17-22)

LUKUOHJELMA

Miten lähestymme Herraa? (1-15)

4:20,26,31,35 Vain sovitettu saadaan anteeksi
5:1-10 Jumalan tie: rikkomus - syynalaisuus - tunnustaminen - syntiuhri - sovitus
6:11,20 Herran pyhyys uhkaa kuolemalla
8:34-36 Miten toimia syntien sovittamiseksi?
9:1-7 Jumalan kansa Herran edessä
9:22-24 Herran kirkkaus ilmestyy
10:1-7 Herra osoittaa pyhyytensä niissä, jotka ovat häntä lähellä
11:44-45 "Olkaa pyhät, koska minä olen pyhä."
Suuri sovintopäivä (16)

16:1-4 Vain määräaikana, peseytyneenä, pyhässä asussa voidaan astua liitonarkun eteen
16:5-10 Sovitettavat synnit vuohipukin kannettavaksi
16:20-22 "Saa kantaa kaikki heidän syntinsä."
16:29-34 Puhtaaksi Herran edessä
17:11-14 Yksin veri tuottaa sovituksen (vk)
Miten vaellamme Herran yhteydessä? (17-22)

18:1-5 Lain pitäminen antaa elämän
19:11-18,34 Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
19:26,31;20:27Varo spiritismiä
20:7-8 Vaella pyhästi
20:20 Syyllinen kantaa vastuun synnistään

20:22-26 Ole erilainen
21:6 Ei saa loukata Jumalan kunniaa
24:17-20 Silmä silmästä, hammas hampaasta
25:17-19 Hyötymiskielto toisten kustannuksella
25:35-43 Auta köyhtynyttä
26:3-13 Kuuliaisuuden siunaus
26:14-39 Tottelemattomuuden kirous
26:40-45 Syntinsä tunnustavan Jumala muistaa

SANOMA

Jumalan pyhä läsnäolo

Kolmas Mooseksen kirja on Jumalan todellisuuden ja läsnäolon läpitunkema. Herra puhui ja Herra sanoi esiintyvät 37 kertaa. Kirjan sanoma on Jumalan sanaa, vaikka meidän on vaikea soveltaa sen monia yksityiskohtia omaan elämäämme. Sieltä löytyy sellainenkin yksityiskohta, joka on ollut monen aikamme Raamatun pilkkaajan naurunaiheena: jänis märehtii (3 Moos 11:6). Siellä on myös äärimmäisen kova vaatimus: silmä silmästä, hammas hampaasta (24:20). Toisesta Mooseksen kirjasta tuttu Jumalan ilmoitus itsestään Minä olen esiintyy 48 kertaa. Kuinka voimakkaan vaikutuksen tekeekään se, että erilaisten pyhyyttä ja oikeutta koskevien säännösten perusteluna luvussa 19 toistetaan 16 kertaa sanat: "Minä olen Herra teidän Jumalanne".

Erityisesti Jumala ilmoittaa itsensä pyhänä: "Minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä... Olkaa siis pyhät ja puhtaat, koska minä olen pyhä" (11:44-45; 19:2). Ihmisen on opittava elämään tämän pyhän Herran edessä ja tuomaan hänelle lahjansa niin, että ne kelpaavat. Sanat Herralle ja Herran eteen tulevat esiin useammin kuin missään muussa Raamatun kirjassa. Emme totisesti voi mennä minnekään hänen henkensä ulottuvilta emmekä paeta minnekään hänen edestään (Ps 139:7).

Miten kestän pyhän Herran edessä?

Miten kestän pyhän Jumalan edessä? Kirjan sanoman lähtökohtana voidaan pitää kysymystä siitä, miten Herra voi olla suosiollinen sitä kohtaan, joka lähestyy häntä (3 Moos 1:3)? Miten elämämme voi olla Jumalalle mieluisaa (1:9)? Kirja on myös vastausta siihen, mitä "Herra on käskenyt teidän tehdä" ja kuinka "hänen kirkkautensa ilmestyy teille" (9:6). Vastauksena on kirjan keskeinen vaatimus ihmiselle: "Olkaa pyhät, koska minä olen pyhä" (11:45; 19:2; 20:7, 26; 21:8,15; 22:9,32).

Jotta ihminen tietäisi, mitä pyhyys on, Jumala ilmoitti käskyt ja lait (3 Moos 26:46). Pyhyyden vastakohdaksi hän ilmoitti myös, mitkä asiat ovat saastaisia, epäpuhtaita, iljettäviä. Kaikkea sellaista Jumalan ihmisen tulee inhota ja karttaa (esim. 11:10), sillä sellainen herättää Jumalan inhon (20:23). On asioita, jotka loukkaavat Jumalan kunniaa (21:6). Jumala vaatii, että "sen kaltaista törkeyttä ei saa sallia teidän keskuudessanne" (20:14).

Ihminen ei ole pyhä

Ihmisen vaikeus Jumalan pyhyyden vaatimuksen edessä on siinä, ettei hän ole pyhä. Tässä kirjassa on kuitenkin lähtökohtana tilanne, jossa Jumalan kansan jäsen vahingossa (3 Moos 4:2,13), tietämättään (4:22) rikkoo jotakin Herran käskyä vastaan. Tartutaan myös velvollisuuden laiminlyönteihin (5:1), kevytmielisyyteen (5:4)."Jos joku menettelee väärin ja Herraa loukaten valheellisesti väittää... tai totuudenvastaisesti kieltää" (5:21,22). Mutta entä, kun ihminen Jumalan pyhyyden edessä ei kertakaikkiaan ole olemukseltaan pyhä? Mitä silloin, kun nostatamme Jumalan inhon (20:23), rikomme Jumalan käskyn ja teemme, mitä ei saa tehdä (4:2)? Entäpä, jos mekin olemme saastuneet ja meidän tähtemme maakin on saastunut (18:25)?

Herra julistaa: SYYLLISET JOUTUVAT KANTAMAAN VASTUUN SYNNEISTÄÄN (20:20). Ja kun syyllinen itse kantaa vastuun synneistään, hän ottaa silloin vastaan ansaitsemansa rangaistuksen (20:17). Rangaistuksena on kuolema. On kauhistuttavaa lukea toistuvana sanat: "Ovat itse ansainneet kuolemansa" (20:9,11,12,13,16,27) "Syylliset on surmattava" (20:21). "Heidän on varottava epäpuhtautta, sillä jos he epäpuhtaudellaan saastuttavat minun pyhäkköni, joka on heidän keskellään, heidän on kuoltava" (15:31).

Miten voi syntivelkaisena tulla Herran eteen?

Ihmisenä olemisen peruskysymys Jumalan edessä on: Miten voin tulla Jumalan eteen niin, etten kuole (3 Moos 8:35)? Miten minä, syynalainen ja syntivelkainen ihminen voin puhdistua ja saada anteeksi? Miten saastaisesta tulee puhdas ja syynalainen vapautuu syyllisyydestään?

Sovitus

Syntinen ja syyllinen ihminen voi puhdistua ja saada anteeksi, mutta vain yhdellä ehdolla. Se ei tapahdu vain siksi, että Jumala on yleensä ihmiselle laupias. Syntinen ja syynalaiseksi tullut (3 Moos 4:3) ei voi saada yhteyttä pyhään Jumalaan ellei ensin tapahdu sovitusta heidän kahdenvälisessä suhteessaan. Ensin sovitus ja sen perusteella anteeksiantamus. Anteeksianto ei ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta (Hepr 9:22). Vasta sovitusuhrin veren läpi Jumala voi olla suosiollinen.

Olemme jälleen Raamatun Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta koskevan ilmoituksen ytimessä. Sen edessä voimme taipua tai kapinoida. Tuskin koskaan pystymme sitä ymmärtämään. On hyvä alleviivata usein esiintyvä ilmaisu: "Kun pappi on toimittanut nämä sovitusmenot, kansa saa rikkomuksensa anteeksi" (4:20,26,31; 5:6, 10,13,16,18,26; 8:34; 9:7; 10:17; 12:7,8; 14:18,20,29,31,53; 15:15, 30; 19:22).

Tämä on myös Jumalan pysyvä säädös: "Teidän syntienne sovittamiseksi Herra on käskenyt menetellä vastedeskin samoin kuin tänään" (3 Moos 8:34). Jumalan kansa elää jokapäiväisen sovitustapahtuman varassa ja se koskettaa kaikkea elämässä. Havainnollisimpana opetus sovituksesta tulee esiin Suuren sovintopäivän tapahtumissa (16:1­34). "Sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne" (16:30).

Uhrit

Keskeinen osa kirjan sanomaa käsittelee uhreja. Sovitus Jumalan ja ihmisen välillä ei ollut mahdollinen ilman syntiuhria. Tämä uhri onkin perustava yhteyden luomiseksi ihmisen ja Jumalan välille. Uhri kokee synnin palkkana kuoleman. Veri viedään Herran eteen, mutta ruumis heitetään kaatopaikalle ulkopuolelle leirin poltettavaksi. Syntiuhri viittaa olemuksemme turmelukseen, vikauhri taas syntisiin tekoihimme. Uhrilaki molemmista uhreista on sama (3 Moos 7:7).

Kun ihminen halusi antautua entistä kokosydämisemmin Jumalan hallintaan, tarvittiin polttouhri. Sen tuli olla vapaaehtoinen. Tulen piti aina palaa polttouhrialttarilla (3 Moos 16:13) merkkinä siitä, että Herra odottaa alati ihmissydämen vapaata avautumista hänelle. Mekin olemme nyt Kristuksen ruumiin uhrin kautta Isälle mieluisia (Hepr 10:5-6,10). Siksi meidän tulisi antaa vapaaehtoisesti oma ruumiimme Jumalalle otolliseksi uhriksi (Room 12:1).

Kun etsittiin yhteyttä ja haluttiin kiittää Jumalaa, se ilmaistiin yhteysuhrilla . Yhteysuhri julistaa rauhaa Jumalan ja ihmisen välillä. Ruokauhrintaas tuli päivittäin aivan kuin ravita uskonelämää. Kristillinen seurakunta on nähnyt sen viittaavan Jeesuksen "syömiseen happamattomana leipänä" (3 Moos 2:4; Joh 6:48). Jeesus on kärsimyksen suolalla suolattu (3 Moos 2:13) ja voideltu Hengen öljyllä (2:6).

Israelissa oli 1273 virallista vuotuista uhria ja lisäksi vapaaehtoisia uhreja. On laskettu, että Kristuksen aikaan mennessä oli uhrattu yli 2 milj. uhria. Emme saa tietää, miksi Jumala antoi uhreille tällaisen merkityksen. Tiedämme vain, että uhraaminen oli Jumalan ilmoituksen mukaista uskon toimintaa, jossa taivuttiin Herran sanan alle hänen mielisuosionsa saavuttamiseksi.

Suuri sovintopäivä

Keskeisin opetus uhreista ja sovituksesta liittyy syntiuhriin. Nimenomaan suuri sovintopäivä tekee syntiuhrin merkityksen havainnolliseksi. Siksi luku 16 on avainluku kirjan varsinaiseen sanomaan.

Suuren sovintopäivän ensimmäisenä lähtökohtana oli epäpuhtaus, jonka israelilaiset olivat tuottaneet rikkomuksillaan ja synneillään (3 Moos 16:16). Synnit loukkasivat Jumalan läsnäolevaa pyhyyttä, kun hän ilmestyi liitonarkun kannen yläpuolella pilveen verhoutuneena (16:2). Epäpuhtaus saastutti Jumalan pyhäkön ja saastuttajien oli kuoltava (15:31). Myös Aaronin pojat olivat kuolleet, kun olivat astuneet Herran eteen hänen käskynsä vastaista tulta mukanaan (10:1­2). Nyt Jumala antoi määräyksen, että vain määräaikana pappi sai mennä liitonarkun eteen (16:2). Edelleen Jumalan säätämyksen mukaan jonkun oli kannettava sovitettavat synnit (16:10), ja kantajaksi tuli syntiuhrieläin. Ylimmäinen pappi asetti molemmat kätensä eläimen pään päälle ja tunnusti siinä kaikki synnit, pahat teot ja rikkomukset, joihin oli syyllistytty (16:21). Näin hän pani synnit uhrieläimen kannettavaksi. "Pukki kantakoon kaikki heidän syntinsä" (16:22).

Samoin jonkun oli vuodatettava verensä syyllisten rankaisemiseksi, jotta anteeksiantamus olisi mahdollinen. Näin tapahtui syntiuhrisonnille ja ­pukille (3 Moos 16:11,15). Ylimmäisen papin oli teurastettava syntiuhri. Osan sen verestä hän vei kaikkein pyhimpään ja pirskotti sitä liitonarkun kanteen (16:15). Nyt tapahtui sovitus ja epäpuhdas puhdistui (16:16). Ylimmäinen pappi toimitti näin sovituksen koko kansan puolesta (16:17).

Suureen sovintopäivään liittyy vielä eräs yksityiskohta, joka omalla tavallaan havainnollistaa sovituksen salaisuutta. Toinen kansan valitsemista syntiuhripukeista vuodatti verensä temppelissä, mutta toinen joutui kantamaan kansan synnit "määrätyn miehen ajamana autiomaahan" (3 Moos 16:21). Emme tiedä varmasti, mitä tarkoittaa Asasel (16:8,10). Se on tulkittu pahan hengen nimeksi, mutta myös rotkoksi, jonne mies työnsi eläimen. Eläin murskaantui. Kun mies sitten palasi odottavan joukon luo (16:26), hän ilmoitti riemullisen sanoman: "Se on täytetty".

Vaellus sovituksen osallisuudessa

Sovituksesta osalliseksi päässeen tuli oppia vaeltamaan Herran kirkkauden läsnäolossa (3 Moos 9:22­24). Se oli riemullinen asia. Samalla oli kuitenkin muistettava, että maa on Herran ja "te olette ikäänkuin siirtolaisia ja muukalaisia" (25:23). Vieraan on osattava käyttäytyä oikein. Ensimmäisiä opetuksia olikin eron tekeminen pyhän ja maallisen, saastaisen ja puhtaan välillä (10:10; 20:25). Aistien oli totuttava ja harjaannuttava erottamaan hyvä ja paha (Hepr 5:14). Siksi annettiin monia arkielämään liittyviä ohjeita ruoista (3 Moos 11), synnytyksestä (12), sairaudesta (13­14), sukupuolielämästä (15,18,20). On neuvoja käytännön elämää varten (19). Eräät ohjeet tulevat meitä lähelle: "Jos myytte maata toisillenne tai ostatte, älkää tavoitelko kohtuutonta hyötyä" (25:14). "Älkää pyrkikö hyötymään toistenne kustannuksella" (25:17). "Jos joku ... lähimmäisesi.. ei pysty huolehtimaan itsestään, auta häntä" (25:35). "Huolehdi siitä, että lähimmäisesi voi elää teidän keskuudessanne" (25:36).

Näitä opetuksia pohjustavat usein toistuvat sanat: "Minä olen Herra, teidän Jumalanne". Arkielämää ja käyttäytymistä tulee hallita persoonallinen Herran tunteminen, yhteys häneen eikä vain ulkoapäin tulevat pakottavat käskyt ja määräykset.

Kohtaamme myös suuren joukon rangaistusmääräyksiä, joissa ei anneta mahdollisuutta sovitukseen. On olemassa sellaista Jumalan persoonan ja pyhän nimen häpäisyä (3 Moos 20:3), uskottomuutta (20:5) ja törkeyttä, jota ei saa olla Jumalan kansan keskuudessa (20:14). Se herättää Jumalan inhon (20:23). Sellaisten harjoittajat on julkisesti poistettava Jumalan kansasta (20:17) ja surmattava (20:20). Sellaiset ovat itse ansainneet kuolemansa (20:9,11,13,27).

Jumalan kansan elämään liittyy kuuliaisuuden siunaus ja tottelemattomuuden rangaistus. Kuuliaisuus antaa syötävää kyllin, tuo turvallisuuden ja rauhan (3 Moos 26:5­6). Jumalan lupaukset pysyvät voimassa eikä hän väsy heihin, vaan vaeltaa kaikessa mukana (26:11­12). Tottelemattomuus riuduttaa silmät ja kuluttaa elinvoiman (26:16). Se panee Jumalan kansan pakenemaan silloinkin, kun ei kukaan aja takaa (26:17). Jumala murskaa uskovan voiman ja ylpeyden (26:19). Herra kurittaa omiaan (26:21). Kuritus tulisi ottaa opiksi (26:23).

Uuteen alkuun annetaan kuitenkin mahdollisuus. Jos tunnustamme syntimme, luopumuksemme ja niskoittelumme, jos paatunut mielemme nöyrtyy ja sovitamme syntimme, Jumala muistaa lupauksensa eikä hylkää eikä riko liittoa (3 Moos 26:40­44).

Jumalan kansan juhla-ajat

Herra sääti myös erityisiä aikoja vuoden varrella, jolloin tuli juhlia. Silloin piti nimenomaan muistaa Jumalan johdatusta ja huolenpitoa ja opettaa tulevia polvia luottamaan samaan Herraan. Silloin oli tultava Herran läheisyyteen iloitsemaan Herrasta. Kaikki arkiaskareet oli jätettävä syrjään.

Viikottainen sapatti on ensimmäinen tällaisten Herran aikojen joukossa (3 Moos 23:3). Pääsiäinen(passah) oli Egyptistä vapautumisen muistojuhla. Se oli yhden illan kestävä juhla, ensimmäisen eli nisan-kuun 14. päivänä (maalis-huhtikuussa). Seuraavana päivänä alkoi happamattoman leivän juhla, joka kesti seitsemän päivää (23:4­8). Sadonkorjuuseen liittyi sekä ohrantähkä­ että viljankorjuujuhla (23:9­22). Uudenvuodenjuhlana oli torvensoiton juhla(23:23­25). Sitä vietettiin seitsemännessä eli tishru­kuussa, syys­lokakuun vaihteen tienoilla meidän kuukausiemme mukaan. Tämä on nykyisin juutalaisen vuoden ensimmäinen kuukausi. Saman kuun kymmenentenä päivänä oli tärkeä suuri sovintopäivä (jom kippur) (23:26­32) ja kuun viidennestätoista päivästä alkoi viikon kestävä lehvämajajuhla. Silloin kansan tuli asua lehvämajoissa (23:33­44). Nykyisin Israelissa viljankorjuuseen liittyvät juhlat ovat väistyneet ja on tullut touko-kesäkuussa vietettävä helluntaieli viikkojuhla lain antamisen muistoksi. Surujuhlaatemppelin hävittämisen muistoksi vietetään viidennen eli ab­kuukauden yhdeksäntenä päivänä elokuussa. Lisäksi on temppelin vihkijuhla temppelin puhdistuksen muistoksi (165 eKr) yhdeksännen eli kislev-kuun 25. päivänä marras­joulukuussa ja puurim-juhla helmi­maaliskuussaEsterin muistoksi kahdennentoista eli adar-kuun 13. päivänä.