Ef. 5. luku

Efesolaiskirje
5. luku

7.3. MIKÄ OHJAA ELÄMÄÄMME? (Ef 5:1-2)
Järvenpää Laurilan seurakuntakoti 15.10.2000

Pyhä Henki on antanut näissä sanoissa meille jälleen kristillisen uskomme ydinsanat. Tässä on evankeliumin keskus. Emme koskaan ihmisinä tule kuulemaan sen tärkeämpää ja parempaa meitä koskevaa uutista kuin se, mitä tässä on sanottu. Voihan olla, että olemme kuulleet tämän uutisen niin monta kertaa, että se on kadottanut uutuuden viehätyksensä. Oli miten oli, tässä uutisessa on ainoa pelastumisemme toivo. Totisesti Kristus on rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä. Siksi olemme nyt Jumalalle suloisesti tuoksuva uhri, kelpaamme hänelle ja olemme autuaita.

Jokainen kristitty kuulee näissä yksinkertaisissa sanoissa Jumalan todellisimman äänen koko ihmiskunnalle. Totisesti Jeesus tuli ihmiseksi antaakseen "henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (Mark 10:45). Joka kerta mennessämme ehtoollispöytään kuulemme Jeesuksen sanovat meille: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne" (Luuk 22:19; 1 Kor 11:24). "Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta" (Joh 6:51, KR 38). Hän on hyvä paimen ja "hyvä paimen panee henkensä alttiiksi lampaitten puolesta" (Joh 10:11). Tällä teollaan hän kokoaa meidätkin laumaansa ja kaitsee siinä turvallisesti ja varmasti vieden perille. Jumala totisesti "antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme" (Room 8:32, KR 38). Näin "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi" (1 Kor 15:3). Nyt tässä maailmankaikkeudessa "yksi on kuollut kaikkien puolesta" (2 Kor 5:14). Siksi ei yhdenkään ihmisen tarvitse joutua hukkaan: "Ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi" (Joh 3:16).

Hänen tekonsa on mitä henkilökohtaisin ja tarkoittaa juuri minuakin. Siksi voin sanoa: Jumalan Poika "antoi henkensä puolestani" (Gal 2:20) ja laajentaa tunnustani ja sanoa: "Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme" (Tiit 2:14). Näin hän "itse, omassa ruumissaan, 'kantoi meidän syntimme' ristinpuulle" (1 Piet 2:24). "Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme" (1 Joh 3:16). Vielä Ilmestyskirjassakin kaikuu kirkkaana tämä Jumalan evankeliumin omin ääni. Jeesus "on verellään vapauttanut meidät synneistämme" (Ilm 1:5). Hän on se Karitsa, joka on teurastettu ja on verellään ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista kansoista (Ilm 5:9). Kirkkauteen päässeet ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä (Ilm 7:14). Karitsan veri oli tuonut heille voiton (Ilm 12:11). Jokaisen ihmiskorvan tulee saada kuulla tämä ihmeellinen uutinen Kristuksen kuolemasta meidän syntiemme vuoksi.

Myönteiseksi käyttäytymisen malliksi Paavali on asettanut toden puhumisen (Ef 4:2), riitojen sopimisen (4:26), työn rehellisen tekemisen (4:28), hyödylliset puheet (4:29) sekä ystävällisyyden, lempeyden ja anteeksiantavan mielen (4:32).Nyt hän asettaa esikuvaksi jopa Jumalankin (5:1). Rakkauden tulee ohjata elämäämme (5:2).

Ongelmien ongelmana on kuitenkin se, mistä uskova saa voiman hyvää elämään. Lähimmäisen rakkauden lähtökohtana ei ole ihmisen oman sydämen rakkaus. Jos sitä vaadimme omasta sydämestämme, me uuvumme. "Hän on ensin rakastanut meitä" (1 Joh 4:19). "Onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä" (5:2). Meidän on sallittava Kristuksen ensin rakastaa meitä. Jos otamme vastaan Jumalan totuudellisena sanana tämän Kristuksen rakkauden, kenties vähitellen se sulattaa jotain sydämemme ympärillä olevasta jäästä ja opimme rakastamaan vaikeitakin lähimmäisiämme. Samoin jaksamme antaa anteeksi ja olla lempeitä vain silloin siksi, jos Jumalakin on meille antanut anteeksi Kristuksen tähden (Ef 4:32). Ensin saamme uskoa olevamme Jumalan rakkaita lapsia, vasta sitten uskallamme pitää Jumalaa ja hänen Poikansa elämämme esikuvan, jota seuraamme (5:1).

7.4. KAKSIMIELISTEN PUHEITTEN KIROUS (Ef 5:3-5)

Paavali varoittaa uskovia vielä kerran pinnallisista, sopimattomista ja rivoista puheista. Ei tule edes keskustella uskovien kanssa toisten ihmisten siveettömyydestä, saastaisuudesta ja ahneudesta (5:3). Jo niistä keskusteleminenkin houkuttelee samoihin synteihin. Puhumattakaan siitä, että uskovat päästävät suustaan rivouksia, kaksimielisyyksiä ja typeriä juttuja huumorin varjolla (5:4). Tällainen ei kertakaikkiaan sovi Kristukseen uskovalle.

Pelottavalla tavalla tässä Jumalan sana sulkee Jumalan valtakunnan ulkopuolelle kaikki siveettömät (kreik. porneia), saastaiset, ahneet, hävyttömiä lörpöttelevät ja ilvehtivät ihmiset. Sellaiseen syyllistyessä syyllistyn epäjumalanpalvelemiseen.

Samanlaisen jyrkän tuomion kohtaamme usein UT:ssa: "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät" (1 Kor 6:9-10). "Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa" (Gal 5:19-21). "Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä" (Ilm 22:14-15).

8. VAELTAKAA VALON LAPSINA (Ef 5:6-14)

Järvenpää Laurilan seurakuntakoti 26.11.2000

8.1. Tyhjät puheet

Tyhjät puheet pettävät (Ef 5:6). Saman kehotuksen löydämme Kolossalaiskirjeestä: "pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen" (Kol 2:8). "Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta" (Hepr 13:9).

Sanoilla on suunnaton valta ihmismieleen. Sana voittaa miekan niin politiikassa kuin uskonnossakin. Emme ehkä hyväksy tätä näkemystä. Väitämme, että se voittaa, jolla on todellinen valta ja keinot käyttää tätä valtaa. Väitetään aikoinaan Stalinin kysyneen kun oli keskusteltu paavin vallasta: Montako tykkiä hänelle on? Kuitenkin puolalainen paavi antoi erään tärkeimmistä kuoliniskuista Stalinin luomalle järjestelmälle. Sanoilla on suunnaton vaikutusvalta ihmismieleen. On sanottu, että Hitler lumosi juhlapuheillaan Saksan kansan 1930-luvulla. Me tiedämme millaiseen kauhuun ja tuhoon hän vei lumoamansa kansan ja samalla koko Euroopan.

Millaisia ovat pettävät tyhjät puheet? Aikoinaan käärme aloitti paratiisissa noiden tyhjien sanojen sarjan. Hän kysyi: Onko Jumala todella sanonut? Se tehosi ihmiseen. Tyhjät puheet eivät koskaan näytä eivätkä tunnu tyhjiltä. Ne ovat kauniita, johdonmukaisia ja perustuvat dokumentteihin. Ne lupaavat ihmisille todellisen tiedon, totuuden ja elämän. Ne esitetään suurella varmuudella. Syntyy tunne siitä, että kaikki muutkin uskovat ja ajattelevat juuri niin.

Ihmiset lopulta elämässään seuraavat joko tyhjiä sanoja tai Herran sanoja. Jokainen Herran sana on kuin tulessa koeteltu (Ps 18:31). Se on täyttä asiaa. Mutta Herran sana viiltää läpi sydämen ja paljastaa (Hepr 4:12-13). Siksi sitä on vaikea kuunnella ja vielä vaikeampi alistua sen alle. Tyhjät sanat ovat suloisia ja ihmisen oman mielen mukaisia.

Parhaimman vastustuksen eksyttäviä ja vietteleviä sanoja vastaan antaa Raamatun sanan hyvä tuntemus: Jeesus sanoi: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt 22:29). Pelkkä ulkonainen Raamatun lauseitten osaaminen ei vielä auta. Sanan on vietävä meidät Jeesuksen luo. Siksi Jumalan sanan on päästävä kerta toisensa jälkeen särkemään sydämemme omahyväisyys ja juuri siinä on Jumalan todellinen voima,. "Ennenkuin minut nöyryytettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi" (Ps 119:67).

Valitusvirren tekijä vaikeroi Jumalan rangaistustuomioiden alla kansan eksymistä. Kansa eksyi, koska sen profeetat ja sananjulistajat eivät " ole paljastaneet sinun syntiäsi , niin että olisivat kääntäneet sinun kohtalosi, vaan ovat nähneet sinulle petollisia, eksyttäväisiä ennustuksia" (Val 2:14). On surkeaa, jos kansan henkisten tiennäyttäjien opetuksen ovat petosta ja harhaa eivätkä perustu totuuteen ihmisestä.

Tyhjät sanat voivat meidät eksyttää myös silloin, jos tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat meissä sijan ja tukahduttavat sanan. Tästähän Jeesus varoitti vertauksessaan kylväjästä (Mark 4:19).

Moneen kertaan Jeesus myös varoittaa lopun ajan hengellisestä, eksyttävästi sumusta. "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään" (Luuk 21:8; ks, Matt 24:4, 5, 6, 11, 23, 24, 26, 39, 42, 44, 50).

Antikristus tulee olemaan kansanpuhuja. Hän osaa sanoilla koskettaa ihmisten sisintä. Hän tempaa ihmiset mukaansa. Ihmiset joutuvat voimakkaan ihastuksen valtaan häntä kuunnellessaan. Puhe vaikuttaa humalan tavoin. Se ei ole niin tärkeää, mitä hän sanoo kuin se, että juuri hän sanoo sen, mitä sanoo ja sanoo sen sillä vaikuttavuudellaan, mikä hänellä on hallussaan. Puhutulla sanalla voi olla aivan käsittämätön lumousvoima (Gal 3:1). Ihmiset voidaan voittaa kokoustunnelman ja tunteiden avulla. Silloin he kokevat, että jotain suurta on nyt läsnä. Sanan voimaa tehostaa määrätynkaltainen musiikki ja laulu. Ne luovat ihmeellisen ja vastustamattoman tunnelman. Tällöin musiikin on oltava jatkuvasti itseään toistavaa. Väkevä tunne valtaa läsnäolijat. Kuulijat sulkevat ympäristön pois. Taitavasti johdetun yhteislaulun avulla laulajat kokevat ikään kuin lentävänsä.

Tänä päivänä ihmisiä koulutetaan käyttämään erilaisia mietiskely- ja syventymistekniikkoja ja he avaavat niiden avulla itsensä ei‑järjellisille asioilla. Ihmisiltä kaadetaan luonnollinen suojamuuri ja he avautuvat massan kanssa unenomai­selle maailmalle. Läsnäolijat vapautuvat kuuntelemaan sisäisiä tunteita, ääniä, kuvia, ajatuksia. Tavoitteena on vetää kuulijat pois johdonmukaisen ja kriittisen ajattelun alueelta ja saada hänet vajoamaan itseensä ja kokoustunnelman valtaan. Silloin kaikki epäileminen on pahasta.

Näin meistä tehdään massaihmisiä. Massaihminen on totalitäärisen valtion edellytys. Itsenäisesti ajattelevat yksilöt ovat aina vaarallisia. Kaikkien täytyy olla yhdessä toisten kanssa kuuliaisia ja alttiita palvelemaan yksinvaltiaan valtakoneistossa. Kaikkein on oltava jollain tavoin samaan muottiin valettuja. "Meille syötetään valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä ja määrätään, mitä meidän on uskottava ja ajateltava. Me emme haluakaan ajatella. Emme halua taistella ongelmien läpi ja muodostaa itsellemme omaa näkemystä. Elämme toisten tavoin, antaudumme ajan hengen muotoiltavaksi, otamme oman paikkamme jonossa ja pidämme huolta tahdin säilymisestä" (Fredrik Wislöff). Tyhjät, mutta lumoavat sanat repivät rikki vanhan ja antavat jotain aivan uutta, joka muka ratkaisee ongelmat. Näiden uusien sanojen avulla synnytetään kuulijoissa voimakas toivo. Tämä toivo lumoaa.

Tyhjien sanojen vietäväksi on helppo antautua. Raamattu varoittaakin, ettei Kristukseen uskova saa olla näiden lumoavien ja tyhjien sanojen kanssa missään tekemisissä (Ef 5:7). Tässä käytetään sanaa, joka tarkoittaa olla osatoveri (symmetokhos = sym = yhdessä, metokho = osallinen, kumppani). Olemme antautuneet Jeesuksen kumppanuuteen, vaihtaisimmeko hänet nyt tämän ajan tarjoamiin uusiin kumppaneihin! Vaihtaisimmeko UT:n Jeesuksen sirpale-Jeesukseen!

Pian tulee päivä, jolloin toteutuu Jesajan profetia: "Minä teen tyhjäksi ennustajapappien merkit ja todistan taikurit petkuttajiksi, minä kukistan maan viisaat ja osoitan heidän tietonsa typeryydeksi" (Jes 44:25). Sen sijaan Herran suusta lähtevä sana on todellinen vaikuttavuudessaan: "Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän" (Jes 55:10-11).

 

8.2. Jumalan vihan todellisuus

 

Tämän päivän ihmisille on tavattoman vaikea puhua Jumalan vihasta (Ef 5:6). Sellainen puhe torjutaan heti. Sitä ei haluta kuunnella. Toivomme, että Jumalan vihan olevan vain pahansuopaisten ja ilkeiden ihmisten mielikuvitusta.

Jumalan viha on Raamatun mukaan todellisuus. Raamattu sanoo yksiselitteisesti: "Jumalan viha ilmestyy taivaasta" (Room 1:18). "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen. Herra kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä" (Naah 1:2). Jokainen ihminen on luonnostaan ja syntiensä tähden tämän Jumalan vihan alainen (Ef 2:3).

Vanha virsi yhdistää Jumalan vihan hänen tuomioihinsa: "Vihan päivä kauhistava! Sydänjuuret värähtää, kun on kaikki katoava, taivas, maa kun häviää. Ihmiskunta peljästyy, tuomari kun lähestyy. Taivaan torvi äänen antaa, kaikuu kaikkeen maailmaan, maankin alle kaiun kantaa, kutsuu kuolleet haudoistaan tuomiolle käskien eteen Herran istuimen. Siinä suuret, siinä pienet, kaikki tarkoin tutkitaan. Ihminen, ken ikään lienet, silloin sinut tuomitaan. Silloin kaikki löydetään, sanat, teot kätköistään" (158:1-3)

Jollemme usko ja hyväksy Jumalan vihaa, tuomiota, rangaistusta ja ka­do­tusta, emme lopulta ymmärrä elämän ja maailman todellisuutta. Samoin Kristuksen kärsimys Golgatalla jää meille käsittämättömäksi, jollemme tunnusta Jumalan vihan olevan todellisuutta. "Ristinpuussa Golgatalla salamoivan vihan alla riippuu Poika Jumalan. Järkkyy maa, on taivas musta, Isä ei suo vastausta huutoon Pojan ainoan. Tuska polttaa katkerasti, vihan malja pohjaan asti juotava on Jeesuksen. Itseään ei paimen säästä, hukkumaan ei meitä päästä, kantaa synnit kaikkien" (68:1-2). Jeesus oli syösty taivaan vihaan ankaraan (75:2), hän Isän vihan kantoi (262:4), kärsien vihan liekin hirmuisen(55:3). "K ärsit rangaistuksemme Jumalan vihan alla(62:2).

Samalla vakuutetaan, että Jeesus kärsi Jumalan vihan nimenomaan meidän tähtemme ja siksi meidän ei enää tarvitse sitä kärsiä: "T aivaan vihaan ankaraan syöksi sinut vääryyteni. Kuolemaasi syyllinen minä olen, tiedän sen" (75:2). Näin meidät johdetaan nöyrästi myöntämään, että "kärsimääsi vaivaan on syynä syntini.Kuoleman, synnin orja vain vihan ansaitsin . Ristisi tähden kurja sain armon kuitenkin" (63:2).

Profeetta Miika taas tuo esiin toisenlaisen näkymän Jumalan vihaan: "Minä tahdon kantaa Herran vihaa, sillä minä olen tehnyt syntiä häntä vastaan, siihen asti, että hän minun asiani toimittaa" (Miika 7:9). Elämämme raskaitten kohtaloitten keskellä tuo kestävän rauhan vain oman syyllisyytemme myöntäminen ja sen toivon säilyttäminen, että vielä Herra armahtaa ja armahtaa nimenomaan Kristuksen kokeman vihan tähden.

Samanlaiseen uskonkamppailuun vie meidät Valitusvirsien rukoilija. Hän koki olevansa paljon kärsinyt ja onneton mies, jota Herra on lyönyt vihansa sauvalla (Val 3:1). Jumala on vienyt hänet pimeään, pilkkopimeään (3:2) ja repinyt rikki hänen ihonsa, raadellut ja murskannut (3:4). Jumala on ympäröinyt hänet tuskan muurilla (3:5). Hän jopa totesi: "Vaikka kuinka huudan ja valitan, hän ei kuule rukoustani" (3:8). Tästä huolimatta hän tunnustaa ja siinä on hänen uskonsa voitto kaikista kokemuksista: "Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa" (Val 3:22-23).

Tottelematon lapsi on sellainen, joka ei pakene Jumalan vihaa Kristuksen sovituskuoleman turviin, vaan aikoo kohdata Jumalan ilman sovitusta. Vain vanhurskautettuina hänen veressään pelastumme vihasta (Room 5:9).

 

8.3. Pimeydestä valkeuteen (Ef 5:8-14)

 

Raamatun vakuuttaa, että koko maailma on pahan valassa (1 Joh 5:19). Myös aika, jota elämme, on paha (Ef 5:16). Tätä pahaa verrataan pimeyteen. Pimeydellä on nyt valta. Jeesus sanoi Getsemanessa: "Nyt on teidän hetkenne, nyt on pimeydellä valta." (Luuk 22:53). Tätä pimeyttä hallitsevat pahat maailmanvaltiaat (Ef 6:12). "Katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat" (Jes 60:2).

Raamattu julistaa myös, että pimeys katoaa ja totinen valkeus jo loistaa (1 Joh 2:8). "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon" (Jes 9:1; Matt 4:16). Jeesus Kristus on maailman valo (Joh 8:12). Nyt loistaa valkeus Kristuksen kirkkauden evankeliumista (2 Kor 4:4). Mutta tämä maailma ei ole muuttunut valoksi. Valo vasta loistaa tämän pimeän maailman keskellä.

Herra kutsuu pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa (1 Piet 2:9). Se pelastus, joka meille tänään tarjotaan uskoessamme Jeesukseen Kristukseen, on pelastus tätä maailmaa hallitsevan pimeyden vallasta (Kol 1:13) ja nykyisestä pahasta maailmanajasta (Gal 1:4).

Kun Paavali sai lähetyskutsun hänelle sanottiin: Minä "lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo" (Apt 26:18). On ihmeitten ihme, jos olemme kokeneet tämän silmiemme avautumisen ja saattamisen Jumalan luo. Silloin meille on oma paikkamme ja tehtävämme Jumalan maailmansuunnitelman toteuttamisessa yhdessä toisten uskovien kanssa. Jeesuksen valaisemina ihmisinä meistä on tullut valoja tämän maailman pimeyteen (Ef 5:8; Matt 5:16). Pienen kynttilänkin liekki on todellista valoa silloin, kun ympärillä vallitsee pimeys.

Valo ei ole meidän omaa valoamme, ei onnistuneet ja hyvä elämämme valoa,. Se on Jeesus valoa. Emme ehkä itse näe sitä valoa, joka Jeesukseen uskoessamme loistaa meistä. Valo on siinä, että lähellämme olevat ihmiset tietävät meidän uskovan Jeesukseen Kristukseen.

Valon lapsiksi tulleina meidän on myös elettävä valon lapsina (Ef 5:8). Siksi meidän on annettava Kristus-valossa loistavan hyvyyden, oikeuden ja totuuden vaikuttaa meissä ja meidän kauttamme tässä maailmassa (5:9).

Pysymme valossa, jos olemme selvillä, mikä on Herran mielen mukaista (Ef 5:10) ja ymmärrämme, mikä on Herran tahto (5:17) ja sallimme sen toteutua elämässämme. Pysymme valossa, jos elämme viisaasti (5:15) ja käytämme oikein jokaisen hetken elämässämme (5:16).

Pysymme valossa, jos annamme valon paljastaa kaiken (Ef 5:13) omassa elämässämme. Elämässämme ei saa olla mitään hämärää, ei sellaisia töitä, jotka eivät siedä päivänvaloa (5:11). Kun vaellamme valossa, meillä on yhteys Jumalaan ja toinen toisiimme ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh 1:7).

 

9. ELÄ VIISAASTI JA TÄYTY HENGELLÄ (Ef 5:15-20)

 

Sellainen usko on sokaisevaa, joka houkuttelee ihmisen elämään tyhmästi (Ef 5:15), elämään ilman harkintaa (5:17) ja ilman vastuun ja seurausten selvittämistä. Kiihkeä ja samalla sokea usko houkuttelee hyvän nimessä pimeyden töihin (5:11). Se kiistää järjen käytön ja huumaa samalla tavoin kuin alkoholi nousuhumalassa (5:18). Se on päihdyttävää uskoa. Sen vallassa hetken aikaa kaikki tuntuu hyvältä ja ongelmat näyttävät ratkenneen.

Raamatun varoitus alkoholin humalakäyttämisestä on täysin yksiselitteinen: Älkää juopuko (Ef 5:18; San 23:29-35). Kristityn lohduttajana ei ole huumaava usko tai päihdyttävät aineet. Hänen todellinen Lohduttajansa ja Puolustajansa on Pyhä Henki (Joh 14:17). Hän on persoona eikä persoonaton voima, joka vuotaa mei­hin ja täyttää meidät kuin neste pullon. Kun Pyhän Henki tulee elämäämme, silloin kolmiykseinen jumalallinen persoona tulee meihin hallitakseen meitä. Hän on nyt kaikessa läsnä. Hän on vierellämme ja kulkee kanssamme.

Ensimmäisenä helluntaipäivänä kaikki uskovat yhdistettiin Hengen kasteella Kristuksen ruumiiksi (1 Kor 12:13). Siitä lähtien jokainen yksityinen uskova, joka on vastaanottanut Kristuksen yksinkertaisessa uskossa, on tullut osalliseksi myös Pyhän Hengen kasteen siunauksesta. Hän on tullut liitetyksi Kristuksen ruumiin jäseneksi. Henkikaste ei ole siunaus, jota uskovan pitäisi etsiä ja joka saadaan vasta uskoontulon jälkeen. Jokainen Kristukseen uskova on saanut Pyhän Hengen ja siis henkikasteen. Ilman Pyhää Henkeä ei kukaan voi olla todellinen kristitty (Room 8:9).

Pyhän Hengen lähettää aina Jeesus (Joh 16:7). Jos emme tiedä, mitä meidän on ajateltava Pyhästä Hengestä, silloin menemme Jeesuksen luo pyytäen, että hän kirkastuisi meille. Herra lähettää Pyhän Hengen. Pyhän Hengen läsnäolon koemme syvenevänä synnintuntona (Joh 16:8). Hän tekee meille todelliseksi myös Jeesuksen ristin syntiemme sovituspaikkana (Room 3:21-26). Näin hän johtaa meidät kätkeytymään Kristuksen vanhurskauteen. Uskonelämämme keskukseksi tulee ristiinnaulittu Kristus. Häneen katsoessamme hänen vanhurskautensa luetaan meille, olemme uskosta vanhurskaita. Nyt koko uskonkilvoituksemme on vanhurskauttamisen vaikutusta ja toteutumista elämässämme.

Pyhä Henki ei johda meitä johonkin toiseen, uuteen, erityiseen siunaukseen, vaan vie entistä syvemmin ensimmäiseen siunaukseen ja rakkauteen ristiinnaulittua Jeesusta kohtaan (Ilm 2:4-5). Tärkein todiste Pyhän Hengen vaiku­tuk­ses­ta on synti­sen ja langen­neen ihmisen tun­nustus, ettei hän voi elää ilman Jeesuk­sen armon osalli­suutta ja veren puhdistus­ta. Hengen vai­ku­tus on ai­van taval­li­sta ja vaati­ma­tonta uskoa Jeesuk­sen evanke­liumii­n. Tämä tunnustus ko­rot­taa Jeesuksen Herraksi eikä kukaan ei voi sanoa sydämestään, että Jeesus on Herra, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuk­sesta (1 Kor 12:3).

"Ole Paavalin kanssa tietämätön kaikesta muusta paitsi Jeesuksesta Kristuksesta ja hä­nestä ristiinnaulittuna, niin ettei mikään loista hänen rinnallaan. Silloin tulet oppineeksi, vanhurskaaksi ja pyhäksi ja saat Pyhän Hengen, joka pitää sinua puhtaassa sanassa ja us­kossa. Mutta jos Kristus katoaa silmistäsi, on kaikki turhaa" (Luther).

 

9.1. Mitä ovat hurmoskokemukset?

 

Pyhä Henki on jokaisen uskovan elämässä läsnäoleva ja toimiva Jumala. Ihminen voi kokea hänen per­soonallisen vaiku­tuksensa kyllä voimana ja jopa joutua hurmoksiin, ekstaa­siin. Mutta voiman kokemus ja ekstaasi eivät ole yhtä kuin Pyhä Henki, koska hän on ja pysyy aina persoonana.

Raamatun aikana ja myös meidän ajassamme monilla uskovilla on ollut hurmos­kokemuksia. Pietari joutui hurmoksiin (Apt 10:10) ja näki hurmoksessa (en ekstasei) näyn (Apt 11:5). Myös Paavali joutui rukoillessaan hurmoksiin (en ekstasei) (Apt 22:17). Kreikkalainen sana eks­tasis on käännetty sanalla hurmos.

Ekstaasi, hurmos kohottaa tai tempaa ihmisen irti omasta itsestään. Ihminen joutuu jonkun valtaan. Ekstaasi on aistinten, järjen ja tun­teen ylittävä kokemus. Ekstaasi on aina yleisinhimilli­nen kokemus ja sitä on esiintynyt kaikkien uskontojen piirissä. Luther kirjoittaa: "Olen kuullut, että turkkilaisilla on pappeja ja uskonnollisia henkilöitä, jotka kokevat päiväkausienkin mittaisen ekstaasin. Heidät temmataan jonnekin muualle ja ovat jonkin aikaa ilman aistimuksia. He heittäytyvät maahan, ja kun he palaavat normaaliin valvetilaan, he puhuvat suuria ihmeellisiä asioita".

Se on eräs tapa kokea todellisuutta ja elä­mää. Tällaista kykyä ei ole jokaiselle ihmisellä. Tätä ihmisen kykyä päästä hurmokseen Jumala on käyttänyt työvälineenään antaessaan profeetoille ja apostoleille ilmoituksen itsestään.

VT:ssa kerrotaan Mooseksen aikana kuinka Henki tuli seitsemäänkymmeneen johtajaksi valit­tuun ja he joutuivat hurmoksiin (4 Moos 11:25). Bileamista kerro­taan, että "Jumalan Henki tuli" hä­neen ja hän joutui hurmoksiin (4 Moos 24:2-4). Kuitenkin hän oli väärä profeetta (Juuda 11; 2 Piet 2:15). Hänen oli pakko puhua Jumalan totuutta hetken ja sitten johtaa eksytykseen.

VT kertoo kuinka hurmos tarttuu toisista ihmistä. Näin tapahtui Saulin sotilaille ja Saulille. Ti­lanteessa käytetään ilmaisua, että "Jumalan Henki tuli" Sauliin ja hän joutui hurmoksiin. Tämä ko­kemus ei kuitenkaan sammuttanut Saulin sydämen vihaa eikä murhanhimoa (1 Sam 19:20-24). Karmel-vuorella Baalin profeetat joutuivat hurmoksiin käyttämällä määrättyjä menetelmiä (1 Kun 18:26-29).

Miikan aikana satoja profeettoja oli hurmoksissa (1 Kun 22:10). Eräs heistä julisti: "Näin sanoo Herra" (22:11). He olivat vääriä profeettoja. Herra oli antanut valheen hengen mennä näiden profeettojen suuhun (22:22). Profeetat itse eivät tajunneet, että Herran henki oli poistunut heistä (22:24; 5 Moos 18:22).

Hesekiel varoittaa sellaisista, jotka jou­tuvat hurmoksiin oman sydämen­sä voi­masta (Hes 13:17). He seu­raavat omaa hen­keänsä (13:2-3). Tosin hekin sanovat: "Näin sanoo Her­ra" (13:6). Emme pysty helposti erottamaan onko to­della Herra puhunut heidän kauttansa, sillä tällaiset ni­men­omaan "pyydystävät sieluja" (13:18). Heillä on taito käyttää näitä kyky­jään us­kottavalla tavalla.

9.2. Koetelkaa henget

Siksi joka kertaa kun aletaan puhua hengestä, hengellä kastamisesta, hengen lahjoista, hen­gellä täyttymisestä, hengen kokemisesta on rukoiltava viisautta ja lahjaa erottaa henget (1 Kor 12:10). Raamattu sanoo suoraan: "Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget" (1 Joh 4:1). On opittava tuntemaan totuuden henki ja eksytyksen henki (1 Joh 4:6). Molemmat ovat lä­hel­lä, vierekkäin ja muistuttavat toisiaan kuten oikea vehnä ja valhevehnä (Matt 13:25,30). Saatana esiintyy valkeuden enkelinä (2 Kor 11:14). Jeesuksen nimessä profetoidaan, parannetaan sairaita ja tehdään suuria ihmeitä ja kuitenkin Jeesus kutsuu tällaisia ihmisiä vääryydentekijöiksi (Matt 7:22-23).

Eräänä apuna erotteluun on Paavalin varoitus: "Ettette anna minkään hengen - Hengen ilmoituksen - ettekä minkään sanan ettekä minkään muka meidän lähettä­mämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden it­seänne peljästyttää" (2 Tess 2:2). Erityisen suuri vaara on silloin, kun syntien anteeksi­antamuksen evankeliumin kuulemisessa saatu Pyhä Henki ei enää riitä, vaan uskovat haluavat ja saavat toisen hengen kuin minkä he jo saivat (2 Kor 11:4). "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?" (Gal 3:3). Alku oli ristiinnaulitun Jeesukseen kuuntelemista (Gal 3:1).

 

9.3 Hengellä täyttyminen

 

Todellinen Pyhällä Hengellä täyttyminen (Ef 5:18) on juma­lallisen hen­kilön hallinta­val­taa meissä. Koska meitä hallit­semaan haluava henkilö on yhtä Isän ja Pojan kanssa, niin Hengen täyteys on aina samaa kuin Jeesuk­sen Kristuksen täyteys ja hallinta. Jeesus hallitsee silloin, kun hän on meille kaikki kaikessa. Hän on ensim­mäinen ja tärkein, hän on myös viimeinen, joka sanoo ratkaisevan sanan.

Täyttyä Hengellä on samaa kuin antaa Kristukselle täysi hallintavalta elämässä. Silloin haluamme tulla sidotuksi entistä lujemmin Kristukseen. Hengellä täyttymistä kuvaavat Jeesuksen sanat Pietarille: "Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo" (Joh 21:18). Tällainen sitoutuminen ja vyötetyksi tuleminen on liiton uusimista meidän puoleltamme ja sen yhteydessä voi elämässämme tulla näkyviin Herran erityistä asioi­hin puuttumista.

Uudessa Testamentissa on myös kerrottu tilanteis­ta, joissa Pyhä Henki tuli koettavalla tavalla Jumalan lasten avuksi. Pietari oli vangittu­na ja häntä kuulusteltiin. Siinä yhteydessä sano­taan, että hän puhui syyttäjilleen Pyhää Henkeä täynnä (Apt 4:8; 13:9). Pyhä Henki antoi hänelle oikeat sanat. Samoin vangit­semi­sen jälkeises­sä rukous­hetkessä apostoleista kerrotaan, että "he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täyte­tyiksi" (4:31). Pyhä Henki läsnäolollaan rohkaisi apostoleja ja antoi ilon (Apt 13:52).

Jeesuksen opetuslasten elämässä tulee vaiheita, jolloin he saa kokea aivankuin esima­kua taivaallisesta autuudesta. He näkevät Kristuksen sovitusrakkauden niin todellisena ja sylei­levänä, ettei he voi enää epäillä ja koko olemus saattaa täyttyä yliluon­nollisesta onnen ja riemun kokemisesta. Sellainen hetki on hetki Kirkastusvuo­rella. Silloin kaipaava usko tuokion ajaksi vaihtuu Jumalan läheisyyttä nauttivaksi uskoksi. Kuinka helppoa onkaan silloin veisata täydestä sydämestä kiitosta Herralle ja kiittää häntä kaikesta (Ef 5:19-20). Tällaiset vaiheet menevät pian ohitse, mutta ne ovat antaneet uutta halua ja rohkeutta kilvoitteluun.

Näitä kirkastusvuorihetkiä voi kutsua Hengellä täyt­tymisen kokemuksiksi. Tuollai­set kokemukset ovat lahjaa ja siksi emme voi niitä vaatia Jumalalta. Meidän on hyvä kuitenkin muis­taa, että hän antaa alttiisti, soimaamatta (Jaak 1:5). Saamme pyytää häneltä koettavia virvoituksen hetkiä. Syvimmän ja ai­doim­man sydämen tyydytyksen antaa kuitenkin yksin Jumalan armo Jeesukses­sa Kristuk­sessa. "Minun armos­sani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelli­seksi heikkoudessa" (2 Kor 12:9).

Hengellä täyttyminen on sekä jatkuvaa että myös jotakin, jota yksittäinen usko­va tai uskovien ryhmä saa kokea voidakseen palvella Herran suun­nitelmia. Apostolien elämässä Herra tuli erityisellä tavalla lähellä ja samaa on tapahtunut uudistusten ja herätysten aikoina Jumalan seurakunnan historias­sa. Koetaan yhdessä, että nyt Herra on läsnä ja ilmai­see apunsa, vahvis­taa ja rohkaisee. Silloin on kyseessä Jumalan erityinen asioihin puuttuminen. Se uudistaa ja innostaa työhön. Voimme nimittää sitä myös herätykseksi. Herätystä tulee uskollisesti rukoilla ja toivoa jokaiselle Jumalan kansan osalle. Emme voi sitä vaatia. Herra antaa uudistumisten ajat, silloin kun näkee sen hyväksi.

Jatkuva ja kipeä uskonelämämme ongelma on siinä, ettei Pyhä Henki pääse hallitsemaan meitä niin kuin hän haluaisi. Annamme lihan, perityn synti­syyden ja itsek­kään luonnon ohjata meitä. Mureh­dutamme Jumalan Pyhää Henkeä leikkimällä synnin kanssa (Ef 4:30). Olemme todel­lisuudessa kaukana Paavalin asettamasta ihanteesta: En enää minä hallitse, vaan Kristus elää ja hallitsee minua (vrt. Gal 2:20).

Sanan syvimmässä mielessä emme koskaan tässä lihassa eläessämme ole täysin Hengen hallittavina. Siksi tarvitsemme toistuvaa kehotusta: "Täyttykää Hengellä" (Ef 5:18). Tarvitsemme jatkuvaa rukousta: Täytä Herra minut Hengelläsi!

10. KRISTUKSEN SALAISUUS (Ef 5:21-33)

Järvenpää Laurilan seurakuntakoti 26.11.2000

 
10. 1. Kristuksen hallintavalta

 

Ensi lukemalla näyttää siltä kuin nämä jakeet sisältäisivät vain neuvoja aviopuolisoille ja seuraavan luvun alun jakeet neuvoja lapsille, isille, palvelijoille ja isännille. Edessämme on joukko arkielämään liittyviä ohjeita. Tätä jaksoa onkin kutsuttu kristityn kodin huoneentauluksi. Eikö tällä jaksolla ole mitään annettavaa niille meistä, jotka eivät ole naimisissa tai ovat leskiä tai joiden lapset ovat muuttaneet pois kodista tai jotka eivät ole mukana työelämässä? Palvelijoista käytetään alkukielellä sanaa orja. Millään tavoin tässä ei tartuta sen ajan yhteiskunnan järkyttävään vääryyteen - orjuuteen. Sitä pidetään itsestään selvänä ja vain neuvotaan orjia alistumaan isäntiensä tahtoon. Voiko näitä neuvoja soveltaa ammattiyhdistysliikkeen aikakautena johtajien ja alaisten välisiin suhteisiin?

Kun luemme näitä jakeita huolellisesti, ehkä meille alkaa arkisten neuvojen keskeltä erottua yksi pääasia, johon kaikki neuvot sidotaan: Otamme sen erilleen muusta tekstistä: "Kristusta totellen" (Ef 5:21), "suostukaa. Herran tahtoon" (22), "Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja" (23), "seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon (24). Jälleen kerrataan Raamatun ydinilmoitus: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta" (5:25), "Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla" (26), "juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa" (29), "omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme" (30), "tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa (32). Koko opetusta hallitseekin Kristuksen todellisuus. Sama piirre tulee esiin myös jatkossa: "Herraa totellen" (6:1), "Herran tahdon mukaan" (4), "palvelkaa, niin kuin Kristusta" (5), "noudattakaa Kristuksen palvelijoina Jumalan tahtoa koko sydämestänne" (6), "niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä" (7), "saa siitä palkan Herralta" (8) ja "on taivaassa sama isäntä, joka ei tee eroa ihmisten välillä" (9).

Mikä ihmeellinen Kristus-keskeisyys hallitseekaan tätä huoneentaulua. Kehotukset oikeaan elämäntapaan sidotaankin Kristuksen tuntemiseen. Jokainen ohje tähtää lopulta Jeesukseen Kristukseen ja valaisee Kristuksen suurenmoisuutta. Kaikessa nojaudutaan häneen voimanlähteenä ja esikuvan antajana.

Ehkä jotkut toivovat, että hengellisissä kokouksissa puhuttaisiin käytännön asioista kuten joissakin kansalaisopiston perhe-elämää tai työpaikan ihmissuhteita käsittelevällä kurssilla. Tällaiselle saattaa olla pettymys, että Paavali näyttää hengellistävän kaikki käytännön asiat ja puhuu Jeesuksesta ikään kuin muuta tässä maailmassa ei tarvittaisiinkaan. Toisaalta tullessamme kuuntelemaan Jumalan sanaa, emme tule kuuntelemaan esitelmää yhteiskunnasta, perhe-elämästä, työntekijöiden ja työnantajien välisistä jännityksistä, moraalista jne. Tulemme Sanan ääreen oppiakseni tuntemaan Herran Jeesuksen Kristuksen entistä todellisempana. Miten Jeesus sanoikaan: "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan" (Matt 6:33). Muistammehan myös miten Raamattu itse määrittelee oman olemassaolonsa ja tarkoituksensa: "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden" (Joh 20:31). Jos siinä sivussa saamme Raamatusta neuvoja arkielämään, olkaamme kiitollisia.

Millaisena Kristus tulee eteemme näissä jakeissa? Jälleen esillä on Raamatun keskeisin sanoma ja suuri salaisuus. Emme yhtenäkään elämämme päivänä saa kyllästyä toistamaan sitä, että Kristus rakasti meitä ja antoi henkensä meidän puolestamme (5:25). Efesolaiskirje alkoi tällä uutisella: "Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto." Tässä on Jumalan armon rikkaus (1:7), Hengen koko siunaus ja taivaalliset aarteet (1:3). Vain tämän varassa voimme nytkin olla Jumalan edessä pyhiä ja nuhteettomia (1:4). Vain tämän tähden olemme yhteydessä Jumalaan ja hänen omia lapsiaan (1:5). Tässä on totuuden sana ja pelastuksen evankeliumi (1:14).

Tämän tähden Jumalan runsas laupeus ja rakkaus on kohdannut meitä ja hän on tehnyt meidät rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta meidät on nyt pelastettu (2:4-5). Jumala on antanut meille anteeksi juuri Kristuksen tähden (4:32). Kristus puolestaan on taas rakastanut meitä antamalla "meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle" (5:2). Siksi emme voi muuta kuin kiitollisin mielin toistaa: "Kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen" (Ef 2:7). Emmehän totisesti voi yhtenäkään elämämme päivänä kuulla ja ottaa vastaan mitään tämän parempaa!

Siksi on suurenmoista, että joka kerta ehtoolliselle mennessämme kuulemme sanat: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi."

Jälleen Paavali vakuuttaa, että Kristus pesee puhtaaksi vedellä ja sanalla (Ef 5:26) Tämä puhdistaminen on päivittäistä ja jatkuvaa, sillä nyt vielä joudumme vaikeroimaan likaisuuttamme publikaanin tavoin: "Jumala ole minulle syntiselle armollinen (Luuk 18:13). Kerran olemme hänen edessään moitteettomina ja kirkastettuina eikä meissä ole mitään tahraa eikä ryppyä (Ef 5:27).

Sana myös vakuuttaa, että kuten jokainen ravitsee, ruokkii ja vaalii (kreik. lämmittää, suojella, hoitaa,) ruumistaan, niin myös Kristus hoitaa seurakuntaansa (Ef 5:29). Sama vakuutus toistuu virren sanoissa: "Kun Herra hoitaa, paimentaa, ei silloin mitään puutu. Hän kaitsemasta minua ei väsy, ei hän suutu. Hän ruokkii taivaan leivällä ja elävällä vedellä virvoittaa sieluani" (375:1).

 

10.2 Suuri salaisuus - Kristus ja seurakunta

 

Toinen tärkeä hengellinen opetus tässä aviopuolisoiden keskinäistä suhdetta käsittelevässä opetuksessa on Kristuksen ja hänen seurakuntansa välinen yhteys ja suhde. Jumalan maailmansuunnitelman keskuksessa on suuri salaisuus. Se on Kristus ja hänen seurakuntansa (Ef 5:32). Tämä Jumalan salaisuus tuntuu ihmisen järjen ja maailmanhistorian kulun valossa mielettömältä. Jo se on ihmisälylle suuri loukkauskivi, että maailman Herraksi ja Kaikkivaltiaaksi on tehty ristiin­naulittu, joka herätettiin kuolleista ja että tähän tapahtumaan perustuu koko maailman samoin kuin jokaisen ihmisen kaikkien ongelmien lopullinen ratkaisu ja pelastuminen.

Yhtä suuri loukkauksen aihe on siinä, että pieni, eri kansoista, kielistä ja heimoista uloskutsuttujen joukko on koko ihmiskunnan tulevaisuudelle ratkaisevan tärkeä. Seurakunnan syntymiseen, kasvuun ja kirkastumiseen tähtää koko maailmanhistoria. Jumalan vastaus ihmiskunnan hätään tänä aikakautena on evankeliumi ja evankeliumin synnyttämä seurakunta.

Osa tätä salaisuutta on myös siinä, että Israelia on kohdannut paatumus siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen Kristuksen ruumiissa (Room 11:25). Millä tavoin tänään kansoista kootaan ihmisiä Kristuksen ruumiiseen? Vain julistamalla evankeliumia Kristuksesta kaikkialla maailmassa, vain lähetystyön kautta. Siksi sanomme rohkeasti, että Jumala sitoo maailman historian suurimman murroksen lähetystyöhön (Room 11:26-27).

Kristitty on aina tulevaisuuteen tähyävä ihminen. Hänellä on rohkea ja varma toivo siitä, että Jumala toteuttaa pian maailmansuunnitelmansa viimeisen vaiheen. Vasta sen täyttyessä paljastuu myös seurakunnan salaisuus. Silloin näemme mitä Jeesus on saanut aikaan kaikissa häneen uskovissa (2 Tess 1:10). Silloin seurakunta on kirkkaana vailla tahroja ja ryppyjä (Ef 5:27). Siihen asti Kristukseen uskovat ovat tässä maailmassa halveksittu ja usein verisesti vainottu, hajalla oleva vähemmistö.

 

10.3. Seurakunta on pyhien ja tosiuskovien yhteisö

 

Kristuksen seurakunta on pyhien ja tosiuskovien yhteisö. Seurakunnan voimme löytää sieltä, missä evankeliumia saarnataan puhtaasti ja sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan. Tässä elämässä aina on teeskentelijöitä ja jumalattomia sekaantuneena tosiuskovien ja pyhien joukkoon (Tunnustuskirjat) ja siksi seurakunta löytyy monenlaisten vajavuuksien keskeltä.

Eri kirkkolaitokset ovat vain rakennustelineitä tämän varsinaisen Kristuksen seurakunnan ympärillä. Yleensä voimme lähteä siitä, että missä on näkyviä rakennustelineitä, siellä on myös näkymätön ja todellinen Kristuksen seurakunta. Kaiken rakennustelinerojun ja metelin keskellä löytyy niitä, jotka sydämestään uskovat Jeesukseen ja ovat sitoutuneita häneen. Ihmissilmin kaikki näyttää tänään vielä niin keskeneräiseltä ja puutteelliselta. .

Kristus on jo nyt seurakuntansa pää ja sen pelastaja (Ef 5:23). Hän rakastaa tälläkin hetkellä seurakuntaansa. Vakuutena tästä on se, että hän antoi itsensä alttiiksi seurakuntansa edestä (5:25). Siksi seurakunta haluaa kaikessa olla hänelle alamainen (5:24). Ei mikään ole sen suurenmoisempaa kuin antautua kokonaan todellisen rakkauden hoitoon. Kristus ravitsee ja lämmittää sanallaan ja Hengellään tässä kylmässä maailmassa seurakuntaansa ja jokaista sen pientä osasta (5:29) ja jäsentä.

Näin silloinkin, vaikka rakkaus sallii tuskan, vainon ja kuoleman kohdata seurakuntia. Monet seurakunnat on tuhottu. Suuret kirkotkin ovat hävinneet. Viime vuosisadan aikana miljoonat kristityt ovat saaneet vainoissa surmansa. 1900-luku onkin Kristuksen seurakunnan laajimpien ja suurimpien vainojen vuosisata. Vaikka kristittyjä vainonnut natsi-Saksa ja kommunistinen Neuvostoliitto sortui, niin kiihkoa täynnä oleva islam jatkaa valtaansa saamissa maissa kristittyjen vainoa. Eräs järkyttävimpiä ja samalla vielä nytkin uutispimennyksessä oleva vaino oli 1914 tienoissa armenialaiskristittyjen joukkosurma Turkissa. Samoin emme saa avointa tietoa kristittyjen vainoista viimeisen kymmenen vuoden aikana Etelä-Sudanissa. Lehdissä oli tammikuussa 2001 uutinen Afganistanista, Talebanien hallitus on päättänyt surmata kaikki sellaiset afgaanit, jotka kääntyvät kristityiksi. Kaikista vainoista huolimatta tänään Kristuksen seurakunta elää tässä maailmassa monilukuisempana ja laajimmalle levittäytyneempänä kuin koskaan aikaisemmin.

Onnellinen se, joka on jo nyt varman ja kirkkaan tulevaisuuden omistavan seurakunnan jäsen! Nykyinen itkun aika on nopeasti ohimenevä.

10.4. Kehotus nöyryyteen

Tartumme tekstissämme oleviin käytännön neuvoihin. Ne ohjaavat oikeaan asennoitumiseen ja käyttäytymiseen eräissä kaikkein tärkeimmissä lähisuhteissa. Neuvot eivät ole monimutkaisia eivätkä sido meitä määrättyihin ulkonaisiin käyttäytymissääntöihin.

Ensimmäisenä neuvon kohteena on jokainen meistä: "Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen" (Ef 5:21). Vanha käännös sanoi tämän vielä voimakkaammin: "Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa" (KR 38). Käännökset tuovat esiin alkukielessä olevat varsin kielteiseltä tuntuvat sanat "alistua" ja "pelko". Onko meidän siis todellakin pelättävä sillä tavoin Jeesusta ja toteltava häntä, että alistumme toisten uskovien valtaan?

Vanha käännös on lisännyt lauseen alkuun ja-sanan. Se taas viittaa edellä olevaan opetukseen. Kun katsomme mitä edellä on sanottu löydämmekin sieltä perustelun kaikelle käyttäytymisellemme kristittyinä: "Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi" (Ef 5:2). Raamattu ei ensin vaadi meitä olemaan sellaisia tai tällaisia ja vasta mitan täytettyämme lupaa meille rakkauden. Jumala aina rakastaa meitä (Joh 3:16; Jer 31:3) ja rakastaa jo ennen kuin itse kykenemme tai haluamme rakastaa (1 Joh 4:19). Hän antaa lahjaksi ja ilmaiseksi siinä toivossa, että heijastaisimme hänen rakkauttaan edes vähän ympärillämme oleviin ihmisiin.

Ennen tätä alistumiskehotusta on neuvo kiittää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä (5:20). Vain sellainen pystyy aidosti ja sydämestään kiittämän, joka uskoo ja tunnustaa, että Jumala on hyvä häntä kohtaan ja jonka malja on siksi ylitsevuotavainen (Ps 23:5). Jumalan rakkaus ja kiitollisuus hänen antamistaan lahjoista vapauttaa meidät suhteessa toisiin ihmisiin. Jumalan rakkauteen uskovina jaksamme myös olla nöyriä suhteessa lähimmäisiimme.

Tästä huolimatta emme voi olla tämän ajan ihmisinä kysymättä, miksi alistuminen ja nöyryys suhteessa toinen toisiimme korotetaan näin tärkeäksi? Eikö meidän tulisi olla itsenäisiä ja toisista ihmisistä riippumattomia?

Itsenäisyys ja riippumattomuus ei ole ulkonaisessa vaan sisäisessä. Voimme aidosti ja syvästi vapautua kaikesta ihmispelosta ja sidonnaisuuksista toisiin ihmisiin vasta silloin kun mitä aidommin ja syvemmin olemme kohdanneet Jumalan rakkauden hänen ainokaisessa Pojassaan. "Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita" (Joh 8:36). Vasta Kristuksen vapauttamina ja yksin häntä totellen, kykenemme oikein alistumaan toisten ihmisten alle. Se ei ole sellaista alistumista, joka tuhoaa oman itsemme. Ei ole kysymys orjanmielisestä ihmisten pelkäämisestä, vaan sydämen nöyryydestä. Silloin ei alistuta toisen tahtoon menettäen oman itsenäisyyden ja vapauden. Mutta enää ei myöskään ole pakko noudattaa vain omaa tahtoa maksoi mitä maksoi!

 

10.5. Kehotuksia aviovaimoille (Ef 5:22-24)

 

Jokainen meistä jossain elämänsä vaiheessa on elänyt kodissa, jossa on ollut ainakin toinen vanhemmista. Monet meistä olemme tänään taikka olemme olleet vanhempia. Samoin jokainen meistä jossain elämänvaiheessa on ollut työelämässä mukana ja kohdannut työn johdon ja työntekijän väliset suhteet ja jännitteet. Siinä mielessä tämä Raamatun katkelma ei suinkaan ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Kyllä siinä puhutaan meidän jokaisen elämästä jollakin tavoin. Ei ihmisyys ole muuttunut näiden 2000 vuoden aikana.

Ensimmäisenä Efesolaiskirje kohdistaa neuvonsa aviovaimolle. Ensi lukemalla neuvot tuntuvat tämän päivän tilannetta ajatellen vanhanaikaisilta ja naisia ahdistavilta. Miksi tässä korotetaan avioliitossa miehen tahto näin voimakkaasti naisen tahdon yläpuolelle? Miksi tässä on jopa sana "kaikessa"? "Vaimon tulee kaikessa alistua." Miksi siihen kehotetaan kahteen kertaa ja miksi se kummallakin kerralla samaistetaan Herran tahtoon alistumiseen? Kolmannenkin kerran sanotaan: "Vaimon tulee kunnioittaa miestään" (5:33). Miten voi kunnioittaa puolisoa, joka ei ansaitse kunnioitusta?

Alamaisuuden, kunnioituksen ja pelon perustana on kuitenkin suhde Herraan. Kun vaimo suostuu miehen tahtoon, hän on ensin nähnyt Jeesuksen Kristuksen tahdon elämänsä tärkeimmäksi ja merkittävimmäksi asiaksi. Hän on tajunnut, että hänet on Paavalin sanoin sanottuna kihlattu "yhdelle ainoalla miehelle, Kristukselle" (2 Kor 11:2): Tämän "yhden" tahdon tapahtuminen on tärkeintä elämässä. Emme saa irrottaa näitä kehotuksia Kristuksen tuntemisesta. Kristus on perheen päänkin "pää".

 

10.6. Kehotuksia aviomiehille (Ef 5:25-33)

 

Nykyajan ihmisinä liiankin huolella luemme sen, mitä tässä opetetaan aviovaimosta, mutta sivuutamme kevyesti sen, mitä tässä sanotaan aviomiehestä. Emme voi vaatia naista alistumaan miehen tahdon alle, ellei mies ole ensin osoittanut todella rakastavansa vaimoaan. Raamattu asettaakin miehen rakkauden esikuvaksi Kristuksen. Kristus osoitti rakkautta antamalla kaikkensa, jopa henkensä rakastamansa puolesta. Olkoon mies ensin valmis antamaan henkensä vaimonsa puolesta ja vasta sitten odottakoon, että vaimo on alamainen ja kunnioittaa häntä miehenä.

Toinen miehelle annettu rakkauden esikuva on miehen itsekeskeisyyteen liittyvä oman minän, oman persoonan ja oman ruumiin rakastaminen ja vaaliminen. "Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä" (5:30). Nyt miehen velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Samalla tavoin kuin mies hoitaa omaa terveyttä ja kuntoaan, hän hoitakoon myös vaimoaan.

Kolmas ja todella vaikea vaatimus miehelle on katkoa kaikki siteet menneisyyteen. Miehen nimenomaan on jätettävä taakseen, irrottauduttava lapsuutensa siteistä ja liityttävä vaimoonsa sillä tavoin, että syntyy jotain aivan uutta. Se uusi ei saa miehen puolelta olla hänen lapsuutensa kopio.

Kun poimimme esiin Efesolaiskirjeen Kristusta koskevan pääopetuksen keskeltä neuvot aviomiehelle ja -vaimolle huomaamme kuinka kumpikaan ei voi vaatia toiselta mitään. Kummankin on vain kysyttävä itseltään: Täytänkö minä Kristuksen nimessä eteeni asetetun mitan? Siinä on molempien varsinainen huoli heidän avioliitossaan. Sen edessä on pakko unohtaa oman puolison vajavaisuus ja hävetä omaa vajaamittaisuutta. Silloin kenties on myös vähän helpompi antaa puolisolleen anteeksi sen, ettei hän täytä minun asettamia vaatimuksia. Ainoa anteeksiantaja on Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja. Hänen edessään olemme monin tavoin aviopuolisoina jälleen rikkoneet hänen pyhän tahtonsa. Siksi tarvitsemme häneltä anteeksiantamuksen jaksaaksemme vaeltaa yhteisessä liitossa näin vaillinaisina ihmisinä.