Jumala ja ahdistus

Olavi Peltola

Kun Jumala on meille ahdistus

Sen lyhyen tuokion aikana, mitä elämämme täällä kestää, emme pysty emmekä ehdi tuntemaan ja oivaltamaan Jumalan todellisuudesta, kuin vain pienen murusen, pienen valonvälähdyksen. Voimme käyttää tätä kuvaamaan heränneiden sanontaa ARMONVILAUS. Tosin jo se riittää iankaikkiseen elämään ja antaa sydämellisen ja varman turvan omaan pahuuteensa nääntyvälle ihmiselle.

Ihmisen ahdistus on syvimmältään aina ahdistusta Jumalasta, Jumalan kaukaisuudesta, Jumalan vaikenemisesta, Jumalan käsittämättömyydestä. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, läheiseen yhteyteen Jumalan kanssa, lapseuteen ja työtoveruuteen. Olemme kuitenkin nousseet kapinaan. Olemme itse särkeneet tämän yhteyden ja siinä olemme ehdottomia ja kestäviä.

Siksi Jumalan pelkkä olemassaolokin on meille ahdistus. Monet koettavatkin kieltämällä Jumalan päästä pakoon edes hetkeksi tätä ahdistusta. Omien sanojensa mukaan he kokevat olevansakin vapaita ja onnellisia. Useimmat kai muokkaavat aivan oman kuvan omasta jumalastaan ja ovat siitä varmoja ja onnellisia. Sen he ottavat esille silloin kun sattuu olemaan tarve. Tämä kiltiksi tehty jumala ei synnytä mitään ahdistusta heidän elämässään, koska he itse hallitsevat. Useimmilla aikamme ihmisillä on tällainen jumala. Heistä on täysin mieletöntä puhua siitä, että ihmisen suurin ahdistus on Jumala.

Tänään Raamatun Jumala on meille ihmisille Jeesuksen vertauksen sanoilla kuin suurliikemies (Matt 25:14-30) tai ylhäinen mies (Luuk 19:12-27), joka on matkustanut kaukaiseen maahan ja jättänyt omaisuutensa meidän ihmisten käsiin. Hän kyllä palaa takaisin kerran ja joudumme tekemään hänelle tiliä siitä, miten olemme hoitaneet meille uskotut tehtävät. Mutta nyt hän on poissa näkyvistämme. Tänään on helppo sanoa, ettemme missään näe Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa.

Kohtaamme Jumalan Raamatun sanassa

Jumala ei osoita todellisuuttaan, olemassaoloaan välittömästi. Emme kohtaa häntä kadulla. Meillä on käsissämme vain Raamatussa vanha tieto siitä, hän on uskonut kaiken tämän näkyvän meidän hoitoomme, vastuullemme. Kohtaamme siis Jumalan Raamatun sanoissa!

Oi, kuinka Jumala ja hänen valtakuntansa ovatkaan Raamatunkin lehdilläkin niin kätkettyjä. Jumalan viisaus on aina ihmiselle salattua (1 Kor 2:7). Hänen toimintansa ihmisten maailmassa ei vastaa edes Raamatun kuvailemana meidän odotuksiamme ja toiveitamme (Room 11:33).

Jumala "asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä" (1 Tim 6:16). Kuitenkin kristittyinä olemme vakuuttuneita siitä, että Jumala on puhunut, on ilmoittanut itsensä. Hän ei ole ikuinen vaikenija, vaikka hän meidän kohdallamme vaikeneekin tänään.

Mooses halusi saada selvän, kuka ja millainen oikein Jumala on ja päästä todella tuntemaan hänet ja täydelliseen varmuuteen Jumalasta. Mitä Jumala sanoikaan: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon" (2 Moos 33:20). Jumalan kasvojen näkeminen merkitsee sitä, että nyt minä tiedän ja tunnen kaiken, nyt minulla on vastaus joka ongelmaan. Kaikki epätietoisuus ja neuvottomuus on poissa. Jotain Mooses sai kuitenkin kokea Jumalasta kallionkolossa, peitettynä ja ohimentyä, takaapäin (33:22-23).

Jumala on saavuttamatonta, ihmisen tavoittamattomissa olevaa. Hän on täysin toisenlaista, kuin mitä yksikään ihminen on voinut kuvitella ja ajatella. "Ei kukaan ihminen ole koskaan nähnyt, kuullut eikä osannut edes kuvitella" (1 Kor 1:9, EU). Ja kuitenkin hän on ilmoittanut itsensä, mutta ilmoittanut vain niin paljon ja sen verran kuin itse on nähnyt hyväksi.

Emme koskaan saa Jumalaa aivankuin hyppysiimme ja kuitenkin juuri sitä haluamme. Haluamme mitata, tietää, tutkia, purkaa, analysoida kaiken - Jumalankin, hänen olemassaolonsa, hänen tekonsa, hänen sanansa. Vaadimme Jumalalta näyttöä ja olemme pian valmiit hylkäämään Jumalan, jos hän ei osoittaudu sellaiseksi millainen hänen meidän mielestämme tulisi olla. Olemme kaiken tutkimis- ja tietämishalussamme kuin Beethovenin viulukonserton kuulija, joka ei näe eikä koe konsertissa muuta kuin vain sen, että mies seisoo lavalla puulaatikko kädessään ja hankaa hevosenhäntäjouhia laatikkoon kiinnitettyihin siansuoliin.

Odotammeko Jumalan kaikkivaltiuden tulevan näkyviin sillä tavoin, että voimme vain ihmetellen seurata hänen ihmeellistä väkevyyttään, jolla asiat pannaan meidän mielestämme kuntoon?

Jumalan toimii ristin muodossa

Ei sellainen Jumala voi toimia ristin muodossa. Taustalla on silloin mielikuva kaikkivaltiaasta, joka poistaa elämästä kaiken kurjan, pahan ja masentavan. Jos kerta Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei poista hetkessä kaikkea kärsimystä maailmasta? Lopputulos tällaisesta ajattelusta on, että joko Jumala on rakkaus, jolloin hän ei ole kaikkivaltias tai hän on kaikkivaltias, jolloin hän ei ole rakkaus eli todellisen Jumalan kieltäminen. Sama karu vastakkain asettelu on myös Boethiuksen 400-luvulla muotoilemassa ongelmassa: Jos Jumala on olemassa, mistä sitten paha? Ellei Jumalaa ole olemassa, mistä sitten hyvä?

Hänen suuruutensa on tutkimaton (Ps 145:3). Hänen oikeutensa kuin syvyyksien syvyys (Ps 36:7). "Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden?" (Job 11:7).

Onko ihme, että Raamatun ihmiset kokivat Jumalan vaikenevan. "Herää, Herra! Miksi nukut? Nouse, älä iäksi hylkää!" (Ps 44:24). "Herra, miksi olet niin kaukana, miksi kätket kasvosi meiltä ahdingon aikana?" (Ps 10:1). "Kuinka kauan minun pitää, etkö kuule minua, Herra? Kuinka kauan minun täytyy valittaa,... etkö sinä auta?" (Hab 1:2). "Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja!" (Jes 45:15).

Jumalan vaikeneminen on kuitenkin tuskaista vain sille, jolle Jumala on todellinen. Useimmat ihmiset eivät kärsi mitään Jumalan vaikenemisesta. Se on täysin merkityksetöntä sille, joka on tietoisesti leikannut Jumalan pois omasta elämästään. Sensijaan toiset ihmiset ahdistavat! Jumalan vaikeneminen on sellaisen ihmisen ahdistus, joka on Pyhän Hengen työn alla. Vasta Jumalan koskettama ihminen osaa kärsiä Jumalan vaikenemisesta.

"Ihminen on itsekkyydessään ja uhmassaan antautunut palvelemaan vieraita herroja ja tyranneja, joiden vallanalaisuuteen hän itse vapaaehtoisesti antautui, mutta joiden julkeata ja paholaismaista ylivaltaa hän ei enää pystykään ravistamaan yltään sen jälkeen kun hän kerran oli astunut yli Jumalasta pois kääntyneiden maan rajan. Tulee Jumalan tuomio ja se on sitä, että Jumala jättää ihmisen omaan turmioonsa, hän jättää ihmisen omaan valtaansa ja antaa ihmisen vapaasti toimia oman tahtonsa mukaan. Mikään ei ole kauheampaa kuin oman itsensä varaan jäänyt ihminen. Ihminen joutuu inhimillisen hurmiohengen valtaan. Jumala hylkää kapinallisen ihmisen tämän itsensä aiheuttamien seurausten valtaan. Siinä ihmisen tuomion kauhistuttavin muoto. Jumalan vihankin puhetta on helpompi kestää kuin Jumalan vaikenemista." (Helmut Thielicke).

Meidän ainoa mahdollisuutemme on vain tarttua kiinni Raamatun lupauksiin Jumalan rakkaudesta. Emme koskaan täällä alhaalla saa selityksiä, emme ymmärrä, emme saa vastauksia, me jäämme syvästi neuvottomiksi, avuttomiksi, epätietoisiksi. Ahdistus seuraa meitä elämämme viime hetkeen asti kuin varjo. Kukin meistä on kuoleva, synnin rangaistuksen alainen ja siitä meitä ei totisesti päästetä - paitsi ehkä sitä viimeistä sukupolvea (1 Tess 4).

Älä pelkää olla ahdistunut ihminen Jumalan edessä

Älä pelkää olla tuskainen, pimeässä vaeltava, neuvoton, työkyvytön, vailla valoa oleva, joka et kykene mihinkään kunnolliseen, joka et saa etkä jaksa mitään. Ole vain murrettu, sekava, osaamaton, anna vain sisimmästäsi pulputa valoon katkeruutesi, vihasi, epäilyksesi Jumalaa vastaan. Anna vain kaiken olla alastonta ja paljastettua Jumalan edessä, johon ajoittain et saa mitään yhteyttä, josta et edes tiedä onko hän olemassakaan, missä hän on, kuka hän ja millainen hän on. Et jaksa mitään, et ymmärrä mitään.

Oi, älä vain pelkää ihmisen heikkoutta, mutta pelkää ja kauhistu ihmisen voimaa, ihmisen valtaa, ihmisen suuruutta, ihmisen älykkyyttä ja kaikentietävyyttä. Pelkää ihmisen rauhaa ja varmuutta siitä, että hän kyllä pystyy, kykenee ja osaa, hän hallitsee asiat.

Älä pelkää olla rutiköyhä ja typerä. Älä pelkää olla likainen, saastainen, viheliäinen ja kurja. Mutta pelkää olla hyvä, itsenäinen itseäsi toteuttava, ehjä, kirkas ja loistava!

Älä pelkää niitä hetkiä, jolloin huudat tuskasta yhtä ainoaa huutoa, jolloin sydän sisimmässäsi pakahtuu, et jaksa enää mitään, et jaksa enää edes pikkusormea liikuttaa. Älä pelkää sitä, että sisimpäsi on kuin sulaa vahaa, munaskuihisi pistää, raastaa ja repii. Älä pelkää, vaikka masennus vyöryy ylitsesi kuin tulva.

Pelkää vain omaa kovuuttasi, häikäilemättömyyttäsi, röyhkeyttäsi, sillä ei ole mitään määrää eikä mittaa. Se ei säry eikä murru. Se vain kovenee ja tulee yhä häijymmäksi. Se on timantin kovaa, se on järkähtämätöntä. "Sä särje mun kivinen sydämeni, se uudeksi luo Isä taivaan".

Ahdistus on Jumalan käsissä olemista

Onnellinen olet sinä, joka voit Psalmin rukoilijan tavoin sanoa Jumalasta: "Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille, pimeään pohjattomaan kuiluun. Sinun vihasi on raskaana ylläni" (Ps 88:7-8). "Sinä olet karkottanut ystävät luotani, niin kammottavaksi olet minut tehnyt. Olen kuin vanki, en pääse vapaaksi. Ahdingossani minä itken silmäni kuiviin, kaiken päivää huudan sinua, Herra" (88:9-10). "Herra miksi olet hyljännyt minut, miksi kätket minulta kasvosi?" (88:15). "Näännyksiin asti olen kantanut hirveää kuormaa, jonka minulle olet pannut" (88:16). "Sinun vihasi on kulkenut ylitseni, kauhut musertavat minut" (88:17).

Onnellinen se, joka suostuu näkemään, että hänen elämänsä pimeys ja ahdistus on juuri Jumalan käsissä olemista. Jumala siis tuntee minut, koska vaivautuu syöksemään minut pohjattomaan kuiluun ja kohdistaa vihansa juuri minun. Vaikka kuinka koen, että hän on hyljännyt minut, niin siitä huolimatta minä vain itken ja huudan kaiken päivää sinua, Herra. Ja kannan ja kannan vaikka kuinka nääntyisin, sitä hirveää kuormaa, jonka juuri olet pannut minun kannettavakseni. Yksi asia on kuitenkin juuri tänään täysin varma: "Herran armoa on, ettemme ole AIVAN hävinneet" (Val 3:22).

Mitäpä silloin on niin väliä, vaikka minulla olisikin ajoittain tuskallisia ahdistustiloja, vaikka sairaus runtelisi minua ja tekisi elämän sietämättömäksi ja lopulta tuhoaisi ajallisen elämäni. Nyt joka tapauksessa elämämme alennustilan ruumiissa ja tämä maallinen majamme hajotetaan enemmin tai myöhemmin maahan. Siihen meidän on suostuttava jo nuorinakin. Meidän tosin on nykyajan ihmisinä vaikea kohdata lapsen tai nuoren pysyvä sairaus tai kuolemaa. Sairaus ja kuolema sanovat kuitenkin tässä ajallisessa elämässämme viimeisen sanan. Niitä ei ole vielä kukistettu. Meidän on suostuttava elämään sairauden ja kuoleman varjon maassa. Emme voi valita oma elämänosaamme. Paljon voimme vaikuttaa siihen asenteeseen, jolla suhtaudumme omaan elämäämme ja sen kohtaloihin. Juuri asenteemme onkin se ainoa, johon voimme vaikuttaa!

Vaikka minun langenneen ihmisen ahdistuksen syvin syy on Jumalan todellisuus, minä en saa enkä halua kohdata Jumalaa verhoamattomana ja selvittää asioita hänelle ja vaatia suoraa toimintaa. "Missä siis verhoamaton Jumala puhuu majesteettisuudessaan, siellä hän vain kauhistuttaa ja surmaa. Kun siis tahdot olla tekemisissä Jumalan kanssa, kulje tätä tietä: Kuule Kristuksen ääntä. Hänet Isä asetti koko maailman opettajaksi sanoessaan: Tämä on minun rakas Poikana, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä" (Luther). Siksi tärkeintä on kaikissa kivuissa, tuskissa, sairauksissa ja elämän kohtaloissa mennä Jeesuksen luo, turvautua häneen ja ottaa vastaan häneltä armon voimia niin, että kuitenkin jaksamme elää päivän kerrallaan.

"Tyydy minuun mestarinasi. Minä ohjaan sinua sitä tietä, jolla vaellat minun mieleni mukaisesti. Sinusta se tie näkyy vievän turmioon, koska se ei kulje mielesi mukaisesti. Tämä ajatus on sinulle vahingollinen ja minulle haitallinen. Ei pidä myöskään käydä sinun ymmärryksesi mukaan, vaan yli sinun ymmärryksesi. Vaivu sinä ymmärtämättömyyteen, niin minä annan sinulle minun ymmärrykseni. Ymmärtämättömyys on oikea ymmärrys. Tietämättömyys siitä, mihin menet on oikea tieto päämäärästäsi. Minun ymmärrykseni tekee sinut aivan tietämättömäksi. Niin Aabraham lähti isänmaastaan eikä tiennyt mihin. Hän jättäytyi minun tietoni varaan ja luopui omastaan ja saapui oikeata tietä oikeaan päämäärään. Katso, tämä on ristin tie. Sinä et voi itse sitä löytää, vaan minun täytyy kuljettaa sinua niin kuin sokeaa. Sen tähden et sinä (ei ihminen eikä mikään luotu), vaan "minä", minä itse, opetan sinua kulkemaan sitä tietä, jota sinun tulee vaeltaa (Ps 32:8). Seuraa minua, älä itse valitsemassasi työssä äläkä itse ajattelemassasi kärsimyksessä, vaan siinä, mikä kohtaa sinua vastoin valintaasi, ajatuksiasi ja haluasi. Siinä minä kutsun. Ole siinä oppilaani. Silloin on aika. Mestari on läsnä (Joh 11:28)" (Luther).

Tunnus: