Roomalaiskirje 3. luku
4.6. Onko juutalaisena olemisesta mitään etua Jumalan edessä? (Room 3:1-8)
Järvenpää Laurilan seurakuntakoti 09.09. 2001
Mitä etuja sitten on juutalaisilla, ja mitä hyötyä on ympärileikkauksesta? (1) Paljonkin, kaikin tavoin. Jumala on ensiksikin uskonut sanansa juuri heille. (2) Mutta vaikka jotkut ovatkin olleet epäuskoisia, ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi? (3) Ei toki! Vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia, Jumala on luotettava. Onhan kirjoitettu: - Näin sinun sanasi osoittautuvat tosiksi ja sinä voitat, kun joudut oikeuteen. (4) Mutta jos meidän väärämielisyytemme tuo esiin Jumalan oikeamielisyyden, mitä meidän on silloin sanottava? Onko Jumala ehkä väärämielinen - puhun nyt ihmisten tavoin - kun hän antaa vihan kohdata meitä? (5) Ei suinkaan! Kuinka Jumala siinä tapauksessa voisi tuomita maailman? (6) Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä? (7) Ei kai asia niin ole, kuin jotkut herjaajat väittävät meidän sanovan: »Tehdään vain pahaa, niin saadaan aikaan hyvää!» He kyllä saavat ansaitsemansa rangaistuksen. (8)
Julistaessaan evankeliumia "juutalaisille ensin" Paavali joutui kohtaamaan jatkuvaa vastustusta ja vastaväitteitä. Hän on osoittanut, etteivät juutalaisena oleminen, luottamus lakiin, Jumalasta kerskaaminen ja ympärileikkaus suojele syntistä ihmistä Jumalan vihalta. Synti ja epäusko voi piiloutua ulkonaisen hurskauden alle. Tätä kirjoittaessaan Paavali on kuulevinaan vastaväitteen: Sinä teet turhaksi Jumalan toiminnan kansasi vuosituhantisessa historiassa. Olet siis juutalaisten vastustaja (Room 3:1). "Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan" (Apt. 21:28).
Paavali torjuu tämän väitteen. On suurenmoinen etuoikeus olla ihminen, jolle on "uskottu, mitä Jumala on puhunut" (Room 3:2). Juutalaisilla on oma erikoinen asemansa ja tehtävänsä Jumalan suunnitelmissa. Erityisen arvokasta on se, että Jumala on uskonut ensimmäiseksi maailman kansoista ja kielistä juuri juutalaisille ja heidän kielelleen oman sanansa, Vanhan testamentin. Muut kansat ja kielet ovat saaneet Jumalan sanan paljon myöhemmin. Tänäänkin on vielä kansoja, joiden kielelle ei ole käännettynä Jumalan sanaa. Paljon muutakin etua ja monenlaista hyötyä on olla juutalainen Jumalan maailmansuunnitelman valossa. Tähän asiaan Paavali palaa tarkemmin kirjeen luvuissa 9-11.
Jumalan toiminta ja lahjat eivät ole merkityksettömiä, vaikka ihminen käyttääkin niitä väärin. Epäuskoisena ja valheellisena ihminen ei voi tehdä tyhjäksi Jumalan uskollisuutta ja totuudellisuutta (Room 3:3). Jumala ei epäonnistu, vaikka ihminen epäonnistuu. Jumalan uskollisuus ei voi varjella epäuskoista ihmistä vihalta ja tuomiolta. Mutta vääränäkin ihminen joutuu tuomaan ilmi Jumalan vanhurskauden (3:5). Juudas kyllä lopulta tuhosi itse itsensä, mutta jumalattomuudessaankin hän joutui toteuttamaan Jumalan suunnitelmia. Ihmisen vääryys toi ilmi Jumalan vanhurskauden, joka oli Kristus. Kuinka hyvin Joosef sanoikaan: ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua” (1 Moos 50:20).
Ihmisen synti on aina kapinaa Jumalaa vastaan. Mutta kapinassaankin ihminen on niin avuton, ettei hän pysty tekemään tyhjäksi Jumalan uskollisuutta. Jumala on todellinen, ihminen vain valehtelija (Room 3:4). Jumala havaitaan aina vanhurskaaksi ja hän on aina voittaja. Hän on aina hyvä ja oikeassa. Hänen tuomionsa maailmasta on vanhurskas, totuudellinen ja kirkas silloinkin kun hän rankaisee vihassaan (3:5-7). Ihmiset sen sijaan ovat jatkuvasti uskottomia, epäluotettavia ja valheellisia.
Jälleen Paavali kohtaa vastaväitteen. Jos ihmisen vääryys ja valhe tuovat esiin entistä selvemmin Jumalan lahjavanhurskauden (Room 3:5) ja totuuden armosta (3:7), niin miksi Jumalalla on enää tämän jälkeen syytä tuomita ja rangaista ihmistä? "Kannattaa siis tehdä vääryyttä", koska se tuo ilmi Jumalan vanhurskauden ja niin pahasta tulee hyvää. Paha korottaa Jumalaa. Se antaa Jumalan armolle mahdollisuuden! Tällainen väite on kyllä johdonmukainen, mutta samalla mitä karkeinta evankeliumin vääristelyä.
Totta on, että kaikki ihmiset ovat jumalattomia ja Jumalan viha ilmestyy. Totta on, että jumalattomuuden julkituleminen on välttämätön edellytys uskonvanhurskauden vastaanottamiselle. Vain jumalattomaksi tulleelle kelpaa vanhurskaus yksin uskosta. Ihminen ei kadu, ellei hän näe Jumalan valossa omaa pahuuttaan. Vasta sitten, kun on synti suureksi tullut, kelpaa ihmiselle Jumalan ylenpalttinen armo Kristuksessa (Room 5:20),.
Tullakseen suureksi syntiseksi ihmisen ei tarvitse tietoisesti enää tehdä syntiä. Tietämättäänkin hänellä on mittaamattoman paljon valhetta ja vääryyttä elämässään. Ihmistä hallitseva valhe on juuri siinä, ettei hän näe omaa pahuuttaan eikä siksi tahdo tulla riippuvaiseksi yksin Jumalan armahduksesta ja lahjasta.
Julistaessaan evankeliumia Paavali joutui jatkuvasti taistelemaan eräitä väitteitä vastaan. Eräs usein toistetuista oli: ”Tehdään vain pahaa, niin saadaan aikaan hyvää!” (Room 3:8) Tässä yhteydessä hän torjuu väitteen mielettömänä, mutta palaan sen sisältämään ongelmaan jatkossa (Room 6).
4.7. Kaikki ovat synnin vallassa (Room 3:9-18)
Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. (9) Onhan kirjoitettu: - Ei ole yhtäkään vanhurskasta, (10) ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. (11) Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan (3:12; Ps 14:1-3; 53:2,4). Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä (13; Ps 5:10; 140:4), heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia (14; Ps 10:7) Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta, (15; San 1:16) tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä (3:16) Rauhan tietä he eivät tunne (17; Jes 59:7-8), jumalanpelko on heille vieras (18; Ps 36:2; 1 Moos 20:11).
Kaiken edellä sanotun pitäisi vakuuttavasti osoittaa kirjeen lukijoille ja koko maailmalle, että kaikki ovat synnin vallassa (Room 3:9). Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle (Gal 3:22, KR 38). ”koko maailma on Pahan vallassa (1 Joh 5:19).
Siksi Jumalan viha ilmestyessään kohtaa poikkeuksetta jokaisen ihmisen. Kukaan ei voi sitä paeta eikä kukaan ole Jumalan edessä toista parempi. Tässä on ainoa ja todellinen ihmisten tasa-arvoisuus. Tätä lopputulosta ihmiset eivät yleensä hyväksy itseensä eikä omaan ryhmäänsä nähden. Ihminen vertailee ja haluaakin kokea itsensä ja ryhmänsä muita paremmaksi. Meidän aikamme paremmuusluettelot ovat vain toiset kuin Paavalin aikaiset. Joitakin otoksia: Kristitty on parempi kuin buddhalainen, muslimi on parempi kuin kristitty, uudestisyntynyt on parempi kuin uudestisyntymätön, hengellä täytetty parempi kuin hengellä täyttymätön, musta on parempi kuin valkoinen, proletaari parempi kuin kapitalisti, kunnon kansalainen parempi kuin rappioalkoholisti eli minä olen parempi kuin sinä.
On toki havaittavaa paremmuutta ihmisten kesken ja ihmisten edessä (coram hominibus). Mutta Jumalan edessä (coram Deo) on tilanne kokonaan toinen. Siitä on nyt kysymys, sillä se ratkaisee ihmisen kohtalon. Vain yksi ainoa itsetunnustus on totuudellinen ja se on totta aina ja jokaisen ihmisen kohdalla: "Minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen" (Room 7:14).
Tämän vaikeasti hyväksyttävän, kaikkia ihmisiä koskevan lopputuloksen Paavali perustelee vielä seitsemällä Vanhan Testamentin lainauksella. Siinä on hänen lopullinen auktoriteettinsa. Totisesti Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle eikä suinkaan Paavali väitteineen. Ensin Paavali vetoaa Ps 14:n ja 53:n sanoihin siitä kuinka synnin alaisuus käsittää kaikki ihmiset. Viisi kertaa toistuu kielteinen sanonta: ei ketään (kreik. ouk estin). "Ei ole ketään vanhurskasta, ymmärtäväistä, Jumalaa etsivää, hyvää tekevää, vaan kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet" (Ps 14:1-3; 53:2-4). Jo tämän tulisi mykistää jokaisen suun.
Hän ei jätä perustelujaan tähän. Ihmisen sisin on kuin hauta "täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa" (Matt 23:27). Tällainen on hyvänäkin itseänsä pitävän ihmisen sisin. Petollinen ja myrkyllinen puhe pursuaa ihmisestä esiin kuin mädäntyvien ruumiitten haju ja lika avoimesta haudasta. Se iskee kavalasti ja kuolettavalla tavalla kuin käärmeen pistos. Ihmisen suun täyttää kirous ja katkeruus (Ps 5:10; 140:4; 10:7). Psalmista kuvasi tällä tavoin vihamiehiään, mutta Paavali soveltaa sen jokaiseen ihmiseen, vaikka kaikilla se ei ilmenisikään samalla tavoin.
Vielä tähänkään eivät pääty lainaukset kirjoituksista. Yleensä omatuntomme ei syytä meitä siitä, että käytämme kieltämme petollisesti ja myrkyllisesti. Mutta sen sijaan tuomitsemme jyrkästi ihmisten väkivaltaisuuden ja murhanhimon. Raamattu kuitenkin väittää, että jokaisen ihmisen jalat ovat nopeita vuodattamaan verta, hävittämään ja saamaan aikaan kurjuutta lähimmäisen elämässä (San 1:16; Jes 59:7). Sotatilanteessa tämä tulee kauhistuttavalla tavalla esiin. Rauhantekemisen autuaallisuus on ihmiselle vierasta paitsi "kauhun tasapainon" vallitessa (Jes 59:8).
Voi asia olla näin surkeasti ihmisten maailmassa! Voimme ehkä hyväksyä tällaiset väitteet ei-uskovia tai vastustajiamme tai joitakin poikkeuksellisen pahoja ihmisiä – kuten keskitysleirien kiduttavia vartioita - koskevina, mutta tuskin itsestämme. Mutta olemmeko me parempia? Emme suinkaan.
Viimeinen näistä Raamatusta otetuista lainauksista paljastaa perimmäisen syyn jokaisen ihmisen ajautumiseen synnin alaisuuteen. Olemme kaikki kapinallisia - syntiinlankeemuksesta alkaen. Olemme ensimmäisen käskyn maahan polkijoita. Emme pelkää emmekä kunnioita yli kaiken Jumalaa vaan olemme mieleltämme hänen vihamiehiään. Olemme jumalattomia, vailla kunnioitusta olevia (kreik. a-sebees). Vain Jumalan pelko voisi pysähdyttää kapinallisuutemme. Mutta meidän silmämme ovat kiinnittyneet muihin auktoriteetteihin ja niin Herra on työnnetty syrjään elämästämme.
Kuinka terävästi tätä ihmisen syntiä kuvaileekaan Billy Graham:
"Kaikkein kauhein, kaikkein tuhoa tuottavin maailmankaikkeuden kirous on synti. Kaiken vaivan aihe, kaiken surun juuri, jokaisen ihmisen pelon aihe on kätketty tuohon pieneen sanaan - synti. Se on muuttanut ihmisen luonnon toiseksi. Se on särkenyt ihmiselämän sisäisen sopusoinnun. Se on ryöstänyt ihmisen jalouden. Se on vienyt ihmisen perkeleen ansaan. Synti on kaiken mielettömyyden, kaiken sairauden, kaiken tuhon, kaiken sodan juuri. Se kylvää mielettömyyttä aivoihin ja myrkkyä sydämeen. Raamatussa kuvataan sitä kauheaksi ja hivuttavaksi taudiksi, josta pelastaa vain hyvin kouriintuntuva hoitomenetelmä. Se on valloilleen päässyt hirmumyrsky. Se on villisti purkautuva tulivuori. Se on mielisairaalasta karannut raivohullu. Se on vaaniva roisto. Se on kiljuva leijona, joka etsii saalista. Se on giljotiini, joka katkaisee pään. Se on kuolettava syöpä, joka jäytää tien ihmisen sieluun. Se on kuohuva tulva, joka pyyhkäisee kaiken edestään. Synnin takia on jokainen virta tahrattu rikoksilla, jokainen tuulenhenkäys on epäsiveellisyyden turmelema, jokaisen päivän valo on pimentynyt, jokaisen elämän malja on sekoitettu katkeruudella, jokainen elämän kulkutie on tullut vaaralliseksi jyrkänteiden vuoksi, jokainen elämän purjehdusmatka on salakavalien karien vaarantama ja kaikkien surunkyynelten ja tuskankipujen aikaansaama. Se lupaa samettia, mutta antaa kuolinvaatteet, lupaa vapautta, mutta antaa orjuuden, lupaa nektaria, antaa etikkaa, lupaa silkkiä, antaa säkin."
4.8. Lopputulos: Jokainen suu tukitaan, kaikki ovat syyllisiä eikä käskyjen noudattaminen auta (Room 3:19-20)
Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. (19) Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. (20)
Ihmisen elämän perimmäinen tarkoitus ja mielekkyys toteutuu vasta silloin kun hän tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä (Room 3:20). "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoistasi ja että voittaisit kun sinun kanssasi oikeutta käydään" (3:4). Aikoinaan Nooa säästyi vedenpaisumuksen tuholta siksi, että ainoastaan hänet Jumala havaitsi vanhurskaaksi sen ajan ihmisten keskellä (1 Moos 7:1).
Kerran Jumalan eteen kootaan kaikki ihmiset. Kukaan ei voi välttää Jumalan tuomiota (Room 2:3). Lopullinen oikeudenkäynti ja tuomio tapahtuvat lain mukaan (2:12). Silloin ihminen voi voittaa vain, jos hän on noudattanut lakia, sillä "lain noudattajat vanhurskautetaan" (2:13).
Nyt Paavali on kuitenkin Raamatun valossa osoittanut, että jokainen ihminen on lain rikkoja, jumalaton ja synnin vallan alla. "Ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi" (Ps 143:2). Siksi ihmisen on mahdotonta elää ja toimia niin, että hän oman elämänsä ja tekojensa perusteella tulisi vanhurskaaksi. Ihminen pystyy suurenmoisiin tekoihin luomakunnan piirissä. Hän voi jopa teoillaan alistaa koko maailman valtansa alle ja tavoittaa taivaankappaleita. Itsessään olevan synnin tähden ihminen ei kuitenkaan pysty tekemään oikein vähäisintäkään Jumalan lain vaatimaa tekoa. Ihminen on tuomiolla aina Jumalan lain rikkojana ja syntisenä (Room 3:7).
Tällainen on jokaisen ihmisen tosiasiallinen tilanne jo nyt Jumalan edessä, vaikka ihminen itse ei sitä yleensä näin näe eikä koe. Jumala puhuu ihmiselle ja lakinsa kautta vaatii ihmiseltä täydellistä puhtautta ja pyhyyttä. Vain Jumalan lain kautta ihminen oppii näkemään todellisuuden itsestään ja oman syntisyytensä. "Syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta" (Room 7:7). "Lain kautta tulee synnin tunto" (3:20).
Synnin tunto onkin mahdollista vain Jumalan sanan valaistessa ihmisen omaatuntoa. Jumalan puhe täydellisyyttä vaativana lakina rikkoo kuvitellun rauhan ja paljastaa ihmisen oman hyvyyden ja tekojen täydellisen riittämättömyyden Jumalan edessä.
Ihminen ei voi millään itseänsä puolustaa. Vaikka hänen suunsa on täynnä röyhkeää kirousta ja kurkkunsa kuin avoin hauta, se lain edessä tukkeutuu. Lopulta jokainen ihminen on hiljaa eikä voi häpeänsä tähden suutansa avata (Hes 16:63). On pakko painaa päänsä alas ja tunnustaa itsensä syylliseksi tuomarin edessä. On pakko suostua rangaistuksen alaiseksi.
"Syntiseksi tuleminen tarkoittaa siis tämän mielialan häviämistä, jonka mukaan itsepintaisesti luulemme elävämme, puhuvamme ja toimivamme hyvin pyhästi ja vanhurskaasti, ja pukeutumista toiseen mielialaan, joka on Jumalasta, jolla me sydämestämme uskomme olevamme syntisiä, tekevämme ja puhuvamme pahaa, elävämme huonosti, erehtyvämme ja niin itseämme syytämme, tuomitsemme ja kiroamme" (Luther).
Jumalan koulussa uskova vähitellen oppii näkemään oman syntisyytensä Jumalan sanan valossa. Harva kuitenkin uskaltaa niin avoimesti tunnustaa omaa turmelustaan kuin kuuluisa tanskalainen herätysjohtaja Wilhelm Beck. Kerran uskovat ystävät ja hänen läheiset työtoverinsa sanoivat hänelle: ”Sinä et arvaa, Wilhelm, kuinka me rakastamme sinua". Silloin tämä valvova Jumalan ihminen sanoi: "Kuulkaa ystävät, jos te tietäisitte millainen minä todellisuudessa olen, te ette edes hiilihangolla koskettaisi minua."
Raamatun sanan mukaan koko maailma on syntisenä, syyllisenä, rangaistuksen ansainneena ja kadotettuna Jumalan edessä. Mutta tämä mieliala ei ole vallannut ihmisiä. Vielä ei ole jokainen suu tukittu, vaikka tosiasiat sitä vaatisivatkin. Maailma ei ole tullut vielä syylliseksi, vaikka todellisuudessa se on jo syyllinen. Vielä Jumala puhuu armovälineiden kautta ja siksi häntä voidaan vastustaa. Kerran hän puhuu peljättävyydessään ja silloin hän on vastustamaton. Silloin jokainen polvi notkistuu Jumalan edessä ja tunnustaa sen miten asiat todellisuudessa ovat.
Raamattu ”esittää ihmisen sellaiseksi, joka ei ainoastaan ole sidottu, kurja, vanki, sairas ja kuollut (Ef 2:1), vaan joka saatanan, herransa, vaikutuksesta tähän kurjuuteensa vielä lisää sellaisen kurjan sokeuden, että uskoo olevansa vapaa, onnellinen, itsenäinen, voimakas, terve ja elävä. Saatana näet tietää, että jos ihminen tuntisi kurjuutensa, hän ei voisi pidättää valtakunnassaan ainoatakaan ja että Jumala ei voi olla heti armahtamatta ja auttamatta sitä, joka tuntee kurjuutensa ja avuksi huutaa häntä, että Jumala on »lähellä niitä, joilla on särjetty sydän» (Ps. 34:19) — sitä suuresti ylistetään kautta koko Raamatun —, niin että Kristuskin todistaa olevansa lähetetty — Jesajan kirjan 61. luvun mukaisesti — saarnaamaan köyhille evankeliumia ja parantamaan särjettyjä. Saatanan työtä on siis se, että hän pidättää ihmiset heidän kurjuutensa tuntemisesta; he kyllä saavat kuvitella kykenevänsä kaikkeen, mitä sanotaan. Mooseksen ja lainsäätäjän tehtävä taas on aivan toinen: ihmiselle tämän kurjuuden paljastaminen, näin itsensä tuntemuksen kautta särjettyä ja mitättömäksi tehtyä valmistaakseen armoon ja lähettääkseen hänet Kristuksen tykö, siten tulemaan autuaaksi” (Luther).
"Tämä merkitsee, että meidät tulee nähdä itsemme syntisinä, vaikka olisimme olleet uskossa jo monta vuotta, ja meidän on todella nähtävä se, ei vain teoreettisesti, vaan niin, että Pyhä Henki saa tutkia meitä ja osoittaa syntimme. Ellemme näe itseämme syntisinä, emme näe Jeesuksessa sitä kauneutta, mikä meidän tulisi nähdä (Jes 53:2). Hänellä ei ole merkitystä muutoin kuin vastauksena syntiin. Syntisyytesi näkeminen on pelastuksesi alku, sanoi Augustinus. Ja me voimme lisätä: se että näemme itsemme jatkuvasti syntisiksi on pelastuksen jatko. Eräs afrikkalainen oli ollut monta vuotta tunnustava kristitty. Mutta synnintuntoon tultuaan hän todisti: En nähnyt Jeesusta ennen kuin näin hänet syntieni läpi... Se on hänen näkemistään uskon kautta juuri sellaisena, mitä itse tarvitse syntisenä, epäonnistuneena, puutteenalaisena ja heikkona ja että anna hänen olla minulle sitä juuri tällä hetkellä" (Roy Hession).
5. USKON KAUTTA VANHURSKAS (Room 3:21-5:21)
Järvenpää Laurilan seurakuntakoti 14.10. 2001
5.1. Jumalan vanhurskaus (Room 3:21-26)
Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat (21). Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa (22), sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (23), mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi (24). Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta (25), mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen (26).
Nämä yksitoista jaetta ovat Roomalaiskirjeen keskus ja sisältävät koko Raamatun ydinsanoman. Kohtasimme tämän sanoman lyhyesti jo Room 1:16-17. Samalla tavoin se on edessämme , kun luemme Gal 2:15-21:tä. Nämä kohdat sanovat saman, minkä Jeesuskin sanoi pienoisevankeliumissa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh 3:16 KR 38).
Tähän sanomaan tulee meidän palata jatkuvasti, opetella se ulkoa ja etsiä siitä Jumalan läsnäoloa ja voimaa. Näiden kohtien tulee olla uskomme ja rukoustemme keskeisin sisältö ja siinä olevien sanojen mitä läheisimpiä ja rakkaimpia. ”Tämä ei saa olla teille mikään tyhjä, merkityksetön sana. Se on teidän koko elämänne” (5 Moos 32:47). Kuinka usein joudummekaan huomammekaan, ettemme sittenkään ole päässeet syvästi tuntemaan näihin ilmoitussanoihin sisältyvää Jumalan totuuden koko rikkautta.
Roomalaiskirjeen ensimmäisessä pääosassa (Room 1:18-3:20) Pyhä Henki osoittaa kuinka "kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet, ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään" (3:12). Kaikki ovat synnin vallassa (3:9).Tällainen on siis jokaisen ihmisen luonnollinen tila. Tämä ilmoitustotuus ihmisestä on niin vaikeasti omaksuttavissa, että kristikunnassa on ollut pitkiäkin ajanjaksoja, jolloin se on ollut unohduksissa. Uskonpuhdistuksen aikana asia tuli uudella voimalla esiin. "Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki luonnollisesti syntyvät ihmiset sikiävät ja syntyvät synnissä ja ovat äidin kohdusta asti pahan halun ja taipumuksen täyttämiä, niin ettei heillä luonnostaan voi olla todellista jumalanpelkoa eikä todellista uskoa Jumalaan ja että myös tämä synnynnäinen sairauskin eli perisynti on totisesti synti ja tuomitsee Jumalan vihan alaiseksi" (Augsburgin tunnustus). Siksi jokainen ihminen on ehdottomasti ja parantumattomasti syyllinen ja tuomionalainen eläessään itsensä varassa ja itseensä luottaen. Pian tulee hetki, jolloin ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan” (Room 1:18). Silloin ainakin ihmisten hyvät kuvitelmat itsestä ja omasta hyvästä elämästä sortuvat.
Raamatussa olevan Jumalan pyhän lain tehtävä on ollut paljastaa tämä ihmisen olemuksen syntisyys ja täydellinen kyvyttömyys itse pelastaa itseään. Lain saadessa puhua ihmiselle omatunto ja ajatukset syyttävät (Room 2:15), tulee synnintunto (3:20). Laki osoittaa, ettei ihminen pysty tekemään Jumalan edessä mitään hyvää vaan ainoastaan pahaa. Jumalalle kelpaavia hyviä tekoja ei ihmisen elämässä yksinkertaisesti ole olemassa, sillä "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (3:23). Siksi Jumalan vihan ilmestyessä jokaisen ihmisen suu tukitaan ja koko maailma tulee näkemään syyllisyytensä (3:19).
Kaikesta tästä ihmisen ehdottomasta jumalattomuudesta huolimatta Jumala lähestyy ihmistä. Hän ei ole vain lain kautta ilmoittanut ihmisen hätätilan suuruuden, vaan hän on julistuttamansa evankeliumin kautta antanut uuden mahdollisuuden jokaiselle ihmiselle.
Kreikankielisessä Uudessa Testamentissa on tällä kohdalla vain 14 riviä. Mutta ne sisältävät evankeliumin ydintapahtumat ja tulkitsevat sitä perusteellisesti. Paavali käyttää tässä opetuksessa kolme tärkeää kuvaa. Hän kuvaa oikeusistuinta, jolla istuu tuomari ja joka vanhurskaana julistaa vanhurskaan, se on oikean tuomion. Hän kuvaa orjamarkkinoita, jossa ostetaan ja myydään orjia. Nyt tulee yksi ja ostaa vapaaksi, se on lunastaa kaikki orjat. Hän vie meidät Ilmestysmajan kaikkein pyhimpään, jossa on liitosarkku ja arkun kansi sovituksen paikkana. On hyvä pysähtyä jokaisen Paavalin käyttämän sanonnan kohdalle ja silloin huomamme kuinka todellakin Raamatun keskeisin sanoma on näissä muutamissa riveissä.
Jumalan vanhurskaus
Paavali käyttää tässä yhteydessä lähemmin määrittelemättä hänen juutalaisille lukijoilleen tuttua ilmausta Jumalan vanhurskaus (Room 3:21, KR38). Kirjeen alussa on ollut jo puhe Jumalan vanhurskaudesta (1:17). Se kertoo meille, millainen on Jumala ja miten hän toimii. Sana vanhurskas eri muodoissaan esiintyi 1938 raamatunkäännöksessä 636 kertaa ja uudessa vain 334 kertaa. Tämä Raamatun sanoman oikean ymmärtämisen avainsana on hepreaksi sedeqa ja kreikaksi dikaiosynee. Room 3:20-30:ssa sana vanhurskas eri muotoineen (kreik. dikaio*) esiintyy kaikkiaan 10 kertaa. Molemmissa seuraavassakin luvussa sana esiintyy kymmenisen kertaa. Teonsanana on kreikan kielessä vain yksi sana (kreik. dikaioo: 3:20, 24, 26, 28, 30) vanhurskauttaa. Se on käännetty joko yhtenä sanana vanhurskauttaa (26, 28, 30, vanha käännös) tai kahtena sanana tulla vanhurskaaksi (20, vanha ja uusi käännös, 28, uusi käännös) ja nimenomaan uudessa käännöksessä on otettu käyttöön helposti väärinymmärrettävä ilmaisu ”tekee vanhurskaaksi” (26, 30). Kuitenkin vanhurskauttamisessa on pohjimmaltaan aina kysymys siitä, että Jumala julistaa tuomari-istuimeltansa ihmisen syyttömäksi.
Pyhä Henki on nähnyt hyväksi valita juuri tämän sanan tekemään meille todelliseksi Jumalan ja hänen valtakuntansa salaisuutta. Täällä ajassa tuskin koskaan pystymme täysin ymmärtämään sitä Jumalan pelastussuunnitelmaa, joka on tämän sanan vanhurskas takana. Voimme vain toistaa sitä ja rukoilla, että Pyhä Henki näkisi hyväksi viedä sydämeemme tähän sanaan sisältyvä totuus ja tehdä siitä – Jumalan julistamasta vanhurskaudesta - uskomme ja toivomme perusta niin, että se tuo elämäämme jatkuvan kiitollisuuden ja ilon. On suuri armo luottaa tänäänkin siihen, että Jumala on minut vanhurskauttanut, koska en voi olla huutamatta Jeesuksen nimeä avukseni (Room 3:26, 28, KR 38).
Sanalla vanhurskas ilmaistaan VT:ssa Jumalan olemusta, hänen asennettaan syntisiin ja hänen toimintaansa: ”Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea” (5 Moos 32:4). ”Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perusta, armo ja uskollisuus ovat sinun palvelijasi” (Ps 89:15).”Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä” (Jes 9:6).
Tästä Jumalan vanhurskaudesta riippuu ihmisen kohtalo, siksi Jeesus sanoi: "Etsikää ensin... hänen vanhurskauttaan" (Matt 6:33). Ihminen haluaa kuitenkin selvitä omalla hyvyydellään, omilla yrittämisillään, omalla vanhurskaudellaan, vaikka se kaikki on kuin tahrattu vaate (Jes 64:6). Mooses autiomaamatkan aikana sai Herran sanan, jossa Jumalan kansaa nimenomaan varoitettiin luottamasta omaan vanhurskauteensa, omaan hyvyyteensä: ”Et sinä vanhurskautesi ja oikeamielisyytesi tähden pääse ottamaan heidän maatansa omaksesi” (5 Moos 9:5). ”Tiedä siis, ettei Herra, sinun Jumalasi, sinun vanhurskautesi tähden anna sinulle tätä hyvää maata omaksesi; sillä sinä olet niskurikansa” (5 Moos 9:6). Samoin Paavali sanoi mahdollisimman yksiselitteisesti, ettei ihmisellä ole olemassa ”mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta”. Jumalan edessä kelpaa vain sellainen ”vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo” (Fil 3:9)..
"Jos mielit lepyttää minut, älä tyrkytä minulle tekojasi äläkä ansioitasi, vaan usko Jeesukseen Kristukseen, minun ainosyntyiseen Poikaani, joka on syntynyt, kärsinyt, ristiinnaulittu ja kuollut syntiesi tähden. Silloin minä otan sinut vastaan, julistan sinut vanhurskaaksi, enkä lue syyksesi sitä syntiä, mikä sinussa vielä on jäljellä" (Luther).
Jokaisen ihmisen on kuitenkin vaikea suostua sellaiseen vararikkotilaan, ettei hänellä ole mitään kelvollista esittää Jumalalle ja että hän on täysin ja kokonaan sen varassa, mitä Jumala hänen itsensä ulkopuolelta antaa. Ihminen ei tahdo alistua Jumalan vanhurskauden alle (Room. 10:3).
Jumalan vanhurskaus ja ihmisen oma vanhurskaus sulkevat toisensa täysin pois. Jumalan vanhurskaus on puhtaasti taivaallinen ilmestys ja ristiriidassa luontomme, erityisesti meihin syvään juurtuneen oman voiman kuvittelun kanssa. Siksi rukouksemmekin voivat perustua vain siihen, mitä Daniel sanoi: ”Me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen” (Dan 9:18).
On ilmoitettu
Paavali korostaa, että tämä Jumalan vanhurskaus on nyt ilmoitettu (Room 3:21, KR 38). Ennen se oli peitettyä ja saavuttamatonta, mutta nyt se on paljastettu ja tullut lähelle (Kol. 1:26). "Se on kertakaikkiaan saatettu ilmi ja pysyy nyt ilmeisenä" (Gulin). Jumalan ilmoituksena se ei ole voinut kehittyä ihmisten mielissä eikä siinä ole mitään ihmisen aikaansaannosta. Ihminen voi vain kuunnella ja ottaa vastaan tämän ilmoituksen. Se on juuri sellainen kuin se on. Se on luotettavaa, muuttumatonta ja lopullista. Se on valmiina eikä sitä tarvitse lähteä etsimään jostain uudesta ja tuntemattomasta. Kaiken ihmiskunnan hapuilun ja toivottoman etsimisen jälkeen se tulee nyt ehdottoman varmana ja selvänä kaikkia ihmisiä kohden kaikkien pelastajaksi ilman mitään erotusta (3:22, KR 38).
Jo laki ja profeetat, se on Vanhan testamentin kirjoitukset todistavat siitä (Room 3:21). ”Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on” (5 Moos 32:4). ”Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perusta, armo ja uskollisuus ovat sinun palvelijasi” (Ps 89:15). ”Tuomitse minut vanhurskautesi mukaan, Herra, minun Jumalani” (Ps 35:24, KR38). ”Herra on armollinen ja vanhurskas, meidän Jumalamme on laupias” (Ps 116:5, KR38). ”Keskustelkaa yhdessä ja muistelkaa, ilmoittakaa ja kertokaa meille: kuka antoi tästä tiedon jo ammoin, kuka kertoi sen aikoja sitten? Kuka muu kuin minä, Herra! Ei ole muuta jumalaa kuin minä. Minä olen vanhurskas pelastaja, ei ole ketään muuta” (Jes. 45:21).
Danielin kirja sisältää kirkkaan profetian siitä, milloin ja millä tavoin Jumalan pelastava vanhurskaus tuodaan tähän maailmaan: ”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan” (Dan 9:24, KR38). Kaikki tämä tapahtui huhtikuun seitsemäntenä päivänä vuonna 30 Golgatalla. Silloin todella synti lukittiin, pahat teot sinetöitiin ja rikokset sovitettiin (Risto Santala, Suudelma hunnun läpi, 56).
Meille niin tärkeässä Jesajan kirjan luvussa sanotaan sama asia: ”Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa” (Jes 53:11, KR 38). Vain Jeesuksessa Kristuksessa tämäkin profetia on täyttynyt. Erittäin valaiseva on myös Jesajan saama ilmoitussana: ”Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra” (Jes 54:17, KR 38). Ihminen voi kestää Jumalan edessä vain häneltä saadun, ei oman vanhurskautensa varassa. Kristuksen kärsimystä kuvailevassa psalmissa sanotaan: ”He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen (Kristuksen) vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt” (Ps 22:31). Tätä hänen vanhurskauttaan on julistettava kaikessa maailmassa. Tämän psalmin loppusanat ”hän on tämän tehnyt” ovat arameankielellä ”kullaa”, ”se on täytetty” (Santala emt. 58). Jeesus sanoi juuri tuon sanan ristillä äidinkielellään ja kallisti päänsä ja antoi henkensä Joh 19:30).
Jeremia vakuuttaa, että Daavidin vanhurskas vesa, Messias on ”Herra (Jahve) meidän vanhurskautemme” (Jer 23:5-6). Se sisältää tunnustuksen siitä, että Kristus on Jumala, meidän vanhurskautemme. Juutalaisessa Suuren sovintopäivän rukouksessa sanotaan: ”Kääntynyt on meistä pois Messias meidän vanhurskautemme, olemme järkytetyt eikä löydy kuka meidät vanhurskauttaisi. Syntiemme on rikostemme ies on taakkanamme, ja hän on haavoitettu meidän syntiemme tähden” (Santala, 59).
Hänen armonsa
Jumalan vanhurskaudessa ilmenee hänen armonsa (Room 3:24, KR 38, kreik. kharis) mitä kirkkaimmin. Armo sanalla Raamattu luonnehtii Jumalan sydämen asennetta syntistä ihmistä kohtaan. Armossa on aina kysymys Jumalan olemuksesta ja siitä millainen Jumala on syvimmältään ja millainen on hänen mielensä, ajatuksensa ihmistä kohtaan. Sanaa armo (hepr. hesed, heen, ched) käytetään erityisesti silloin, kun osoitetaan tai anotaan yksipuolista suosiota ilman velvoitusta tai ehtoa. Nooa ja Mooses saivat armon, suosion Herran silmien edessä (1 Moos 6:8; 2 Moos 33:12,16, KR 38) ja se ratkaisi kaiken heidän elämässään. Jumalan armoa anotaan usein psalmeissa ja se kertoo siitä kuinka Vanhan liiton pyhät kokivat olevansa elämässään täysin riippuvaisia Jumalan suosiosta (Ps 4:2; 6:3; 25:6; 52:10; 90:14;143:8, KR38).
Jeremia sai Jumalan vihan tuomioitten keskellä ihmeellisen väkevän lupauksen Jumalan armosta. Se on eräs Raamatun kirkkaimpia ilmoituksia Jumalan sydämen ehdottomasta rakkaudesta langennutta ihmistä kohtaan: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta” (Jer 31:3, KR 38, hepr. hesed).
"Käsittämätön ja muuttumaton on Jumalan rakkaus. Sillä hän ei alkanut rakastaa meitä vasta sitten, kun meidät oli hänen Poikansa veren kautta sovitettu hänen kanssaan. Ei, hän on rakastanut meitä jo ennen maailman perustamista, jotta me olisimme hänen lapsiaan yhdessä hänen ainoan Poikansa kanssa, ja näin oli jo ennen kuin meitä oli olemassakaan... Meidän sovitustamme Kristuksen kuoleman kautta ei saa käsittää niin, että Poika olisi sovittanut meidät, jotta Isä joka vihasi meitä (syntimme tähden) alkaisikin rakastaa meitä. Ei, meidät sovitettiin hänen kanssaan, kun hän jo rakasti meitä ? huolimatta hänen vihollisuudestaan meitä kohtaan meidän syntimme tähden. Niin hän on siis tehnyt sen jumalallisen ihmeen, että vihasi meitä ja kuitenkin samalla rakasti meitä" (Augustinus).
Jumala on kaikkivaltias majesteetti, jolla on oikeus ja valta tuhota häntä vastaan noussut kapinallinen ihminen. Ihmisellä ei ole pienintäkään mahdollisuutta, ei mitään edellytyksiä välttää Jumalan oikeudenmukaista kadotustuomiota, jos hän ei salli Jumalan vetää häntä puoleensa rakkaudellaan ja armollaan ja torjuu armon kutsun uskoon. Tästä huolimatta Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja tahtoo armahtaa.
Jumalan sana julistaa jokaiselle, joka uskoo, että "silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa" (Ps 30:6). Tällaisia silmänräpäyksiä tarvitsemme jatkuvasti oman sydämemme turhien juonien takia. Olemme niin liukkaita sisimmältämme ja juonittelemme armoa vastaan.
Joka tapauksessa Jumala ilman mitään ihmisen puolelta tulevia edellytyksiä rajattomassa rakkaudessaan haluaa armahtaa vihamiestään. "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa" (2 Moos 34:6, KR 38). Hän haluaa, ”että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan” (Tiit 3:7).
”Armo ei ole lahja tai voima, joka vuotaa meihin jumalallisesta elämänlähteestä. Armo on sitä, että Jumala persoonallisena olentona ottaa meidät yhteyteensä. Tämä Jumalan yhteyteen ottaminen ei perustu mihinkään meidän ansioomme tai arvoomme, ei siihen, mitä teemme eikä siihen mitä olemme. Ei myöskään meidän katumukseemme tai itsesyytöksiimme, nöyryyteemme ja kaipaukseemme hyvään. Meidän suhteemme Jumalaan voi vain perustua Jumalan edellyksettömään rakkauteen, joka ei ole vain ylijärjellinen, vaan on suorastaan järjen vastainen, koska se kohdistuu arvottomiin ja syntisiin” (Eino Sormunen).
Ilman lakia
Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu nimenomaan laista riippumatta, ilman lakia, (Room 3:21, KR 38). Pelottavinta tähänastisessa Jumalan ilmoituksessa on ollut hänen vaativa pyhyytensä - hänen lakinsa. Se näyttää täyttävän koko Raamatun alusta loppuun asti. Juuri laki on tukkinut jokaisen suun, juuri se on tehnyt koko maailman syylliseksi, juuri se saa aikaan vihaa ihmisessä (4:15). Laki kiroaa jokaisen, "joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että sen tekee" (Gal 3:10). Lakia ei voi kukaan minnekään paeta.
Jokainen kristittykin kohtaa jatkuvasti Jumalan lain pyhät vaatimukset. Jos silloin ei muista tai ei osaa tarttua siihen, että Jumalan pelastava vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia, laista riippumatta, ajautuu masennukseen, jopa epätoivoon tai ulkokultaisuuteen.
Lain tuomitsevaa voimaa vastustajamme käyttää hyväkseen saadakseen meidät niellyksi: "Saatanan valta ei ole siinä, että hän enkeliruhtinaana on minun persoonallinen ja minua väkevämpi vastustaja. Ei siinä, että hän on kuin kiljuva leijona, fyysinen peto joka repii minut kappaleiksi. Ei, vaan saatanan vaarallisuus on siinä, että hän ottaa Jumalan sanan, Jumalan lain käyttöönsä minua vastaan ja syyttäjänäni vetoaa tähän Jumalan omaan sanaan ja aivankuin usuttaa Jumalan, joka on uskollinen sanassaan minua vastaan. Saatana osoittaa Jumalan sanasta kuinka syyllinen olen ja vaatii nyt sanan mukaista ankaraa rangaistusta, ja se on kuolema (Hepr 2:14)". "Saatana pitää syyttäjän ja pyövelin virkaa vain niin kauan kuin on olemassa laki, jonka mukaan ihmistä voidaan aiheellisesti syyttää ja tuomita. Jos laki on saanut loppunsa ja velkakirja on pyyhitty pois, ei paholaisella enää ole asetta. Se on syrjäytetty valta?asemastaan" (Agne Nordlander).
Nyt Jumala paljastaa sen vanhurskautensa, jossa ei ole vaatimusta, pakkoa, uhkaa, tuomiota, rangaistusta eikä vihaa. Ihminen on kuitenkin edelleen Jumalan edessä syntinen ja syyllinen, lain rikkoja ja vailla Jumalalle kelpaavia tekoja. Siksi tämä ilmoitus on aivan uskomaton ja samalla mitä riemullisin. Se on todella iloinen uutinen, evankeliumi. Sen taustalla on se, että Sijaisemme Jeesus Kristus tuli lain alaiseksi (Gal 4:4) ja täytti koko Jumalan lain puolestamme: "Sen tähden ei meille lueta vanhurskaudeksi ainoastaan hänen kärsimyksessä ja kuolemassa ilmennyttä kuuliaisuuttaan, vaan sekin, että hän vapaaehtoisesti meidän sijastamme alistui lain alaiseksi ja sen kuuliaisena täytti, niin että Jumala sen eheän kuuliaisuuden tähden, jota hän niin toimien kuin kärsienkin elämässä ja kuolemassa Taivaalliselle Isällensä meidän tähtemme osoitti, pitää meitä täysin vanhurskaina ja tekee meidät iankaikkisesti autuaiksi" (Tunnustuskirjat).
Jeesus Kristus
Ilmoitetulla Jumalan vanhurskaudella on täsmällinen ja selvä sisältö. Se ei ole mitä tahansa puhetta tai oppia Jumalasta. Se on ilmoitettu vain Jeesuksessa Kristuksessa (Room 3:22,24,26) - tuossa Nasaretilaisessa, Marian pojassa. Ilmoitus ei ole vain julistettua tai kirjoitettua sanaa vaan lihaksi tullutta sanaa. Jumala ei tuo julki vain uusia profetioita tai totuuksia, vaan hän lähettää oman ainosyntyisen Poikansa. Hän tulee syntisen ihmisen vierelle. Hän ei enää ole vain ylhäältä pahaa nuhteleva ja rankaiseva, vaan hän tulee sisälle pahaan maailmaan, hän tulee itse synniksi pelastamaan syntisen. ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden” (2 Kor 5:21). Kaikki tämä tapahtuu näkyvällä ja todellisella tavalla määrätyssä historian vaiheessa.
"Jotteivät ihmiset ikuisesti eksyisi taivaasta, rakkaus niin sanoaksemme veti Jumalan itsensä alas taivaasta, puki hänet lihaan ja vereen, yhdisti Luojan luomakuntaan, sulki hänet neitsyen kohtuun, puki hänet ryysyihin ja laski hänet seimeen. Eikä tässä vielä kyllin: köyhyydessä ja taisteluissa eletyn elämän jälkeen rakkaus löi Kristuksen maahan Getsemanessa, kahlehti hänet, sitoi ja sylki häntä, kruunasi hänet orjantappuralla, iski naulat hänen käsiinsä, ripusti hänet ristille, antoi hänelle katkeran kalkin juotavaksi ja vei hänet viimein kuolemaan, ja kaikki tämä hänen vihollistensa puolesta" (Quenstedt).
"Mikä sinua painaa sieluni? Minkä kanssa kamppailet? Miksi olet huolestunut, ahdistunut ja hermostunut? Oletko turhaan yrittänyt rukoilla? Oletko turhaan etsinyt apua Jumalalta? Sieluni, yritä uudestaan, mutta muista, että Jumala on yksi meistä. Puhu Jumalalle kuin puhuisit ihmiselle: luonnollisesti ja yksinkertaisesti. On aivan tarpeetonta teeskennellä. Jumala ymmärtää sinua juuri sellaisena kuin olet, sillä hän on sinun kaltaisesi kaikessa ja häntä on koeteltu kaikessa" (Olav Valen-Sendstad)
Lunastus
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee nimenomaan ilmi Jeesuksen Kristuksen lunastustyössä (Room 3:24). Jeesus ei tullut vain esikuvaksi tai opettajaksi, vaan antamaan henkensä lunnaiksi syntisten edestä (Matt. 20:28). Hän sai aikaan iankaikkisen lunastuksen (Hepr 9:12). Ihminen on suunnattomasti velkaantunut rikkomustensa tähden eikä voi millään velkaansa maksaa ja velkavankeudessa. Ihminen on murtumattomissa kahleissa, täydellisesti orjuutettuna synnin, perkeleen, kuoleman ja Jumalan vihan alaisuuteen. Nyt on tapahtunut vapaaksiosto. On tullut yksi, joka voi vapauttaa. Hän on meidän edestämme täyttänyt lain, meidän edestämme kantanut syntimme syyllisyyden ja Jumalan vihan omassatunnossaan ja syntiemme rangaistuksen ruumiissaan. ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” (Ef 1:7). Sana anteeksianto (kreik. afiemi) tarkoitti arkikielessä velasta ja rangaistuksesta vapautumista. Vain Golgatan tapahtumien tähden armeliaan Jumalan Isän syli on avoin jokaiselle ihmiselle.
Ihmisen lunastaminen vapaaksi orjuuttavista valloista oli mahdotonta ilman hintaa. Se hinta maksettiin täysimääräisesti silloin, kun Jumala lähetti tänne Poikansa, joka syntyi naisesta, tuli lain alaiseksi ja lunasti lain alaiset. ”Jumala on yksi, ja yksi myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihmiseksi tullut Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkein puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun aika oli tullut” (1 Tim 2:5-6).
”Olenhan minä jo ennen usein sanonut, että Jumalaan uskominen ei yksin riitä, vaan että hinnankin täytyy olla mukana. Uskovathan turkkilaiset ja juutalaisetkin Jumalaan, mutta ilman välittäjää ja ilman hintaa. Mikä tämä hinta siis on? Sen evankeliumimme ilmoittaa. Pyhä Henkihän kaikkialla opettaa, että meillä ei ole Isää ilman välitystä, ja että hän ei päästä meitä Isän luo ilman välitystä” (Luther).
Kuinka hyvä meidän on jälleen kerrata Katekismuksen Toisen uskonkappaleen selitystä: "Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut minut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseena elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta."
Sovituksen paikka
Ilmoitetussa Jumalan vanhurskaudessa Jumala on asettanut Jeesuksen Kristuksen armoistuimeksi (kreik. hilasterion) (Room 3:25, KR 38, sovitusuhri, KR 92) . Hän on ainoa sovituksen väline. Hänessä on ainoa "paikka" maailmassa, missä syntinen ihminen voi kohdata elävän, pyhän Jumalan tuhoutumatta. Temppelin kaikkein pyhimmässä oli liitonarkki. Sen kannella oli Jumalan valtaistuimen paikka ja siinä hän ilmestyi (2 Moos. 25:22). Suurena sovintopäivänä ylimmäinen pappi pirskotti syntiuhrin verta tälle armoistuimelle ja silloin tapahtui sovitus. Se on kaikkein keskeisin tapahtuma pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välillä. Siinä rakennetaan ja uudistetaan katkennut yhteys.
Nyt ei enää tarvita Jerusalemin temppeliä, ei kaikkein pyhintä, ei kullasta tehtyä armoistuinta. Jumala on asettanut Jerusalemin ulkopuolella olevan Pääkallonpaikan, Golgatan siksi paikaksi, jossa tapahtui syntien sovitus kerran ja ainaisesti. Vain siinä sovituksessa ja sen kautta voi nyt syntyä yhteys Jumalan ja syntisen ihmisten välille. Siksi sinne on syntisen ihmisen mentävä etsimään turvaa. Golgata ei kuitenkaan ei vain paikka, vaan se on ennen kaikkea henkilö. Jeesus kutsuukin: ”Tulkaa minun luokseni kaikki… Minä anna teille levon” (Matt 11:28). ”Ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh 6:37). Hän on kaikilla, missä kaksikin kokoontuu hänen nimessään (Matt 18:20).
Siksi voimme laulaa vanhan Anders Nilssonin tavoin: "Miks yhä itket ja huokailet? Miks aina uskoa punnitset? Nyt käännä katseesi Golgataan, niin löydät toivotun sataman. Ei Herra punnitse uskoas, on toinen syy sun rauhallas, syy siihen on veri Jeesuksen hän synnit maksoi jo kaikkien."
Veri
Missä on armoistuin, siellä on myös sovitusuhri ja siellä on uhrin veren (Room 3:25) tultava vuodatetuksi. "Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta" (Hepr. 9:22). Jumalan vanhurskaus tulee näkyviin hänen Poikansa katkerassa kärsimisessä ja kuolemassa. ”Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi" (Jes. 50:6). Yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä ja heti vuoti siitä verta ja vettä" (Joh. 19:34). Siksi "Jeesuksen Kristuksen hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh. 1:7).
"Kuinka sanoin kuvaamattoman turvallisuuden lahjoittaa jumalasuhteeseen julistus Kristuksesta ylimmäisenä pappina, karitsana, jonka veren kautta meidät on lunastettu ja meidän syntimme sovitettu. Se välittää ainutlaatuisen perusturvallisuuden, perusluottamuksen ja pelastusvarmuuden... Se kiinnittää pelastusvarmuuteni oman itseni ulkopuolelle häneen, joka on kertakaikkisesti kuollut minun puolestani. Minun ei tarvitse penkoa itseäni eikä perustaa jumalasuhdettani puolittaiseen tai joka tapauksessa vajaaseen kääntymykseeni ja antautumiseeni. Minun ei tarvitse keskittyä hengellisiin tai mystisiin kokemuksiini, mahdollisiin armolahjoihin ja hengen hedelmiin, vaikka ne ovatkin tärkeitä asioita. Masennuksen ja koettelemuksen hetkinä eivät sisäiset armontuntemukseni auta. Silloin auttaa vain Jumalan armon tuleminen minua kohti ruumiillistuneena Jumalan Karitsassa, joka ei ota pois vain maailman syntejä, vaan juuri minun syntini" (Agne Nordlander).
Rangaistus
Jumalan ilmoitettu vanhurskaus merkitsee nyt sitä, että meidän elämässämme Jumala nyt jättää rankaisematta ennen tätä hetkeä tehdyt synnit (Room 3:25). Raamatun mukaan Jumala ei kuitenkaan koskaan jätä rankaisematta rikoksia (2 Moos 23:21). Syntiä aina seuraa rangaistus (Jes 14:10). Hän ei edes säästänyt enkeleitä, jotka tekivät syntiä (2 Moos 2:4). Synnin rangaistus, palkka on kuolema. Ihminen on syyllinen kuolemaan. Vain hänen oman verensä vuodattaminen voi poistaa hänen rikoksensa. Miksi Jumala nyt voi toimia vastoin tätä omaa sanaansa? Jumala pidättää ihmisiin kohdistuvan rangaistuksensa rangaistakseen Poikaansa kaikkien edestä. "Kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus häntä" (Jes 53:8). "Rangaistus oli päällänsä, että meillä rauha olisi" (Jes 53:5).
Kristuksen kuolema oli nimenomaan rangaistuskärsimystä. Vain siinä Jumalan pyhä viha taittuu. "Me olimme Jumalan vihamiehiä, joiden kohtalona olisi ollut tuhoutua Jumalan vihan aikanaan purkautuessa. Me emme älynneet emmekä tahtoneet tehdä mitään asian auttamiseksi. Jumala kuitenkin rakastaa myös vihamiehiään ja on siksi antanut Poikansa kuolla meidän sijastamme ja niin sovittaa meidät Jumalan kanssa eli lopettaa vihollisuuden Jumalan ja meidän välillämme, jotta me aikanaan pelastuisimme eikä tuleva viha kohtaisi meitä". "Jumalan rakkaus antoi maailmalle synnit anteeksi vasta sitten, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme. Jumalassa tapahtui sittenkin mielen muutos, kun sijaiskärsimys poisti rakkauden esteenä olleen vihan" (Jukka Thurén). ”Jumala on sälyttänyt meidän syntimme synnittömän Jeesuksen kannettavaksi ja meidän asemastamme rangaissut kuolemalla häntä, meidän sijaistamme ja sovittanut siten meidän syyllisyytemme" (H. Lietzmann).
Ihminen saa Jumalan vanhurskauden uskon kautta
Jumala saarnauttamansa evankeliumin sanan kautta tarjoaa ihmisille oman vanhurskautensa. Hän haluaa antaa sen, hän haluaa, että se tulee kaikkiin ihmisiin, kaikille (Room 3:22). Hän tahtoo ihmisten saavan omakseen tämän vanhurskauden. Kaikki on nyt valmiina jumalattoman ihmisen autuuttamiseksi. Jumalan tarjous odottaa vain vastaanottamista. "Sillä Jumala ei voi antaa mitään sellaiselle, joka ei tahdo ottaa vastaan" (Luther).
Jumalan vanhurskaus voidaan ottaa vastaan vain yhdellä tavalla - uskon kautta (Room 3:22, 25, 26). "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskoivat hänen nimeensä" (Joh 1:12). Jumala sanoo: Minä annan. Sydän vastaa: Minä otan vastaan. Siinä on usko (Godet). Usko on tässä nimenomaan uskoa Jeesukseen (Room 3:26). Hän on uskon kohde ja uskon sisältö. Hän on myös uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä. "Usko Kristukseen on suunnata koko sydämensä häneen ja kohdistaa kaikkensa juuri häneen" (Luther).
"Enää ei ole ketään eikä mitään estämässä meitä lähestymästä Jumalaa, tulemasta kotiin Isän luo. Kaikki esteet on poistettu. Enää ei tarvitse suorittaa mitään. Ei Kristuksen eikä ihmisen tarvitse toistaa sitä, mitä Kristus on tehnyt. Jeesuksen täyttämä ylimmäisen papin työ on siksi kaikkien tapahtumien keskus, historian ehdoton keskipiste" (Agne Nordlander).
”Jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla” (Apt 13:39).
Lahjana
Usko Kristukseen on samaa kuin saada lahjaksi (Room 3:24) tämä vanhurskaus. Millään muulla tavoin sitä ei voida omistaa. Lahja on aina saajalle ilmainen. Tämä lahja on nimenomaan sellainen, jota vastaanottaja ei ole ollut vähäisessäkään määrässä itse ansaitsemassa tai tekemässä. Jumalan lahja ei ole koskaan rahalla tai ansiolla saatavissa (Apt 8:20). "Tämä ilmaiseksi on kristityn elämän autuas salaisuus. Mutta myös juuri tätä vastaan meidän luonnollinen uskonnollisuutemme ja meidän järkemme taistelevat" (Öivind Andersen).
Jumalan vanhurskaus tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta (Room 3:22, KR 38). Kukaan ei ole Jumalan edessä parempi toista. Kaikki ovat samassa asemassa. On vain yksi erottava asia ihmisten kesken. Se, että ihminen hylkää tarjotun lahjan. Kaikki evankeliumin kuulleet ihmiset eivät alistu Jumalan vanhurskauden alle, vaan monet koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan.
Kun Jumalan lahjavanhurskaus uskon kautta tulee jumalattomaan ihmiseen, silloin tapahtuu se, mitä laki ei koskaan saanut aikaan. Jumala ottaa nyt tämän ihmisen yhteyteensä ja pukee hänet tähän vanhurskauteen. Näin vanhurskaus tarkoittaa Jumalan omaa vanhurskautta, joka annetaan lahjana. Kun nyt jotakin ihmistä kutsutaan vanhurskaaksi, se tarkoittaa, että Jumalan vanhurskaus luetaan tämän ihmisen hyväksi eikä sitä, että tämä olisi muuttunut olemukseltaan vanhurskaaksi. Ihminen on edelleenkin kokonaan syntinen ja väärä, mutta kun hän tunnustaa vääryytensä ja huutaa avuksi Jumalan vanhurskautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, Jumala julistaa hänet iankaikkiseen elämään kelpaavaksi ja pitää häntä vanhurskaana lähellään.
"Minä köyhä syntinen ihminen, joka tiedän, että minut pitäisi hylätä Jumalan kasvojen edestä, jos Jumala minut niin tuomitsisi kuin minun syntini ovat ansainneet, minä olen täysin ehdoitta ja vaatimuksitta saanut armon: Jumalan on hyväksynyt minut... hän ottaa minut vastaan, vaikka minä ansaitsisin päinvastaista" (Agne Nordlender). "Elän joka hetki tuomion ja anteeksiantamuksen jännityskentässä. Hyväksyminen tapahtuu aina uudelleen ja uudelleen ja se on joka kerta minulla yhtä suuri ihme ? oikeastaan tuhannes kerta on entistä suurempi ihme. Ajatella, ettei Jumala ole väsynyt minuun" (Agne Nordlander).
5.2. Usko ja laki (Room 3:27-31)
Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki (27). Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja (28). Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, (29) kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat (30). Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo (31).
Paavali on nyt esittänyt julistamansa evankeliumin ytimen. Jatkossa hän valaisee sanomaansa eri puolilta ja torjuu vastaväitteitä, joita hänen julistuksensa on kohdannut. Juutalaisena ja juutalaisten tähden hän ensin selvittää lain tekojen ja uskon välistä suhdetta. Häntä on syytetty siitä että hän opetuksellaan tekee Jumalan lain eli valtaosan Raamatun sanasta mitättömäksi (Room 3:31). Juutalaisten keskellä tällainen syytös on mitä raskain. Laki on iankaikkinen ja kumoamaton. Jumala vaatii aina ihmiseltä nuhteettomuutta. Häntä on toteltava. Ihmisellä on oltava Jumalalle kelpaavia täydellisiä tekoja ja hänen on näytettävä, että hän on aina ollut ehdottoman kuuliainen Jumalan antamaa lakia kohtaan. "Mutta tutkikoon kukin oman tekonsa ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän vain itse on" (Gal 6:4). Ihmisen on voitava luottaa omiin tekoihin ja kerskatta niistä. Juuri tämän Paavali tunnusti itsestään ennen kuin hän oli kohdannut Jeesuksen: ”Lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton” Fil 3:6)..
Kerskaaminen ei tarkoita vain pinnalista, itsevarmaa ylpeilemistä vaan kiitollista varmuutta siitä, että elää ihmisten keskellä Jumalalle kelpaavaa elämää. Näin koki vilpittömästi fariseus temppelissä: "Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärintekijät" (Luuk 18:11). Tällainen ihminen oli Paavalikin kerran. Se oli silloin hänelle voitto. Siihen hän luotti ja oli varma Jumalan tahdosta ja sen täyttymisestä omassa elämässään. Siitä hän saattoi kerskata.
Paavali on jo osoittanut, etteivät juutalaiset, vaikka he kerskaavat Jumalan laista, ole koskaan pystyneet täyttämään lakia. Todellisuudessa juutalaiset laista kerskatessaan samaan aikaan lain rikkomisella häpäisevät Jumalan (Room 2:17-24). Jo tämän totuuden olisi pitänyt vaientaa kaiken omasta onnistumisestaan ja teoistaan kerskaamisen.
Usko Kristukseen sulkee pois kaiken itseen itseensä kohdistuvan varmuuden ja kerskaamisen. Usko riisuu ihmisen ja tekee rutiköyhäksi. Usko on vain kerjäläisen tyhjä almua anova käsi. Usko on vain kuolemaan tuomitun rikollisen huokaus. Silloin ihmisessä itsessään ei ole mitään kerskaamista.
"Mitä ihminen tehneekin, kaikki tekee hänet syntiseksi, mitä hän Jumalalta saa, tekee hänet vanhurskaaksi" (Anders Nygren). Vain Jumala ja hänen lahjansa tulee suureksi, vain Jumalan teoilla on merkitystä, kaikki muu on suljettu pois. Siksi ainoa Jumalalle kunnian antava lopputulos voi olla se, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja. Vasta tämä sanoma tekee ihmisen siksi, mitä hän on aina ollut ja jää olemaan Jumalan edessä - syntinen ja syyllinen. Vasta tämä sanoma korottaa Jumalan armon teon ihmisen ainoaksi pelastukseksi. Siksi sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta ei voi olla Jumalan tahdon vastainen, vaan se vahvistaa Jumalan tahdon ja lain, sillä vasta se antaa kunnian yksin Jumalalle.
Paavali perustelee uskosta tapahtuvan vanhurskauttamisen oikeutusta myös sillä, että Jumala on kaikkien ihmisten Jumala (Room 3:29). Lain teoista vanhurskaaksi tuleminen on ollut periaatteessa mahdollinen vain juutalaisille. Heille on uskottu se, mitä Jumala on puhunut. Heillä on ympärileikkaus, he tuntevat ainoastaan lain. Ympärileikkaamattomilla pakanoilla ei ole edes mahdollisuutta tulla vanhurskaaksi lain teoista. Heidän olisi silloin pitänyt ensin syntyä juutalaiseksi.
Israelin Jumala ei kuitenkaan ole vain yhden rodun tai kansan tai erään ihmiskunnan osan Jumala. Silloin hän ei olisikaan kaikkivaltias eikä ainoa Jumala. Sellainen johtopäätös taas on juutalaiselle kauhistus. "Kuule, Israel, Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi" (5 Moos 6:4). On vain yksi Jumala. Hän on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, mutta hän on myös kaikkien ihmisten Jumala. Hän ei tahdo kenenkään hukkuvan, ei myöskään ympärileikkaamattomien.
Koska pakanoilla ei ole mahdollisuutta lain teoista tulla vanhurskaaksi, jää uskonvanhurskaus heille ainoaksi tieksi Jumalan yhteyteen. Yhdelläkään juutalaisella ei myöskään ole mahdollisuutta lain teoilla kelvata Jumalalle, sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Siksi myös ympärileikattujen juutalaisten ainoa mahdollisuus on pelastua vain uskon kautta. Koska Jumala on yksi ja kaikkien ihmisten Jumala, niin kaikki ihmiset vanhurskautetaan samalla tavoin ja silloin se voi olla yksin uskosta.
Tämä julistus ei tee mitättömäksi Jumalan armoa eikä leimaa Kristuksen kuolemaa turhuudeksi (Gal 2:21). Näin kuitenkin käy, jos vanhurskaus olisi saatavissa lain kautta. Tämä julistus ei myöskään tee mitättömäksi lakia. Se nimenomaan osoittaa ja vahvistaa lain totuudeksi paljastaessaan ihmisen täydellisen avuttomuuden ja kadotuksen alaisen tilan Jumalan edessä. Juuri uskosta vanhurskaaksi tuleminen ainoana ihmisen mahdollisuutena vahvistaa lain tuomion ihmisestä täysin oikeaksi. Kristuksen rangaistuskärsimyksessä ihmisten puolesta lain koko syyttävä ja rankaiseva voima osoittautuu mitä todellisemmaksi. Nyt laki ajaa ihmisen Kristuksen luokse saamaan kaiken lahjaksi, yksin armosta, yksin uskon kautta.