Roomalaiskirje 11. luku

7.9. Jumala ei ole hylännyt kansaansa (Room 11:1-10)
Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 19.10.2003

Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa (1). Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut. Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen (2): "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni" (3). Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä" (4). Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut (5). Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin - muutenhan armo ei olisi armo (6).

Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saaneet. Muut ovat paatuneet (7), niin kuin on kirjoitettu: - Jumala on antanut heille turtuneen hengen, silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule. Näin on yhä vielä (8).

Ja Daavid sanoo: - Tulkoon heidän pitopöytänsä heille ansaksi ja satimeksi, kompastukoot he siihen ja saakoot rangaistuksensa (9). Hämärtykööt heidän silmänsä niin, etteivät he näe. Paina heidän selkänsä aina kumaraan (10).

On järkyttävää, että Jumala on ojentanut rakkautta ja armoa täynnä olevat kätensä päivästä päivään ja vuosisadasta toiseen kohti valittua kansaansa Israelia (Room 10:21). Eräässä Israelin kansan synkimmässä vaiheessa Herra ilmoitti Jeremian kautta, mikä on hänen syvin ajatuksensa valitusta kansastaan: ”Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti” (Jer 31:3). Siinä on tuo häkellyttävä sana aina. Onko Herra todella aina rakastanut Israelia – myös Venäjän pogromien ja Saksan holocaustin kauhistuttavimmissakin hetkissä? On, sillä kaikesta huolimatta lopputulos on kerta toisensa jälkeen ollut Jeremian saaman ilmoituksen jatkon mukainen: ”Minä rakennan sinut uudelleen, taas sinä nouset, neitsyt Israel” (Jer 31:4). Vaikka kauhistuttavat Jumalan tuomiot ovat kirjaimellisesti toteutuneet valitun kansan elämässä, niin samalla tavoin ovat myös toteutuneet Jumalan armon lupaukset.

Israelin epäuskon ja käyttäytymisen tähden Jumala olisi voinut kokonaan hylätä omaisuuskansansa ja näin antaa valintansa raueta. Tämä mahdollisuus tuli esille jo pian Egyptistä lähdön jälkeen, kun kansa oli Luvatun maan rajalla kieltäytynyt menemästä sinne. Silloin Jumalan sanoi Moosekselle: ””Minä kuritan heitä rutolla ja hävitän heidät. Mutta sinusta minä teen heitä suuremman ja vahvemman kansan” (4 Moos 14:12). Mooses rukoili anteeksiantoa ja Herra sanoi: ”Minä annan anteeksi” (14:18, 20). Koko kansan olemassaolo oli jo silloin yksin anteeksiantamuksen varassa.

Eräs merkki siitä, ettei Jumala ole hyljännyt kansaansa, on Paavalin mukaan jo siinä, että hänkin uskoo Jeesukseen Kristukseen. Hänhän on Abrahamin jälkeläinen ja kaiken lisäksi kunniakasta Benjaminin heimoa. Perimätiedon mukaan Benjaminin heimo astui ensimmäisenä Punaiseen mereen. Siitä heimosta nousi myös ensimmäinen Israelin kuningas. Kristukseen uskovia juutalaisia oli silloin monia muitakin kuin vain Paavali. He kuuluivat ”jäännökseen”. Tästä jäännöksestä Jesaja ennusti: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös” (Room 9:27; Jes 10:22). Tämän jäännöksen Herra on hankkinut itselleen (Jes 11:11). Se on todellinen pelastuneiden joukko ja siitä alkaa Jumalan valtakunnan kasvu (2 Kun 19:31).

Jo Elian aikana oli olemassa Jumalan armosta tämä jäännös (Room 11:5). Jäännös on elänyt jokaisen juutalaisen sukupolven keskellä aina meidän aikaamme asti. Juuri tämän jäännöksen tähden Jumala on säästänyt Israelin kansan niin, ettei se ole tuhoutunut kuten Sodoma ja Gomora, joista ei löytynyt edes kymmentä vanhurskasta (Jes 1:9).

Juutalaiset itse perustelevat olemassaoloansa lain noudattamisella saaduilla ansioilla. Mutta todellisuudessa olemassaolon syynä on Jumalan armo ja valinta. Tämä armo tulee esiin juuri jäännöksen olemassaolossa. Koska se on ollut armosta, se ei perustu ihmisen tekoihin (Room 11:6). Ja niin jälleen Paavali todistaa Jumalan armon evankeliumin voimasta ja nyt hänen oman kansan olemassaolo osoittaa sen. Olemme Paavalin sanoman ytimessä.

Kansan suuri enemmistö ei ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut lakia noudattamalla, lain tekojen tiellä (Room 9:30). Luottamus lain noudattamisen tuomaan vanhurskauteen (9:31) on paaduttanut kansan sydämet. Siksi he eivät ota vastaan Kristuksen evankeliumia (11:7), vaan kompastuvat häneen (9:33). Paatumus on kyvyttömyyttä tajuta todellisuuden oikeaa luonnetta. Paatumus on luottamusta omiin voimiinsa Jumalan tahdon täyttämisessä. Se on seurausta epäuskosta Jumalan lähettämää Messiasta kohtaan.

Kansan enemmistön paatumisesta on jo ennakolta pyhissä kirjoituksissa ennustettu (Room 11:8-10). Temppeli oli kuin joka päivä kansalle katettu Jumalan armon runsas pitopöytä. Se oli täynnä sovitusmenojen tuomaa syntien anteeksiantamusta. Rakkaus tähän temppeliin tuli kuitenkin kansalle ansaksi ja satimeksi. Luotetaan ulkonaiseen temppelipalvelukseen ilman sydämen kääntymistä Herran puoleen. Miten Jeremia varoittikaan: ”Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!' Vaan jos te todella parannatte vaelluksenne ja tekonne, jos te todella teette oikeuden niin toiselle kuin toisellekin… niin minä annan teidän asua tässä paikassa, maassa, jonka minä olen antanut teidän isillenne, iankaikkisesta iankaikkiseen. Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä” (Jer 7:4-8). Jeesus sanoi tämän saman näin: ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän” (Joh 5:39-40).

Kaikesta tästä huolimatta Paavali toteaa, ettei Jumala hylkää kokonaan kansaansa, jonka hän on edeltä käsin valinnut ja ottanut omakseen (kreik. proegno = ottaa edellä omakseen) (Room 11:5). Jo psalmista vakuuttaa: ”Herra ei hylkää omiaan, ei hän jätä kansaansa” (Ps 94:14). Samaa vakuuttaa Samuel jäähyväispuheessaan: ”Suuren nimensä kunnian tähden Herra ei tahdo hyljätä teitä, kun hän kerran on nähnyt hyväksi ottaa teidät omaksi kansakseen” (1 Sam 12:22). Totisesti ”Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua” (Room 11:29).

Miten lohdullinen tämä vakuutus on myös meille tämän päivän kristityille. Monta kertaa hiipii mieleen pelko siitä, että Herra hylkää meidätkin, kun arjessa tulee näkyviin kuinka kurjia kristittyjä olemme. Silloin saamme tarttua Paavalin sanaan: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä” (Fil 1:6).

Herran ojennetut kädet ovat hänen oman kansansa uppiniskaisuuden ja vastustelun lävistämät. Muistamme, miten Jerusalemin asukkaat huusivat aina vain kovemmin: ”Ristiinnaulittakoon” (Matt 27:23)! Muistammehan myös, mitä epäilevä Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään” (Joh 20:25). Mitä Sakarja kuitenkin ennustaa tapahtuvan lopunaikana? ”Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan” (Sak 12:10). Kerran tulee hetki, jolloin juutalaiset katsovat katuen noihin lävistettyihin ja ojennettuihin käsiin ja tulevat kotiin.

Tänään 2000 vuotta Roomalaiskirjeen kirjoittamisen jälkeenkään Israelin kansa ei ole kansana palannut Herransa luo, vaan heidän vihansa ja vastustuksensa on jatkunut äärimmäisen sitkeänä. Paavali totesi jo omana aikanaan: ”Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia. Kun me puhumme pakanakansoille, jotta ne voisivat pelastua, he yrittävät estää meitä. Näin he täyttävät syntiensä mittaa. Mutta nyt Jumalan viha lopulta tavoittaa heidät” (1 Tess 2:15-16). Paavalin aikaisten juutalaisten sukupolvi joutuikin kokemaan kauhistuttavan Jerusalemin hävityksen vuonna 70.

Juutalaisten muodostama kansallinen ja uskonnollinen yhteisö torjui Jeesuksen vielä hänen eläessään. Mutta yhtä ehdottomasti se torjui Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen myös apostolien julistaman evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta Messiaana. Tämä torjunta vain voimistui Jerusalemin hävityksen jälkeen. Hävityksen aiheuttaman kansallisen kriisin takia juutalaisuus ryhtyi kokoamaan rivejään ja vetämään rajaa epäilyttäviin virtauksiin kuten Jeesus-liikkeeseen. Johanneksen evankeliumissa voimme jo nähdä viittauksia siihen, että Jeesukseen uskovat joutuivat erotetuksi synagogasta.

Vuoden 90 paikkeilla lisättiin synagogan päivittäiseen Shemoneh Esheb-rukoukseen Birkas ha-minim. Minim on tulkittu tarkoittavaksi juutalaiskristittyjä. Eräässä tekstimuodossa on jopa sana nozerim (=nasaretilainen). Rukouksen sisältö on sellainen, ettei sitä yksikään kristitty voinut rukoilla. Kristityksi tulleiden juutalaisten osallistuminen synagoogan jumalanpalveluksiin ja eläminen juutalaisyhteisön täysivaltaisina jäseninä tehtiin mahdottomaksi.

Myöhemmin Talmud kieltää kaupanteon minimien kanssa, heitä ei saanut auttaa hädässä eikä heidän lapsilleen saanut opettaa ammattia. Kymmenen käskyn lukeminen jätettiin pois jokapäiväisestä jumalanpalveluskaavasta, koska kristityt käyttivät sitä. Messiaaniset kohdat VT:ssa jätettiin lukematta tai niille keksittiin uusi tulkinta. Jeesuksesta vaiettiin tai hänet tehtiin naurunalaiseksi.

Hyvin harvoin mainittiin juutalaisessa kirjallisuudessa Jeesuksesta ja silloin hänestä puhuttiin ilmaisuilla "tuntematon mies" (ish ploni) tai "se mies" (oto ha-ish). Myöhemmin keskiajalla syntyneessä Toldot Yeshu (Jeesus-kertomukset) kirjasta tuli eräs juutalaisten päälähteitä Jeesuksesta. Sen mukaan Jeesus oli äpärä, hänen voimansa maagista ja hän kuoli häpeällisen kuoleman.

Juutalaisten enemmistö ei ole koskaan kuullut totuutta Jeesuksesta omilta opettajiltaan tai perinteestään. Kristityt olivat goijia, jotka uskoivat kolmeen jumalaan, palvoivat ristiä ja vihasivat juutalaisia. Juutalaisten on ollut helppo torjua Jeesus Messiaana myös siksi, ettei Jeesus ei ole tuonut näkyvällä tavalla rauhan ja rakkauden valtakuntaa maan päälle.

”Juutalaiset kohtasivat Jeesuksen kerran eräänä historian hetkenä, kohtasivat hänet kansana, ja kansana he tukivat johtajiaan näiden torjuessa hänet. Siitä historian hetkestä lähtien kaikki Kristukseen liittyvä pidettiin jyrkästi salassa seuraavilta sukupolvilta, samoin kuin vanhemmat säästävät lapsiaan kauhealta ja tuskalliselta salaisuudelta. Sukupolvi liittyi toiseen lausumattomassa vaikenemisen lupauksessa: tuskallinen ja kauhea salaisuus ei saa joutua lasten tietoon. Tietenkin ”lapset” elivät maailmassa, ja joutuisivat saamaan tiedon tästä ”salaisuudesta” ja niin he saivatkin, mutta he eivät kuulleet siitä hyvänä sanomana, vaan pahana sanomana, eivät rakkauden viestinä, vaan aivan liian usein vihan viestinä. Tämä vuoksi sukupolvet kasvoivat satojen vuosien aikana pitämään Kristusta vain naapuriensa keksimänä ”tekosyynä”, jota nämä käyttivät halveksiakseen tai tuhotakseen heitä, ja se ei tietenkään suinkaan ollut Kristuksen, vaan ennemmin paholaisen kohtaamista” (Stefan Neill, Kristinusko ja muut uskonnot. Neill lainaa juutalaisia Cornelia ja Irving Sussmania).

Kaikesta tästä huolimatta Jumala ei ole hyljännyt omaa kansaansa. Ei totisesti! Sen Paavali sanoo nytkin kahteen kertaan. Jo tämän kansan pelkkä olemassaolo osoittaa sen. Paavalin aikana ja hänen jälkeensä aina meidän päiviimme asti on elänyt ehkä hyvinkin pienen pienenä vähemmistönä sellaisia juutalaisia, jotka uskovat Jeesukseen Kirjoitusten lupaamana Messiaana. Heidän pelkkä olemassaolonsa vihamielisten juutalaisten keskellä on väkevä todistus Jumalan valinnasta ja siitä, ettei Jumala ole hyljännyt kansaansa.

Eräs Jumalan valtakunnan toteutumisen suuria salaisuuksia meidänkin aikanamme on juuri tämän pienen jäännöksen, näiden ”seitsemän tuhannen” olemassaolo. Emme koskaan saa masentua siihen, että Kristukseen sitoutuneita ihmisiä tuntuu ja näkyy olevan niin vähän.

Armo ei näytä kelpaavan ihmisille, mutta kylläkin oma ansio ja omat aikaansaannokset. Jumalan valtakunta toteutuu kuitenkin meidän keskellämme ja omassa elämässä yksin armon tähden ja armon ansiosta. Kun Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksessa ei kelpaa, niin ihmiset paatuvat. Jumala ei paaduta ensin, vaan ihminen itse ensin hylkää armon. Miten Jeesus sanoikaan: ”Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille” (Matt 23:37-38).

Kun ihminen on valinnut paatumisen tien, hän paatuu ja kovettuu yhä lujemmin. Näin ihminen itse muuttaa Jumalan armon ja rakkauden omassa elämässään rangaistukseksi, sokeudeksi ja selän kumaraan painavaksi orjuudeksi (Room 11:9-10).

7.10. Jumala tekee pahasta hyvää (Room 11:11-24)

Kysyn siis: eivät kai juutalaiset sen vuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä(11). Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa (12)!

Teille pakanuudesta kääntyneille sanon: minä ylistän tehtävääni kansojen apostolina (13), sillä näin herätän ehkä heimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa joitakuita heistä (14).

Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon (15)! Jos ensimmäinen leipä pyhitetään, on koko leipomus pyhä, ja jos puun juuri on pyhä, ovat myös oksat pyhät (16).

Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä (17), älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua (18).

Sanot ehkä, että nuo oksat katkaistiin, jotta sinut voitaisiin oksastaa (19). Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt, kun uskot. Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää (20)! Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan (21). Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan pois (22). Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon (23). Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa (24).

Tosiasia on ollut jo 2000 vuotta, että juutalaiset ovat kansana kompastuneet Jeesukseen Messiaana. Jeesuksen sanojen mukaan hänestä tuli omalle kansalleen kuin kivi, johon he kaatuivat ja joka näytti ruhjovan heidät (Matt 21:44). Mutta nyt Paavali vakuuttaa, ettei tämä ole tapahtunut siksi, että he jäisivät lopullisesti maahan makaamaan ja tuhoutuisivat niin, ettei heillä enää olisi kansana Jumalan suunnitelmissa mitään tulevaisuutta. Niin ei tapahdu! Edessä on vielä jotain, josta Paavali käyttää ilmaisua ”täysmääräinen voitto” (Room 11:12).

Kerta toisensa jälkeen monet hallitsijat ovat yrittäneet tuhota täysin juutalaiset. Natsit yrittivät 1940-luvulla lopullista juutalaiskysymyksen ratkaisua ja se johti kuuden miljoonan juutalaisen surmaamiseen. Siinä joukossa oli toista miljoonaa lasta. Mutta se johtikin yli 2000 vuoden jälkeen oman valtion Israelin perustamiseen. Tänään fanaattiset islamistit pyrkivät ajamaan Välimereen Israelissa asuvat yli viisi miljoonaa juutalaista. Eihän 5,5 miljoonalle palestiinalaiseksi pakolaiseksi ilmoittautuneelle saada muuten elintilaa tuolta pieneltä alueelta. Kenties tämä kiihko johtaakin Kristuksen takaisinpaluuseen.

Juutalaiset on monta kertaa historian kuluessa murskattu. Kuitenkaan he eivät ole jääneet tuhoutuneena makaamaan maahan eivätkä tule jäämään. Paavali vakuuttaa, että Jumala ottaa heidät lapsikseen ja antaa heille kirkkautensa. ”Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin… Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin” (Room 9:4-6).

Paavali näkee jotain todella myönteistä tapahtuneen sen seurauksena, että juutalaiset kompastuivat Jeesukseen Kristukseen. ”Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille” (Room 11:11). Asia on niin tärkeä, että hän toistaa sen: ”Heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle” (11:12). Hän jopa sanoo niin jyrkästi, että ”nuo oksat katkaistiin, jotta sinut voitaisiin oksastaa” (11:19). Tästä kauhistuttavasta pahasta Jumala onkin tehnyt ihmeellistä hyvää. Jälleen toteutuu jotain samaa, josta jo aikoinaan Joosef totesi: ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin” (1 Moos 50:20).

Joka tapauksessa se, että juutalaiset hylkäsivät Kristuksen ”on avannut maailmalle pääsyn sovintoon” (Room 11:15). Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa (2 Kor 5:21). Nyt tämä sovituksen sana on tullut saarnatuksi kaikkialla maailmassa. Se ei jäänyt pelkästään suppean ja suljetun juutalaisen yhteisön omaisuudeksi, yhteisön, johon voidaan liittyä vain ympärileikkauksen ja lain noudattamisen kautta. Näin Jumala on sallinut tämä suuren tappion oman kansansa elämässä koitua voitoksi muiden kansojen jäsenten elämässä.

Kun oma kansa käänsi selkänsä Kristukselle, niin Kristukseen uskovat juutalaiset johdettiin aloittamaan rohkea lähetystyö pakanoiden parissa. Roomalaiskirjeen kirjoittamiskaupungissakin Korinttissa Paavali oli ensin todistanut juutalaisille, että Jeesus oli Messias. He kuitenkin väittelivät herjaten häntä vastaan. Silloin hän sanoi: ”Minä en enää ole teistä vastuussa. Tästedes puhun pakanoille” (Apt 18:6). Saman hän oli tehnyt muuallakin.

Juutalaisten apostolien julistamasta pienestä Kristus-todistuksen alusta on paisunut mahtava virta. Tänään uskon isä Abraham on saanut pakanakansojen jäsenistä itselleen huikean määrän lapsia. Abrahamin siemenen, Jeesuksen Kristuksen nimeen kastettuja on nyt yli kaksi miljardia. Miljardi muslimiakin väittää olevansa Abrahamin jälkeläisiä. Kenenkään muun kansan esi-isät maailmanhistorian kuluessa eivät ole saavuttaneet sellaista tunnettavuutta kuin juutalaisten esi-isät. Totisesti ”heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille” (Room 11:12). Tällä tavoin tämä suunnaton evankeliumin aarre ei koteloitunut vain juutalaisten keskuuteen.

Paavali on varma myös siitä, että kerran huikean paljon laajemman merkityksen tulee saamaan myös se, että juutalaiset täysimääräisesti kerran tulevat kääntymään Abrahamin siemenen Kristuksen puoleen (Room 11:12). Totisesti mitä silloin ”tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä.” Se on yhtä valtavaa kuin kuolleitten herääminen eloon (11:15). Tänään kaikesta huolimatta Kristukseen uskovien joukko on kovin pieni maailman kaikkien kansojen keskellä. Mutta kenties koko Israelin kääntyminen Kristuksen puoleen johtaa kaikkien muidenkin kansojen kääntymiseen Kristuksen puoleen.

Joka tapauksessa niin Paavalin aikana kuin vielä tänäänkin juutalaisista vain muutamat ovat uskoneet Jeesukseen Kristuksen ja pelastuneet (Room 11:14). Vähäistä tuloksista huolimatta, emme saa lamautua todistamasta juutalaisille Kristuksesta ja rukoilemasta ja toivomasta, että edes joitakin tulisi uskoon. Nykyjään onkin itse Israelissakin tuhansia jäseniä messiaanisten juutalaisten osittain maanalaisissa seurakunnissa. Samaan aikaan nyky-Israelin viranomaiset torjuvat Jeesukseen Kristukseen avoimesti uskovien juutalaisten maahan muuton. Kaikki muut juutalaisryhmät, myös ateistit, ovat tervetulleita, mutta ei kristityt juutalaiset.

Virallisen juutalaisuuden vimmatusta vastustuksesta huolimatta Saulus Tarsolainen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeisestä ensimmäisestä juutalaisten sukupolvesta tuli uskoon. Abrahamin uskosta alkanut uuden Kristus-sadon ensimmäinen leipä, uutisleipä on leivottu Kristukseen uskovista juutalaisista. Tämän pyhän leivän pyhä juuri – aivan kuin hapanleivän juuri - on säilynyt läpi historian ja siitä on leivottu aina vain uusia leipiä (Room 11:16). Mikään mahti ei ole voinut tätä jatkuvuutta tukahduttaa.

Samoin jalo oliivipuu on ollut Abrahamista lähtien aina olemassa eikä siis ole kuollut vaikka suurin osa oksista on katkaistu epäuskon tähden siitä pois. Aina on ollut muutama tuore oksa, koska juurikin on tuore ja elävä.

Nyt on ollut jo kauan aika, jolloin villistä oliivipuusta, maailman kansojen joukosta, vastoin luontoa on oksastettu yksityisiä oksia jaloon oliivipuuhun oikeiden oksien joukkoon. Niin ne ovat päässeet osalliseksi puun juurinesteestä (Room 11:17). Uuden liiton Jumalan kansa ei ole jokin erillinen ryhmä Kristukseen uskovia juutalaisia, vaan juutalaisille juurille rakentuva Jumalan kansa, qehal Jahve. Siinä ovat Kristukseen uskovat juutalaiset ja pakanat yhdessä. Nyt on ollut maailmanlähetyksen aika. Nyt evankeliumia on saarnattava todistukseksi kaikille kansoille ja mitä erilaisimmista kansoista oksia liitetään jaloon oliivipuuhun. Nyt jokainen, joka uskoo – ilman mitään rajoitusta - pelastuu (Mark 16:15-16).

Pakanakansoista Kristukseen kääntyneiden on nöyrästi suhtauduttava juutalaisiin. Vaikka juutalaiset ovat hyljänneet kansana Kristuksen, meillä kristityillä ei ole oikeutta ylvästellä heidän rinnallaan. Tähän mennessä ei ole myöskään yksikään pakanakansa kansana kääntynyt uskomaan Kristukseen. Toki länsimaailman historian kuluessa on saatettu puhua kristillistä kansoista. Mutta jokaisen tällaisen kansan keskellä on ollut vain yksilöitä, vain pieni jäännös, joka on todella uskonut ja sitoutunut Kristuksen seuraamiseen.

Sen sijaan ylimielistä asennetta on ollut paljonkin ns. kristillisten kansojen keskellä juutalaisia kohtaan. Ei ole muistettu, että juutalaiset ovat epäuskonsa tähden katkaistu jalosta oliivipuusta ja jokainen pakanakristitty pysyy jalossa oliivipuussa vain uskonsa tähden. Herran apostoli aivan kuin aavistaa, miten ylimielisellä tavalla kristikunta tulee suhtautumaan juutalaisiin. Siksi hän varoittaa jokaista kristittyä: ”Älä ole ylimielinen, vaan pelkää. Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan” (Room 11:20-21). Meillä pakanakristityllä ei ole ohi armon ja uskon mitään oikeuksia juutalaisten rinnalla Jumalan siunauksiin. ”Sinä pysyt, kun uskot” (11:20). Kaikki riippuu elämässämme siitä, että pysymme kiinni Jumalan hyvyydessä emmekä lankea siitä pois (11:22) emmekä lähde eroon Kristuksesta emmekä armon ulkopuolelle (Gal 5:4).

Kristityt ovat kuitenkin jatkuvasti unohtaneet, että kaiken uskonsa sisällöstä he ovat saaneet juutalaisilta. Oli se miellyttävää tai ei, niin joka tapauksessa Jeesuksen sanojen mukaan ”pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta” (Joh 4:22).

On järkyttävä lukea kirkkohistoriaa ja huomata kuinka ylimielisiä kristikunnan monet suuret opettajat ja vanhat kirkot ovat olleet juutalaisia kohtaan. Näin siitäkin huolimatta, vaikka nämä kaikki ovat korostaneet Raamatun olevan heille korkein arvovalta. On unohdettu jatkuvasti profeetta Obadjan varoitus: ”Älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää, älä ilku juutalaisia” (Obadja 12, KR 38). Kirkkojen historiassa ei ole ollut kysymys vain ilkkumisesta, vaan on ollut paljon vihan lietsomista, juutalaisten alttiiksi jättämistä, vaikenemista raaoissa murhissa, väkivaltaisten tapahtumien unohtamista.

Syntyvän kristillisen kirkon piirissä alettiin pian tehdä jyrkkä ero juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Synagoga koettiin saatanan synagogaksi ja juutalaiset saatanan välikappaleita kristittyjen langettamiseksi. Monet kirkkoisät puhuivat voimakkaita sanoja juutalaisia vastaan. Justinus piti oikeutettuna Bar Kokbhan kapinan aiheuttamaa tuhoa vuonna 135, "koska olette murhanneet Vanhurskaan". Origenes taas päätteli, "etteivät juutalaiset koskaan tule ennalleen saatetuiksi. Sillä he ovat syyllistyneet kaikkein saastaisimpaan rikokseen juonitellessaan ihmissuvun Vapahtajaa vastaan."

Kirkko perusti teologiansa juutalaisten kirjoitusten tulkinnalle. Siksi juutalaisuuden olemassaolo yhteisönä, joka tulkitsi kirjoituksia toisin koettiin muodostavan uhan kristittyjen identiteetille. Tätä uhkaa alettiin kristittyjen vallan ja voiman kasvaessa torjua väkivalloin. Oikeastaan juutalaisia ei pitäisi olla olemassakaan!

Jo vuonna 306 Espanjassa pidetyssä kirkon johtajien kokouksessa kiellettiin kristityiltä avioliitot juutalaisten kanssa ja samalla läheiset suhteet juutalaisten ja kristittyjen välillä. Nikean kirkolliskokous jatkoi samaan suuntaan, ettei vain kristityillä olisi "mitään yhteistä näiden kammottavien ihmisten kanssa". Seuraavat kirkolliskokoukset kielsivät kristittyjä viettämästä pääsiäistä yhdessä juutalaisten kanssa, viettämästä juutalaisten sapattia, vastaanottamasta lahjoja tai happamatonta leipää juutalaisilta. Konstantinus määräsi juutalaiset lähtemään Roomasta vuonna 325. Kristityt alkoivat polttaa juutalaisten synagogia jo 300-luvun lopulla, kun kristinuskosta oli tullut valtiouskonto.

Eräs kaikkein räikeimpiä juutalaisten vastaisissa sanonnoissa oli kuuluisa julistaja, Konstantinopolin arkkipiispa Krysostomos (k. 407). Hän nimitti saarnoissaan juutalaisia himokkaiksi, ahneiksi, petollisiksi rosvoiksi, paatuneiksi murhaajiksi, tuholaisiksi, paholaisen riivaamiksi, joilla on sikojen ja himokkaitten pukkien tavat. Tällaiseen tilaan he ovat joutuneet, koska "iljettävästi salamurhasivat Kristuksen". Tästä syystä Jumalaa vihaa juutalaisia, jotka tulevat ikuisiksi ajoiksi jäämään ilman temppeliä ja riippumatonta valtiota". Hän julisti kristillisen pyhän sodan juutalaisia vastaan. "Se, joka tuntee, ettei milloinkaan voi rakastaa Kristusta kylliksi, ei koskaan lakkaa taistelemasta niitä vastaan, jotka häntä vihaavat."

Rooman kansalainen ei saanut enää kääntyä juutalaisuuteen. Juutalaisuus tulkittiin rikolliseksi uskonnoksi. Juutalaisilta kiellettiin pääsy julkiseen virkaan 438. Alkoivat juutalaisvainot ja tuhansia kuoli. Monet uskoivat, että juutalaiset olivat Jumalan iankaikkisesti kiroamia ja se tuli näkyviin heidän kurjassa asemassaan. Läpi koko keskiajan kristityt vainosivat juutalaisia. Erityisen julmaa se oli Espanjassa. Lutherkin kirjoitti onnettoman kirjan (1543) juutalaisista ja heidän valheistaan. Siinä hän suositteli synagogien polttamista, talojen hävittämistä, pyhien kirjojen kieltämistä ja omaisuuden ryöstöä. Historian kuluessa on nähtävissä kuinka katoliset ja ortodoksikristityt ovat voimakkaasti vastustaneet juutalaisia ja myös juutalaisten muuttoa omaan maahansa. Molemmat kirkot ovat pitäneet itseään Jumalan Israelina ja juutalaisten olemassaoloa vain pelkkänä todisteena synnistä.

Samaa linjaa on pitkälle edustaneet myös luterilaiset kansankirkot. Toki aina on ollut yksityisiä kristittyjä, jotka ovat rakastaneet juutalaisia ja auttaneet heitä vastoin kirkkoaan. Vasta pietistiset herätysliikkeet 1600-luvun lopulta alkaen odottivat juutalaisten palaavan omaan maahansa ja saavan sen haltuunsa. Näiden liikkeiden kannattajat aloittivat myös lähetystyön juutalaisten parissa.

Skotlannin herätyshenkinen kirkko lähetti valtuuskunnan tutustumaan maahan vuonna 1839. Matkan seurauksena kirkko lähetti protestanttisille hallitsijoille myöhemmin kirjeen, jossa kehotettiin heitä tukemaan juutalaisia niin, että he voisivat perustaa Pyhään maahan kotimaan. Alkoi syntyä myös järjestöjä, joilla oli tämä sama päämäärä. Tänään juuri uskovien kristittyjen joukosta kaikkialla maailmassa löytyvät eräät tärkeimmät ja uskollisimmat nyky-Israelin tukijoista. Sitä he ovat usein vastoin omien kansalaistensa ja jopa omien kirkkojensa yleistä mielipidettä.

Paavali tuo selvästi tässä esiin sen mahdollisuuden, että Jumala kykenee liittämään uudelleen kerran jo irtileikatut oksat jaloon viikunapuun runkoon. ”Nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon” (Room 11:23). Tämä on hänelle niin tärkeä asia, että hän toistaa sen kahteen kertaan.

Toivo juutalaisten kääntymisestä Kristuksen puoleen voittaa Paavalilla kaikki masentavat tosiasiat omien kansalaisten paatumuksesta. Hän ei väsy toivomasta sydämestään ja rukoilemasta Jumalaa, että he pelastuisivat (10:1). Emmehän me sellaista rukoile, jonka luulemme olevan mahdotonta toteutua. ”Totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa (11:24). Ja kerran vielä ne tullaan liittämään!

Paavali käyttää tehokkaasti kuvaa kahdesta, jalosta ja villistä oliivipuusta. Hän puhuu näiden puiden luonnollisista oksista. Jalo viikunapuu kuvaa juutalaisia ja villi muiden kansojen jäseniä. Kuvassa on mukana puutarhuri. Puutarhuri kuvaa Jumalaa. Puutarhuri leikkaa molemmista puista pois oksia. Hän ei säästä jalon oliivipuun oksia. Ne tulevat irrallisina kuivumaan ja kuolemaan, ellei niitä oksasteta uudelleen siihen puuhun, josta ne leikattiin. Se on täysin mahdollista, sillä puutarhuri kykenee sen tekemään. Tosin käytännössä tuskin yksikään puutarhuri toimii tuolla tavoin.

Täysin poikkeuksellista tämän puutarhan hoidossa on myös se, että villistä oliivipuusta irtileikatut oksat vastoin luontoa oksastetaan jaloon oliivipuuhun. Kuvauksen sävy on vakava ja siinä varoitetaan villistä oliivipuusta otettuja oksia ylpeilemästä. Kun puutarhuri ei säästänyt luonnollisia oksiakaan, ei hän tule säästämään vastoin luontoa jaloon oliivipuuhun oksastettujakaan oksia.

Ratkaisevinta tässä kuvauksessa onkin se, mikä auttaa oksia pysymään kiinni rungossa. Nyt Paavalin opetus muuttuu henkilökohtaiseksi. Sinusta tässä on kysymys. Lähtökohtana on se, että ”kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun.” Nyt sinun on tiedettävä, että jos puutarhuri ei säästänyt luonnollisia oksia eikä hän tulee säästämään sinuakaan, joka olet villi oksa. ”Sinä pysyt, kun uskot” (11:19). ”Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää” (11:20)! Jumala on ”sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään. Muuten sinutkin leikataan pois” (22). (11:22).

Aivan erityisen painoarvon tässä opetuksessa tulee väitteelle, että kaikkein ratkaisevinta on pysyä kiinni Jumalan hyvyydessä. Se yllättävää siksi, että kuvauksen sävy on vakava ja ensi lukemalla se tuntuu korostavan Jumalan ankaruutta. Juuri ankaruus jää soimaan mielessä: ”Katso, kuinka Jumala on ankara” (11:22).”Langenneita kohtaan hän on ankara” (11:22). ”Jumala ei säästänyt.” ”Ei hän säästä sinuakaan” (11:21). ”Sinutkin leikataan pois” (11:22). Se pelästyttää. Toivon mukaan se särkee edes jotain meidän ylimielisestä asenteestamme.

Mutta kaikesta tästä ankaruudesta ja pelottavuudesta huolimatta koko kuvauksen painopiste on siinä, että uskomme Jumalan lempeyteen ja pysymme kiinni siinä, että hän on hyvä. Hän on aivan varmasti lempeä myös minua kohtaan (11:22). Hän on niin hyvä, että hän on valmis vastoin kaikkea puutarhahoidon järkeä oksastamaan uudelleen irtileikatut oksat. Hän kykenee sen tekemään ja tekee sen heti, kun jälleen suostumme pitämään kiinni siitä, että hän on lempeä, hän on hyvä, hän kykenee ja hän voi liittää takaisin yhteyteensä. Viimeisenä jää kaikumaan koko vertauksessa sanat: ”Totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa” (11:24). Se on evankeliumia, se on hyvä uutinen! Se kutsuu meitä uudelleen ja uudelleen Jeesuksen luo armahdettaviksi.

7.11. Koko Israel on pelastuva (Room 11:25-36)

Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen (25). Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: - Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä (26). Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä (27).

Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden (28). Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua (29).

Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on nyt armahtanut teidät (30). Samalla tavoin he ovat nyt olleet tottelemattomia, jotta myös heidät armahdettaisiin, kun te olette saaneet armahduksen (31). Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen (32).

Tätä päätejaksoa on pidetty eräänä koko kirjeen huippukohtana. Joka tapauksessa se sisältää Israelia koskevan tutkistelun päätöksen. Paavali korostaa voimakkaasti, että hänellä on tärkeää sanottavaa. Hän varoittaa meitä luottamasta omaan viisauteemme nyt kun mennään juutalaisia koskevan opetuksen ytimeen. On kysymys Jumalan salaisuudesta. Salaisuus, mysteeri, ei tarkoita tässä vain jollekin rajatulle joukolle uskottua asiaa, vaan koko maailman tulevaisuutta koskevan ratkaisevan tärkeän tapahtuman paljastamista. Tämän salaisuuden Jumala on jo etukäteen päättänyt ja ilmoittanut sen profeetoillensa. Jälleen kohtaamme tuon UT:n peruslauseen, joka sitoo sen VT:in: ”Niin kuin on kirjoitettu” (Room 11:26).

Salaisuus sisältää kolme asiaa. Ensinnäkin Israelin kansa osittain paatuu ja jää siksi suurelta osin Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Toiseksi muiden kansojen jäsenet käyvät suurin joukoin sisälle Jumalan valtakuntaan. Ihmeellisintä on kuitenkin kolmas asia. Kun muiden kansojen jäsenten joukko on täysilukuisena sisällä Jumalan valtakunnassa, silloin koko Israel pelastuu (Room 11:25-26).

Mikä on tämä täysi luku? Samanlaisen profetian kohtaamme Ilmestyskirjassa. Siellä Jumalan sanan tähden surmattuja pyydettiin odottamaan, kunnes heidän laillaan surmattuja Jumalan palvelijoita olisi täysi määrä (Ilm 6:11). Jeesus puhuu myös siitä kuinka Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät (Luuk 21;24, KR 38).

Muiden kansojen jäsenet eivät voi kuitenkaan käydä sisälle Jumalan valtakuntaan, ellei heille julisteta evankeliumia. Se taas edellyttää lähetystyötä. Mitä Paavali kirjoittikaan? ”Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” (Room 10:14-15). Samalla tavoin Jeesus sitoo lopunajan tapahtumat lähetystyöhön, kun hän opettaa, että ”tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu” (Matt 24:14).

Näin siis koko Israelin pelastuminen on sidoksissa siihen, että evankeliumin julistaminen muiden kansojen keskuudessa on saavuttanut Jumalan sille asettaman tavoitteen. Mitä tämä tavoite sisältää, sen näemme Ilmestyskirjassa, jossa kerrotaan suuresta valkeisiin vaatteisiin puetusta joukosta. Heitä oli kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä (Ilm 7:9). Teemme lähetystyötä, jotta evankeliumi Kristuksesta tulisi saarnatuksi kaikissa maissa ja kaikkien kansojen keskuudessa, niin että edes joitakin pelastuu.

Pakanoiden täysi määrä on Jumalan laskujen mukainen määrä ja sen tietää hän yksin. Tässä ei siis opeteta, että kaikki ihmiset kaikista kansoista pelastuvat. Eikä ole kysymys jostain mullistavasta muutoksesta lähetyksen historiassa, valtavasta lähetysherätyksestä.

Emme tiedä tarkalleen, mitä tarkoittavat sanat ”koko Israel on pelastuva” (Room 11:25). Sen voi ymmärtää tarkoittavan kaikkia sinä aikana eläviä juutalaisia. Juutalaisista ja pakanoista koostuvan hengellisen Israelin pelastuminehan on taas itsestään selvä. Kenties silloin on aika, josta Jeesus puhui: ”Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'" (Luuk 13:35).

Paavalin uskon ja toivon mukaan Israelin kääntyminen Kristus-uskoon on kansojen historian viimeinen tapahtuma. Silloin Kristus ilmestyy taivaallisesta Siionista ja silloin Israel tunnustaa hänet yksimielisesti Pelastajakseen. Tapahtuu se, mistä aikoinaan profeetta Sakarja ennusti: ”Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan” (Sak 12:10). Silloin Jaakobinkin lapset siirtyvät siihen uuteen liittoon, jonka sisältönä Jeremian mukaan on syntien anteeksiantamus. ”Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta” (Sak 13:1).

Kaikesta vastustuksestaan huolimatta juutalaiset ovat olleet Jumalalle rakkaita valitsemisen ja kantaisien tähden. Israel on ollut keskeisessä asemassa koko pelastushistorian ajan. Jumala on ollut koko ajan uskollinen. Hän ei ole peruuttanut antamiaan lahjoja eikä niitä etuoikeuksia, joita hän on suonut Israelille (Room 9:4-5). Mutta Israelin epäusko on estänyt Jumalan rakkauden vaikutuksen kansan elämässä.

Jumalan toiminnan keskeiseksi asiaksi tulee se, että Siionista tulee pelastaja. UT:n kristittyinä olemme vakuuttuneita siitä, että tämä pelastaja on Herra Jeesus Kristus. Vain hän voi poistaa jumalattomuuden, sillä vain hänessä ”synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan” (Dan 9:24). Vain hänessä on solmittu uusi liitto (Luuk 22:20), sellainen liitto, joka vahvistetaan liiton verellä ja joka on vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi (Matt 26:28). Vain hän on se ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh 1:29).

Tapahtuu käsittämättömältä tuntuva tottelemattomien armahtaminen. Se on jälleen uusia ilmaus Paavalin keskelle sanomalle uskonvanhurskaudesta. Kuten kaikki ihmiset ilman mitään rajoitusta ovat olleet tottelemattomia, siis niin juutalaiset kuin pakanakansojen jäsenetkin, samoin kaikkia ilman mitään rajoitusta Jumala on valmis armahtamaan. Jumala tahtoo näin armahtaa kaikkia ihmisiä. Armo on Jumalan avoin syli jokaiselle ihmiselle. Ilmestyskirjan näky paljastaa meille, että kerran Jumalan armo on todella tavoittanut ihmiskunnasta niin suuren joukon, ettei kukaan pystynyt sitä laskemaan (Ilm 7:9).

7.12. Jumalan kunnian ylistys (Room 11:33-36)

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä (33)! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä (34)? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin (35)? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen (36).

Apostoli päättää tämän kirjeensä keskeisen opetusosan Jumalan suuruuden ylistykseen. Hän on ollut syvästi ahdistunut siitä, että hänen oma kansansa on hyljännyt Kristuksen evankeliumin. Se on ollut hänelle tuskallinen kokemus. Eihän näin olisi pitänyt käydä. Eihän Israelin kansan pitänyt paatua ja ajautua epäuskon valtaan! Näin on nyt kuitenkin tapahtunut. Mutta nyt Paavali näkee, että tämä masentava asia koskettaa vain osaa Israelin kansasta ja kestää vain rajoitetun ajan. Pian koko Israel on pelastuva. Miten riemullinen asia se onkaan! Tällainen on Jumalan salaisuus, jonka hän on nyt paljastanut apostolille.

Siksi meillä on syytä sydämemme pohjasta tunnustaa ja ylistää Jumalan suuruutta ja kirkkautta (kreik. doksa, hepr. kabod Jahve). Paavali käyttääkin tässä kolminkertaista toistoa. On kysymys Jumalan rikkaudesta, viisaudesta ja tiedosta. Paavali pysähdyttää meidät miettimän vastausta siihen, mistä löytyy sellainen, joka voi tuntea Herra ajatukset, voi neuvoa häntä ja on antanut hänelle jotakin sellaista, mikä häneltä puutuisi. Kaikki on hänestä, hänen kauttaan ja häneen.

”Iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen” (1 Tim 1:17). ”Ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!" (Ilm 5:13). "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!" (Ilm 7:12).

Näin siitäkin huolimatta, vaikka Jumalan olemus ja hänen toimintansa on meille vielä tänään ääretöntä, syvää, tutkimatonta ja jäljittelemätöntä. Tässä yhteydessä on kaksi sellaista sanaa, jotka esiintyvät UT.ssa vain kahteen kertaan. Toisen on anexerauntos, jossa kielteisen etuliite an yhdistyy sanaan tarkkaan, perinpohjaisesti tutkia, udella (”tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet”, 1 Piet 1:10). Siitä käännös tutkimaton. Toinen on anexichnistos, jossa taas an-etuliitteen on yhdistetty sanaan löytää jälkiä, selittää (”julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta”, Ef 3:8 ). Siitä sana jäljittelemätön. Nämä sanat korostavat kuinka Jumala jää meille olemukseltaan ja toiminnaltaan salatuksi. Emme pysty inhimillisellä ajattelukyvyllämme emmekä kehittämillämme tieteen menetelmillä häntä tutkimaan. Miten Job sanoikaan: ”Katso, Jumala on suuri, emme häntä käsitä, hänen vuottensa luku on ilman määrää” (Job 36:26, KR 38). ”Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja!” (Jes 45:15). Kaikki meidän inhimilliset ilmaisumme ja käsitteemme ovat aivan liian pieniä ja mitättömiä, selvittämään Jumalan valtavuutta ja kirkkautta. ”Ei siis ole mahdollista sanoa Jumalasta muuta tai edes käsittää mitään muuta kuin mitä meille on ilmoitettu, eli sanottu ja paljastettu, Vanhan ja Uuden testamentin jumalallisissa sanoissa” (Johannes Damaskolainen). Vain Raamatun sanojen avulla osaamme oikein kunnioittaa Jumalaa.

Sana syvyys, äärettömyys ja nämä kaksi kielteisellä etuliitteellä varustettua sanaa liittyvät sellaisiin Jumalan ominaisuuksiin ja toimintatapoihin kuin hänen rikkauteensa, viisauteensa, tietoonsa, tuomioihinsa ja teihinsä. Kaikki nuo ominaisuudet kuvaavat jotain sellaista, jota me ihmisinä pidämme elämässämme mitä tärkeimpänä, mutta jonka puutteesta alituisesti joudumme kärsimään. Oliisihan suurenmoista, jos meillä olisi kaikki rikkaus, täydellinen viisaus ja tieto, kirkas ja luotettava arvostelukyky ja mahdollisuus täysin vapaasti valita oma tiemme ja toimia oman mielemme mukaisesti. Nyt Jumalalla on kaikki tämä.

Mutta kun me ihmisinä tarkkailemme hänen rikkauttaan, viisauttaan, tietoaan, arvostelukykyään ja tapaansa johtaa asioiden kulkua, joudumme tunnustamaan, ettemme voi mitata sitä syvyyttä, emme tutkia sitä viisautta ja tietoa emmekä jäljitellä sitä arvostelukykyä ja niitä teitä, jotka pitkin hän olevaisuutta kuljettaa. Jäämme mykistyneenä vain katsomaan.

Kuinka pieninä ja avuttomina olemmekaan Jumalan toimintaa miettiessämme ja tarkkaillessamme. Emme ymmärrä. Jäämme neuvottomiksi. Hänen olemuksensa ja hänen tapansa johtaa asioita käyvät täysin yli meidän ymmärryksemme. Kaikenlainen halu esiintyä Jumalan neuvonantajana katoaa. Emme totisesti ymmärrä hänen teitään ja hänen tapaansa johtaa asioiden kulkua. Kuinka montaa kertaa olemme ehkä kuvitelleet osaavamme johtaa asioiden kulkua paremmin, jos meillä vain olisi ollut valta ja voima. Mutta nyt kun opimme todella tuntemaan Jumalan suuruuden ja vallan, tällaiset harhaiset ajatuksemme haihtuvat. Ei meistä ole maailman hallitsijoiksi.

Ei Jumalan ole tarvinnut koskaan lainata keneltäkään mitään. Ei meillä ole mitään annettavaa hänelle, mutta sen sijaa n me itse olemme kaikessa täysin riippuvaisia siitä, että hän antaa kaiken tarvittavan meille. Olemme täysin hänen varassaan, hän ei ole mitenkään meidän varassamme. Miten Jobin kirjassa sanotaankaan: ”Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun” (Job 41:2 KR 38).

Miten suunnaton etuoikeus onkaan saada tämän hetken ihmiskunnan ja juutalaisuuden sekavan ja käsittämättömältä tuntuvan kaaoksen keskellä kuitenkin luottaa ja opetella ylistämään ja antamaan kunnian yksin Jumalalle. On etuoikeus nähdä hänet kaiken keskuksena ja osata sydämestään turvata siihen, että kaikkivaltias Jumala viisaalla tavalla johtaa kaikkia maailman tapahtumia. Ohjakset ovat lopulta hänen kädessään. Ja kaikki, aivan kaikki toteutuu hänen hyvän tahtonsa mukaisesti ja johtaa hänen kunniansa kirkastumiseen koko olevaisuuden edessä.

Kuinka suurta onkaan, jos voimme sydämestämme yhtyä Jobin kirjan tunnustukseen: ”Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää” (Job 2:13) ja luottaa Jesajan saamaan lupaukseen: ”Ylhäinen on Herra! Hän asuu korkeudessa.. Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa” (Jes 33:5-6).

Kenties vielä kerran kykenemme yhdessä kaikkien muiden pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voimme tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Silloin Jumalan koko täyteys on vallannut meidät. Silloin vihdoinkin osaamme ylistää Jumalaa ja ylistää aina ja ikuisesti. Silloin vasta ymmärrämme, että Herra on vaikuttanut meissäkin vaikuttavalla voimallaan ja tehnyt monin verroin enemmän armotyötään kuin koskaan olemme osanneet pyytää tai edes ajatella. Siksi hänelle olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen (Ef 3:18-21).

Liite:
MILLÄ TAVOIN JUMALAN ARMON EVANKELIUMI TULEE ESIIN ROOM 11:1-36:SSA?

- Jumala ei toki ole hylännyt omaa kansaansa, vaikka siltä voisi näyttää (11:1)
- siksi hän ole ei hylännyt sinuakaan, jonka hän edeltäkäsin on valinnut (11:2)
- hänen valintansa on armosta (11:15), eikä perustu sinun tekoihisi (11:6)
- kyllä sinäkin saat uskoa, että Jumala on erottanut sinut muiden joukosta juuri itselleen (11:4)
- sinä kuulut nykyisenä aikana siihen jäännökseen, jonka Jumala on armossaan valinnut (11:5)
- jotta armo olisi tänäänkin sinulle armoa, se ei voi perustua sinun omiin tekoihisi, vaan yksin Jumalaan (11:6)
- armosta valittuna sinä saavutat sen, mitä tavoittelet (11:7) – iankaikkisen elämän
- nyt on avattu pelastus kaikkien kansojen jäsenille – siis sinullekin (11:11)
- pelastus tuo rikkauden sinun elämääsi (11:12)
- sinulle on nyt avattu pääsy sovituksen osallisuuteen (11:15)
- olet oksastettu jalon oliivipuun oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä (11:17)
- juuri kannatta sinua etkä sinä juurta (11:18)
- sinä pysyt oksana jalossa oliivipuussa, kun uskot ja pelkäät omaa ylimielisyyttäsi (11:20)
- Jumala on lempeä sinua kohtaan, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään (11:22) etkä jää epäuskosi valtaan (11:23)
- valinnan perusteella sinä olet Jumalalle rakas (11:28)
- Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua (11:29).
- Jumala on nyt armahtanut sinut (11:30).
- koska sinut on armahdettu ja olet saanut armahduksen, tullaan sinut myös tulevaisuudessa armahtamaan (11:31)
- Jumala on kyllä sulkenut sinut oman tottelemattomuutesi vangiksi, mutta hän on tehnyt sen siksi, että hän voisi antaa sinulle armahduksen (11:32) ja että tämä armahdus kelpaisi sinulle.