Johanneksen evankeliumi 2. luku

2. JEESUS ILMAISEE KIRKKAUTENSA
Raamattuluento Joh 2:1-25
Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 24.10.2004.

Kaanan häät (Joh 2:1-12)

Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä (1), ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin (2). Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: "Heillä ei ole viiniä" (3). Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut" (4). Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se" (5). Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia (6). Jeesus sanoi palvelijoille: "Täyttäkää astiat vedellä", ja he täyttivät ne reunoja myöten (7). Sitten hän sanoi: "Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle", ja he veivät (8). Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen (9) ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti" (10). Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen (11). Tämän jälkeen Jeesus sekä hänen äitinsä, veljensä ja opetuslapsensa menivät Kapernaumiin ja viipyivät siellä muutaman päivän (12).

Jeesuksen kaksi hyvää tekoa

Johannes päättää evankeliuminsa sanomalla, että "paljon muutakin Jeesus teki" (Joh 21:25). Hän jopa arvelee, että jos ne kaikki kirjoitettaisiin muistiin, niin koko maailmaan eivät mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. Näistä Jeesuksen monista teoista Pietari käyttää Korneliuksen luona nimitystä "hyvät teot" (Apt 10:38). Johanneksen evankeliumiin on niistä talletettu yksitoista. Jokaiseen niihin liittyy jotain poikkeuksellista.

Jo ensimmäisessä luvussa Filippus yllättyy, että Jeesus kertoo nähneensä hänet viikunapuun alla. Se synnytti Filippuksessa uskon Jeesukseen(1:48-51). Seuraana kerrotaan veden muuttamisesta viiniksi Kaanan häissä (2:1-11) ja temppelin puhdistamisesta (2:13-20). Samariassa Jeesus paljastaa erään naisen sotkuiset miessuhteet (4:16-19). Matkalla Galileaan hän parantaa kuninkaan virkamiehen pojan (4:46-54). Betesdan lammikon äärellä makaava mies saa avun (5:1-15). Galileanjärven toisella puolen Jeesus ruokkii viisituhatta meistä (6:1-15) ja kävelee järven päällä (6:18-21). Jerusalemin tien varrella istuva sokea saa näön (9:1-54). Betaniassa Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista (11:1-54). Viimeisenä on kerrottu hyvä teko Galileanjärven rannalla, jolloin opetuslapset saavat suuren kalansaaliin (21:2-11).

Nyt edessämme on kaksi tällaista poikkeuksellista ja erikoista Jeesuksen hyvää tekoa. Hääjuhlat olivat Galilean Kaanassa, noin 14 km päässä Nasaretista pohjoiseen. Jeesus oli siellä kutsuttuna äitinsä ja opetuslastensa kanssa. Kun viini loppui, Jeesus muutti kuuden suuren kivisen puhdistusastian sisältämän, ehkä noin 500 litran vesimäärän hyväksi viiniksi. Jälkimmäisessä tapauksessa Jeesus taas oli Jerusalemissa ja puhdisti narusta tehdyllä ruoskalla temppelin esipihan kaupustelijoista.

Miksi Johannes on tallettanut muistiin juuri nämä kaksi Jeesuksen tekoa? Ensimmäisestä eivät kerro muut evankeliumit. Sitä onkin pidetty Jeesuksen tunnustusteoista kaikkein ongelmallisimpana. Sen sijaan temppelin puhdistaminen on mainittu kaikissa neljässä evankeliumissa (Matt 21:12-17; Mark11:12-18; Luuk 19:45-48). Tosin kolme niistä sijoittaa sen Jeesuksen toiminnan loppuvaiheeseen, viimeiseen pääsisäiseen.

Mikä näissä häissä oli tärkeää?

Mikä näissä häissä oli tärkeää ja mikä vaikutti evankelistaan niin syvästi, että hän ainoana neljästä evankelistasta kertoo niistä? Näistä hääjuhlasta alkoi lähes kolme vuotta kestänyt Jeesuksen julkisen toiminnan aika. Mutta eihän tällaisen vaatimattoman hääjuhlan pitopöydän juomaongelman ratkaiseminen voinut olla niin kovin suuri ja ihmeellinen asia maailman ahdistuksen keskellä! Yleensähän Jeesus ihmeteoillaan auttoi ahdistuneita, sairaita, nälkäisiä. Kaiken lisäksi Herra teki tämän hyvän tekonsa aivan tavallisille ihmisille syrjäisessä pikkukaupungissa. Se ei herättänyt julkisuudessa mitään erityistä huomiota.

Tämän kuvauksen ydinasiana ei voi olla vain ihmeen hämmästely, ei keskustelu viinistä ja juopumisesta. Ehkä kiinnitämme liikaa huomiotamme tapahtuneeseen ihmeeseen. Tosin Johannes itsekin sanoo, että nimenomaan tällä ihmeteollaan Jeesus ilmaisi kirkkautensa. Ja onhan käsittämätön ihme, että 500 litraa vettä muuttuu silmänräpäyksessä hyväksi viiniksi. Eihän tuollaista ihmettä järki voi selittää. Sellaiseen tekoon ei kukaan ole pystynyt ennen Jeesusta eikä hänen jälkeensä. On täysin ainutlaatuista, että pelkästä vedestä pelkän sanan, ei käymisen avulla, valmistuu viiniä. Sellainen viini varmasti on ollut hyvää!.

Tähän ulkonaiseen kuitenkin inhimillinen mielemme mielellään tarttuu. Viinistä tulee koko kertomuksen keskus. Kuinka usein suomalaisessa humaltumista suosivassa juomakulttuurissa onkaan vedottu tähän viini-ihmeeseen ja nimenomaan siihen, että siinä puhuttaan juopumisesta. Tällä on puolustettu sekä juomista että juopumista. Jeesus muka tällä teollaan pyhitti viinin ja humalan. Voidaan väittää Raamattuun ja Jeesukseen vedoten, että on väärin kieltäytyä juomasta ja humaltumasta! Silloinhan kieltäydytään sellaisesta lahjasta, jonka Jeesus ihmeteollaan pyhitti. Kun Jeesusta verrattiin Johannes Kastajaan, ero oli selvä. Johannes eli ankaran askeettisesti, mutta Jeesuksesta sanottiin: "Katso syömäriä ja viininjuojaa" (Matt 11:19).

Raamattu varoittaa kuitenkin vakavasti juopumisesta. Jeesuksen vertauksessa väärä palvelija saa ankaran rangaistuksen, koska söi ja joi juopuneiden kanssa (Matt 24:49, KR 38), Paavali varottaa: "Älkääkä juopuko viinistä" (Ef 5:18). Kuinka terävästi Sananlaskut varoittavatkaan: "Kuka voivottaa, kuka vaikertaa? Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa? Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta? Kuka katsoo harottavin silmin? Se, joka viipyy viinin ääressä, se, joka etsii maustejuomaa. Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla. Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää" (Sananl 23:29-35).

Johannes sanoo kuitenkin selvästi, mikä on tärkeintä Jeesuksen osallistumisessa tuohon hääjuhlaan. Se ei suinkaan ole ihme eikä viini: "Hän ilmaisi sillä kirkkautensa" (Joh 2:11). Tärkeintä on Jeesus itse ja se mikä ja millainen hän on. Jeesus on tapahtuman keskipiste, ei viini eikä ihme.

Johannes käyttääkin alkukielessä sanaa faneroo, joka voidaan kääntää tehdä näkyväksi, julkiseksi, selkeäksi, tunnetuksi, ilmoittaa, julistaa, tuoda valoon. Kaikkea tätä tämä kertomus haluaa tehdä meille Jeesuksesta. Johannes haluaa, että Jeesus kasvaa meidän, hänen evankeliuminsa lukijoiden silmissä suureksi, kirkkaaksi ja rakkaaksi. Hän haluaa, että mekin hänen kanssaan saamme katsella Jeesuksen kirkkautta, "kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa" ja että Jeesus olisi meillekin täynnä armoa ja totuutta (Joh 1:14).

Mikä tuo esiin tässä Jeesuksen kirkkauden meille kaksi vuosituhatta myöhemmin eläville? Ihmehän oli kertakaikkinen. Sellaista ei ole tapahtunut sen jälkeen. Meillä on vain sanallinen kertomus tapahtumasta. Vain Pyhän Hengen vaikutus sydämissämme voi tehdä meille Jeesuksen Kristuksen kirkkaaksi ja todelliseksi. Miten rukoilemmekaan vanhassa kirkkorukouksessa: "Tule, Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan". Kun Pyhä Henki kirkastaa meille Kristuksen, hän aina käyttää sanaa välineenään. Kun Jeesus kirkastuu, silloin syntyy usko sydämessämme.

Mitä opimme näistä häistä Jeesuksen seurassa?

Mennäänpä Johanneksen opastamana Jeesuksen seurassa noihin maalaishäihin. . Huomaammeko kuinka Jeesus on kodikkaasti ihmisten keskellä tuon perheen ja suvun mitä tärkeimmässä ja iloisimmassa juhlassa. Hän ei ole aikansa lyhyyden, työnsä kiireisyyden ja vakavuuden tähden kieltäytynyt hääkutsusta. Hääthän ovat yleensä täynnä valoa ja onnea ja niihin osallistutaan suurin joukoin. Nuoret ovat saaneet toisensa. Uusi koti on muodostumassa. Elämä jatkuu. Sitä poti perusteellisesti juhlia. Kukaan ystävistä ja omaista ei saanut jäädä pois. Tuona aikana hääjuhlat saattoivat kestää viikonkin.

Jeesus on nyt aidosti mukana tässä ihmiselämän iloisessa tapahtumassa. Hän haluaa jakaa kansamme ajallisen ja maallisen ilon ja onnen. Kaiken lisäksi hän ei pelkää antaa hääjuhlille ilontuojaa viiniä ja jopa hyvää viiniä. Kaikki on niin luonnollista, että juhlien johtaja, sulhasen lähiomainen, oikein tiukkaa sulhaselta, että miten hän parhaan viinin jättänyt tänne juhlien loppupuolelle. Silloinhan kaikki tärkeimmät häävieraat ovat jo lähteneet koteihin.

Jeesus on vain yksi juhlivasta joukosta. Hän ei halua erottua millään erityisellä tavalla muista. Ehkä siksi hän näyttää ensin torjuvan äitinsä pyynnön. Hän kokee, ettei hänen aikansa ole vielä tullut esiintyä jonakin poikkeuksellisena ihmeitten tekijänä. Hän ei tullut tähän elämän juhlaan ja arkeen suurhenkilönä, vaan aivan vaatimattomasti ja kodikkaasti luotettavana ystävänä, jonka puoleen uskaltaa turvallisesti kääntyä elämän kaikissa asioissa.

Jos todella yritämme eläytyä Johanneksen kuvailemaan tilanteeseen, uskon, että sen valossa meidänkin pitäisi olla helppoa lähestyä Jeesusta Kristusta. Hän elää ja todella läsnä siellä, missä ollaan koolla hänen nimessään. Hän on samanlainen tänäänkin kuin silloin kerran. Hän tulee mukaan elämämme, kotimme ja perheemme kaikkiin tilanteisiin ja vaiheisiin. Hän on nytkin yhtä lähellä, yhtä ymmärtävänä ja auttavana kuin silloin muinoin. Kaikki on vain kiinni siitä, että uskallamme lähestyä häntä, luotamme häneen ja puhelemme hänelle huolistamme ja vaikeuksistamme. Tässä Maria on meidän esikuvamme. Hän ei pelännyt kertoa pulmatilanteesta Jeesukselle. Hän jakoi Jeesuksen kanssa lähellä olevien ystäviensä käsin kosketeltavat huolet.

Miten armo ja Kristus kirkastuvat?

Lutherin Kirkkopostillan mukaan tässä kertomuksessa "Kristus houkuttelee kaikki sydämet puoleensa, häneen luottamaan, niinkuin tekee se, joka ajallisin lahjoin on valmis auttamaan jokaista, ketään pulaan jättämättä: kenenkään, joka häneen uskoo, ei ajallisissa eikä iankaikkisissa asioissa tarvitse kärsiä hätää; veden täytyy muuttua viiniksi ja koko luomakunnan muuksi muuttua, siksi, mitä hänen uskovaisensa tarvitsevat. Uskovalla täytyy olla tarpeeksi, eikä kukaan voi sitä estää."

Tuo hääkuvaus kirkastaa meille myös Jumalan armon suuruutta ja sitä millä tavalla armo tulee meille rakkaaksi. Kuinka hyvin Luther saakaan tässä esille Jumalan armon suuruuden: "Herra antaa hädän nousta äärimmillensä, että kaikki läsnäolevat tuntisivat puutteen ja että ei enää olisi mitään keinoja avun saamiseksi. Näin Jumalan armon luonne osoittautuu: se ei voi tulla kenenkään sellaisen osaksi, jolla ennaltaan on kaikkea yllin kyllin ja joka ei vielä puutettansa tunne. Armo ei ravitse niitä, jotka ovat kylläisiä ja ravituita, vaan se ravitsee nälkäisiä, niinkuin usein olemme sanoneet. Ei voi tulla Herran Kristuksen tykö eikä armoa osakseen saada se, joka vielä on viisas, voimakas ja nuhteeton, sellainen, joka löytää itsestänsä hyvää, vielä olematta köyhä, kurja, sairas, syntinen ja houkka."

Tähän tilanteeseen sisältyy myös koetus. Mutta siellä, missä puute tunnetaan, hän viivyttelee eikä anna heti sitä, mitä tarvitaan ja pyydetään; hän lykkää asian tuonnemmaksi, näin pannen uskon ja luottamuksen koetukselle, niinkuin tässä, jopa hän - ja se on vielä katkerampaa - on olevinansa aivan haluton ja käyttää kovia, ankaria sanoja. Kiinnitä tässä huomiosi hänen äitiinsä: tämä tuntee puutteen, valittaa sitä hänelle, jopa nöyrästi ja säyseästi asian esittäen anoo häneltä apua ja neuvoa. Eipä hän sano: "Rakas poikani, hanki meille viiniä", vaan: "Heillä ei ole viiniä". Näin hän tahtoo vedota poikansa hyvyyteen, jota hän täydessä luottamuksessa häneltä odottaa. On kuin hän sanoisi: Hän on niin hyvä ja armollinen, ettei tässä pyytämisiä tarvita; minä vain ilmoitan hänelle, mitä puuttuu, kyllä hän sitten itsestänsä tekee enemmän kuin pyydetäänkään. Tämän luontoinen on usko: se luo itsellensä tällaisen kuvan Jumalan hyvyydestä, epäilemättä sen todellisuutta; sen tähden se uskaltautuu pyytämään ja tarpeensa esittämään".

"Jos Kristus häviää näköpiiristä, ei toivoa ole. Kristus on tultava eteemme sillä tavoin, ettemme näe mitään muuta kuin hänet, emme usko minkään olevan meitä lähempänä ja todellisempana kuin hänet. Hän on läsnä juuri tässä. Hän haluaa vaikuttaa ja elää jokaisen meidän elämme keskipisteenä. Usko onkin itsepintaista Kristukseen tuijottamista. Usko ei katso mihinkään muuhun kuin Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan, vanhurskauden, autuuden ja ikuisen elämän lahjoittajaan. Siksi Paavalikin lähes jokaisessa kirjeittensä jakeessa asettaa eteemme Jeesuksen Kristuksen ja suorastaan tyrkyttää häntä meille. Sen hän tekee sanoin, koska Kristus voidaan asettaa eteemme ainoastaan julistamalla sanaa ja ottaa vastaan ainoastaan uskomalla sanaa".

Miten Paavali sanoikaan? "Tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakse­ni olla yhteydessä häneen" (Fil 3:8, Elävä uutinen).

Mitä uuden lähetysaallon pioneeri William Carreysanoikaan Intiassa yli kaksisataa vuotta sitten. Hänen vaimonsa oli tullut mielisai­raaksi, kaksi lapsista oli sairastunut vaikeasti ja rahaa ei tullut kotimaasta lähetyskentälle. Kaiken sen keskellä hän sydämestään tunnusti: "Minulla on vain yksi ainoa ystävä, mutta minä iloitsen, sillä tämä ainoa riittää. Hän pitää tarpeistani huolta ajassa ja iankaikkisuudessa." Tämä ainoa ystävä on Jeesus Kristus - meilläkin!

Jumalan aika

Meidän on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miksi Jeesus tylyn tuntuisesti torjui äitinsä hienovaraisen pyynnön. Jeesus sanoi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut" (Joh 2:4). Se ei ollut ainoa kerta, jolloin kerrotaan Jeesuksen odottaneen toiminnassaan oikeaa, Jumalan säätämää aikaa. Eräässä tilanteessa Jeesus sanoi veljilleen: " Nyt ei ole vielä minun aikani" ja "minun aikani ei ole vielä tullut" (Joh 7:6,8). Kun Jeesus tuli ihmiseksi, hän suostui Jumalan asettamaan aikaan. Raamattu sanookin: "Kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa" (Gal 4:4). Jeesus ei myöskään aloittanut julkista toimintaansa milloin tahansa, ei ollessaan 12-vuotiaana temppelissä. Silloin hän tosin jo herätti ihmisten huomiota viisaudellaan. Samoin Jeesus kuoli silloin kun hänen aikansa oli tullut: "Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti" (Room 5:6). Raamattu puhuu myös Jeesuksen taivaaseenottamisen ajasta (Luuk 9:51). Samoin Jeesus tulee takaisin juuri sinä päivänä ja hetkenä, jonka yksin Jumala tietää (Matt 24:36). Jeesus sanoi: "Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee" (Mark 13:33).

Meidänkin elämämme ihmisinä on täysin sidottu Jumalan asettamaan aikaan. Emme ole itse valinneet sitä aikaa, jolloin synnyimme. Myös poislähtömme on laskettu. Job sanoo: "Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää" (Job 14:5).

Kuinka hyvin tämän sanookaan Saarnaaja: "Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla" (Saarn 3:1-8).

On turvallista, että aikamme ja hetkemme ovat Jumalan käsissä. Usein meille on kuitenkin vaikea pienessä elämässämme oppia odottamaan ja ymmärtämään Jumalan oikea aika. Tarvitsemme Habakukin sanaa: "Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä. Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan" (Hab 2:3). Jesaja opettaa meitä: "Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne. Mutta te ette tahdo vaan sanotte: "Ei, me kiidämme ratsun selässä" - niin te saattekin kiitää pakoon" juoksijan selässä me ratsastamme!" - mutta nopeasti juoksevat myös teidän takaa-ajajanne." Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa, sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle" (Jes 30:15-19).

Samaan aikaan meiltä kehotetaan tarttumaan asioiden kulkuun ja toimimaan: "Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!" "Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä" (2 Kor 6:1-2). Samoin "tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan" (1 Kor 15:58).

Sanansa voimalla Herra teki ihmeitä

Meidän on tärkeä huomata miten Jeesuksen sana on keskeisessä asemassa tässä kuvauksessa. Kaikki riippuu Jeesuksen sanoista. Maria tiesi sen, siksi hän sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se" (Joh 2:5).

Jeesuksen sana vaikutti ja vesi muuttui hyväksi viiniksi. Jeesuksen sanoissa oli voima. Jeesus sanoi niin ja se tapahtui (Ps 33:9). Varsinainen ihme veden muuttuminen viiniksi mainitaan vain kuin ohimennen. Sitä ei tarkemmin selvitetä. Se oli itsestään selvää sen jälkeen, kun Jeesus oli sanonut sanansa.

Kerran roomalainen upseeri tuli pyytämään Jeesukselta apua hyvän palvelijansa vaikeaan sairauteen. Silloin Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta upseeri vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee" (Matt. 8:7-8). Jeesus sanoi tuon ratkaisevan sanan ja palvelija parani. Tosin emme voi itse asettaa aikaa emmekä tapaa hänen sanalleen. Jeesus sanoo elämää antavan sanansa silloin, kun on tullut hänen aikansa. Me vain opettelemme luottamaan, näytti miltä näytti ja tuntui miltä tuntui.

"Et saa uskoa ennenkuin sinulla on Jumalan sana etkä sitä enempää. Uskon olemus ja luonne näet on sellainen, että se perustuu ja jääpi Jumalan sanaan. Siellä missä ei ole Jumalan sanaa ei voi eikä saakaan olla mitään uskoa. Hän ei ole milloinkaan vaatinut uskomaan mitään tekoaan ilman sanaa" (Luther).

Jeesuksen äiti opastaa uskoon

Jeesus sanoi äidilleen töykeältä tuntuvat sanat: "Anna minun olla, nainen" (Joh 2:4). Hän näyttää torjuvan äitinsä hienovaraisen pyynnön. Samalla tavoin Jeesus torjui kanaanilaisen äidin avunpyynnöt tyttären sairauden tähden. Jeesus ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät häntä tekemään jotain. Jeesus vain sanoi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten" (Mat 15:28). Nainen ei masentunut. Lopulta hän sai kuitenkin avun. Sama opetus tulee esiin myös Jeesuksen vertauksesta tylystä tuomarista ja köyhästä leskestä. Vertauksessa sanotaan: "Pitkään aikaan tuomari ei suostunut" (Luuk 18:5). Lopulta hänkin sai avun.

Luther opastaa: "Katso, kuinka epäystävällisesti hän torjuu äitinsä nöyrän halajamisen, vaikka äiti sen hänelle vahvassa luottamuksessa esittää. Katsohan siis uskon luonnetta! Mitä uskolla on edessänsä? Pelkkää tyhjää, pelkkää pimeyttä! Se tuntee puutoksen, mutta ei näe missään vähäisintäkään apua. Lisäksi vielä Jumala käy sille vieraaksi ja jylhäksi: hän ei ota sitä tunteaksensa, ja lopuksi on jäljellä kammottava tyhjyys."

"Näin nimittäin tuntemiset surmataan ja vanha ihminen menehtyy, että meihin jäisi pelkkä uskallus Jumalan hyvyyteen eikä mitään tuntemisia laisinkaan. Tästäpä huomaat äidin pysyvän rohkeassa uskalluksessa, asettaen sen meidän esikuvaksemme. Hän on aivan varma siitä, että Kristus on oleva armollinen, vaikka hän ei sitä tunne; varmaa on niin ikään, että hän toista tuntee, mutta toista uskoo. Ja niin hän jättää asian vastustelematta Kristuksen hyvyyden varaan, määräilemättä hänelle aikaa tahi paikkaa, keinoa tai tapaa, henkilöä tai nimeä: hän tehköön, milloin suvaitsee. Ellei asia selviä ruokailtaessa, niin selvitköön sitten ruokailun päätyttyä."

"Tästäpä huomaat äidin pysyvän rohkeassa uskalluksessa, asettaen sen meidän esikuvaksemme. Hän on aivan varma siitä, että Kristus on oleva armollinen, vaikka hän ei sitä tunne; varmaa on niin ikään, että hän toista tuntee, mutta toista uskoo. Ja niin hän jättää asian vastustelematta Kristuksen hyvyyden varaan, määräilemättä hänelle aikaa tahi paikkaa, keinoa tai tapaa, henkilöä tai nimeä: hän tehköön, milloin suvaitsee."

"Katsohan siis uskon luonnetta! Mitä uskolla on edessänsä? Pelkkää tyhjää, pelkkää pimeyttä! Se tuntee puutoksen, mutta ei näe missään vähäisintäkään apua. Lisäksi vielä Jumala käy sille vieraaksi ja jylhäksi: hän ei ota sitä tunteaksensa, ja lopuksi on jäljellä kammottava tyhjyys. Näin käypi myöskin omassatunnossamme, tuntiessamme syntiä ja vanhurskauden puutetta, tai kuolemanhädässä, tuntiessamme elämän häviävän, tai helvetintuskissa, kun iankaikkinen autuus näyttää pettävän. Kyllä siinä silloin nöyrästi toivotaan ja kolkutetaan, anotaan ja etsitään, kuinka päästäisiin vapaaksi synnistä, kuolemasta ja tuskasta. Mutta Jumala suhtautuu tähän kaikkeen siten, kuin synnit nyt vasta tulisivatkin, kuolema pysyisi eikä helvetti lakkaisi; juuri samoin hän tässä menettelee äitiänsä kohtaan, jolle hän kieltäytymisellänsä tekee puutoksen suuremmaksi ja vaikeammaksi kuin se ennen pyynnön pojalle esittämistä olikaan: nythän näyttää siltä, kuin kaikki olisi rauennut tyhjiin, sen ainoankin toivon rauettua, jolle hän keskellä puutosta rakensi!"

Jeesus puhdistaa temppelin (Joh 2:13-25)

Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin (13). Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia (14). Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä (15). Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!" (16). Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: "Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut" (17). Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Mikä oikeus sinulla on tehdä noin? Millä tunnusteolla todistat meille oikeutesi?" (18) Jeesus vastasi: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä" (19). Silloin juutalaiset sanoivat: "Tätä temppeliä on rakennettu neljäkymmentäkuusi vuotta. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?" (20) Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan (21). Kun hän sitten oli noussut kuolleista, opetuslapset muistivat nämä hänen sanansa, ja he uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut (22). Kun Jeesus oli pääsiäisjuhlan aikaan Jerusalemissa, monet uskoivat häneen nähdessään ne tunnusteot, jotka hän teki (23). Jeesus sitä vastoin ei uskoutunut heille, koska hän tunsi heidät kaikki (24). Hän ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on (25).

Mellakka Jerusalemin temppelissä

Galileasta olemme kiirehtineet Jeesuksen kanssa Kapernaumin kautta Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Evankeliumi kertoo kolmesta pääsiäisjuhlasta (Joh 2:13; 6:4; 12:1) ja siitä on päätelty, että Jeesuksen julkisen toiminnan aika olisi ollut kolmisen vuotta.

Jerusalemissa Jeesus ajoi temppelistä pois uhrielämiä pyyhinvaeltajille myyvät kauppiaat ja rahanvaihtajat. Muutkin kolme evankelistaa kertovat samanlaisesta Jeesuksen teosta (Matt 21:12-17; Mark11:12-18; Luuk 19:45-48). Johannes kertoo tämän tapahtuneen Jeesuksen toiminnan alussa, kolme muuta kertovat tapahtumasta Jeesuksen elämän viimeisenä pääsiäisenä.

Tämä on ainoa kerta, jossa evankeliumit kertovat Jeesuksen käyttäneen väkivaltaa. Jeesuksen kädessä heilui eläinten  kuljetuksessa tarvittavista naruista tehty ruoska. Keppejähän ei saanut tuoda temppelin alueella. Mutta kyllä tuollaisen ruoskan isku sattui. Jeesus hätyytti eläimiä, heitteli rahoja ja kaatoi pöytiä. Se oli väkivaltaista käyttäytymistä. Se rikkoi rauhan ja järjestyksen esipihassa. Nähtävästi se oli niin yllättävää, ettei kukaan ryhtynyt vastarintaan.

Tässä yhteydessä Jeesus kutsui temppeliä Isänsä taloksi. Samaa sanontaa hän käytti ollessaan kaksitoista vuotiaana temppelissä (Luuk 2:49). Temppelinhän piti olla paikka, jossa asui Jumalan läsnäolo. Jeesus käyttää tätä samaa ilmaisua myös jäähyväispuheessa sanoessaan, että taivaallisessa Isäni kodissa on monta asuinsijaa (Joh 14:2).

Hesekiel näki näyssä Jerusalemin temppelin, ennenkuin Nebukadnesarin joukot hävittivät sen vuonna 587. Hän näki kuinka Israelin Jumalan kirkkaus kohosi kerubien yläpuolelta, missä se oli siihen saakka ollut, ja siirtyi temppelin ovelle. Silloin pilvi täytti koko rakennuksen, ja esipiha tulvehti Herran kirkkauden hohdetta (Hes 9:3; 10:4). Juuri Herra kirkkauden läsnäolo temppelin kaikkein pyhimmässä kerubien yllä oli ollut temppelin olemassaolon syvin salaisuus ja merkitys. Se oli kuin Jumalan maja ihmisten keskellä (vrt. Ilm 21:3). Mutta sitten Hesekielin näyssä tapahtuu jotain järkyttävää. Herran kirkkaus jätti temppelin ja kaupungin ja siirtyi "vuorelle, joka on kaupungista itään" (Hes 11:23). Herran ei ollut enää läsnä temppelissä. Se ei enää ollut "Isän huone", koska Isä ei enää asunut siellä. Jäljelle olivat jääneet vain tyhjät kuoret ja ihmisten pyörittämä järjestelmä ilman todellista sisältöä. Siksi se oli lähellä tuhoa.

Jeesuksen teko aivan kuin ennusti silloisen Jerusalemin temppelin tuhoa neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Silloin se lakkasi olemasta Isän huone ja tämä tilanne on jatkunut lähes 2000 vuotta. Nyt Jumalan todellisen läsnäolon ainoa paikka tässä maailmassa on Jeesus Kristus. Jokainen ihminen, joka uskoo Jeeukseen ja tulee uskon kautta häneen yhdistetyksi, on Jumalan asumus. Siksi Paavali saattoi niin rohkeasti kirjoittaa: "Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" (1 Kor 3:16). Koska näin on, niin Paavali liittää tähän myös erittäin vakavan varoituksen: "Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette" (3:17). Paavali puhuu myös Kristuksen seurakunnasta pyhänä temppelinä, jonka kulmakivenä on Kristus Jeesus ja perustuksena apostolit ja profeetat (Ef 2:20-21). Myös Kristuksen nimeä kantava seurakunta voi turmeltua kuten Ilmestyskirjan alkuluvut osoittavat.

Miksi Jeesus käyttäytyi väkivaltaisesti?

Opetuslapset varmaankin joutuivat miettimään tätä Jeesuksen äkillistä väkivaltaista käyttäytymistä pyhä temppelin alueella. Kaikki sellainen oli jyrkästi kiellettyä. Kaiken lisäksi roomalaiset sotilaat vartioivat Antoniuksen linnasta temppelin pihoja niin, ettei vain siellä syntyisi mellakoita. Tosin pakanain esipiha, jossa välikohtaus oli tapahtunut, oli temppelialueen toisella puolella nykyisen Aksamoskeijan tienoilla.

Opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen toiminnan Kirjoitusten pohjalta. Jeesus sanoi kyyhkystenmyyjile: "Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!" (2:16). Näillä sanoilla Jeesus viittasi messiaaniseen aikaan, jolloin "ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä" (Sak 14:21). Psalmeista he taas muistivat sanat: "Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut" (Ps 69:10). Johannes mainitseekin tässä yhteydessä, että opetuslapset uskoivat Kirjoituksiin (Joh 2:22)

On tilanteita, jossa totuuden puolesta taisteltaessa on käytettävä mahdollisimman vaikuttavia menetelmiä. Kuinka rajusti Paavali sanoikaan Kreetan käskynhaltijan kuullen juutalaiselle noidalle; "Sinä Paholaisen sikiö, vilpin ja petoksen pesä, sinä kaiken hyvän ja oikean vihollinen! Etkö jo lakkaa vääristämästä Herran suoria teitä! Nyt Herra nostaa kätensä sinua vastaan. Sinä tulet sokeaksi etkä näe aurinkoa ennen kuin määrä on" (Apt 13:10-11). Paavalin sanat galatalaisille uskoville eivät myös olleet kovin herttaisia: "Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut?" (Gal 3:1). Vastustajistaan Paavali saattoi sanoa: "Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!" (Gal 5:12). Vielä rajummin Paavali sanoi: "Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu" (Gal 1:9). Voimakas on myös hurskaan psalmin rukoilijan purkaus: "Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät! Kaikotkaa, murhamiehet! He ovat sinun vihollisiasi, he vetoavat sinuun valheellisesti ja vannovat väärin sinun nimeesi. Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra, enkö inhoaisi sinun vastustajiasi! Loputon on vihani heitä kohtaan, he ovat minunkin vihollisiani" (Ps 139:19-22).

Luther saattoi uskonpuhdistuksen kuumimpana aikana puhua ja kirjoittaa äärimmäisen voimakasta kieltä käyttäen. Samoin kansan suussa on elänyt monenlaisia tarinoita Paavo Ruotsalaisen karkeasta käytöksestä, kun hän halusi ajaa ulos ihmistä omavanhurskauden perkelettä.

Samaan aikaan kuitenkin Jeesus tulee luoksemme ja opettaa: "Minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille" (Matt 5:39-45).

Mitä tunnusteot todistavat?

Jeesuksen temppelipuhdistuksen jälkeen Johannes on tallentanut mielenkiintoisen keskustelun Jeesuksen ja juutalaisten johtajien välillä. Kaikki ymmärsivät, että temppelin saattoi puhdistaa vain Messias. Monet myös hyväksyivät Jeesuksen teon, sillä he tiesivät, että tällainen pappien johtama liiketoiminta temppelin alueella ei sopinut temppelin pyhyyteen. Mutta oliko Jeesus odotettu Messias? Nyt juutalaiset vaativatkin Jeesusta todistamaan valtuutuksensa toimia tuolla tavoin. Hänen pitäisi tehdä vakuuttava tunnusteko ja niin osoittaa olevansa Messias.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin Jeesukselta vaadittiin merkkiä taivaasta. Näin tapahtui Genetsaretin järven rannalla, kun fariseuksia tuli vaatimaan häneltä merkkiä. Jeesus vain huokasi syvään ja sanoi: "Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta" (Mark 8:12). Toisella kertaa Jeesus taas sanoi, ettei tälle sukupolvelle anneta muuta kuin Joonan merkki (Luuk 11:29-30). Joonan merkki taas tarkoittaa sitä, että "niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä" (Matt 12:40).

Juuri tähän samaan merkkiin Jeesus nytkin viittaa. Hän vain sanoi sen todella arvoituksellisesti, vertauksin: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä" (Joh 2:19). Juutalaiset ottivat sen kirjaimellisesti ja silloinhan se kuulostaa täysin mielettömältä. Heidänkö muka pitäisi itse hajottaa tämä temppeli. Nyt saamme tietää, että tätä Herodeksen temppeliä on rakennettu 46 vuotta. Herodes aloitti temppelin rakentamisen vuonna 19 eKr. Tuo aikamäärä viittaa vuoteen 27 jKr:n. Yleensä lasketaan, että Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisenä vuonna 30. Temppeli valmistui vasta vuonna 63 ja Tiituksen armeija tuhosi sen vuonna 70. Oikeastaan juutalaiset hävittivät itse temppelin keskinäisillä riidoillaan ja kapinallaan.

Opetuslapset ymmärsivät kuitenkin myöhemmin, mitä nuo Jeesuksen arvoitukselliset sanat tarkoittivat. Siinä oli ilmoitus juutalaisten toimeenpanemasta Jeesuksen maahan hajottamisesta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kolmantena päivänä. Nyt opetuslapset uskoivat entistä syvemmin kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut (Joh 2:22).

Jeesuksen ainoaksi todelliseksi ja vakuuttavaksi tunnusteoksi tuli hänen ruumiillinen ylösnousemuksensa. Kaikki muut tunnusteot olivat vain kuin varjoa ja varsinaisen tunnusteon ennakoimista.

Kun ristiinnaulittu herätettiin kuolleista, hänet tehtiin koko maailman Herraksi ja Kaikkivaltiaaksi. Siinä tuonpuoleisuus kosketti tämänpuoleisuutta, iankaikkisuus kosketti katoavaisuutta, taivas kosketti maata ja Jumala korotti Poikansa luokseen. Tähän tapahtumaan perustuu maailman samoin kuin jokaisen uskovan pelastus. Siksi se onkin maailmanhistorian mullistavin tapahtuma. Mitään sen suurempaa ja merkittävämpää ei ole tapahtunut. Siinä vihollisista viimeisin ja ehdottomin, kuolema, kukistettiin. Jeesuksen ylösnousemus oli kuin fanfaari, kuin ensi lyhde pian alkavasta sekä uskovien että yleisestä ylösnousemuksesta.

Kristillisen uskon synnyn arvoitusta pohdittaessa voidaan puhua eräänlaisesta "alkuräjähdyksestä" (big bang), suuresta tapahtumasta, jota itseään ei voida tutkia eikä todistaa, mutta joka hyvin selittää sitä seuraavan todellisuuden. Tämä alkuräjähdys on Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus kolmantena päivänä. Siitä todistaessaan Raamattu erottuu kaikista muista uskontojen pyhistä kirjoista, samoin kuin Jumalan etsintä ja kristityn uskon varmuus kaikkien muiden uskontojen vastaavista ilmiöistä. Kristillinen usko on syntynyt Jumalan ainutkertaisen ja -laatuisen pelastustapahtuman pohjalta. Se ei ole verrattavissa mihinkään maailman historiassa koettuun.

Kristitty on vakuuttunut siitä, että Jeesus Kristus elää ja Jumala on korottanut hänet taivaalliseen kunnia-asemaan. Kuollutta Jeesusta ei enää ole maan päällä eikä haudassa, vaan hän on siirtynyt eläväksi herätettynä ja olemukseltaan kokonaan toisenlaisena, taivaallisena hahmona Jumalan tuonpuoleiseen todellisuuteen. Näin Jumala on tunnustautunut Jeesukseen, jota maailma kieltäytyi tunnustamasta ja jolle hänen omat oppilaansakaan eivät pysyneet kriisin tullessa uskollisina.

Saamaan aikaan meidän on nöyrästi todettava, ettei kenelläkään ihmisellä ole ollut ehdottoman käsinkosketeltavaa ja kaiken vastaansanomisen mitätöivää näyttöä Jumalan todellisuudesta ja Kristuksen ylösnousemuksesta. Emme voi vaatia, että jokaisen tervejärkisen ihmisen on pakko pitää sitä ehdottomana totuutena. Aina voidaan selittää asiat toisinkin. Varma ja varmistettu tieto jumalallisista asioista ei yksinkertaisesti ole mahdollista tässä maailmassa. Uskon alue ei kuitenkaan ole vakavasti hankitun tieteellisen tiedon vastaista, mutta se menee luonteensa vuoksi paljon pitemmälle kuin tiede. Usko ei ole vain tietoa eikä uskon tarvitse pysähtyä siinä, missä tiedemies pysähtyy ja sanoo, jos on rehellinen: Tätä minä en voi tietää! Mutta tähän minä voin hyvällä omalla tunnolla ja rehellisellä mielellä sydämestäni luottaa!

Monet uskoivat Jeesukseen, avasivat sydämensä hänelle ja luottivat häneen (Joh 2:23). Jeesuksen toiminta oli synnyttänyt heissä tämän uskon. Eiväthän he voineet olla uskomatta, koska näkivät niin ihmeellisiä tekoja. Mutta sitten Johanneksen evankeliumi sanoo jotain todella murheellista. Jeesus Kristus näki ihmisten sydämiin. Hän tiesi, mitä ihmisessä on (Joh 2:25). Se merkitsi sitä, ettei hän voinut Jumalan Poikana luottaa eikä turvata yhteenkään ihmiseen (2:24).

Jeesus itse oli synnitön, mutta jokainen ihminen on syntinen. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta" (Room 3:23). Jo Raamatun alkulehdillä meistä ihmisistä sanotaan, että sydämemme aivoitukset ja ajatukset ovat kaiken aikaa ainoastaan pahat ja että ne ovat pahat jo nuoruudesta saakka (1 Moos 6:5 ja 8:21, KR 38). Daavidkin tunnusti, että "syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun" (Ps 51:7). Jeremia näki terävästi: "Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?" (Jer 17:9). Jeesus tunsi sen. Me taas ihmisinä emme millään tahdo suostua tähän totuuteen itsestämme. Toisista ihmistä voimme ehkä ajatella tuolla tavoin. Ainakin niistä, jotka koemme itsellemme hyvin hankaliksi.

Ehkä nöyryyttävintä ovat Johanneksen sanat siitä, ettei Jeesus uskoutunut ihmisille, ei uskonut itseään heille (2:24). Jeremia sanoo: "Varokaa ystäviänne, älkää luottako veljiinnekään! Veli pettää veljeään viekkaasti, ystävä parjaa ystäväänsä takanapäin. Kaikki pettävät toisiaan, kukaan ei puhu totta, heidän kielensä on tottunut valheeseen" (Jer 9:3). Käytännössä meidän kuitenkin on opittava luottamaan toisiin ihmisiin. Muuten yhteistyö tulee mahdottomaksi. Ja vaikka jatkuvasti joudummekin pettymään, niin sittenkin on parempi, että luotamme ihmisiin kuin, että annamme loputtoman epäluulon kalvaa rikki kaikki ihmissuhteemme. Se ei ole niin tuhoisaa, että petymme tosiin ihmisiin, mutta se on tuhoisaa, jos emme näe, että myös oma sydämemme on petollinen.

Vieköön jälleen nämä Raamatun sanat meidät Herran Jeesuksen eteen armoa anomaan ja armoon uskomaan. Vaikka hän ei voikaan luotaa meihin, niin me saamme ja voimme luottaa häneen ja siihen, että hänen kallis sovintoverensä aina riittää meillekin. Vaikka Jeesus ei voi luottaa meihin, niin hän kuitenkin rakastaa meitä ja pelastaa meidät armonsa tähden.