Johanneksen evankeliumi 4. luku

4. JEESUS ILMOITTAA ITSENSÄ MESSIAANA
Raamattuluento Joh 4:1-54
Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 16.01.2005.

Jeesus ja samarialainen nainen (Joh 4:1-26)

Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes (1) - tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa (2). Silloin hän lähti Juudeasta ja siirtyi takaisin Galileaan (3). Hänen oli kuljettava Samarian kautta (4).
Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille (5), ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti (6). Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: "Anna minun juoda astiastasi" (7). Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa (8).
Samarialaisnainen sanoi: "Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?" Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa (9).
Jeesus sanoi naiselle: "Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä" (10). Nainen sanoi: "Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit (11)? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin" (12)? Jeesus vastasi hänelle: "Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano (13), mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä" (14). Nainen sanoi: "Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa" (15).
Jeesus sanoi hänelle: "Mene hakemaan miehesikin tänne" (16). "Ei minulla ole miestä", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "Totta puhuit: ei sinulla ole miestä (17). Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta" (18). Nainen sanoi: "Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta (19). Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa" (20).
Jeesus vastasi: "Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa (21). Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta (22). Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo (23). Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa" (24).
Nainen sanoi: "Minä tiedän kyllä, että Messias tulee." - Messias tarkoittaa Kristusta. - "Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken" (25). Jeesus sanoi: "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi" (26).

Kohtaaminen

Kuinka yksityiskohtaisesti UT kuvaakaan Jeesuksen ja nimettömän samarialaisen naisen kohtaamista! Evankeliumin kirjoittaja näkee siinä jotain Jumalan kansalle todella tärkeää. Mielestäni se tärkeä on juuri niissä sanoissa, jotka Jeesus sanoi tuolle inhimillisesti katsoen sattumalta kohdanneelle naiselle.

Jeesus oli vaeltanut opetuslastensa kanssa varhaisesta aamusta puoleen päivään asti. Nyt hän istui yksin 32 metriä syvän ikivanhan Jaakobin kaivon kannella. Opetuslapset olivat menneet 1,5 kilometrin päässä olevaan Sykariin ostamaan ruokaa. Jeesus oli uupunut ja janoissaan. Juuri silloin samarialainen nainen tuli kaivolle noutamaan vettä.

Nainen ei varmasti ollut oman arkisen elämänsä huolien keskellä alkuunkaan varustautunut kohtaamaan mitään sellaista, mitä hänelle nyt tapahtui. Hän ajatuksensa olivat kiinni vain näkyvissä asioissa ja oman elämänsä ongelmissa. Hän tuli kuitenkin kaivolle juuri oikealla hetkellä, sillä jos opetuslapset olisivat olleet siinä, ei keskustelua olisi voinut syntyä. Kaikki oli ennakolta valmistettu.

Voimme oppia tuosta kohtaamisesta monia asioita. Kuinka hienotunteisesti ja taitavasti Jeesus aloittikaan keskustelun tuntemattoman naisen kanssa. Jeesus teki aloitteen ja pyysi: "Anna minulle juoda!" (Joh 4:7). Se oli itsestään selvä vaeltajan pyyntö keskipäivän helteessä. Mutta nainen hämmästyi siitä, että juutalainen mies puhutteli häntä ja pyysi vettä. Se kreikkalainen sana, jota nainen tässä yhteydessä käytti (4:9) tarkoittaa myös käyttää yhdessä samoja astioita. Samarialaisten naisten käyttämät vesiastiat olivat juutalaisille epäpuhtaita eikä niistä voinut juoda saastumatta. Jeesuksen pyyntö oli hurskaan juutalaisen ajattelun kannalta mahdoton. Nainen tiesi sen ja siksi hän oli yllättynyt.

Nainen ei siis kohdannutkaan halveksuntaa - saastainen. Jeesus ei syytänyt eikä tuominnut. Päinvastoin pyynnöllään Jeesus osoitti naiselle arvostusta. Jeesus sanoi: Tarvitsen apuasi. Nainen alkoi kiinnostuneena keskustella tämän tuntemattoman juutalaisen kanssa. Voimme kutsua sitä naisen heräämiseksi.

Jeesus sanoi nyt nuo ihmeelliset sanat, jotka koskettavat myös meitä: "Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä" (Joh 4:10).

Nainen sai keskellä elämänsä arkea Jeesukselta suurenmoisen tarjouksen. Hän ei kyllä aluksi edes tajunnut, mistä oikein oli kysymys. Hänen ajatuksensa pyörivät vain ajallisissa asioissa. Hän ei tuntunut ymmärtävän hengellisiä totuuksia. Hän oli samanlainen kuin edellinenkin Jeesuksen luo tullut henkilö, Nikodemos. Molemmat olivat täysin kiinni vain näkyvissä ja maallisissa asioissa. Molemmat ymmärsivät Jeesuksen sanat ajallisen elämän kokemusmaailman valossa. Jeesus taas johti keskustelun maallisista taivaallisiin, ajallisesta elämän todellisuudesta iankaikkisen elämän todellisuuteen. Jeesus ei pelännyt viedä keskustelua Jumalaan ja hänen tuntemiseen.

Ensin Jeesus vetoaa naisen tietoon Jumalasta: "Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut." Jeesus tiesi, että samarialaisille oli opetettu Pyhien kirjoitusten pohjalta Jumalan tuntemista. Mutta se, mitä Jeesus sanoi, oli yllättävää. Oliko Jumala todella valmis antamaan lahjan tuollaiselle naiselle?

Olisi luullut, että pyhä Jumala syyttäsi häntä hänen sotkuisista avioliitoistaan ja nykyisestä miessuhteestaan. Hänhän oli epäonnistunut elämässään. Kenties juuri siksi hän oli tullut puolelta päivin ja yksin kaivolle. Nyt Jeesus väitti, ettei Jumala ollut ensimmäisenä vaatimassa, vaan antamassa. Se osoittaa jälleen, että ihmisen suurin onnettomuus ei ole hänen syntinsä eikä epäonnistuminen elämässä. Ihmisen suurin ongelma on siinä, ettei hän tajua eikä ota vastaan sitä lahjaa, jonka Jumala on valmis antamaan.

Tällä väitteellään Jeesus herätti orastavan toivon naisessa. Hän voi sittenkin saada Jumalalta jotain sellaista, jota hän ei ole voinut edes kuvitella risaisten ihmissuhteittensa ja kelvottoman elämänsä tähden. Hänellehän kuului vain tuomio.

Jumala oli valmis antamaan lahjan. Mutta naisen täytyi herätä tajumaan, mistä tässä on kysymys. Hän oli nostettava katseensa pois oman elämän sotkuista. Jeesus käyttää tässä sanaa, joka tarkoittaa tietämistä, mutta myös arvossa pitämistä (kreik. oida, tietää, tuntea, käsittää, hepr. pitää arvossa). Jumalan lahja oli kyllä valmiina häntä varten, mutta hänen oli tiedettävä sen olemassaolosta, pyydettävä se ja otettava vastaan. Tältä mieheltä hän saisi tietää, mikä se Jumalan lahja hänelle olisi.

Janoava ihminen

Jeesus käyttää kuvakieltä. Kuvaa on osattava oikein lukea ja tulkita. Syvän kaivon pohjalla oleva lähdevesi, elävä vesi, on kuva jostakin sellaisesta, mikä on ihmisen elämälle täysin välttämättömästä. Onhan tavallinen vesikin välttämätöntä. Ihminen ei voi olla kauan ilman vettä. Äskeisen Intian valtameren luonnonkatastrofin hätäavussa eräs ensimmäisistä asioista oli puhtaan juomaveden toimittaminen tulvan uhreille. Ilman sitä kymmenettuhannet olisivat nääntyneet. Vesi on ja kuvaa jotain sellaista, jota ihmisen täytyy saada, jotta hän eläisi.

Se vesi, josta Jeesus puhuu, on jotakin sellaisesta, jota ihminen kaikkein syvimmin tarvitsee, joka tyydyttää hänen sisimmän janonsa ja jota ilman ihminen ei voi lopulta elää, elää iankaikkisesti. Psalmin rukoilija tunnustaa tämän: "Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä" (Ps 63:2).

Puhumalla elävästä vedetä Jeesus selvittää, mitä hänellä on annettavana tänäkin päivänä jokaiselle meistä, jotka kuuntelemme hänen sanaansa. Mikä on tämä ihmeellinen elävä vesi, jota Jeesus Jumalan nimessä oli tarjoamassa naiselle ja tarjoaa myös meille?

Ennen kuin Jeesus selvittää tarkemmin, mitä hän tarkoittaa elävällä vedellä, hän puhuu omasta arvovallastaan. "Jos ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä" (Joh 4:10). Jeesus itse ja hänen sanansa ovat tässä ratkaisevia. Hän ja hänen sanansa ovat juuri se, mitä ihminen kaikkein syvimmin ja eniten tarvitsee ja mitä hän sisim­mässään kaipaa. Mutta ihminen ei sitä huomaa. Jeesushan vaikutti tässäkin vain tavalliselta juutalaiselta mieheltä. Ensivaikutelma pettää! Siksi kuitenkin niin moni kääntyy pois Jeesuksesta ja hänen sanastaan ja etsii elämänsä päämäärää ja tarkoitusta sieltä, mistä sitä ei koskaan löydy. Mutta kun ihminen voittaa ennakkoluulonsa ja alkaa kysellä kuka Jeesus on ja mitä hänellä on annettavaa, silloin alkaa tapahtua jotain todella suurta tässä ihmisessä.

Takuumiehenä Jumalan lahjasta on siis hän, joka keskustelee naisen kanssa. Hän totisesti tietää, minkä lahjan hän voi luvata Jumalan nimessä ja minkä Jumalan antaa sitä pyytävälle. Näin Jeesus tuo esiin oman jumalallisen arvovaltansa. Kaikki riippuu hänen arvovallastansa totuudellisuudesta ja siihen uskomisesta.

Nainen ei kuitenkaan ilman muuta pysty luottamaan Jeesuksen sanoihin. Hän alkaa väittää vastaan: "Eihän sinulla edes ole astiaa" (Joh 4:11). "Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob" (4:12).

Hän ei ymmärrä mistä tässä on kysymys. Hänen ajatuksensa pyörivät vain ammennusastian puuttumisen, kaivon syvyyden ja sen pohjalla olevan veden ympärillä. Sen valossa Jeesuksen sanat tuntuvat omituisilta, jopa järjettömiltä. Sinähän puhut kuin sinulla olisi annettavana minulle jotain enemmän kuin tämä elävä vesi, josta minun elämäni on täysin riippuvainen. Kuka sinä oikeastaan olet, joka puhut noin? Jeesuksessa on kuitenkin jotakin myönteistä, joka vaikuttaa ja nainen ei pääse hänestä eroon.

Jeesus ei loukkaannu naisen ajallisiin sidottuun ajatteluun. Hän pyrkii osoittamaan naiselle, että nyt on kysymys jostain enemmästä kuin vain tavallisesta lähdevedestä. Hän syventää sanojaan: "Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä" Joh (4:13-14).

Jano on meille jokaiselle tuttu kokemus. Vaikka olisimme juoneet kuinka paljon tahansa, niin pian meillä on jälleen jano.

Tämän inhimillisen kokemuksen avulla Jeesus alkaa kertoa ihmisen toisenlaisesta janosta. Siinä on kysymys ihmisen sisimmän, sydämen janosta. Tämän janon ajamana Nikodemos tuli Jeesuksen luo. Nyt Jeesus haluaa herättää arkisissa asioissa askartelevassa samarialaisessa naisessa tämän saman janon - janon Jumalan luo.

Jo Vanhassa testamentissa kuvataan tätä janoa: "Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa" (Ps 42:2-3). Vanha hengellinen laulu sanoi tämän saman kertosäkeessään: "Sieluni kaipaa, Jumalaa se kaipaa, Kuin tuorehille lähteille peura halajaa" (Hgl 189).

Tosin harva oman aikamme ihminen tiedostaa tämän todellisen elämänjanonsa oikean luonteen ja lähtee etsimään siihen tyydytystä oikeasta suunnasta. Kovin monen elämässä tapahtuu nytkin sama, josta Jeremia murheellisena kuvasi: "Minun kansani on tehnyt syntiä kaksin verroin: minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt ja hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä" (Jer 2:13).

Mikä on Jumalan lahja ihmisen janoon?

Jumalan sanassa on kuva Jumalan kansasta vaeltamassa autiomaassa. Paavali soveltaa sitä näin: "Hehän joivat siitä hengellises­tä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus" (1 Kor 10:4). Autiomaassa tappavassa kuivuudessa Jumalan antoi kansalleen vettä. Nyt on meidän vuoromme vaeltaa. Ilman vettä emme pääse perille. Ja se vesi, jota tarvitsemme, on Jeesus Kristus.

Vain hän voi luvata totuudellisesti: "Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä" (Ilm 21:6). "Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä" (Ilm 22:17). Vain hänessä löytyy se kaikille avoin lähde, "joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta" (Sak 13:1).

Vain hän voi kutsua niin, että kutsulla on todellinen merkitys: "Kuulkaa kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen!" (Jes 55:1). Ja hän täsmentää kutsuaan ja sanoo, minne on tultava: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun tyköni ja juokoon" (Joh 7:37). Hän vieläpä lupaa, että oli ihminen millainen ja kuka tahansa niin sitä, joka hänen luokseen tulee, hän ei aja pois (Joh 6:37). Sitä merkitsee myös hänen kutsunsa Jesajan profetiassa: "Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää, tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta" (Jes 55:2).

Vain uskossa häneen ja hänen tuntemisessaan voi toteutua Jesajan sana: "Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuk­sen lähteistä" (Jes 12:3).

Jumalan lahja on siis Jeesus Kristus itse. Hän on Jumalan vastaus ihmiskunnan syvimpään hätään. "Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen" (Joh 5:24-26). Vain hänet kohdattuamme voimme sanoa Psalmin sanoin: "Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon. Herra, suo armosi ja hyvyytesi niille, jotka tuntevat sinut ja joilla on vilpitön sydän" (Ps 36:8-11).

Hänet Jumala on lähettänyt ja antanut hänet syntisen ja langenneen ihmissuvun käsiin. Siinä hän nyt istui Jaakobin kaivon kannen reunalla vastapäätä samarialaista naista. Hän oli aivan tavallisen juutalaisen miehen kaltainen ja pyysi keskipäivän helteessä janoonsa vettä. Kuitenkin hän oli Jumalan ainoa Poika. Pian hänet korotettaisiin ristille, kuten Mooses oli aikoinaan nostanut käärmeen tangon päähän (Joh 3:14). Silloin hän todellisena ihmisenä sanoi: "Minun on jano" (Joh 19:28). Ja juotunaan hän sanoi Jumalan Poikana nuo ihmiskunnalle niin ratkaisevat sanat: "Se on täytetty" (19:30). Nyt synnit on sovitettu ja tie iankaikkiseen elämään on kaikille ihmisille avoin.

Pian saarnattaisiin kaikkialla maailmassa kaikkien ihmisten kuultavaksi, että juuri tuo ristiinnaulittu Jeesus Kristus on ainoa pelastuksen tuoja maailmalle (1 Kor 1:21,23). Kaikkien on saatava kuulla, että hän "uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta" (Gal 1:4). Nyt ei yksikään, joka häneen uskoo huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä (Joh 3:16).

Jeesus on se Jumalan lahja, jonka hän antaa ihmiselle. Tämän lahja sisältää iankaikkisen elämän. "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä" (Joh 3:36, KR 38). Täällä alhaalla ikuinen elämä on sitä, että tunnemme sanan kautta ainoan todellisen Jumalan ja hänet, jonka Jumala lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen (Joh 17:3). Kun nyt häneen uskomme, meillä on iankaikkinen elämä (Joh 20:31). Näin sanan synnyttämä usko ja Jeesuksen läsnäolo muodostuu uskovan sydämessä iankaikkisen elämän vettä kumpuavaksi lähteeksi (Joh 4:14).

Tämä lähde puhkeaa ja alkaa kummuta kaikkialla siellä, missä julistetaan evankeliumia Kristuksesta ja missä ihmiset ottavat evankeliumin vastaan. Se on elämää Jumalan armon evankeliumista. Se on elämää siitä ihmeellisestä uutisesta, että Jumala ei Kristuksen tähden lue meille meidän syntejämme, vaan antaa ne joka hetki meille anteeksi. Siellä missä tämä sanoma valloittaa ihmisten sydämet, siellä korjataan satoa iankaikkiseen elämään (Joh 4:36).

On suurenmoista, että Jeesus kuvaa lahjansa vastaanottamista juomisena ja nimenomaan jatkuvana juomisena. Vastasyntynyt lapsikin osaa jo juoda tai ainakin imeä ja niellä nestettä. Se on ensimmäisiä toimintoja huutamisen ohella, joita ihminen osaa heti synnyttyään. Janoista ei tarvitse erikseen opettaa juomaan. Jokainen meistä pystyy juomaan joka hetki janoonsa. Kuinka yksinkertaista ja selvää se onkaan. Nyt myös Jumalan suurimman lahjan, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän vastaanottaminen, on tuota yksinkertaista juomista. "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!" (Joh 7:37). Sitä juomista joudumme kuitenkin opettelemaan läpi koko elämämme. Se on liian lapsenomaista, liian ilmaista, jotta meidän olisi helppoa juoda ja juoda niin välittömästi ja yksinkertaisesti kuin sen tulee tapahtua. Mitä Jeesus sanoikaan? "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse" (Mark 10:15).

Mikä on se lähde, joka alkaa pulputa ihmisessä?

Kristus on läsnä häneen luottavan ihmisen elämässä. Hän lupasi ja hän myös pitää lupauksensa: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt 28:28). Nyt jokainen häneen luottava voi sanoa rohkeasti: Kris­tus on kanssani tässä ja nyt. Jeesuksen läsnäolo on uskovassa ihmisessä se joka hetki pulppuava lähde. Tämä läsnäolo on enemmän kuin vain tietoa, tunnetta tai kokemusta, vaikka toki kaikkea sitäkin on siinä mukana. Se on uskonluottamusta, jonka psalmin rukoilija on pukenut verrattomiksi sanoiksi: "Minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni. Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti…minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani" (Ps 73:23-26,28).

Siksi Paavali saattoi sano rohkeasti: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto" (Fil 1:21). "Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu" (Fil 3:8). Hän oli löytänyt sellaisen lähteen, joka todella kumpusi hänessä ja sen rinnalla kaikki muu menetti arvonsa.

Voimme monin tavoin koettaa kuvata Jeesusta, joka tyydyttää isoavan ja janoavan ihmisen syvän ikävän. Jeesus on kuin viinipuun runko ja Kristukseen uskova kuin oksa viinipuussa. Kaikki elämä lähtee rungosta ja yhteydestä runkoon. Pysymällä hänessä elämä saa mielekkyyden ja tuottaa todellista hedelmää (Joh 15:4).

Jesaja kuvaa tätä samaa yhteyttä Herraan: "Kuulkaa minun niin saatte syödä hyvää ja teidän sielunne virvoittuu... Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni, kuulkaa niin teidän sielunne saa elää" (Jes 55:2-3). Mikä virvoitus ja mikä elämä hänessä onkaan! Jotain tästä samasta annista on Jeesuksen sanoissa: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua... näin tiedän sielunne löytää levon" (Matt 11:28-29, KR 38). Jäähyväispuheessaan Jeesus toisti tämän sama lupauksen: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh 14:27, KR 38).

Kristus on mitä todellisimmin läsnä nimenomaan hänestä kertovassa evankeliumin sanassa. Kristus välittyy syntiselle ihmiselle juuri evankeliumin saarnassa (1 Kor 15:1-5). Siksi lähde kumpuaa sanassa ja sana kautta. Jeesus sanoi: "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän" (Joh 5:24). Se lähde, joka alkaa pulputa on siis evankeliumin sana. Me kuulemme sen, me luemme siitä, opettelemme ulkoa, toistamme ja pidämme siitä kiinni. Miten se ruokkiikaan sisintämme ja antaa uutta rohkeutta ja voimaa.

Tosin moni meistä on ensin kohdannut Jumalan sanan hyvin vaativana ja pelottavanakin. Vasta ehkä pitkän ajan kuluttua sanan varsinainen sisältö, sen evankeliumi Kristuksen armotyöstä meidän puolestamme ja meidän hyväksemme on tullut meille kaikki kaikeksi. Paavali ilmaisi tämän sanan ytimen ja alati pulppuavan lähteen hyvinkin henkilökohtaisella tavalla: "Minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal 2:20b, KR 38).

Rosenius sanoo tämän seuraavalla tavalla: "Pysähdy ja kuuntele kuinka Jumala puhuu, tartu hänen sanoihinsa ja luota niihin, olkoon sinun ansiosi ja parannuksen tekosi miten viheliäinen tahansa ja tuntukoon se sydämessäsi kuinka vähältä hyvänsä. Jos vain voit tarttua Jumalan sanaan ja sydämen uskolla omistat itsellesi hänen todistuksensa Kristuksesta, niin silloin omistat Vapahtajan kokonaan ja kaiken minkä hän on sinulle hankkinut." "Sinulla on sana. Omista sana, niin saat Kristuksen." "Jos tartut sanaan kiinni, tartut samalla Kristukseenkin. Sillä samalla kun sana Kristuksesta pääsee sydämeesi, tulee myös Kristus ansioineen sinun omaksesi ja sen lisäksi vielä kaikki se, minkä sana sisältää. Näin usko pelastaa. Jumala antaa sinulle sanansa, sinä tartut siihen ja samalla omistat kaiken sen, minkä sanan sisälsi ja lupasi." "Meidän on alettava sanalla, Herran sanan kuulemisella ja kätkemisellä ja siihen on meidän luotettava. Meillä on suuri taipumus siihen, ettemme tahdo uskoa, jos emme tunne jotain sydämessämme ja jos emme tunne Hengen elämän vaikutuksia. Sitä emme voi saada ennen kuin uskolla omistamme sanan" (Elämän leipää,456, 457,458).

Kristuksesta kertovaan evankeliumin sanaan luottaminen on aina Pyhän Hengen läsnäoloa ihmisessä. Siinä toteutuu Hengen tuleminen ihmiseen. Sanansa kautta Kristus ja Pyhä Henki on läsnä häneen turvautuvan ihmisen elämässä. Jokainen Kristukseen luottava voi sanoa rohkeasti: Kristus on kanssani tässä ja nyt. Tänä Jeesuksen läsnäolo on enemmän kuin vain tietoa, tunnetta tai kokemusta, vaikka toki kaikkea sitäkin on siinä mukana. Se on iankaikkista elämää, joka on jo "alkanut täällä maitten päälle ja jatkuu iäti taivaassa."

Liisa Kingma kertoessaan muslimikristityn Zian vankeudesta ja kidutuksista kirjassa Koraanikoulusta Kristuksen askeliin. Myöhemmin hänet tapettiin marttyyrina. Vangittuna ollessaan hänelle elivät ennen kaikkea Psalmin sanat: "Minä olen hänen tykönänsä kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan" (Ps 91:15, KR 38).

Zia kirjoitti vapauduttuaan: "Jeesus oli Isän hylkäämä, minä en koskaan. Jumala oli kaukana, kuin itsensä kätkien, ei tullut näkyvä apua, mutta armo riitti silloinkin. Minun piti pitää itseni kaikille kuolleena ja kaiken minulle kuolleena. En tiennyt tästä päivästä, en huomisesta. Oli vain tämä hetki ja Jumala. Kaikki minulta voidaan viedä, mutta ei Jumalaa, Jeesuksen Kristuk­sen Isää, minun Isääni. Hänen omansa olen luvan­nut olla elämässä ja kuole­massa ja hän pitää omastaan kiinni." Eräässä hänen sepittämässä laulussa sanotaan: "Jeesus meille hankkinut on ilon, onnen, autuuden, lahjaksi hän siksi antaa pelastuksen kaikille. Jeesus olkoon elämäni tosi perustus". "Sydämessämme nyt on ilo aivan verraton. Jeesus Kristus meidät on synneistämme puhdistanut lumivalkeaksi." Zian sydämessä kumpusi elävän veden lähde vankilan kidutuksissakin.

Luther kuvasi tätä sisimmässään kumpuavaa iankaikkisen elämän lähdettä: "Minun sydämessäni vallitsee ja on vallitseva yksinomaan tämä yksi asia, nimittäin rakkaus Herraani Jeesukseen Kristukseen, joka on ainoa keskus, alku ja loppu kaikissa niissä hengellisissä ja hurskaissa ajatuksissa, joita minulla on yöt päivät. Ja sittenkin tunnen, että tuskin pääsen edes tämän äärettömän, käsittämättömän ja pohjattoman viisauden alkuun ja että minun on onnistunut löytää ja saattaa päivän valoon tuskin muuta kuin muutamia vähäisiä siruja ja osia tästä kaikkein kalleimmasta ja rikkaimmasta kaivoksesta" (Luther, Elämän taistelussa, 24).

Augustinus sanoi tämän saman tunnustuksen: "Mikään siitä kaikesta, jonka Jumala sinulle lupaa, ei ole minkään arvoista ilman Jumalaa itseään. Jumala ei antaisi minulle mitään tyydytystä, ellei hän, Jumala, lupaisi minulle itseään. Mitä on koko maailma? Mitä on koko taivas? Mitä ovat kaikki tähdet? Mitä on aurinko? Mitä on kuu? Mitä ovat enkelien joukot? Niiden kaikkien keskellä minä janoan Luojaa; häntä minä isoan, häntä minä janoan, hänelle minä sanon: Sinun luonasi on elämän lähde."

Jeesuksen ja Isän tunteminen on tämän elämän ainoa päämäärä. Se ratkaisee koko maallisen elämän tarkoituksen. Jeesuksen tunteminen vallatkoon meidät niin että voimme Pietarin tavoin sanoa lankeemuksenkin jälkeen: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas" (Joh 21:17). Jumalan ratkaisu ihmisen hätään on henkilö, hänen oma Poikansa, Jeesus Kristus ja hänen lähettämisensä kuolemaan meidän syntimme tähden. Miksi emme alituisesti olisi menemässä hänen luokseen kaikkine asioittemme kanssa.

Emme voi täällä alhaalla vaatia itsellemme jatkuvaa hyvää oloa. Eihän se ollut meidän Mestarimmekaan osa. Meidän on suostuttava kestämään tuskaa, elämän sekavuutta, sairautta ja kohdattava kuolema. Meidän on suostuttava jatkuvaan riisumiseen ja luopumiseen. Kuitenkin olemme kaiken sen keskellä autuaita, jos katsomme Jeesukseen. Olemme rutiköyhiä ja kuitenkin autuaita. Miten hyvin tätä lähdeihmisen uskonelämää kuvaakaan Roseniuksen tuttu laulu: "Oi mitä ihmeitä on pyhät Herran: Autuaat aivan, mut huokailevat. Lapsia taivaan, vangitut vaivaan! Turvatut, kuitenkin rauhattomat! Uskossa saadaan kulkea vielä: Nähdä ei saa, se ei hyödytäkään. Tuntehet haihtuu, muuttuu ja vaihtuu. Vain sanaan uskomaan siksi mä jään" (Hgl 247:3-4).

Jatkuvasti Jeesuksen antamasta elävästä vedestä riippuvainen uskova tulee itsekin elävän veden lähteeksi sillä tavoin, että hän juodessaan hänen maljansa alkaa vuotaa yli. Psalmista sanoi sen näin: "Minun maljani on ylitsevuotavainen" (Ps 23:5). Vesi tulee joka hetki Herralta. Jeesus itse on elämän veden lähde ja häneen uskova on se puro, jota pitkin lähteen vesi virtaa maailmaan. Ratkaisevaa on yhteys Jeesukseen eikä se millaisia uskovia meistä on tullut ja mitä olemme saaneet aikaan. Olemme vain tuo lähdeveden synnyttämä puro. Vasta ylösnousemuksen jälkeen teemme varsinaisen työmme ja saavutamme suuria. Ennen ylösnousemusta ainoa todella merkittävä tavoite ajallisessa elämässä on Jeesuksen tunteminen ja uskon säilyttäminen. Jeesus joka tapauksessa lupaa: "Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa… se kuivuu" (Joh 15:5-6). Kaikki elämässämme riippuu siitä, että saamme kaiken Jeesukselta. Siksi suostumme täällä ajassa kylvämään kyynelin ja siellä kirkkaudessa leikkaamaan riemuiten.

Jeesus tuo valoon naisen synnin

Palaamme vielä samarialaisen naisen ja Jeesuksen keskusteluun. Jeesuksen tarjoama elävä vesi herätti hänen kiinnostuksensa. Hän pyytää itselleen sitä, mitä Jeesus voi antaa: "Herra, anna minulle sitä vettä" (Joh 4:15). Mutta pyynnöstään huolimatta hän ajattelee asioita vain maallisesta näkökulmasta. Hänestä olisi eriomaista, jos hänen ei enää tarvitsisi käydä vedenhaussa täällä kaukana olevalla kaivolla.

Naisessa oli syntynyt luottamus Jeesukseen. Siksi Jeesus näki mahdolliseksi ottaa esiin jotain sellaista, joka muutti koko keskustelun luonnetta. Hän vei yllättäen keskustelun naisen henkilökohtaiseen elämään ja sen vaikeuksiin. Hienovaraisesti, mutta suoraan Jeesus paljasti naisen elämän sotkut. Valoon tuli naisen monet miessuhteet. Paljastaessaan naisen syntielämään Jeesus ei syytä eikä loukkaa. Hän jopa sanoi kahteen kertaan: "Totta puhuit" (Joh 4:17, 18). Samalla kuitenkin nainen syvästi kokee tuleensa paljastetuksi. Hänen on mahdotonta salata tältä mieheltä mitään omasta elämästään. Nainen ei loukkaannu siitä, että hänen elämänsä hävettävä todellisuus ja epäonnistumiset paljastuvat.

Todellinen usko Kristuksen voi syntyä vasta siellä, missä ihmisen synnit tulevat valoon ja ihminen kokee, että Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka (Ps 51:8). Synnit eivät voi jäädä piiloon Kristuksen kohtaamisessa. Hän näkee ihmisen läpi. Hän tuntee ja tietää mitä ihmisessä on. Mikään ei hänen katseeltaan jää salaan. Syntien tunteminen ja tunnustaminen on se todellinen kädensija, jonka avulla ihmissydän avautuu Kristukselle.

Nainen ei kertomuksen mukaan suoraan tunnusta syntiään, mutta hän tunnustaa sen, että Jeesus on nähnyt hänet läpi. Hän koki jotain samaa kuin Natanael, joka huudahti kohdattuaan ensimmäistä kertaa Jeesuksen: "Mistä sinä minut tunnet?" (Joh 1:48).

Tosin nainen vielä vähän aikaa koettaa kiertää aiheen polttavuuden. Hän vie keskustelun muualle ja alkaa kysellä vastausta juutalaisten ja samarialaisten ristiriitaan oikeasta rukouksesta ja rukouspaikasta. Hän tuo esiin myös toisen kiistakysymyksen - kysymyksen Messiaasta. Jeesus vastaa asiallisesti molempiin kysymyksiin. Samalla hän sanoo Johanneksen evankeliumin mukaan ensimmäistä kertaa suoraan, että juuri hän on juuri tuo Jumalan lähettämä Messias: "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi" (Joh 4:26). Siinä ovat nuo tärkeät Messiasta kuvaavat sanat: minä olen (kreik ego eimi, vrt. 2 Moos 3:14). Ne toistuvat usein Johanneksen evankeliumissa silloin, kun tulee esiin suora ilmoitus Jeesuksesta Messiaana.

Jeesus on tuonut tämän naisen synnit valoon. Näin meidänkin elämässämme. Kun tulemme Jeesuksen luo ottaaksemme vastaan sen, mitä hän tarjoaa, joudummekin näkemään totuuden itsestämme. Synnit ilmaantuvat eteemme. Jeesus ei kuitenkaan pidä moraalisaarnaa. Hän ei vaadi meitä ryhdistäytymään ja muuttumaan. Tällaiset vaatimukset nousevat ihmisen omasta uskonnollisuudesta. Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan pelastavan pyhyyden kanssa. Päinvastoin sellainen estää ihmistä kokemasta pelastusta ja pääsemästä todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa. Jeesus asettaa kyllä meidät kasvotusten oman itsemme kanssa. Se voi tapahtua niin, että hän osoittaa jotakin yksityistä syntiä. Se voi tapahtua myös siten, että monta syntiä tulee tietoisuuteemme. Ei ole kuitenkaan merkitsevää, miten monta tai kuinka vähän syntejä näemme itsessämme. Ratkaisevaa on, ymmärrämmekö, että olemme kadotettuja synteinemme. Olemme täysin kyvyttömiä itse auttamaan itseämme. "Ei auta oma apumme, muu apu täytyy saada." Vasta kun tajuamme ja tunnustamme tämän avuttomuutemme, osaamme myös avautua Jeesuksen armon ja anteeksiantamuksen sanalle niin, että se alkaa hallita meitä.

Emme tarvitse monia sanoja ilmaistaksemme totuuden itsestämme. Kaikki riippuu siitä taivummeko sen edessä, mitä Jumalan Sana sanoo meistä, ja mitä Jumalan Pyhä Henki paljastaa meille. Kristityn itsetuntemus rakentuu siitä, kuinka annamme tilaa Jumalan sanalle ja taivumme kuulemaan sen puhuttelua.

Mitä tästä kohtaamisesta seurasi? (Joh 4:27-42)

Juuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kuitenkaan kysynyt, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle (27). Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille (28): "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias” (29). Ihmiset lähtivät kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo (30).
Sillä välin opetuslapset sanoivat Jeesukselle: "Rabbi, tule syömään" (31). Mutta hän sanoi heille: "Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä" (32). Opetuslapset kummastelivat keskenään: "Onko joku tuonut hänelle syötävää" (33)? Mutta Jeesus jatkoi: "Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen (34). Te sanotte: 'Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.' Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi (35). Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa (36). Tässä pitää paikkansa sanonta: 'Toinen kylvää, toinen korjaa' (37). Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät" (38).
Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: "Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt" (39). Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi (40). Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan (41), ja he sanoivat naiselle: "Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja" (42).

Nainen oli niin voimakkaasti Jeesuksen sanojen koskettama, että hän jätti vesiruukkunsa siihen paikkaan ja kiiruhti kaupunkiin. Hän ei voinut olla kertomatta siitä, mitä oli kuullut Jeesukselta. Heidän kaivollaan oli nyt mies, joka oli nähnyt hänen lävitseen ja paljastanut hänen elämänsä (Joh 4:29). Hän oli vakuuttunut myös siitä, että tuolla miehellä oli iankaikkisen elämän sanat. Siksi hän kutsui toisiakin kuuntelemaan Jeesuksen opetusta.

Naisen tuoman uutisen innostamana ihmiset lähtivät kaupungista katsomaan millainen mies Jeesus Kristus todella oli. Kaupungissa ruokaostoksilla olleet Jeesuksen opetuslapset eivät kyenneet johtamaan kaupunkilaisia Jeesuksen luo. Nainen sai todistuksillaan kaupungin liikkeelle eivätkä ihmiset pettyneet. Uutinen Jeesuksesta oli ollut oikea. Monessa sydämessä oli syntynyt usko Jeesukseen jo naisen puheen tähden. Nainen oli voittanut tahtomattaan sieluja Kristukselle. Kohdattuaan Jeesuksen he pyysivät häntä jäämään heidän kaupunkiinsa. Sinne Jeesus jäi, kun sen sijaan hän oli joutunut lähtemään suorinta tietä pois Juudasta fariseusten vihamielisyyden takia (Joh 4:1-3). Uskonnollinen ja ylistetty Jerusalem torjui, syntinen ja halveksittu Sykar otti vastaan Jeesuksen.

Vaikka Jeesus oli tehnyt ihmeitä Jerusalemissa ja siellä tiedettiin näistä hänen ihmeistään, niin siitä huolimatta hänet torjuttiin. Häntä ympäröi siellä vihamielinen ilmapiiri. Täällä Samariassa hän ei tehnyt ihmeitä, vaan vain opetti, paljasti ihmisen synnit ja tarjosi Jumalan sanaa elävänä vetenä ja iankaikkisen elämän antajana. Se synnytti monissa sydämissä uskon häneen. He todistivat syntyneestä uskosta: "Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja" (Joh 4:42). Nimenomaan Jeesuksen persoonan kohtaaminen oli synnyttänyt heissä uskon häneen. Jeesus itse oli saanut heidät sydämessään vakuuttuneeksi hänen sanojensa totuudellisuudesta. He näkivät hänet todella suurena - maailman Vapahtajana.

Lopultakaan mikään ihmeteko ei voi synnyttää sydämen uskoa Jeesukseen Kristukseen. Se voi toki synnyttää sellaisen kiinnostuksen, joka johtaa todelliseen uskoon. Vain taju siitä, että minut nähdään läpi, minua aivankuin katsellaan ulkoa­päin pyhillä silmillä ja minut paljastetaan, vain se panee liikkeelle sisimmässäni prosessin kohti todellista uskoa. Miten psalmista sanookaan: "Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut, kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.

Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps 139:1,3,4,24, KR 38). Näinhän on joka hetki, mutta en itse oivalla sitä. Herätys on tulemista tietoiseksi tästä paljastavasta todel­lisuudesta. Mihin voisin paeta hänen pyhyytensä edestä? Mitä Natanael huudahtikaan kohdatessaan ensimmäisen kerran Jeesuksen: "Mistä sinä minut tunnet?" (Joh 1:48). Mitä Johannes sanoikaan Jeesuksesta: "Hän tunsi heidät kaikki" (2:24). Ja miten terävästi Jeesus sanoikaan kyselevälle Nikodemokselle: "Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?" (3:10). Ja nyt samarialainen nainen sanoo avoimesti: "Hän on sanonut kaikki mitä minä olen tehnyt" (4:29, KR 38). Paljastetuksi tulemisen ja synnintunto on se sydämen taula, johon uskon tuli tarttuu.

Samarialaisten usko Jeesuksen oli nyt myös henkilökohtaista luottamusta eikä vain ihmemiehen ihmettelyä. Usko ei saavutakaan todellista luonnettaan ellei se johda aitoon Jeesuksen kohtaamiseen ja tuntemiseen pelastajana. Samarialaisten tunnustuksessa oli jotain samasta henkilökohtaisesta vakuuttumisesta, joka valtasi aikoinaan Saban kuningattaren, kun hän oli oppinut tuntemaan Salomon: "Minä en uskonut, mitä sanottiin, ennenkuin itse tulin ja sain omin silmin nähdä; ja katso, ei puoltakaan oltu minulle kerrottu" (1 Kun 10:7, KR 38).

Omalla terävällä tavallaan Luther Roomalaiskirjeen esipuheessa kuvaa tätä uskoa henkilökohtaista uskoa: "Usko on elävä, uhkarohkea luottamus Jumalan armoon, niin varma, että se voisi tuhannen kertaa kuolla sen puolesta. Ja sellainen Jumalan armoon luottaminen ja tunteminen tekee iloiseksi, uskaliaaksi Jumalaa ja kaikkia luotuja koitaan, sen vaikuttaa Pyhä Henki uskossa. Siitä tullaan ilman pakkoa halukkaiksi mielellään tekemään hyvää jokaiselle, palvelemaan jokaista, kärsimään kaikkea rakkaudesta Jumalaan ja hänen ylistyksekseen, koska hän on osoittanut niin suuren armon."

Olemme Johanneksen evankeliumin kuvauksessa ensin kohdanneet Jeesuksen uupuneena juutalaisena miehenä. Pian häntä jo puhutellaan Herraksi. Kohta hän osoittautuu profeetaksi ja niin hän sanoo olevansa Jumalan lähettämä Messias, joka sanoo itsestään nuo kohtalokkaat avainsanat: minä olen. Lopuksi samarialaiset tunnustavat hänet maailman pelastajaksi.

Samariassa tapahtui sanan kylvö ja leikkaaminen samaan aikaan. Nyt kylväjä sai iloita yhdessä korjaajan kanssa (Joh 4:36). Siellä missä sanaa julistetaan, siellä samassa syntyi satoa iankaikkiseen elämään. Emme ihmettele. että myöhemmin Filippuksen oli helppo saavuttaa voittoja Samariassa (Apt 8:5-6). Tässä oli kylvetty perusta myöhemmin korjattavalle sadolle.

On myös ihmeellistä lukea millä tavoin Jeesus itse koki Samarian herätyksen ja ihmisten uskoontulon. Kun opetuslapset palasivat kaupungista ruuan hausta, Jeesus ei halunnutkaan syödä. Hän oli niin iloinen löytäessään sanoilleen avoimen ihmissydämen, että unohti oman nälkänsä ja janonsa. Juuri tätä varten Isä oli lähettänyt hänet. Hän oli tullut maailmaan pelastamaan syntisiä (1 Tim 1:15).

Ensimmäistä kertaa Jeesus tässä puhuu myös siitä, että Isä on hänet lähettänyt. Hänelle olikin tärkeintä, että hän täyttäisi lähettäjänsä tahdon ja veisi tämän antaman työn päätökseen (Joh 4:34). Se oli hänen todellinen ruokansa. Getsemanessa näemme, ettei tämä suinkaan ollut hänelle vain iloinne asia. Silloin suuressa tuskassaan hän rukoili niin kiihkeästi, että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin (Luuk 22:44). Hänen ei ollutkaan helppoa sanoa: "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun" (22:42).

Usko on uskoa Jeesuksen sanaan (Joh 4:43-54)

Kahden päivän kuluttua Jeesus sitten lähti Galileaan (43). Hän oli itse sanonut, ettei profeettaa pidetä arvossa kotiseudullaan (44), mutta kun hän nyt tuli Galileaan, galilealaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan. Hekin olivat käyneet Jerusalemissa juhlilla ja nähneet, mitä Jeesus siellä juhlan aikana teki (45). Jeesus tuli taas Galilean Kaanaan, missä hän oli muuttanut veden viiniksi.
Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana (46). Kultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan (47). Jeesus sanoi hänelle: "Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä" (48). Mutta virkamies pyysi: "Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee" (49). Silloin Jeesus sanoi: "Mene kotiisi. Poikasi elää." Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti (50). Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen (51). Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: "Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti" (52). Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: "Poikasi elää", ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen (53). Tämä oli Jeesuksen toinen tunnusteko, ja hän teki sen tultuaan Juudeasta Galileaan (54).

Hetket Jeesuksen seurassa olivat pian ohitse Sykarissa. Matka jatkui kohti kotikaupunkia Kapernaumia. Nyt kansa otti Galileassa Jeesuksen ystävällisesti vastaan. Hyvä maine hänestä oli kulkenut hänen edellään.

Erästä kapernaumilaista kotia oli kohdannut kuitenkin suuri murhe. Perheen pieni poika oli kuolemai­sil­laan. Isällä oli tuska. Hän oli tuon ajan suurimman vallan ja voimankäytön edustajan, kuningas Herodes Antipaan korkea-arvoinen virkamies. Hänen asemansa tuli näkyviin siinä, että hänellä oli palvelijoita. Nyt hän oli kuitenkin voimaton. Lapsen vaikea sairaus on aina tuskallinen kokemus ja näytti siltä kuin kuolema voittaisi.

Tuo virkamies oli kuitenkin poikkeuksellinen mies. Hän lähti henkilökohtaisesti etsimään yli 30 kilometrin päähän apua Jeesukselta Kristukselta. Mistä mies tiesi, että Jeesus voi auttaa? Ehkä hän oli nähnyt Jeesuksen auttavan jotakuta, ehkä kuullut kerrottavan. Joka tapauksessa hänet oli tavalla tai toisella kohdannut sanoma Jeesukses­ta.

Kun ahdistunut mies lopulta tavoitti Jeesuksen, Jeesus kohtelikin häntä tyrmistyttävällä tavalla. Jeesus näytti ensin torjuvan hänen avunpyyntönsä. Jeesushan tuntui syyttävän: "Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä" (Joh 4:48). Siinä oli jotain samaa kuin hänen tylyntuntuisessa vastauksessa äitinsä pyyntöön kanaanilaisissa häissä: "Anna minun olla, nainen" (Joh 2:4). Samoin Jeesus aluksi torjui myös kanaanilaisen naisen avunpyynnön eikä edes vastannut hänelle mitään (Matt 15:23).

Välähdyksenomaisesti kohtaamme tässä sen saman ongelman, jonka kanssa Job kävi kovaa taistelua. Job vaikeroi sitä, että vastaako Jumala todella hänelle. Hän saikin ystävältään Elifakselta syytöksen: "Huuda sinä vain! Mutta vastaako sinulle kukaan?" (Job 5:1). Job itsekin vaikeroi: "Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan" (9:16). "Anna sinä minulle vastaus, kun puhun sinulle" (3:22). "Jos huudan: "Tämä on väärin!", kukaan ei minua kuule, jos pyydän oikeutta, kukaan ei vastaa" (19:7). "Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua" (30:20; 31:35). Kun Herra näin vaikenee , hän ei myöskään näytä toimivan eikä puuttuvan asioiden kulkuun eikä kääntävän niitä meille myönteisiksi. Habakuk oli myös tämän ahdistuksen täyttämä: "Sinä et kuule... ja sinä et auta" (Hab 1:2, KR 38). Siinä oli myös Jeesuksen tuska Golgatalla: "Eeli, Eeli, lama sabaktani!"

Onko niin, että Jeesus haluaa varoittaa ympärillään olevia ihmisiä etsimästä yhteyttä häneen vain näkyvien merkkien ja poikkeusihmeitten tasolla tai sellaisten innostamana. Myöhemminhän hän sanoi Tuomaalle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (Joh 20:29). Emme siis saa loukkaantua häneen emmekä kieltää häntä, jos hän vaikenee tai nuhtelee. Hänellä on silloinkin oma tarkoituksensa. Meidän on vain osattava olla hiljaa ja jäätävä odottamaan yksin häntä. Sillä "jos Jumala pysyy vaiti, kuka voi häntä syyttää" (Job 34:29). Usko on uskallusta. Siinä ei voida laskea varmoin numeroin. Siinä ei ole todistuksia. Joka odottaa Jeesukselta näytösihmeitä, jotka todistai­sivat hänen valtansa ja uskoo niiden pohjalta, hän ei usko, koska hän ei uskalla mitään.

Sairas tulee ja sairaus menee ja useimpien meidän omalla tai läheistemme kohdalla on vain ajan kysymys milloin sairaus murtaa meidät lopullisesti. Sairaus on vain osa sitä todellisuutta, josta Raamattu sanoo: "Ihmisille on määrätty, että heidän on kuoleminen" (Hepr 9:27, KR 38). Emme voi paeta emmekä välttää sairautta emmekä kuolemaa tässä ruumiissa eläessämme. Meidän on opittava tyytymään siihen elämänosaan, joka meille on annettu ja siihen kuuluu sairaus yhtä hyvin kuin kuolemakin. Mutta on suurenmoista, että saamme kaikki huolemme tuoda Jeesuksen luo ja turvallisena jättää ne hänen käteensä.

Tärkeämpi kuin Jeesuksen tunnus- tai ihmeteko on hänen todellisuutensa, se, että hän on olemassa. Hänessä meillä on todellinen ja oikea kiintopiste elämän kaikissa tilanteissa. Meille riittää hänen persoonansa ja se mitä hän joka tapauksessa on. Me luotamme siihen, että juuri hän, Jumalan Poika ja Ihmisen Poika, on Jumalan vastaus niin yksityisen ihmisen kuin koko ihmiskunnan hätään ja kyselyyn. "Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa" (Ps 10:14, KR 38). Meidän kamppailumme siinä, että meistäkin voitaisiin joka tapauksessa sanoa: "He uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut" (Joh 2:22).

Eräs puhuttelevimpia hetkiäni eräällä Israelin matkalla oli Jerusalemissa Siionin vuorella. Opas luki kauhujen kammion yläpuolella olevan heprealaisen kirjoituksen ja väitti, että juuri sitä monet juutalaiset rukoilivat astuessaan kaasukammioihin. Siinä olivat sanat: "Minä uskon täydellä uskolla Messiaan tuloon ja vaikka hän viipyykin, siitä huolimatta minä odotan häntä joka päivä kunnes hän saapuu."