Johanneksen evankeliumi 16. luku

16. JEESUS KAIKEN VOITTAJA
Raamattuluento Joh 16:1- 33, Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 15.10. 2006.

Usko koetuksissa (Joh 16:1-4a)
"Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi (16:1). Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle (2). Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua (3). Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille (4a).

Kahteen kertaan Jeesus korostaa sitä, että hän nimenomaan puheellaan ja sanoillaan haluaa vahvistaa opetuslapsia kohtaamaan edessä oleva ja kestämään uskossa. ”Olen pu-hunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi” (Joh 16:1). ”Olen puhunut tämän teille siksi, että ... muistaisitte minun sanoneen tämän teille” (16:4a). Hän odottaa, että opetuslapset painavat mieleensä hänen sanansa ja muistavat, mitä hän on sanonut ja niin säilyttävät rohkeutensa. Kun he näkevät Jeesuksen sanojen pitävän paikkansa, he tajuavat, että kaikki heidän elämässään on Herran käsissä. Herra kyllä tietää, mitä tulee tapahtumaan ja hän on jo ennakolta puhunut siitä. Ei ole mitään syytä pelkoon. Hänen sanansa nostavat, kantavat ja pelastavat (Jes 46:4).

Jeesus kuvaa tässä uskon sortumista voimakkaalla sanalla ”loukkaantua” (kreik. skandalozo,loukkaantua). Se on käännetty myös sanoilla langeta pois, luopua - Matt 13:21, torjua - Matt 11:6, suuttua - Matt 15:12, olla pahennukseksi, herjaukseksi - 1 Kor 1:23. Se sisältää ajatuksen siitä, että pahennumme, suutumme Jeesukseen, siksi, ettei hän puhu tai toimikaan elämässämme niin kuin itse olemme odottaneet ja niin petymme häneen. Johannes on kertonut kuinka Jeesuksen puhetta kuuntelevista monet loukkaantuivat ja jättivät Jeesuksen (Joh 6:61). Meidänkin elämäämme voi tulla niin vaikeita koetuksia tai kohtaamme hänen sanansa niin kovina, että kadotamme luottamuksen armolliseen Herraan ja vetäy-dymme pois hänen seurastaan.

Joka tapauksessa Jeesus sanoo suoraan, ettei hänen opetuslastensa edessä suinkaan tulisi olemaan hauska, mukava ja menestystä täynnä oleva ajallinen elämä. Elämä hänen omanaan voi olla täynnä ongelmia ja taisteluja. Jeesus sanoi suoraan, että teidät erotetaan yhteiskunnan yhteydestä, jotkut teistä surmataan (Joh 16:2). Kun hän puhuu lopunajoista, hän sanoo: "Teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden.” ”Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan. Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän” (Luuk 21:12, 16-19). Jeesus rohkeasti julistaa nämä hänen maailmassa kärsivät opetuslapsensa autuaiksi, onnellisiksi: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri” (Matt 5:11-12).

Kuten Jeesus kirkastettiin tässä maailmanajassa ristin kärsimyksissä (Joh 13:31-32), niin samalla tavoin odottaa hänen omiaankin ristin kärsimys. Jokaisen Jeesukseen uskovan elämässä toteutuu tavalla tai toisella Jeesuksen sanat: ”Maailmassa teillä on ahdistus” (kreik. thlipsis) (16:33, KR 38). Jeesus ei halua pelotella seuraajiaan, mutta antaa totuudellisen kuvan edessä olevista vaikeuksista ja rohkaisee kohtaamaan tosiasiat. Samalla hän vakuuttaa, ettei tämä maailma tule voittamaan, vaan hän voittaa ja hänen omansa hänen kanssaan (16:33). Nyt on kuitenkin edessä se vaihe, jolloin elämä ei näytä suinkaan tuovan voittoa. Maailma iloitsee ja ”totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa” ja ”te joudutte murehtimaan”. Mutta vielä tulee aika, jolloin ”tuskanne muuttuu iloksi” (16:20).

Jokaisella Herran omalla on elämässä myös hyviä päiviä. Silloin voi tuntua siltä, että on niin helppoa uskoa Jeesukseen. Mutta entä silloin, kuin tulevat ahdistukset? Kuinka totuudellisesti psalmin rukoilija sanookaan: ”Minä sanoin menestyksen päivinä: ’Ikinä minä en horju.’ Hyvyydessäsi sinä, Herra, olit auttanut minut vuorille turvaan. Kun sitten käänsit pois kasvosi, minä hätäännyin” (Ps 30:7-8).

Jeesus sanoikin terävästi ”helppouskoisille” opetuslapsilleen: ”Nyt te kyllä uskotte" (Joh 16:31). Mutta ”tulee aika” ja Jeesus jopa sanoi, että se tulee pian, ”jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin” (16:32). Silloin tapahtuu jotain samaa kuin suden hyökätessä lammas-laumaan, ryöstäessä ja hajottaessa sen (10:12). Jumalan lapset hajotetaan ja heitä revitään – on sisältäpäin pelkoja ja ulkoapäin taisteluja (2 Kor 7:5). Kaiken hajoamisen ja riisumisen keskellä ovat Jeesuksen sanat varmoja ja hän itse luotettava: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni” (Joh 10:27-28). Mikään ei voi erottaa Kristuksen rakkaudesta, ei edes tuska tai ahdistus tai vaino (Room 8:35).

Joka tapauksessa Raamattu väittää, että ”vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina” (2 Tim 3:12). Paavali saattaa jopa huudahtaa: ”Millaisia vainoja olenkaan saanut kestää!” (2 Tim 3:11). Hän jopa kertoo joitakin yksityiskohtia: ”Minua on ruoskittu ylen määrin, monesti olen ollut kuolemanvaarassa. Olen juutalaisilta viisi kertaa saanut ’yhtä vaille neljäkymmentä’ ruoskaniskua, kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua on kivitetty” (2 Kor 11:23-25).

Kenties me saamme tänään täällä omassa maassamme ”viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti” (1 Tim 2:2). Olkaamme siitä sydämestämme kiitolliset Herralle. Jos tänään oma elämämme on ”tyyntä ja rauhallista”, älkäämme missään tapauksessa unohtako niitä monia kanssasisariamme ja -veljiämme, jotka eri puolilla maailmaa kärsivät monenlaisissa vainoissa ja vaikeuksissa. Meidän tulisi jatkuvasta antaa sydämessämme tilaa kärsivälle Jumalan seurakunnalle ja suostua siihen, että ”jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet” (1 Kor 12:26). Emme kykene kärsimään toisten kristittyjen kanssa, jos emme tiedä mitään heidän kärsimyksistään.

Juhani Lindgren mainitsee kirjassaan Lähetys 2001, että vuonna 1997 laskettiin aktiivisen vainon alla elävien kristittyjen, marttyyrien lukumääräksi 160 000. Luku on tuskin tänäkään vuonna pienempi, vaikka harva joutuu menettämään henkensä uskosta Kristukseen. Toisin oli viime vuosisadan julmissa ja verisissä kommunistien toimeenpanemissa vainoissa. Sil-loin surmattiin satojatuhansia, jopa miljoonia kristittyjä heidän uskonsa tähden. On järkyttä-vä lukeaKommunismin mustaa kirjaa (WSOY 2001), joka kuvaa tämän ateistisen uskonnon raakaa hallintoa, joka kaikkialla valtansa alle joutuneilla alueilla etsi myös ”uskonnollisen taikauskon” lumoamia vastustajiaan. Monen kristityn kirjastossa on 1960-luvulta alkaen kirjoja, jotka kertovat näistä vainoista. Jotain olemme niistä saaneet tietää myös inkeriläisten uskovien kautta. On hyvä jälleen lukea joku noista vanhoista kirjoista, vaikkapa Richard Wurmbrandin Kristus rautaesiripun takana tai Kirkkautta kidutuskammiossatai Veli And-reaksen Piikkilanka ei pidätä (Uusi Tie).

Jos menemme internetiin hakusanalla kristittyjen vainot, saamme satoja sivuja, joissa kerrotaan tämän päivän vainoista. Sieltä löytyy monia mainintoja kolmen ensimmäisen vuosisadan kristittyjen vainoista Rooman valtakunnassa. Mutta myös tietoja eri puolilta maailmaa, joissa kerrotaan kristittyjen vaikeuksista omassa yhteiskunnassaan. Joissakin maissa vainot ovat aktiivisia, mikä tarkoittaa sitä, että viranomaiset osallistuvat järjestelmällisiin vainoihin ja että vainot pohjautuvat syrjiviin ja sortaviin lakeihin. Toisissa maissa vainot ovat passiivisia ja tapahtuvat yhteisötasolla. Vainojen laatu ja mittavuus riippuu kyseisen maan poliittisesta järjestelmästä. Joissain maissa hyvät hallitsijat ja lait suojelevat kristittyjä rankoilta vainoilta. Niissä maissa, joissa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, kristityillä ei ole suojaa, ja vainoajilla näyttää olevan epävirallinen lupa toimia. Tämän luentoni loppuun olen liittänyt joitakin internetistä 13.10.06 löytämiäni esimerkkejä tämän päivän kristittyjen vai-noista.

Pyhä Henki paljastaa totuuden meistä ja kirkastaa Kristuksen (Joh 16:4b-15)
En ole aikaisemmin puhunut teille tästä, koska olen itse ollut kanssanne (4). Mutta nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen (5), vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin (6). Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne (7), ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio (8). Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun (9), vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua (10), ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu (11).
Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene otta-maan sitä vastaan (12). Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva (13). Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta (14). Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa (15).

Jeesus moneen kertaan jäähyväispuheessa ottaa esille Pyhän Hengen lähettämisen suu-ren merkityksen (Joh 14:16-18, 26; 15:26; 16:7-15 ). Tähän asti hän itse on ollut fyysisesti havaittavana opetuslastensa kanssa. He ovat voineet suoraan ja välittömästi keskustella hänen kanssaan kaikista asioista. Mutta pian alkaa vaihe, jota on jatkunut meihin asti ja jatkuu aina hänen näkyvään tulemukseensa asti. Tällöin on meidän käsissämme ja toivon mukaan myös sydämessämme vain hänen sanansa.

Nyt Jeesus sitoo sanaansa Pyhän Hengen, Totuuden Hengen ja Puolustajan ja hänen lähettämisensä: ”Minä lähetän hänet luoksenne” (Joh 16:7). Yhtä varmana kuin meillä on käsissämme Herran sana, yhtä varmana hän toteuttaa lupauksensa ja lähettää Pyhän Hengen. Jeesus vakuuttaa, että Pyhä Henki on kanssamme ikuisesti (14:16) ja että juuri tällä tavoin hän itse tulee luoksemme, niin ettemme jää orvoiksi (14:18). Vaikka emme näillä silmillä näe häntä emmekä näillä korvalla kuule hänen puhuvan, niin Pyhä Henki palauttaa mieleemme kaiken, mitä Jeesus on puhunut (14:26) ja hän nimenomaan todistaa ja osoittaa meille Jeesusta (15:26).

Näin Jeesus vie meidät Kolmiyhteisen Jumalan salaisuuden eteen. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat erillisiä persoonia. Isä lähetti Pojan, Poika lähetti Hengen, ja Henki on Pojan edustaja niin kuin Poika oli Isän edustaja. Kaikki kolme tekevät työtä yhdessä, mutta toimivat myös erikseen. On kolme erillistä persoonaa ja kuitenkin yksi Jumala. Kaikki, mitä Isällä on, on Pojan omaa, ja kaiken, mitä Poika haluaa opettaa, välittää Henki (16:15,12,14).

Kolminaisuuden toimintaan kuuluu, että Isä suunnittelee, Poika toteuttaa ja Henki panee toimeksi ja ilmoittaa. Jeesus ei ole tässä selvittänyt älyämme tyydyttävällä tavalla kolminaisuuden olemusta. Hän panee meidät todellisuuden eteen. Näin on. Hän puhuu yksinkertaisesti, mutta toisaalta kukaan ei ole kyennyt luotaamaan hänen sanojaan pohjaan saakka. Ja se, mitä hän sanoo, toteutuu ja toimii hänen omiensa elämässä.

Jeesus sanoo selvästi, millä tavoin Pyhän Hengen läsnäolo tulee elämässämme näkyviin. Tunnistamme Hengen läsnäolon siitä, että hän persoonallisella tavalla paljastaa meille täs-sä maailmassa eläessämme synnin (kreik. hamartia) todellisuuden (Joh 16:8). Ennen tätä synnin synniksi paljastamista, synti on ollut meille vain kielteinen ja teoreettinen asia, oike-astaan yhtä tyhjän kanssa. Mutta kun Jeesuksen lähettämänä Pyhä Henki alkaa vaikuttaa meissä, hän aivan kuin lävistää ja tutkii meidät, kumoaa omat mielipiteemme itsestämme ja omasta hyvyydestämme. Hän alkaa ajaa ahtaalle ja osoittaa meidän olevan syntisiä ja näin saa meidät vakuutetuksi omasta syyllisyydestämme (sanonnat on saatu kreik-suom. sana-kirjasta verbin elegkhoo, paljastaa, kohdalta).

Vasta silloin ihminen todella näkee, että synti asuu hänessä (Room 7:20) ja että ”petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” (Jer 17:9). ”Ajatuksin, sanoin ja töin olen sinun pyhän tahtosi rikkonut.” Synniksi nimenomaan paljastuu epäusko (Joh 3:19-20; 15:22). Sillä ”kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä” (Room 14:23). Synti on jäämistä pimeyteen (Joh 12:46), jossa torjutaan Jeesuksen paljastavat sanat. Kun Pyhä Henki tulee, me lakkaamme puolustamasta syntiämme (15:22). Selityksemme ja vastaväitteemme vaikenevat. Verho silmiemme edestä vedetään pois.

Kohtalokkaimmaksi synniksi paljastuu tässä maailmassa Jeesuksen torjuminen. Torjumi-sessa tulee esiin ihmisen ylpeys ja mitä syvin vastenmielisyys Jeesuksen pelastustyötä ja ristin kärsimystä kohtaan. Se on ristin hullutuksen hylkäämisestä ja sen tietoista torjumista. Mutta siihen liittyy aina myös se, ettemme sittenkään kaikessa ja aina luota täysin Jeesukseen Kristukseen. Emme sano kärsimystemme keskellä sydämemme pohjasta Jobin tavoin: ”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa” (Job 42:1). Emme mene Jeesuksen luo armahdettaviksi ja kokonaan hänen varaansa.

Pyhä Henki tuo myös julki sen vanhurskauden (kreik.diakiosynee), että Jeesus on mennyt Isän tykö ja on siellä jokaisen häneen uskovan vanhurskautena, puolustajana syntiä, perkelettä, syyllisyyttä, tuomiota ja helvettiä vastaan. Hänen vanhurskautensa näkeminen meidän sijaisvanhurskautenamme, vanhurskautena meidän puolestamme paljastaa meille kaiken oman vanhurskautemme olevan kuin saastainen vaate (Jes 64:6, KR 38). Näyttäminen merkitsee siis tässä sekä sitä, että Kristus Isän luona paljastuu meille ainoaksi Jumalalle kelpaavaksi vanhurskaudeksi. Se merkitsee myös sitä, että kun ihminen näkee oman vanhurskautensa tyhjäksi, hän alkaa turvautua Kristuksen taivaalliseen vanhurskauteen ja tulee näin uskosta vanhurskaaksi. Tämä Pyhän Hengen julki tuoma vanhurskaus on myös uskon vanhurskautta, koska Jeesus on mennyt pois näkyvistämme kirkkauden valtakuntaan emmekä tässä ja nyt voi nähdä emmekä koskettaa häntä. Voimme vain uskoa ja luottaa sanaan siitä, että hän on meidän vanhurskautemme Isän tykönä.

Pyhä Henki paljastaa ja tuo valoon myös sen tosiasian, että tämän maailman ruhtinas (ho arkhoon tou kosmou toutou) on tuomittu (kreik. krinoo). Hänen syyttämisvaltansa (Sak 3:1) on riistetty häneltä eikä hän voi enää ajaa Jeesukseen uskovia kadotukseen. Saatanalla ei ole mitään valtaa uskoviin, mutta hän voi edelleen vietellä ja kiusata. Hän ”kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä” (1 Piet 5:8). Tuomio (kreik. krisis) sisältää jatkuvan rajankäynnin ja taistelun valon ja pimeyden, uskon ja epäuskon välillä.

Pyhä Henki myös opastaa (kreik. hodegeoo, olla oppaana, taluttaa sellaista, joka haluaa kulkea oikeaa tietä, mutta joka tarvitsee apua sen löytämisessä) (Joh 16:13). Hän vie kohti koko totuutta, joka on Kristus. Vain hänessä ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä” (Kol 1:3). Ne ovat kätkettyinä niin, että jokainen kristittyjen sukupolvi joutuu kaivamaan ne esille niin kuin peltoon kätketyn aarteen. Koskaan kristitty ei voi sanoa, että hänen hallussaan on koko totuus ja hän tietää kaikki Jumalan salaisuudetkin. Täällä tietämisemme on vajavaista ja ”nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta” (1 Kor 13:9,12). Mutta kerran kaikki on täysin selvää, kaikki salaisuudet ovat paljastuneet, kaikki arvoitukset ratkenneet ja kaikkiin kysymyksiimme on tullut vastaus. Silloin tietomme ”on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee” (13:12).

Jumalan totuuden oppiminen on hidas prosessi, joka etenee sanaan juurtumisen ja kokemuksen kasvamisen myötä. Mutta pelkkä Raamatun lukeminen ja kokemuksen lisääntyminen ei kuitenkaan riitä. Päähänpistot ja virheelliset tulkinnat vievät nopeasti harhatielle, ellei olla Hengen opastettavana. Pyhä Henki luvattiin avuksi myös tällaisiin tilanteisiin. Silloin on oltava selvillä missä nimenomaan tulee elämässämme näkyviin Pyhän Hengen vaikutus.

Miten erotan Pyhän Hengen äänen tuhansien äänien joukosta? Hän ei puhu omiaan, omassa nimessään, vaan vain sitä, mitä on saanut Jeesukselta (Joh 16:13) ja mikä tekee Jeesuksen todelliseksi ja hänen nimensä suureksi. Hänen ilmoituksensa on sopusoinnussa aiemman ilmoituksen kanssa. Hän ei myöskään mainosta itseään. Pyhä Henki on kuin kohdevalo, joka nostaa jonkin kohteen kirkkaana esiin ympäröivän yön synkkyydestä, mutta ei kiinnitä huomiota itseensä. Abrahamin palvelijan tavoin hän ei aja omaa vaan toisen asiaa. Pyhän Hengen tärkeimpänä tehtävänään on tehdä ihmiset tietoiseksi Kristuksesta. Siksi kaikki sellaiset liikkeet, jotka väittävät olevansa Hengen johdossa, mutta joissa huomio kiintyy Kristuksen sijasta liikkeen sisällä esiintyviin ilmiöihin, ovat ristiriidassa omien väitteittensä kanssa. Pyhä Henki kirkastaa kaikessa ja aina lopulta yksin Jeesuksen Kris-tuksen kaikki kaikeksi. Hän ei ole Pojan kilpailija, niin kuin ei ollut Johannes Kastajakaan. Johanneksen tehtävä oli suunnata ihmisten huomio pois omasta itsestään Seuraajaansa. ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh 3:30).

Pyhä Henki opastaa kohti edessä olevaa tulevaisuutta. Hän ilmoittaa, mitä on tuleva (Joh 16:13). Vaikka tulevaisuus on meille tuntematon, niin se ei ole Kristuksen tähden tuntematon. Hänet tuntiessamme, tunnemme myös tulevaisuuden. Siksi Kristuksen oman ei tarvitse pelätä sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hän tietää joka tapauksessa olevansa Pyhän Hengen kuljettama. Ja se tie on aina oikea ja turvallinen, vaikka se olisi kaita ja monel-la tavoin vaikea ja tuskallinen tie. Kohtaamme tulevaisuuden Kristuksen nimessä, ei Pyhän Hengen omassa nimessä. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan ilmoittaa sen, minkä kuulee ja saa Jeesukselta (16:13-15).

Ennen kaikkea Pyhän Hengen vaikutus meissä näkyy siinä, että hän kirkastaa (kreik. doxazoo) Jeesuksen Kristuksen (Joh 16:14). Hän ei kirkasta itseään, sillä ei Pyhä Henki ole tullut ihmiseksi, ei hän ole kärsinyt eikä kuollut puolestamme, hän ei ole ylösnoussut ja istunut Jumalan oikealle puolelle eikä hän tule tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kristillisen uskon keskeisenä tunnusmerkkinä ei ole Pyhän Hengen kyyhkynen tai tuuli tai tulenkielekkeet, vaan Kristuksen risti.

Kaikki, mikä on Isän, se on myös Pojan. Pojan omaa on juuri ihmiseksi tulo ja syntiemme sovitus ristillä. Nyt Pyhä Henki saa varsinaisen asiansa Jeesukselta Kristukselta (Joh 16:15). Se ei siis ole hän itse, vaan se, mitä hänellä on antaa, onkin Jeesuksen Kristuksen ja Isän omaa. Kaiken hän saa Jeesukselta. Hän on sanansaattaja ja ikään kuin enkeli, ja hän ilmoittaa (kreik. anangeloo, angelos, sanansaattaja, enkeli) opetuslapsille Jeesuksen persoonan ja työn puolestamme. Ilmoitus on meille aina sanaa, joka osoittaa Jeesuksen todellisuuden ja tahdon. Siksi viiteen kertaan Jeesus nimenomaan toistaa, että Pyhä Henki puhuu, ilmoittaa (16:13-15). Pyhä Henki tulee todelliseksi puheena, ilmoituksena, sanana. Toistamme, mitä aikaisemmin olemme sanoneet, että Pyhän Hengen hahmo ihmiselle on Jumalan sanan hahmo. Pyhä Henki on sitoutunut sanaan. Sana on Pyhän Hengen maailmassa tapahtuvan toiminnan väline. Kun haluat Pyhän Hengen toimivan elämässäsi, juurru sanaan. Hyvä on jälleen myös palauttaa mieliimme Lutherin sanat: "Jumala ei anna kenellekään Henkeänsä ja armoansa muulla tavalla kuin edeltävän sanan välityksellä" (Luther).

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Pyhän Hengen todellisen vaikutuksen seurauksena Raamattu tulee meille tärkeäksi ja Jeesus Kristus läheiseksi ja todelliseksi. Synnin, vanhurskauden ja tuomion tultua meille mitä henkilökohtaisimmaksi ja todellisimmaksi asiaksi, silloin äärimmäisen kipeästi tarvitsemme Jeesusta Kristusta joka hetki syntiemme sovittajana, vanhurskautenamme ja suojanamme Saatanan syytöksiä vastaan. Vain Pyhän Hen-gen voimallisen työn seurauksena tämä voi toteutua elämässämme.

Ihmisten sanat ja teot katoavat emmekä voi niihin luottaa, mutta Jeesuksen sanat tunkevat kaiken läpi ja ne tuovat elämään lujan perustan ja turvallisuuden. ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa” (Matt 24:35). Kaikissa hänen omiensa elämän vaiheissa voivat Jeesuksen sanat muuttua kantavaksi voimaksi. Hän sanoo: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun” (14:1, KR 38). Mutta hän ei vain sano tätä, vaan ottaessamme vastaan nämä hänen sanansa, ne myös vievät pois sydämen murheen ja antavat uskon. Kun hänen sanansa kannattelevat, silloin toteu-tuu profetia: ”Minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan” (Jes 46:4). Silloin myös koemme todeksi Herran sanan: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret” (5 Moos 33:27).

Koko Jeesuksen jäähyväispuhe on talletettu meille sen tähden, että mekin, jotka sitä nyt luemme ja kuuntelemme, tulisimme sidotuksi näihin hänen sanoihin. Meillä ei ole tämän maailman ruhtinaan hallitsemassa ajallisuudessa muuta näkyvää ja käsin kosketeltavaa tukea kuin hänen sanansa. Sana antaa meille uskon, ”olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte” (14:29). Sana vahvistaa meitä uskossa, ”olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha” (16:33). Rauha auttaa niin, ettei uskomme koetuksissa sorru. Kestävän rauhan saamme vain hänen sanastaan ja sen armolupauksista.

Opetuslapset neuvottomina (Joh 16:16-24)
Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen (16). Jotkut opetuslapsista kyselivät toisiltaan: "Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen'? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo” (17)? "Miksi hän puhuu vähästä ajasta?" he ihmettelivät. "Ei hänen puhettaan ymmärrä” (18). Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille: "Sekö teitä askarrut-taa, että sanoin: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen' (19)? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi (20). Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan (21). Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää (22). Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään (23). Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen (24).

Nyt oli tullut opetuslasten kokemusmaailmaan aika, jolloin kirjaimellisesti toteutuivat Jeesuksen sanat: ”Minä menen pois” (Joh 16:7) "ettekä te näe minua” (16:16). ”Minne minä menen, sinne ette te pääse” (13:33). ”Minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt” (16:5). Jeesus tulee katoamaan lopullisesti heidän näkyvistään koko heidän ajallisen elämänsä ajaksi. Mekään tämän päivän opetuslapsina emme tavoita häntä silmin nähtävällä ja käsin kosketeltavalla tavalla. Meillä on vain hänen sanansa. Juuri hänen sanansa synnyttävät hänen omissaan uskon ja rakkauden häntä kohtaan. Miten Pietari kirjoittikaan ensimmäisen sukupolven kristityille. Hän totesi: ”Ette ole häntä nähneet … ette häntä nyt näe”. Mutta hän jatkoi, siitä huolimatta ”häntä te rakastatte” ja ”häneen te uskotte” (1 Piet 1:8). Miten tämä usko ja rakkaus oli syntynyt heidän sydämissään? Kuulemalla sanaa Kristuksesta. Jeesus kyllä lupasi: ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne” (14:18). Mutta hänen läsnäolonsa ei tulisi olemaan enää samanlaista kuin se oli tuona lyhyenä aikana apostolien elämässä. Nyt hän on läsnä sanansa kautta.

Opetuslapsilla oli kuitenkin jatkuvia vaikeuksia siinä, että he ymmärtäisivät oikein Jeesuksen puhumien sanojen tarkoituksen. Johannes tallensi joitakin välähdyksiä tästä ensimmäisten opetuslasten neuvottomuudesta. He sanoivat jopa suoraan: ”Ei hänen puhettaan ymmärrä” (Joh 16:18). Ja niin he kyselivät toisiltaan päästäkseen selville Jeesuksen sanojen tarkoituksesta (16:17). Asia askarrutti heitä ja heidän teki mieli kysyä sitä häneltä (16:19). Mutta he eivät uskaltaneet. Mekin voimme joskus kokea kipeällä tavalla sen, että Jeesus puhuu jotain sellaista, jota meidän on vaikea ymmärtää ja ottaa vastaan. Hän näyt-tää jättävän meidät ehkä hyvinkin syvän neuvottomuuden valtaan.

Tällä kertaa kuitenkin Jeesus saattoi puuttua heidän neuvottomuuteensa. Jeesus paljasti jälleen, että hän tiesi, mistä he olivat keskenään puhuneet. ”Sitäkö te kyselette keskenänne, että minä sanoin”? Hän vastasi heidän kyselyynsä käyttäen voimakasta ilmaisua: ”Totisesti, totisesti (kreik. ameen) minä sanon teille” (Joh 16:19). Hän halusi näin heidän ymmärtävän ja ottavan vakavasti hänen sanansa. Toki Jeesus tiesi, että hänellä olisi paljon enemmänkin heille puhuttavaa, mutta hän tiesi myös, etteivät he eivät kykene ottamaan sitä vastaan (16:12).

Jeesus sanoo suoraan, että hän puhuu vertauksin. Puhua vertauksin merkitsee aina myös puhua kätketysti, puhua sillä tavoin, että vasta oikea tulkinta avaa puheen sisällön. Kenellä on tämä oikea tulkinta hallussaan? Mutta tulee aika, jolloin hän ei enää käytä vertauksia vaan kertoo avoimesti kaiken Isästä (Joh 16:25). Jeesus sanoi, että hänen puheensa tarkoitus ei suinkaan ollut hämmentää heitä tai puhua kätkettyä, vaan hän halusi, että hänen opetuslapsillaan olisi sydämessä rauha hänen tuntemisessaan (16:32). Joka tapauksessa tuon keskustelun lopputuloksena oli se, että opetuslapset kokivat Jeesuksen nyt puhuvan selvin sanoin eikä enää vertauksin. Ja he väittivät ymmärtävänsä ainakin sen, että Jeesus tietää kaiken (16:30)

Se asia, joka oli synnyttänyt opetuslasissa ymmärtämisvaikeuksia, oli puhe ”vähästä ajasta” (Joh 16:16-19). ”Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.” Jeesus oli usein toistanut tämän sanan (7:33-34; 8:21; 12:35; 13:33; 14:19,16:10). Mitä tässä yhteydessä hän tarkoitti vähällä ajalla? Onko kyseessä se, että hän tulee nousemaan kolmantena päivänä kuolleista ja silloin hänen opetuslapsensa jälleen näkevät hänet? Onko siinä kysymys siitä, että opetuslasten kärsimystie on lyhyt. Paa-vali sanoo sen näin: ”Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden” (2 Kor 4:17). Kirkkaus on Jeesuksen luo pääsemisessä (Fil 1:23, KR 38). Vai tarkoittaako Jeesus ”vähällä ajalla” sitä aikaa, joka edeltää hänen toista tulemistaan? ”Onhan sanottu näin: Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele” (Hepr 10:37).

Kun opetuslapset pohtivat mitä ”vähän aikaa” tarkoittaa, he olivat keskellä varsin hämmentävää yötä. Jeesuksen selityksen perusteella tuntuu selvältä, että hän tuona yönä nimenomaan tarkoitti omaa ylösnousemustaan. Hänhän Golgatalla tapahtuneen kuoleman ja hautaamisen jälkeen katosi heidän näkyvistään. Silloin kirjaimellisesti toteutuivat hänen sanansa siitä, että opetuslapset joutuvat itkemään (kreik. klaioo) ja valittamaan (kreik. threeneoo) niin kuin kuollutta valitetaan (Joh 16:20). Näemme tämän murheen Emmauk-sen tiellä vaeltavissa opetuslapsissa (Luuk 24:17). Jeesuksen seuraajien eräs tuntomerkki onkin tässä maailmassa se, että he joutuvat usein murehtimaan (kreik. lypeoo). Murhe kuuluu uskon olemukseen. Jeesus jopa sanoo: ”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen” (Matt 5:4). Ilman murhetta ei ole lohdusta eikä iloakaan. Maailma sen sijaan iloitsee. Mutta Jeesus vakuuttaa, että hänen omiensa suru ja ahdistus (kreik. lypee) muuttuvat pian iloksi. Sitä iloa ei voi kukaan riistää hänen omiltaan.

Jeesus vertasikin opetuslastensa tuskia ja ahdistuksia synnyttävän naisen kokemuksiin. Ne ahdistukset menevät aivan varmasti pian ohitse. Nainen unohtaa kipunsa (kreik. thlipsis) lapsen synnyttyä. Jo VT.ssa tätä kuvaa on käytetty, kun on haluttua kuvata uuden luomista (Jes 66:7-9). Juutalaisuudessa nämä tuskat tulkittiin ennustukseksi Messiaan tuloa edeltävästä vaivan ajasta.

Opetuslasten murhe olikin muuttuva iloksi. Pian he näkivät, että hauta oli tyhjä ja he tajusivat, että Jeesus oli noussut kuolleista. Se synnytti ilon, joka pysyi: ”Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää” (Joh 16:22). Lyhyt on murheen hetki, rajaton taas ilo. Ensin sisäinen hämmennys ja ahdistus, sitten iloinen varmuus. Sitä taas ei mikään mahti tässä maailmassa kyennyt heiltä riistämään.

Ilo on Jeesuksen omaa iloa, jonka hän antaa omilleen (Joh 15:11). Se on iloa hänestä ja hänessä. Kristityn ilon taustana on kuitenkin murhe, josta emme voi täällä alhaalla koskaan vapautua. Olemme vasta matkalla ja keskeneräisinä ja maailma on edelleen pahan vallassa. Maailma näkeekin kristityn murheen, mutta ei hänen iloaan, koska se on iloa näkymättömistä, edessä olevista. Kerran kristityn ilo on täydellistä eikä silloin tarvitse enää kysyä mitään eikä kaipaa mitään. Silloin myös kaikki toiveemme ja pyyntömme ovat täyttyneet (16:23-24). Taivaassa on rajaton rukoustemme kuuleminen ja siksi täydellinen ilo.

Kuinka hyvin osasikaan aikoinaan Wilhelmi Malmivaara kuvata tätä Kristuksen seuraajan keskittymistä yksin Kristukseen kaiken elämän murheen ja ilon keskellä. ”He olivat Kristuksessa otolliseksi tehtyjä, mutta heidän itsekästä omaa minäänsä painoi Herra loppuun asti alas. Heidän elämänsä oli Kristuksen elämistä heissä. Ainoa, minkä he tiesivät, oli ristiinnaulittu Kristus. Heidän vanhurskautensa, viisautensa, pyhityksensä ja lunastuksensa oli Kristus. Heidän uskonsa oli antautumista Kristukselle. Heidän kilvoituksensa Kristuksessa pysymistä ja Kristuksen sanan pysymistä heissä. Heidän halunsa taivaaseen oli halua saada olla Kristuksen kanssa. Sanalla sanoen koko heidän uusi elämänsä ja menonsa sulkeutui tuohon yhteen nimeen: Kristus. Ei Raamatussa puhuta paljon heidän parannuksestaan, synnintunnostaan ja tunnustamisestaan, mutta sitä enemmän puhutaan Kristuksesta sekä siitä, mitä he hänen käsialanaan saivat osakseen".

Jeesus on voittanut maailman (Joh 16:24-33)
Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä (25). Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni (26). Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota (27). Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maail-maan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo (28).
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin (29). Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota" (30). "Nyt te kyllä uskotte", sanoi Jeesus (31). "Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani (32).
Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ah-taalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman" (33).

Jeesuksen jäähyväispuheen loppu vielä kerran tuo esiin Jeesuksen suuruuden:

Jeesus on ainoa, joka täysin tuntee Isän. Vain hän voi kertoa avoimesti ja luotettavalla tavalla kuka ja millainen Isä on (Joh 16:25). Vain hänen kauttaan opimme tuntemaan Jumalan ja pääsemme Jumalan luo.

Jeesuksen nimi on yli kaiken (Joh 16:26). Ja kaikki mikä tapahtuu Jeesuksen nimen turvissa saavuttaa tavoitteensa. Kaikki, mikä on sidottu hänen nimeensä voittaa. Isä kuulee kaiken, mitä hänen nimessään pyydetään. Kun vetoamme Jeesuksen nimeen, Jeesus kääntyy Isän puoleen ja auttaa.

Jeesus on tullut Jumalan luota (Joh 16:27-28). Hän ei ole tullut tyhjyydestä niin kuin me olemme tulleet. Me olemme tomusta luotuja, hän on Isän ainosyntyinen Poika. Hänen alkuperänsä on iankaikkisuudessa. Hän tuli Isän luota maailmaan. Me sanommekin uskontunnustuksessa: ”Sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta.” Hän kuoli, mutta ei tullut maaksi jälleen kuten jokainen ihminen ennen häntä ja hänen jälkeensä. Hän nousi kuol-leista ja hän jätti maailman ja meni takaisin Isän luo. Oli ihme, että opetuslapset uskoivat ja rakastivat tätä Jeesusta silloin ja joka sukupolvi opetuslapset ovat uskoneet ja rakastaneet häntä. Tänään Jeesus myös vakuuttaa meille: ”Rakastaahan Isä itse teitä.” Se on parasta, mitä yksikään ihminen voi saada osakseen tässä maailmassa.

Jeesus tietää ja tuntee kaiken (Joh 16:30). Mikään ei jää häneltä salaan eikä mikään asia jää epäselväksi ja ratkaisematta. Hän myös tietää kaiken meidän elämässämme kuten hän sanoi: ”Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu” (Matt 10:30).

Jeesus joutui kokemaan sen, ettei hän voinut täysin luottaa yhteenkään ihmiseen: ”Jätätte minut yksin” (Joh 16:32). Kaikki ihmiseen sidottu hajaantuu ja häviää. ”Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani.” Hän oli täysin Isässä ja Isä oli hänessä. Hän täytti kaikessa Isän tahdon. Hän oli kuuliainen ristinkuolemaan asti. Siksi Isä on hänet korottanut korkealla ja hänen nimensä on yli kaikkien nimien.

Jeesuksessa Kristuksessa löydämme kestävän rauhan. Hänen sanansa ja lupauksensa antavat meille todellisen rauhan. Se on rauha, jota mikään ei voi järkyttää, niin kauan kuin pysymme hänessä. Silloin kätemme voi olla aurankurjessa, vaivassa ja työssä ja otsa hiessä, mutta sydän taivaassa ja meillä on rauha.

Jeesuksen viimeinen sana on uskon sana. ”Minä olen voittanut maailman” (Joh 16:33). Näyttäköön tilanne millaiselta tahansa tässä maailmassa. Riehukoot pahuudet voimat ja vallat. Herra kuitenkin lopulta on voittaja. Hän sanoo sen ratkaisevan viimeisen sanan aivan kaikessa. Miten hyvin tämän sanookaan Luther tutussa virressään: ”Jos täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä, niin pimeys ei voittoa kuitenkaan saisi meistä. Ne olkoot raivoissaan ja syöskööt kiukkuaan. Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa. Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää? Jos veis he henkemme, osamme, onnemme, ne heidän olkohon, val-takunta” (virsi 170:3-4).

LIITE: KRISTITTYJEN VAINOJA TÄMÄN PÄIVÄN MAAILMASSA
Sivustolta http://ihmisoikeus.blogspot.com/ internetistä löytyi alla olevaa materiaalia 13.10.2006

Ihmisoikeus ja uskonnonvapaus
Blogi käsittelee uskonnonvapautta ja ihmisoikeutta. Blogissa paljastetaan näiden perusoikeuksien rikkomuksia. YK julistus takaa uskonnonvapauden ja ihmisoikeuden. Valitettavan monessa maassa julistusta ei toteuteta. Pahimmat ihmisoikeusrikkojat ovat islamilaiset ja ateistiset kommunistiset maat.

Yhteenveto kesän 2006 tapahtumista
Kirkkoja ja kotiseurakuntia on tänä kesänä joutunut hyökkäysten kohteeksi ainakin Egyptissä, Etiopiassa, Intiassa, Indonesiassa ja Sri Lankassa. Myös sotilaalliset konfliktit Lähi-idässä ja Sri Lankassa aiheuttavat usein suuria ongelmia alueiden pienille kristityille seurakunnille. Meksikossa kristillistä radioasemaa ja kirkkoa sekä sen pastoria on uhattu. Radio-aseman korkealla vuorella sijaitseva lähetin tuhottiin kirveillä ja muilla välineillä. Nähtävästi teon osasyynä ovat huumet ja okkultistiset vaikutteet.

Useissa maissa laaditaan uusia lakeja ja säädöksiä, joiden kautta halutaan rajoittaa kristittyjen toimintaa ja elämää. Tällaisia maita ovat tällä hetkellä Intia, Uzbekistan, Kazakstan ja Valkovenäjä, sekä muut keski-aasialaiset, entisen Neuvostoliiton maat. Uzbekistanin viranomaiset ovat tämän lisäksi kahden viimeisen vuoden aikana oikeuspäätösten avulla kieltäneet noin 20 humanitääristä avustusjärjestöä toimimasta maassa. Yksittäisiä kristittyjä on uskonnollisista syistä pahoinpidelty, raiskattu tai murhattu Intiassa, Iranissa, Nigeriassa ja Pakistanissa.
Protestanttisen kirkkokunnan omaisuus takavarikoitiin

Eritrean hallitus on määrännyt protestanttisen Kale Hiwot-kirkkokunnan luovuttamaan kaiken omaisuutensa ja varansa hallitukselle. Määräys koskee kirkon rakennuksia, kouluja ja ajoneuvoja. Hallitus sulki ratsian yhteydessä kirkon keskustoimiston ja useita kirkon orga-nisoimia humaanitaarisia projekteja, jotka mahdollistivat useitten lastenkotien ja päiväkotien toiminnan eripuolilla maata. Ratsioiden yhteydessä vangittiin toimiston henkilökunta. Ratsia on osa Eritrean hallituksen toimia, joilla se pyrkii hävittämään protestanttisen kristillisyyden maasta. Syyskuun lopussa 2006 Eritreassa on vangittuna lähes 2000 protestanttista kristittyä uskonnollisista syistä. Väestöstä 40 % ovat ortodokseja ja 48 % muslimeja.

Etiopiassa kaksi iskua kristittyjä vastaan
Etiopiassa on tehty kaksi iskua kristittyjä vastaan 21. ja 22. maaliskuuta 2006. Ensimmäi-sessä tapauksessa suuri joukko muslimeja hyökkäsi kristittyjä vastaan Kemissen kylässä, joka on noin 350 km Addis Abebasta koilliseen. Kolme kirkkoa poltettiin ja World Vision-organisaation konttoriin hyökättiin. Kristittyjen omistamia kauppoja vandalisoitiin ja useat kristityt loukkaantuivat. Etiopian armeija esti muslimeja aiheuttamasta enemmän tuhoja. Monet uskovat kristityt ovat paenneet naapurikylään. Maaliskuun 22. päivänä Nesero Abra-raw oli työssään vartijana luterilaisella kirkolla Arisi Negelliessä, joka on 225 km Addis Abeban eteläpuolella, kun tuntemattomat hyökkääjät ampuivat häntä kolme kertaa. Abraraw kuoli siihen paikkaan. Hän oli seitsemän lapsen isä ja entinen muslimi, joka on kääntynyt kristinuskoon. Paikallinen poliisi on pidättänyt muutamia epäiltyjä. Varakkaat muslimiliikemiehet painostavat poliiseja vapauttamaan epäillyt. Paikallinen seurakunta on varma siitä, että tämä hyökkäys oli alueen muslimien järjestämä. Muslimit ahdistelevat ja vainoavat paikallisia kristittyjä. Lähde: VOM/Canada

Somalia
Somaliassa ei ole minkäänlaista laillista pohjaa uskonnonvapaudelle. Islam on virallinen uskonto ja yhteiskunnallinen painostus kova, että kaikki seuraavat islamin traditioita. Alle prosentti somalialaisista on kristittyjä ja pitävät uskonsa salassa. Viime vuonna viisi muslimitaustaista kristittyä tapettiin fundamentalististen muslimien toimesta. Tästä monet pelästyivät ja pakenivat Keniaan tai muihin maihin.

Kirkon rakentaminen estettiin
Keski-Sudanissa, Nuba-vuoriston Shat Damam-kaupungissa, paikalliset sotilaalliset mus-limijohtajat uhkailivat kirkon rakentajia. Kirkko oli tuhopoltettu aiemmin. Jälleenrakennus aloitettiin viime vuoden joulun jälkeen. Uhkausten takia kristityt Sudanin keskiosissa ovat päättäneet jättää kirkkorakennuksensa puolivalmiiksi. Seurakunta, joka kuuluu episkopaaliseen kirkkoon, toivoo että keskeneräinen rakennus ei vedä puoleensa tuhopolttajaa vielä neljättä kertaa. Paikallinen sotilaallinen muslimijohtaja Kafitiyar Al Yideen on usein uhkaillut seurakuntalaisia ja toinen paikallinen muslimijohtaja kertoi Al Yideen sanoneen palkanneensa rikollisia polttamaan kirkon joka kerta kun se jälleenrakennetaan. ”Miksi se vielä on pystyssä?” sanotaan sotilasjohtajan kysyneen.

Kristillistä radioasemaa vastaan hyökättiin
Aseistetut miehet hyökkäsivät Keniassa helluntaiseurakunnan ylläpitämään radioasemaan Hope FM:ään. Radion ohjelmassa oli vertailtu Raamatun ja Koraanin opetusta. Hyökkäyksessä kuoli vartija ja hyökkääjät sytyttivät rakennuksen tuleen. Vartijaa puukotettiin ja ammuttiin myöhemmin kuoliaaksi, samalla toinen vartija haavoittui. Muutama hyökkääjistä kaatoi paloarkaa nestettä useaan toimistohuoneeseen ja sytytti sen jälkeen rakennuksen. Hyökkääjät, jotka olivat kahdeksan naamioitunutta miestä, huusivat vihaisesti, ettei heidän puhelinsoittoa oltu vastaanotettu, ja että lähetys pitää keskeyttää. ”Radioasema levittää hyviä uutisia ja usko tulee Jumalan sanan kuulemisesta”, sanoi anglikaaninen arkkipiispa. Hän vieraili radioasemalla osoittaakseen solidaarisuuttaan helluntaiseurakuntia kohtaan. Kirkkojen johtajat ja hallituksen edustajat tuomitsivat hyökkäyksen. Kenian väestöstä on kristittyjä 78 %, traditionaalisten uskontojen harjoittajia 12 % ja muslimeja 8 %.

Vangittuna uskonnollisista syistä Egyptissä
Egyptissä on vangittuna uskonnollisista syistä kristitty mies, joka on kääntynyt muslimista kristityksi. Mies vangittiin jo 6. päivänä huhtikuuta 2005. Hän on istunut vankilassa jo puolitoista vuotta. Tuomari on jatkanut vankeustuomiota jatkuvasti 45 päivän välein. Kunnes 30. päivänä heinäkuuta 2006 tuomari määräsi miehen vapautettavaksi. Viranomaiset eivät kui-tenkaan panneet vapautusta toimeen, vaan hänet siirrettiin toiseen vankilaan ja häntä vas-taan on aloitettu uusi oikeusprosessi. Miehellä on vaimo ja kolme lasta. Kristittyjen vastaiset mellakat ovat lisääntyneet Egyptissä. Mellakoinnin lisääntyminen johtuu islamilaisten puolueiden menestymisestä vaaleissa. Vuoden 2006 alussa mellakoita on ollut ainakin kolmessa kaupungissa. Pohjois-Egyptissä hyökättiin kolmeen koptikristittyjen kirkkooon pääsiäisen aikaan. Hyökkääjät puukottivat kirkossa olijoita ja huusivat "Allah on suuri". Aleksandrian kaupungissa tehdyssä hyökkäyksessä kuoli yksi koptikristitty ja parikymmen-tä loukkaantui. Egyptin väestöstä 86 % on muslimeja ja 13 % kristittyjä

Nigeriassa surmattu 50 000 kristittyä viiden vuoden aikana
Pohjois-Nigerian islamilaisenemmistöisissä osavaltioissa noudatetaan sharialakia. Näissä osavaltioissa on surmattu ainakin 50 000 kristittyä viiden viime vuoden aikana. Surmattujen kristittyjen joukossa on protestantteja, katolisia ja ortodokseja. Virallisesti islamiin perustuvan sharia-lain ei pitäisi koskea kristittyjä vain ainoastaan muslimeja. Islamilaiset tuomioistuimet kuitenkin käytännössä langettavat tuomioita myös kristityille, joita epäillään islamilaisen sharia-lain rikkomisesta. Nigerian 120 miljoonasta kansalaisesta on muslimeja on 41 % ja kristittyjä 53 %. Pohjoiset osavaltiot ovat muslimienemmistöisiä.

Kristittyjä opiskelijoita karkotettiin maasta
Algeria karkotti maastaan kymmeniä opiskelijoita, koska he olivat osallistuneet yliopiston kristilliseen raamattupiiriin. Tizi-Ouzoun kaupungin yliopiston opiskelijat saivat viranomaisilta kymmenen päivää aikaa poistua maasta. Samalla yliopistossa toimiva raamattupiiri määrättiin lopetettavaksi. Toiminta johtui Algerian parlamentin uudesta asetuksesta, joka rajoittaa vähemmistöuskontojen toimintamahdollisuuksia Algeriassa. Algerian väestöstä muslimeja on 97 % ja kristittyjä 0,3 %.

Pidätyksiä kristillisestä toiminnasta
Saudi-Arabia on karkottanut maasta neljä etiopialaista kristittyä elokuussa 2006. Heidät pidätettiin kesäkuun alussa. Pidätyksen syynä oli kristillisen tilaisuuden johtaminen ja kristillisyyden julistaminen muslimeille. Pidätyksen jälkeen etiopialaiset oli hakattu ja heitä pidettiin vangittuna epäinhimillisissä olosuhteissa yli kuukauden ajan. Pidätettyjä kristittyjä vastaan ei esitetty virallisesti mitään syytteitä. Nämä etiopialaiset työskentelivät autokuskeina Saudi-Arabiassa. Kristillisyyden julistaminen ja kirkkojen rakentaminen on kiellettyä Saudi-Arabiassa. Julkisissa paikoissa ei saa olla esillä muita uskonnollisia symboleita kuin islamin. Islamin uskonnon hylkäämisestä saa maassa kuoleman tuomion.

Jemen
Jemenin peruslaki takaa uskonnonvapauden mutta julistaa samalla, että islamilaisuus on valtionuskonto ja sharia-laki kaiken lainsäädännön perusta. Hallitus sallii ulkomaalaisten tietyissä rajoissa harjoittaa omaa uskontoaan, mutta jemeniläiset eivät saa kääntyä islamilaisuudesta. Maassa on muutamia muslimitaustaisia kristittyjä, jotka saavat kuoleman tuomion jos heidät huomataan. Viime vuoden aikana kristittyjä kääntyneitä pidätettiin ja pahoinpideltiin. Melkein kaikki vapautettiin sen jälkeen kun he olivat maksaneet sakot/lahjukset.

Turkin uskonnonvapaus ei ole parantunut
Saksalainen uskonnonvapausasiantuntija Karl Jüstenin ja katolisen Misson-järjestön edustaja Otmar Öringin mukaan Turkki ei ole viime aikoina edistynyt uskonnonvapaudessa. Katollisella, ortodoksisella ja muillakaan kirkkokunnilla ei ole juridisen henkilön asemaa. Kirkkokuntien toimintaa rajoitetaan muutenkin moni tavoin. Lisäksi kirkot elävät viranomaisten mielivallan ja islamilaisten ääriryhmien painostuksen alaisena. Turkin kouluissa on patrioottinen kasvatus, joka vähentää suvaitsevuutta kansallisia ja uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan. Turkin väestöstä muslimeja on 99,6 % ja kristittyjä 0,3 %.

Kirkkojen toimintaa häiritään
Venäjällä on ahdistettu uskonnollisia yhteisöjä poliisin puuttumatta asiaan. Katoliset, baptistit ja helluntailaiset ovat joutuneet hyökkäysten kohteiksi. Poliisi on myös estänyt näiden yhteisöjen toimintaa. Siperiassa Spasskin kaupungissa 20 juopunutta nuorta hyökkäsi helluntaiseurakunnan jumalanpalvelukseen. Hyökkääjät vetosivat ortodoksikirkon haluun "karkottaa pois lahkolaiset". Nuorten vanhemmat saapuivat paikalle ja puolustivat heidän käytöstään "halulla taistella lahkolaisia vastaan".

Pietarissa joukko huligaaneja tunkeutui katolisen kirkon eteiseen juomaan alkoholia ja virtsaamaan sinne. Poliisi ei puuttunut asiaan tässäkään tapauksessa. Rettelöitsijät olivat Pietarissa tällöin pidetyn homoseksuaalien tapahtuman osanottajia.

Turvallisuuspoliisi FSB hyökkäsi Moskovan lähellä Ivanovossa 14.5.06 baptistien evankelioimistilaisuuteen keskeyttäen sen. Toukokuun 2006 lopussa maahan pääsy Venäjälle evättiin Ukrainassa toimivalta pastori Sunday Adlajalta.

Mielivaltaisia pidätyksiä Uzbekistanissa
Elokuussa 2006 vangittiin Uzbekistanissa kuusi kristittyä miestä noin 24. elokuuta. Heidät vapautettiin kahdeksan päivän vankeuden jälkeen. Yksi pidätetyistä oli ukrainalainen, joka oli lomallaan kristittyjen ystäviensä luona. Kuusi miestä eivät saaneet tietää mitään syytä pidätykseen. Heidät vapautettiin sen jälkeen kun jokaisesta oli maksettu 400 dollarin sakot. Kirkon johtajien oli lainattava rahaa, jotta pystyisivät maksamaan sakot ja sairaanhoitokulut. Miehiä vastaan ei kuitenkaan nostettu mitään syytettä. Todennäköisesti heidät pidettiin vangittuina näin kauan, jotta mustelmat ja haavat ehtisivät parantua ennen kuin mikään lääkärintarkastus voisi todeta, että miehiä oli pahoinpidelty. Vapauttamisen jälkeen kaksi heistä vietiin sairaalaan, toisella oli ihovammoja sen jälkeen kun hänen jalkojaan ja käsiään oli pidetty sammuttamattomassa kalkissa. Elokuussa 2006 pidätettiin samanaikaisesti myös muita kristittyjä. Pidätettyjen joukossa oli sekä naisia että lapsia, Myös heitä oli pahoinpidelty ennen vapauttamista. Uzbekistanin 25 miljoonaisesta väestöstä 88 % on mus-limeja, 9 % ortodokseja.

Kirgisiassa murhattiin islamista pois kääntynyt muslimi
Saktinbai Usmanov, etnisyydeltään kirgiisi, oli ainoa kristitty kylässään. Vastikään hänet murhattiin pitkään jatkuneen tapausten sarjan päätteeksi. Vainot ja intoleranssi saivat tukea kylän muslimijohtajalta, vaikkakin useimmat hyökkääjät itse olivat juovuksissa, mikä islamin mukaan on kiellettyä. Muslimijohtaja järjesti niin että Usmanov suljettiin pois kyläyhteisöstä sen jälkeen kun hänestä oli tullut kristitty, mikä kirgiisille on hyvin vaikeaa sillä kyläyhteisö on heille hyvin tärkeä. Hän myös kielsi Usmanovin hautaamisen kylän hautaus-maalle. Murhan jälkeen muslimijohtaja sanoi: ”Vaikka minulla ei ole siitä todisteita, olen vakuuttunut siitä, että protestantit murhasivat Saktinbain kun hän tahtoi palata islamin uskoon.”

Iran
Islam on virallinen uskonto Iranissa ja kaiken lainsäädännön on oltava sopusoinnussa virallisen sharia-lain tulkinnan kanssa. Uusi aalto vainoja seurasi kesäkuisia presidentinvaaleja, joissa kovan linjan konservatiivi valittiin presidentiksi. Tämän jälkeen monet kristityt ovat joutuneet, ei vain sortojen uhreiksi, vaan myös pidätysten ja pahoinpitelyjen uhreiksi. Eräs kotiseurakunnan pastori tapettiin marraskuussa. Muslimitaustaiset kristityt elävät suuressa vaarassa, koska hallitus tahtoo heidän palaavan islamilaisuuteen. Sanotaan myös että paikallisia viranomaisia on kehotettu iskemään kaikkiin kristittyjen soluryhmiin.

Intia
Noin 15 poliisia Rajasthanin ja Karnatakan osavaltiosta hyökkäsi tunnetun kristityn johtajan Sajan K. Georgen kotiin hänen ollessa poissa kotoaan. Hänen talonsa tutkittiin ja perheen-jäseniään kuulusteltiin Georgen yhteydestä Emmanuel Mission International (EMI) lähetykseen, minkä asemapaikka on Rajasthanissa. Lähetyksen perustaja on arkkipiispa M.A. Thomas. Hindufanaatikot olivat hyökänneet jo aiemmin helmikuussa EMIn tiloihin. Madhya Pradesh-osavaltiossa ryhmä miehiä raiskasi kaksi kristittyä naista, joista toinen oli raskaana. Raiskauksen syy oli, se että toisen naisen aviomies ei ollut painostuksesta huolimatta kieltänyt uskoaan Kristukseen. Kaksi paikallista poliittista johtajaa antoi ilmeisesti tukensa tapahtuneelle

Bhutan
Mahayana-buddhalaisuus on valtionuskonto tässä Himalajan vuoristossa olevassa kunin-gaskunnassa. Virallisesti kristinuskoa ei ole olemassa ja kristityt eivät saa rukoilla tai muulla tavalla harjoittaa uskonsa julkisesti. Hallitus kieltää kristittyjen kotikokoukset joihin osallistuu useita perheitä. Papit eivät saa viisumia maahan. Kristityillä ei ole samoja oikeuksia kuin muilla, esim. he eivät saa valtion työpaikkoja. Kristillisen kirjallisuuden maahantuontia rajoitetaan ja vain buddhistiset tekstit ovat sallittuja. Kristittyjä pidätetään säännöllisesti ja paikalliset viranomaiset käyttävät tätä keinoa estämään kristittyjä todistamasta uskostaan.

Laosin uskonnonvapaus on rajoitettua
Kaksi protestanttista kristittyä on pidätetty Etelä-Laosissa elokuussa 2006. Pidätyksen syy-nä oli se, että he julistivat kristillistä uskoa. Laosin uskonnonvapaus on hyvin rajoitettua. Uskonnollisia vähemmistön edustajia uhkaillaan, pidätetään ja kohdellaan fyysisesti ja psyykkisesti väkivaltaisesti. Laosissa on pidätetty viime vuosien aikana kymmeniä protestanttisia kristittyjä. Laosia hallitsee kommunistinen puolue. Maan väestöstä on buddhalai-sia 61 %, traditionaalisten uskontojen harjoittajia 31 %, ilman uskontoa olevia 4 % ja kristit-tyjä 2 %.

Myamarissa (Burma) hyökkäyksiä karen-vähemmistöä vastaan
Burmalainen sotilasdiktatuuri on jällen käynnistänyt hyökkäysaallon karen-kansan kyliin. Karenit ovat uskonnoltaan pääasiassa kristittyjä. Kuivana kautena sotilaat pystyvät helpommin liikkumaan tiheässä viidakossa. Maassa tätä vuodenaikaa kutsutaan ”tappajakaudeksi”. Tänä vuonna (2006) sotilasjoukot ovat koventaneet hyökkäyksiään karen-vähemmistöä kohtaan.

Indonesiassa ääri-islamistit estävä kirkkojen toimintaa
Radikaalit muslimit pakottivat huhtikuussa Indonesiassa kolme kirkkoa lopettamaan jumalanpalveluksensa. Muslimit sanoivat jumalanpalvelusten häiritsevän ympärillä olevaa islamilaista yhteiskuntaa. Pohjois-Jakartassa 150 ihmisen ryhmä tuli pastori Yoshua Sugiharton kirkkoon ja pakotti pastorin lopettamaan jumalanpalvelukset. Protestoijilla oli mukanaan viranomaisten kirje, jossa mm. lueteltiin seurakuntaa kohtaan tulleita valituksia. Kirjeessä vastustettiin mm. sitä, että kirkon jäsenet, jotka eivät asu alueella, tulevat jumalanpalveluksiin ja sitä, että seurakunta toimii alueella, jossa on muslimienemmistö.

Rauhaton kesä Kiinassa
Kiinalaisilla kristityillä ei ole ollut rauhallista kesää. Uusia pidätysten aaltoja on ollut eri puolella maata. Heinäkuussa yhteensä noin 80 kristittyä on vangittu eri yhteyksissä ja eri puolella Kiinaa. Suurin osa heistä vapautettiin samana päivänä tai muutaman päivän päästä, mutta jotkut heistä istuvat vielä vankiloissa. Vakavin tapaus oli 29. heinäkuuta 2006 kun tuhannet poliisit, sotilaspoliisit ja muut hallituksen työntekijät sekä kolme sataa sotilasajoneuvoa piirittivät suuren kirkkorakennuksen, jossa 10 000 kristittyä oli rukoilemassa. Suuri kirkko oli vielä rakennusvaiheessa ja melkein valmis kun se tuhottiin. Samalla monet kristityt haavoittuivat yhteenotossa ja useita vangittiin. Viranomaiset olivat 28. heinäkuuta ilmoittaneet kirkkorakennuksen olevan ”laiton” koska tarpeellisia lupia ei ollut. Paikalliset viranomaiset ovat yhä uudelleen kieltäytyneet antamasta lupaa kirkkorakennukselle, vaikka seurakunta oli täyttänyt kaikki viralliset vaatimukset.

Pohjois-Korea
Ihmisoikeusloukkaukset, uskonnonvapauden loukkaukset mukaan lukien, ovat jokapäiväi-siä tässä stalinistisessa maassa. Kristinusko nähdään vaarallisena ulkomaisena vaikuttee-na, joka johti Itä-Euroopan ja entisen Neuvostoliiton romahtamiseen, ja on täten suurimpia uhkia vallanpitäjille. Arvioidaan, että tuhannet kristityt tänäkin päivänä kärsivät Pohjois-Korean vankilaleireillä, joissa heitä loukataan julmasti. Monet pohjoiskorealaiset ovat tulleet kristityiksi ylitettyään Kiinan rajan ja siellä kohdanneet paikallisia kristittyjä. Kun he sitten palaavat kotimaahansa, heitä kristittyinä kohtaavat viranomaisten kovat otteet. Monia pahoinpidellään ja tapetaan. Tarkkoja lukuja ei ole, mutta arviolta satoja kristittyjä tapettiin valtion toimesta vuonna 2005.

Aby Sayyaf terroristijärjestö murhasi kristittyjä
Vähintään kuusi kristittyä murhattiin, yksi heistä pieni tyttövauva, ja viisi muuta haavoittuivat kun militantit muslimit, todennäköisesti organisaatiosta Abu Sayyaf, avasivat tulen kristittyjä perheitä kohtaan Jolon saarella. Ampujat kulkivat ovelta ovelle Patikulin kylässä ja kysyivät asukkailta ovatko he kristittyjä. Mikäli asukkaat vastasivat myönteisesti, ampujat avasivat tulen. Jolon saarella, jossa enemmistö on muslimeja, kuuluu Filippiinien eteläisosiin, jossa militantti organisaatio Abu Sayyaf (”miekankantajat”) on operoinut vuodesta 1991.