Johanneksen evankeliumi 7. luku

7. JOS JONKUN ON JANO, TULKOON MINUN LUOKSENI JA JUOKOON!
Raamattuluento Joh 7:1-52
Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 24.04.2005.

Näytä maailmalle, Jeesus, kuka olet (Joh 7:1-9)

Tämän jälkeen Jeesus kiersi eri puolilla Galileaa. Juudeassa hän ei halunnut liikkua, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaa hänet (1). Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä (2). Jeesuksen veljet sanoivat hänelle: "Lähde Juudeaan, niin opetuslapsesikin näkevät, millaisia tekoja sinä teet (3). Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!" (4) Veljetkään eivät näet uskoneet häneen (5).
Jeesus sanoi heille: "Nyt ei ole vielä minun aikani - teille taas sopii mikä aika hyvänsä (6). Maailma ei voi vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan, että sen teot ovat pahat (7). Menkää te vain juhlille. Minä en tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut" (8). Näin hän sanoi ja jäi Galileaan (9).

Jeesuksen ympärillä oli jatkuvaa jännitystä. Hän kohtasi työssään ja opetuksessaan kasvavaa vastustusta ja torjuntaa. Kirjaimellisesti toteutui se, mitä Johanneksen evankeliumin alussa oli jo sanottu: ”Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan” (Joh 1:10-11).

Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa ja teki monenlaista hyvää ihmisille, mutta tuloksena oli epäilystä, arvostelua ja vihamielisyyttä. Jeesus itsekin sanoi, että maailma vihaa häntä. Hänessä oli jotakin, joka paljasti ihmisen sydämen pohjalla olevan pahuuden (7:7) ja se ärsytti hänen kuulijoistaan. Hän ei totisesti yhdistänyt Jumalan kansaa - ei yhdistänyt silloin, mutta ei yhdistä tänäänkään. Maailma itse näkee ja kokee, että se elää oikein ja toimii oikein. Se ei ole koskaan väärässä. Tätä maailmaa on aina johtanut vallan saanut ja älykäs eliitti, valikoitunut ydinryhmä. Kenellä on valta, sillä on myös totuus ja oikeus käsissään. Se sanelee myös, mitä on ajateltava ja miten toimittava. Aina on ollut myös toisinajattelijoita, mutta yleensä heidät on vaiennettu.

Jeesus tuli tämän valtaeliitin sivusta. Hänellä ei ollut johtavissa piireissä verkostoa, joka olisi kannattanut häntä. Hän esitti näkemyksiä, jotka olivat ristiriidassa yleisesti hyväksytyn totuuden ja oikean kanssa. Ennen kaikkea hän uhkasi valta-asemassa olevia. Myöhemmin Suuressa neuvostossa pääteltiinkin: ”Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme" (Joh 11:48).

Evankeliumi sanoo suoraan, että Juudean alueen hallintoviranomaiset etsivät tilaisuutta tappaa hänet (Joh 7:1). He olivat tehneet hänestä sellaisen päätöksen (5:16,18). Galileassa hän saattoi kuitenkin liikkua vapaammin ja julistaa avoimesti. Mutta sielläkin hän koki, etteivät edes hänen läheisimmät omaisetkaan uskoneet häneen (7:5). Varmasti se tuntui hänestä hyvinkin katkeralta. Olemme kohdanneet tämän lähiomaisten asenteen jo aikaisemminkin. Markus kertoo kuinka Jeesuksen äiti ja veljet tulivat hakamaan häntä ”ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan” (Mark 3:21). Samoin meille kerrotaan, kuinka hänen kotikaupunkinsa torjui hänet (Mark 6:3). He jopa hänen suoraan puheensa suuttuneena yrittivät surmata hänet (Luuk 4:29).

Johanneksen evankeliumin seitsemän luku on täynnä tämän Jeesuksen synnyttämän ristiriidan kuvausta. Yli puolet luvun jakeista käsitellee tätä ristiriitaa Jeesuksen ympärillään väitteitä ja vastaväitteitä. Jeesuksen seuraajien usko syntyi silloin ja syntyy tänäänkin keskellä ristiriitaa ja vahvistuu ristinriidasta ja väittelyistä huolimatta.

Meille kerrotaan Jeesuksen veljistä. Toki he toivoivat veljensä menestyvän. Hekin olivat innostuneita Jeesuksen tekemistä ihmeistä. Siksi he sanoivat hänelle suoraan: Näytä itsesi ja voimasi tehdä ihmeitä siellä, missä kansamme kohtalosta päätettään, Juudeassa. Siihen sinä kyllä pystyt. Galilea on syrjäseutua ja siellä tehdyt ihmeet eivät tehoa. Mutta Jerusalem on kaiken keskus. Jos siellä tapahtuu jotain mullistavaa, niin Israelin kansa kaikkialla saa siitä tietää. Se takaa varman menestyksen maailmassa. ”Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!" (Joh 7:4).

Jeesuksen veljet tajusivat huomion herättämisen ja sen tuoman julkisuuden arvon. He tajusivat, että heidän veljessään oli ainesta maailmanmenetykseen. Mutta vain se voi menestyä, mikä pääsee julkisuuteen. Jonkin asian tai totuuden olemassaolo on sidottu ihmisten mielissä sen osakseen saamaan julkiseen huomioon. Edelleenkin pitää paikkansa: ”Out the sight, out the mind”. Mutta eri asia on, halusiko Jeesus sitä julkisuutta, josta hänen veljensä puhuivat.

Olemme jo nähneet, miten Jeesus asennoitui silloin kun kansa halusi tehdä hänestä kuninkaan hänen tekemänsä ruokkimisihmeen lumoamana. Hän väistyi yksinäisyyteen ja menetti sillä kertaa mahdollisuutensa.

Kaiken lisäksi Jeesus puhui seuraavana päivänä Kapernaumin synagogassa. Silloin hän sanoi jotakin, joka vielä perusteellisemmin sammutti ihmisten innon korottaa hänet kuninkaaksi. Hän asetti itsensä ja uskon häneen jokaisen ihmisen pelastumisen ehdoksi. hän sanoi, että jokaisella, joka näkee hänet ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä (Joh 6:40). Näin hän julkisesti korotti itsensä jumalalliseen arvoon – hän joka oli tavallinen nasaretilainen puuseppä, jonka lähiomaiset tunnettiin. Hänestä nyt muka riippuisi jokaisen ihmisen iankaikkinen kohtalo. Mutta vielä tätäkin jyrkemmin ja suorastaan käsittämättömällä tavalla hän puhui: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on ikuinen elämä” (Joh 6:54). Hänen lihansa syömisessä ja verensä juomissa on ihmisen elämän todellinen tarkoitus ja sisältö. Vasta silloin ihmisen elämä voi kokea täyttymyksensä. Tällainen puhe loukkasi syvästi monia siihen asti häneen uskoneita. He olivat kyllä olleet ihastuneita Jeesukseen viisaudesta, Kirjoitusten toteutumisesta hänen parantavassa toiminnassaan ja hänen hyvistä teoistaan. Mutta nyt hän asetti itsensä Jumalan vertaiseksi ja se oli heistä Jumalan pilkkaa. Hän asetti iäisen elämän tärkeämmäksi kuin ajallisen elämän. Se valtakunta, jonka hän tuo ei ole ajallinen eikä maallinen, vaan iankaikkinen ja taivaallinen.

On masentavaa, että monilla usko Jeesukseen perustuu siihen ajalliseen vaikutukseen, jonka hän tekee meihin. Sellainen usko kestää vain niin kauan kuin sen vaikutus tunne-elämässä kestää. Todellinen usko Jeesukseen on sitoutumista näkymättömiin, iankaikkisiin, jotka kohtamme vain sanana. Luottamus sanaan kestää silloinkin kun Jeesus ei enää vaikuttaa mitään, mutta vie meidät sanassaan Getsemanen ja Golgatan kärsimystielle ja jälleen kertoo, että siinä hän kuolee syntiemme sovittamiseksi ja meille iankaikkisesti elämäksi .

Erään tärkeän opetuksen Jeesus vielä antaa meille. Jeesus kuunteli herkällä miellä omassa elämässään Jumalan määräämän oikean ajan tuloa. Kahteen kertaan hän sanoo: ”Minun aikani ei ole vielä tullut” (7:6 ,8). Samaan viittaavat Jeesuksen sanat ”vähän aikaa… vielä, sitten menen” (7:33), ja Johanneksen maininnat, että ”hänen hetkensä ei ollut vielä tullut” (7:30), ”vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu” (7:39). .Kaiken oli tapahduttava Jumalan suunnitelman ja aikataulun mukaisesti. Jumalan ajan oli täytyttävä. Jumalan aika oli jo silloin täyttynyt, kun hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan (Gal 4:4). Aika täyttyi myös silloin, kun Jeesus aloitti julkisen julistustoimintansa (Mark 1:15). Mutta ennen kaikkea aika täyttyi silloin, kun hänen ristille vievät kärsimyksensä alkoivat (Joh 12:27). Lehtimajajuhlaa viettiin syys-lokakuun vaihteessa. Se oli suuri sadonkorjuu- ja ilonjuhla (5 Moos 16:13-15). Sitä on jopa pidetty juutalaisten kaikkein suurimpana juhlana. Mutta se ei ollut vielä Jeesuksen ajan täyttyminen. Siksi tältä lehtimajajuhlilta kerrotaan, että ”hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut (Joh 7:30). Ajan täyttymiseen, pääsiäiseen huhtikuussa vuonna 30 oli vielä aikaa puoli vuotta.

Tärkeintä elämässä on suostua Jumalan aikatauluun ja pysyä siinä eikä hidastella eikä kiirehtiä. On oltava herkkänä voidakseen tajuta mikä on Jumalan aika, sillä ”kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia” (Saarn 3:1-4). Ennen kaikkea ihmisen tulee muistaa, että ”elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää” (Job 14:5).

Siksi ”kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne” (Jes 30:15, KR 38).

Mikä todistaa Jeesuksen opetuksen oikeaksi? (Joh 7:10-24)

Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa (10). Juhlien alettua juutalaiset etsivät häntä ja kyselivät: "Missä se mies on?" (11) Kansan keskuudessa hän oli yleisen kiistelyn aiheena. Toiset kiittivät: "Hän on hyvä mies", toiset sanoivat: "Kaikkea muuta, hän on kansanvillitsijä" (12). Julkisesti kukaan ei kuitenkaan uskaltanut puhua hänestä, sillä kaikki pelkäsivät juutalaisia (13).
Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa (14). Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: "Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?" (15) Jeesus sanoi heille: "Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt (16). Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani (17). Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä (18).
Mooses antoi teille lain, vai kuinka? Silti yksikään teistä ei noudata sitä. Miksi te haluatte tappaa minut?" (19) Ihmiset sanoivat: "Sinussa on paha henki. Kuka sinut yrittäisi tappaa?" (20) Jeesus vastasi: "Minä tein yhden ainoan teon, ja sitä te kaikki ihmettelette (21). Mooses sääti teille ympärileikkauksen - se ei tosin ole peräisin Moosekselta, vaan kantaisiltä - ja te toimitatte sen myös sapattina (22). Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen? (23). Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein" (24).

Lehtimajajuhlan neljäntenä päivänä Jeesus kaikkien ihmetykseksi ilmestyykin temppelinpylväskäytävälle ja alkaa julkisesti opettaa. Hän tuli sitenkin juhlille, vaikka oli veljilleen sanonut toisin. Emme tiedä, mitä hän tällä kertaa opetti. Meille on vain säilynyt kuulijoiden hämmästys siitä, että hän oppimattomana miehenä tunsi niin hyvin pyhät kirjoitukset. Hänen opetuksensa perustui VT:n kirjoituksiin.

Jeesus kuitenkin vastaa hänen opetustaan epäileville. Hän ei ole saanut oppiansa mietiskelemällä kuten joku mikään itseoppinut filosofi. Hän ei ammentanut rabbien säilyttämästä suullisesta perimätiedosta. Hän ei julistanut omia ajatuksiaan eikä etsinyt omaa kunniaansa (Joh 7:18). Getsemanen rukoustaistelu paljasti lopullisesti kuinka Isän tahto oli hänelle kaikkien tärkein, vaikka se veikin hänen raskaisiin kärsimyksiin ja julmaan ristinkuolemaan.

Mutta hänen sanomansa onkin täysin hänen lähettäjänsä antamaa. Kaikki hänen elämässään riippuu hänen lähettäjästään ja hänen lähettäjänsä on Israelin Jumala. Lähettäjä ja lähetetty kuuluvat yhteen ja puhuvat samasta asiasta ja toimivat täysin samansuuntaisesti.

Mutta kuka on Jeesuksen lähettäjä? Tunsivatko juutalaiset todella hänen lähettäjänsä? Jeesus väittää, että jos he tuntevat, silloin he kyllä vakuuttuvat siitä, että hän julistaa oikeaa ja totuudellista Jumalan sanaa. Jeesus väittää suoraan ja avoimesti, että jokainen, joka tahtoo, voi pääsee selville siitä, onko hänen opetuksensa lähtöisin Jumalasta vai puhuuko hän vain omiaan. Hänen opetukseensa totuudellisuus on käytännössä ja todellisuudessa testattavissa: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani” (Joh 7:17). Joka suostuu omassa elämässään noudattamaan Jumalan tahtoa, tulee kyllä tietämään onko Jeesuksen takana Jumalan arvovalta. Jeesus antaa arvovallalleen ja sanoilleen saman perustelun kuin aikoinaan Mooses. Mooses sanoi: "Siitä, mitä nyt tapahtuu, te näette, että Herra on minut lähettänyt ja että kaiken, minkä teen, teen Herran käskystä enkä omasta tahdostani.” (4 Moos 16:28). Tapahtuminen kulku ja todellisuus tulee paljastamaan Jeesuksen ja hänen opetuksensa totuudellisuuden. Todellisuus on totuudellisuuden mitta.

Jeesus kuuluisa lause (Joh 7:17) antaa kaikkien aikojen epäilijöille mahdollisuuden vakuuttua hänen jumalallisesta arvovallastaan. Jos epäilen Jeesuksen totuudellisuutta, niin vilpittömästi toteuttamalla omassa elämässäni Raamatun viitoittamaa tietä, tulen vakuuttuneeksi siitä, että Jeesus on totuudesta.

Se voi tapahtua vaikkapa siten, että alan noudattaa kaikessa Vuorisaarnan ohjeita. Luulen, että jokainen itselleen rehellinen ihminen huomaa pian, ettei millään siihen pysty. Käytännössä alkaa paljastua itselle oman sisimmän voimattomuus hyvään ja taipumus pahaan ja valheellisuuteen. En kykene täyttämään Vuorisaarnan eteeni asettamaa mittaa. Raamatussa olevan lain ehdottomuus ja oma täydellisen puhtauden, rehellisyyden ja epäitsekkyyden puute tukkii itsevarman suuni ja luuloni omasta hyvyydestäni ja minusta tulee syyllinen ihminen Jumalan edessä (Room 3:19). Vasta silloin alan ymmärtää Jeesuksen totuudellisuuden ja hänen arvonsa syntieni sovittajana ja anteeksiantajana.

Jos joku haluaa todella oppia tuntemaan Jumalan ja kohdata hänet, hän kohtaa Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa. Sellainen, joka ei usko Jeesukseen, ei tahdo noudattaa Jumalan tahtoa. Mutta myös päinvastoin, joka ei tahdo noudattaa Jumalan tahtoa, hän ei myöskään usko Jeesukseen. Jeesus oli jo aikaisemmin sanonut, että jos halumme tehdä Jumalan mielen mukaisia tekoja, silloin uskomme häneen (Joh 6:28-29).

Jeesuksen varmuus siitä, että hän on todella Jumalan lähettämä, muistuttaa VT:n profeettojen varmuutta. Hehän toistuvasti ja rohkeasti julistivat: ”Näin sanoo Herra”. He olivat Jumalan ilmoituksen sanan välittäjiä, kuten Jeesuskin on.

Myöhemmin rabbinistinen juutalaisuus ei halunnut antaa ”kirjaprofeetoille” tällaista itsenäistä ilmoituksen välittäjän arvoa. Heidät alistettiin Mooseksen lain alle ja he saivat vain soveltaa lakia kuten myöhemmin eläneet juutalaiset rabbitkin. Jeesus oli kuitenkin todellinen ja lopullinen Jumalan ilmoittaja ja siksi suurempi kuin Mooses, joka sai lain sanat enkelien välityksellä.

Jeesus paljastaa, mihin johtaa sokea sitoutuminen noudattaa kaikessa lakia. Hän oli parantanut sairaan miehen sapattina Betesdan lammikon äärellä. Mies oli kantanut parantumisensa jälkeen vuodettaan. Tämä Jeesuksen teko synnytti Jerusalemin farisealaisten keskuudessa syvän vihan Jeesusta kohtaan sapatinrikkojana ja itsensä Jumalaksi korottajana (Joh 6:18). Jeesus on siis Jumalan lain rikkoja. Nyt Jeesus osoittaa kuinka juutalaiset itsekin rikkovat jonkun suuremman tähden Jumalan lain kirjaimellisen noudattamisen, nyt nimenomaan sapattikäskyn. Ympärileikkauksen piti tapahtua lain mukaan kahdeksantena päivänä. Jos silloin oli sapatti, niin silloinkin ympärileikattiin. Sapattikäsky jää toiseksi, jos se joutui ristiriitaan ympärileikkausta koskevan käskyn kanssa. Jos on lupa puhdistaa yksi ruumin 248 jäsenestä, esinahka, jota juutalaiset pitävät miehen ruumiin tahrana, on toki oikeus pelastaa sapattina ihmisen henkikin. Rabbit puhuvatkin kuolemanvaaran huomioonottamisesta sapattinakin. Olihan vuosikymmeniä sairastaneen ihmisen parantaminen sapattina suurenmoinen elämän voitto kuolemasta. Elämän pelastaminen on tärkeämpi kuin käskyjen noudattaminen. Siis ”älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein” (7:24), niin että elämä voittaa.

Onko Jeesus Messias? (Joh 7:25-36)

Muutamat jerusalemilaiset sanoivat: "Eikö tämä ole se, jonka he haluaisivat tappaa? (25) Kuinka kummassa hän saa puhua täällä vapaasti eivätkä he sano mitään? Ovatkohan hallitusmiehet nyt varmoja siitä, että hän on Messias? (26) Tästä miehestä me kyllä tiedämme, mistä hän on kotoisin. Kun Messias ilmestyy, kukaan ei tiedä, mistä hän tulee" (27).
Opettaessaan temppelissä Jeesus huusi kovalla äänellä: "Te siis tiedätte, kuka minä olen ja mistä tulen. En minä ole tulostani itse päättänyt - minut lähetti hän, joka on totuus itse. Te ette häntä tunne (28), mutta minä tunnen hänet, koska tulen hänen luotaan ja koska hän on minut lähettänyt" (29).
Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut (30). Monet kansanihmiset sen sijaan uskoivat häneen. He sanoivat: "Tokkopa Messias tullessaan tekee useampia tunnustekoja kuin tämä on jo tehnyt" (31). Kun fariseukset kuulivat, että kansan parissa puhuttiin Jeesuksesta tähän tapaan, he ja ylipapit lähettivät miehiään pidättämään hänet (32). Jeesus sanoi: "Vähän aikaa minä vielä olen teidän luonanne. Sitten menen hänen luokseen, joka minut on lähettänyt (33). Silloin te etsitte minua mutta ette löydä, ettekä te pääse sinne, missä minä olen" (34). Juutalaiset kyselivät toisiltaan: "Minne hän aikoo mennä? Mistä me emme häntä löytäisi? Onko hän lähdössä niiden luo, jotka asuvat kreikkalaisten keskuudessa? Aikooko hän opettaa kreikkalaisiakin? (35) Mitä hän mahtoi tarkoittaa sanoessaan: 'Te etsitte minua mutta ette löydä', ja: 'Te ette pääse sinne, missä minä olen'?" (36)

Kaikesta huolimatta Jeesus julistaa nyt lehtimajajuhlan aikana sanomaansa avoimesti temppelin pylväikössä. Taaskaan emme saa tarkasti tietää, mitä hän puhui. Tiedämme vain, että hän joutui huutamaan saadakseen sanomaansa kuulluksi ihmispaljouden keskellä. Nyt Johannes on tallettanut vain Jeesuksen sanat siitä, että itse totuus on hänet lähettänyt (Joh 7:28). Ja samalla hän jälleen rohkeasti väitti, etteivät he tunteneet todella hänen lähettäjäänsä, mutta hän tuntee, koska hän on tullut lähettäjänsä luota. Jälleen nämä Jeesuksen sanat kuulostivat juutalaisten korvissa käsittämättömältä itsensä korottamiselta.

Kaikki tiesivät, ettei kukaan voinut temppelin alueella julistaa ilman temppeliviranomaisten lupaa. Jotkut tiesivät myös, että viranomaiset olivat suunnitelleen Jeesuksen pois raivaamista. Nyt heräsikin kysymys, että jos sittenkin kansan johtajat olivat saaneet tietää Jeesuksen olevan Messiaan. Mutta heti syntyi kansan keskuudessa uusi vastaväite. Kun Messias tulee, kukaan ei tiedä, mistä hän tulee. Monet odottivat hänen vain ilmestyvän temppelin harjalle ja julistautuvan Messiaaksi. Mutta mehän tunnemme tämän Jeesus Nasaretilaisen. Monet galilealaiset jopa tunsivat hänen kotinsa ja läheiset sukulaisensa. Ei hän voi olla Messias!

Tähän syytökseen Jeesus vastaa voimakkaalla äänellä. Hän väittää rohkeasti, ettei hän ole tulostaan itse päättänyt. Ja jälleen Jeesus toistaa perusväitettään itsestään. Jumala on lähettänyt hänet.

Ehkä meidänkin on hyvä pysähtyä huolella kuuntelemaan tätä Jeesuksen perusväitettä itsestään. Huomaammeko kuinka usein Jeesus jo tässä yhdessä luvussa tuo esiin sen, että Jumala itse on hänen lähettänyt. Kaikki Jeesuksessa on sidottu Lähettäjään. Hän väittää, että hänen opetuksensa ei ole hänen vaan kokonaan hänen lähettäjänsä opetusta (Joh 7:16). Jokainen, joka haluaa, pääsee selville siitä, että hänen opetuksensa on lähtöisin Jumalasta, vakuuttuu kyllä, jos vain haluaa tehdä Jumalaan tahdon (7:17). Jeesus sanoo myös kaikessa etsivänsä vain lähettäjänsä kunniaa, ei omaa kunniaansa (7:18). Jeesus väittää, ettei hän ole itse päättänyt tulostaan, vaan totuus itse lähetti hänet (7:28). Koska hän tulee lähettäjänsä luota, niin hän myös tuntee lähettäjänsä (7:29).

Läpi koko Johanneksen evankeliumin Jeesus uudelleen ja uudelleen puhuu Lähettäjästään ja itsestään lähetettynä. Koko Jeesuksen elämän ja toiminnan totuudellisuus on sidoksissa siihen, että hän on todella Jumalan lähettämä. Johannes Kastaja sanoi tämän voimakkaasti: ”Hän, joka tulee ylhäältä, on kaikkien yläpuolella.” ”Hän, joka tulee taivaasta, todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut, mutta kukaan ei ota vastaan hänen todistustaan. Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta, sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu julki Jumalan sanat.” ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa. Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään” (Joh 3:31-36).

Jeesus sanookin suoraan, että ”Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä” (6:57). Hän sanoo myös, että ”Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan” (10:36). ”Minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut” (8:42).

Jeesus sanoo myös, että vaikka hän todistaa itsestään, niin ”minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt" (Joh 8:18). ”Nämä teot, jotka minä teen, todistavat, että Isä on minut lähettänyt” (5:36). ”En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa” (12:49). ”Sana, jonka te kuulette, ei ole minun omaani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt” (14:24).

”Joka näkee minut, näkee lähettäjäni” (Joh 12:45). ”Joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt" (13:20). ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä” (6:44). ”Hän, joka lähetti minut, on minun kanssani. Hän ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan” (8:29).

”Mutta nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen” (16:5). ”Ja jos tuomitsenkin, minun tuomioni on pätevä, sillä minä en ole yksin, vaan kanssani on Isä, joka on minut lähettänyt” (8:16).

Jäähyväisrukouksessa Jeesus moneen kertaan toistaa keskeisenä asiana sitä, että maailman voisi uskoa Jumalan lähettäneen hänet. ”Sinä lähetit minut maailmaan” (Joh 17:18), ”jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut” (17:21), ”silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut” (17:23). ”Nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut” (17:25). Saman rukouksen hän rukoili Lasaruksen haudalla: ”Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut" (11:42).

Kuinka tärkeää Jeesukselle olikaan se, että hänen omansa todella sydämestään uskoivat hänet olevan Jumalan lähettämän. Siksi jääköön päällimmäisenä soimaan Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous ja toteutukoon se myös meidän elämässämme: ”Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt” (17:8).

Tämä Jumalan Pojan lähettäminen on Jumalan tähän mennessä toteutuneesta maailmansuunnitelmasta kaikkein tärkein tapahtuma, sen keskustapahtuma. Juuri siinä onkin kristillisen uskomme ydin. Tämä on se tapa, jolla Jumala on toistaiseksi kaikkein voimakkaimmin ja näkyvimmin puuttunut ihmiskunnan historiaan ja elämään. Tällä teollaan Jumala kutsuu jokaista ihmistä ja haluaa pelastaa jokaisen, joka uskoo siitä kertovan evankeliumin.

Tämä jakso päättyy jälleen tahallaan väärinymmärrettyihin ja vääntyneisiin Jeesuksen sanoihin. Hänen kuulijansa eivät kerta kaikkiaan halunneet kuulla sitä, mitä Jeesus todella sanoi. Siksi he tulkitsivat Jeesuksen puheen mielettömällä tavalla ja näin tekivät hänen sanansa typeriksi omissa korvissaan. Lopputuloksena on toteamus: ”Onko hän lähdössä niiden luo, jotka asuvat kreikkalaisten keskuudessa? Aikooko hän opettaa kreikkalaisiakin” (Joh 7:35). Lopputulos on karu. Jeesus sanoi suoraan: ”Ette te löydä minua, ettekä te pääse sinne, missä minä olen" (7:34). Tiet eroavat lopullisesti!

Me tiedämme, että evankeliumi ristiinnaulitusta Kristuksesta meni apostolien välittämänä kreikkalaisten keskuudessa asuvien juutalaisten luo, mutta myös itse kreikkalaisten ja vähitellen kaikkien kansojen keskuuteen. Kaikkialta löytyi myös niitä, jotka ottivat evankeliumin vastaan ja löysivät Jeesukseen ja pääsivät hänen luokseen kirkkauteen.

Tulkoon minun luokseni ja juokoon (Joh 7:37-52).

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! (37) Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan" (38). Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu (39). Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: "Tämän täytyy olla se profeetta" (40). Toiset sanoivat: "Hän on Messias." Mutta toiset epäilivät: "Ei kai Messias Galileasta tule! (41). Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista" (42). Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä (43).
Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi (44). Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: "Miksi ette tuoneet häntä?" (45) Miehet vastasivat: "Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän" (46). Silloin fariseukset sanoivat: "Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? (47). Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? (48) Tuo rahvas ei tiedä laista mitään - kirottuja kaikki!" (49)
Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi (50): "Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt" (51). Mutta toiset sanoivat hänelle: "Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa" (52).

Lehtimajajuhlaa varten oli rakennettu lehvistä majoja talojen katoille. Niissä yövyttiin juhlan kunniaksi. Näin tapahtuu vielä tänäänkin Israelissa. Kaupungeissa usein lehtimaja rakennetaan parvekkeelle. Puiden oksista ja nimenomaan palmun lehdistä tehdyt majat kuvaavat matkalla olijaa, joka asuu tilapäisessä majassa ja josta on valmis heti muuttamaan. Pian onkin edessä lähtö, sillä Messias tulee. Lehtimajassa asuminen kuvaa valmiutta rientää Herraa vastaan. Sen tulisi kehottaa meitäkin uuden liiton kansaa: ”Valmistu, Herran kansa, nyt vastaanottamaan, kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan. On hänet maailmaan valkeudeksi suonut, Vapahtajaksi tuonut Jumala armossaan” (virsi 7:1). Meille tämä on keskeinen osa adventin sanomaa.

Nyt oli tuon vanhan lehtimajajuhlan suuri päätöspäivä, seitsemäs päivä. Aamulla ylimmäinen pappi seurueineen oli käynyt hakamassa vettä Siiloan altaasta. Riemullista vesikulkuetta säesti temppelimusiikki ja vedestä puhuvien psalmi- ja profeettasanojen lausunta. Tänä viimeisenä päivänä riemu nousi huippuunsa ja juutalaiset sanoivat, ettei se, joka ei ollut itse sitä kokenut, voinut tietää, mitä ilo oli. Temppelissä vesi kaadettiin polttouhrialttarilla oleviin hopeisiin maljakoihin, joista se vuoti putkia pitkin maahan.

Jeesus kutsuu luokseen

Tänä lehtimajajuhlan suurena päätöspäivänä Jeesus jälleen puhui temppelin pylväskäytävässä. Nytkin hän puhui kantavalla äänellä. Jälleen meille on talletettu tästä Jeesuksen huudosta vain sen ydinajatus. Mutta se onkin eräs puhuttelevimmista Jeesuksen sanoista koko Johanneksen evankeliumissa: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan" (Joh 7:37-38).

Miten vakuuttava ja sydämellinen onkaan Jeesuksen kutsu! Olemme kuulleet saaman kutsun hänen luokseen Matteuksen evankeliumin välittämänä: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt 11:28). Tähän kutsuun Johannes on liittänyt Jeesuksen suurenmoiset sanat: ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh 6:37).

Jeesus kutsuu luokseen samalla tavoin kuin lähde kutsuu luokseen janon uuvuttamaa. Jo VT:sssa on tämä kutsu: ”Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!” ”Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää!” (Jes 55:1-3)

Jo aikaisemmin Jeesus oli paljastanut itsestään erään syvän salaisuuden. Hän oli sanonut samarialaiselle naiselle nuo ihmeelliset sanat: "Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." (Joh 4:10). Jeesus täsmensi sanojaan: "Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä" (Joh 4:13-14). Nyt Jeesus palaa uudelleen tähän samaan kuvaan janosta, elävästä vedestä ja juomisesta. Nyt hän puhuu julkisesti monien kuulleen. Edellisellä kerralla vain kahdenkesken samarialaisen naisen kanssa. Näin joudumme kertaamaan tärkeän Jeesuksen opetuksen.

Mitä Jeesus tarkoittaa näillä sanoillaan? Paavali vastaa meille sanoessaan, että Jumalan kansa autiomaamatkallaan joi hengellistä juomaa heidän mukanaan kulkevasta hengellisestä kalliosta, joka oli Kristus (1 Kor 10:4). Jeesus itse on tämä elävä vesi ja lähde, josta myös Sakarja puhuu. Hän on avoin lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta. Iankaikkista elämää tuovan veden saamme yksin häneltä ja vain hän voi sanoa totuudellisesti: "Sille jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän lähteestä" (Ilm 21:6). Mikäli säilytämme uskomme häneen, emme koskaan ole janoissamme, s.o. vailla iankaikkista elämää (Joh 6:35).

Jeesus on iankaikkisen elämän antaja. Jos haluan elää iankaikkisesti, silloin minun on mentävä hänen luokseen ja juotava ja juotava jatkuvasti. Mutta lähde ei ole avoin vain tuon ajan juutalaisille, vaan kaikkien kansojen jäsenet saavat tulla ja juoda ja periä ikuisen elämän. Elävä vesi riittää kaikille juojille kuten Sakarja sanoo: Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet… ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan” (14:8-9).

Jotain tästä samasta kuvasta on säilyttänyt meille myös Hesekiel profetiassaan ihmeellisestä elävästä virrasta, joka alkaa juosta Jerusalemin temppelistä kohti itää. Hän sanoo: ”Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään” (Hes 47:9). Ilmestyskirjakin käyttää tätä kuvaa selostaessaan kirkkauden valtakunnan ihmeellisyyttä. Se kertoo kuinka Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta kumpuaa kristallinkirkkaana elämän veden virta (Ilm 22:1).

Pyhän Hengen saaminen

Kun Johannes tulkitsee Jeesuksen sanoja elävän veden virrasta, hän sanoo niiden tarkoittavan Pyhän Hengen saamista: ”Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu” (Joh 7:39). Samoin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne” (16:7). Jeesuksen kirkastuminen ja poismeneminen merkitsi nimenomaan hänen kulkemistaan Golgatan sovitustapahtuman kautta kirkkauteen. Vasta ristin tapahtumat tekevät mahdolliseksi Pyhän Hengen tulon Jeesukseen uskovan elämään.

Pyhän Hengen tulo taas on samaa kuin Jeesuksen ristin työn kirkastuminen kaikki kaikeksi ja hänen joka hetkinen läsnäolo uskovan elämässä. Siinä toteutuu Jeesuksen lupaus: ”Minä olen teidän kansanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt 28:20, KR 38). Pyhä Henki on toinen puolustaja, joka on Jeesukseen uskovan kanssa ikuisesti (Joh 14:16). Jeesus ei ole jättänyt meitä orvoiksi, vaikka emme voikaan nähdä emmekä koskettaa häntä niin kuin hänen eläessään opetuslapset saattoivat tehdä. Sanansa ja Henkensä kautta hän on todellisena joka hetki luonamme (14:18). Siksi jokainen Jeesukseen uskova voi sydämestään sanoa psalmin rukoilijan tavoin: ”Minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä” (Ps 23:5-6).

Jeesuksen läsnäolo on enemmän kuin vain tietoa, tunnetta tai kokemusta, vaikka toki kaikkea sitäkin on siinä mukana. Se on hänen läsnäoloaan hänestä kertovassa evankeliumin sanassa. Kristus välittyy syntiselle ihmiselle juuri sanassa (1 Kor 15:1-5). Tähän evankeliumin sanaan luottaminen on Pyhän Hengen vaikutusta minussa, Hengen tulemista minuun, Hengen saamista.

Evankeliumin kuunteleminen antaa Pyhän Hengen

Evankeliumin kuunteleminen antaa Pyhän Hengen: "Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin" (Apt 10:44). Kuuntelijat olivat vain hiljaa ja ottivat Jeesuksesta kertovan sanan vastaan ja sanan mukana tuli myös Pyhä Henki. Pyhä Henki toimii aina sanassa ja sanan kautta. Pyhä Henki myös aina kirkastaa Jeesusta (Joh 16:14). Kun luotan ja uskon evankeliumin sanaan Jeesuksesta, olen saanut Pyhän Hengen. Jeesus on itse evankeliumissa mitä todellisimmalla tavalla läsnä ja sen voi tiedostaa.

Kuitenkin se on aina Kristuksen läsnäoloa uskossa, Siksi tässä läsnäolossa on samalla myös pimeyttä (Luther). Siinä ei ehkä tunneta eikä koeta mitään ja kuitenkin ihminen luottaa Kristuksen sanaan ja lupauksiin. Tällaisessa sokeaksi tulleen ihmisen uskon pimeydessä Kristus on mitä todellisimmin läsnä. Usko on pimeyttä, jossa ei tarvitse tuntea mitään ja jossa kuitenkaan ei voida olla luottamatta sanaan. Juuri tällainen luottamus sanaan on mitä väkevin todistus Pyhä Hengen omistamisesta.

Pyhä Hengen saaminen (Joh 7:39) on Kristuksen läsnäoloa uskossa! Saatamme ruveta rakastamaan meissä olevaa Kristuksen läsnäolon tunnetta ja kokemusta enemmän kuin Kristusta itseään. Tämän vuoksi Herran on usein piilouduttava ihmiseltä ja jätettävä hänet ilman läsnäolon tunnetta. Ihminen uskoessaan sanaan kuitenkin ja joka tapauksessa tulee sydämestään sidotuksi Jeesukseen, vaikka onkin ilman ihanien tunteiden tuomaa tyydytystä.

Jumalan tunteminen on kaikkein tärkeintä

Kristillisen uskon ytimessä on ihmiselle mitä henkilökohtaisin ja läheisin Jumalan tunteminen ja yhteys häneen ja sen tuoma ilo ja kiitollisuus. Raamatun käyttämä sana tunteminen ei tarkoita vain älyllistä tietämistä, vaan siihen sisältyy myös rakkaus ja läheinen yhteys (vrt. 1 Moos 4:1, yhtyä = hepr.jaadaa tuntea, kreik. ginoskoo).

Suurinta ja parasta mitä ihminen eläessään voi saavuttaa on nimenomaan todellinen ja aito Jumalan tunteminen. "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra" (Hoos 6:3, KR 38). Jeesus sanoi "Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut" (Joh 17:3). Mooses rukoilikin: "Ilmoita minulle tiesi, että tulisin tuntemaan sinut" (2 Moos 33:9). Jeremia sai profetian tulevasta hyvästä ajasta, jolloin Herra antaa omilleen sellaisen sydämen, "että he tuntevat minut ja ymmärtävät, että minä olen Herra" (Jer 24:7). Silloin "maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren" (Jes 11:9). Paavali vakuuttaa: "Minä tunnen hänet, johon minä uskon" (2 Tim 1:12). Oikeastaan ydin on molemminpuolisessa tuntemisessa. "Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalana sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole. Mutta nyt te tunnette Jumalan ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät" (Gal 4:8-9). "Minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut" (Joh 10:14).

Jeesuksen kohtaaminen

Pääsemme tuntemaan Jumalan ihmiseksi tulleen Jeesuksen Kristuksen kautta. "Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni" (Joh 14:7). Kohtaamme Jeesuksen nimessä, hänen sanoissaan, hänen sovituskuolemassaan Jumalan ja tajuamme olevansa yhteydessä Jumalaan.

UT:sta löydämme monien sellaisten ihmisten riemullisen tunnustuksen, jotka olivat täynnä aitoa löytämisen iloa. Vanha Simeon otti lapsen käsivarsilleen ja ylisti Jumalaa: "Nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä... minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi(Luuk 2:30-32), Filippus: "Me olemme löytäneet sen, josta kirjat todistavat! Hän on Jeesus Joosefin Poika Nasaretista" (Joh 1:45).

Johannes vakuuttaa evankeliumisessaan, että Jeesus on täynnä armoa ja totuutta (Joh 1:14), "ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi" (1:16). Jeesus sanookin omasta tehtävästään, että hän on tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän (10:10). Yltäkylläinen elämä on iankaikkista elämää.

Onko ihme, että Paavali vakuuttaa ja kutsuu myös meitä yhtymään hänen sanoihinsa: "Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu" (Fil 3:8), "sillä kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa" (Fil 4:13). "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani" (Gal 2:20).

Jeesuksen tunteminen on niin verraton asia tässä maailmassa, että kaikki muu sen rinnalla on roskaa (kreik. skybala, jätettä, Fil 3:8). Sillä siinä toteutuu Raamatun sana: "Hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: Abba! Isä!" (Gal 4:6). Ja niin voimme omakohtaisesti yhtyä Pietarin kuvaukseen alkuajan kristityistä: "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe ja te riemuitsette sanoin kuvaamatoman, kirkastuneen ilon vallassa" (1 Piet 1:8). Tässä kristillisen uskon henkilökohtainen ydin.

Millä tavoin Jeesus-lähde alkaa pulputa elämässämme?

Millä tavoin Jeesus-lähde pääsisi todella pulppuamaan omassa sisimmässämme? Kysymys on jostain hyvin todellisesta. Saatan kokea olevani täysin, loputtomasti uupunut, ylenmäärin loppu, niin loppu, etten pysty näkemään mitään myönteistä juuri nyt elämässäni. Tästä huolimatta, jos olen rehellinen, on minun myönnettävä, että kyllä elämässäni kaikesta kivusta ja pahan olosta huolimatta, on koko ajan paljon myönteistäkin, mutta miksi kielteinen hukuttaa myönteisen. Myönteinen ei ole mitään, se ei tunnu miltään. Mutta todellisuudessa, vaikka olenkin väsynyt ja minulla paha olla, niin kuitenkin minua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Hän on sittenkin nostanut ja kantanut tähän asti ja jälleen opettelen luottamaan siihen, että hän myös pelastaa ja vie perille (Jes 46:4). Mutta mikä sumentaakaan silmämme niin, ettemme näe Jumalan huolenpitoa? Onko niin, että tunteemme sumentavat arvostelukykymme ja kun emme koe voimaa vaan heikkoutta, niin alammekin uskoa, ettei Herrassa ole enää väkevyyttä meille.

Keskustelu toinen uskovan kanssa helpottaa. Silloin saa purkaa pahan olonsa ja pääsee ulkopuolelta katsomaan omaa tilaansa. Yksin jäädessä lamautuu helposti. Mielen täyttää vain ajatus: "Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä" (Jes 40:27). Keskustelussa jälleen saa kuulla vakuutuksen, että kyllä nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat. Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat saavat uuden voiman (40:30-31). Herra virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa (40:29).

Tänäänkään meillä ei ole muuta annettavaa kuin sana. Siitä on opittava elämään. Kuitenkin siinä sanassa on Henki ja elämä. Miksi kuitenkin näyttää siltä kuin toistuvasti olisimme kuin syntiinlankeemuksen tilanteessa paratiisissa? Kielletty hedelmä on ihanaa, näkyvää, käsinkosketeltavaa, syötävää. Se näyttää tekevän meistä Jumalan kaltaisia, se näyttää olevan hyvää. Todellisuudessa Jumala oli läsnä tuossa tilanteessa vain aikaisemmin lausuttuna sanana. Siitä sanasta kiinni riippuminen olisi antanut elämän. Mutta ihminen ei suostunut pelkkään sanaan, vaan halusi heti ja nyt käärmeen viettelemänä tuntuvan onnen ja hyvän.

Kristus on läsnä häneen luottavan ihmisen elämässä. Nyt jokainen häneen luottava voi sanoa rohkeasti: Kristus on kanssani tässä ja nyt. Kaiken tuskan, kaiken kivun ja kaiken ajallisen elämän surkeuden ja rujouden keskellä, kuitenkin minulla on avoin lähde ja se virvoittaa. Se lähde on täynnä Jumalan armolupauksia ja minä saan luotaa niihin ja nöyrtyä odottamaan Jumalan aikaa. ”Vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele” (Hepr 10:37). Kuitenkin tänä lyhyenä odotusaikana saatan usein kokea kuten Jeremia: ”Miksi kestää minun kipuni ainiaan ja haavani on paha eikä tahdo parantua? Sinä olet minulle kuin ehtyvä puro, kuin vesi, joka ei pysy” (Jer 15:18). Joudun ehkä syvästi kampailemaan niin samassa missä Jeesuksen vertauksen köyhä, lannistumaton leski: ”Pitkään aikaan tuomari ei suostunut” (Luuk 18:4). Jeesus soveltaa tätä vertausta sanoen: ”Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" (18:7-8).

Ainoa mahdollisuuteni on odottaa ja odottaa kärsivällisesti ja kestävästi ja nöyrtyä siihen, että joudu tunnustamaan psalmin rukoilijan tavoin: ”Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä” (Ps.63:2). Vielä olen autiomaan kuivuudessa, mutta en lakkaa ikävöimästä sinua, Herra. Matka jatkuu, en haluaa jäädä taipaleelle. Olen varma siitä, että pian, yllättävän pian on tullut aika, jolloin kohdallani kirjaimellisesti toteutuu Ilmestyskirjan näky: ”Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet” (Ilm 7:16-17).

Luther opettaa:
”Ei Jumala milloinkaan ole ollut eikä ole vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa muulla tavoin kuin lupauksen sanan kautta. Emmekä me puolestamme voi solmia suhteita Jumalan kanssa muutoin kuin uskomalla hänen lupauksensa. Tekoja hän ei kysy, eikä hän niitä tarvitse, mutta me käytämme niitä keskinäisissä suhteissamme ihmisten kanssa. Mutta Jumalalle on tarpeen se, että me pidämme hänen lupauksiaan tosina ja kärsivällisesti niihin luottaen kunnioitamme häntä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Silloin hän osoittaa kunniansa meissä, kun emme enää tavoittele mitään omilla ponnistuksillamme, vaan saamme kaiken hyvän lahjana, hänen armostaan ja hänen lupauksensa perusteella” (416).

Elämän alkulähde ”on usko Jumalan sanaan. Tästä sanasta virtaa kaikki hyvä, niin kuin sanotaan Joh. 7:38: ’Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat. ja edelleen (Joh. 4:14): ’Se vesi, jota minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään’ (419)

”Sana on käsitettävä mahdollisimman yksinkertaisessa merkityksessä, eikä sitä ole, jollei jokin seikka ehdottomasti pakota siihen, käsitettävä muutoin kuin kieliopin ja varsinaisen merkityksensä mukaisesti”( 407).

”Ihmisen täytyy välttämättä ottaa Jumalan lupaus vastaan uskossa, jotta olisi selvää, että meidän pelastuksemme alkuna on Jumalan lupaukseen turvautuva usko. Sillä hän tulee vapaaehtoisesti ja ansaitsemattomassa armossaan meidän luoksemme ilman mitään omia ponnistuksiamme ja tarjoaa meille lupauksensa. Sillä ’hän lähetti sanansa ja paransi heidät’ (Ps. 107:20)” (413).

”Jumalan sana on kaikkein ensimmäinen, sen jälkeen seuraa usko, uskoa rakkaus ja rakkaus vihdoin tekee kaikkia hyviä tekoja ” (413).

”Sinun uskoasi ei ravitse mikään muu kuin jumalallisen lupauksen sana” (419).

”Älä vain milloinkaan pidä vähän arvoisena uskoa, joka on tärkein ja vaikein teko. Sillä yksin siten voit tulla autuaaksi, vaikka sinun olisi pakko olla vailla kaikkea muuta. Sillä se on Jumalan työ eikä ihmisten, kuten Paavali opettaa (Ef. 2:8). Muut teot hän vaikuttaa meidän kanssamme ja kauttamme, mutta tämän ainoan hän vaikuttaa meissä ja ilman meitä” (433).

”Avatkaamme sen tähden silmämme ja oppikaamme kiinnittämään enemmän huomiota sanaan kuin merkkiin, enemmän uskoon kuin merkin käyttämiseen. Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että molemmat, lupaus ja usko, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta yksinään tehottomia. Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä lupaus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen” (437).
Martti Luther Kirkon Baabelin vankeudesta, Valitut teokset II, (416-437)