Gal 1:6-10

2. EI OLE TOISTA EVANKELIUMIA (Gal 1:6-10)

Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin (1:6).

Tätä kirjettä kirjoittaessaan Paavali on ollut voimakkaan mielenliikutuksen vallassa. Ne tiedot, joita hän oli saanut Galatian seurakuntien tilasta olivat häntä syvästi hämmästyttäneet ja yllättäneet. Sama mielenliikutus valtasi hänet myöhemminkin hänen sanellessaan tätä kirjettä (Gal 3:1; 4:11, 12, 20). Hänen oli vaikea uskoa todeksi sitä, mitä hän on heistä kuullut.

Siksi hän meni suoraan ja voimakkaasti siihen asiaan, joka poltti hänen mieltään. Hän ei edes kiitä vastaanottajia kuten yleensä kaikissa kirjeissään. Hän halusi puuttua asiaan nopeasti ja selkeästi välittämättä siitä, että se saattoi loukata vastaanottajia. Paavali ei halua millään tavoin mielistellä heitä. Hänellä on todellisen rakkauden synnyttämä hätä heistä.

Paavali näki, että galatalaisten sydän oli luopumassa, kääntymässä pois (metatitheemi) Herrasta. Tätä sanaa käytettiin mm. kuvaamaan sellaisia sotilaita, jotka armeijassa nousivat kapinaan tai pakenivat. Sana tarkoitti myös sellaisia, jotka vaihtoivat puoluetta politiikassa tai filosofisten koulukuntien kiistoissa.

Galatalaiset eivät olleet luopumassa vain jostain opista. Evankeliumin ydin ei ole opissa, vaan persoonassa ja läheisessä yhteydessä tähän persoonaan. Nyt he olivat kääntymässä pois siitä elävästä ja todellisesta Jumalasta, joka oli kutsunut heidät armossaan yhteyteensä. Kysymyksessä ei ollut puutteellisen kristillisen tiedon täydentämisestä, vaan nimenomaan Jumalan vaihtamisesta johonkin muuhun.

Oikea opetus ja läheinen yhteys Herraan kuuluvat aina yhteen. Väärä opetus vie pois, irrottaa Herran todellisesta tuntemisesta. Herran tunteminen on nimenomaan osallisuutta armon evankeliumiin. Jos hylkäämme armon uskonelämän perustana, käännämme selkämme myös itse Jumalalle. Paavali sanookin myöhemmin suoraan: "Te olette langenneet pois armosta" (Gal 5:4). Mutta jos kiellämme, että pelastumme yksin uskomalla evankeliumiin silloin myös kiellämme evankeliumin antajan ja sitoudumme johonkin toiseen.

Kaiken lisäksi tämä oli tapahtumassa ”näin pian”, niin äkkiä. Sana nopeasti (taxeoos) voi tarkoittaa pian uskoontulon jälkeen tai helppoa ja nopeaa suostumista uusien opettajien vieteltäväksi. Eikö heillä ollut sen lujempaa perustaa uskonelämässään? Evankeliumi ei ollutkaan juurtunut syvälle heidän sydämeensä. Vähäinen hapatus uutta (Gal 5:9) täytti heidät. Ja niin he olivat alkaneet etsiä ratkaisua elämänsä ongelmiin jostain aivan muualta kuin siitä, mihin Paavali oli heitä johdattanut. Kuinka horjuvia ja epävakaita he olivatkaan!

Paavali ei kuitenkaan sano, että uskovat ovat jo luopuneet. Kyseessä ei ole mennyt aikamuoto vaan nykyhetken muoto: Olette juuri nyt luopumassa. Tilanne voi siis vielä korjaantua. Siksi tämä kirje lähtee liikkeelle niin tulisena.

Paavalin julistaman evankeliumin ja Jumalan Kristuksessa lahjoittaman armon sijaan heidän sydämensä oli joutumassa jonkin ”toisenlaisen evankeliumin” valtaamaksi. Myös uudet opettajat käyttivät omasta julistuksestaan sanaa evankeliumi.

Todennäköisesti galatalaiset kokivat, että tämä toisenlainen evankeliumi johti heidät eteenpäin ja johonkin syvempään Jumalan tahdon ja Kirjoitusten mukaiseen uskonelämään kuin Paavalin julistamaevankeliumi.

Kirjeen tällaisen alun jälkeen Galatian seurakuntien johtajilta vaadittiin melkoista rohkeutta jatkaa sen lukemista Paavalin omana äänenä. Tuskinpa kuulijat innostuivat, kun he kuulivat miten suorasukaisesti Paavali nuhteli heitä pinnallisuudesta ja huikentelevaisuudesta ja jopa väitti heidän olevan luopumassa Herrasta. Sellaiset syytökset ovat raskaita kuunnella.

Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia (1:7).

Paavali sanoi selkeästi, että heidän kuulemansa toisenlainen evankeliumi oli silkkaa valhetta ja petosta. Se oli tyhjää. Sitä ei ollut olemassa muualla kuin näiden uusien opettajien omassa päässä ja heidän itsensä sepittämänä.

Sellaiset opettajat vain hämmensivät uskovien ajatuksia. Hämmentää (tarasso) tarkoittaa myös hämätä ja kiihottaa. Samaa sanaa käytetään apostolien seurakunnille lähettämässä yhteiskirjeessä: "Me olemme kuulleet, että muutamat, jotka ovat tulleet meidän luotamme, mutta joita me emme ole lähettäneet, ovat puheillaan järkyttäneet teitä ja saattaneet teidät hämmennyksiin" (Apt 15:24).

Jo se oli hämmentävää, että uudet opettajat kutsuivat omaa julistustaan evankeliumin julistamiseksi. Nyt evankeliumi nousi evankeliumia vastaan. Oli kahta sisällöltään erilaista evankeliumia. Kuka on oikeassa?

Paavali väittää, että uudet opettajat vain vääristävät (metatrepsai) oikean evankeliumin, jonka ainoa sisältö on meidän syntimme vuoksi itsensä uhriksi antanut Jeesus Kristus. Evankeliumissa Kristus itse julistuttaa itseään. Evankeliumi on Kristuksen läsnäoloa ja vaikutusta seurakunnassa. Kun uudet opettajat muotoilivat evankeliumin uudelleen, he samalla muuttivat Kristuksenkin joksikin toiseksi. He tekivät Kristuksen moneksi ja itsensä kanssa ristiriitaiseksi. He eivät ole voineet kiistää Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen historiallisuutta. Vääristelyn on pitänyt kohdistua siihen, miten Jeesuksen kuolema tulkitaan ja sovelletaan kuulijoitten elämään. He kiistivät Kristuksen uhrin riittävyyden ja pysyvyyden ihmisen pelastajana ja autuaaksitekijänä.

Harhaopettajien taktiikka oli ensin hämmentää uskovien ajatukset. Uskovat tulivat neuvottomiksi ja alkoivat olla epävarmoja kuulemastaan Paavalin opetuksesta. Tähän tilanteeseen oli helppo tuoda uusi evankeliumi. Hämmentynyt ihminen on altis uudelle ja hänen siihenastisesta käsityksestään poikkeavalle ”totuudelle”.

Galatalaiskirjeestä löydämme viitteitä siitä, mitä väärentäminen oli sisältänyt ja mitä se vaikutti uskovien elämässä. Väärä evankeliumi pakotti uskovat ympärileikkauttamaan itsensä (Gal 2:3; 5:2-3; 6:12). Antiokiassa oli ollut uskovien kesken hämmennystä saman asian tähden. Sinne oli tullut Juudeasta muutamia, jotka vaativat: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niin kuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua" (Apt 15:1). Oli siis kysymys siitä, millä tavoin ihminen pelastuu. Jo silloin . Pelastumiseen ei enää riittänyt yksin usko siihen, että Jeesus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden. Pelastumiseen tarvitaan jotain muutakin, jotain enemmän, jotain sellaista, jonka ihmisen itse piti tehdä. Paavali oli jo silloin kiivaasti väitellen asettunut vastustamaan tätä opetusta (15:2).

Myöhemminkin taistelu samansuuntaisia vaatimuksia vastaan jatkui Antiokiassa. Silloin aiheena oli ollut vaatimus, ettei Kristukseen uskova juutalainen saanut aterioida ei-juutalaisten kanssa (Gal 2:12-13). Tämä vaatimus tempasi mukaansa keskeisiä hengellisiä johtajiakin.

Galatalaiskirjeen mukaan väärä evankeliumi sitoi uskovat lain vaatimiin tekoihin (Gal 3:2). Se johti elämään lain alaisuudessa (4:21). Se alisti orjuuden ikeeseen (5:1). Sen seurauksena uskovat alkoivat turvautua heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin. He alkoivat tarkoin pitää silmällä astrologisia kalenterimerkkejä (4:9-10). Väärä evankeliumi houkutteli pyrkimään vanhurskaaksi lakia noudattamalla (5:4).

Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme - vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli - hän olkoon kirottu. Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu (1:8-9).

Poikkeuksellisen voimakkain sanoin Paavali kahteen kertaan torjuu sellaisen mahdollisuuden, että voisi olla olemassa joku toinen ja toisenlainenkin evankeliumi kuin se, mitä hän oli galatalaisille julistanut.

Se ei ole tärkeää kuka julistaa evankeliumia, vaan se, mikä on julistetun evankeliumin asiasisältö. Siksi Paavali oli valmis kiroamaan jopa itsensäkin, jos hän uudelleen tullessaan galatalaisten luokse julistaisi vastoin sitä, mitä hän oli edellisellä kerralla julistanut. Tämä osoittaa, että Paavalille ei ole nyt tärkeintä hänen oma henkilöllisyytensä, ei hänen asemansa tai arvonsa galatalaisten silmissä, vaan hänen julistamaansa evankeliumiin sisältyvä ehdoton ja muuttumaton totuus.

Vaikka taivaan enkeli julistaisi evankeliumia, joka poikkeaa siitä, mitä he olivat jo kuulleet, sellainen enkelikin olkoon kirottu. Paavalin varoitus sisältää mahdollisuuden, että taivaan enkeli voisi johtaa ihmisen harhaan. Hän sanoo, että itse Saatanakin tekeytyy valon enkeliksi (2 Kor 11:14). Tämä hänen varoituksensa saa erityisen kantavuuden ja merkityksen maailman uskontojen historiassa.

Joskus vuona 610 ilmestyi valo-olento eräälle 40-vuotiaalle kauppiaalle hänen kotinsa lähellä olevassa vuoren luolassa. Hän itse kertoo: ”Hän nousi ylös, kunnes oli ylimmässä taivaanrannassa. Sitten hän tuli lähemmäksi ja laskeutui, kunnes oli vain kahden nuolenkantaman päässä tai vieläkin lähempänä. Sitten hän antoi palvelijalleen ilmoituksen. Ei hänen sydämensä valehtele siitä, minkä hän näki” (Suura 53:3-11). Muhammed väitti myöhemmin valo-olennon olleen enkeli Gabrielin. Enkeli oli sanonut hänelle: "Lue kautta Herrasi, joka on luonut, luonut ihmisen alkiosta. Lue; onhan Herrasi jalomielinen, Herrasi, joka opetti kynällä, opetti ihmiselle sen, mitä tämä ei tiennyt" (Suura 96:1-5). Enkeli-ilmestysten seurauksena syntyi islam, joka on tämän hetken uskonnoista kaikkein selvimmin antikristillinen uskonto.

Vähän aikaisemmin Galatalaiskirjeessä Paavali oli siunannut lukijansa Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen armolla ja rauhalla. Nyt hän mitä voimakkaimmin sanoin lausuu kahteen kertaan kirouksen (anathema). Hän kiroaa jokaisen, jopa enkelinkin, jos tämä opettaa toisenlaista evankeliumia kuin mitä hän on jo julistanut. Hän on niin täysin varma siitä, että hänen julistamansa evankeliumi Kristuksesta on tässä maailmassa ainoa oikea, todellinen ja pelastava evankeliumi.

Tämän pelottavalta tuntuvan kirouksen lausumisen syynä oli myös se, että toinen evankeliumi teki tyhjäksi Kristuksen uhrin Golgatalla. Paavali sanoo: "Jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut" (Gal 2:21). Kristuksen kuolema on ehdoton historiallinen tosiasia. Sitä ei voida kiistää eikä tehdä olemattomaksi kuten ei hänen ylösnousemustaankaan muulla tavoin kuin hävittämällä tieto siitä ihmisten muistista tai väittämällä, että UT valehtelee. Kristuksen kärsimyksen ja ylösnousemuksen merkitys voidaan sotkea väittämällä, ettei se ole pelastumisen ainoa perusta.

Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija (1:10).

Kun Jumalan kansan keskellä alkaa taistelu evankeliumin totuudesta, silloin herkästi vedetään esiin julistajan kielteisiä ominaisuuksia. Hänen heikkouksiensa avulla pyritään synnyttämään epäluuloja häntä ja hänen motiiviaan kohtaan. Mustatun vastustajan arvovalta on helppo kaataa ja sen mukana myös se sanoma, jota hän julistaa. Mitä enemmän julistajalla on ihmissuosiota sitä vaikeampi on häntä arvostella. Kansansuosio takaa menestyksen. Siksi kyky vaikuttaa ihmisiin ja olla heille mieliksi vahvistaa julistajan asemaa.

Paavali vakuuttaa, että halu ylipuhumalla vaikuttaa ihmisiin, jopa Jumalaan tai pyrkimys olla ihmisille mieliksi tinkimällä Jumalan totuudesta sulkee pois mahdollisuuden olla todellisena Kristuksen palvelijana, orjana (dulos). Hän ei ole pyrkinyt olemaan mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka tutkii sydämet. Hän ei halunnut puhua mielistelevin sanoin, ei ajanut omaa etuaan eikä yrittänyt saada kunniaa ihmisiltä (1 Tess 2:4-6). Hän halusi vain yhtä - olla aina ja kaikessa Kristuksen orja, täysin sidottu isäntäänsä ja häneltä saatuun toimeksiantoon johti se sitten millaisiin vaikeuksiin tahansa ihmisten kanssa (Fil 3:4-8).

Kuuliaisuus totuudelle ja ihmisten miellyttäminen eivät suinkaan aina sulje pois toisiaan. Valitettavasti voimme olla myös sellaisia evankeliumin julistajia, jotka Jeesuksen nimessä suututamme kuulijoitamme. On vaikea saada saaliiksi kiukkuisia ihmisiä (vrt. Luuk 5:10). Julistamamme sanoma menestyy aivan toisella tavalla, jos olemme ihmisinä miellyttäviä ja suosittuja kuin silloin, jos särmämme jatkuvasti loukkaavat kuulijoitamme. Emme saa toisiamme turhaan ärsytellä tai olla pahennukseksi (Gal 5:26).

Julistaessamme totuudellisesti Kristuksen evankeliumia voimme toisinaan kokea ihmisten suosiota ja meitä kohdellaan jopa niin kuin enkeliä. Toisinaan taas samat ihmiset kokevat meidät jopa vihamiehikseen kirvelevän totuuden tähden. Näinhän kävi Paavalille Galatiassa (Gal 4:14-16). Lopulta pitää paikkansa, että "se, joka pyrkii olemaan mieliksi Jumalalle, saa ihmiset sydäntyneiksi vihollisikseen"(Luther). Valitettavasti liian usein enemmistö voittaa parhaimmiston. Totuutta ei kuitenkaan voida hävittää ja lopulta evankeliumi voittaa kaikki esteet.

POHDITTAVAKSI

MISTÄ EVANKELIUMISSA ON KYSYMYS?

Koko Galatalaiskirjeen keskuksessa on evankeliumi, sen julistaminen, sen soveltaminen arkielämään ja uskonkilvoitukseen ja sen säilyttäminen muuttumattomana läpi koko ajallisen elämän. Paavali ei sanatarkasti tässä kirjeessään määrittele, mikä on hänen julistamansa evankeliumin sisältö. Se oli kirjeen vastaanottajille nähtävästi selvä asia. Se oli niin selvä, ettei sitä tarvinnut tässä lyhyessä ja voimakkaan tunteen vallassa kirjoitetussa kirjeessä toistaa. Kuitenkin jälkimaailma olisi välttynyt monilta vaikeuksilta, jos Paavali olisi selvästi ja lopullisella tavalla määritellyt tässä yhteydessä julistamansa evankeliumin täsmällisen sisällön. Voimme väittää, että meille jälkipolville jää määrittelemättä kirjeen avainasia, se asia, jonka tähden oikeastaan koko kirje on kirjoitettu ja josta nyt käytiin voimakasta taistelua. Meidän on pakko päättelemällä ottaa selville, mitä Paavali tarkoitti evankeliumilla. Korinttilaiskirjeestä voimme kuitenkin löytää yksinkertainen evankeliumin määritelmän: 1 Kor 15:1-8.

Sen mukaan evankeliumiin kuuluu aina tavalla tai toisella sanoma siitä, että (1) Kristus kuoli. Se on historiallinen tapahtuma. (2) Syy hänen kuolemaansa olivat meidän syntimme. Hän kuoli syntiemme vuoksi. (3) Paavali vetoaa VT:n kirjoituksiin: ”Niin kuin oli kirjoitettu”. Emme löydä VT:sta toista niin selvää kohtaa Herran palvelijan uhrikuolemasta ihmisten syntien vuoksi kuin Jes 53. Paavalin sanoihin voi vertauskuvallista tulkintaa hyväksi käyttäen sisällyttää koko VT:n uhripalvelun. Silloin jo Abelin, Nooan ja Abrahamin uhrit viittaavat Jeesuksen uhriin. Samoin Ilmestysmajan ja temppelin uhripalvelu voidaan nähdä Jeesuksen todellisen uhrin varjokuvana. Golgatalla oli itse asian olemus.

Paavali mainitsee evankeliumin sisältönä myös, että (4) Jeesus haudattiin ja että (5) hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä (1 Kor 15:4). Tämäkin tapahtuma on jo ennustettu VT:n kirjoituksissa. Paavali mainitse vielä senkin, että (6) Jeesus ilmestyi useamman kerran monille hänen opetuslapsilleen ja viimein myös hänelle (15: 5-8). Evankeliumiin ehdottomasti kuuluu myös ihmisen vastaus kuulemaansa evankeliumiin. Evankeliumi (7) on otettava vastaan, siitä on pidettävä kiinni. Sen avulla ihminen pelastuu (1 Kor 15:1-3).

Galatalaiskirjeen alusta voimme löytää nämä samat evankeliumin ydinasiat: (1) Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden. Jeesus uhrasi itsensä (2) pelastaakseen meidät. Paavali vakuuttaa, että (3) se oli Jumalan, meidän Isämme tahto. Hän sitoo Golgatan tapahtuman Jumalan tahtoon kuten hän Korinttilaiskirjeessä oli sitonut sen kirjoituksiin. Jumala (4) herätti Jeesuksen Kristuksen kuolleista. Kysymys (5) uskosta tulee esiin myöhemmin, kun Paavali kirjoittaa uskonvanhurskaudesta (Gal 2:16).

Näin meille on ilmaistu, mitä ainoa, oikea evankeliumi sisältää kaikkina aikoina koko maailmassa. Nämä samat perusasiat kohtaamme myös Apostolisessa uskontunnustuksessa.

Tällaista evankeliumia Paavali oli julistanut ensimmäisellä käynnillään Galatiassa (Gal 1:6-7). Hän oli asettanut kuulijoittensa silmien eteen aivan avoimesti Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna (3:1).

Sana evankeliumi on tullut kreikankielestä. Alunperin se tarkoitti sotarintamalta tuotua voitonsanomaa. Myös Rooman keisarin valtaistuimelle nousu kuulutettiin ympäri silloista maailmaa ilosanomana. VT:ssa puhutaan ilosanoman julistamisesta. Siellä se merkitsi Jumalan voiton ja kuninkuuden kuuluttamista lopun aikana (Jes 40:9; 52:7-10).

Evankeliumi on ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta (Mark 1:1). Jeesus julisti: ”Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma” (1:15). Jeesus Kristus itse, hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa ja usko siihen on evankeliumia. Näin evankeliumi on Kristuksen omistamaa ja sen aiheena Kristus. Sitä kutsutaan Kristuksen evankeliumiksi (Gal 1:7) Paavali oli saanut sen Kristuksen ilmestyessä hänelle (1:12).

Evankeliumilla on aina oltava sama, selvästi määritelty ja sanoilla ilmaistu sisältönsä (1 Kor 15:1-8). Sitä ei voida muuttaa, typistää, laajentaa tai uudistaa. Evankeliumi ei ole jokaisen sukupolven ja jokaisen kulttuurin tarkistettavissa ja muutettavissa oleva opinkappale. Siitä on pidettävä kiinni juuri sellaisena kuin se on kirjoitettu.
Mikä tahansa ihmistä ilahduttava uutinen ei ole

raamatullista evankeliumia. Evankeliumi ei ole myöskään jokin käytöstapa tai toimintaidea. Se ei ole vain kertomusta historiallisista tapahtumista (neljä evankeliumia) eikä vain oppiselvittelyä siitä, mitä nämä tapahtumat voivat merkitä meille. Se ei ole pelkkä oppi monien muiden oppien rinnalla.

Evankeliumi on läsnäoleva ja ylösnoussut Jeesus Kristus. Hän vaikuttaa evankeliumin sanassa Pyhän Hengen voimalla. Siksi evankeliumi on Jumalan voima (Room 1:16). Juuri evankeliumin vaikutuksesta ihminen pelastuu. Joka kerta, kun evankeliumia julistetaan iankaikkinen elämä kohtaa tätä ajallista elämää elävän ihmisen ja tarjoutuu lahjana otettavaksi vastaan. Evankeliumi on loppuunsuoritettu ja täydellinen pelastustapahtuma Jeesuksessa Kristuksessa, joka vetää mukaansa jokaisen, joka uskoo.

Evankeliumi on Jumalan armon evankeliumi (Apt 20:24) ja on Jumalan lahja jokaiselle ihmisille. Se on ilmainen eikä kenenkään tarvitsee maksaa mitään ottaessaan sen vastaan itselleen iankaikkiseksi elämäksi (Jes 55:1-3). Evankeliumi lupaa elämän ilman mitään ehtoja. Saat tämän sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse ansaita sitä. Ole hyvä, ota vastaan! Evankeliumi ei uhkaa, vaan antaa lahjaksi. Se on sanoma Jumalan rakkaudesta (Joh 3:16). Siksi evankeliumi voi synnyttää meissä pelastuksen vastaanottavan mielen, uskon. "Evankeliumi yksin varsinaisesti opettaa autuaaksitekevää uskoa Kristukseen" (Tunnuskirjat).

Usein meille jo lapsuudesta asti tuttu evankeliumi kirkastuu vasta sellaisessa tilanteessa, jossa Raamatussa olevat Jumalan pyhän lain vaatimukset ovat meidät täysin uuvuttaneet. Olemme huomanneet, ettemme pysty totuudellisesti ja vilpittömästi täyttämään pienintäkään Jumalan lain meille esittämää vaatimusta. Meissä ei ole edes halua olla kuuliaisia Jumalan tahdolle. Kaikki omat yrittämiset, teot ja ansiot ovat osoittautuneet yhtä kelvottomiksi kuin saastaiset vaatteet. Sitten kuulemmekin, että saamme iankaikkisen elämän ja autuuden ilmaiseksi ja lahjaksi yksin Kristuksen tähden. Oi mikä riemu se onkaan!

Nag Hammadista Ylä-Egyptistä löydettiin 1945 joukko käsikirjoituksia. Niiden joukossa oli koptinkielinen ns. Tuomaan evankeliumi. Se sisältää lauselmia, joiden väitetään olevan Jeesukselta ja jotka opetuslapsi Tuomas oli kirjoittanut muistiin. Kokoelman kreikankielinen alkuteos on ehkä 100-luvun puolivälistä. Tuomaan evankeliumi eroaa Uuden testamentin evankeliumeista nimenomaan siinä, ettei se sisällä mitään kristillisen uskon historiallisesta perustasta. Jeesuksen kärsiminen ja ristiinnaulitseminen sivuutetaan täysin. Se on evankeliumi ilman ristin pahennusta. Siksi sillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen Kristuksen evankeliumin kanssa. Se on vain kokoelma hyvän elämän neuvoja (F. F. Bruce, 320). Samalla tavoin voimme arvioida myös Koraania!

OVATKO USKOVAT HELPOSTI HÄMMENNETTÄVISSÄ?

Galatalaiskirje osoittaa kuinka ensimmäisen sukupolven uskovat olivat monenlaisten opintuulten heiteltävinä. Uskovien sydän harhaantui yllättävän herkästi. Meidänkään ei tule olla liian itsevarmoja ja ylimielisiä uskomme kestävyydestä ja tasapainoisuudesta. Vaikka tahdommekin seurata Jeesusta, niin luontomme on heikko (Matt 26:41). Edelleenkin pitää paikkansa, että ”petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” (Jer 17:9).

Vakuuttava ja taitava puhuja tempaa meidät yhtä herkästi mukaansa kuin konsanaan ensimmäisen sukupolven kristityt. Uudet julistajat olivat niin puoleensavetäviä, että totuutta puhuva Paavali tuntui vihamieheltä (Gal 4:16). Kaiken lisäksi väärät opettajat ovat lähtöisin uskovien joukosta (1 Joh 2:19). He toimivat Jeesuksen nimessä ja menestyvät (Matt 7:22-23). Heillä on taito hämmentää uskovien ajatuksia (Gal 1:6) ja he osaavat houkutella luopumaan terveestä opetuksesta (Room 16:17).

Yhtenä syynä harhautumiseen voi olla sokaistunut asenne omaa uskovien yhteisöä kohtaan. Ei tajuta, että myös meidän joukkoomme saattaa tulla valeveljiä (Gal 2:4). Mekin saatamme väärällä tavalla olla auktoriteettiuskoisia. Paavali antaa meille rohkean esikuvan. Uskoontulonsa jälkeen hän ei halunnut tulla sidotuksi yhteenkään ihmiseen (1:16). Hän uskalsi jopa sanoa sen ajan kirkon kaikkein korkeimmista johtajista: ”Mitä he itse asiassa ovat, on minusta yhdentekevää, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä” (2:6). Suhteestaan havaitsemiinsa valeveljiin hän sanoi: ”Me emme hetkeksikään antaneet heille periksi” (2:5). Hän uskalsi nousta vastustamaan julkisesti seurakunnan arvohenkilöä (2:11). Mistä saamme samanlaisen rohkeuden, joka ei olisi vain vastustushaluamme ja röyhkeyttämme?

Lienee jotain totuutta väitteessä, että vain alle 10% ihmisistä kykenee itsenäiseen ajatteluun ja oman kantansa muodostamiseen. "Meille syötetään valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä ja määrätään, mitä meidän on uskottava ja ajateltava. Me emme haluakaan ajatella. Emme halua taistella ongelmien läpi ja muodostaa itsellemme omaa näkemystä. Elämme toisten tavoin, antaudumme ajan hengen muotoiltavaksi, otamme oman paikkamme jonossa ja pidämme huolta tahdin säilymisestä" (Fredrik Wislöff).

Ehkä ajassamme kaikkein kipeimmin Jumalan kansa tarvitsee lahjan erottaa eri henget toisistaan (1 Kor 12:10). Lahja ilmenee arvostelukykynä. Se varjelee liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa rehellisesti kohtaamaan tosiasiat ja elämän sellaisena kuin se on väittämättä siitä muuta. Lahja erottaa henget on kuin silmä, joka on ruumiin lamppu. Jos silmä on terve niin koko ruumis on valaistu. "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys" (Matt 6:22-23).

Arvostelukyky tutkii ihmisten väitteitä, erittelee eikä ole sinisilmäinen. "Älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta” (1 Joh 4:1). Se varjelee uskovaa liialliselta herkkäuskoisuudelta ja taikauskolta. Emme saa avata sydämemme ovea kenelle tahansa. "Jeesus sitä vastoin ei uskoutunut heille, koska hän tunsi heidät kaikki” (Joh 2:24). Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden jokaiseen ihmiseen nähden (Jer 9:4; Miik 7:5). Arvostelukykyinen suostuu jäämään joukossa hyvinkin yksinäiseksi.

Kristukseen uskovan ihmisen on opittava elämään uhanalaisena tässä pahassa maailmassa. Inhimillisen varmuutemme on jouduttava seulaan, jotta Jumala voisi tulla esiin. On uskallettava tavoitella syvästi aitoa, pohjia myöten valoon tullutta ja rehellistä asennetta todellisuuteen. On nöyrryttävä siihen, että varmuutemme Jumalasta yhdistyy vaatimattomuuteen siitä, mitä itse sanomme Jumalasta. Opettelemme jatkuvasti kokosydämisesti luottamaan Jumalaan emmekä kuitenkaan voi luottaa omaan mielikuvaamme hänestä. Haluamme antautua Jumalalle ja sitoutua häneen ja samalla tiedostamme kuinka antautumisemme on puolinaista emmekä voi siihen turvautua. Meillä on Kristuksen sovitustyössä perimmäinen turvallisuustakuu. Samaan aikaan pelkäämme uskomme olevan epäaitoa. Elämme keskellä uhanalaisuutta ja kuitenkin turvallisesti Jumalan armolupausten varassa.

Rukouksenamme tulee olla: ”Tutki minua Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle” (Ps 139:23-24). ”Anna minun, Herra, tietää mikä on tietämisen arvoista, rakastaa sitä, mikä on rakastamisen arvoista, ylistää sitä, mikä ilahduttaa sinua eniten, arvostaa sitä, mikä on arvokasta sinun silmissäsi, vihata sitä mikä loukkaa sinua. Älä anna minun tuomita silmänäöltä, langettaa tuomiota korvakuulolta, vaan tuomita ja erottaa asiat oikein ja yli kaiken tutkia ja tehdä, mikä sinulle kelpaa, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta" (Tuomas Kemppiläinen).